Pitkä parisuhde on muutoksessa elämistä

Kuva: Flickr, Francisco Osorio

”Katso, tuossa me ollaan teinejä, eikä meillä ollut huolen häivää.” Iäkkäämpi pariskunta katselee valokuvia perhealbumista. ”Tuossa sinä olit jäänyt työttömäksi ja olit aika masentunut. Lapset olivat pieniä, ja me vain mietimme rahahuolia koko ajan.”  ”Tuossa minulla oli se vaihe, kun halusin yhtäkkiä taas seikkailla maailmalla. Ja sinä olisit halunnut nauttia kotielämästä.”  ”Tuossa olen sairaana. Tuntuu, että koko sosiaalinen elämämme ja parisuhteemmekin jäi silloin sivuun.” ”Tuossa sinä jäit eläkkeelle ja omistauduimme yhdessä lapsenlapsille. Tuntuu, että sinä taas avauduit maailmalle ja minulle.”

Pitkä parisuhde voi kuulostaa tasaiselta ja pysyvältä elämäntilanteelta. Parisuhde voikin tuoda turvaa ja tasaisuutta elämään. Elämä ja parisuhde ovat kuitenkin jatkuvaa muutosta: kummatkin puolisot muuttuvat eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa, ympärillä olevat asiat muuttuvat, perhe voi kasvaa tai olla kasvamatta, lapsilla on eri ikävaiheita, yhteiskunta ja työelämä sekä kummankin työtilanne muuttuvat. Pitkä parisuhde on jatkuvassa muutoksessa elämistä – yhdessä. Katsellessasi parisuhteesi ”kuva-albumia” jälkikäteen, voit ehkä kokea, että olet ihan eri ihminen, kuin tavatessasi puolisosi ensimmäisen kerran, ja että puolisosi on myös muuttunut. Ihminen on jatkuvassa muutostilassa niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Erilaisia kehitysvaiheita

Pohditaan ensin yksilön omaa kehitystä. Kehityspsykologi Erik H. Erikson jakoi ihmisen kehityksen karkeasti kahdeksaan eri vaiheeseen. Pariskunta voi käydä näitä vaiheita läpi hieman eri tahtiin, ja jokin vaihe voi olla yhdelle helpompi, kuin toiselle. Pohditaan tässä nyt nuoruuden ja aikuisuuden vaiheita: Erikson kuvaa 12-18-vuotiaiden kokeilevan erilaisia rooleja ja etsivän omaa identiteettiään. Arvot ja uskomukset voivat korostua tuossa iässä. Tietty alakulttuuri voi yhdistää nuoria pareja. Eriksonin mukaan keskiössä on tämän jälkeen (18-40-vuotiailla) rakkaus ja läheisyys: löytyykö elämään rakkautta ja läheisyyttä, vai uhkaako yksinäisyyden tunne? Pari voi olla kehityksessään eri vaiheessa esimerkiksi siinä, millä tavalla ja missä tahdissa he haluavat sitoutua.

Eriksonin mukaan keski-iän (40-65-vuotiaat) kehitykselle on merkittävää kokemus kuulumisesta yhteiskuntaan sekä kokemus siitä, että on hyödyksi muille. Oman käden jälki tuntuu tärkeältä, esimerkiksi työelämässä tai lasten kasvatuksessa. Työttömyys ja ulkopuolisuuden tunteet yhteiskunnasta vaarantavat ihmisen hyvinvointia. Niillä on suuri merkitys myös parisuhteen hyvinvointiin. Yli 65-vuotiaana ihminen saattaa puolestaan tarkastella elettyä elämää. Kokemus siitä, että on tyytyväinen elämään ja saavuttamiinsa asioihin, on tärkeää ihmisen kehityksessä. Pariskunnalla voi olla erilainen tunne siitä, menivätkö asiat elämässä, niin kuin he toivoivat.

Myös parisuhteessa on omat kehitysvaiheensa: puhutaan huumavaiheesta, erillistymisvaiheesta ja kumppanuusvaiheesta. Huuman jälkeen voi tuntua haastavalta, kun puolisoiden erillisyys ja erilaisuus korostuvat parisuhteessa. Kumppanuusvaihe edellyttää toisen hyväksymistä omana itsenään.

