Missä kulkee seksuaalisen häirinnän ja flirtin ero?

Taannoisessa A-teeman keskusteluohjelmassa pohdittiin flirtin ja seksuaalisen häirinnän rajojen hämäryyttä. Julkisessa keskustelussa huolenaiheena on tuotu esiin, että enää ei saisi lähestyä tai katsoakaan toista, koska sekin voidaan tulkita häirintänä. On pelätty, että seksuaalista häirintää näkyväksi tekevä #metoo -kampanja häiritsee perinteisiä nuorison soidinmenoja.

Seksuaalinen häirintä ja flirtti ovat hyvin eri asioita. Asioista ei tarvitse tehdä liian monimutkaisia.

Nyrkkisääntönä: älä jatka toisen lähestymistä seksuaalisesti, jos hän ei sitä halua. Usko toisen sanat ja tulkitse toisen eleet. Jos olet epävarma tai toisen käyttäytyminen on monitulkintaista, kysy häneltä suostumusta ääneen. Älä lähesty toista seksuaalisesti, jos hän ei kykene antamaan suostumustaan tiedottomassa tilassa, nukkuvana tai koska on vielä lapsi.

Flirtti on ihailun ja kiinnostuksen ilmaisemista toiselle leikittelevällä tavalla. Flirtti tapahtuu hyvän käytöksen rajoissa. Intimiteettiä toiseen ihmiseen rakennetaan flirtissä asteittain ja toisen mielialaa ja käyttäytymistä lukien. Flirttiä ei siis ole ventovieraan pakaroihin tarraaminen yllättäen baarijonossa. Tämä on häirintää.

Flirttiin kuuluu vastavuoroisuus. Se tarkoittaa sitä, että toisen vastaus omaan käyttäytymiseen huomataan ja huomioidaan. Jos toisen vastaus on myönteinen, flirttiä voi jatkaa ja tilanne voi rakentua intiimimmäksi. Flirtti voi johtaa johonkin tai olla johtamatta. Jos toinen ei vastaa tai pyytää lopettamaan, ei flirttiä tule jatkaa. Ei kannata olettaa, että ”toinen leikkii vaikeasti tavoiteltavaa”. Jos flirtti jatkuu yksipuolisesti ja toisen tahdon vastaisesti, se lakkaa olemasta flirttailua. Se muuttuu häirinnäksi.

Häirintä on ei-toivottavaa ja yksipuolista. Flirttailu on myönteistä ja toista huomioivaa.

Kysymykset ”saanko…?”, ”voinko…?”, ”haluaisitko…?”, ”sopiiko…?” eivät ole huonoja kysymyksiä. Nämä kysymykset eivät vesitä millään tavalla teerenpelejä. Päinvastoin. Suostumukseen liittyvät kysymykset ovat hyviä kysymyksiä. Kun pelottaa, ei paneta. Seksuaaliseen ilotteluun tarvitaan riittävän turvalliset ja lujat rajat, joiden sisällä on mahdollista olla vapaa sanan painavimmassa merkityksessä.

Toisen katsominen ei yleensä ole häirintää, mutta se voi joskus olla sitä. Katsomalla häirintää on esimerkiksi se, että miesopettaja seisoo tuijottamassa murrosikäisiä tyttöjä suihkutilassa liikuntatunnin jälkeen. Tirkistely naisten pukuhuoneeseen olisi häirintää. Pitkä tuijottaminen naisen rintoihin, kun hän puhuu, voi olla häirintää. Jos rintojen katselu sopii molemmille intiimisuhteessa, kysymys ei ole häirinnästä. Normaali kontaktin ottaminen silmiin katsomalla ei ole häirintää.

Keskustelu flirtistä, kun pitäisi puhua seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta, tuntuu aiheen ohi puhumiselta. Julkinen keskustelu tavoittaa heikosti niitä tarinoita, joita työssäni kuulen ja joista #memyös -sivustolla on viimein rohkeasti alettu puhua. Lukekaa näitä kokemuksia. Kokemukset vaihtelevat lapsena raiskatuksi tulemisesta, väkisin ja kielloista huolimatta suudelluksi tulemiseen baarissa ja itsensäpaljastelijoihin koulumatkalla. Suurimmalla osalla näistä kokemuksista ei ole mitään tekemistä pieleen menneen flirtin kanssa.

Häirinnän kokemukset ovat häiritsevän yleinen osa kulttuuriamme. #metoo –kampanjaa tarvitaan, koska tapa keskustella seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta on helposti ohittava, liudentava ja hyssyttelevä. Tähän kulttuuriin tarvitaan perinpohjainen muutos. Näkyväksi tekeminen on paras tapa kitkeä häirintää ja väkivaltaa. Näkyväksi tekeminen tuo mukanaan vastuun ja tilivelvollisuuden. Tekijöitä ei enää suojaa salailun ja häpeän ilmapiiri. Toivon, että todistamme kulttuurista vallankumousta, jossa seksuaaliselle häirinnälle ja väkivallalle saadaan nollatoleranssi.