Sijoitetulla nuorella on viisinkertainen riski kokea seksuaalista kaltoinkohtelua

Vihdoinkin se on täällä! Vastikään julkaistiin kouluterveyskysely, jossa on arvokasta tietoa sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten tilanteesta. Kouluterveyskyselyyn lisättiin vuonna 2017 kysymys lapsen asuinpaikasta, jonka perusteella voidaan nyt ensimmäistä kertaa raportoida myös sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointia kansallisesti kattavan aineiston pohjalta. Tulokset antavat viitteitä siitä, miten lastensuojelun palveluita tulisi kehittää.

Kirjoitin alkuvuodesta nyt jo päättyneestä hankkeesta Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin, jossa toimin projektityöntekijänä.  Hanke kesti reilusti yli kolme vuotta ja kohtasin sinä aikana kymmeniä koulukodeissa asuvia nuoria sekä siellä työskenteleviä rautaisia ammattilaisia. Paikkakunnasta riippumatta yksi aihe nousi kerta toisensa jälkeen esille puheissa ja tarvekartoituksissa.  Me kysyimme nuorilta ja ammattilaisilta, mistä tarvitset tietoa. Kouluterveyskysely kysyi, mitä nuoret ovat kokeneet. Yhteinen nimittäjä oli seksuaalinen väkivalta.

Kansainvälisistä tutkimuksista tiedämme, että sijaishuollossa olevat nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Heillä on tilastollisesti enemmän raskaudenkeskeytyksiä, seksitauteja ja seksuaalisen kaltoinkohtelun kokemuksia. Tämän ovat tienneet kentällä olevat työntekijät jo vuosia, mutta kouluterveyskyselyn ansiosta tiedämme nyt, millainen tilanne Suomessa on. Sen mukaan sijoitetuilla nuorilla oli viisinkertainen riski seksuaalisen väkivallan kokemukselle verrattuna vanhempansa luona asuviin.

Seksuaalista väkivaltaa oli kokenut sijoitetuista lapsista harvempi kuin joka kymmenes ja nuorista joka neljäs. Kouluterveyskyselyssä seksuaalisella väkivallalla tarkoitettiin intiimien alueiden koskettelua vastoin tahtoa, intiimien alueiden kosketteluun tai seksiin painostamista tai rahan tai muun vastineen tarjoamista vastineeksi seksistä. Tarvekartoituksemme perusteella nuoret halusivat lisätietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta, häirinnästä, suojaikärajoista ja vastikkeellisesta seksistä.

Kouluterveyskyselyn tutkimustiivistelmästä käy ilmi, että sijaishuoltopaikasta luvattoman poissaolon aikana nuori on vaarassa joutua fyysisen ja seksuaalisen väkivallan uhriksi. Karkuteillä, yksin, rahattomana ja keinottomana nuori yrittää vain selviytyä tilanteesta, ja on helposti aikuisten hyväksikäytön armoilla.

Seksuaalisen väkivallan teemat ovat vaikeita aiheita käsitellä. Sanat saattavat hakea oikeita muotoja, äänenpainot etsiä omia taajuuksiaan ja välillä henkilökohtainen hätä voi värittää omia asenteita. Nuorten kanssa työtä tekevän olisikin tärkeää pohtia sitä, miten seksuaalisesta väkivallasta puhutaan. Jos tyypitämme väkivallantekijät joidenkin tiettyjen sukupuolien edustajiksi, ikäisiksi ja näköisiksi, kavennamme ilmiötä. Kouluterveyskyselyn mukaan yleisimmin seksuaalisen väkivallan tekijänä oli ollut ystävä tai muu tuttu nuori tai lapsi (57 %) tai tuntematon henkilö (52 %). Kouluterveyskyselystä  ei käy ilmi, olivatko väkivallan kokemukset tapahtuneet ennen sijoitusta vai sijoituksen aikana.

Seksuaalisen väkivallan ennaltaehkäisystä puhuttaessa nuorille on annettava asiallista ja ajanmukaista tietoa sekä monitasoista turvataitokasvatusta, jossa huomioidaan myös erilaiset oppijat. Seksuaalikasvatuksen parasta antia onkin mahdollisuus seisahtua erilaisten asioiden ja ilmiöiden äärelle, keskittyä reflektioon ja pohdintoihin. Kuka keskustelee nuorten kansa siitä,  millaiset tekijät vaikuttavat seksuaaliseen hyvinvointiin, kuinka määrittelemme omat ja toisten rajat sekä millaisia erilaisia seksuaalisen väkivallan muotoja on?

