Kuuntele kehoasi lomalla – mistä olet tietoinen?

Kysyn usein asiakkailtani erilaisten hengitysharjoitusten yhteydessä ’Mitä tapahtuu juuri nyt?’  ’Mitä tunnet kehossasi juuri nyt?’  ’Mistä olet nyt tietoinen?´

Hengitysharjoitusta saattavat edeltää asiakkaitten kommentit, kuten
’Minä en tiedä yhtään missä mä meen, on taas ollut sellasta säätöä’,
’Enää en tällaista samanlaista jaksa. Sanon kaikille kyllä, otan kaikenlaisia velvollisuuksia itselleni töissä, kotona ja joka paikassa’,
’Apua, heti kun mä istun tähän, mua alkaa itkettää’,
’Nojoo, ehkä on hyvä vähän rauhoittua’.

Olen kuluneen vuoden aikana kohdannut kovin monia nuoriakin ihmisiä, joiden arkipäivää ovat rytmihäiriöt ja jonkinlaiset ’virhelyönnit’ sydämessä. Harvoin näissä tapauksissa kyse on vain somaattisesta, irrallisesta oireesta, vaan ennemminkin jonkinlaisesta tunnekuormasta ja stressistä. Kun erilaisten hengitys- ja rauhoittumisharjoitusten aikana sydän ja keho saavat huomiota, saattaa syntyä kosketus tukahdutettuun tunteeseen. Sydän saa luvan rauhoittua, kun se tulee kuulluksi. Kehomme kertoo lopulta, että nyt olisi aika kuunnella itseään. Kun vain ottaisimme sen tosissamme.

Stressistä aiheutuvat sydänoireet ovat yllättävänkin yleisiä. Jatkuva kiire saa aikaan tunteiden syrjään siirtämistä ja omien todellisten tarpeiden, esim. levon,  sivuuttamista. Tunteiden tukahduttamisesta seuraa mm. levottomuutta, suhteettomia hermostumisreaktioita pikkuasioista, erilaisten riippuvuuksien voimistumista, alakuloisuutta ja lopulta jopa elämänhalun vähenemistä. Kun tukahdutamme hankalalta tuntuvia tunteita, siinä sivussa niin tapahtuu myös ilon, myötätunnon ja rakkauden tunteille.

Tunteista vapautuu kohtaamalla

Erään asiakkaani sykkeen palautumiseen liittyvä First Beat -mittaustulos näytti kahden viikon ajalta pelkkää punaista, eli palautumista ei tapahtunut edes levossa, yölläkään. Mittaustulosten mukaan ainoa vihreä kohta oli yksi tunnin mittainen jakso, jolloin hän hengitysharjoituksen seurauksena tunnisti rinnassaan ahdistusta. Keskityimme kuuntelemaan sitä, ja lopulta saimme kiinni voimakkaasta turhautumisesta ja sen alla olevasta surusta, jota hän hiukan myöhemmin oivalsi pitäneensä sisällään lähes koko aikuisikänsä. Työskenneltyään jonkin aikaa näiden tunteittensa ja niihin liittyvien kokemustensa kanssa sydänoireetkin helpottivat.  Avainasia on ensisijaisesti tunteen kokeminen, ei niinkään tunteen nimeäminen tai sen analysointi. Läsnäolo on sitä, että antaa kaiken sen olla, mikä on juuri nyt. Vaikka tuntuisi hankalaltakin.

Joutilaisuus on lahja

Joskus kesäloma nostaa käsittelyyn asioita, joita olemme siirtäneet joko tietoisesti tai tiedostamatta johonkin tulevaan. Silloin, kun olemme vähemmän ohjelmoituja, kehomme nostaa tietoisuuteemme enemmän. Luulen tämän johtuvan siitä, että tunteemme ovat hitaampia kuin älymme. Ne eivät oikein aina pysy mukana arjen touhuissa. Turhautumisen alla on usein muita tunteita ja tarpeita, jotka kaipaavat tulla kuulluiksi.

Viime kesänä ollessani töissä muutaman päivän heinäkuussa useimmat asiakkaitteni aiheet olivat juurikin sellaisia, jotka joko olivat tulleet ns. puskista käsiteltäviksi, kuten esim. uskottomuus parisuhteessa, tai sitten asiaa oli jo pohdittu pitkään, ja päätetty nostaa kissa pöydälle kesälomalla, kuten esim. samankaltaisina toistuvat riidat parisuhteessa tai jonkinlaisen pysähtymisen tarve omassa elämässä. Kesäloma on monille myös jonkinlainen vedenjakaja samalla tavoin kuin vuodenvaihde; ottaako asia käsittelyyn ennen vai jälkeen loman?

Meillä on taipumus luoda ulkoisesti tavalla tai toisella sitä, mitä meissä on sisällä. Kaoottinen, stressaava tai suorituskeskeinen loma kertoo omasta sisäisestä tilastamme.

Mitä jos kysyisit itseltäsi…

  • Miten voisin viettää kesälomaani niin, että ensi syksy ja talvi olisi kevyempi, helpompi, vähemmän stressaava?
  • Miten voisin loman jälkeenkin nauttia läheisistä ihmisistä, harrastuksista, kuunnella omia tarpeitani?
  • Miten voisin varmistaa sen, että minun en enää siirrä jonkin asian aloittamista tai kohtaamista kiireeseen tai oman asemani korvaamattomuuteen vedoten?
  • Miltä haluan, että minusta tuntuu loman jälkeen? Millainen yhteys haluan, että minulla ja läheisilläni on loman jälkeen toisiimme?

