Milloin lasta tulisi yrittää?

”Hänen mahdollisuutensa saada oma lapsi olivat hetkessä pudonneet lähes nollaan. Hän muistaa huutaneensa kuin villieläin, heittäneensä kirjoja, papereita, läppärinsä – ja romahtaneensa maahan.”
Näin kerrotaan teknologiayrittäjä Brigitte Adamsista, naisesta joka neljä vuotta sitten oli keulakuva sille, miten lastenhankintaa on nykytekniikalla mahdollista siirtää.

Muutama vuosi sitten kaunis ja menestynyt Brigitte mainosti lehtien kansissa ratkaisuaan: pakasta munasolujasi, vapauta uraasi! Freeze your eggs, free your career. Näin Adams teki, ja näin Adams erehtyi.
Kun Adams 45-vuotiaana halusi käyttää talteen otettuja munasolujaan, osoittautui, että harva aikoinaan kerätyistä munasoluista oli ylipäänsä käyttökelpoinen. Yksi ainut munasolu hedelmöittyi onnistuneesti, ja sekin päättyi keskenmenoon. Sen yhteydessä Adams koki yllä kuvattuja tunteita. Miksi ei puhuta siitä, että asiat voivat mennä myös pieleen, hän kysyy nyt, jäkiviisaana.

Mietin tuota kysymystä. Eikö kukaan tosiaan puhunut epäonnistumisesta ja riskeistä? Millä tavalla olisi pitänyt kertoa, että Adams olisi kuunnellut?

Väestöliitto tarjosi munasolujen pakastamisen mahdollisuutta samoihin aikoihin kuin Adams pakasti omiaan. Kyse on valtavan hienosta keinosta tukea hedelmällisyyden säilymistä esimerkiksi eri sairauksien tai leikkausten yhteydessä. Pohdimme silloin Väestöliitossakin paljon sitä, miten munasolujen pakastamisesta pitäisi tiedottaa nuorille naisille.
Pelkäsimme, että se kannustaisi juuri Adamsin kaltaiseen toimintaan: pakastamiseen pomon vuoksi, perheellistymisen lykkäämiseen työelämän paineissa. Sitä hedelmöityshoitoja antavat lääkärit eivät suinkaan toivoneet. Päinvastoin, he korostivat, ettei munasolujen pakastaminen koskaan ole omien biologisten lasten saamisen takuu.

Tiedot munasolujaan pakastaneiden naisten lastensaannista ovat vielä alustavia. Menetelmä on uusi ja arviot heittävät. Yksi katsaus arvioi, että noin joka seitsemäs pakastettu ja sittemmin hedelmöittynyt munasolu johtaa elävänä syntyneeseen lapseen. Toinen yhteenveto toteaa, että 36-vuotiaana kymmenen munasolua pakastaneella naisella on noin 30 prosentin todennäköisyys synnyttää elävä lapsi niiden avulla.

Keskeistä tässä ei ole tarkka prosenttiluku, vaan viisas neuvo: jos munasolujen pakastaminen on lisääntymissuunnitelmasi B, sinulla tulee olla suunnitelma C.

Adamsin omasta blogista löytää häkellyttävän rohkeaa itsekritiikkiä:

”Kun pakastin munasolujani tiesin, ettei ole mitään takuita. Suostuin silti ottamaan riskin. Niiden kuuden vuoden aikana kun munasoluni olivat jäissä, vakuutin itselleni, että säännöt eivät koske minua.”

Ihmismieli ei toimi loogisesti. Muistamme ne faktat, joihin haluamme uskoa. Torjumme ne tiedot, jotka uhkaavat nykyistä ymmärrystä ja suunnitelmia tai, jotka tuntuvat ylipääsemättömän vaikeilta tai surullisilta.

Miten pitkään voi lykätä?

Kun lukee Adamsin kokemuksista, on helppo ajatella, että tuollaiset urapaineet ja ylimitoitettu usko lääketieteellisiin ratkaisuihin koskevat vain Yhdysvaltoja. Maata, jossa vanhempainvapaita ei ole nimeksikään ja jossa trendikkäät työyhteisöt tarjoavat munasolujen pakastamista työsuhde-etuna. On helppo uskotella, että kyllä meillä Suomessa tosiasiat tiedostetaan. Näin ei ole. Päinvastoin, törmään jatkuvasti samaan asennoitumiseen meilläkin.

42-vuotias helsinkiläisnainen kertoo, että he ovat nyt alkaneet puolison kanssa puhumaan siitä, haluaisivatko he joskus lapsia. Toinen korkeasti koulutettu ja fiksu nainen kertoo ystäväpiiristään, jossa 38-vuotiaat lapsettomat naiset pohtivat milloin viimeistään pitäisi alkaa yrittää lasta. ”Onko se 40, vai 45?”

Jähmetyn, enkä tiedä mitä sanoa. Sillä oikea vastaus kuuluu: tuollaisten pohdintojen aika oli kymmenen vuotta sitten. Hetki, jolloin vanhemmaksi toivovan kannattaisi ryhtyä suunnitelmiaan toteuttamaan, on 30 vuotta. Ikä, jolloin aivan viimeistään tulee  alkaa yrittää lasta, on 35.

Lapsia toki syntyy 40 vuotta täyttäneille, mutta ani harvoin. 98 prosenttia suomalaisista naisista saa esikoisensa ennen kuin täyttää 40 vuotta. Eli vain kaksi prosenttia esikoisista syntyy 40 ikävuoden ohittaneille naisille. Kaksi tuhannesta esikoisesta syntyy naiselle, joka on täyttänyt 45 vuotta. Vuonna 2016 tämä tarkoitti, että yli 44-vuotiaille naisille syntyi esikoisia 37 kappaletta koko Suomessa.

Julkaisimme äsken uutta tutkimustietoa siitä, miten suomalaisten parien raskaaksi tuleminen vaikeutuu iän myötä. Jo ennen 35 ikävuotta raskaaksitulovaikeudet kasvoivat monikertaisesti.