Jos sinulla on uusperhe, siinäkin eletään oma kehityskaarensa. On jopa sanottu, että uusperheen kehityksessä on seitsemän eri vaihetta, joissa kuljetaan unelmakuvista ristiriitoihin ja lopulta vakiintumiseen ja tilanteen helpottumiseen.

Yksi merkittävä muutosvaihe parisuhteessa voi olla lapsen saaminen. Raskaus ja lapsen saaminen aktivoivat omia kokemuksia lapsena olosta, rakastetuksi tulemisesta ja kelpaavuudesta. Jos näissä kokemuksissa on jotain traumaattista, ihminen voi muuttua myös parisuhteessa erilaiseksi. Hän voi pyrkiä selviytymään pintaan nousseiden traumaattisten kokemusten kanssa tavalla, joka voi tuntua puolisosta vieraalta. Myös lasten eri ikävaiheet nostavat pintaan kokemuksia omasta lapsuudesta: esimerkiksi uhmaikäisen vanhempi joutuu kohtaamaan omaa aggressiotaan uudella tavalla, tai murrosikäisen heräävä seksuaalisuus voi puolestaan nostaa pintaan oman suhtautumisemme kehoomme ja seksuaalisuuteemme. Nämä vaiheet voivat koetella myös vanhempien parisuhdetta.

Parisuhde ei kuulostakaan enää ”elämiseltä onnellisena elämän loppuun saakka”, kuten saduissa sanotaan. Oikeassa elämässä parisuhteen seikkailut vasta alkavat, kun kumppanit löytävät toisensa.

Parisuhteen tilannepäivitys

Toisinaan muutos omassa itsessä, puolisossa tai parisuhteen tunnelmissa voi tuntua niin suurelta, että siitä on vaikea selvitä yhdessä. ”Erilleen kasvamista” ennaltaehkäisee sen tiedostaminen, että kukaan ei ole lopun elämää samanlainen – ja että stressaavissa tilanteissa meistä jokaisella on omat suojakilvet päällä. Pitkä parisuhde edellyttää säännöllistä tilannepäivitystä: kuka minä olen tänä päivänä? Kuka puolisoni on? Mistä hän pitää, ja mitä hän haluaa elämältä? Missä tilanteessa parisuhteemme on? Kaipaako puolisoni nyt erityistä tukeani, ja minkälaista se tuki voisi olla? Mistä unelmoimme? Tunneyhteys pätkii ajoittain kaikissa parisuhteissa, ja se voi olla joskus pitkiäkin aikoja poikki. Keskeinen kysymys on, voiko yhteyden omaan kumppaniin löytää aina uudelleen.

Voisitko tänään pysähtyä katsomaan puolisoasi ihan rauhassa: mitä kuuluu ihmiselle, jonka kanssa valitsit olla? Mitä hän tarvitsisi sinulta tänään, jotta hän voisi kokea olevansa sinulle rakas? Mitä toivoisit itse?

Entä: mistä olet kiitollinen kumppanillesi ja parisuhteellenne?

 

 

Sinkku, sinä ansaitset hyvää

Yksi rakastuu aina ”renttuihin”. Toinen jää ikuiseksi kakkoseksi päihteille. Kolmas odottaa puhelinsoittoa pettyen aina uudelleen.

Parisuhdetta etsiessään ihminen saattaa toistaa peruskokemusta omasta itsestään: olenko arvokas, rakkauden arvoinen, tärkeä, kelpaava? Voinko luottaa siihen, ettei minua hylätä? Tunne omasta arvosta ja kelpaavuudesta kehittyy jo suhteessa lapsuuden hoitajiin, ja siihen vaikuttavat myös myöhemmät tärkeät ihmissuhteet.