Olen tehnyt itselleni kolme lupausta kesäksi:

  1. Pysähdyn ja hengitän joka päivä tietoisesti edes hetken. Kuuntelen, miltä kehossani tuntuu. Analysoimatta tai arvostelematta. Aion tukea itseäni niissä tuntemuksissa, mitä minussa nousee.
  2. En lupaa hetken innostuksissani mennä sinne tänne ja tuonne. Kuuntelen ehdotuksia ja lupaan palata asiaan. Teen päätöksen vasta, kun hengitys on tasaantunut.
  3. En lupaa mitään muuta. En mitään muuta. Kenellekään.

Tämän kirjoitettuani huomaan, että kehossani jo tapahtuu muutos, ihan pieni jonkinlainen asettuminen ja sisäinen huokaus helpotuksesta. Huomaan myös, että päässäni silti pyörivät suunnitelmat ja erilaiset täytyy ja pitää –ajatukset, mutta pyöriköön. Pudotan tietoisuuteni kehooni, ainakin juuri nyt.

 Kehoterapeuttini Riitta Kokko on sanonut viisaasti, että
’Rakkaus on sellaisten valintojen tekemistä, joka saa aikaan itsensä rakastamista.’

Väestöliiton terapeutit ja ihminen tavattavissa –mentorit ovat käytettävissä myös kesällä. Jos koet tarvitsevasi joko hetken tai pidemmän matkan rinnallakulkijaa, löydät varmasti itsellesi sopivan laajasta osaajajoukostamme sivuiltamme. Voit varata ajan nettiajanvarauksemme kautta.

Kaunista, rohkeaa ja lempeää kesää kaikille!

Heli Janhonen
Ihminen tavattavissa -mentor, terapeutti

 

Pitäisikö mun jäädä vai lähteä?

Jo pitkään parisuhdekeskuksen yksi luetuimpia tekstejä on ollut eron tunnusmerkit. Myös nettivastaanotoilla ja asiakkaiden kysymyksissä nousevat usein esiin samat teemat: Mistä tietää, että on aika erota? Onko vielä mahdollista palauttaa läheisyys parisuhteeseen? Mistä tunnistaa, ettei ole enää toivoa? Usein asiakkaat myös kysyvät suoraan työntekijältä, mitä heidän pitäisi tehdä. Toisinaan tämä ihmetyttää: Miksi ihminen pyytää täysin vierasta henkilöä tekemään näin isoja ratkaisun heidän puolestaan? Mistä tässä on kysymys?

On todella pelottavaa, kun kiintymys toiseen ihmiseen alkaa rakoilla. Sisäinen ristiriita on kalvava. Toinen puoli itsestä haluaisi haistattaa ja lähteä ja toinen tunnistaa oman tarvitsevuuden ja läheisyyden kaipuun. Vielä joitakin vuosia sitten olisi saatettu ajatella, että ristiriidan kourissa painiva kysymyksen esittäjä on läheisriippuvainen. Nykyään kuitenkin ajatellaan, että ihmiselle on luontaista luoda jatkuva, kiintymyksellinen ja turvaa tuova side toiseen ihmiseen. Oma puoliso on turvasatama, joka luo tukikohdan muuten epävarmassa maailmassa. Kun kotisatama ei tunnu enää läheiseltä ja sen jatkuvuus on uhattuna, on ihminen hyvin ymmärrettävästi turvaton.

Harva asia on ihmiselle stressaavampaa kuin muutos, jossa vuosia jatkunut tuttu elämä on uhattuna. Voimakas stressi taas nostaa ihmisessä pintaan tarpeen turvaan ja toiseen säätelevään ihmiseen. Eroprosessissa olemme siis suurien vaikeiden tunteiden ja ahdistuksen kourissa ilman aiempaa tuttua turvasatamaamme. Onko siis ihme, että ihminen tässä kohtaa kysyy vieraalta ammattilaiselta, mitä pitäisi tehdä? Ei minusta.

Pitkäaikainen stressi vaikuttaa myös kykyyn ajatella. Saatamme kadottaa kyvyn pohtia useita asioita samanaikaisesti. Yhdessä hetkessä mieleen tulvii kaikki se hyvä, mitä suhteessa on ollut. Seuraavassa hetkessä taas nousee pintaan kaikki suhteen aiheuttama kipu. Eroa pohtiessa onkin tavallista, että jonain päivänä on ihan varma siitä, että lähtee. Seuraavana päivänä tuo varmuus onkin jo menetetty ja ahdistus palaa. Ristiriidan kannatteleminen on raskasta työtä. Se on kiduttavaa energiaa syövää heilahtelua puolelta toiselle.

MacDonald ja kumppanit (2017) tutkivat yli 200 seurustelevaa ja naimisissa olevaa ihmistä, jotka harkitsivat eroa. Yksi tutkimuksen tavoite oli katsoa kiintymyssuhteen merkitystä erotilanteessa. Tutkimuksessa nousi esiin, että ahdistuneesti kiintyneet kokivat eropohdinnassaan suurempaa ristiriitaisuutta. Heidän mielessään vaihteli tavallista voimakkaammin syyt sekä jäämiseen että lähtemiseen. Välttelevästi kiintyneiden eropohdintaa taas kuvasi muita suurempi välinpitämättömyys. He pyörittelivät mielessään tavallista vähemmän syitä eroon tai suhteeseen jäämiseen. Ahdistuneita oli aineistossa selvästi enemmän (50 %) kuin vältteleviä, joita oli 30 %. Tämän tutkimuksen pohjalta näyttää siltä, että voimakas ristiriita on hyvin tavallista eropohdinnoissa. Ahdistuneet voisivat eropohdinnassa hyötyä siitä, että yrittäisivät hillitä yliajattelua ja säädellä ahdistustaan tehokkaammin. Vältteleville taas voisi olla hyödyksi yrittää tutkia enemmän omia tuntemuksia ja syitä ihmissuhteessa jatkamiseen.