Tällaiset tilastot tulevat ilmeisesti ikävänä yllätyksenä. Mediasta kun saa toistuvasti onnellisia kuvauksia äitiyttä lykänneistä naisista. Esimerkiksi Dagens Nyheter kertoi äsken 47-vuotiaana lapsen saaneesta äidistä otsikolla ”Iäkkäämpi vanhempi on hieman kypsempi”. Mitään tietoja siitä, miten äärimmäisen harva nainen synnyttää tuossa iässä, ei artikkelissa annettu.

Olen alkanut pitää tuon tyyppistä journalismia suorastaan vastuuttomana. Yhtä hyvin voisi uutisoida laajasti ja kannustavasti ihmisistä, jotka ovat tupakoineet päivittäin mutta elävät täysin terveinä 80-vuotiaina. Sellaista sattuu, ja se on onnenpotku kyseisille henkilöille. Mutta sen varaan ei kenenkään kannata laskea.

20-vuotiaan äitiydestä harvoin uutisoidaan myönteisesti, päälle 40-vuotiaiden kyllä. Miksi näin on? Siksikö, että toimittajat itse usein kuuluvat korkeasti koulutettujen lykkääjien piiriin?

Kerrataan. 20–35-vuotiaana ihminen on usein vielä hyvin hedelmällinen. Noin 35-vuoden jälkeen naisen hedelmällisyys heikkenee selvästi. Siksi 35 on se ikä, jota kutsutaan naisen ”varoitusvaloksi”. Ei 40. Ei 45. Vaan 35.

Toistan toimittajille näitä lukuja ja mietin, aiheutanko vääränlaista ahdistusta. Tiedän, että lasten saaminen ja vanhemmuus ovat arkoja asioita. Henkilökohtaisia, intiimejä. Kuten 30 vuotta täyttänyt ystäväni kuvailee: ”Kuuntelen syntyvyydestä uutisia ja painan tietoisesti ajatuksia vanhemmuudesta mielestä pois. Ettei sattuisi liikaa.”

Mietin samalla Adamsin tarinaa siitä, kuinka lykkäämisen kansikuvatyttö päätyi huutamaan eläimellisesti lapsettomuuden tuskaa. Sitä tuskaa en toivoisi kenellekään.

Ihminen päättää itse perheellistymisestään, mutta koko yhteiskunnan on hyväksyttävä naisen hedelmällisyyden rajallisuus. Työelämän, median ja kulttuuristen odotustemme tulee tiedostaa ruumiillisuutemme. Jos lapsia haluaa, muun elämän on joustettava, koska hedelmällisyys ei sitä tee.

Lähteet

van Balen, F., Verdurmen, J. E., & Ketting, E. (1997). Age, the desire to have a child and cumulative pregnancy rate. Human Reproduction, 12(3), 623–627.

Berg, V. (2018) Hedelmällisyys laskee ennen 35. ikävuotta. Maaliskuun tietovuoto. Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto.

Cobo, A. ym. (2016) Oocyte vitrification as an efficient option for elective fertility preservation. Fertility and Sterility 105, 3 , 755 – 764.e8.

HFEA (2016) HFEA Fertility treatment 2014 Trends and Figures. http://www.hfea.gov.uk.

Rotkirch, A., Tammisalo, K., Miettinen, A. ja Berg, V. (2017). Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Väestöntutkimuslaitos Katsauksia E51. Helsinki: Väestöliitto.

Lapset vähenevät- paranevatko Suomen pidot?

Maailmassa elää parhaillaan kaikkien aikojen suurin nuorten ihmisten sukupolvi. 10-24-vuotiaita nuoria on 1,8 miljardia. Suomessa väestötilanne on toisenlainen. Meillä suurimmat ikäluokat syntyivät 1945-50 ja ovat jo eläkeiässä. 1950-luvulta alkaen lapsiluku on pysynyt pienenä. Samaan aikaan väestön terveys on parantunut ja elinikä pidentynyt. Tänään olemme kansainvälisissä vertailuissa vauraimpien ja hyvinvoivimpien yhteiskuntien joukossa. Suomi on kyennyt pitkäjänteisellä politiikalla ja investoinneilla hyödyntämään yhteiskunnan rakentamisessa edun, joka syntyy, kun kuolleisuus ja syntyvyys laskevat ja työvoiman määrä suhteessa huollettaviin on ollut edullinen.

Nyt saatamme olla uuden edessä. Syntyvyys on viime vuosina laskenut yllättäen ja nopeasti. Viimeksi 1970-luvulla oli näin alhaisia syntyvyyslukuja. Huoltosuhde on haastava jo nykyisille ja etenkin tuleville työssäkäyvien ikäluokalle.

Väestöliiton näkemys on, että jokaisen aikuisen tulisi voida päästä omaan lapsitoiveeseensa. Olipa toive sitten 1, 2, 3 tai enemmän tai vaikka sitten ei yhtään lasta. Jokaisen lapsen tulisi kuitenkin voida syntyä toivottuna ja jokaisen toivotun lapsen tulisi saada syntyä.

Toive lapsen syntymästä on kunkin oma ja yksilöllinen. Se ei kuitenkaan ole kokonaan irrallaan yhteisestä yhteiskunnastamme ja sen politiikasta. Tietous seksuaalisuudesta, ehkäisystä ja hedelmällisyydestä on osa kasvatusta ja koulutusta. Raskauteen, äitiyteen, isyyteen, parisuhteisiin ja perheisiin liittyy yhteiskunnan palveluja, sosiaaliturvaetuuksia ja laissa säädettyjä yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Näitä rakenteita ohjaavat myös Suomen kansainväliset sitoumukset ja oman perustuslakimme perusoikeudet.

Käsityksemme maailman tilasta ja omasta tulevaisuudestamme, arjen kokemukset terveydestä, toimeentulosta ja ihmissuhteista sekä yhteiskunnan ja oman lähiyhteisömme arvot heijastuvat lapsitoiveisiimme. Ystävät ja naapurit ovat tärkeitä esimerkkejä. Tutkimuksista tiedämme, että Suomessa läheskään kaikki eivät saa niin monta lasta kuin toivoisivat.

Väestön muutokset tulevat syntyvyyden, muuttoliikkeen ja kuolleisuuden kautta. Me teemme yhteiskunnassa paljon työtä eliniän pidentämiseksi. Valtio säätelee monin tavoin niin työperäistä kuin humanitäärisin perustein tapahtuvaa maahanmuuttoa. Yhteiskunnallinen päätöksenteko vaikuttaa myös väestön lapsitoiveisiin – tiedostimmepa vaikutukset tai emme.

