Mielenterveyspalvelut turvattava sote-uudistuksessa

Sote-uudistuksen tavoitteita ovat palveluiden saatavuuden parantuminen, kustannusten hillitseminen, terveyserojen kaventaminen ja kansalaisten tasa-arvon lisääminen. Nämä tavoitteet ovat hyviä ja tärkeitä – mutta mielenterveyshoidossa uhkaa käydä päinvastoin.

Sote-keskusten tehtäväksi ei ole määritelty perustason mielenterveyspalveluiden tarjoamista, toisin kuin laissa terveyskeskusten toiminnasta. Esitysluonnoksessa valinnanvapauslaiksi ei löydy mainintaa mielenterveyspalveluista. Alueuudistuksen sivuilla tiedotetaan, että maakunta voi jatkossa ”jalkauttaa” mielenterveyspalveluita Sote-keskuksiin. 18 itsehallintoaluetta jatkossa päättää siitä, mitä mielenterveyspalveluita on saatavilla.

Jos mielenterveyspalveluita ei laissa säädetä, on todennäköistä, että jatkossa palvelut järjestetään kirjavasti ja etäisyys palveluihin pääsemiseksi kasvaa. On olemassa vaara, että sote-keskukset alkavat vältellä kalliiden mielenterveyspotilaiden listautumista asiakkaiksi.

Perustason palveluiden toimimattomuus todennäköisesti kasvattaa kustannuksia, koska suurin osa mielenterveysongelmien kustannuksista liittyy hoitamatta jättämiseen, ei ennaltaehkäisyn tai hoidon tarjoamiseen. Kuluja syntyy paitsi menetettynä työpanoksena, sairauspäivärahoina ja sosiaaliturvana, myös oikeuslaitoksen ja vankeinhoidon kuluina. Vanhempien hoitamattomat mielenterveysongelmat ovat lasten ja nuorten syrjäytymisen riskitekijä. Näitä kerrannaisvaikutuksia ei kyllin ole arvioitu säästösuunnitelmissa.

Masennus on suurin työkyvyttömyyseläkkeiden syy Suomessa. Keskimäärin yhdeksän suomalaista päivässä jää työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia. Mielenterveysongelmien kustannukset yhteiskunnalle vastaavat menetettynä työpanoksena viidennestä valtion budjetista. Olisiko tämä kymmenen miljardin euron vastaus kestävyysvajeeseen? Voisiko Suomi olla mielenterveyden mallimaa? Miksi emme suhtaudu tilanteeseen kuin vakavimpaan kansanterveyttä uhkaavaan kriisiin?

Mielenterveyspalveluja puretaan Sote-uudistuksessa rytinällä paitsi perusterveydenhuollon tasolla, myös kuntoutuksen tasolla. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa, joka on toimivin osa suomalaista mielenterveystyötä, on esitetty lakkautettavaksi. Kelan kuntoutuspsykoterapia on kuntoutujalle laissa säädetty oikeus. Kuntoutuspsykoterapiassa asiakkaan valinnanvapaus toimii nykyisellään hyvin. Kuntoutuksen uudistamiskomitea raportissaan katsoi, että Kelan kuntoutuspsykoterapia lakkautetaan vasta, kun maakunnat ovat rauhassa järjestäytyneet. Nyt kuntoutuspsykoterapioiden lakkauttamista viedään läpi nopeutetussa aikataulussa.

Kuntoutuspsykoterapian rahoituksesta suurin osa tulee yrittäjien ja palkansaajien vakuutusmaksuista. Nämä varat eivät siirry maakuntiin. Kun mielen sairaudet ovat jo nyt rajusti alihoidettuja, miksi luopua 37 miljoonan euron korvamerkitystä rahoituksesta kuntoutukseen? Uhkana on hoidon saatavuuden heikentyminen.

