Jos haluat hyvän terveyden, katso ihmissuhteitasi!

Monet ihmiset laittavat nykyään paljon aikaa ja energiaa oman terveyden ylläpitämiseen. Lääkäreiden kehotuksesta muistetaan liikkua ja syödä hedelmiä tai vältetään tupakointia ja liiallista alkoholinkäyttöä. Harva ihminen tulee ajatelleeksi, että omaan terveyteen vaikuttaa yhtä paljon oman parisuhteen laatu kuin tehdyt lenkit ja syödyt omenat. Tai, että hyvin riitaisa suhde voi olla yhtä iso riski terveydelle kuin tupakointi tai päihteet.

Yli 25 vuotta sitten House ja hänen kollegansa osoittivat, että vahvemmat sosiaaliset verkostot ovat yhteydessä pienempään kuolleisuuteen. Tästä alkoi keskustelu ihmissuhteiden merkityksestä yksilön elämään ja terveyteen. Erityisesti laadultaan hyvät ihmissuhteet näyttävät suojaavan elämään kuuluvien vastoinkäymisten vaikutuksilta. Tiedetään, että hyväksi koettu parisuhde on yhteydessä hyvään elämänlaatuun ja terveyteen ja huonoksi koettu parisuhde on yhteydessä moniin sairauksiin.

Miksi tai mitä kautta tuo parisuhteen laatu sitten vaikuttaa terveydentilaamme? Sitä on yritetty selvittää. On havaittu, että riitaisa ja toimimaton parisuhde lisää riskiä masennukselle ja ahdistukselle. On myös huomattu, että uniongelmat ovat tavallisempia onnettomassa suhteessa. Parisuhteen ongelmat saattavat siis vaikuttaa mielenterveysongelmien syntyyn ja sitä kautta terveyteen. Toisaalta on viitteitä, että huono parisuhde vaikuttaa terveyteen, vaikka mielenterveysongelmia ei olisi tai niiden vaikutus olisi kontrolloitu.

Parisuhde on yksi ihmisen elämän pisimmistä ja tiiviimmistä ihmissuhteista. Kahden aikuisen liittoon syntyy sen lähentymisen myötä samoja piirteitä, kuin lapsen ja vanhemman varhaiseen suhteeseen. Omasta puolisosta tulee se, kenen puoleen käännytään hädässä. Hän on se, jonka kasvot lohduttavat omassa mielessä silloin, kun joutuu vaikeaan kohtaan. On helpottavaa ajatella, että elämässä on joku jatkuva ihmissuhde, jonka turvaan voi luottaa. Parisuhde voi olla ihmiselle merkittävä apu tunteiden säätelyssä.

Reis ja hänen tutkijakollegansa (2006) huomasivat, että parisuhteessa erityisen merkittävää näytti olevan se, kuinka vastaanottavaiseksi ihmiset kokivat oman puolisonsa. He kehittivät kyselyn, jossa he pyysivät ihmisiä arvioimaan, kuinka hyvin he kokivat puolisonsa kuuntelevan ja ymmärtävän heitä, tuntevan ja hyväksyvän heidät ja vastaavan heidän tuen tarpeeseensa.

Uudessa pitkittäistutkimuksessaan Slatcher ja muut (2015) osoittivat, että se kuinka vastaanottavaiseksi ihmiset kokivat oman puolisonsa, oli yhteydessä siihen, että millaista heidän stressihormoninsa tuotanto oli 10 vuotta myöhemmin. Kun puoliso koettiin turvalliseksi ja vastaanottavaiseksi, olivat kortisolipiikit päivän mittaan terveellisempiä, kuin huonoksi koetussa suhteessa. Aikaisemmin on havaittu, että ihmisen varhaisten ihmissuhteiden laatu ja hoiva voivat vaikuttaa stressihormonien tuotantoon. Tämä tutkimus tuo esiin, että myös aikuisuuden ihmissuhteiden laatu vaikuttaa pitkällä aikavälillä terveyteemme.

Mitä tästä kaikesta sitten pitäisi ajatella? Alku voisi olla se, että pysähtyisi miettimään,  tunnenko minä omassa suhteessani, että puolisoni

  1. ymmärtää minua
  2. arvostaa minua
  3. välittää ja huolehtii minusta

Entä kumppanisi, miten hän mahtaa kokea sinut? Kun elämä heittelee, niin voiko hän kokea, että pystyy kertomaan sinulle huolistaan ja luottaa siihen, että ymmärrät, hyväksyt hänet ja tarjoat apuasi? Jos tunnistat epäröiväsi, on aika tehdä liikkeitä parempaan suuntaan. Lenkin ja omenan syönnin välissä voit kysyä puolisolta, että mitä kuuluu ja voinko olla jossain avuksi.