Onko lasten syntyminen yhteiskunnalle myönteistä ja mihin mittaan asti? Ekologinen kestävyys on yksi näkökulma. Pitäisikö ilmastomuutoksen vuoksi pyrkiä pieneen lapsilukuun ja väestön vähenemiseen täällä Pohjolassa? Olisiko Suomi myöhempinä vuosikymmeninä sopiva suureksi luonnonpuistoksi? Vai tuleeko maastamme väen vähetessä yksi ilmastopakolaisten vastaanottajamaa?

Toinen kysymys on tarve inhimilliseen vuorovaikutukseen ja lasten mukanaan tuomaan rakkauteen ja iloon. Tarvitsemmeko me jo syntyneet ihmiset vuorovaikutusta uuden sukupolven kanssa ja ikääntyessämme myös hoivaa ja huolenpitoa tänään vielä syntymättömiltä ihmisiltä? Kykenemmekö tarjoamaan lapsille turvallisen kasvun, josta olemme vastuussa ja johon heillä on oikeus. Osaammeko tukea vanhemmuutta?

Kolmas näkökulma on työ ja tuotanto. Riittääkö uusien sukupolvien panos tulevaisuuden työtehtäviin? Tähän kysymykseen kietoutuvat myös maahanmuutto ja teknologian mahdollisuudet. Voisivatko ulkomailta tänne muuttavat yksilöt ja perheet nykyistä merkittävämmin täydentää Suomessa asuvien ja tänne alun perin syntyvien osuutta työmarkkinoilla? Olemmeko valmiita laajamittaiseen maahanmuuttoon? Olisiko tekoäly ratkaisu Suomen asukkaiden saattohoitoon?

Mielestäni on tervetullutta ja tärkeää käydä avointa ja monipuolista keskustelua siitä, tarvitseeko Suomi lapsia myös tulevaisuudessa ja miten yhteiskuntana vaikutamme siihen, miten syntyvyys ja lasten määrä koko väestön tasolla kehittyy. Minkälaisen väestötavoitteen satavuotias Suomi voisi itselleen asettaa? Tavoitteen täyttämiseksi tarvitaan sitten rakentavaa, yksilön valintoja kunnioittavaa ja pitkäjänteistä politiikkaa.

Aina valmis?

Seksuaalikasvatuksessa tarjotaan nuorille tietoa turvallisemmasta seksistä sekä raskauksien että seksitautien ehkäisyn kannalta. Asiallinen tieto näyttää tuottaneen tulosta, sillä teiniraskaudet ja raskauden keskeytykset nuorilla ovat vähentyneet.

THL:n vuoden 2015 kouluterveyskyselyn mukaan noin kolmasosa vastanneista kuitenkin kertoo, etteivät he viimeisen yhdynnän yhteydessä käyttäneet minkäänlaista ehkäisyä. Pojista noin kaksi kolmasosaa kertoo käyttäneensä kondomia viimeisessä yhdynnässä. Sen käytöstä muissa seksikontakteissa, johon liittyy seksitautien tartuntariski, ei kysellä.

Kondomeista puhuminen on arkipäiväistynyt Suomessa. Siinä missä ehkäisyvalistus oli ennen pelottelua tai kömpelöhköä leikkiä vihannesten ja hedelmien kanssa, nykyään useat tahot tarjoavat monipuolista tietoa neuvonnan, netin, puhelinsovellusten ja eri tempausten kautta. Koulussa ja nuorten tapahtumissa kortsuja jaetaan joskus ilmaiseksi, jolloin niihin on helppo tutustua etukäteen. Epävarman hohotuksen saattelemana ne menevät hyvään tarkoitukseen, joskaan eivät aina aivan alkuperäiseen.

Silti kumi jää joskus h-hetkellä käyttämättä. Miksi?

Puhe kondomeista jää helposti hyvin tekniseksi tai hyväntahtoiseksi paasaukseksi siitä, miten kortonki kulkee aina mukana hänellä, joka on aina valmiina. Selkeät ja rohkaisevat käyttöohjeet ja helppo saatavuus ovat taatusti olleet merkityksellisiä kortsujen käyttämisen suhteen. Mutta osataanko asiasta puhua tavalla, joka tavoittaa myös heidät, jotka eivät samaistu tällaisiin partiopoikaoletuksiin? Turvallisemmassa seksissä on kysymys muustakin kuin ehkäisyvälineistä. Mitkä asiat voivat vaikuttaa siihen, pystytäänkö turvallisemmasta seksistä ja kondomin käytöstä neuvottelemaan, jos ne eivät olekaan itsestäänselvyyksiä?

Kyse ei aina ole periaatteista tai kondomien saatavuudesta. Kondomin käyttöön ja puheeksi ottamiseen voi myös vaikuttaa yllättävät lerpahdukset, suorituspaineet, jännitykset ja päihteidenkäyttö; itseen tai hyvännäköiseen, maineikkaaseen kumppaniin liittyvät odotukset ja oletukset ja käsitykset siitä, millaista seksiä haluaisi tai ”pitäisi” harrastaa; luottamus kumppaniin ja siihen, että ei tule torjutuksi.

Millainen merkitys on itsetunnolla ja sillä, mitä seksillä haetaan? Seksi ei aina tapahdu luotetun ja pitkäaikaisen kumppanin kanssa. Kovasti kaivattua läheisyyttä, hetkellistä nautintoa, kokemusta ja vahvistetuksi tulemista etsitään myös satunnaiselta kumppanilta. Kykeneekö hänelle kertoa omista epävarmuuksista tai mieltymyksistä?  Joskus seksi on myös vastikkeellista, jolloin valta-asetelmat ja omista rajoista kiinni pitäminen voivat olla vieläkin monimutkaisempia. Asiaan vaikuttanee myös tiedon saatavuus siitä, miten mahdollisimman turvallisesti harrastetaan joitakin, ehkä toissijaisina tai kinkkeinä pidettyjä seksikäytäntöjä. Myös sisäistetyillä asenteilla vastuusta ja siitä, kenen hyvinvointi on tärkeä, kenen vähemmän tärkeä, voi olla vaikutusta.