Mielenterveyspotilaiden sairastavuus ja lyhentynyt elinikä Suomessa vastaavat osin kehitysmaiden tasoa. Miten sote-uudistuksessa vastataan näihin hyvinvointiyhteiskunnan sisäisiin eriarvoistumisen ”taskuihin”?

En ole huoleni kanssa yksin. Kaikki keskeisimmät mielenterveysalan järjestöt ovat tuoneet esiin huolen mielenterveyspalveluiden heikentymisestä sote-uudistuksessa. Myös ministeröiden antamassa vaikutusarvioinnissa on tuotu esiin, että eriarvoisuuden vähentyminen ja säästöjen toteutuminen on epävarmaa. Terveysyritysten toimintamahdollisuudet uudistuksen myötä kasvavat, mutta se ei ole ollut uudistuksen alkuperäinen tavoite.

Verrattuna mihin tahansa terveydenhuollossa vakiintuneeseen hoitomuotoon, psykoterapia on tehokasta hoitoa. Noin 80 % potilaista hyötyy psykoterapiasta lääketieteellisen tutkimuksen standardit täyttävissä tutkimuksissa. Silti psykoterapiaan kohdistuu enemmän julkista kyseenalaistamista, kuin muihin terveydenhuollossa vakiintuneisiin hoitomuotoihin. Puhumisella kerran viikossa voidaan hoitaa ongelmia, mitkä usein ovat syntyneet vuosien tai vuosikymmenten kuluessa, kasautuneiden epäedullisten ympäristötekijöiden, kehityksellisten, sosiaalisten ja geneettisten tekijöiden sekä psyykkisten traumojen yhdysvaikutuksista.

On tärkeää, että monipuolisia lääkkeettömiä ja tehokkaita hoitomuotoja on myös sote-ajan Suomessa saatavilla. Mielen sairaudet eivät ole vain kemiallisia epätasapainotiloja aivoissa. Mielen terveys ja sairaus muovautuvat vuorovaikutussuhteissa toisiin ihmisiin.  Sairaudet, mitkä saavat alkunsa ihmissuhteista, merkityksistä tai niiden tyhjiössä, ovat hoidettavissa suhteessa turvallisen toisen ihmisen kanssa, merkityksiä etsivässä dialogissa. Tämä on psykologisen hoidon ydin, mikä ei saa jäädä medikalisaation jalkoihin. Psykologinen hoito on samalla biologista. Sen vaikutukset näkyvät suotuisina muutoksina aivojen rakenteessa.

On eettisesti kestävää, että hoidon järjestämistä ei priorisoida vain välineellisillä perusteluilla, kuten työkyvyn ylläpidolla. Fyysisiä sairauksia, kuten syöpää, hoidetaan, koska kärsimyksen lievittäminen on inhimillistä ja oikein. Lääkärin valan hengessä näin tehdään, riippumatta siitä, kuntoutuuko potilas koskaan työkykyiseksi. Samoin periaattein myös mielenterveyshoidon tulee kuulua kaikille sitä tarvitseville.

Mikä on säästöjen hintalappu?

shutterstock_286384004

 

 

 

 

 

 

 

Aamulehti uutisoi, että valtio aikoo säästää satoja miljoonia euroja lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveyshoidoista.

Samaan aikaan suuri osa suomalaisista jää nytkin vaille tarvitsemaansa mielenterveyshoitoa. Valtioneuvoston selvityksen mukaan mielenterveyshoitoa saa vain puolet hoitoa tarvitsevista.

Vakavasti masentuneista nuorista vain alle puolet saa psykiatrista hoitoa. Suomalaisnuoret ovat maailman itsetuhoisimpia. Itsemurha on suomalaisten nuorten toiseksi yleisin kuolinsyy. Pelkästään masennuksen takia jää eläkkeelle 8 suomalaista päivässä. Viime vuosina nimenomaan nuorten eläkkeelle jäävien määrä on kasvanut.

Masennuksen hoitoennuste on erittäin hyvä, jos asianmukaiseen hoitoon vain pääsisi.

