Mikä on säästöjen hintalappu?

shutterstock_286384004

 

 

 

 

 

 

 

Aamulehti uutisoi, että valtio aikoo säästää satoja miljoonia euroja lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveyshoidoista.

Samaan aikaan suuri osa suomalaisista jää nytkin vaille tarvitsemaansa mielenterveyshoitoa. Valtioneuvoston selvityksen mukaan mielenterveyshoitoa saa vain puolet hoitoa tarvitsevista.

Vakavasti masentuneista nuorista vain alle puolet saa psykiatrista hoitoa. Suomalaisnuoret ovat maailman itsetuhoisimpia. Itsemurha on suomalaisten nuorten toiseksi yleisin kuolinsyy. Pelkästään masennuksen takia jää eläkkeelle 8 suomalaista päivässä. Viime vuosina nimenomaan nuorten eläkkeelle jäävien määrä on kasvanut.

Masennuksen hoitoennuste on erittäin hyvä, jos asianmukaiseen hoitoon vain pääsisi.

Mielenterveyden häiriöt ovat yleisin sairastavuuden ja vajaakuntoisuuden syy koko maailmassa. Maailman terveysjärjestö WHO ennustaa, että yksinomaan masennus on suurimman sairaustaakan aiheuttaja maapallolla vuonna 2030. Suomessa mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen.

Hoidoista säästäminen lisää kuolleisuutta, sairastavuutta ja inhimillistä kärsimystä. Säästöt tekevät vakavimman kansanterveydellisen uhkamme torjumisesta erityisen vaikeaa. On epäjohdonmukaista, että samalla pyritään pidentämään työuria.

Psykoterapian saatavuus työikäisille parantui merkittävästi vuonna 2011, kun kuntoutuspsykoterapian tarjoamisesta tuli Kelan lakisääteinen velvollisuus. Samanaikaisesti aikuisten työkyvyttömyyseläkkeet mielenterveyssyistä ovat vähentyneet kolmanneksella. Viime vuosina myös Suomen kansainvälisesti korkea itsemurhakuolleisuus on kääntynyt selvään laskuun. Näitä saavutettuja voittoja työikäisten mielenterveydessä ei Sote-uudistuksella saa vesittää. Sote-uudistuksessa aikuisten mielenterveyshoidon toimivimman osan eli Kelan kuntoutuspsykoterapioiden tulevaisuus on vaakalaudalla. On tärkeää, ettei julkisten palveluiden hyvin toimivia osia Soten myötä romuteta. Mielenterveyshoidon saatavuutta tulee parantaa myös lapsille ja nuorille.

Mielenterveysongelmien taloudelliset kustannukset yhteiskunnalle eivät pääosin synny hoidosta, vaan hoitamatta jättämisestä. Psykoterapia ei ole halpaa, mutta se on kustannustehokas hoitomuoto, kun laskelmiin otetaan mukaan hoitamatta jättämisen kulut.

Yhden työmarkkinoilta syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle työuran aikana nousevat 1,4 miljoonaan euroon. Vuositasolla syrjäytymisen kustannukset ovat vähintään 30 000€.  Kertaviikkoisen psykoterapian vuosikustannukset ovat noin 4000€. Riippumattomien laskelmien mukaan esimerkiksi rötöstelyyn ajautuneen nuoren perheterapeuttiseen hoitoon panostettu euro tulee veronmaksajille 9-kertaisena takaisin.

Hoito on sijoitus tulevaisuuteen, jota meillä ei ole varaa jättää tekemättä.
Inhimillinen kärsimys on rahassa mittaamatonta.

”Jos haluat astiaston suomeksi, paina 1” – sote, äidinkieli ja perustuslaki

shutterstock_271845803Eduskunta hyväksyi 13.12. mallin, jossa Vaasan keskussairaala luopuu sote-uudistuksen yhteydessä laajasta päivystysvastuusta. Sen potilaat ohjataan tarvittaessa Seinäjoelle. Kaikki oppositiopuolueiden edustajat äänestivät ehdotusta vastaan. Eduskuntakäsittelyä edeltänyt sosiaali- ja terveysvaliokunnan äänestys ratkesi äärimmäisen niukasti, äänillä 8-7. Useat eri tahojen laskelmat siitä, että Vaasan sairaalan nykyisen toimintatason säilyttäminen olisi ollut vähintään yhtä edullista kuin nykyinen malli, ohitettiin. Pohjanmaan poikkeuksellisen vilkkaan väestönkasvun seuraukset terveyspalveluille ohitettiin myös.