Yksi tapa toistaa omaa traumaattista kokemusta on hakeutua parisuhteisiin, jotka muistuttavat aikaisempia, traumaattisia ihmissuhteita. Moni kuvaa, kuinka ei edes kiinnostu turvallisista kumppaniehdokkaista. Vetovoima herää sellaisissa suhteissa, joissa tuttu tunne itsestä ja tuttu kokemus toisesta ihmisestä toistuvat. Tilanteen tuttuus voi estää huomaamasta, että kumppaniehdokkaan käytös ylittää omat rajat ja haavoittaa. Kaikki merkit ovat ilmassa, ja läheiset saattavat huolestua tilanteesta. Sinkussa voi kuitenkin herätä toive, että rakkaus muuttaa kaiken.

Voi olla helpompi hoivata toista, kuin itseä: ehkä ymmärrät ja löydät helposti selityksiä kumppaniehdokkaan satuttavalle käytökselle. Ymmärrystä tarvitaankin aina puolin ja toisin, sillä jokaisella on oma menneisyytensä ja omat pelkonsa. Kumppaniehdokkaan omat traumat eivät kuitenkaan ole oikeutus kohdella toista huonosti. Turvalliseen rakkauteen kuuluvat myös turvalliset rajat. Nämä rajat voivat tulla esiin jo alkumetreillä: kuinka kumppaniehdokas lähestyy sinua esimerkiksi Tinderissä? Minkälaisia treffejä hän ehdottaa? Onko tapailusuhde tasapuolinen? Kunnioittaako hän toiveitasi läheisyydestä, parisuhteen etenemisestä tai sitoutumisesta?

Keskeinen kysymys kuuluukin, milloin orastavan parisuhteen hankaluudet ovat kasvun mahdollisuus kummallekin, ja milloin ne haavoittavat. Rakkaus ei paranna päihdeongelmaa tai traumoja. Niihin täytyy etsiä apua ammattiauttajalta. Väkivalta ei missään muodossa kuulu turvalliseen parisuhteeseen. Henkistä väkivaltaa voi olla myös vaikka epäkunnioittava viestittely nettideittisivustolla.

Rakkautta etsiessä onkin tärkeää etsiä rakkautta myös omasta sisimmästä – itseä kohtaan. Olisiko mahdollista ”rakastaa oma itse hyvään parisuhteeseen”? Uskotko, että sinä ansaitset hyvää?

 

”Me too” parisuhteessa

Kuva: James Brey

Viime syksynä alkanut ”Me too” -kampanja on nostanut esiin naisten kokeman seksuaalisen häirinnän yleisyyden.

Kampanjan myötä moni nainen uskaltautui kertomaan häirinnän kokemuksistaan erityisesti työelämässä, oppilaitoksissa ja julkisissa tiloissa. Väkivallan tekijä ei aina kuitenkaan ole tuntematon huutelija tai työpaikan ahdistelija. Väkivalta voi tapahtua myös siinä ihmissuhteessa, jonka tulisi olla kaikkein turvallisin: parisuhteessa.

Raiskaus ja seksuaalinen ahdistelu eivät ole sellaisia parisuhteen ongelmia, joita voisi hoitaa pariterapialla. Ne ovat rikoksia. Niin kauan, kun toisen itsemääräämisoikeutta loukataan parisuhteessa, turvallisen parisuhteen luominen ei ole mahdollista. Suomessa raiskaus avioliitossa muuttui rikokseksi vasta vuonna 1994.

Me too -kampanja valaisi seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan liittyviä valtasuhteita. Kuten moni kampanjaan osallistunut totesi, ei ole helppoa kertoa häirinnän kokemuksista, jos hintana saattaa olla oma työpaikka, tai jos kokemuksia vähätellään. Parisuhteessa tapahtuvaa häirintää voi olla erityisen vaikea paljastaa: suurta osaa parisuhteessa tapahtuneista raiskauksista ei ilmoiteta poliisille. Tähän voi liittyä monia syitä. Väkivaltaa seuraa usein ”hyvittelyjakso”, mikä voi aiheuttaa hyvin ristiriitaisia tunteita uhrissa. Uhri saattaa syyllistää itseään ja hävetä tapahtunutta. Uhrilla voi olla huolta siitä, mitä kumppanille tapahtuisi ilmiannon jälkeen. Avun hakemiseen voi liittyä myös pelkoa häirinnän pahenemisesta, perheen hajoamisesta tai siitä, mitä kumppani voisi tehdä itselleen tai vaikka lapsille kuultuaan ilmiannosta. Moni pelkää, ettei heitä uskottaisi: kun muita todistajia ei ole, on vain sana sanaa vastaan.

