Sammuneen otsassa ei lue kyllä

 – raiskauslainsäädännön muuttaminen suostumusperustaiseksi on tärkeä viesti nuorille

Olen kohdannut syksyn aikana nuorten seksuaalineuvontachatissa useampia nuoria, jotka ovat joutuneet raiskatuiksi ollessaan sammuneita tai voimakkaasti päihtyneitä. Tekijät eivät ole olleet mitään puskaraiskaajia, vaan seurustelukumppaneita, kavereita ja muita tuttuja.

Kun sanoitan chatissa uhrille, että sinut on raiskattu, saan poikkeuksetta vastaukseksi, että eihän se ollut raiskaus, kun en sanonut ei eikä tekijä käyttänyt väkivaltaa. Koska kyseessä ei ollut ”oikea raiskaus”, uhrit eivät myöskään tee rikosilmoitusta. Nuoret ovat valitettavan tietoisia nykyisen raiskauslainsäädäntömme epäkohdista. Siksi on tärkeää, että laki muutetaan selkeästi suostumusperustaiseksi.

Chatissa tapaamiani uhreja yhdistää valtava häpeä, jonka takia teosta ei ole puhuttu kenellekään eikä ikinä aiotakaan puhua. Apua he ovat pystyneet hakemaan juuri chatin verran ja keskustelukin alkaa usein jollain ihan muulla, vaikkapa kysymyksellä seksitaudeista, joka ei tietysti ole ihan kepeä aihe sekään. Pistää tietysti miettimään, kuinka paljon on niitä uhreja, jotka eivät pysty puhumaan asiasta edes kasvottoman chat-työntekijän kanssa.

Vaikka nuori ei muistaisi sammuneena tai voimakkaasti päihtyneenä kokemansa seksuaalisen väkivallan yksityiskohtia tai muistaisi siitä vain osia, se koetaan erittäin nöyryyttävänä, loukkaavana ja hävettävänä. Asiantuntijoiden mukaan nuori voi kokea epäonnistuneensa itsenäistymisessä, kun ei ole pystynyt hallitsemaan päihteiden käyttöään eikä suojaamaan itseään. Psyykkinen oireilu voi olla pitkäkestoista ja rajua, ja se voi johtaa koko selviytymisen ja itsearvostuksen romahtamiseen sekä itsetuhoisuuteen.

Seksuaalineuvontachatissa pääsen juttelemaan vain uhrien kanssa, mutta huomaan miettiväni yhä useammin keitä ovat nämä tekijät. Mikä heidän seksuaali- ja tunnetaitokasvatuksessaan ja ylipäätään ihmiseksi kasvamisessa on mennyt niin pahasti pieleen, että he toimivat noin? Ymmärtävätkö he edes tekevänsä väärin ja mahdollisesti aiheuttavansa toiselle ihmiselle vaikean trauman? Miten heidän elämänsä jatkuu teon jälkeen ja tuleeko taas uusia uhreja? Myös heidän kannaltaan olisi tärkeää, että jo laki määrittelisi sen, että seksiä ei voi olla ilman jokaisen osapuolen suostumusta.

Itsensä tiedottomaksi juominen ei tietenkään ole millään lailla järkevää tai suositeltavaa. Silti meillä jokaisella on oltava oikeus siihen, että siitä aiheutuva kipu lähtee seuraavan päivän potemisella, unella ja buranalla ja häpeä viimeistään seuraavissa bileissä, kun huomaa taas osaavansa pitää hauskaa kohtuullisemmallakin juomisella.

Maria Nikunlaakso
Kirjoittaja on nuorten seksuaalisuuden asiantuntija, sosiologi ja seksuaaliterapeutti.

Lisää aiheesta:
Lupa koskea – mikä on suostumus (Väestöliiton blogi 28.11.2017)
Suostumus2018-kansalaisaloite

 

Pioneerihommia nuorten seksuaaliterveyden edistämisessä

Aloitin työni Väestöliitossa melko pian valmistuttuani terveydenhoitajaksi keväällä 2001. Tuona samana syksynä Väestöliiton Nuorten Avoimet Ovet (ent. Avoimet Ovet) tuli teini-ikään täyttäessään 13 vuotta. Silloin nuoria kohdattiin etupäässä vastaanotoilla ja toiminnassa kehitettiin  nuorten seksuaaliterveysanamneesi kohtaamisen tueksi ja malliksi muillekin.  Kävimme kouluilla pitämässä seksuaalikasvatustuokioita ja  vanhempainiltoja ja koulutimme ammattilaisia, kirjoitimme kirjoja ja oppaita nuorten kohtaamisesta ja seksuaaliterveydestä.