Eropäätös ei tapahdu yleensä minkään yksittäisen oivalluksen kautta. Monesti ihmiset etsivät järkiperäistä ratkaisua erokysymykseen. Moni on varmaan kuullut jonkun läheisen toteavan, että tässä ei ole mitään järkeä, kannattaisi varmaan lähteä. Aikaa kuluu, mutta mitään ei tapahdu. Myös ammattilaiselta kaivataan usein jotain ohjeita, kuinka tulisi toimia. Pettymys voi olla suuri, kun vastaanotolta lähtiessä ei ole saanut mitään selkeää ratkaisua.

Aika monesti jossain kohtaa eropohdintoja kipu käy liian suureksi ja ihmisen on pakko tehdä ratkaisu. Kun mieli ei pysty tekemään päätöstä, keho voi näyttää, että aika on kypsä. Joskus taas ratkaisuun voi avittaa suhteeseen liittyvä pettymys, joka katkaisee kamelin selän. Suuttumus voi tuoda sen verran energiaa, että ratkaisun pystyy tekemään.

Ero rakkaussuhteesta on prosessi. Se on prosessi, joka alkaa pikkuhiljaa ja kestää aikansa. Tässä prosessissa omasta kumppanista irrottaudutaan kiintymyksen kohteena, turvan ja lohdun antajana. Eroa pohtivan Ihmisen ei tulisikaan kysyä itseltään, pitäisikö minun erota, vaan ennemminkin, missä kohtaa olen omassa prosessissani. Kysymystä aseteltaessa on myös hyvä olla itselle myötätuntoinen eikä manata itseä siitä, että ei ole saanut ratkaisua tehtyä. Tällainen työ ottaa aikansa, niin se vain on.

Joel, S., MacDonald, G., ja Page-Gould, E (2017). Wanting to stay and wanting to go: Unpacking the content and structure of relationship stay/leave decision processes. Social psychological and Personality science, s.1-14.

 

Parisuhteen H-hetket

Helping a friend in need, Getty Images

Parisuhteessa voi olla tiettyjä, ratkaisevia hetkiä. Niin sanottuja H-hetkiä. Mieleesi saattaa tulla seurustelun aloittaminen, ehkä häät tai yhteenmuutto, ehkä ensitreffit. Nämä ovat kaikki tärkeitä hetkiä, jotka voivat jäädä mieleen loppuelämäksi. Merkittävimmät parisuhteen H-hetket saattavat kuitenkin olla aivan toisenlaisia hetkiä. Tällaiset erittäin ratkaisevat H-hetket ovat niitä hetkiä, kun kumppanisi tarvitsee sinua erityisen paljon.

Parisuhteen H-hetki on usein jollain tavalla stressaava tai merkittävä hetki. Ihminen on silloin erityisen haavoittuva ja herkillä. H-hetkeen liittyvä stressi voi joskus tulla ulkoisista asioista, kuten muuttuneesta perhetilanteesta tai esimerkiksi työkuormituksesta. Esimerkiksi vauvan syntymä on iso muutos, jonka moni kokee parisuhteen H-hetkenä – kummankin on silloin tärkeää voida kokea, ettei jää yksin tai ulkopuolelle. Stressi voi myös tulla sisältäpäin, jos jokin tapahtuma tai tilanne laukaisee vanhoja traumoja ihmisessä. Pelottavissa, järkyttävissä tilanteissa jokainen tarvitsee läheisensä tukea. H-hetket ovat mahdollisuus syventää parisuhdetta ja saada kokemus siitä, että kumppaniin voi aina turvautua.

Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen kumppani. Pariterapiassa tulee monesti esiin, että parisuhteessa on ”haavoja”, jotka ovat syntyneet näissä H-hetkissä. Kumppani on voinut esimerkiksi tuntea jääneensä aivan yksin tärkeällä hetkellä. Haava ei aina ole näkyvissä, se voi jäädä erilaisten riitojen ja ärtymyksen alle. Haava voi kuitenkin olla syy siihen, että luottamus ei palaudu parisuhteessa hyvistä yrityksistä huolimatta.

Tässä kaksi fiktiivistä tarinaa siitä, miten haava voi syntyä parisuhteen H-hetkellä:

Sarin vanhemmat riitelivät usein humalassa. Erityisen vaikeita olivat perhejuhlat ja loma-ajat, joita Sari oppi pelkäämään jo pienenä. Aikuisena Sari päätti, ettei halua alkoholia omaan joulupöytäänsä. Eräänä jouluna hänen puolisonsa kuitenkin päätti nauttia yhden lasillisen viiniä, Sarin ”nalkutuksesta” piittaamatta. Nyt puoliso ei voi ymmärtää, miksi yksi viinilasi pilasi koko joulun, ja miksi asiasta edelleen keskustellaan. Hän ajattelee Sarin ylireagoineen.

Jussi oli odottanut ensimmäisen lapsen syntymää kuin kuuta taivaalta. Hän rakasti hoitaa vauvaansa  ja piti myös pitkän isyysvapaan. Kerran Jussin avovaimo naureskeli koko suvun kuullen: ”miehillä ei kyllä ole äidin vaistoa, sen huomaa Jussistakin.” Jussi koki tämän erittäin nöyryyttävänä ja epäkiitollisena kommenttina. Avovaimo oli ihmeissään: eikö Jussi ymmärrä huumoria.