Ruotsissa RFSL Ungdom on julkaissut mainion rajanvetojen puheeksi ottamisen menetelmäoppaan Gränser. Se on ensisijaisesti suunnattu sateenkaari-ihmisille, mutta herättää tärkeitä ajatuksia kenelle tahansa, vaikkapa juuri turvallisemmasta seksistä ja ehkäisystä neuvottelemiseen. Yleispäteviä ohjeita joka tilanteeseen ei löydy, mutta omien rajojen, kipukohtien ja ylpeyden aiheiden pohtiminen etukäteen – ja muistutus siitä, että näitä asioita miettii muutkin – voi auttaa huolehtimaan enemmän sekä itsestään että pitkäaikaisesta tai hetkellisestä seksikumppanista.

 

 

#Munvalinta – seksuaalisen hyvinvoinnin kampanja

 

 

Kevätlukukauden lähestyessä loppuaan ja kesälomien häämöttäessä nurkan takana, monissa Suomen kouluissa tartutaan viimeisten kouluviikkojen aikana terveyden ja hyvinvoinnin teemoihin. Seksuaalisuus on usein suosikkiaihe koulujen hyvinvointipäivissä ja tapahtumissa. Se on myös yksi kiinnostavimmista teemoista monien murrosikäisten mielissä.

Väestöliitto tarjoaa nuorille mahdollisuuksia keskustella seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä koulutettujen ammattilaisten kanssa. Nuori voi esimerkiksi lähettää oman viestin nuorten Kysy asiantuntijalta palstalle, tai hän voi tulla juttelemaan reaaliaikaisesti työntekijän kanssa Neuvontachatiin ja pojat voivat soittaa Poikien Puhelimeen. Kohtaamme verkkopalvelujen kautta vuoden aikana satoja nuoria. Tietosivuja lukevat sadat tuhannet ihmiset. Tuhannet pojat soittavat.

Usein nuori tulee verkko- ja puhelinneuvontapalveluihin etsimään tietoa ja kysymään neuvoa sellaisiin asioihin, joihin hän ei kehtaa muulla tavoin toisen mielipidettä pyytää. Nimettömästi ja toisen katseelta suojassa on helpompi jutella kaikista henkilökohtaisimmista ajatuksista. Nuoret tuovat keskusteluun laajasti seksuaalisuuteen liittyviä teemoja, mutta niiden joukosta nousee esiin myös selkeitä suosikkiaiheita, joita nuoret pohtivat.

Seksistä, siihen liittyvistä odotuksista, suorituspaineista ja pulmista, juttelemme nuorten kanssa eniten. Myös oma keho ja sen riittävyys, raskauden mahdollisuus, seksitaudit ja ehkäisymenetelmät mietityttävät.  Melko usein nuoret kaipaavat tukea ihmissuhteisiin liittyviin haasteisiin ja sanoittajaa tunteilleen. Yhteistä näille kysymyksille on, että niihin ei monestikaan ole olemassa yhtä oikeaa vastausta myöskään meillä ammattilaisilla, vaan keskustelun ja näkökulmien kautta ratkaisu kysymykseen löydetään yhdessä nuoren kanssa.

Väestöliitto tarttuu koulujen rinnalla seksuaalisen hyvinvoinnin teemoihin tänään käynnistyvällä tiedotuskampanjalla. Se kantaa tällä kertaa nimeä Mun valinta, jolla halutaan kertoa, että jokaisella nuorella on oikeus ja mahdollisuus tehdä valintoja oman seksuaalisen hyvinvoinnin suhteen.

Kampanjaviikon aikana (24.-28.4.) käsitellemme seksuaalisen hyvinvoinnin teemoja niin ihmissuhdetaitojen kuin ehkäisymenetelmienkin näkökulmasta. Toteutamme kampanjan somessa ja päivittäin vaihtuvia teemoja voi seurata Facebookissa, Instagramissa, Snapchatissa ja Youtubessa Nuorten Väestöliitto kanavilla, hästägillä #munvalinta, sekä Väestöliiton nuorten nettisivuilla. Viikon aikana toteutamme myös kyselyn, jonka avulla keräämme tietoa ja kartoitamme nuorten asenteita ehkäisyn käyttöön liittyen. Kyselyyn vastanneiden kesken arvomme kolme selfiekeppiä!

Löydät meidät somesta: Nuorten Väestöliitto, @nuortenvaestoliitto, #munvalinta

Poikien Puhelin: ma – pe kello 13–18 numerossa 0800 94 884.

Varhaiskasvatuksessa ovet avoinna lasten seksuaalikasvatukselle

shutterstock_64332163Varhaiskasvatuksessa seksuaalikasvatuksen alue on ollut sekava, ellei kaoottinen. Lapsen seksuaalinen kehitys on välillä sivuutettu tai tuomittu, välillä taas luontevasti kohdattu. Jokainen tahollaan on tehnyt omat ratkaisut seksuaalikasvatuksen laadusta ja määrästä. Ohjeet ovat yleensä puuttuneet.

Tutkimuksessamme tuli esiin monenkirjavaa kokemusta. Osa kasvattajista kieltäytyi vastaamasta mitään lasten kysymyksiin ja osa piti aihetta normaalina osana työtä. Koulutus oli niukkaa jos ollenkaan. Erityisesti turvataidoista ja raskaudesta puhumiseen ei ollut koulutusta.

Miten on nyt? Viime vuonna julkaistu valtakunnallinen ohjaava Vasu (1) on nyt ensimmäistä kertaa kuntia velvoittava. Vasu siis määrää, eikä vain suosita. Onko viimein aika nostaa lasten seksuaaliterveyden tuki tälle vuosituhannelle, vai voiko ammattilainen edelleen tehdä oman pään mukaan?

’Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi omana itsenään sekä yhteisönsä jäsenenä’, sanoo Vasu.

Siis myös kun lapsi ilmentää seksuaalista kehitystään. Laseke-tutkimuksemme (2) mukaan kahdeksan kymmenestä varhaiskasvatuksen ammattilaisesta totesi, että jotkut oman ryhmän lapsista tutkivat tai näyttävät toisille kehon yksityisiä paikkoja. Seitsemän kymmenestä totesi että oman ryhmän lapsista jonkun unnuttavan toisten nähden.