Asiakkaita riitti yllin kyllin ja vastaanotoille heitä ohjautui eniten koulujen terveydenhuollon kautta. Yleisin käyntisyy oli ehkäisyn aloittaminen, joten suurin osa kävijöistä oli tyttöjä. Kohtaamisten kautta saimme tietoa siitä, millaisten seksuaaliterveyteen liittyvien asioiden kanssa nuoret elävät ja millaisia henkilökohtaisia kysymyksiä heillä on. Väestöliittoon oli hiljattain perustettu Miehen Aika-projekti, jonka tarkoitus oli muun muassa tarjota myös pojille omia palveluita ja materiaaleja mieheksi kasvamisen ja seksuaalisen kehityksen tueksi. Silti kokemus oli se, ettei poikia tavoitettu samalla lailla kuin tyttöjä. Lisäksi haasteena oli se, että toiminta kohdistui lähinnä pääkaupunkiseudulle.

Suunnitelmat olivatkin jo pitkällä http://www.seksuaaliterveys.org- internetpalvelun perustamiseksi, josta kaikki sukupuoleen ja asuinpaikkaan katsomatta voisivat löytää tietoa ja esittää oman kysymyksensä nettipalstalla ja varata ajan kahdenkeskeiseen ”One-to-One”-keskusteluun. Siihen aikaan oli olemassa eri tahojen avoimia chatteja, joissa kuka tahansa saattoi sanoa mitä tahansa ilman erityistä moderointia. Itsekin kokeilimme yleisen, moderoidun chatin pitämistä, mutta se osoittautui epäeettiseksi tavaksi tehdä seksuaalikasvatusta. Se mahdollisti epäasiallisen käyttäytymisen ja chat lopetettiinkin melko pikaisesti.

Väestöliiton palvelut olivat ensimmäisiä sähköisiä nuorille kohdistettuja neuvontapalveluja koko Suomessa ja melko ainutlaatuisia myös rajojen ulkopuolella. Nuoret saivat mahdollisuuden tuoda luottamuksella ja nimettömästi esiin omia henkilökohtaisimpia asioitaan ja huoliaan. Verkkotyön kautta saimme ensiarvoisen tärkeää tietoa siitä, mitä nuoret haluavat tietää ja mihin kaipaavat tukea ja apua. Saimme olla ensimmäisten joukoissa kokeilemassa palveluiden toimivuutta ja kohtaamassa verkkopalveluiden mahdollisuuksia ja uhkia, esimerkiksi nimettömyyteen, vaitiolo- ja ilmoitusvelvollisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kokemuksen kartuttua loimme kohtaamisen malleja verkkotyöhön. Tulipa minulta siinä kehittelyn tiimellyksessä kerran kadotettua koko Väestöliiton sivusto bittitaivaaseen… Kantapään kautta opittiin!

Nuo samat elementit palveluissa ovat pysyneet tähänkin päivään saakka (tietopankit, vastaanotto ja kysy asiantuntijalta-palsta). Nuorten tuomat aiheet ja kysymykset ovat osin pysyneet samoina, osin muuttuneet ajan ja sen ilmiöiden myötä. Esimerkiksi porno ja sen tuomat vääristyneet odotukset ja suorituspaineet puhututtivat jossain vaiheessa paljon, kun pornon saatavuus yleistyi. Myöhemmin pohdittiin seksuaalista suuntautumista ja tuotiin esiin seksuaalista häirintää ja väkivaltaa sen eri muodoissaan. Ehkäisy, seksitaudit ja omaan kehoon liittyvät kysymykset ovat ikuisia kestoaiheita palveluissa.

Palatakseni hetkeksi kasvotusten tapahtuviin vastaanottoihin en voi olla mainitsematta sitä, että myös siellä havaittiin uusia asioita ja ilmiöitä. Tästä tärkeimpänä aiheena nuorten kokema seksuaalinen kaltoinkohtelu. Koska nuorilta kysyttiin asiasta aina, huomaisimme sen yleisyyden, johon tarvittaisiin lisää tietoa ja keinoja sen kohtaamiseen. Myöhemmin saimme silloiselta RAY:lta projektirahaa NUSKA-projektille, jossa luotiin kohtaamis- ja verkostoitumismalli seksuaalisesti kaltoinkohdeltujen nuorten auttamiseksi. Tämä oli ainutlaatuista työtä ilmiön ympärillä siihen aikaan.