Mielenterveyden häiriöt ovat yleisin sairastavuuden ja vajaakuntoisuuden syy koko maailmassa. Maailman terveysjärjestö WHO ennustaa, että yksinomaan masennus on suurimman sairaustaakan aiheuttaja maapallolla vuonna 2030. Suomessa mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen.

Hoidoista säästäminen lisää kuolleisuutta, sairastavuutta ja inhimillistä kärsimystä. Säästöt tekevät vakavimman kansanterveydellisen uhkamme torjumisesta erityisen vaikeaa. On epäjohdonmukaista, että samalla pyritään pidentämään työuria.

Psykoterapian saatavuus työikäisille parantui merkittävästi vuonna 2011, kun kuntoutuspsykoterapian tarjoamisesta tuli Kelan lakisääteinen velvollisuus. Samanaikaisesti aikuisten työkyvyttömyyseläkkeet mielenterveyssyistä ovat vähentyneet kolmanneksella. Viime vuosina myös Suomen kansainvälisesti korkea itsemurhakuolleisuus on kääntynyt selvään laskuun. Näitä saavutettuja voittoja työikäisten mielenterveydessä ei Sote-uudistuksella saa vesittää. Sote-uudistuksessa aikuisten mielenterveyshoidon toimivimman osan eli Kelan kuntoutuspsykoterapioiden tulevaisuus on vaakalaudalla. On tärkeää, ettei julkisten palveluiden hyvin toimivia osia Soten myötä romuteta. Mielenterveyshoidon saatavuutta tulee parantaa myös lapsille ja nuorille.

Mielenterveysongelmien taloudelliset kustannukset yhteiskunnalle eivät pääosin synny hoidosta, vaan hoitamatta jättämisestä. Psykoterapia ei ole halpaa, mutta se on kustannustehokas hoitomuoto, kun laskelmiin otetaan mukaan hoitamatta jättämisen kulut.

Yhden työmarkkinoilta syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle työuran aikana nousevat 1,4 miljoonaan euroon. Vuositasolla syrjäytymisen kustannukset ovat vähintään 30 000€.  Kertaviikkoisen psykoterapian vuosikustannukset ovat noin 4000€. Riippumattomien laskelmien mukaan esimerkiksi rötöstelyyn ajautuneen nuoren perheterapeuttiseen hoitoon panostettu euro tulee veronmaksajille 9-kertaisena takaisin.

Hoito on sijoitus tulevaisuuteen, jota meillä ei ole varaa jättää tekemättä.
Inhimillinen kärsimys on rahassa mittaamatonta.

Ulkopuolisuudesta

shutterstock_46626301Seurasin pienten taaperoiden leikkiä puistossa. Kahdella heistä näytti olevan todella hauskaa yhdessä. He juoksivat edestakaisin huudellen toisilleen. Kolmas taapero touhuili omiaan, kuitenkin selvästi tietoisena kahdesta muusta. Lasten leikkiä oli kestänyt jonkin aikaa, kun yksin ollut lapsi lopetti oman puuhastelunsa, lähestyi kahta muuta ja tönäisi toisen taaperoista kumoon. Kauempana oleva äiti kauhistui ja meni torumaan lasta.

Kuuluminen ryhmään, liittyminen toisiin ihmisiin on varmistanut aikojen saatossa selviytymisemme. Baumeister ja Leary (1995) kirjoittavat, että tarve kuulua ja liittyä toisiin on ihmiselle perustavanlaatuinen tarve. Ihminen tarvitsee edes muutamia pysyviä ja välittäviä suhteita toisiin kehittyäkseen normaalisti ja elääkseen täysipainoista elämää.