Yhtä tärkeää on sanoittaa erilaisten seksuaalisten tekojen nautinnollisuudesta. Siitä, kuinka sen on tärkeää olla hauskaa, rentoa, haluja herättävää. Miten siinä voi olla läsnä jotain kaunista, intiimiä. Kun tuomme näkyväksi sen kaiken hyvän, on meidän helpompaa tuoda näkyväksi myös se, millaisissa tilanteissa seksi ei ole seksiä, vaan väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua.

Seksuaalikasvatuksen tarkoituksena on antaa positiivisia elämän eväitä, ohjata nuorta turvalliseen ja tyydyttävään seksuaalisuuteen.  Vain kohtaamalla nuoria vaikutamme heihin. Toki parasta olisi se, jos voisimme auttaa seksuaalisen väkivallan tekijöitä ennaltaehkäisevästi niin, ettei näitä tekoja tapahtuisi.

*********************
Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin- hankesivuilla luentoja ja menetelmiä.
Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi, Kouluterveyskyselyn tuloksia tiiviisti.

 

 

Huostaanotettu nuori kaipaa tietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta

shutterstock_265295996

Vuonna 2008 Väestöliittoon tuli runsaasti yhteydenottopyyntöjä lastensuojelulaitosten työntekijöiltä. Työntekijät etsivät nuorille suunnattua tietoa liittyen seksuaaliseen häirintään, väkivaltaan ja vastikkeelliseen seksiin. Väestöliiton työntekijät huolestuivat lastensuojelutyöntekijöiden kertomista seksuaalisen kaltoinkohtelun ilmiöistä, jotka puheluiden perusteella olivat arkipäivää lastensuojelunuorilla. Työntekijämme pohtivat, kuinka väkivalta voi olla näin yleistä, vaikka kyse on huostaanotetuista nuorista.

Suomessa sijoitettiin vuonna 2015 kodin ulkopuolelle 17 664 lasta ja nuorta. Sukupuolijakauma on suhteellisen tasainen tyttöjen ja poikien kesken.kodin_ulkopuolelle_sijoitetut_lapset_ja_nuoret

Väestöliitto halusi jalkautua lastensuojelulaitoksiin, tavata työntekijöitä ja kohdata sijoitettuja nuoria. Nuorten toimintojemme työntekijät hakivat eri tahoilta hankerahoitusta, jolla selvitettäisiin lastensuojelutyöntekijöiden ja laitoksissa asuvien nuorten tiedontarpeita. Rahoitusta haettiin kotimaisilta rahoittajilta ja säätiöiltä, mutta työhön ei saatu varoja. Hylätyt hankehakemukset herättivät työntekijöiden mielenkiinnon. Oliko aihe tabu vai miksi näinkin tärkeään teemaan ei saada rahoitusta? Väestöliitto lähestyi tuolloin myös silloista peruspalveluministeriä, ja lastensuojelunuorten tilanteesta tehtiin aloite YK:n ihmisoikeusneuvostoon.

Vuonna 2013 yhdysvaltalainen MSD for mothers -säätiö antoi ”Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin” -hankkeelle vuodeksi toimintarahan. Viimeisen kolmen vuoden aikana hanketta on ansiokkaasti rahoittanut Päivikki ja Sakari Sohlbergin -säätiö. Vuosi 2016 oli hankkeen viimeinen toimintavuosi.

Kokemuksiani lastensuojelun kentältä

Viimeisen neljän vuoden aikana, olen vieraillut kaikissa Suomen koulukodeissa ja työmatkakilometrejä on mittarissa useita satoja. Olen tavannut uusia ihmisiä, kuullut erilaisia murteita, mutta näin hanketyöntekijän näkökulmasta katsottuna parasta antia ovat olleet koulukodeissa työskentelevät ammattilaiset. Lastensuojelun ammattilaisilla on paljon motivaatiota, tietoja ja osaamista, joka on vaikuttavaa ja ihailtavaa. Koulukodeissa olevat nuoret puolestaan ovat haastaneet, naurattaneet, herkistäneet ja herättäneet minussa uusia ajatuksia.

Tarvekartoitusten kautta olemme saaneet tietoomme teemoja, joista ammattilaiset ja nuoret tarvitsevat lisäkoulutusta tai tietoa. Lastensuojelutyöntekijät tarvitsevat lisää tietoa seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta ja seksuaalista väkivaltaa kokeneen nuoren kohtaamisesta. Nämä tarpeet mukailevat myös kansainvälisiä tutkimuksia, joiden mukaan lastensuojelunuorilla on suurempi riski joutua seksuaalisen väkivallan kohteeksi kuin muilla nuorilla.

