Parisuhteellakin on stressiraja

”Kaikkihan me ollaan kivoja Kanarialla”, totesi eräs viisas kollega. Rentona, levänneenä, ja mukavia asioita tehden ihmisen parhaat puolet voivat tulla esiin.

Entä sitten räntäsateessa, kun illat pimenevät, ja puolisot rojahtavat iltaisin väsyneinä kotisohvalle? Kumpikin on herkkänä sille, onko toinen kuulolla, auttaako toinen, ajatteleeko toinen minun hyvinvointiani. Kummallakin on odotuksia toisiaan kohtaan. Kumppaneiden voi olla helpompi ottaa vastaan kuin antaa huomiota toiselle.

Työkavereille ja puolitutuille on helppoa olla mukava. Läheisessä parisuhteessa ihminen näyttää itsestään myös ”kääntöpuolet”.  Kumppanin ilme voi muuttua kotiin tullessa, kun ovi sulkeutuu. Small talk jää, ja todelliset tunteet, kuten väsymys, nousevat pintaan. Arki voi olla monille ihanaa ja tasaista elämää, mutta puolison kanssa jaetaan myös arjen rankimmat hetket. Kaikissa parisuhteissa on vaikeampia aikoja. Erityisesti lasten syntymä lisää tyytymättömyyttä parisuhteeseen. Myös esimerkiksi työelämän ongelmat tai työttömyys voivat heijastua parisuhteen hyvinvointiin.

Työ- tai vaikkapa opiskeluun liittyvästä stressistä selviäminen vaatii aikaa ja palautumista. Samoin parisuhde tarvitsee palautumista stressistä.

Jokaisella parilla on omat tapansa ennaltaehkäistä stressiä. Samoin kumppaneilla on erilaisia keinoja palautua parisuhdetta koettelevista elämänvaiheista. Todennäköistä on, että kumppaneilla on myös keskenään erilaiset tavat selvitä stressistä. Yksi saattaa ehkä lisätä kierroksia, toinen voi vetäytyä omiin oloihinsa. On tärkeää ymmärtää, että kumpikin yrittää omalla tavallaan selvitä haastavasta tilanteesta.

Parisuhdetta voi vaalia yrittämällä pitää stressi siedettävissä mittasuhteissa. Ruohonjuuritasolla ihminen joutuu rajaamaan menojaan ja sanomaan myös ”ei”. Välillä on pysähdyttävä, ja joskus parisuhteelle on vain raivattava aikaa.

Stressaavan arjen keskellä voi muistuttaa itseään siitä, että kumppani ei ole vastustaja vaan kanssamatkaaja. Yhdessä voi pyrkiä tekemään arjesta sellaista, että parisuhde kestää rankemman vaiheen yli – kunnes taas olette teidän ”Kanariallanne”. Jos palautumista ei ole näköpiirissä, sitä voi myös surra yhdessä.

Missä menee sinun parisuhteesi stressiraja? Miten voit kertoa puolisollesi, että nyt liikutaan lähellä stressirajan rotkoa, ja että jotain olisi tehtävä asialle? Ketkä ovat ne läheiset, jotka tukevat parisuhdettanne? Keiltä voi pyytää apua?

Entä millä keinoin parisuhteenne palautuu stressistä? Onko teillä viime aikoina ollut riittävästi aikaa palautumiseen, parina?

Oma arjen Kanaria voi olla pieniä tekoja. Kysy, mitä puolisosi kaipaisi tänä arkipäivänä.

Lähteitä:

Gottman, J. M. & Gottman, J. S. (2007) And Baby Makes Three: The six-step plan for preserving marital intimacy and rekindling romance after baby arrives. New York: Crown.

Haid, Marja-Lena & Seiffge-Krenke, Inge (2013). Effects of (un)employment on young couple´s health and life satisfaction. Psychology & Health, 28(3), 284-301.

Parisuhteen tueksi:

Perheaikaa -sivusto

Tietoa ja palveluita

Jääkö nuori aikuinen ikuisesti odottamaan?

Mistä on nuori aikuinen tehty? Opinnoista sekä työn, parisuhteen ja oman paikan etsinnästä. Yrityksestä ja erehdyksestä, vapaudesta ja vallasta valita, uhkakuvista ja epävarmuudesta.