Lapsi on toimija, kehittyvä ja aktiivinen osallinen kasvatuksessa. Lapsi kertoo teoin ja sanoin mikä juuri nyt häntä mietityttää. Ammattilaisilla pitää olla tietoa ja taitoa suhtautua hienotunteisesti ja niin, että lapsi tulee oman ikätasoisen luonnollisen kehityksensä kautta ymmärretyksi ja huomioon otetuksi.

’Lapsella on oikeus saada tietoa monipuolisesti, käsitellä tunteita ja ristiriitoja sekä kokeilla ja opetella uusia asioita.’

Lapset ilmentävät seksuaalisuuttaan jatkuvasti sekä kysymällä että leikeissään. Kaikenlaiset kehot kiinnostavat, samoin sukupuolen erot ja tavat ja myös ihastumisen tunteita käsitellään ja näytetään taajaan. Ikätoveriryhmä jakaa samat kiinnostuksen ja uteliaisuuden kohteet ja he juttelevat kaikesta.

Lapsilla on siis oikeus saada tietoa myös seksuaalisuudesta. Lasten kysymykset liittyvät etenkin kehoon ja tunteisiin. Näin ollen pienten lasten seksuaalikasvatusta voi kutsua nimellä kehotunnekasvatus (3), erotuksena nuorten valistamisesta.

’Lapsia ohjataan kunnioittamaan ja suojelemaan omaa ja toisten kehoa.’

Kehoon tutustuminen onkin pieten lasten kehityksen keskiössä. Lapsi oppii hallitsemaan kehoaan ja hän tutustuu siihen myös katsoen, koskettaen ja kysellen. Lapsen kehoitsetunto on hyvä ja hän suhtautuu luontevasti kaikkeen kehossaan. Tätä myönteisyyttä ja luontevuutta pitää tukea, eikä tuhota.

Lapsi tarvitsee nimen kaikille kehon osille, tietoa itsemääräämisoikeudesta ja asiallista kasvatusta siitä, että kehossa on erityisen omia ja yksityisiä paikkoja. Vasun lause tarkoittaa, että ammattilaiset koulutetaan tukemaan ja suojaamaan pikkulapsen kehonkuvaa ja kehoitsetuntoa.

’Lapsia rohkaistaan kysymään, ja lasten kysymyksiin vastataan.’

Ammattilaisten pitää siis vastata myös, kun lapsi kysyy seksuaalisuuden asioista. Mutta osaavatko he? Tutkimuksemme mukaan erityisesti raskaudesta puhuminen ja turvataito-kasvatus olivat vailla koulutusta.

Lapset ovat usein kiinnostuneita siitä, mistä vauvat tulevat, koska omaan tai kaverin perheeseen odotetaan sisarusta. Ammattilaisilla täytyy olla koulutusta vastata luontevasti ja ilman tuomitsevia asenteita. Enää ei voida hyväksyä, että lapset saavat sattumanvaraista tietoa ja suhtautumista seksuaali- ja lisääntymisterveyden kysymyksiinsä.

’Turvallisuuden edistämiseen kuuluu myös turvallisuuskasvatus.’

Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset eivät vähene. Kuitenkin juuri turvataidoista puuttui koulutusta ja tietoa tutkimuksemme mukaan. Kun oikeita sanoja ei ole, on mahdotonta avata lapsen kanssa keskustelua vakavista asioista. Lapsille onkin opetettava taitoja, eikä vain säikytettävä: Miten arvostetaan omaa vaistoa, miten sanotaan ei ja lähdetään pois ja miten asiasta voi ja saa puhua aikuisille.

WHO (4) suosittaa, että lapsille on opetettava aina tietoja, taitoja ja myönteinen asenne. Tämä tarkoittaa myös sitä, että rankaiseva asenne ei ole oikea, kun lapsella on kysymyksiä seksuaalisuuteensa liittyen. Oikeat sanat ja turvallinen avoin puhumisen ilmapiiri lisäävät lasten turvaa .

Vastaan siis alun kysymykseen: Kyllä. Ilokseni voin nähdä, että nyt Vasu velvoittaa ottamaan lapsen huomioon myös seksuaalisena ja tukemaan häntä. Itse sanaa seksuaalikasvatus ei käytetä, mutta ei sanota niinkään, etteikö vasu kattaisi myös seksuaalikasvatusta.

Lasten seksuaaliterveys on yksi herkimmistä ja tärkeimmistä suojelun kohteista. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tarvitsevat kipeästi koulutusta ja malleja toteuttaakseen lasten kehotunnekasvatusta ajanmukaisella ja lasta arvostavalla tavalla. Jokaiseen paikalliseen vasuun tulee selkeästi kuvata, miten omassa kunnassa tuetaan ja suojataan lasten seksuaalista kehitystä.

Viitteet:
1. Vasu = Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Opetushallitus määräsi 18.10.2016 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisesti. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittavat paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2017 alkaen.
2. LASEKE-tutkimukset ”Pusuhippaa, lääkärileikkejä ja haikaravauvoja – tavallista arkea tai tarua päivähoidon ja kotien arjesta”: 1. Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset, 2013, N=507 ja 2. Pienten lasten vanhemmat 2014, N=614.
3. Kehotunnekasvatus
4. WHO:n seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa 2010  ja toinen

Työnantaja, arvosta perhettäni niin minä sitoudun

blogibanneri_parassyy_584x100

 

shutterstock_190732964Jään pian äitiysvapaalle. Olo on luottavainen, rauhallinen ja onnellinen. En stressaa enkä murehdi. Tietysti kolmannen lapsen syntyminen on itsessäänkin onnellinen tapahtuma, mutta suuri merkitys luottavaiselle ja rauhalliselle olotilalleni on ollut työnantajallani, joka on suhtautunut tulevaan muutokseen kaikella mahdollisella tavalla kannustavasti ja myönteisesti.

Kelataanpa muutamia kuukausia taaksepäin. Siihen tilanteeseen, kun itse jo tiesin, mutta työpaikallani kukaan ei tiennyt. Jännitti.