Nuoret tarvitsevat ajanmukaista ja laadukasta seksuaalikasvatusta. Tarvekartoituksemme perusteella nuoret halusivat lisää tietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta, häirinnästä, suojaikärajoista ja vastikkeellisesta seksistä. Toisaalta nuoret toivoivat tietoa tunteista, ihmissuhteista ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Eli, vaikka sijoitetuilla nuorilla saattaa olla seksuaalikasvatuksessa joitain erityistarpeita, he pohtivat samoja aiheita kuin kuka tahansa meistä; kuka minä olen, mitä minä tunnen ja kuinka olen vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Nuorten kanssa työtä tekevien peruskoulutukseen ei sisälly seksuaalisuuteen liittyviä opintoja. Kuitenkin nuoruuden yksi tärkeimmistä kehitystehtävistä on seksuaalisuuden haltuunotto. Suomessa lastensuojelulaitoksiin sijoitetaan juurikin murrosikäisiä nuoria, joten aihe seuraa nuorta myös lastensuojeluympäristöön. Kuinka työntekijät voivat kasvattaa ja opettaa asioita, joista heillä itsellään ei ole ajanmukaista tietoa tai joiden käsittelyyn heillä ei ole välineitä?

Miltei jokaisessa tarvekartoituksessa koulukodin työntekijät toivoivat, että työyhteisö sekä johtoporras suhtautuisivat seksuaalisuuteen liittyviin teemoihin asiallisesti. Tämä on tärkeä toive. Seksuaalisuuden teemat ovat opeteltavissa mutta ne eivät ole sisäsyntyisiä.

Väestöliitto on mukana Anna ääni lapselle -kampanjassa
Seuraa kampanjaa Twitterissä @AaniLapselle #äänilapselle
Facebookissa Anna ääni lapselle! Ge barnen din röst!

Miksi et kertonut heti?

kirsinblogi16-vuotias nuori kertoi ensimmäistä kertaa kokemastaan raiskauksestaan vastaanotollani. Hän oli tullut raiskatuksi kaksi vuotta aiemmin kaverinsa kotona keskellä kirkasta päivää. Nuori pohti syytä siihen, mikä oli saanut hänet puhumaan asiasta juuri nyt: ”Miten olisin voinut siitä tapahtuneesta puhua aiemmin, kun minulla ei ollut sanoja, joilla olisin voinut kertoa, mitä tapahtui? Olin raiskauksen tapahtuessa vasta 14-vuotias lapsi”.

Seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus ja muut seksuaalirikokset ovat väkivallan muotoja, jotka loukkaavat nuoren seksuaalisuutta, itsemääräämis- ja ihmisoikeuksia sekä vaarantavat nuoren seksuaalikehityksen. On täysin absurdia ajatella, että traumaattisen teon kohteeksi joutunut ja voimakkaassa tunneryöpyssä oleva nuori pystyisi kertomaan rikoksesta tutulle tai tuntemattomalle henkilölle.

”Minä tottakai kertoisin heti jollekin, tai ainakin tekisin rikosilmoituksen” – lausahdus on tuttu yleensä aikuisten suusta, kun keskustellaan siitä, miten toimisi, jos joutuisi rikoksen kohteeksi. Niinpä. Sitä on niin äärettömän helppo kuvitella toimivansa kuin kone ja alkaa suunnitella toimintamallia, miten toimisi tai tulisi toimia tilanteessa, jossa jotain ikävää tapahtuisi.

Eikö seksuaalirikoksen kohteeksi joutuminen ole sellainen asia, josta haluaa puhua heti ja vaatia oikeutta kokemalleen vääryydelle? Ei todellakaan! Kun jotain järkyttävää tapahtuu, häpeä ja syyllisyys hiipivät salakavalasti ensimmäisenä paikalle estäen tapahtuneesta puhumisen. Lisäksi oma avuttomuus, neuvottomuus, ahdistuneisuus, epäusko, pelko ja huoli tekevät asiasta kertomisen entistä vaikeampaa. Pelottavan, kauhua ja lamaannusta herättävän kokemuksen kohtaaminen uudelleen puhumalla voi tuntua täysin ylitsepääsemättömältä ajatukselta.

”Miksi et kertonut heti?” on erittäin vahva kysymyslause. Se herättää herkästi syyllisyyden tunteen tai tarpeen alkaa puolustella itseään.

Nuori odottaa arvostavaa ja kunnioittavaa kohtaamista. Nuoren oloa voi helpottaa se, että aikuinen antaa ymmärrystä siihen, miten vaikeaa tapahtuneesta puhuminen voi nuorelle olla. Nuorta kannattaa kiittää siitä, että hän on rohkaistunut kertomaan tapahtuneesta juuri nyt.