Olen ollut viime kuukaudet Väestöliiton harjoittelijana. Tänä aikana olen saanut kohdata nuoria aikuisia ja kuulla heidän ajatuksiaan perheestä, lapsista ja aikuisuuteen astuvan elämänvaiheesta. Vaikka julkisuudessa kuva elämänvalinnoista olisikin moninaistunut, muodostuu nuorten aikuisten kertomuksista enemmän ja vähemmän yhtenäinen tarina:

Aikuisuuden rakentaminen aloitetaan etsimällä opiskelupaikka. Opintojen aika on kokeilua: muodostetaan sosiaalisia suhteita, lähdetään lapsuudenkodista, kokeillaan eri kumppaneita ja muutetaan yhteen, harrastetaan, tuijotetaan koko sunnuntai sängyssä Netflixiä, ostetaan spontaanisti äkkilähtö ulkomaille.

Aika kuluu, ja kolmenkymmenen rajapyykki lähestyy. Moni nainen pohtii, kuinka pitkään biologista kelloa uskaltaa torkuttaa. Vähintäänkin eri tahoilta muistutetaan, ettei lorvia voi ikuisesti. On siis aika luoda vakaa pohja, valmistua, etsiä töitä ja asettua aloilleen. Tätä ennen kuitenkin suoritetaan viimeinen siirtymäriitti aikuisuuteen – tehdään reppureissu Aasiaan.

Kun on nähty ja koettu tarpeeksi, tullaan aikuisiksi. Jämähdetään. Hankitaan ne kaksi ja puoli lasta, mutta ei enempää kuin kolme, jotta mahdutaan vielä henkilöautoon, eikä myöskään yhtä, siitä tulisi vain haastava persoona. Nuoruus on ohi, on jouduttu ruuhkavuosien kelkkaan.

Moni nuori aikuinen elää kymmenien ovien odotusaulassa: mikä ovi avata, mikä sulkea? Minkä kynnyksen yli uskaltaisin astua? Samalla kun tahdotaan kokeilla mahdollisimman montaa vaihtoehtoa, ei haluta kuitenkaan sulkea lopullisesti yhtään ovea.

Ovien valintaan käytetään erilaisia kompasseja. Joillakin tunne tai sydän sanoo, mihin kahvaan tarttua, toisilla taas omien vanhempien valinnat ja kavereiden tai sisarusten esimerkit osoittavat suunnan. Osaa ulkopuolelta tulevat epämääräiset paineet puskevat luonnonilmiön tavoin vääjäämättä kohti ennalta määrättyä tietä.

Jos pohtii mahdollisten maailmojen avaruutta, vaihtoehtoisia valintoja ja kulkureittejä, on kuin komeetoilla ratoja. Mutta onko sittenkään? Niin kuin eräs nuori aikuinen totesi, on mukavaa ajatella kaiken olevan mahdollista, vaikka makaisi vain koko päivän sohvalla. Vapaus ja mahdollisuuksien aukeus on tärkeintä juuri mielen tasolla: jos minulle tulee tunne, että haluan lähteä huomenna maailmanympärysmatkalle, se on teoriassa mahdollista. Lukkoon lyödyt valinnat sulkevat vapauden portin säppiin.

Lapsi-oven avaaminen vaikuttaa erityisen lopulliselta: ken tästä portista käy, joutuu pimeään tunneliin, jossa ensimmäinen valonkajo häämöttää lähes kahdenkymmenen vuoden päässä. Kiintymysvanhemmuus, loputon univelka, sormiruokailu ja itsesurvotut vauvansoseet, vararikkoon ajavat harrastukset ja keittiön seinään kiinnitetyt minuuttiaikataulut ovat tulleet tutuksi, vaikka lapsiperheitä ei lähipiirissä olisi yhtäkään.

Julkisuuden kuva vanhemmuudesta vaikuttaa varsin vaativalta. Vaikka lapsi toisaalta on ilon ja tulevaisuuden tuoja, se voi olla myös kuin parasiitti, joka imee kaiken elämän vanhemmista. Lasta varten kaiken on oltava valmista. Taloudellinen vakaus huolettaa monia, sillä lapselle halutaan lahjoittaa se mahdollisuuksien tarjotin, mistä itse on ehkä jouduttu luopumaan. Materian lisäksi jälkikasvulle halutaan antaa sitä, mitä moni ehkä omassa lapsuudessa jäi vaille: aikaa ja huomiota. Uran luominen ja omat harrastukset loppuvat, kun lapsi tulee taloon.