H-hetki saattaa ensi näkemältä vaikuttaa ”pikkujutulta”. Haavojen syntymistä näissä hetkissä voi olla vaikea ymmärtää ulkoapäin. On tärkeää oivaltaa, miksi toinen tarvitsee kumppania niin paljon juuri tuona hetkenä. Taustalla voi olla myös lapsuuden tunnelmia tai loukkaavia kokemuksia aikaisemmista parisuhteista.

Parisuhteen loukkaantumisista ja haavoista on mahdollista päästä yli, jos kumpikin niin tahtoo. Aito anteeksipyytäminen ja anteeksi antaminen edellyttävät vastuunottamista omasta toiminnasta. On tärkeää ymmärtää, että oma toiminta on voinut loukata kumppania, vaikka itse ei ole niin lainkaan tarkoittanut eikä halunnut. Anteeksi pyytämiseen tarvitaan kykyä sietää ja elää läpi omia syyllisyyden tunteita: voit ehkä kokea, että kumppanisi ”syyllistää” sinua, sen sijaan, että eläisit läpi syyllisyyden tunteesi. Liian usein me välttelemme kokemasta syyllisyyttä tilanteissa, joissa se voisi viedä ihmisiä lähemmäs toisiaan. Kun katsot kumppaniasi silmiin ja näytät, että tunnet todella syyllisyyttä, ja että ymmärrät, miten kipeä tilanne hänelle oli, muutos voi tapahtua. Myötätunnon osoittaminen auttaa haavan käsittelemisessä.

Haavoja voi myös ennaltaehkäistä, ja sitä myötä parisuhdekriisejä. Ota todesta se, kun kumppanisi pyytää sinua avukseen. Vaikka tilanne ei sinusta tuntuisi ihmeemmältä, hyväksy, että kumppanillesi se on tärkeä hetki. Tässä tarvitaan toisen erilaisuuden hyväksymistä. Jos et pysty huomioimaan kumppaniasi tärkeällä hetkellä, koeta tutkia, mistä on kysymys. Miksi et tällä hetkellä voi vastata kumppanisi tarpeisiin?

Ennakoikaa tilanteita, joissa tarvitsette toisianne. Kukaan ei pysty lukemaan ajatuksia. Kerro, että tämä on nyt minun H-hetkeni. Tutustukaa toistenne kipukohtiin ja olkaa valmiita antamaan kaikki tukenne, kun H-hetki lähestyy.

Lisätietoa:

Parisuhteen haavoista (nettikurssi, ks. jakso 7)

Parisuhteellakin on stressiraja

”Kaikkihan me ollaan kivoja Kanarialla”, totesi eräs viisas kollega. Rentona, levänneenä, ja mukavia asioita tehden ihmisen parhaat puolet voivat tulla esiin.

Entä sitten räntäsateessa, kun illat pimenevät, ja puolisot rojahtavat iltaisin väsyneinä kotisohvalle? Kumpikin on herkkänä sille, onko toinen kuulolla, auttaako toinen, ajatteleeko toinen minun hyvinvointiani. Kummallakin on odotuksia toisiaan kohtaan. Kumppaneiden voi olla helpompi ottaa vastaan kuin antaa huomiota toiselle.

Työkavereille ja puolitutuille on helppoa olla mukava. Läheisessä parisuhteessa ihminen näyttää itsestään myös ”kääntöpuolet”.  Kumppanin ilme voi muuttua kotiin tullessa, kun ovi sulkeutuu. Small talk jää, ja todelliset tunteet, kuten väsymys, nousevat pintaan. Arki voi olla monille ihanaa ja tasaista elämää, mutta puolison kanssa jaetaan myös arjen rankimmat hetket. Kaikissa parisuhteissa on vaikeampia aikoja. Erityisesti lasten syntymä lisää tyytymättömyyttä parisuhteeseen. Myös esimerkiksi työelämän ongelmat tai työttömyys voivat heijastua parisuhteen hyvinvointiin.

Työ- tai vaikkapa opiskeluun liittyvästä stressistä selviäminen vaatii aikaa ja palautumista. Samoin parisuhde tarvitsee palautumista stressistä.

Jokaisella parilla on omat tapansa ennaltaehkäistä stressiä. Samoin kumppaneilla on erilaisia keinoja palautua parisuhdetta koettelevista elämänvaiheista. Todennäköistä on, että kumppaneilla on myös keskenään erilaiset tavat selvitä stressistä. Yksi saattaa ehkä lisätä kierroksia, toinen voi vetäytyä omiin oloihinsa. On tärkeää ymmärtää, että kumpikin yrittää omalla tavallaan selvitä haastavasta tilanteesta.

Parisuhdetta voi vaalia yrittämällä pitää stressi siedettävissä mittasuhteissa. Ruohonjuuritasolla ihminen joutuu rajaamaan menojaan ja sanomaan myös ”ei”. Välillä on pysähdyttävä, ja joskus parisuhteelle on vain raivattava aikaa.

Stressaavan arjen keskellä voi muistuttaa itseään siitä, että kumppani ei ole vastustaja vaan kanssamatkaaja. Yhdessä voi pyrkiä tekemään arjesta sellaista, että parisuhde kestää rankemman vaiheen yli – kunnes taas olette teidän ”Kanariallanne”. Jos palautumista ei ole näköpiirissä, sitä voi myös surra yhdessä.

Missä menee sinun parisuhteesi stressiraja? Miten voit kertoa puolisollesi, että nyt liikutaan lähellä stressirajan rotkoa, ja että jotain olisi tehtävä asialle? Ketkä ovat ne läheiset, jotka tukevat parisuhdettanne? Keiltä voi pyytää apua?