Seksuaalista ahdistelua voi olla parisuhteessa monenlaista. Seksiin voi liittyä pelkoa, kiristämistä tai vaikka erolla uhkailua. Sellainen seksi, johon liittyy jokin uhkaus tai pelottelua, on aina seksuaalista väkivaltaa.

”Ein” sanominen ja rajan vetäminen ei ole aina yksiselitteistä. Traumaattisissa tilanteissa ihminen saattaa nimittäin jähmettyä ja lamaantua. Uhri saattaa ikään kuin irrottautua itsestään, katsoa tilannetta ulkopuolelta, jotta selviäisi siitä. Suostumuksen puutetta onkin ehdotettu uudeksi raiskauksen määritelmäksi rikoslaissa. Se, että ei sano ”eitä”, voi juurikin kertoa tilanteen traumaattisuudesta, eikä siitä, että suostuisi kosketukseen.

Seksuaalinen väkivalta voi olla myös henkistä. Kumppanin ulkonäön tai seksuaalisuuden kielteinen kommentointi, tai vertaaminen seksuaalisesti muihin, voi tuhota toisen itsetuntoa. Moni kokee, että luottamusta on vaikea palauttaa parisuhteessa tällaisten kommenttien jälkeen.

Jokaiselle pohdittavaa

Seksuaaliset tarpeet menevät harvoin täysin yksiin, ja usein yksi on aloitteellisempi kuin toinen. Onkin tärkeää, että parisuhteessa on tilaa avoimesti keskustella myös seksuaalisista tarpeista.

Joskus hellyyden kaipuuseen voi liittyä pakottavaa sävyä kenellä vain: ”Halaa nyt.” Keskeistä on, uskooko ihminen kumppaninsa ”ein” siinä kohdassa, omasta loukkaantumisen ja torjutuksi tulemisen tunteestaan huolimatta – vai jatkuuko lähestyminen. Toisen haluttomuus, voi näkyä myös pään kääntämisenä tai fyysisenä vetäytymisenä. Sekin on ”ein” sanomista.

Toista pakottamalla ei pääse lähelle. Yleensä kumppani vetäytyy enemmän silloin, jos hänen rajojaan rikotaan tai häntä yritetään pakottaa. Rajojen rikkominen voi nostaa pintaan myös aikaisempia traumaattisia kokemuksia siitä, kun omia rajoja ei ole kunnioitettu. Jos tiedät, että kumppanisi rajoja on joskus rikottu, ole erityisen hienotunteinen lähestyessäsi häntä.

Jokaisessa parisuhteessa on hyvä keskustella siitä, missä rajat menevät. Minkälainen kosketus tuntuu hyvältä, ja minkälainen ei? Milloin toisen houkutteleminen läheisyyteen muuttuu ahdistavaksi? Mikä lisää turvallisuuden tunnetta parisuhteen seksuaalisuudessa, ja mikä vähentää sitä? Onko turvallista sanoa ”ei”, ja mitä siitä seuraa? Entä kuinka se näkyy kumppanista, jos hän ei halua kosketusta – sanooko hän suoraan ”ei”, vai näkyykö se muulla tavoin?

Tukea ja lisätietoa:

Raiskauskriisikeskus Tukinainen

Rikosuhripäivystys

Nettiturvakoti

Väkivaltaa kokeneille naisille 

Väkivaltaa tehneille naisille

Väkivaltaa kokeneille miehille

Väkivaltaa tehneille miehille

 

 

 

Mitä on tunnefobia?

Tunteet ohjaavat ihmisen käyttäytymistä niin hyvässä kuin pahassa. Tunteet auttavat sopeutumaan muutoksiin ja suojelemaan omaa itseä. Tunne kertoo, ”missä mennään”.

Monien psyykkisten pulmien taustalla voi toisaalta olla vaikeus kokea jotain tunnetta. Psykologi McCullough kollegoineen kutsuu tätä vaikeutta tunnefobiaksi eli tunteen pelkäämiseksi.

