Petteri vastaa

Petteri vastaa kysymyksiin seksuaalisesta monimuotoisuudesta.

Kysymys:
Kysymykseni on melko yleinen. Netissä minulle on viestitellyt yksi tyyppi jo melko pitkään. Olen vastaillut hänen viesteihinsä lähinnä sen takia, koska pidän sitä kohteliaana. Hän on ehdotellut tapaamista kasvotusten, mutta minä en jostain syystä ole oikein kiinnostunut hänestä. Toistaiseksi olen pystynyt vetoamaan koulukiireisiin tapaamisen välttämiseksi, mutta koulukiireetkin vähenevät jossain vaiheessa enkä halua valehdella. Miten voisin kohteliaasti ilmoittaa, etten ole kiinnostunut tapaamisesta enkä oikein päivittäisestä juttelemisestakaan?
Nimim. M

Petteri vastaa:
Vaikka pidänkin perinteisiä sananlaskuja vähän kliseisinä, niin tiivistetään vastaus näin: rehellisyys maan perii. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on paras annettavissa oleva neuvo, joskin vähän yksipuolinen. Periaatteessa mitään tarkempaa syytä kiinnostuksen puutteelle ei näissä tilanteissa tarvitse olla, eikä aina olekaan. Siitä huolimatta, jos tietää mistä on kyse, se on ihan hyvä kertoa myös toiselle osapuolelle. Siinäkin tapauksessa on toki hyvä muistaa ettei toimi tarkoituksellisen kivuliaasti. Ihmissuhteet on herkkiä asioita, ja romanttiset suhteet — oli ne yksipuolisia tai ei — ovat erityisen herkkiä.

Rehellisyys on toki jo itsessään arvokasta, mutta romanttisen kiinnostuksen puutteen kommunikoinnissa sillä on muitakin etuja. Populaarikulttuurissa ja ns. in real life -elämässä tavataan usein käyttää muutamaa klisettä: “kyse ei ole sinusta, vaan minusta”, tai “en ole juuri nyt valmis suhteeseen.” Ainakin jälkimmäinen implisiittisesti ilmaisee että mahdollisuuksia suhteeseen voisi olla joskus tulevaisuudessa. Jos itselle on selvää, ettei tulevaisuudessakaan tule tapahtumaan mitään, niin on väärin jättää toinen ihminen siihen käsitykseen että voisi tulla.

Molemmissa esimerkeissä tarkoituksena on ikään kuin pehmentää iskua torjutuksi tulemisesta. On hyvä ajatella myös toisten hyvinvointia, mutta nämä nimenomaiset tavat ovat enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä. Torjuminen — ja torjutuksi tuleminen — voi tuntua hankalalta, mutta itsensä toisen asemaan asettaminen on hyvä tapa ajatella asiaa. Eikö jokainen haluaisi itsekin kuulla sen todellisen syyn eroon?

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen

Perheen hyljeksimät mustat lampaat

shutterstock_133489463Ihminen on laumaeläin, jolla on voimakas tarve kuulua joukkoon. Yksilön tunne yhteenkuuluvuudesta muodostuu läheisessä yhteydessä toisiin ihmisiin. Tavallisimmin yhteydenpito lapsuudenperheeseen tuottaa myönteisiä kokemuksia, ja perhe muodostaa ihmisen yhteenkuuluvuuden perustan. Samankaltaisena on hyvä olla laumassa. Mutta entä kun olet hiukan erilainen?

Tuore tutkimus selvitti, miten mielipiteiden tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi hyljeksityt perheenjäsenet selviytyivät laumansa ulkopuolisuudesta.  Torjunnasta seurasi psyykkisiä ja psykosomaattisia seurauksia hylätyille perheenjäsenille. He kokivat masennusta, ahdistusta ja yksinäisyyttä.

Hylätyille on olemassa nimikin: heitä kutsutaan mustiksi lampaiksi. He ovat erilaisia kuin muut perheenjäsenet, ja tästä syystä he joutuvat perheen ulkopuolelle. Perheen mustat lampaat kuuluvat perheeseen, mutta hyljeksittyinä.  Perheen sisäiset puhelut, viestit ja tapaamiset vahvistavat hylkäämistä kerta toisensa jälkeen.

Moni tutkituista mustista lampaista rakensi itselleen uuden perheen samankaltaisista ystävistä ja tuttavista.  Yhtälailla moni piti etäisyyttä hylkääjiinsä. Eräs keino suojautua oli rajoittaa tietoa, jota lähtöperhe sai torjumastaan jäsenestä. Tämä tapahtui välttelemällä riitaa aiheuttavia puheenaiheita. Monet hylätyistä vähättelivät tarvettaan hyväksyvään lähtöperheeseen. Toiset taas vähensivät perheensä vaikutusvaltaa elämässään. Oman näköinen elämä oli torjutuille tärkeää ja monet kieltäytyivät näkemästä itseään uhreina. Tutkimuksen mustat lampaat selviytyivät, mutta eivät vaurioitta. Ulkopuolisuus sattui kipeästi, vaikka moni yritti pysyä urheana. Oma elämäntapa oli mustille lampaille ylläpitämisen arvoinen, vaikka sen hinta oli perheen läheisyyden ja tuen menettäminen.

Perheenjäseniä vieroksutaan, tuomitaan ja hylätään erilaisuuden vuoksi yhä vieläkin. Tämän suurempaa petosta lauman jäsenelle ei voi olla. ’Jos poikkeat kaavasta, et kuulu joukkoon’. ’Jos tuotat meille häpeää, häivy’. ’ Ellet täytä vaatimuksiamme, emme halua olla missään tekemisissä’. ‘Et kelpaa meille. Tuossa on ovi’.  Tänäkin päivänä perusturvallisuuden kotipesä, perhe, voi olla vastuussa ihmisen yksilöllisyyden ja oikeuksien polkemisesta.

Entä kun asiat menevät toisinpäin. Entä kun erilainen perheenjäsen on hyväksytty, kuuluu joukkoon ja hänen valintansa ovat yhtä arvokkaita kuin toisten? En ole törmännyt tutkimukseen aiheesta, mutta kokemukseni terapeuttina kertoo, että hyväksynnästä seuraa ihmisen itsetunnolle pelkkää hyvää. Tulee mieleen muuan taiteilija Andy Warhol, joka pienenä leikkasi paperinukkeja ja pukeutui tytöksi. Hän oli äidin poika lapsesta aikuisuuteen, paperinukkeineen kaikkineen, ja maailmansuuruinen itsetunto seurasi häntä hänen kuolemaansa saakka.

Lähde: Hall, Elizabeth Dorrance: The communicative process of resilience for marginalized family members.  Journal of Social and Personal Relationships Dec 22,2016