  • Robles, T. ym. 2014. Marital Quality and Health: A meta-analytic review. Psychologicall Bulletin. 140(1).
  • House, JS.  ym. 1988. Social relationships and health. Science. 29:540(5).
  • Whisman, M. A., & Uebelacker, L. A. (2003). Comorbidity of relationship distress and mental and physical health problems. In D. K. Snyder and M. A. Whisman (Eds.), Treating difficult couples: Helping clients with coexisting mental and relationship disorders (pp. 3-26). New York: Guilford Press.
  • Reis, H. ym. 2006. Perceived Partner Responsiveness Scale (PPRS). The sourcebook of listening research. Methodology and measures. First edition. John Wiley and Sons.
  • Slatcher, R. ym. 2015. Perceived Partner Responsiveness Predicts Diurnal Cortisol Profiles 10 Years Later. Psychological Science. 26(7):972-982.

 

Taistele tai pakene!

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_151516067Pakastetun alkion sulatus ja siirto onnistuivat. Ellin ja Vilin elämässä alkoi uusi jakso kahden lapsen kanssa. Kun koko perhe kävi lapsettomuusklinikan väkeä tervehtimässä, mieleeni palautui heidän kanssaan käydyt pohdinnat pelon tunteesta. Eikä Elli ole ainut lapsettomuuden kokenut nainen, joka on siitä minulle kertonut.

Elli kertoi, kuinka pelon tunne valtasi mielen joskus silloinkin, kun sille ei ollut mitään selkeää kohdetta. Silti tunne oli voimakas, jopa kehollinen, ja vaikutti arjen elämiseen.

Kun kertasimme rohkeasti lapsettomuuskokemuksen kipeitä kohtia, mielen maiseman väri avautui uudella tapaa. Oli helpompi nähdä, kuinka ohi kulkeneet synkät pilvet olivat herkistäneet mielen ilmapuntarin matalapaineelle. Jostain syystä elämän mukanaan tuomat ilot ja aurinkoiset päivät unohtuivat helpommin, ja niiden valovoima väheni huonoa säätä odotellessa. Piti surra saapuvaa ukonilmaa.

Ihmisen mielellä on tapana toimia noin, eli sillä on taipumus suosia negatiivisuutta. Imupaperin tapaan vaarat, huolet ja uhat rekisteröidään, jotta niihin osattaisiin tarpeen tullen reagoida nopeasti. Se laittaa taistele tai pakene -moodin päälle ja stressihormonit hyrräämään. Ja on valppaana: kyllä kohta jotain kurjaa ja hurjaa sattuu. Ilon ja onnen hetket voivat kohdata tehokaan teflonpinnoitteen, joihin positiivisten kokemusten tunteet vaivoin kiinnittyvät.

Miksi mieli toimii näin? Vaaran uhatessa kehossa käynnistyy salamannopea stressivaste – juuri tuo taistele tai pakene –vaihde. Tämä samainen stressivaste on evoluution aikana auttanut lajiamme selviytymään hengissä. Ilman jättiläisen voimaa, gepardin nopeutta, sekä huippuun viritettyä näkö-, kuulo- ja hajuaistia olemme nousseet Telluksen herroiksi.

Tämän lisäksi ihmislajilla on erityinen ominaisuus – puhuttu kieli. Puhutun kielen jatkeena on verbaalinen mieli. Se varottaa vaaroista, moittii, murehtii menneitä tai tulevia, vertailee, arvostelee. Tämä ainutlaatuinen ominaisuus on korvaamaton ongelmanratkonnassa, mutta joskus se tekee meille kepposia. Se saa meidät uskomaan kaiken tuottamansa melun.

Kun elämässä sama tai samaan viitekehykseen kytkeytyvä vastoinkäyminen toistuu, sen aiheuttama imupaperijälki vahvistuu. Ellin kohdalla lapsettomuus ja sen hoidon aikaiset raskaat kokemukset. Mielen melu alkaa muistuttaa vaarasta heti kun jotain hiemankaan samaan vivahtavaa tapahtuu; TV:ssä pyörii vauvanvaippamainos, marketissa kuukautissuojien tilalle on tullut raskaustestejä, oma raskaustestipäivä lähestyy. Aivot asettuvat hälytystilaan ja sisäinen pelkotila on valmis.

Muistan hyvin, kun Elli soitti kertoakseen, että raskaustesti näytti pakastussiirron jälkeen plussaa. ”Miten ihmisen pää voi toimiakin näin? Olen onnellinen ja iloinen, mutta jostain ihmeen syystä pintaan kumpuavat ne samat pelon tunteet, joista juttelimme ennen alkion siirtoa”, Elli kertoi tunnelmistaan puhelimessa. Tähän todettiin lähes yhteen ääneen, että ”taitavat taas olla näitä aivojen vääriä hälytyksiä!”

Stressivaste on ollut ja on edelleen ihmislajille elintärkeä, sen ei ole syytä ”surkastua” hännästä häntäluuksi. Väärät vaarahälytykset on mahdollista oppia tunnistamaan, kun uskaltautuu kohtaamaan oman pelkonsa historian. Samalla voi löytyä jotain ainutlaatuista. Ellikin sen sanoi: ”Pelkoon tutustuminen oli mielenkiintoinen tutkimusmatka. Taisin samalla löytää sisältäni oven ja avaimen hyvinvointiin!”

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.