Pohditaan ensin muunlaisia pelkoja: ihminen, joka pelkää korkeita paikkoja, voi vältellä lentokoneella matkustamista. Hän saattaa jättää ottamatta vastaan työtarjouksen, jos työpiste sijaitsee korkealla kerrostalossa. Bakteereja pelkäävä ei useinkaan halua hakeutua sairaanhoitajaksi. Hän saattaa avata ovenkahvat hihalla ja vältellä ihmisten kättelyä. Tunnefobia toimii samalla periaatteella. Ihminen välttää tietyn tunteen kokemista. Välttelyä voi tapahtua monella tavalla.

Tunnefobia syntyy, kun alkuperäiseen tunteeseen liittyy jokin sisäinen este. Esimerkiksi surun, innostuksen tai vihan kokemukseen liittyviä esteitä voivat olla häpeä, syyllisyys tai ahdistus. Ihmisellä voi olla vaikkapa tarve kertoa palaverissa innostavasta ideasta, mutta samalla hetkellä kun hän avaa suunsa, hän kokeekin voimakasta häpeää.  Häpeä aiheuttaa sisäisen ristiriidan. Toinen esimerkki: ihminen voi tunnistaa, että hänen on vaikea kohdata omia seksuaalisia tunteitaan, koska niihin liittyy voimakas ahdistus. Tällöin tunnefobia, sisäinen ristiriita, on tiedostettu ja sitä voi tutkia omassa mielessä.

Tunnefobia voi olla myös tiedostamaton. Tällöin ihminen suojautuu sisäiseltä ristiriidalta ymmärtämättä, mistä pohjimmiltaan on kysymys. Suojautumiskeinoja voi olla monia. Joku voi saada päänsäryn aina, kun häntä loukataan. Hänelle ei tule mieleenkään, että nyt voisi suututtaa tai että jokin estää suuttumusta. Toinen ajattelee, ettei hän halua vaikuttaa ihastuksensa silmissä liian innokkaalta, eikä viestitä tälle viikkoon. Kolmas sanoo kumppanin lähdettyä, että ”en oikeasti edes rakastanut häntä”. Itselle ahdistavilta tunteilta suojautuminen on inhimillistä.

Jonkin tunteen pelkääminen ei johda kaikkien tunteiden välttämiseen. Ensisijainen tunne voi korvautua jollakin toisella tunteella: esimerkiksi jos joku pelkää surun tunnetta, hän voi surun sijaan kokea vaikkapa vihaa. Henkilön ihmissuhteet saattavat kärsiä yllättävistä vihanpuuskista, ja oma surutyö jää tekemättä. Tunne ohjaa käyttäytymistä silloin haitalliseen suuntaan hyvinvoinnin kannalta.

Tunnefobian taustalla on yleensä traumaattisia elämäntapahtumia tai kokemuksia menneistä ihmissuhteista. Vanhemmat ja muut hoitajat, laajemmin koko yhteiskunta, voivat viestiä, että jotkut tunteet ovat sallitumpia kuin toiset. Lasta on voitu kieltää esimerkiksi itkemästä, suuttumasta tai vaikka koskettelemasta itseään. Tunteisiin liittyvät ihanteet ovat syvällä yhteiskunnassa, ja toisaalta jokaisella perheellä on oma tunnekulttuurinsa.

Tunnefobian ennaltaehkäisyyn auttaa se, että lapsen hoitajat pohtivat, mitkä tunteet ovat vaikeita heille itselleen. Kun vanhempi on sujut omien tunteidensa kanssa, hänen on helpompi ottaa vastaan lapsen tunteita. Lasta auttaa jo se, jos aikuinen nimeää hänen tunteensa. ”Taidat olla kiukkuinen.” ”Nyt sinun on ikävä äitiä, mutta pian äiti tulee.”