Mitä tässä vanhempana pitäisi tehdä?

shutterstock_218592256Eilen Helsingin poliisi tiedotti saaneensa valmiiksi esitutkinnan laajassa seksuaalirikossarjassa, jossa on 36 uhria. Iältään uhrit ovat 6-17-vuotiaita.

Oman lapsen joutuminen seksuaalisen väkivallan kohteeksi on aina järkyttävää. Myös havahtuminen siihen, että lapsella voi olla riski joutua seksuaalirikoksen kohteeksi, tuntuu ahdistavalta.

Sen sijaat, että painaa vihantunteen kaasupolkimen pohjaan ja alkaa purkaa ahdistustaan uutisesta perheelle päivällispöydässä, kannattaa hengittää syvään, laskea kymmeneen ja painaa jarrua.

Rauhoittamalla itsensä voi kokea, että jotain on tehtävissä. Tällöin avuttomuuden tunne siirtyy taka-alalle tai se ei ainakaan ole niin hallitsevana läsnä. Entäpä, jos lähestyisikin perheen jälkikasvua toisesta näkökulmasta? Aloittamalla keskustelun siitä, mistä tunnistaa mahdollinen vaara nettikeskustelussa.

Tuntemattomista ihmisistä varoittaminen ei välttämättä riitä ohjeistukseksi, sillä netissä on usein ehditty tehdä jo viikkoja tuttavuutta. Tällöin nettituttu ei ole enää ”tuntematon”. Netin käytön kieltäminen ei myöskään ole keino ratkaista ongelmaa – netti on osa ajanvietettä, tiedon etsintää ja vuorovaikutusta.

Millaisen vastauksen saisi, jos pyytäisi lapselta neuvoa, miten tämä haluaa vanhemman auttavan häntä tunnistamaan vaaratilanteet netissä? Auta minua auttamaan sinua – ajatuksella.

Päivällisen jälkeen voisi yhdessä istahtaa olohuoneen sohvalle ja käydä jälkikasvun kanssa keskustelua siitä, milloin on syytä epäillä nettitutun motiiveja.

Seuraavissa tilanteissa kannattaa epäillä nettitutun motiiveja, kun

– nettituttu puhuu kuin lapsi tai nuori, mutta väliin lipsahtaa aikuisen puheelta kuulostavia sanoja
– nettituttu kehuu ylitsevuotavasti kypsyyttäsi, älyäsi, rohkeuttasi ja reippauttasi
– sinusta tuntuu siltä, ettet pääse nettitutusta ollenkaan eroon, vaan nettituttu pitää sinua monin eri tavoin ”koukussa” ja saa sinut kokemaan syyllisyyttä, jos et keskustele hänen kanssa riittävän usein
– nettituttu vetoaa sääliin tai aikaansaa pahan omantunnon, jos et halua lähettää kuvaa, antaa puhelinnumeroasi tai jutella seksistä
– netissä tytöksi tai pojaksi esittäytyvä kehuu omilla seksikokemuksillaan, lähettää kuvan omasta sukupuolielimestään tai alastonkuvan itsestään
– nettituttu alkaa kysellä hyvin yksityiskohtaisesti seksuaalisuuteesi liittyvistä asioista tai palaa toistuvasti kysymykseen peniksen pituudesta, rintojen koosta tai itsetyydytyksestä

Lapsen kanssa voi myös jatkaa keskustelua siitä, miten kannattaisi toimia, jos lapsi tai nuori joutuisi netissä tilanteeseen, jossa häneltä kysytään seksiin liittyviä asioita tai miten jälkikasvu neuvoisi kaveriaan, jos kaveri kertoisi nettitutun ahdistelleen häntä seksuaalisesti.

Lapsen ja nuoren näkemystä kunnioittaen ja hänen mielipidettään arvostaen syntyy takuuvarmasti keskustelua, jossa myös vanhempi oppii uutta.

Pelon oppikoulu

Rautatieaseman alikulkukäytävässä kaksi miestä huutelee ohikulkijoille ja liikkuu levottomasti. Edelläni kävelee tupsupipoinen tyttö, tuskin kymmenvuotias. Miehet nähtyään  tytön askel hidastuu, lopulta pysähtyy ja hän kääntyy ympäri.

Teinityttö kävelee joka ilta ylimääräisen kilometrin matkallaan treeneistä kotiin. Suorempi reitti menisi puiston poikki, mutta hän ei uskalla kävellä siitä.