Onko kuva lapsiperheestä ja elämänkulusta näin yksipuolinen? Missä on lisää tarinoita uran ja perheen yhdistämisestä tai vanhempien vastuun jakamisesta tasapuolisesti? Entä missä on kertomuksia perhe-elämän iloista, onnellisesta yksilapsisesta perheestä tai lapsettoman elämän täysipainoisuudesta? Toivottavasti tulevaisuudessa tehtäisiin päätöksiä, jotka toisivat joustavuutta ja mahdollisuuksia toteuttaa erilaisia elämänvalintoja.

Valintojen odotusaulassa ei kannata epäröidä liian pitkään. Vaaditaan rohkeutta tehdä omia ratkaisuja ja kantaa vastuu niistä. Valinnan tehdessä ottaa toki riskin, sillä kukaan ei takaa, että kokeilemasi ovi avautuu tai pitää takanaan sellaisen elämän, mitä olet odottanut. Mitä, jos valinta vain kaduttaa eikä voikaan enää palata?

Odotusaulassa ikuisesti arpominen vaikuttaa kuitenkin ikävimmältä ratkaisulta. Kaikki mahdollisuudet ovat ehkä silmiesi edessä, mutta joku muu sulkee ovet puolestasi. Joskus pitää muistaa, että kaikki valinnat eivät olekaan lopullisia, toisinaan voi palata. Yhden oven takaa voi myös vankityrmän sijaan avautua monta uutta mahdollisuutta. Entä mitä, jos avatun oven takana on jotakin paljon odotettua parempaa? Mitä, jos valintojen seurauksena onkin omannäköinen ja rikas elämä täynnä päätöksiä, joiden takana voi seisoa?

Väestöliitto tekee lastenhankinnan muuttuvasta maisemasta Perhebarometrin, joka ilmestyy syksyllä 2017.

Perheystävällinen kunta – miksi?

 

 

Kuntavaalien lähestyessä ehdokkaat lupaavat kuntalaisille yhtä jos toista. Milloin pitää rakentaa toinen uimahalli, kansainväliset mitat täyttävä urheilupyhättö tai uusi nuorisotalo. Nämä ovat tietenkin tärkeitä asioita kuntalaisille. Kuntien palvelutuotannon tehokkuus ja sen suuntaaminen oikeisiin asiakkaiden tarpeisiin tuottaa vaikuttavuutta.
Mutta mitä ehdokkaat lupaavat kuntaorganisaatiolle? Tarvitseeko sille luvata mitään? Toisaalta ymmärtävätkö kunnanvaltuustoihin äänestetyt oman roolinsa kuntaorganisaation johtamisketjussa ja työhyvinvoinnin mahdollistajana? Onko kuntatyönantajan perheystävällisyyden edistäminen relevantti vaalilupaus? Voisiko tulevaisuuden poliittisista päättäjistä löytyä perheystävällisten kuntaorganisaation edistäjiä?

Perheystävällisyyden huomioivat työnantajat ovat tulevaisuudessa haluttuja työpaikkoja. Inhimillinen työelämä ja yksilöä ymmärtävä johtaminen ovat avainasemassa missä tahansa hyvässä työyhteisössä. Vaikka juuri tällä hetkellä työvoimasta on enemmän tarjontaa kuin kysyntää, rakennetaan tulevaisuudessa menestyvät organisaatiot tämän hetken valinnoilla. Perheystävällisyys on valinta, jolla työnantaja voi halutessaan erottautua ja houkutella tulevaisuuden parhaimmat osaajat. Myös ne perheelliset työntekijät, jotka miettivät ruuhkavuosissa selviytymisen strategiaansa.

Perheystävällinen työnantaja on kunnalle erottautumistekijä kilpaillessaan osaavasta työvoimasta. Perheystävällisyyden kehittäminen voi käynnistyä niin poliittiselta tasolta, kuin vaikkapa kunnan operatiivisesta johdostakin. Mikään ei estä kehittämästä myös organisaation osia tai tiimejä perheystävällisyydessä esimerkiksi kevyen itsearvioinnin perusteella. Mikäli koko kunta haluaa profiloitua perheystävällisenä kuntana, tulee sitoutuminen lähteä ylimmästä johdosta. Väestöliiton jatkossa tarjoama Perheystävällinen työpaikka -merkki voidaan myöntää kokonaisarvioinnin perusteella kaikenkokoisille organisaatioille toimialasta riippumatta.