Miten sinun lapsuuden perheessäsi on suhtauduttu tunteisiin?  Voit pohtia seuraavia tunteita: viha, suru, pelko, ilo, innostus, hellyys, ylpeys, seksuaalinen halu. Minkä tunteen käsittelyyn olet saanut hyvät eväät kotoa? Onko jokin tunne ollut väärin tai häpeällinen? Jos jokin näistä tunteista tuntuu sinusta häpeälliseltä tai kielletyltä, miten olet suojautunut kokemasta tätä tunnetta? Tunnetko sen sijaan jotain muuta tunnetta, onko mielessäsi jokin tietty ajatus vai pyritkö ratkaisemaan tilanteen muulla tavoin? Oletko saanut läheisiltäsi palautetta tavastasi reagoida esimerkiksi iloisiin, surullisiin tai ärsyttäviin tilanteisiin?

Lähteet:

http://www.affectphobiatherapy.com/

McCullough, L., Kuhn, N., Andrews, S., Kaplan, A., Wolf, J. & Hurley, C. L. (2003) Treating Affect Phobia: A Manual for Short-Term Dynamic Psychotherapy. The Guilford Press.

Kuva: Hermosolut: Sebastian Kaulitzki/Shutterstock. Kasvot: Lassedesignen/Shutterstock. Kuvitus: Dan Bishop/Discover

Pahinta mitä voi tapahtua

On, se että seksuaalirikostuomiot ja rikosprosessin pituus voivat vaikuttaa rikoksesta kertomatta jättämiseen.

shutterstock_142225300Olen tavannut miltei sata lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista ”Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin” – hankkeessa. Seksuaalisen väkivallan ja kaltoinkohtelun rikosprosessit ovat osa heidän työarkeaan.

Nuorten kanssa työtä tekevien kentältä kuuluu huolestuttavia viestejä siitä, että osa alaikäisistä nuorista on kieltäytynyt kertomasta kokemastaan seksuaalirikoksesta. Syynä nuoren päätökseen ovat olleet ammattilaisten kertoman mukaan rikosprosessin raskaus ja pituus sekä tuomioiden lyhyys.

Nuori, jonka seksuaalista itsemäärämisoikeutta on vahingoitettu, on järkyttynyt, musertunut, peloissaan. Nuorelta joka on joutunut rikoksen kohteeksi, vaaditaan paljon rohkeutta, voimia ja päättäväisyyttä. Ensimmäinen ja se suurin voimanponnistus koetaan silloin, kun hän kertoo asiastaan jollekin luotettavaksi koetulle ihmiselle.

Kokemuksesta puhuminen voi realisoida tapahtunutta aivan uudella tavalla. Kerrottuaan läheisilleen tapahtuneesta ja kohdatessaan heidän hämmennyksensä ja sanattomuutensa asian edessä, eräs nuori mietti: Onko tämä pahinta, mitä minulle voi tapahtua? Nuori joutuu toistamaan traumaattista kokemustaan uudelleen ja uudelleen viranomaisille, läheisilleen, mahdolliselle kumppanilleen. Nuoren mielessä risteilee ajatukset: Mitä minulle tapahtui? Tapahtuiko tämä todella? Teinkö minä väärin? Miksi tämä tapahtui juuri minulle? Mitä tämä tarkoittaa? Toivunko koskaan? Olenko iäksi muuttunut?

Rikosoikeudelliset prosessit kestävät kuukausia, toisinaan jopa vuosia. Asiaa käsitellään oikeudessa tuntemattomien ihmisten edessä. Heitä on paljon, tekijä voi olla samassa tilassa. Tekijällä on asianajaja, joka puolustaa tekijää ja kyseenalaistaa uhrin kertomaa.

Oikeudenkäynneissä uhrien haavat revitään jälleen auki. Kaikki se syyllisyys, häpeä, rikos ja sen muisteleminen tapahtuvat kertojalleen ikään kuin uudelleen. Muistot ja teot elävät kehossa ja mielessä, ne hengittävät surusta.

Nuorilla on vahva oikeudenmukaisuuden taju. Alhaiset tuomiot, ja rikosprosessien pitkäaikaisuus ovat ongelmallisia. Nuori voi miettiä, miksi hän lähtisi tähän kaikkeen, kun takuita oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ei välttämättä ole. Nuori punnitsee tarkkaan kertomisestaan aiheutuneet haitat ja hyödyt. Jos ne eivät ole tasapainossa, nuori voi puristaa huulensa yhteen, sulkea suun.