Pikkujouluista palaava nainen miettii mennäkö kotiin bussilla vai junalla. Juna olisi puolta nopeampi, mutta silloin pitäisi kulkea läpi hämärästi valaistun alikulun. Hän valitsee bussin.

Iäkäs nainen ei ole vuosiin poistunut asunnostaan iltakuuden jälkeen. Hän on oppinut, että tuolloin viereisen lähiökapakan edusta on täynnä juhlijoita.

Teinityttö nousee bussin penkistä ja siirtyy seisomaan kauemmas, nostaa hupun ylös ja välillä varovasti vilkaisee suuntaan, jossa aiemmin istui.

Nainen on oppinut, että tietyissä tilanteissa kannattaa puhua kännykällä miehelleen kovaäänisesti. Niin, vaikka puhelu ei ole yhdistynyt tai mitään miestä olisikaan.

Tyttö on oppinut erottamaan ihmistä ne turvalliset, joiden perässä kannattaa kävellä iltahämärässä.

Äiti antaa bileisiin lähtevälle tyttärelleen aina taksirahan.

Nainen on oppinut jo kauan sitten, milloin pitää vaihtaa kadun puolta

Tyttö on oppinut, ettei tyhjään metrovaunuun kannata mennä.

Tätä on pelon oppikoulu, oppiaineena pelon maantiede. Tätä koulua käy lähes joka nainen. Opit ovat niin arkipäiväistyneet ja rutiininomaiset, ettei niitä huomaakaan.

Ja se tässä onkin pelottavinta.

**

Kun aseman alikulkukäytävän tupsupipoinen tyttö on kohdallani, sanon hänelle ”Mennään yhdessä, minä pidän susta huolta.” Vieras tyttö tarttuu käteeni ja kävelemme nopeasti eteenpäin. Miesten kohdalla tyttö puristaa lujaa. Kävelemme miesten ohi sivullemme vilkaisematta.

Tänäänkin oikeussalissa istuu syytön nuori

Matka käräjäoikeuden määräämään päivään on ollut tuskallisen pitkä. Se on alkanut niistä hetkistä, joita ei koskaan olisi pitänyt tapahtua: leppoisista tekstinpätkistä keskustelupalstalla, kuvien imartelevista kommenteista ja kiinnostavista keskusteluista. Matka on alkanut kevyestä näpyttelystä ruudun äärellä muuttuen salaiseksi maailmaksi, jossa tutuiksi tullaan yhä tiiviimmin ja yksityisemmin.

Sitten matka on edennyt rohkeisiin kuviin näytöllä, liian pitkiin katseisiin, kosketuksiin liian läheltä ja painostavampiin vetoomuksiin. Se on ehkä jatkunut alastomalla iholla toisen ollessa vielä nuori ja kehityksessään keskeneräinen ja aikuisen tietäessä ihan toista tällaisen kosketuksen maailmasta.

Sitten on kulunut lisää aikaa ja nuoren tie on vienyt kohti koulun terveydenhoitajaa, omaa vanhempaa, sosiaalityöntekijää, terapeuttia tai poliisia. Nuori on ollut ehkä ymmällään ja samalla kivuliaasti häpeissään. Hän on toisaalta kokenut olleensa mukana ja toisaalta olleensa pelkkä toisen tekojen kohde. Kaikesta huolimatta, hän on nyt keskellä rikosprosessia, ja pelot ovat kasvaneet vuorenkorkuisiksi. Niin kuin piiloutuu hyväksikäyttö näkymättömiin, piiloutuvat myös siihen liittyvät tuskalliset tunteet.

Miten minut nähdään, lapsena, aikuisena, tyrkkynä vai tyhmänä? Mitä jos oksennan kesken kaiken tai alan huutaa? Mitä jos en saa sanaakaan suustani? Mitä jos hän uhkailee minua? Mitä jos hän kertoo minun halunneen tai olleen humalassa? Miten kestän, jos hän valehtelee tai vääntelee totuutta? Voidaanko minua syyttää? Miksi en tajunnut?

Nuoruusikäisen normaalikehitykseen kuuluu kiinnostus seksuaalisuutta ja seksiä kohtaan, kuten myös ihmissuhteiden luominen sekä rajojen kokeileminen ja yhä vahvistuva itsenäisyyden tarve. Samanaikaisesti nuori on iälleen ominaisesti naiivi, keskeneräinen, tunteissaan ailahteleva, johdateltavissa ja herkässä seksuaalisuudessaan erityisen haavoittuva. Seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta eivät koskaan ole seksiä nuoren ja aikuisen välillä, vaikka nuori olisi ollut itse aloitteellinen tai kontaktiin hakeutuva. Nuori on ihailulle, rohkaisulle, hyväksyville katseille tarvitseva – ja sitä hänellä on oikeuskin olla kasvuunsa kuuluvana ja kasvussaan suojeltuna vailla uhkaa väkivallasta.