Olen saanut pitkän Väestöliittourani ajan olla aitiopaikalla seuraamassa nuorten seksuaaliterveyden edistämisen ja seksuaalikasvatuksen pioneerityötä. Olen kiitollinen kaikille Väestöliitossa kohtaamilleni ihmisille heidän jättämistään jäljistä minuun ja omaan ammatillisuuteeni. Toimin Väestöliitossa vuosien 2001-2018 välillä projektityöntekijänä, projektikoordinaattorina, kehityspäällikkönä ja viimeisimpänä asiantuntija-tiimiesimiehenä. Saatoin lähteä Väestöliitosta, mutta Väestöliitto ei minusta!

Onnea aikuinen, 30-vuotias Väestöliiton Nuorten toiminnot!

Tuulia Råmark
Kirjoittaja työskenteli Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla, Nuorten Avoimissa Ovissa ja nuorten tiimissä useissa tehtävissä vuosina 2001-2018

 

Ihminen voi kestää paljonkin pahaa, mutta toivottomuutta ei koskaan

 

 

 

En tietenkään voi kertoa ihmisistä, joita Väestöliiton työvuosina kohtasin. Mutta sen voin kertoa, että mitä syvemmälle työ seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan parissa ulottui, sitä laajemmaksi se myös mielessäni levisi.

Joskus liiankin.

Pahan äärellä työskenteleminen ei jätä ketään koskettamatta. Jotkut työntekijät se kovettaa kylmäksi, toiset uuvuttaa uhrautujiksi. Parhaimmillaan se herättää tahtoa työskennellä sinnikkäästi toivon puolesta ja nähdä hyvää pahaa tarkemmin.

Olen itsekin kokenut vaaranpaikkoja työvuosien alkutaipaleella. Hetkiä, joissa tuntui, että pahaa tapahtuu niin paljon, ettei hyvä voi koskaan voittaa. Aikoja, jolloin ajattelin seksuaalista väkivaltaa tapahtuvan koko ajan ja kaikkialla. Kotien hiljaisten seinien sisällä, autokoulun ajotunneilla, uimahalliretkillä, iloisten juhlien piiloissa, tennisvalmentajan otteissa, koulun oppitunneilla, kesäisillä mökkimatkoilla ja uskonnon tai sukulaisten hämärässä huomassa.

Ja niinhän sitä tapahtuukin. Seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta ei katso paikkaa, aikaa, eikä ihmistä. Se ei koskaan ole uhrin näkökulmasta käsin ansaittua, toivottua, haettua tai aiottua.

Seksuaalinen väkivalta ja kaltoinkohtelu koskettaa aina kovimmin sen kokijaa. Surullisten ilmiöiden ja ihmisten tuskallisten kokemusten äärellä työskenteleminen aiheuttaa riskin myös työntekijälle. Kun on työn puolesta jatkuvasti tekemisissä ihmisyyden raadollisen puolen kanssa, on rinnalla kulkijankin suojattava mieltään tarkasti.

Kun elämässä kohtaa paljon pahaa, on vastalääkkeidenkin oltava erityisen vahvoja.

Siksi yksi tärkeimmistä opeistani väkivallan parissa tehtävän työni tiimoilta oli hyvän etsiminen, turvallisuuden vahvistaminen ja itsensä suojaaminen. Toivon tavoittaminen itsensä ja toisen kanssa. Pahuudesta huolimatta maailmassa, yhteiskunnassa ja ennen kaikkea meissä ihmisissä hyvää on aina huomattavasti enemmän. Paha ei aina suinkaan saa palkkaansa, mutta voittajaksi sitä ei voi koskaan vihkiä.

Väkivallan parissa työskennellessä jouduin pakostakin opettelemaan hyvän vaalimista. Sitä, että rajasin romaaneista ja telkkarista kaiken ”väkivaltaviihteen” ulos. Sitä, että juurrutin itseäni yhä syvemmin luontoon, musiikkiin ja estetiikkaan. Että valvoin vielä tarkemmin, keiden kanssa olen vapaa-ajallani ja mistä saan ladattua voimavarojani.