Entä millä keinoin parisuhteenne palautuu stressistä? Onko teillä viime aikoina ollut riittävästi aikaa palautumiseen, parina?

Oma arjen Kanaria voi olla pieniä tekoja. Kysy, mitä puolisosi kaipaisi tänä arkipäivänä.

Lähteitä:

Gottman, J. M. & Gottman, J. S. (2007) And Baby Makes Three: The six-step plan for preserving marital intimacy and rekindling romance after baby arrives. New York: Crown.

Haid, Marja-Lena & Seiffge-Krenke, Inge (2013). Effects of (un)employment on young couple´s health and life satisfaction. Psychology & Health, 28(3), 284-301.

Parisuhteen tueksi:

Perheaikaa -sivusto

Tietoa ja palveluita

Laskeudu lomalle rauhassa

Kesäloma lähestyy. Kalenteri on täynnä. Monta asiaa täytyy vielä ehtiä tehdä ennen lomaa. Moni jaksaa juuri ja juuri pinnistellä kesälomalle saakka. Ensimmäisellä lomaviikolla onkin tavallista sairastaa flunssaa tai kärsiä päänsärystä muutaman päivän. Miksi piti vetää itsensä niin uuvuksiin? Voisiko lomalle lähteä toisella tavalla, vähemmän uupuneena?

Tutkimuksista tiedetään , että loman vaikutukset eivät kestä pitkään. Jos arkena raataa itsensä uuvuksiin, muutaman viikon loma ei auta jaksamaan taas toista samanlaista vuotta. Lepoa täytyy olla myös arjessa.

Voisitko tänä vuonna laskeutua lomalle rauhassa? Kalenteria voi rauhoittaa jo pari viikkoa ennen lomaa. Voit pohtia, mitä ihania loma-asioita voisit tehdä jo nyt. Joka päivä olisi hyvä olla edes yksi hetki, jolloin voit rentoutua ja tehdä jotain sellaista, mikä palauttaa. Mieti, mitkä asiat tuovat sinulle nautintoa ja rauhoittavat.

Kykyyn säädellä stressiä vaikuttaa se, miten meitä itseämme on rauhoitettu lapsena. Perheissä on erilaisia tapoja rauhoittua arjen keskellä, esimerkiksi päiväunille tai iltapuulle. Jos lapsella on ollut huolta tai murhetta, vanhemman rauhallisuus tai toisaalta hätäännys vaikuttavat siihen, minkälaiset eväät ihmisellä on rauhoittaa itseään stressaavissa tilanteissa aikuisena. Rauhoittumis- ja rentoutumistaitoja voi opetella läpi elämän. On tärkeää, että ihmisellä on käytössään päivittäisiä keinoja, joilla hän voi lievittää stressiä ja väsymystä. Aikuisena ihminen on itselleen vanhempi: hän ”vie” itsensä nukkumaan ajoissa ja huolehtii, ettei mene ylikierroksille.

Jokapäiväinen rauhoittumis- tai hemmotteluhetki voi lisätä myös itsetuntemusta. Joudut miettimään, mistä oikeasti pidät ja mitä oikeasti haluat tehdä tai olla tekemättä. Niille, keiden on vaikea kuunnella omaa tahtoa ja omia tunteita, voi olla avuksi pohtia tietoisemmin pieniä asioita: mitä haluat syödä tänään, minkä vaate tuntuu hyvältä päälläsi, kuinka paljon jaksat kuunnella tai lukea ahdistaviakin uutisia maailmalta, tarvitseeko kehosi liikuntaa ja jos tarvitsee, niin mikä tuntuisi oikeasti hyvältä.

Päivittäinen hemmotteluhetki on kaukainen ajatus, jos elät tällä hetkellä kriisissä tai muutoin ahdistuksen keskellä. Akuutti tai aikaisemmin koettu trauma voi saada ihmisen mielen ja kehon hälytystilaan, jolloin voi olla vaikea nukkua tai rentoutua. Kriisinkin keskellä on kuitenkin tärkeää, että pidät arjen rutiineista huolta: pyrit jollain konstilla saamaan unta ja syömään säännöllisesti, päivä kerrallaan. Jaksamiseen voi hakea tukea läheisiltä ja ammattilaisilta.

Pysähdy kuuntelemaan omaa oloasi. Mieti kolme asiaa, jotka tuntuvat sinusta hyvältä. Minkä niistä voisit tehdä tänään?

Lähteet:

de Bloom, J., Geurts, S. & Kompier, M. (2013) Vacation (after- ) effects on employee  health and well-being, and the role of vacation activities, experiences, and sleep. Journal of Happiness Studies, 14(2), 613-633.

de Bloom, J., Kompier, M., Geurts, S., de Weerth, D., Taris, T. & Sonnentag, S. (2009) Do We Recover from Vacation? Meta-analysis of Vacation Effects on Health and Well-being. Journal of Occupational Health, 51, 13-25.

Tukea rentoutumiseen:

Tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista

Tietoa rentoutumisesta

Rentoutus osana elämäntapaa

Kriisiapua kesällä:

Valtakunnallinen kriisipuhelin

Kriisikeskukset

Selma-oma-apuohjelma

Omahoito-ohjelmia ja -oppaita

Mitä, jos ei ole lainkaan ”joustava”

shutterstock_264056435Yhteiskunta ja työelämä odottavat nykyään ihmisiltä joustavuutta. Hyvää työntekijää kuvataan sellaiseksi, joka mukautuu uuteen ympäristöön ja pystyy suoriutumaan paineistetussakin tilanteessa. Vaikka työnkuva muuttuisi ja vaatisi uusia kykyjä, joustava ihminen kasvaa saappaisiinsa nopeasti. Hän ei ahdistu, ei koe riittämättömyyttä, ei jää sairaslomalle, eikä kuormita muita murheillaan. Stressin hän selättää päättävyydellä ja sisukkuudella.