Seksuaalirikoksen kohteeksi joutuminen rikkoo julmasti uhrin yksilökohtaisia oikeuksia. Alaikäisen uhrin tulee saada asianmukaista, kunnioittavaa, hienotunteista ja ammattiaitoista kohtaamista ja apua tukipalveluissa sekä rikosprosessissa. Seksuaalirikoksen aiheuttamiin psyykkisiin, sosiaalisiin, fyysisiin ja taloudellisiin haittoihin tulisi kiinnittää riittävästi huomiota tuomioistuimissa. Tuomiot, jotka ovat linjassa teon vakavuuden (seksuaalirikos) sekä uhriin kohdistuneiden haittojen kanssa, rohkaisevat nuorta kertomaan kokemastaan. Kun nuori uskaltautuu kertomaan tapahtuneesta, hänelle voidaan tarjota asiankuuluvia tukitoimia ja sitä kautta edistää hänen hyvinvointiaan.

Maaret Kallion kirjoittama kirja ”Oon siellä jossain mun” käsittelee seksuaalisesta väkivallasta toipumista ja auttamisen keinoja.Se opastaa uhrin läheisiä ja hänet kohtaavia ammattilaisia siinä, miten seksuaalista väkivaltaa kokenutta ihmistä voi ja kannattaa auttaa. Kirja on ostettavissa Väestöliiton nettikaupasta sekä ladattavissa PDF-versiona.

Sinkku, ovatko tapailusuhteesi heijastuksia menneisyydestä?

elina-sinkkublogi-0916Psykoanalyyttinen käsite ”transferenssi” tarkoittaa ihmisen tapaa suhtautua nykyisiin ihmissuhteisiinsa samalla tavalla kuin menneisiin, lapsuuden ihmissuhteisiin.

Menneisyyden tunnekokemukset siirtyvät uusiin ihmissuhteisiin tiedostamatta. Tämä voi näkyä siinä, että reagoimme nykyisissä ihmissuhteissa jollakin opitulla tavalla, jota läheisemme eivät ymmärrä tai joka ei vastaa todellista tilannetta. Tästä huolimatta yritämme kuitenkin perustella, miksi tunteemme tai odotuksemme ovat oikeutettuja. Mitä enemmän ihmisellä on traumaattisia kokemuksia varhaislapsuudessa, sitä todennäköisemmin hän siirtää silloiset tunteensa, pelkonsa ja odotuksensa uusiin ihmissuhteisiinsa. Kyseessä eivät välttämättä kuitenkaan ole todelliset lapsuuden kokemukset vaan lapsen silloinen tulkinta niistä.

Transferenssi voi vaikuttaa monella tavalla sinkun deitteihin ja tapailusuhteisiin. Se voi näyttäytyä esimerkiksi jatkuvana kokemuksena hylätyksi tulemisesta. Saattaa olla, että sinkku kokee ihastuvansa aina tietynlaisiin ihmisiin, joita hän ei myöhemmin kuitenkaan koe luotettaviksi. Tai hän ei pääse irti suhteista, joissa hän ei koe oloansa turvalliseksi. Joskus sinkku voi oman tulkintansa kautta edesauttaa omien pelkojensa toteutumista, ikään kuin viedä tilanteita omien pelkojensa suuntaan. Mitä turvallisempi sinkun kokemus omista vanhemmistaan on, sitä realistisemmin hän pystyy näkemään deittikumppaninsa ilman menneisyyden silmälaseja. Sisäisten ristiriitojen käsitteleminen auttaa siinä, etteivät menneet kokemukset liiallisesti ota rakkauselämää näyttämökseen.

Psykoanalyytikko Veikko Tähkä kirjoitti, että rakastuminen ensi silmäyksellä on transferenssia. Mitä vahvempi myönteinen ensivaikutelma on, sitä todennäköisemmin kyse on transferenssista: ihastuksen kohteessa on jotain sellaista, mitä tärkeällä lapsuuden henkilölläkin oli. Sinkku kokee ihastustaan kohtaan samoja tunteita kuin lapsena vanhempiaan kohtaan, tilanteessa on jotain tuttua. Vahvassa myönteisessä tunnekokemuksessa sinkku ajattelee olevansa ”hyvä ihmistuntija” tai hyvällä ”intuitiolla” varustettu.

