En mä leikkinyt jätkää, mä olin jätkä

Transnuoren aatteita 2

Ajattelin jo ala-asteikäisenä olevani poika, ainakin sisältä. Muistan, kun olin kolmannella luokalla ja toivoin, että kehoni muuttuisi yön aikana pojan kehoksi. Sama toive on mielessä edelleen. Viidennellä luokalla tajusin olevani transsukupuolinen.

Kaverini kertoi mulle, että nykyään ”tyttöjä voidaan muuttaa lääkärissä pojiksi lääkkeillä ja leikkauksilla” ja toisinpäin. Ilmaisu annettakoon kaverilleni anteeksi, sen verran pieniä oltiin tuolloin. Sen jälkeen kuitenkin etsin kotona tietokoneella netistä tietoa asiasta ja ymmärsin. Kerroin pian sen jälkeen samaiselle kaverilleni miltä musta tuntuu. Aina ei voi etukäteen tietää, miten ihmiset suhtautuvat sellaiseen asiaan. Onneksi kaverini otti asian hyvin ja oli todella ymmärtäväinen. Se oli minulle todella tärkeää, sillä sen jälkeen uskalsin olla vielä avoimemmin oma itseni. Sen jälkeen pystyin rauhassa alkaa suunnittelemaan muille kertomista.

Ala-asteella mua kiusattiin jonkin verran koulussa. Minulle huudeltiin välillä todella ikäviä ja törkeitä asioita. Tyypillistä oli mun pukeutumisesta ja pojille tyypillisestä käyttäytymisestä kuittailu. Joidenkin mielestä yritin leikkiä jätkää, mutta en mä leikkinyt. Olin oma itseni. Tottakai silloin ne sanat tuntuivat pahalta, mutta pyrin vain olemaan välittämättä. Outoa oli, että opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen juurikaan. Kiusaaminen onneksi loppui reilusti ennen ala-asteen loppua. Kiusaamisen loppumiseen vaikutti esimerkiksi se, että kiusaajat huomasivat, että en välittänyt heidän sanoistaan. Puhuin asiasta vanhemmilleni ja läheisimmille ystäville, joilta sain tukea ja voimaa sinä aikana.

Lapsena löysin paljon kavereita harrastusten parista, vaikkei niitä koulussa niinkään ollut.  Harrastin pitkään jalkapalloa ja jääkiekkoa. Lopetin molemmat tänä vuonna. Jälkeenpäin on jäänyt vähän harmittamaan ja tahtoisinkin jatkaa jalkapalloa jossain harrasteporukassa.

Olisi ollut mahtavaa päästä pelaamaan jalkapalloa poikien joukkueeseen, mutta en uskaltanut mennä, koska en uskonut pärjääväni. Mahdollisesti myöhemmin hormoneita jonkin aikaa käyttäneenä voisin yrittää johonkin joukkueeseen. Isommissa kaupungeissa on sekajoukkueita ja sellainen olisi mahtava munkin kotikaupungissa.

Suurin osa mun kavereista on ottanut hyvin mun lähtemisen sukupuolenkorjausprosessiin. Vain muutama laittoi muhun välit poikki, todennäköisesti siksi, että he ehkä ajattelivat mun muuttuvan ihan toiseksi ihmiseksi, vaikka ei se niin mene. Kaikki todelliset ystävät ovat kuitenkin pysyneet. Mun ystävät on mun tukijoukko ja turva. Heille on todella helppo puhua varsinkin silloin kun aikuiset eivät ymmärrä. Oon heistä jokaisesta kiitollinen. Musta jokaisen pitäisi kerätä ympärilleen perheen lisäksi myös joukko luotettavia ystäviä.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias nuori. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Transnuoren aatteita

Nyt alkaa uusi blogisarja, jonka kirjoittaja on 16 vuotias Jusa. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Moi! Täällä kirjoittaa kohta 16-vuotias Jusa. Näin aluksi teidän olisi varmaan mukava tietää musta vähän enemmän.

Olen lukiossa ensimmäistä vuotta opiskeleva nuori miehenalku. Olen kiinnostunut monista asioista, kuten urheilusta, musiikista, kielistä ja eri kulttuureista. En harrasta tällä hetkellä mitään aktiivisesti, mutta vapaa-ajalla tykkään soittaa kitaraa ja olla kavereiden kanssa. Haluaisin kuitenkin aloittaa taas tämmöisen pienen tauon jälkeen jonkin joukkuelajin.

Tänne mun olisi tarkoitus kirjoittaa asioista transnuoren näkökulmasta. Mun sukupuolenkorjausprosessi on vielä aivan alkuvaiheessa. Sain lähetteen transpolille viime vuonna kesäkuun alussa ja mun ensimmäinen aika sinne oli 1.2.2017. Käynti sujui mielestäni todella hyvin ja sain paljon hyödyllistä tietoa tulevasta. Odotus tuntuu kuitenkin pitkältä.

Aloin kirjoittamaan tänne blogiin transsukupuolisuudesta ja transsukupuolisena elämisestä näin nuoren näkökulmasta, koska haluan tavoittaa ihmisiä ja kertoo et hei, ei tää ole mikään tabu, me ollaan olemassa ja tästä pitää pystyä puhumaan. Mulla on haave päästä tulevaisuudessa auttamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia nuoria, sillä tiedän, että sellaisia auttajia ja neuvojia kaivataan.

Olen huomannut, että nykyään nuoret ovat usein paljon hyväksyttävämpää kuin aikuiset. Muakin on liian monta kertaa tullut vastaan aikuisia ihmisiä, jotka ovat kovaan ääneen ilmoittaneet, että transsukupuoliset ja homot kuuluisivat mielenterveystutkimuksiin. Mun mielestä se ei todellakaan ole oikein. Sen takia suurin osa mun tulevista teksteistä onkin kirjoitettu vanhemmille ihmisille, että heidän olisi mahdollisesti helpompaa ymmärtää.

Musta kaikilla olisi paljon mukavampaa ja varsinkin henkisesti voitaisiin paremmin, jos kaikki hyväksyvät toisensa sellaisena kuin ovat ja tukisivat toinen toistaan iästä, sukupuolesta, ihonväristä, uskonnosta tai muustakaan taustasta riippumatta. Jokaisella tulisi olla oikeus olla oma itsensä ilman, että tarvitsisi pelätä kenenkään muun reaktioita tai mielipiteitä. Kaikkien pitäisi muistaa, että kehu ja kauniit sanat kuulostavat aina paremmilta kuin toiseen liittyvä negatiivinen kommentointi.

Jusa