Ihminen kestää paljonkin pahaa, mutta ympärilleen laskeutuvaa toivottomuutta ei koskaan. Eikä toivoa voi kannatella toiselle, ellei itsellä ole siihen vankkaa otetta.

Siksi onkin muistettava, että mitä enemmän on toivottomuutta, sitä vahvemmin on vahvistettava toivoa. Tuoda valoja varjojen rinnalle. Valaa tietoisesti itseen voimaa, jotta voi jakaa sitä toisillekin. Nähdä työn merkityksellisyys ja tärkeys silloinkin, kun tilanne tuntuu uuvuttavalta ja avuttomuus tahtoo astua valtaan.

On turha kirota pimeää ja vihata synkkyyttä, jos ei tee elettäkään valon välittämiseksi.

Aloittaessamme työnteon seksuaalisen kaltoinkohtelun ja väkivallan parissa, asiasta puhuttiin vielä huomattavasti vähemmän kuin tänä päivänä. Reilussa kymmenessä vuodessa on tapahtunut suurta muutosta, jonka edistämistä on edelleen sitkeästi jatkettava. Kaikista ei silti ole rohkeiksi puhujiksi ja sanansaattajiksi, eikä tarvitsekaan olla. Vaikka on tärkeää vaikuttaa, on vielä tärkeämpää vaikuttaa itseensä ja läheisiinsä. Tukea toipumistaan, vahvistaa toivoaan.

Siksi on syytä kysyä samaa kysymystä kahdesta näkökulmasta: Miten voin auttaa itseäni? Miten voin viedä valoa lähelläni tänäänkin?

Ja vasta sitten: Miten voin vaikuttaa laajemmin? Mitä voin tehdä, että hyvä voittaa jatkossakin pahan?

Maaret Kallio
Kallio työskenteli Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalla erityisasiantuntijana vuosina 2006-2015.  

Tällä tekstillään hän tahtoo lämpimästi onnitella Nuorten toimintoja, jotka ovat auttaneet lukemattomia nuoria jo 30 vuoden ajan vahvalla asiantuntijatyöllä ja kohtaamisen myötätuntoisilla taidoilla.

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

 

 

 

Sijoitetulla nuorella on viisinkertainen riski kokea seksuaalista kaltoinkohtelua

Vihdoinkin se on täällä! Vastikään julkaistiin kouluterveyskysely, jossa on arvokasta tietoa sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten tilanteesta. Kouluterveyskyselyyn lisättiin vuonna 2017 kysymys lapsen asuinpaikasta, jonka perusteella voidaan nyt ensimmäistä kertaa raportoida myös sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointia kansallisesti kattavan aineiston pohjalta. Tulokset antavat viitteitä siitä, miten lastensuojelun palveluita tulisi kehittää.

Kirjoitin alkuvuodesta nyt jo päättyneestä hankkeesta Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin, jossa toimin projektityöntekijänä.  Hanke kesti reilusti yli kolme vuotta ja kohtasin sinä aikana kymmeniä koulukodeissa asuvia nuoria sekä siellä työskenteleviä rautaisia ammattilaisia. Paikkakunnasta riippumatta yksi aihe nousi kerta toisensa jälkeen esille puheissa ja tarvekartoituksissa.  Me kysyimme nuorilta ja ammattilaisilta, mistä tarvitset tietoa. Kouluterveyskysely kysyi, mitä nuoret ovat kokeneet. Yhteinen nimittäjä oli seksuaalinen väkivalta.

Kansainvälisistä tutkimuksista tiedämme, että sijaishuollossa olevat nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Heillä on tilastollisesti enemmän raskaudenkeskeytyksiä, seksitauteja ja seksuaalisen kaltoinkohtelun kokemuksia. Tämän ovat tienneet kentällä olevat työntekijät jo vuosia, mutta kouluterveyskyselyn ansiosta tiedämme nyt, millainen tilanne Suomessa on. Sen mukaan sijoitetuilla nuorilla oli viisinkertainen riski seksuaalisen väkivallan kokemukselle verrattuna vanhempansa luona asuviin.

Seksuaalista väkivaltaa oli kokenut sijoitetuista lapsista harvempi kuin joka kymmenes ja nuorista joka neljäs. Kouluterveyskyselyssä seksuaalisella väkivallalla tarkoitettiin intiimien alueiden koskettelua vastoin tahtoa, intiimien alueiden kosketteluun tai seksiin painostamista tai rahan tai muun vastineen tarjoamista vastineeksi seksistä. Tarvekartoituksemme perusteella nuoret halusivat lisätietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta, häirinnästä, suojaikärajoista ja vastikkeellisesta seksistä.