Sinkku, jos löydät itsesi toistuvasti hankalasta ihmissuhteesta, on mahdollista, että nämä suhteet ovat transferenssisuhteita – eli edustavat tiedostamattomasti aina uutta versiota omista vanhemmistasi. Käsittelemällä omia lapsuuden ihmissuhteita esimerkiksi psykoterapiassa ihmisellä on suurempi mahdollisuus kohdata kumppaniehdokkaat sellaisina, kuin he ovat.

Deittailu vie usein matkalle sisimpään ja omaan menneisyyteen. Jokainen deittikumppani, tapailu- tai parisuhde onkin aina uusi ja tärkeä mahdollisuus työstää käsitystä omasta itsestä ja muista ihmisistä.

Lähde:

Tähkä, V. (1982) Psykoterapian perusteet. Helsinki: Werner Söderström.

Kuva: Livehdwallpaper-sivusto

Huomaa myös:

 

Miksi et kertonut heti?

kirsinblogi16-vuotias nuori kertoi ensimmäistä kertaa kokemastaan raiskauksestaan vastaanotollani. Hän oli tullut raiskatuksi kaksi vuotta aiemmin kaverinsa kotona keskellä kirkasta päivää. Nuori pohti syytä siihen, mikä oli saanut hänet puhumaan asiasta juuri nyt: ”Miten olisin voinut siitä tapahtuneesta puhua aiemmin, kun minulla ei ollut sanoja, joilla olisin voinut kertoa, mitä tapahtui? Olin raiskauksen tapahtuessa vasta 14-vuotias lapsi”.

Seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus ja muut seksuaalirikokset ovat väkivallan muotoja, jotka loukkaavat nuoren seksuaalisuutta, itsemääräämis- ja ihmisoikeuksia sekä vaarantavat nuoren seksuaalikehityksen. On täysin absurdia ajatella, että traumaattisen teon kohteeksi joutunut ja voimakkaassa tunneryöpyssä oleva nuori pystyisi kertomaan rikoksesta tutulle tai tuntemattomalle henkilölle.

”Minä tottakai kertoisin heti jollekin, tai ainakin tekisin rikosilmoituksen” – lausahdus on tuttu yleensä aikuisten suusta, kun keskustellaan siitä, miten toimisi, jos joutuisi rikoksen kohteeksi. Niinpä. Sitä on niin äärettömän helppo kuvitella toimivansa kuin kone ja alkaa suunnitella toimintamallia, miten toimisi tai tulisi toimia tilanteessa, jossa jotain ikävää tapahtuisi.

Eikö seksuaalirikoksen kohteeksi joutuminen ole sellainen asia, josta haluaa puhua heti ja vaatia oikeutta kokemalleen vääryydelle? Ei todellakaan! Kun jotain järkyttävää tapahtuu, häpeä ja syyllisyys hiipivät salakavalasti ensimmäisenä paikalle estäen tapahtuneesta puhumisen. Lisäksi oma avuttomuus, neuvottomuus, ahdistuneisuus, epäusko, pelko ja huoli tekevät asiasta kertomisen entistä vaikeampaa. Pelottavan, kauhua ja lamaannusta herättävän kokemuksen kohtaaminen uudelleen puhumalla voi tuntua täysin ylitsepääsemättömältä ajatukselta.

”Miksi et kertonut heti?” on erittäin vahva kysymyslause. Se herättää herkästi syyllisyyden tunteen tai tarpeen alkaa puolustella itseään.

Nuori odottaa arvostavaa ja kunnioittavaa kohtaamista. Nuoren oloa voi helpottaa se, että aikuinen antaa ymmärrystä siihen, miten vaikeaa tapahtuneesta puhuminen voi nuorelle olla. Nuorta kannattaa kiittää siitä, että hän on rohkaistunut kertomaan tapahtuneesta juuri nyt.