Jännitti se, miten työpaikalla asiaan suhtauduttaisiin. Vaikka jo alun perinkin tiesin, että hyvin se menee. En kuitenkaan voinut olla epäilemättä, ajattelisivatko muut minun pettäneen heidät. Jättävän ikävään tilanteeseen, olevan ainakin vähän huono työntekijä. Kuulostaa vähän oudolta, Suomessa vuonna 2016, mutta mitä ilmeisimmin tämä on ihan tavallinen tunne.

Pienen tuttavapiirissä tehdyn kyselykierroksen perusteella useimpia äitiys- tai vanhempainvapaalle jääviä painaa ainakin jossain vaiheessa syyllisyys. Samaa kertoo myös se, että kirjoittamalla Googlen hakukenttään ”työnantajan suhtautuminen raskauteen”, antaa hakukone monta sivua tuloksia, jotka pääasiassa ohjaavat erilaisille keskustelupalstoille. Tulevia äitejä huolestuttaa työnantajan suhtautuminen ja oman aseman heikkeneminen työyhteisössä raskauden ja äitiyden myötä.

A2illassa keskusteltiin jokin aika sitten lisääntymisestä. Tapetilla oli huoli siitä, että suomalaiset lisääntyvät koko ajan vähemmän – sortuuko Suomi sukupuuttoon? Väestöliiton julkaiseman perhebarometrin mukaan työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmat, lastenhoidon järjestämisen ongelmat tai perhevapaasta aiheutuva katkos työssä on lähes joka kolmannen äidin ja joka viidennen isän mielestä syynä siirtää lastenhankintaa. Yksi monista keinoista, jolla perheen lapsiluvun kasvattamiseen voidaan vaikuttaa, onkin työn ja perheen yhteensovittamisen helpottaminen. Konkreettisina asioina mainittakoon esim. työaikojen ja -paikkojen joustavuus sekä osa-aikatyö.

Edellä mainitut ovat erinomaisia käytäntöjä, mutta pelkästään niiden kirjaaminen työyhteisön pölyttyviin mappeihin ei sinällään vielä merkitse yhtään mitään. Käytännöt eivät hyödytä, jos niitä ei a) pysty käytännössä soveltamaan riittävästi ja b) jos niitä ei voi hyödyntää hyvällä omalla tunnolla.

Se mistä vähemmän puhutaankin, ovat erityisesti työpaikoilla vallitsevat asenteet ja arvot.

Osallistuin jokin aika sitten työpaikallani järjestettyyn työpajaan, jossa arvioimme pienryhmissä työpaikkamme perheystävällisyyttä. Yksi väittämä kuului: Perheellisiä ei arvostella sanattomasti, esim. käytävillä tai selän takana. Olimme yhtä mieltä, että tämä väittämä pitää kohdallamme paikkansa. Mieleeni jäi kollegan lausahdus: ”Olisi ihan kamalaa, jos näin olisi.”

Todellakin. Miten paljon helpompaa työntekijän onkaan suunnitella perheenlisäystä, jos voi olla varma, että työyhteisö hyväksyy ja tukee työn ja perheen yhteensovittamista. Tuloksena on molemminpuolinen kunnioitus ja molemminpuolinen hyöty.

Omalla kohdallani jännitys oli turhaa. Kun kerroin asiasta esimiehelleni, hän iloitsi uutisesta kanssani. Halasi ja onnitteli. Siitä tuli hyvä ja luottavainen mieli. Ja nyt kun aikaa on nyt kulunut muutamia kuukausia, yllätykseksi tunnen olevani henkisesti sitoutuneempi työnantajaani kuin ehkä koskaan aiemmin. Uskon, että tämä johtuu saamastani tuesta ja kannustuksesta, mikä on johtanut siihen, että arvostan työnantajaani paljon.

Jos tilanne kuitenkin jostain syystä olisi niin ikävä, että pitäisi tehdä valinta työn ja perheen välillä, valinta olisi kitkerä mutta helppo. Sillä totuushan on se, että töissä kukaan ei ole korvaamaton, mutta kotona kaikki vanhemmat ovat.

Tuuli Daavittila
Kirjoittaja työskentelee viestintäkoordinaattorina Lastensuojelun Keskusliitto/Emma & Elias -ohjelmassa

 

Kukaan ei halua elää elämää, jossa omaa ääntä ei kuulu

tyttc3b6blogibannerishutterstock_152116562Seksuaalioikeudet ovat keskeinen osa ihmisen itsemääräämisoikeutta – oikeutta tehdä omaan terveyteen, kehoon, seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvät päätökset ilman syrjintää, pakottamista tai väkivaltaa.

On surullista ja pohjattoman väärin, että rahan ja vallanpuute rajoittaa varsinkin tyttöjen ihmisoikeuksisa.

Omasta parisuhteesta ja seksuaalisuudesta päättäminen on seksuaalioikeus. Silti joka päivä yli 47 000 tyttöä naitetaan alaikäisenä. Raskaus ja synnytys ovat 15-19 -vuotiaiden tyttöjen toiseksi yleisin kuolinsyy. Yleisin kuolinsyy on itsemurha – joka kumpuaa siitä, että tyttö ei koe voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä tai kehoonsa.

Oikeus tietoon on seksuaalioikeus. Riittävää seksuaalikasvatusta tarvitaan, että ihmiset voivat tehdä itselleen edullisia ratkaisuja. Suurin osa koulupudokkaista ja koulutuksen ulkopuolelle jääneistä lapsista ja nuorista on tyttöjä. Tämä tarkoittaa, että he eivät saa myöskään seksuaalikasvatusta puhumattakaan muista taidoista, joita tarvitaan yhteiskunnassa pärjäämiseen.

Tytöt ovat avaintekijöinä tulevaisuuden muutoksessa. Tyttöihin panostaminen on myös kansantaloudellisesti kannattavaa – koulutettu terve tyttö pystyy panostamaan yhteiskunnan kehittämiseen. Hän hankkii vähemmän ja terveempiä lapsia. Toisaalta – jos tyttöjen asemaa ei paranneta, merkitsee se yhteiskunnille ja yhteisöille samaa kuin suunniteltu köyhyys.