Tänäänkin ehkä jossain päin Suomea oikeussalissa istuu vapiseva nuori, tyttö tai poika, jonka äärimmäisen vakava kokemus laitetaan vakan alle. Hänen seksuaalisuuttaan saatetaan kyseenalaistaa tai häntä saatetaan pyrkiä vastuuttamaan teoista, joihin nuoren ymmärrys ei edes vielä riitä. Hänen matkansa oikeussaliin on ollut pitkä, mutta toipumismatka on yhä pidempi. Hän voi toipua ja häntä voidaan kannatella kohti parempaa tulevaisuutta, mutta väistämättäkin hänen elämänsä on saanut tuskallisen, epäoikeudenmukaisen ja kohtuuttoman mutkan matkallansa.

Jokaisella nuorella on oikeus omaan seksuaalisuuteensa. Oikeus olla seksuaalisesti kiinnostunut, oikeus olla luottavainen ja sinisilmäinen, oikeus olla keskeneräinen. Oikeus haluta elämänkokemuksia ja oikeus koetella rajoja. Ja jokaisella nuorella on oikeus meidän aikuisten rivien tiiviiseen suojaan, turvalliseen ohjaukseen, tunteiden kohtaamiseen ja rinnalla kulkemiseen. Nuoruudessaan ja seksuaalisuudessaan niin netissä, arjessa kuin oikeussalissa.

Kolumnin kuvitteellisen nuoren tarina perustuu monien vuosien kliiniseen asiakastyöhön seksuaalista väkivaltaa kokeneiden nuorten parissa Väestöliiton nuorten seksuaaliterveyden osaamiskeskuksessa.

Tänä syksynä kirjoita kirje

Kuluneena kesänä kirjoitin lapsilleni kirjeet syntymäpäivien kynnyksellä. Kirjeet täyttyivät tunteikkain muistoin raskauden kuukausista, syntymien päivistä ja vauva-ajoista. Rivi toisensa jälkeen äidin kohtuullisen tuoreita muistoja pienokaisten elämien ensihetkistä sekä kuvausta siitä, miten vauvan kohtaaminen tässä ajassa ymmärretään. Kyynelsilmin taittelin kirjeet äitiyspakkauksen uumeniin, pehmenneiden vauvanvaatteiden ja rakkaimpien vauvalelujen sekaan, muistoksi muiden joukkoon. Sitten joskus, kun he ovat aikuisia, he voivat avata kirjeet ja kuulostella äitinsä ajatuksia näiltä varhaisilta vuosilta. Ja palata näihin päiviin sittenkin, kun minua ei ole enää niistä heille kertomassa.

Kirjeitä kirjoitin teinityttönäkin. En niinkään kirjekavereille, vaan ihan itselleni, ja yleensä juuri syntymäpäivän korvilla. ”Avaa vasta aikuisena” tai ”Saa avata 16-vuotissynttärinä” olin juhlallisesti raapustanut kuoriin. Kirjeiden lukeminen vuosien kuluttua oli aina yhtä pysähdyttävä hetki. Kaunokirjoituksella oli kaarreltu toiveita tulevaisuuteen, punnittu murheista selviämistä ja sitouduttu haaveisiin nuoruusikäisen voimallisella tahdolla. Kuinka moni haave oli toteutunut ja murhe purkautunut vuosien matkassa. Ja kuinka montaa hyvää ja huonoa ei onneksi voinut aavistaa.

Kirjeitä kirjoitan vieläkin, ihan työajalla. Monet seksuaalista väkivaltaa kokeneet asiakkaani ovat terapiavuosien aikana kirjoittaneet kirjeitä väkivallan tekijöilleen ja läheisilleen, jotka jättivät heidät yksin kaikkein vaikeimman edessä. Kirjeitä ei ole lähetetty, mutta ne ovat täyttyneet kaikista tunteista ja sanoista, joita sydän on syvyyksissään kipeästi kokenut. Joskus kirje on poltettu, revitty tai syötetty silppurille, kun puristava tunne on saanut selkiytyä sanoiksi ja käsitteiksi.

Terapiasuhteen päättyessä olen saanut muidenkin asiakkaiden kanssa kirjoittaa kirjeitä. Jäähyväiskirjeen saa sekä asiakas että terapeutti, ja ne luetaan toisille viimeisellä kerralla ääneen. Ainutlaatuisen koskettava ja syvä pysähtymisen hetki yhteisen matkan kalkkiviivoilla.