Nämä joustavat ihmiset myös hyppäävät kuin kissat jaloilleen elämän kriisikohdissa. Elämä on kivikkoinen polku. Ihminen joutuu sen varrella kohtaamaan erilaisia menetyksiä ja luopumisia ja sureminen kuuluu osaksi sitä. Joustava ihminen osaa surra juuri oikein. Hän ei jää murheen alhoon asumaan, vaan sisukkuudella kaivaa itsensä ylös kuopasta. Hän ei näe esteitä, vaan ainoastaan mahdollisuuksia.

Kaiken joustavuutta korostavan puheen keskellä huomaan miettiväni, että mitä, jos ihminen näkeekin pelkkiä esteitä? On hienoa, että positiivinen psykologia suuntaa meitä ajattelemaan myönteisesti. Välillä tuntuu kuitenkin, että kaikki positiivisuuden ja sisukkuuden korostaminen ei anna ihmiselle lupaa romahtaa. Hyvinvointipuhe tuntuu olevan suunnattu hyvinvoiville ihmisille, jotka sitten joustavat vielä entistä paremmin. Ne, jotka eivät ole niin joustavia voivat kokea huonommuutta, kun eivät kaikista ohjeista huolimatta saa itseään tai omaa elämäänsä kasaan.

On olemassa ihmisryhmä, joka oman historiansa ja geneettisen perimänsä vuoksi, ei ole niin joustavia. Työpaikan suunnan muutos, jossa oma työpöytä vaihtuu toiseksi ja vanha tuttu työnkuva viedään, voi oikeasti suistaa ahdistukseen tai masennukseen. Organisaation uudistuksessa ei näy mahdollisuuksia, vaan ainoastaan luopumista ja turvattomuutta. Se, että tuntee kaiken keskellä omien voimien hiipuvan, voi aiheuttaa häpeää. Ihminen voi kokea olevansa vääränlainen. Kyllä tästä olisi pitänyt selvitä.

Samoin elämänkriisi, ero tai vaikka läheisen kuolema voi olla niin kova paikka, että toimintakyky menee kokonaan. Surussa ei vain piipahdeta, siellä rämmitään kumisaappaat jalassa. Ei päiviä tai viikkoja, vaan vuosia. Kriisi voi viedä psyykkiset toimintakeinot kokonaan niin, että ihminen tarvitsee sairaalahoitoa. Kaiken surun lisäksi lisäkuormaa voi aiheuttaa itsesyytökset siitä, että surusta olisi jo pitänyt päästä eteenpäin.

Joustavista ihmisistä käytetään vertauskuvaa, että he ovat kuin bambun versot hurrikaanin keskellä. Juuret ovat niin syvällä maassa, että ne vain heiluvat katkeamatta, vaikka ympärillä myrskyää. Täytyy todeta, että mielikuva on hieno. Realiteetti kuitenkin on, että jotkut murtuvat useasta kohtaa. Silloin tarvitaan erityistä hienovaraisuutta ja pehmeät kädet, joilla ehkä viedään johonkin turvallisempaan maastoon. Hoidetaan ja odotellaan, että lähtisikö vielä uudelleen kasvuun. Sopii toivoa, että mahdollisimman moni lähtisi.

Pikkujoulut – Viisikko pulassa!

#mannankanssa

Päätettiin Mannan kanssa järjestää minipikkujoulut. Sellaiset, joiden yläikäraja on 6 vuotta. Ja joissa pidetään hauskaa.

20161204_130414Siispä tuumasta toimeen. Laadimme laajan ja kattavan neljän hengen kutsulistan ja lähetimme kutsut perille nykyaikaisesti mobiiliviestinnän keinoin. Emme askarrelleet kutsukortteja, ettei kenellekään sellaiselle mini-ihmiselle, jota emme kutsuneet, tulisi päiväkodissa paha mieli.

Seuraavaksi suunnittelimme monipuolisen ja runsaan menun. Mitäs suolaista siellä pikkujouluissa voisi tarjota? Manna ehdotti sipsejä. Menu alkoi hahmottua. Sipsien lisäksi tarvittaisiin jotakin makeaa. Leivotaan piparkakkuja tietenkin senkin höpsö, Manna lähes karjaisi. Näin päätettiin. Ostin marketista valmistursokkeita, valkoista, vihreää ja vaaleanpunaista.

Entä voisimmeko tehdä yhdessä vieraiden kanssa joulukortteja ja viedä niitä päiväkotikavereille ja sukulaisille? Ehdotus hyväksyttiin. Käväisin askartelupuodissa ostamassa korttipohjat ja huopakangasta. Helppo homma. Iloisesti kohti pikkujouluiltaa.

Vaan ei matkaa ilman mutkaa. Ensin iski jouluflunssa, sitten toinen jouluflunssa. Vai olivatko ne kaikki sitä samaa tänä syksynä riehunutta. Isosiskolla ja isoveljellä oli päivisin kokeita ja iltaisin harrastusmenoja. Töissä oli pitkiä päiviä, kotona kaikki olivat väsyneitä ja kireitä. Pimeys laskeutui, ja aamuisin oli lähes mahdotonta kampeutua ylös sängystä. Mieleen hiipi ajatus luovuttamisesta. Viisikko pulassa!