Perustuslakivaliokunta totesi sairaaloiden päivystyksestä, että Seinäjoella on turvattava terveydenhoito myös ruotsin kielellä. Hallitus ei ole kertonut, miten tämä käytännössä tapahtuisi. Epäilyt siitä, että perustuslakivaliokunnalle toimitetut mietinnöt ja potilaita koskevat luvut olivat olleet vaillinaisia ja suorastaan virheellisiä, ohitettiin. Lakioppineiden huoli siitä, että perustuslakivaliokuntaa käytetään poliittisesti tarkoituksenmukaisesti, ohitettiin myös. Arvatkaa, mitä tapahtui eduskunnassa ehdotukselle siitä, että Vaasan sairaalan toimintaa vielä käsiteltäisiin perustuslakivaliokunnassa?

En ole kuullut kenenkään ulkopuolisen asiantuntijan väittävän, että tässä olisi kyse sosiaali- ja terveydenhoidon laadusta tai tehokkuudesta. En ole kuullut kenenkään epäilevän, ettei kyse olisi pohjimmiltaan puolue- ja kielipolitiikasta.

Sosiaalitieteissä niin sanottu standpoint-teoria korostaa sitä, että eri väestöryhmillä on erilainen kokemus todellisuudesta. Naiset tietävät, miltä tuntuu olla näkymätön veljeilevien miesten keskuudessa, seksuaaliset vähemmistöt tietävät, miltä tuntuu katsoa rakkausleffoja, joita ei ole tehty heitä varten. Ja Suomessa asuva ruotsinkielinen tietää, miltä tuntuu kuin omaa äidinkieltä jatkuvasti latistetaan. Arki on täynnä pieniä, yhtä ärsyttäviä kuin käsittämättömiä puutteita. Helsingin kaupunki, Suomen Akatemia, Helsingin yliopisto, Korkeasaari: tässä sattumanvaraisesti ensiksi mieleen tulevia tahoja, joiden pitäisi toimia ruotsiksi mutta kuluneen vuoden aikana se ”unohtui”, näyttelystä, juhlapuheesta, kylteistä.

Kun soitat puhelinpalveluun, kysytään haluatko astiaston ruotsiksi? ”Vill du ha servis på svenska, tryck 2.” Service, eli palvelu, joka lausutaan eri lailla, ei tule silloin heti mieleen. Tästä ei kukaan ruotsia puhuva älähdä, tietenkään. Emme halua olla hankalia, ylimielisiä, vaivaksi. Jos myyjä, lääkäri tai virkailija puhuukin ruotsia, olet yllättynyt ja kiitollinen. Harvoin tulee edes mieleen vaatia ruotsinkielistä palvelua – ei edes silloin, kun se on perustuslaillinen oikeus.

Mutta en usko, että valtaväestö huomaa, saati ymmärtää, miltä tuntuu jatkuvasti arvailla mitä tarkoitetaan, niellä ärtymystä, olla kysymättä eikö virastoissa tosiaan löydy yhtään ihmistä joka hallitsee ruotsia ja voisi hoitaa käännökset? Miltä suomea puhuvilta tuntuisi, jos pulla olisi pula, auto olisi outo, ja hätä olisi heti – tai sanojen sijaan olisi vain aukko, jota kukaan ei huomaa, jos et siitä älähdä – joka päivä, mitä odottamattomimmissa ja, korostan, julkista palvelua tarjoavissa yhteyksissä.

Korostan myös, että häiritsevää tässä eivät ole eri murteet, korostukset tai pienet arkiset virheet. Teen niitä itse suomeksi koko ajan, eikä minua lainkaan vaivaa jos virkamies tai lääkäri, joka haluaa harjoittaa ruotsiaan, tekee samoin. Kaikki elävä, puhuttu ruotsi on osa ruotsin kieltä. Mutta typistetty, mukiloitu, paperista luettu anonyymi ”pakkoruotsi” on sen hauta.