Tänä syksynä pyydän, että sinäkin kirjoitat kirjeen. Kirjoita se itsellesi tulevaisuuteen toivomuksia heitellen, huoliasi availlen ja haaveisiisi sitoutuen. Tai kirjoita lähettämättä hänelle, josta kannat sisälläsi surua, pettymystä tai vihaa. Kirjoita omalle lapsellesi, aikuiselle tai pienelle, menehtyneelle tai tulematta jääneelle. Kirjoita kirje vanhemmallesi, hänelle, joka on jo mennyt tai joka ei koskaan lähellesi tullutkaan. Tai kirjoita kirje rakkaallesi rakkaudestasi, yksinäisyydestäsi, ikävästäsi ja siitä mihin suuntaan haluaisit kulkea hänen kanssaan.

Pimenevissä syysilloissa ota kynä käteen, istahda aatoksiisi ja kirjoita kirje.

Ääni käskee

10-vuotias on yksin kotona ja odottaa kouluun lähtöä. Vanhemmat ovat jo töissä ja pikkusisko viety päiväkotiin. Vielä vartti ja saisi heittää repun selkään ja kipaista tien toiselle puolelle kouluun.

Lankapuhelin soi.

Puhelimessa on mies, joka esittäytyy ja kertoo olevansa ”kirkkojostain”, niin kuin 10-vuotias painaa mieleensä. Ääni on asiallinen ja vakava. Soittaja kertoo kyselevänsä alueen nuorilta tietoja murrosiästä. 10-vuotias miettii hetken ja päättää osallistua, sillä onhan soittaja aikuinen, jolla on vakava ääni ja hän on ”kirkkojostain”.

”Tiedätkö mitä tarkoittaa yhdyntä?”

Kysymys hätkähdyttää 10-vuotiasta, tuntuu paineena rintakehässä, nostattaa pulssia ja saa äänen puristumaan oudon kuuloiseksi. 10-vuotias vastaa parhaan kykynsä mukaan, sillä onhan soittaja aikuinen, eihän se voisi tahallaan kysyä tuollaista, tämä on varmasti tärkeä tieto.

”Tiedätkö mikä on kondomi? Kerro tarkasti, miten sitä käytetään.”

10- vuotias tietää kondomista jotakin ja yrittää valita sanansa tarkasti ja asiallisesti. Olo ei tunnu hyvältä ollenkaan, tilanne on omituinen ja ristiriitainen. Voiko tämä olla pilapuhelu? Onko siellä langan päässä koulukaveri tai koulukaverin veli? Mikä ihmeen ajankohta tämä on kysellä tällaisia, aamuvarhainen vielä. Miksi ”kirkkojostain” soitetaan tähän aikaan, eikä keskustella ensin äidin tai isin kanssa.

Silloin se kuuluu ensimmäisen kerran. Pieni ääni korvan takaa: Älä usko, tämä ei ole oikein, lopeta puhelu.

”Tiedätkö mikä on erektio?”

10-vuotiaan vastaukset muuttuvat lyhyemmiksi. Häntä ärsyttää se, ettei hän tiedä nauraako soittaja. Ainakin sen hengitys puuttuu hetkittäin puuskuttavaksi ja ääni katkeilee. Nauraako se siellä minulle ja tyhmille vastauksilleni?

Pieni ääni korvan takana ei ole ihan pieni enää. Se on korottanut ääntään ja sanoo jo varsin napakasti, että tämä ei ole normaalia, tämä ei ole oikein. Lopeta se puhelu nyt heti!

”Onko sinulla jo rinnat kasvaneet? Onko alapääkarvoitusta? Miltä tuntuu jos kosketat itseäsi sieltä alhaalta?”

10-vuotias puristaa luuria kuumassa kämmenessään, käsi tärisee. Päässä tuntuu huminaa, on kuin oksettaisi. Pieni ääni korvan takana huutaa, ja se huutaa kovaa. Lopeta puhelu, tämä on väärin, lopeta puhelu, LOPETA SE!!!

Kling.

10-vuotias lyö luurin kiinni ja pudottautuu lattialle. Hän konttaa huoneeseensa, istuu nurkkaan ja koukistaa polvet kiinni rintaan. Mitä ihmettä tapahtui, mistä tässä on kyse? Hengitys tasaantuu vähitellen, syke rauhoittuu.

10-vuotias menee kouluun ja lyhyen koulumatkan aikana ehtii monta kertaa ajatella puhelua. Ollaanko ”kirkkojostain” yhteydessä kouluun tai vanhempiin? Kertooko soittaja, mitä 10-vuotias oli kysymyksiin vastannut? Nauraako jossain joku pilkallisesti?