Mielestäni yhteiskunta kuuluu kaikille. Kukaan ei halua elää elämää, jossa omaa ääntä ei kuulu. Tällä hetkellä maailmassa elää lapsena naitettuja tyttöjä, lapsileskiä, tyttöjä, jotka eivät ole eläessään päässeet kouluun, tyttöjä, joilla ei ole millään tavalla mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon.

Meidän pitää vaatia, että näiden tyttöjen oikeuksia kunnioitetaan. Että heidän äänensä tulisi kuuluvaksi. Se on ainoa tie kestävään kehitykseen.

Hyvää Kansainvälistä tyttöjen päivää!

 

 

Hinta ei saa olla este ehkäisyn käytölle

miilanblogi_09”Haluaisin ehkäisykapselin, mutta se on ihan liian kallis. Mä en muista syödä pillereitä ja mä pelkään että tuun pian raskaaksi.”

”Mun aikaisempi pillerimerkki oli parempi. Jouduin vaihtamaan halvempaan, kun duunit loppu. Tää uusi merkki aiheuttaa sivuvaikutuksia.”

Väestöliitto on vaatinut nuorille maksutonta ehkäisyä jo reilun vuosikymmenen ajan. Näemme sen tärkeänä nuorten terveyttä, turvallisuutta, hyvinvointia ja tasavertaisuutta vahvistavana asiana.

Luotettava raskauden ehkäisy maksaa. Suomessa hormonaaliset ehkäisyvalmisteet ovat harvoja reseptilääkkeitä, joista ei makseta Kela-korvausta, vaan koko summa jää käyttäjälle. Tässä suhteessa Suomi eroaa monesta muusta EU-maasta, esimerkiksi Ruotsista. Sen tietävät tapaamani torniolaisnuoret, jotka hakevat pillerinsä, jopa ehkäisykapselinsa, edullisesti rajan takaa Haaparannasta. Myös kondomit ovat kalliita, puhumattakaan suuseksisuojista, joiden saatavuus on muutenkin kiven alla.

Suomalaisissa kunnissa on kirjava valikoima tapoja toteuttaa nuorten ehkäisypalveluita. Osaan kuuluvat käyttäjälle ilmaiset valmisteet määräajan, osassa jotkin valmisteista, osassa ei mitään. Maksutonta ehkäisyä ajavissa aloitteissa ja kampanjoissa halutaan selkeyttä käytänteisiin sekä tasoitettua alueellista eriarvoisuutta. Erityisen hienoa on, että monet näistä aloitteista ovat lähteneet nuorilta itseltään. Tämä on heiltä vahva viesti: nykykäytännöt eivät riitä, eivätkä ole reiluja kaikille.

Maksuttoman ehkäisyn vaikuttavuutta voidaan tutkia monesta näkökulmasta. Nuoruusiässä tai varhaisaikuisuudessa ei-toivotusti raskaaksi tuleminen voi olla monin tavoin negatiivinen elämäntapahtuma. Teinivanhemmuustutkimukset kertovat, että liian varhain vanhemmaksi tuleminen altistaa niin sosiaalisille kuin akateemisille ongelmille ja vaikeuttaa työelämään pääsyä.

Tuore THL:n ja Nuorisotutkimusseuran vuonna 1987 syntyneiden kohorttitutkimus kertoi, että nuoren sosioekonominen tausta vaikuttaa voimakkaasti teiniraskaus-, abortti- ja seksitautiriskiin. Rikkonainen, vähän koulutettu perhe ja nuoren koulupudokkuus nostivat riskiä.

Nuoren tai hänen perheensä varallisuus ei saisi olla vaikuttamassa mahdollisuuteen käyttää ehkäisyä. Kaikkien nuorten oikeus itsestä huolenpitoon toteutuisi tasa-arvoisemmin, jos ehkäisykuluja ei tulisi. Maksuton ehkäisy tukisi ylipäätään nuoren ja nuoren aikuisen ehkäisyn käyttöä. Jokaisella olisi mahdollisuus löytää se itselle parhaiten passaava vaihtoehto, eikä tyytyä edullisempaan ja huonommin sopivaan. Esimerkiksi ehkäisyteholtaan ylivertaiset kierukat ja kapselit ovat investointeina monella nuorelle liian iso kuluerä.

Tuskin kukaan maksuttoman ehkäisyn puolestapuhuja uskoo, että ilmaisuuden myötä kaikki teiniraskaudet ja abortit katoaisivat. Syyt ehkäisyn laiminlyönnille ovat moninaiset. Maksuton ehkäisy kumoaisi kuitenkin yhden hyvin konkreettisen esteen ehkäisyn käytön tieltä.  Sen lisäksi tarvitaan kuitenkin edelleen myös laadukasta ehkäisyneuvontaa ja seksuaalikasvatusta. Työtä esimerkiksi ehkäisyyn liittyvien myyttien purkuun riittää.

Nuorten terveyden edistämiseen kannattaa käyttää kaikki tiedossa olevat tukikeinot, joilla ennaltaehkäistään lukuisia terveydellisiä haittoja, puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä.

Kuva: freeimages.com

Väestöliiton Helsingin lapsettomuusklinikka 30 vuotta

Syntysanat lapsettomuushoidoille Väestöliitossa lausui silloisen perhesuunnitteluklinikan johtaja tohtori Juhani Toivonen tahattoman lapsettomuuden psykososiaalisia aspekteja käsittelevässä seminaarissa 28.4.1980: ”Lapsettomuudesta kärsivien parien auttaminen on yhtä olennainen osa perhesuunnittelua kuin ehkäisyneuvontakin”.

kuva1 Lääkäri Outi Hovatta ryhtyi sanoista tekoihin ja käynnisti lapsettomuushoidot yhdessä pienen mutta innostuneen ryhmänsä kanssa syksyllä 1986 hieman siivouskomeroa suuremmassa tilassa Kalevankadulla.
Suomen ensimmäinen IVF-hoidolla alkunsa saanut lapsi oli syntynyt pari vuotta aikaisemmin ja Väestöliitossa päästiin pian mukaan kehityksen kärkeen.

Jokainen onnistunut hoito oli juhlan paikka. Vuonna 1989 alkoi jo 47 uutta raskautta ja oma spermapankki aloitti toimintansa.