Otin Mannan kainaloon ja olin juuri kertomassa, että pikkujoulut on peruttu, koska äiti on rikki poikki, kaikki muut kipeitä eikä mistään tule mitään. Mutta Manna ehti puhua ensin; höpöttää siitä, miten kivaa tulee, miten kaikki jo odottavat minipikkujouluja, miten hän aikoo kuorruttaa piparkakku-ukoille peppuja *räkänauru* ja näyttää oman huoneen lelut kavereille.

Kun Tärkeä Päivä koitti, ne tupsahtivat sisään punaposkisina kuin satujen tontut. Iloiset ja innokkaat touhuajat. Joululevy soimaan, tonttulakki päähän, essu vyötäisille ja – rip rap tip tap – leivontahommiin! Nuo valloittavat pienet ihmiset ja joulumielemme pelastajat upottivat kätensä taikinaan ja mussuttivat huippuleipureiden tapaan ison osan siitä raakana, lainasivat kohteliaasti kuorrutetta kaverillekin. Leikkasivat, liimasivat, raksuttivat tyytyväisinä sipsejä. Kodissamme oli yhtäkkiä kaikki hyvän fiiliksen ainekset: leikkiä, sotkua ja naurua.

20161204_125833

20161204_141321

Illan päätteeksi lösähdin sohvalle ja kirjoitin kännykän memoon kolmen kohdan muistilistan itselleni: Kuuntele lasta. Pidä kiinni sovituista asioista. Kohtaaminen kannattaa. Näillä mennään kohti joulua ja sen yli.

#mannankanssa on blogisarja, jossa pienen lapsen ja aikuisen maailmat kohtaavat arkisissa tilanteissa.

Koululaisen pitkä loma – stressin lähde?

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_205323919Lapset pääsivät kesälaitumelle koulusta viikonloppuna. Moni perhe on kuitenkin jo kuukausia aikaisemmin kauhulla valmistautunut tähän tulevaan lomaan miettien, miten saa tänä kesänä lapsen loman aikaisen hoidon järjestymään. Koululaisen pitkä loma aiheuttaa monelle stressiä lapsen ollessa eka- tai tokaluokkalainen, mutta kun perheessä on vammaisia tai pitkäaikaissairaita lapsia, tuo loma-aikaisen hoidon järjestämisen stressi jatkuu vuositolkulla.

Moni kokee erityislapsiperheen elämän niin raskaana, että jättäytyy työelämästä kokonaan pois, koska perheen ja työn yhdistäminen on koettu liian haastavaksi. Töitä ei tarvitse kuulemma ajatellakaan, kun lapsi tarvitsee apua 24h/vrk. Vaikka lapselle on myönnetty avustajat, ei ole itsestään selvää, että vanhempi pystyisi tekemään töitä. Jos avustaja väsyy työhön, sairastuu tai muuten estyy tulemasta, ei lasta tule hoitamaan kukaan muu. Automaattisesti luotetaan siihen, että vanhempi on se joka hoitaa lapsen, vaikka vanhemmalla olisi kuinka tärkeä työpäivä tai joku tärkeä meno.

Pyysin Leijonaemoja kertomaan, miten lapsen kesäloman aikainen hoito on saatu järjestymään. Heti ensimmäinen kommentoija kertoi, että joutui lopettamaan vakityönsä ja tekee nyt osa-aikaista työtä kouluaikaan ja koulujen loma-aikaan sitten on kokonaan töistä pois. Toinen kertoi, että perheen vanhempien lomat pidettiin aina eri aikaan ja sitten äiti piti palkatonta vapaata, mutta lopulta äiti jäi työelämästä pois kokonaan. Kolmas kertoi olevansa koulussa töissä, joten loma on yhtä pitkä ja samaan aikaan kuin lapsella. Onneksi osalla kouluista on järjestelyjä, joissa lapsen hoito on järjestetty kesä- ja elokuussa. Tosin kaikille ei ole mahdollisuutta pitää kesälomaansa heinäkuussa. Tiedättehän te kaikki, mikä riita työpaikoilla on parhaasta lomakuukaudesta?

Itse olen järjestänyt liikuntavammaisen nuoren kesäloman niin, että teen töitä pääasiassa etänä. Pakollisia menoja tulee väkisin ja sillä viikolla kun olen työmatkalla, on mieheni lomaviikolla. Toki se harmittaa, että perheen yhteistä lomaa on vähemmän. Meillä on myös hyvät tukiverkot, omat vanhempani ja poikani kummitäti. He pystyvät auttamaan, jotta pääsen kokouksiin myös kesällä. Jos lähelläsi on erityislapsiperhe ja sinulla olisi mahdollista heitä auttaa, niin tarjoa apua. Me erityislasten vanhemmat olemme huonoja avun pyytämisessä.

Haluaisin kannustaa työpaikkoja perheystävällisiksi myös erityislasten vanhemmille. Meillä Leijonaemot ry:llä on neljä työntekijää, joista jokaisella on ainakin yksi erityislapsi. Meillä on liukuva työaika ja kolme työntekijää tekevät töitä pääasiassa etänä. Työ joustaa, kun lapsi pitää viedä sairaalaan tai terapiaan. Kesälomat pyritään järjestämään niin, että vanhempi voi olla koulunsa aloittavan ekaluokkalaisen tukena pari ensimmäistä viikkoa. Tiiminä tuemme toisiamme ja voimme tilapäisesti tehdä toisen työtehtäviä. Toisen työtehtävän hoitaminen on mahdollista, koska olemme laatineet hyvät ohjeistukset ja panostaneet työvaiheiden kirjauksiin ja raportointiin. Tämä on riskienhallintaa parhaimmillaan ja lisää myös työhyvinvointia ja tehokkuutta, kun voi olla samaan aikaan hyvä äiti ja hyvä työntekijä.