Kouluterveyskyselyn tutkimustiivistelmästä käy ilmi, että sijaishuoltopaikasta luvattoman poissaolon aikana nuori on vaarassa joutua fyysisen ja seksuaalisen väkivallan uhriksi. Karkuteillä, yksin, rahattomana ja keinottomana nuori yrittää vain selviytyä tilanteesta, ja on helposti aikuisten hyväksikäytön armoilla.

Seksuaalisen väkivallan teemat ovat vaikeita aiheita käsitellä. Sanat saattavat hakea oikeita muotoja, äänenpainot etsiä omia taajuuksiaan ja välillä henkilökohtainen hätä voi värittää omia asenteita. Nuorten kanssa työtä tekevän olisikin tärkeää pohtia sitä, miten seksuaalisesta väkivallasta puhutaan. Jos tyypitämme väkivallantekijät joidenkin tiettyjen sukupuolien edustajiksi, ikäisiksi ja näköisiksi, kavennamme ilmiötä. Kouluterveyskyselyn mukaan yleisimmin seksuaalisen väkivallan tekijänä oli ollut ystävä tai muu tuttu nuori tai lapsi (57 %) tai tuntematon henkilö (52 %). Kouluterveyskyselystä  ei käy ilmi, olivatko väkivallan kokemukset tapahtuneet ennen sijoitusta vai sijoituksen aikana.

Seksuaalisen väkivallan ennaltaehkäisystä puhuttaessa nuorille on annettava asiallista ja ajanmukaista tietoa sekä monitasoista turvataitokasvatusta, jossa huomioidaan myös erilaiset oppijat. Seksuaalikasvatuksen parasta antia onkin mahdollisuus seisahtua erilaisten asioiden ja ilmiöiden äärelle, keskittyä reflektioon ja pohdintoihin. Kuka keskustelee nuorten kansa siitä,  millaiset tekijät vaikuttavat seksuaaliseen hyvinvointiin, kuinka määrittelemme omat ja toisten rajat sekä millaisia erilaisia seksuaalisen väkivallan muotoja on?

Yhtä tärkeää on sanoittaa erilaisten seksuaalisten tekojen nautinnollisuudesta. Siitä, kuinka sen on tärkeää olla hauskaa, rentoa, haluja herättävää. Miten siinä voi olla läsnä jotain kaunista, intiimiä. Kun tuomme näkyväksi sen kaiken hyvän, on meidän helpompaa tuoda näkyväksi myös se, millaisissa tilanteissa seksi ei ole seksiä, vaan väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua.

Seksuaalikasvatuksen tarkoituksena on antaa positiivisia elämän eväitä, ohjata nuorta turvalliseen ja tyydyttävään seksuaalisuuteen.  Vain kohtaamalla nuoria vaikutamme heihin. Toki parasta olisi se, jos voisimme auttaa seksuaalisen väkivallan tekijöitä ennaltaehkäisevästi niin, ettei näitä tekoja tapahtuisi.

*********************
Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin- hankesivuilla luentoja ja menetelmiä.
Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi, Kouluterveyskyselyn tuloksia tiiviisti.

 

 

Pahinta mitä voi tapahtua

On, se että seksuaalirikostuomiot ja rikosprosessin pituus voivat vaikuttaa rikoksesta kertomatta jättämiseen.

shutterstock_142225300Olen tavannut miltei sata lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista ”Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin” – hankkeessa. Seksuaalisen väkivallan ja kaltoinkohtelun rikosprosessit ovat osa heidän työarkeaan.

Nuorten kanssa työtä tekevien kentältä kuuluu huolestuttavia viestejä siitä, että osa alaikäisistä nuorista on kieltäytynyt kertomasta kokemastaan seksuaalirikoksesta. Syynä nuoren päätökseen ovat olleet ammattilaisten kertoman mukaan rikosprosessin raskaus ja pituus sekä tuomioiden lyhyys.

Nuori, jonka seksuaalista itsemäärämisoikeutta on vahingoitettu, on järkyttynyt, musertunut, peloissaan. Nuorelta joka on joutunut rikoksen kohteeksi, vaaditaan paljon rohkeutta, voimia ja päättäväisyyttä. Ensimmäinen ja se suurin voimanponnistus koetaan silloin, kun hän kertoo asiastaan jollekin luotettavaksi koetulle ihmiselle.