Lahjamunasoluhoidot  aloitettiin vuonna 1991 ja mikroinjektiot (ICSI) 1993. Sijaissynnytyshoidot tulivat ajankohtaisiksi 1990-luvun alussa ja alkiodiagnostiikkaa alettiin kehittää.

Toiminnan ensimmäinen vuosikymmen oli voimakasta kasvun aikaa. Hoitomenetelmien kehittyessä yhä useammat ihmiset saivat apua. Hoitojen määrä kymmenkertaistui. 1990-luvun lopulta hedelmöityshoitojen määrä tasaantui.

Hoitotulosten edelleen parantuessa huomio kiinnittyi kaksos- ja kolmosraskauksien suureen määrään ja riskien lisääntymiseen. Klinikkamme oli etulinjassa siirryttäessä turvallisempiin koeputkihedelmöityshoitoihin siirtämällä vain yksi alkio kerrallaan kohtuun. Klinikkamme tutkijat yhteistyössä HUS Naistenklinikan tutkijoiden kanssa saivat pääpalkinnon hedelmöitysalan suurimmassa vuotuisessa kongressissa ESHREssä, Göteborgissa vuonna 1998 yhden alkion siirtoa käsittelevästä tutkimuksestaan.

Pioneerivuosien jälkeen hoitomenetelmät ovat vakiintuneet ja hoitotulokset koko ajan parantuneet. Hoidoissa olemme keskittyneet helppouteen ja vaivattomuuteen potilaan kannalta ja samalla laboratoriossa sukusolujen käsittely ja -viljely on kehitetty huippuunsa. Tämä päivänä jopa 80 % hoitonsa aloittaneista saa toivomansa lapsen. Hoitotuloksemme ovatkin erinomaiset ja suomalaisten klinikoiden vertailussa aivan kärkipäässä.

lapsettomuus_kaavio

Uusin palvelumme asiakkaidemme hoidon tueksi on digitaalinen Kaiku® Health –palvelu hoidon seurantaan ja potilasviestintään. Meille on kaikkein tärkeintä olla lähellä potilaitamme. Tavoitteemme on, että Kaiku Healthin avulla potilaat tavoittavat meidät sujuvasti ja pystyvät seuraamaan hoitojensa etenemistä vaikka kotisohvalta tai työpaikalta. Kaiku Health on vastauksemme potilaiden muuttuviin odotuksiin digitaalisista palveluista osana hoitoa. Haluamme olla etulinjassa kehittämässä digitaalisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat myös meille klinikalla hoitojen tulosten ja potilaan elämänlaadun seuraamisen järkevällä tavalla.

Asiakkaidemme antama palaute kannustaa meitä jatkuvasti parhaaseen niin hoitojen teknisessä toteutuksessa kuin empaattisessa, ystävällisessä ja asiantuntevassa kohtaamisessa. Huipulla on hyvä olla ja olemme ylpeitä Suomen vanhimmasta klinikastamme. Yli 11 000 lasta on saanut alkunsa Väestöliitossa tehdyistä lapsettomuushoidoista!

lapsettomuusblogi_ams

Klinikan henkilökunta virkistäytymässä Suomenlinnassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Klinikan henkilökunta virkistäytymässä Suomenlinnassa.

Pommien keskellä lapsiäidiksi

 

nuoriäiti

Kuva: UN Photo

Kukaan ei halua saada lasta keskellä konfliktia tai luonnonkatastrofia. Silti lapsia syntyy myös pommien pudotessa.

Monissa kriisimaissa valtaosa väestöstä on nuoria. He ovat usein myös kaikkein haavoittuvaisimpia. Normaalioloissakin raskauden ja synnytyksen aikaiset komplikaatiot ovat 15–19 -vuotiaiden tyttöjen toiseksi yleisin kuolinsyy maailmassa. Humanitaarisissa kriiseissä apu ja riittävä hoito ovat vieläkin kauempana sitä tarvitsevista. Joka päivä 500 naista ja tyttöä kuolee raskauteen tai synnytykseen liittyviin komplikaatioihin konflikti- ja kriisialueilla.

Myös lapsiavioliittojen määrä kasvaa kriisien keskellä. Lapsiavioliitolla on usein tuhoisia seurauksia tytön terveydelle. Itse asiassa jopa 90 prosenttia teiniraskauksista tapahtuu lapsiavioliitoissa.

Vanhemmat saattavat ajatella, että avioliitto on lapselle turvallisempi ratkaisu kuin epävarma elämä pakolaisena. Joskus vanhemmat vain eivät kykene elättämään lapsiaan sekasorron keskellä. Myös syyrialaisen Haneen vanhemmat uskoivat tekevänsä oikean ratkaisun naittaessaan 13-vuotiaan tytön keski-ikäiselle turkkilaismiehelle.

Vaikka useimmat maat ovat sitoutuneet lopettamaan lapsiavioliitot, naitetaan joka päivä 39 000 alaikäistä tyttöä. Suomessakin on mahdollisuus erityisistä syistä antaa lupa alaikäisen avioliiton solmimiseen. Hurmalehden nuorten toimitus vaatiikin kannanotossaan muuttamaan avioliittolakia niin, että alle 18-vuotiaiden avioliittoja ei sallita missään yhteydessä.

Lainsäädäntö ei kuitenkaan yksin riitä poistamaan ongelmaa. Keskeisiä keinoja lapsiavioliittojen estämiseksi ovat tiedon levittäminen tyttöjen seksuaalioikeuksista ja ihmisarvosta sekä perheiden perustarpeiden ja toimeentulon varmistaminen.

Ja entä miten Haneenin lopulta kävi? Raskaana ja pahoinpideltynä tyttö pääsi lopulta takaisin vanhempiensa luokse. YK:n väestörahaston rahoittamalta terveysklinikalta hän sai tarvitsemiaan äitiysterveyspalveluita ja tukea synnytykseen. Kaikki tarinat eivät pääty näin onnellisesti.

Väestöliitto työskentelee seksuaalioikeuksien edistämiseksi. Sinäkin voit tukea tätä työtä lahjoittamalla Väestöliiton lahjoitustilille.

Saaja: Väestöliitto
Pankkitili: Nordea FI63 1745 3000 0979 58
Viesti: Väestöliiton työ kehitysmaiden naisten ja tyttöjen terveyden hyväksi

Lähde: UNFPA