Ulkopuoliseksi jääminen muusta ryhmästä on pahimmillaan voinut tarkoittaa ihmiselle kuolemaa. Ulkopuolisuuden uhkaa prosessoidaankin samalla tavalla, kuin fyysistä kipua. Koemme kipua, kun havaitsemme, että meidät rajataan ulos meille tärkeästä ryhmästä. Kipu taas saa meidät puolustautumaan. Puolustautuminen voi olla sitä, että koettua uhkaa vastaan hyökätään, suojaudutaan vetäytymällä tai jos vaihtoehtoja ei ole, jähmetytään. Kaikilla sinällään ymmärrettävillä reagointitavoilla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Jos ulkopuolisuuden uhkaa hallitaan aina hyökkäämällä, ryhmän ulkopuolelle jääminen tulee yhä todennäköisemmäksi. Samoin on vetäytymisen kohdalla. Vetäytynyt ei saa kokemusta ryhmään kuulumisesta, vaan jää ahdistuksensa kanssa yksin.

Norjalaisessa tutkimuksessa kartoitettiin 750 lapsen kohdalla sitä, miten kokemukset ulkopuolelle jäämisestä 4 -vuotiaana vaikuttivat lasten käytökseen myöhemmin 6 -vuotiaana. Lasten opettajilta kysyttiin lasten ollessa 4 -vuotiaita ja myöhemmin heidän ollessa 6 -vuotiaita, tuleeko lapsi toimeen toisten kanssa, kiusataanko häntä ja onko hän pidetty toisten lasten silmissä. Lasten vanhemmilta kysyttiin molempina ajankohtina, joutuuko lapsi tappeluihin, lyökö hän muita tai tuhoaako toisten omaisuutta. Tutkimus osoitti, että lapset, jotka jätettiin ulkopuolelle muusta ryhmästä, käyttäytyivät myöhemmin selvästi aggressiivisemmin ja vähemmän muita huomioiden. Sukupuolten välillä ei ollut eroa.

Jos Norjalaisen tutkimuksen lapsia seurattaisiin vielä pidemmälle aikuisuuteen, kuinka heille kävisi? Alakoululainen alkaa jo hienovaraisemmin lukemaan omaa arvoaan toisten silmissä ja miettii omaa paikkaansa ryhmässä. Jos ei ole saanut lapsuudessa kokemusta kuulumisesta johonkin, nuoruusikään saavuttua ulkopuolisuuden tunne voi olla sietämättömän voimakas. Nuori ei koe kuuluvansa enää samalla tavalla lapsuuden perheeseen ja vääjäämätön realiteetti on, että pesästä täytyy lähteä. Jos ei ole ystäviä, vertaisia joihin liittyä, jää nuori täysin tyhjän päälle.

Aikuinen joka ei koe kuuluvansa mihinkään on kuin tikittävä aikapommi. Kehitystehtävänä olisi liittyä yhteiskuntaan, yhtenä sitä rakentavana jäsenenä. Kysymys kuuluu, kuinka liittyä, jos ei ole koskaan kokenut kuuluvansa mihinkään. Ulkopuolisuus voi johtaa jähmettymiseen, syrjäytymiseen tai se voi viedä raivoon, jossa haetaan kompensaatiota kaikelle koetulle kivulle.

Meidän tulisi muistaa, että niiden, jotka ovat reunalla, tulisi kokea olevansa sisällä, edes jossakin.

  • Baumeister, R. & Leary, M. (1995) The need to belong: Desire for interpersonal attachments as a fundamental human motivation. Psychological Bulletin, Vol 117(3), 497-529.
  • Stenseng, F, Belsky, J, Skalicka, V. & Wichström, L. (2014) Preschool Social Exclusion, Aggression, and Cooperation. A Longitudinal Evaluation of the Need-to-Belong and the Social-Reconnection Hypotheses. Personality and Social Psychology Bulletin, vol. 40 no. 12 1637-1647

Köyhyyden vähentämisestä uuden eurooppalaisen talouspolitiikan johtotähti

Kari Uotila

blogiinpallot

Kari Uotila 4Pelastakaa Lapset ry:n tuore raportti osoittaa, että Suomessa noin 15 % ja EU:ssa peräti 28 % lapsista elää köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa. Luvut pysäyttävät. Köyhyys tarkoittaa rahan, ruoan, vaatteiden tai kunnollisten asuinolosuhteiden puuttumista. Se tarkoittaa myös harrastusmahdollisuuksien kaventumista ja ulkopuolelle jäämistä monella tavoin. Köyhyys vaikuttaa lapsen kaverisuhteisiin ja minäkuvaan, kasvuun omaksi itseksi.