Ohjelmassa perheystävällisyyden kehittäminen lähtee liikkeelle nykytilan tunnistamisesta. Perheystävällisen henkilöstökyselyn toteuttaminen auttaa hahmottamaan mistä asioista henkilöstö on jo nyt tyytyväinen. Ja toisaalta mihin työn ja perheen paremman yhteensovittamisen asioihin kohdistuvat suurimmat parantamistoiveet. Pienemmissä organisaatioissa toteutetaan koko organisaation itsearviointikeskustelu, joka antaa hyvä pohjan seuraavan vaiheen kehittämissuunnitelman luomiselle. Kehittämissuunnitelma ja siinä olevien toimenpiteiden toteuttaminen ovat perheystävällisyyden kehittämisessä keskeistä. Näiden jälkeen tehtävillä työpaikkavierailuilla varmistetaan perheystävällisyyden jalkautuminen koko organisaatioon.

Perheystävällinen työpaikka -ohjelman pilotoinnissa ovat tällä hetkellä mukana jo Joensuun kaupunki ja Puolangan kunta. Ne pääsevät aitiopaikalta seuraamaan suomalaisen työelämän perheystävällisyyden kehittymistä ja osaltaan myös vaikuttamaan Väestöliiton luoman ohjelman muotoutumiseen. Ohjelmaa lähdetään pilotoimaan myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä kevään aikana. Katso kaikki pilotoinnissa mukana olevat organisaatiot.

Liittyykö Sinun kuntasi seuraavana edelläkävijänä mukaan?

Perheystävällinen työpaikka -ohjelma

Mikä susta tulee isona?

blogibanneri_parassyy_584x100sledding-1431789_1920Olen työelämässäni kohdannut burnoutin, konkursseja, velkahelvettiä, työttömyyttä sekä tietysti läjän onnistumisia ja fantastisia työkavereita. Olen tehnyt 18 tuntisia työpäiviä. Olen tehnyt etätyötä. Olen irtisanoutunut töistä. Olen saanut potkut. Olen toteuttanut unelmiani töiden kautta.

Monimuotoisuus pätee myös perhe-elämään. Tosin sillä erotuksella että suhteeni on vuoristoradallaan kestänyt pidempään kuin yksikään yksittäinen työ. Lisäksi minua on siunattu kahdella oivalla lapsella, jotka eivät onneksi ole ainakaan vielä vanhempiensa työelämäurien traumatisoimia.

Olen saanut seurata lasteni kasvua isyyden tarjoamalta aitiopaikalta. Ensimmäiset kymmenen vuotta menivät paljolti työn ehdoilla. Nyt olen ollut käytettävissä enemmän. Olen huomannut että nyt pelkkä läsnäolo riittää usein. Vanhemmuuden roolit ovat selkiytyneet ja hioutuneet. Enää ei tarvitse pohtia erikseen työminää ja perheminää. On vain minä, joka käyttää persoonaansa joustavasti ja tarpeellisesti arkihaasteiden tullessa eteen.

Välillä olen toki pysähtynyt miettimään, että miten sitä ruuhkavuosina jaksoi itkukohtaukset ja vaipparallit. Miten sitä opiskelija-aikoina pärjäsi makaronivellillä ja vaatimattomalla opintotuella. Valvotut yöt ovat vaihtuneet tulevaisuuden ja hyvinvoinnin pohdintaan. Olenko osannut antaa kotiruoan lisäksi lapsilleni muitakin eväitä elämään. Jaksanko jatkossa näyttää lohdullista ja toiveikasta esimerkkiä itse teoillani ja valinnoillani.

Tutkimusten mukaan nykynuori vaihtaa työpaikkaa yli 15 kertaa ennen  40. ikävuottaan. Työelämä on rajussa murroksessa, jonka näkee myös päivittäisissä uutisoinneissa. Työelämän rakenteet menevät uusiksi, muutostahti kiihtyy.

Tulevaisuudessa lasteni työnkuvia voivat olla personal brand trainer, mikrobimaalari, kantasoluista tehtävien ihmisvaraosien valmistaja, 3d-räätäli, nanohyönteishoitaja tai joukkorahoituslobbari. Koneet ja robotit hoitavat rutiinihommat,  ihmiselle jäävät luovuutta, intuitiota ja keksimistä vaativat työt. Jatkossa nuorilta aikuisilta ei kysytä mikä sinusta tulee isona vaan minkä projektin tai unelman aiot toteuttaa seuraavaksi. Tätä olen opetellut kysymään itseltänikin.