Kokemuksesta puhuminen voi realisoida tapahtunutta aivan uudella tavalla. Kerrottuaan läheisilleen tapahtuneesta ja kohdatessaan heidän hämmennyksensä ja sanattomuutensa asian edessä, eräs nuori mietti: Onko tämä pahinta, mitä minulle voi tapahtua? Nuori joutuu toistamaan traumaattista kokemustaan uudelleen ja uudelleen viranomaisille, läheisilleen, mahdolliselle kumppanilleen. Nuoren mielessä risteilee ajatukset: Mitä minulle tapahtui? Tapahtuiko tämä todella? Teinkö minä väärin? Miksi tämä tapahtui juuri minulle? Mitä tämä tarkoittaa? Toivunko koskaan? Olenko iäksi muuttunut?

Rikosoikeudelliset prosessit kestävät kuukausia, toisinaan jopa vuosia. Asiaa käsitellään oikeudessa tuntemattomien ihmisten edessä. Heitä on paljon, tekijä voi olla samassa tilassa. Tekijällä on asianajaja, joka puolustaa tekijää ja kyseenalaistaa uhrin kertomaa.

Oikeudenkäynneissä uhrien haavat revitään jälleen auki. Kaikki se syyllisyys, häpeä, rikos ja sen muisteleminen tapahtuvat kertojalleen ikään kuin uudelleen. Muistot ja teot elävät kehossa ja mielessä, ne hengittävät surusta.

Nuorilla on vahva oikeudenmukaisuuden taju. Alhaiset tuomiot, ja rikosprosessien pitkäaikaisuus ovat ongelmallisia. Nuori voi miettiä, miksi hän lähtisi tähän kaikkeen, kun takuita oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ei välttämättä ole. Nuori punnitsee tarkkaan kertomisestaan aiheutuneet haitat ja hyödyt. Jos ne eivät ole tasapainossa, nuori voi puristaa huulensa yhteen, sulkea suun.

Seksuaalirikoksen kohteeksi joutuminen rikkoo julmasti uhrin yksilökohtaisia oikeuksia. Alaikäisen uhrin tulee saada asianmukaista, kunnioittavaa, hienotunteista ja ammattiaitoista kohtaamista ja apua tukipalveluissa sekä rikosprosessissa. Seksuaalirikoksen aiheuttamiin psyykkisiin, sosiaalisiin, fyysisiin ja taloudellisiin haittoihin tulisi kiinnittää riittävästi huomiota tuomioistuimissa. Tuomiot, jotka ovat linjassa teon vakavuuden (seksuaalirikos) sekä uhriin kohdistuneiden haittojen kanssa, rohkaisevat nuorta kertomaan kokemastaan. Kun nuori uskaltautuu kertomaan tapahtuneesta, hänelle voidaan tarjota asiankuuluvia tukitoimia ja sitä kautta edistää hänen hyvinvointiaan.

Maaret Kallion kirjoittama kirja ”Oon siellä jossain mun” käsittelee seksuaalisesta väkivallasta toipumista ja auttamisen keinoja.Se opastaa uhrin läheisiä ja hänet kohtaavia ammattilaisia siinä, miten seksuaalista väkivaltaa kokenutta ihmistä voi ja kannattaa auttaa. Kirja on ostettavissa Väestöliiton nettikaupasta sekä ladattavissa PDF-versiona.

Miksi et kertonut heti?

kirsinblogi16-vuotias nuori kertoi ensimmäistä kertaa kokemastaan raiskauksestaan vastaanotollani. Hän oli tullut raiskatuksi kaksi vuotta aiemmin kaverinsa kotona keskellä kirkasta päivää. Nuori pohti syytä siihen, mikä oli saanut hänet puhumaan asiasta juuri nyt: ”Miten olisin voinut siitä tapahtuneesta puhua aiemmin, kun minulla ei ollut sanoja, joilla olisin voinut kertoa, mitä tapahtui? Olin raiskauksen tapahtuessa vasta 14-vuotias lapsi”.

Seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus ja muut seksuaalirikokset ovat väkivallan muotoja, jotka loukkaavat nuoren seksuaalisuutta, itsemääräämis- ja ihmisoikeuksia sekä vaarantavat nuoren seksuaalikehityksen. On täysin absurdia ajatella, että traumaattisen teon kohteeksi joutunut ja voimakkaassa tunneryöpyssä oleva nuori pystyisi kertomaan rikoksesta tutulle tai tuntemattomalle henkilölle.