10-vuotias kysyy välitunnilla kavereilta, joko heille on soitettu ”kirkkojostain”. Kukaan muu ei ole saanut puhelua, eikä asiasta halua jutellakaan. Välitunti on muutenkin liian lyhyt hypätä narua tai twistiä. Pieni ääni sanoo, että tästä puhuttuva aikuiselle.10-vuotias päättää kysyä neuvoa äidiltä.

***

Meillä jokaisella on oma pieni korvantausääni, jos sitä vain on ruokittu lempeydellä ja arvostuksella. Pieni ääni – tai intuitio, vaisto, kuudes aisti – ja sen viesti on tärkeä työkalu turvataitokasvatusta lapsille ja nuorille annettaessa. Luota intuitioon, jos se sanoo sinulle, että tässä ei ole kaikki oikein, usko siihen ja toimi sen mukaan, jos vain voit.

25 vuotta myöhemmin rakastan pientä ääntä korvan takana. Se on ollut apulaisenani sokkotreffeillä, asuntoesittelyissä, harrastusten valinnassa, vaatekaupassa, työpaikkailmoituksiin vastatessa. Me pidämme toisistamme huolta, olemme taistelupari, minä ja pieni ääni.

Tästäkin voi päästä eteenpäin

Artikkelit aiheesta Nuoret

Nuorten omat sivut

Väestöliitto on mukana THL:n koordinoimassa seksuaalisen väkivallan vastaisessa kampanjassa nuorille www.munkroppa.fi.

Tästäkin voi päästä eteenpäin

EteenpäinKuvittele, että kehoosi kajottaisiin vasten tahtoasi. Kuvittele, kuinka se nujerrettaisiin sellaisiin seksuaalisiin tekoihin, joihin et olisi valmis. Tai kuvittele, miten kuva alastomasta vartalostasi leviäisi netissä kaikkien nähtäväksi. Kuvittele, miten kehoasi, mieltäsi ja seksuaalisuuttasi käytettäisiin vain välineenä toisen mielihyvän toteutumiseksi. Kuvittele, ettet ehkä uskaltaisi puhua tästä kaikesta kenellekään. Ehkä suusi sulkeutuisi, ja häpeä sekä syyllisyys kuiskuttelisivat tiiviisti korviisi. Kuvittele, että haluaisit ehkä kuolla tai ainakin salata tämän lopun elämääsi.

Kuulostaa aivan kohtuuttomalta, eikö? Väärältä, epäoikeudenmukaiselta, kestämättömältä. Juuri siksi on puhuttava siitäkin, että seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan kokemuksista voi toipua. Seksuaalisuutta voi haavoittaa, kohdella kaltoin ja vahingoittaa väkivallan sekä hyväksikäytön keinoin. Sitä voidaan myös elvyttää, hoivata, vaalia ja auttaa toipumaan.

Seksuaalisesta väkivallasta on puhuttu viime vuonna yhä avoimemmin. Silti moni jää edelleen kipeiden kokemustensa kanssa yksin, vailla riittävää läheisten tai ammattilaisten apua sekä seksuaalirikoksen kohteelle kuuluvia oikeuksia. Ehkä olet kokenut jotain yllä kuvatusta. Niin on varsin moni suomalainen.

Aina on toivoa. Tuskallisistakin väkivallan kokemuksista voi päästä eteenpäin, toipua ja selvitä. Vaikeat hetket eivät muutu hyviksi muistoiksi, mutta niiden valta nykyhetkeen vähenee ja pahoinvointia ruokkiva ote hellittää hiljalleen.

Juuri näitä toipumisen ja selviämisen keinoja haluamme nyt ymmärtää enemmän. Kerään seksuaalista kaltoinkohtelua, hyväksikäyttöä ja väkivaltaa kokeneilta kyselyn kautta tietoa siitä, mitkä tekijät, asiat ja kohtaamiset ovat toipumista auttaneet. Miten toivo paremmasta on virinnyt uudelleen? Mitä lähellä olevat ihmiset ja ammattilaiset voivat tehdä edesauttaakseen toipujaa? Miten ojentaa käsi avuksi?

2banneriJokainen vastaus on arvokas. Kyselyä jakamalla ja vastaamalla tuet auttamistyötämme seksuaalista väkivaltaa kokeneiden parissa sekä ammattilaisten kouluttamisessa.

Lisätietoja kyselystä antaa Väestöliiton nuorten seksuaaliterveyden osaamiskeskuksen erityisasiantuntija Maaret Kallio. etunimi.sukunimi@vaestoliitto.fi

Kuva: Maaret Kallio