Jollain lailla me pohjoismaissa olemme palanneet hyvinvointivaltion myötä antiikin Kreikan olosuhteisiin. Ihmisillä on ainakin teoriassa enemmän aikaa ajatella, leikkiä sekä kohdata toisiaan. Ihmisorjia ei enää ole ja teknologiakin on valjastettu toistaiseksi hyvään renkisuhteeseen.

Meistä entisistä avainkaulalapsista  on tullut jonkin sortin helikopterivanhempia. Ehkä seuraava sukupolvi  luo oman fiksumman hippiytensä ja löytää valinnanvapautensa sallimat mahdollisuudet robotisaation, kansainvälistymisen ja ilmastonmuutoksen ristipaineessa.

Tavoitteenani on elää satavuotiaaksi. Olen siis vielä oman matkani ensimmäisellä etapilla. Uusia töitä ja projekteja on tulossa. Jos en jostain syystä voi rahoittaa omien lasteni opiskelu- ja työkokeiluja sataprosenttisesti, toivottavasti elämäni kokemus ja rakkaus ovat heille kovaa valuuttaa. Edes sitten joskus myöhemmin. Kun he miettivät omaa vanhemmuuttaan.

Viisi ohjetta lapsilleni

  1. Ole yritteliäs, vaikka sinusta ei tule yrittäjää.
  2. Löydä intohimosi ja kutsumuksesi. Yritä löytää niiden kautta itsellesi ammatti tai edes keikkatöitä.
  3. Kokeile ja mokaa,  älä anna liian helpolla periksi unelmistasi.
  4. Apua saa, kun uskaltaa pyytää. Hullu enää yksin yrittää ja murehtii.
  5. Vanhemmillesi sinä olet aina ”lapsi”, silloinkin kun itse täytät 50 vuotta.

Vesa Ilola
Kirjoittaja on ratkaisumuotoilija, joka haluaa kehittää piirun verran parempaan (työ)elämää eri rooleissaan. Hänellä on 15- ja 12-vuotiaat lapset, joten työelämä on perheessä läsnä kaikissa aikamuodoissa. Vesa on ollut mukana vanhempaintoiminnassa yhdeksän vuotta. Hän miettii yhä mikä hänestä tulee isona.

Äidille sopiva työpaikka on kaikille hyvä työpaikka

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_194586539Puhelin piippaa aamulla: ”Jaakko kuumeessa. Tulen iltapäivällä, jos mummi ehtii hoitamaan.” Syksyn flunssakausi on siis käynnistynyt. Toivottavasti ei enempää tällä viikolla, huokaa esimies.

Nuorilla vanhemmilla, etenkin äideillä, on vahva riskirekrytoinnin leima, sillä pikkulapsiperheessä sairastumisia ja poissaoloja ei voi välttää eikä vanhempainvapaiden määrää ja pituutta etukäteen arvata. Moni rekrytoija miettiikin tarkkaan, valitseeko hakijan, jonka lapset ovat vasta suunnitelmissa tai ihan pieniä, vai sen, jonka pahimmat ruuhkavuodet ovat jo ohi. Tai valitseeko naisen vai miehen.

Haasteita toki on, mutta silti riskileima on liian vahva. Oman kokemukseni mukaan moni pienten lasten vanhempi osoittautuu – tai oppii nopeasti – loistavaksi organisoijaksi. Kun tekemistä ja huolehdittavaa on paljon, tehokkuus yllättäen kasvaa, mikä ei työnantajan kannalta ole ollenkaan huono juttu.

Nykyinen työelämä on niin vaativaa, että työ voi pahimmillaan viedä lähes kaiken valveillaoloajan. Osa tekee iltatöitä seuraavaa YT-kierrosta kauhulla odotellen, osalla se kuuluisa työn imu on niin kova, että työ menee kaiken muun edelle: lapsetkin tietävät, että lomalle mennään vasta kun ”äitin pojekti” on valmis.

Esimiehen tehtävä on määrittää tavoitteet, sopia työnjaosta ja auttaa ratkomaan ongelmat. Esimiehen tehtävä on huolehtia myös alaistensa jaksamisesta. Silloin kun työtilanne vaatii kaikilta venymistä, silloin kun ruuhkavuodet kasaavat kuormaa, mutta myös silloin, kun työ meinaa imaista kokonaan.