Janet Grundström
Kirjoittaja on Leijonaemot ry:n toiminnanjohtaja

Työntekoa, tasapainoa

pilvetOletko sinäkin juuri nyt elämänvaiheessa, jossa työtä ja tehtäviä, asioita ja ideoita olisi edistettäväksi tyypillisesti enemmän kuin tekijöitä? Koetko sen omassa kehossasi? Jatkuvasti, välillä tai ehkä päivittäin?

Oletko jutellut ystävien tai työtovereiden kanssa, jotka jakavat samantyyppisen tunteen? Uskoakseni on mahdotonta löytää sellaista vanhempaa, joka ei tunnistaisi mistä tässä nyt puhutaan – tai sitten jotakin on erittäin paljon pielessä, tai harvinaisella tavalla järjestettynä.

Perheiden arkea voivat yhtä hyvin haastaa vanhempien kovat työpaineet ja stressi, mutta myös työttömyys, sairaus tai toimeentulovaikeudet. Miksi kohtuullista ja toimivaa työnjakoa on käytännössä joskus niin vaikea toteuttaa? Miksi meillä on yhteiskunnassamme niin paljon työtaakan alle uupuvia, työstressin takia huonosti öitään nukkuvia ja toisaalta työttömyydestä masentuvia?

Onko ongelma yksilöiden, työpaikkojen vai koko yhteiskunnan? Varmasti kaikkien. Kyse on järjestelmästä, jossa eri osien liikahtelu tai paikallaan pysyminen vaikuttaa systeemin muihin osiin.

Me ihmiset olemme erilaisia. Osa jaksaa uurastaa vuosikaudet pitkiä työperiodeja isojen tavoitteiden, muuttuvien tilanteiden ja haasteiden keskellä uupumatta, osa tarvitsee enemmän rauhaa ja palautumisaikaa. Kestämme paineita ja ristiriitoja hyvin eri tavalla. Osalle työtehtävät ja tekemättömät asiat aiheuttavat pääosin positiivista stressiä, osalla negatiivista. Kehot kuormittuvat eri tavoilla.

Työn puute vai liika työmäärä? Uran luominen, kiire, perheen aika, mielen rauha? Onko pääpaino työssä vai perheessä? Kumpaan ryhmään sinä juuri nyt kuulut? Vai oletko niitä, joilla on töitä juuri sopiva määrä? Ainakin nyt. Tai oletko edes ehtinyt miettiä tätä asiaa? Oletko kysynyt itseltäsi, mitä viestejä aivosi ja muu kehosi antaa sinulle?

Tutkimusten mukaan hyvinvointia lisäävät työssä erityisesti lähimmän esimiehen asenne ja suhtautuminen sekä omaan työhön vaikuttamismahdollisuudet.

Syyllisyyden kokeminen töistä ja tehtävistä sekä kotona että työpaikalla, vastuu perheen ja työyhteisön asioista, on myös terve ilmiö ihmisen psyykessä. Näin totesi psykologian tohtori Taina Laajasalo Ylen Aamu-TV:ssä. Syyllisyys myös pakottaa meidän muutokseen: rakentamaan arkea, niin että se mahdollisimman hyvää. Ja jos kaikki keinot on jo käytetty, jäljelle jää lähinnä mielen sisäinen rauha.

Haasta järjestelmämme, joka on ihmisten luoma. Katso elämääsi hetken etäämpää ja mieti, mihin olet menossa, yksin ja muiden kanssa. Tee asioita, mutta tee niitä myös toisin.

S-sanasta

Koska loma on loppu, on syksy. Ja syksyllä alkaa uusi elämä.

Mulla on pitkä historia tässä ajattelussa. Olen niitä nörttejä, joiden mielestä loppukesä on aina ollut liian pitkä.

Uuden elämän käytännön toteutuksessa on kuitenkin vielä hiomista. Yleensä olen unohtanut koko asian lokakuun alkuun mennessä.

Tänä vuonna ei saa käydä niin.

”Ei niin. Koska jos oot kauheen stressaantunut, on vaikee tulla raskaaksi.”

Susikin brutukseni. Jotkut jutut ei sen päästä lähde kerran sinne päädyttyään. Lähinnä: 1) Tiskirätti on hyvä alusta kahvilusikan lepuuttamiselle. 2) Stressaava nainen ei tule raskaaksi.

Nostan nykyään karvat pystyyn melkein aina, kun joku sanoo jonkin seuraavista sanoista: stressi, rentoutua, asenne. Joo, stressin aiheuttama henkinen kuormittuminen voi heikentää hedelmällisyyttä, mutta kuulkaa:

  • Lapsettomuudesta kärsivä nainen osaa olla huolissaan stressistä ilman, että siitä muistutetaan. Ainakin mulla kaikista suurin stressi tulee stressin pelosta.
  • Ei myöskään ole – käsittääkseni – osoitettu miten suuri vaikutus stressillä on hedelmällisyyden tilapäiseen heikkenemiseen. Ja koskeeko se kaikkia.
  • Jos pielessä on jokin muu kuin se stressaaminen, raskaaksi ei tule sillä että rentoutuu.

Kun uhkuu pyhää vihaa stressivaroittelijoita kohtaan, on helppo unohtaa yksi juttu: Omasta hyvinvoinnista huolen pitäminen ei ehkä auta tulemaan raskaaksi, mutta se tekee raskautumisen odottelusta huomattavasti helpomman kestää.

Se ainakin mun pitäis muistaa tänä syksynä ja talvena.