Joskin hauska hauta: Facebook-sivusto Dåliga översättningar svenska-finska kokoaa parhaimmat helmet, kuten mainos: ”Fiksun ostamisen puolesta – Fittiga köp”. (Jos fiffiga-sanasta vaihtaa kaksi f-kirjainta t:ksi, sana fiksu muuttuu v-sanaksi.) Erheistä koottu kirja Tack för ditt förstånd! on myyntihitti ja hyvä joululahjavinkki.

Mutta vaikka kieli hautautuu, ihmiset eivät kuole ruotsinkieliseen astiastoon. Sairaaloissa sen sijaan kuollaan. Niissä myös kärsitään, pelätään ja tervehdytään. Kuumeisen, loukkaantuneen tai iäkkään ihmisen kielitaito heikkenee. Siksi myös aikuiselämänsä pitkälti suomeksi eläneillä ruotsinkielisillä on yleensä vahva tarve puhua lääkärin kanssa ruotsia. Silloin löytää itse sanoja ja ymmärtää, mitä lääkäri vastaa.

Isoäidilläni oli läheinen ystävä, joka 80-vuotiaana sairastui ihottumaan. Hän oli jo vanhainkodissa, ja lääkäri tuli käymään. Missä kutiaa, lääkäri kysyi suomeksi, kuten tavallista, koska ei halunnut, uskaltanut, osannut tai viitsinyt puhua ruotsia. Ystävä vaan ei millään muistanut oikeaa sanaa suomeksi. Kunnes se vihdoin tuli mieleen: hymyhuulet! Niissä sattuu. Vasta lääkärin lähdettyä hän tajusi virheensä. Piti sanoa häpyhuulet. Hän soitti valtavan nolona isoäidilleni, jolta tarina sitten lähti liikkeelle. Olen muistanut sen niin pitkään, koska se on paitsi surkuhupaisa myös niin kaunis. Iäkäs nainen, joka vahingossa muuntaa kieltä hieman aistillisempaan suuntaan.

Ruotsinkielisiä asuu Pohjanmaalla melkein 100 000. Miten Seinäjoella aiotaan heitä kuunnella ja heidän kanssaan kommunikoida? En ole ollut potilaana Seinäjoella, enkä siis tiedä, voihan olla että siellä, toisin kuin pääkaupunkiseudulla, saa hienosti palvelua molemmilla kotimaisilla kielillä. Ja vielä niillä Pohjanmaan murteilla, joita itse en millään ymmärrä. Ei, en kadehdi niitä seinäjokisia terveysalan ihmisiä, jotka saavat närpesiskaa puhuvan potilaan hoidettavakseen omalla kouluruotsilla!

Päätöksestä ei näytä vielä nousseen sen suurempaa mekkalaa suomenkielisten kesken. Ministerit puhuvat kauniisti perheiden moninaisuuden huomioimisesta, mutta ruotsin- ja kaksikielisten perheiden peruspalvelut eivät tunnu sisältyvän tähän ”moninaisuuteen”. Sen sijaan sellaisilla vaikuttajilla, kuten Osmo Soinivaara, on pokkaa väittää, että jos Seinäjoen kielivaatimuksen muodollisesti täyttävät lääkärit ja hoitajat eivät pohjanmaalaisille kelpaa, niin kannattaisi luopua koko ruotsin kielitaidon vaatimuksista.

Näin puhuu vain ihminen, jonka pulla ei ole pula, jolta lääkäri ei käännä katsetta pois ilmoittaakseen suuttuneesti seinälle: en sitten puhu äidinkieltäsi ja joka ei eläintarhassa joudu keksimään lapselle eläinten nimiä omasta päästään, koska perustuslaissa taattu käännös sattui taas kerran unohtumaan. Jolle ei tule mieleen, että voisihan sitä myös vaatia, että kielivaatimus ja perustuslaki täyttyisivät ihan oikeasti, eikä vain vastentahtoisen muodollisesti.