Työn ja perheen yhteensovittaminen on varmasti suurin haaste lapsiperheille, mutta aikatauluttaminen tai työhön täysillä panostaminen voi olla vaikeaa muissakin elämänvaiheissa ja hyvin monenlaisista syistä. Voi olla huoli ikääntyvistä vanhemmista, kotona meneillään rakennusprojekti tai mieltä painamassa kesken jäänyt gradu. Myös isot vastoinkäymiset, sairastuminen, kuolema, työttömyys tai parisuhdekriisi osuvat monen elämään ja vaikuttavat työvireeseen.

Esimieheltä odotetaan yhä enemmän valmentajan ominaisuuksia: kannustusta, sparrausta, esimerkkiä ja empatiaa. Inhimillisyys on tulevaisuuden johtajan tärkein ominaisuus, oli erään johtajakyselyn tiivistys.

Inhimillinen johtaminen edellyttää, että esimies tuntee porukkansa ja ymmärtää ihmisten arkea. Esimerkiksi se, miten paljon ilta- tai viikonloppukokouksia järjestetään, miten tiivis elo- tai joulukuun työkalenteri on, tai kuinka paljon työtä voi tehdä etänä, on monelle oleellinen asia.

Kaikkein tärkeintä on huolehtia, ettei kenenkään työkuorma ole kohtuuton ja että aikatauluissa on sen verran väljyyttä, että yllättävät tilanteet pystytään ratkomaan.

Pienten lasten äitejä ei kannattaisi missään tapauksessa ohittaa työnhakijoina. Päinvastoin, heidän tarpeitaan voisi käyttää mittarina hyvien työjärjestelyjen kehittämisessä. Se mikä sopii pienen lapsen vanhemmalle, on hyvä järjestely monelle muullekin.

Liisa Partio
Kirjoittaja on Mannerheimin Lastensuojeluliiton viestintäjohtaja

Lue lisää esimiehen hyvistä käytännöistä.

Perheen yhteinen palapeliharrastus

shutterstock_99543290Mitä palapeliharrastus tarkoittaa sinun perheessäsi; kokoatteko yhdessä palapeliä keittiön pöydän ääressä vai onko teidän perheessä enemmän kyse siitä, että palapeli kootaan vanhempien kalentereissa? Vai onnistuvatko molemmat?

Elämässä tarvitaan hyvää arjenhallintaa, jopa arjensietoa. Arjen ei todellakaan tarvitse olla tasaista ja harmaata, vaan mieluummin vaihtelevaa ja värikästä ja sellaistahan se monessa perheessä onkin. Kun arki toimii, elämä tuntuu hallittavalta kokonaisuudelta. Hallittavuuden tunne lisää myös tyytyväisyyttä ja onnellisuutta.

Lapsiperheessä lukuisten liikkuvien osien yhteensovittaminen vaatii suunnittelua ja aikatauluttamista. Vanhempien tehtävälista sekä töissä että kotona on välillä pitkä. Tehokkuus ja organisointikyky ovat huipussaan monessa lapsiperheessä, jossa näitä työn ja perheen palasia yhdistellään. Hoitovastuu vaihtuu välillä vanhemmalta toiselle ulko-ovella kämmenen läpsystä.

Hektisen työelämän keskellä moni pysähtyy kysymään; kenen tässä pitää joustaa aikuisen, lapsen vai työn? Voisivatko palaset loksahtaa saumattomammin paikalleen? Asioista voidaan sopia monella tasolla, käytössä pitää olla kaikki keinot työmarkkinapöydästä kalenterisulkeisiin. Työpaikalla sovitut käytänteet ja etenkin työpaikan ilmapiiri sanelee paljon sitä, kuinka vanhempi voi perheensä elämän järjestää. Perheelliset toivovatkin säännöllisyyden ja ennustettavuuden lisäksi työntekoon myös joustavuutta ja itsesäätelyä. Työ ja vanhemmuus liittyvät kiinteästi toisiinsa, kokemukset ja tuntemukset yhdellä elämänalueella vaikuttavat aina myös toiseen elämänalueeseen.

Vuonna 1918 Suomessa vietettiin ensimmäistä kertaa äitienpäivää. Äitienpäivän vieton toi Suomeen silloinen Kotikasvatusyhdistys, nykyinen Suomen Vanhempainliitto. Äitienpäivän kynnyksellä on hyvä pysähtyä pohtimaan elämää äitien näkökulmasta. Monet ruuhkavuosiaan elävät äidit ovat varsinaisia moniosaajia, joilla pysyvät perheen aikataulut näpeissä ja lukuisat asiat muistissa. Jokainen äiti, joka on saanut työn ja perheen tasapainoon omassa ja perheensä elämässä, on sankari. Tasapainon saavuttamisessa puolison tai muun läheisen henkilön rooli on tärkeä, vastuu lapsista ja muusta perheen arkeen liittyvästä vaatii jatkuvaa neuvottelua ja sopimista.