”Minä tottakai kertoisin heti jollekin, tai ainakin tekisin rikosilmoituksen” – lausahdus on tuttu yleensä aikuisten suusta, kun keskustellaan siitä, miten toimisi, jos joutuisi rikoksen kohteeksi. Niinpä. Sitä on niin äärettömän helppo kuvitella toimivansa kuin kone ja alkaa suunnitella toimintamallia, miten toimisi tai tulisi toimia tilanteessa, jossa jotain ikävää tapahtuisi.

Eikö seksuaalirikoksen kohteeksi joutuminen ole sellainen asia, josta haluaa puhua heti ja vaatia oikeutta kokemalleen vääryydelle? Ei todellakaan! Kun jotain järkyttävää tapahtuu, häpeä ja syyllisyys hiipivät salakavalasti ensimmäisenä paikalle estäen tapahtuneesta puhumisen. Lisäksi oma avuttomuus, neuvottomuus, ahdistuneisuus, epäusko, pelko ja huoli tekevät asiasta kertomisen entistä vaikeampaa. Pelottavan, kauhua ja lamaannusta herättävän kokemuksen kohtaaminen uudelleen puhumalla voi tuntua täysin ylitsepääsemättömältä ajatukselta.

”Miksi et kertonut heti?” on erittäin vahva kysymyslause. Se herättää herkästi syyllisyyden tunteen tai tarpeen alkaa puolustella itseään.

Nuori odottaa arvostavaa ja kunnioittavaa kohtaamista. Nuoren oloa voi helpottaa se, että aikuinen antaa ymmärrystä siihen, miten vaikeaa tapahtuneesta puhuminen voi nuorelle olla. Nuorta kannattaa kiittää siitä, että hän on rohkaistunut kertomaan tapahtuneesta juuri nyt.

Nepalin tuhon keskellä 50 000 naista on raskaana

tyttc3b6blogibanneri

Nepal 2008 451 (2)

Kuva: James O´Brien

Maailmaa järkyttänyt Nepalin maanjäristyksen tuhon laajuus on yhä epäselvä. Viranomaiset kertoivat maanantaiaamuna, että kuolonuhreja on yli 3 200 ja loukkaantuneita ainakin 6 500. Uhriluvun pelätään vielä kasvavan, pahimmillaan moninkertaiseksi. Kriisin keskellä joka viides nainen on raskaana.*

Katastrofista toipumista vaikeuttaa se, että Nepal on yksi Etelä-Aasian köyhimmistä maista.

Kriisitilanteissa tytöt ja naiset ovat erityisen haavoittuvia. Raskaudet ja synnytykset eivät katoa kriisin iskiessä. Katastrofin keskellä naiset ja vastasyntyneet ovat vaarassa, sillä lääkkeistä, terveydenhuoltopalveluista ja ehkäisyvälineistä on pulaa eikä neuvolapalveluja tai synnytysapua ole saatavilla. Usein äidit ja lapset myös kärsivät traumaattisista kokemuksista, sairauksista ja väkivallanteoista. Tutkimusten mukaan kriisitilanteissa myös naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on normaalia yleisempää ja erityisesti nuoret tytöt ovat alttiita raiskauksille.

Elämä jatkuu katastrofeista ja kärsimyksestä huolimatta. Kun naisten rooli on vahva katastrofin jälkihoidossa, on mahdollista luoda aiempaa tasa-arvoisempi yhteiskunta.

Väestöliitossa seurataan herkeämättä pitkäaikaisen kumppanimaamme, Nepalin, tilannetta. Haastamme kaikki mukaan auttamaan maanjäristyksen uhreja!
Avustustyötä voit tukea näiden järjestöjen kautta:

http://bit.ly/suomenpunainenristi
http://bit.ly/suomenunicef
http://bit.ly/pelastakaalapset
http://bit.ly/worldvisionsuomi
http://bit.ly/kirkonulkomaanapu
http://bit.ly/plansuomi
http://bit.ly/fidasuomi
http://bit.ly/soslapsikylä
http://bit.ly/lähetysseura

*YK:n väestörahaston UNFPAn tilastojen mukaan kriisitilanteissa keskimäärin joka viides lisääntymisiässä oleva nainen on raskaana.