Vaasan sairaalan päivystysvastuun suhteen tarvitaan nyt laajakatseista, Suomen historiaa, väestörakennetta, ja tulevaisuutta ajattelevaa valtionpäämiestä. Tasavallan presidentillä olisi esimerkiksi mahdollisuus pyytää, että perustusvaliokunta perehtyy eduskunnan päätökseen tarkemmin.

Perheiden palvelut sote-integraation koetinkivi

_DSC7479Sote-uudistuksen valmistelu etenee. Sote- ja maakuntauudistusta koskevat lakiehdotukset ovat parhaillaan lausunnolla. Valinnanvapauden mallista on julkaistu virkamiesten laatima ensimmäinen luonnos.

Uuden sote-mallin tavoitteena on edistää ja ylläpitää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä varmistaa yhdenvertaiset, kustannusvaikuttavat ja tuottavuudeltaan hyvät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut koko maassa. Ihmisoikeusnäkökulmasta kyse on keskeisten sosiaalisten oikeuksien toteuttamisesta yhdenvertaisesti koko väestölle.

Uudistus konkretisoituu peruspalveluissa. Nykyisen julkisen terveyskeskusverkoston sijaan voivat tulla sote-omatiimit, jotka antavat ihmisille tavallisimmat terveyspalvelut ja sosiaalipalvelujen ohjausta. Haastavammat sosiaali- ja terveyskeskuspalvelut haetaan edelleen julkisen palveluverkon kautta maakunnan palvelulaitoksesta.

Samanaikaisesti sote-muutoksen kanssa modernisoidaan lasten ja perheiden palveluja, toimintakulttuuria ja toteutustapaa. LAPE-hankkeessa rakennetaan toimintakulttuuria, joka perustuu uusimpaan tietoon ja lapsen oikeuksien tuntemukseen ja kunnioittamiseen. Maakunnassa ja sen alueella sijaitsevissa kunnissa kaikki lasten, nuorten ja perheiden palvelut on tarkoitus tulevaisuudessa sovittaa yhteen lapsi- ja perhelähtöiseksi kokonaisuudeksi. Matalan kynnyksen palvelut kootaan toisaalta perhekeskustoimintamalliin, toisaalta koulu ja siellä annettava tuki toimii lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena.

Lapsi- ja perhejärjestöt ovat korostaneet hyvinvointipalveluissa lapsen ja perheiden tarpeista lähteviä palveluja. Palvelut tulisi koota kokonaisuudeksi: Yksi lapsi – yksi suunnitelma. Lapsen elämäntilanteeseen, terveyteen ja tarpeisiin vaikuttaa myös perheen tilanne. Vanhemman ollessa avun tarpeessa esimerkiksi mielen sairauden tai taloudellisten vaikeuksien vuoksi, lapsenkin tuen tarve olisi tärkeä arvioida. Puhutaan myös yksi perhe – yksi suunnitelma –toimintamallista.

Asiakaan palvelujen integroiminen kokonaisuudeksi eri palveluja tarvitsevien kohdalla on myös soten suuri haaste. Valinnanvapauden myötä soten palvelutuotannossa arvioidaan yksityisten palveluntuottajien eli yritysten ja järjestöjen osuuden kasvavan. Integraation toteutus vaatii kaikkien tuottajien sitoutumista hyvään yhteispeliin sekä uusia työtapoja ja välineitä. Fyysiset kohtaamiset ovat vain yksi tiedon kulun ja ymmärryksen jakamisen ja kasvattamisen väline. Asiakkaan kohtaamiseen perustuva palvelutarpeen arvio ja palvelusuunnitelma sekä asiakas- ja potilastiedon jakaminen ovat ydin, jolle integraatio rakentuu.

Lasten ja nuorten kohdalla olemme yhteiskuntana erityisessä vastuussa heidän turvallisesta kasvustaan ja kehityksestään. Perheissä myös vanhemmuutta on tuettava. Lasten ja perheiden hyvinvointipalvelujen kaari ulottuu päiväkodista ja koulusta terveydenhoitoon ja lastensuojeluun. Myös sotessa tulee paneutua kysymykseen siitä, kuka vastaa lasten palveluista ja miten yhden perheen asiat monimutkaisessa palveluverkostossa kyetään sovittamaan tarpeita vastaavaksi kokonaisuudeksi.