Kaikesta tästä olkoon palkintona hyvin rullaava arki ja keittiön pöydälle levitetty palapeli.

Merja Korhonen

Kirjoittaja on Suomen Vanhempainliiton varhaiskasvatuksen asiantuntija ja kolmen lapsen äiti.

Iskukykyisenä työmarkkinoille, pullantuoksuisena kotiin?

 

banneri_suomiareena_600x387

 Marianne Heikkilä

Kuva: Timo Porthman

Kuva: Timo Porthman

Olen aina tuntenut, että olen väärässä paikassa väärään aikaan. Töissä huomaan ajattelevani liian usein, että minua tarvitaan kotona. Sinne päästyäni mietin, mitä kaikkea töissä pitäisi vielä tehdä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ikuinen riittämättömyys ei jätä rauhaan, vaikka ikä tuo ripauksen armollisempaa suhtautumista hektiseen ruuhkavuosiarkeen.

Ensimmäinen lapsi tuli, mutta minä olin töissä. Toisen lapsen saadessani halusin tehdä kaiken toisin. Nyt oli mahdollisuus paikata esikoisen kanssa tehtyjä valintoja. En miettinyt hetkeäkään, miten voisin ylläpitää iskukykyäni työmarkkinoilla helpottaakseni pitkän perhevapaan jälkeen paluuta kodin ulkopuoliseen työelämään. Loputon nuoruudenusko elämän kantavuuteen siivitti eteenpäin. Ensimmäisen lapsen kanssa olin äitiyslomalla puoli vuotta. Sitten isä astui remmiin ja jäi hoitovapaalle. Toisen lapsen kanssa jäin itse kotiin lähes neljäksi vuodeksi.

Mitä oli muuttunut?

Alle kolmikymppisenä, juuri valmistuneena maisterina oli tärkeää tarttua ensimmäiseen tarjottuun työpaikkaan, näyttää että pärjää ja osaa. Sitten tapasin psykologi Liisa Keltikangas-Järvisen jossain Ylen suorassa perheohjelmassa ja jäimme keskustelemaan yöhön asti varhaisen vuorovaikutuksen, temperamenttien, kiintymysteorian ja lapsen ensimmäisien vuosien merkityksestä koko myöhemmälle elämälle. Kukaan ei ollut kertonut minulle, kunnianhimoiselle uraohjukselle, että asioita on mahdollista rytmittää ja elämä on valintoja, joilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset!

Työelämän & Perhe-elämän eritteleminen on suuri illuusio

En ole koskaan uskonut siihen, että elämää voisi jakaa selkeästi työhön ja vapaa-aikaan. Olemme kokonaisuus johon heijastuu työssä ja kotona eletyt ja koetut asiat. Työelämän globalisoituessa kilpailu, kiire ja stressi lisääntyvät, odotukset kovenevat ja tulostavoitteet tiukkenevat.

Meillä hyvinvointiyhteiskunnan perhepolitiikka ja tukijärjestelmät on katsottu riittävän eivätkä organisaatiot ole kehittäneet riittävästi ja suunnitelmallisesti ratkaisuja työntekijöiden kokemiin perhe-elämän ja työn yhteensovittamisen ongelmiin. Työpaikoilla on kuitenkin aina valtavan suuri merkitys siinä, kuinka toimivina työntekijät kokevat oman työpaikkansa tukemat käytännöt. Olen nähnyt, miten työpaikkakohtaiset ratkaisut korostuvat erityisesti siellä, missä lakisääteiset normit puuttuvat, kuten ikääntyvien vanhempien hoivaamisen kohdalla.

Uskon siihen, että perheystävällisen organisaatiokulttuurin ja työilmapiirin rakentaminen on pitkä ja jatkuva prosessi, joka muodostuu sitä mukaa kun työntekijöiden tarpeet ja elämäntilanteet muuttuvat ja työpaikan toimintatavat kehittyvät. Ei riitä, että työpaikalla arvostetaan perheystävällistä työpaikkaa, ratkaisevaa ovat käytännön toimintatavat ja jatkuva, määrätietoinen halu kehittää työmenetelmiä työyhteisönä, yhdessä.