Euroopan talouskriisiä on lähdetty ratkomaan tiukan kuripolitiikan avulla. Tämä tie on osoittautunut vääräksi. Tiukka talouskuri on kurjistanut lapsiperheiden tilannetta kriisimaissa järkyttävällä tavalla. Lisääntyneen työttömyyden lisäksi perusturvaa on leikattu ja palveluita karsittu kovalla kädellä monessa maassa. Tilanne on kestämätön, vauraana pidetyssä Euroopassamme on jo 27 miljoonaa puutteellisissa oloissa elävää lasta.

Lapsiköyhyysraportin luvut eivät näytä hallituspuolueita hetkauttavan, sillä kehyspäätöksellään Suomenkin hallitus lähti mukaan lapsiperheiden kurjistamiseen. Vasemmistoliitto ei voinut hyväksyä perusturvasta ja lapsilisistä leikkaamista, ja tämän vuoksi meille näytettiin ovea hallituksesta.

Ihmettelen eikö 90-luvun leikkausten seurauksista ole opittu mitään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan lapsiperheiltä leikkaava ja palveluja kurjistava 90-luvun lamapolitiikka vaikutti lama-ajan lapsiin muun muassa näin:

  • Vuonna 1987 Suomessa syntyneistä joka viides on saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiinsa.
  • Peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttuu noin 18 prosentilta.
  • Toimeentulotukeen on joutunut turvautumaan 23 prosenttia.
  • 26 prosentilla on merkintä poliisin tai oikeuslaitoksen rekisterissä.
  • Huostaan otettuna tai kodin ulkopuolelle sijoitettuna on ollut 3 prosenttia ikäluokasta.

Tätäkö todella halutaan? Lapsilisän reaaliarvo on jo nyt alempi kuin 20 vuotta sitten. Sen leikkaaminen on kohtuutonta. Lapsilta otetaan myös perusopetuksesta säästämällä. Työssäkäyviin lapsiperheisiin kohdistuvat myös muun muassa polttoaineveron sekä kiinteistöveron nosto ja työmatkakulujen verovähennyksen leikkaaminen. Työttömyydestä kärsivien lapsiperheiden tilanne puolestaan heikkenee entisestään, kun työttömyysturvaa leikataan.

Lapsilta ja köyhiltä leikkaaminen on väärin. Se on myös järjetöntä, sillä pienituloisten ostovoiman heikentäminen ei todellakaan tue talouskasvua. Kestävää kasvua ja työllisyyden paranemista ei synny eriarvoisuutta lisäämällä. Juuri eriarvoistamisesta on kyse, kun tehdään päätöksiä, joiden myötä yhä useampi lapsi kärsii köyhyydestä.

PeLan raportti osoitti, että tehokkaimmin lasten köyhyyttä vähennetään oikeanlaisilla tulonsiirroilla ja vanhempien työllisyystilannetta parantamalla. Nämä sekä hyvät peruspalvelut ovat lasten hyvinvoinnin perusta. Siksi niin Suomessa kuin EU-tasollakin täytyy yksinkertaisesti kääntää talouspolitiikan suunta. Talouskriisiä ei ratkaista kurjistamispolitiikalla, vaan työllisyyttä ja pienituloisten ostovoimaa parantamalla. Köyhyyden vähentämisen on oltava uuden eurooppalaisen talouspolitiikan johtotähti.

Kari Uotila on Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eurovaaliehdokas