Joustavia rakenteita tarvitaan, koska työ- ja perhe-elämän tarpeet elävät ja muuttuvat jatkuvasti ajassa. Järjestöissä muutos on jatkuvaa ja pysyvää, silloin työn organisointi ja oikeiden asioiden tekeminen korostuvat. Työtä on tutkitusti paljon eivätkä työt tekemällä lopu.

Ihailen naapurin ruotsalaisia siinä, että he ovat onnistuneet nostamaan esimerkiksi vanhempainvapaan kestoa niin, että pieni lapsi voi olla yli yhden vuoden kotihoidossa vanhemman ansiosidonnaisen vapaan turvin. Ruotsissa perhevapaat ovat paljon joustavampia ja isät käyttävät myös suomalaisia enemmän vapaita. Mieheni jäädessä perhevapaille lähes vuodeksi vuonna 1997 hän joutui selittelemään ratkaisuaan joka suuntaan.

Järjestöjen hyvät käytänteet toimivat esikuvina työelämälle

Olen työskennellyt lähes koko työurani kolmannella sektorilla. Olen myös ollut yrittäjä ja yrittäjäsuvun vesa. Johtajana olen yrittänyt osaltani olla vahvistamassa sellaisia hyviä käytäntöjä, jossa tuetaan elämänkaariajattelua ja kunnioitetaan eri elämäntilanteita.

Olemme ottaneet säännöllisesti käyttöön (aikaisemmin ei ollut mahdollista) etätyön mahdollisuudet, joustavan työajan saldoineen ja joustojen tarjoamisen iäkkäiden läheisten hoitamiseen tai lasten sairastumiseen. Olemme myös katsoneet yhdessä tärkeäksi, että työyhteisöä kehitetään enemmän monimuotoiseksi (eri ikäisiä perheellisiä ja perheettömiä sekä eri sukupuolta olevia työntekijöitä).

Pyhäpäivien aattoina on lyhennetty työpäiviä ja ylimääräisiä vapaita on annettu. Olemme kehittäneet sijaisjärjestelmäämme ja sähköisiä työkalujamme toimivimmiksi sekä järjestäneet työnantajan toimesta säännöllisesti virkistystoimintaa sekä liikuntaseteleitä.
Työntekijöiden lapsilla on lupa vierailla vanhempien työpaikalla ja työntekijöitä muistetaan perheeseen liittyvissä tapahtumissa sekä syntymäpäivinä ja työsuhteen merkkipäivinä.

Erityisen iloinen olen ollut siitä, että meillä on ollut mahdollisuus tarjota työntekijöiden nuorille työharjoittelupaikkoja. Työyhteisössämme on ollut mahdollisuus myös osa-aikatyöhön, lyhennettyyn työaikaan, sapatti- ja vuorotteluvapaisiin.

Hyvän työilmapiirin ja motivoituneiden osaajien vahvistamisessa on ollut tärkeää ylläpitää perheystävällistä ilmapiiriä, jossa työajalla on mahdollista keskustella kaikenlaisista perheasioista ja löytää niihin yhdessä hyviä toimintaratkaisuja. Perheystävällisten käytäntöjen soveltamisessa ei kuitenkaan koskaan olla valmiita, työ jatkuu niin kauan kuin ihmiset ovat työelämän keskiössä. Vain yhdessä tekemällä on mahdollisuus juurruttaa sitä hyvää, joka kantaa aina pitkäkestoista satoa.

Uskon myös siihen, että etätyöystävällinen ja perhemyönteinen maineemme on suuri kilpailuvaltti tulevaisuuden osaajien rekrytoimisessa. Jo nyt meille hakee työntekijöitä, jotka korostavat haluavansa tehdä työtä perhemyönteisessä työyhteisössä.

Marianne Heikkilä
Kirjoittaja on Väestöliiton varapuheenjohtaja ja Marttaliiton toiminnanjohtaja, päätoimittaja, pappi ja mukana SuomiAreenalla Porissa 16.7. klo 14.-15.15.

suomiareena_uusilogoVäestöliitto järjestää Porissa Suomi Areenalla keskustelutilaisuuden OMG, nyt on ruuhkavuodet! #perheystävällinentyöpaikka keskiviikkona 16.7. klo 14-15.15.

Tilaisuus pidetään Puuvillan puistossa (pohjoisranta 11), joka sijaitsee Kirjurinluotoa vastapäätä, Porin Puuvillan edustalla ja sinne kuljetaan Porinsiltaa pitkin.