Rakkaus, pakkomielle vai terve kaksinaisuus

”Rakkauteen kuuluu pakkomielteistä käytöstä ja se voi pilata elämän, kuten päihteiden käyttökin” (Lucy Brown, Neurologi)

Kun rakkaus iskee, se on valtavaa, ihanaa ja elämää suurempaa. Elämä ja eläminen näyttäytyvät vaaleanpunaiselta, loputtomalta ja valoisalta. Rakastuminen on tunne joka ottaa meidät haltuunsa ja ohjaa käyttäytymistämme. Kokemus on yleensä alussa hyvinkin myönteistä ja elämänhaluista. Varsinkin jos molemmat osapuolet kokevat ja tuntevat saman.

Rakkauteen liittyy joskus myös kipua ja pelkoa, jatkuvaa kaipausta, hätää jätetyksi tulemisesta ja oman minuuden katoamista. Voiko sitä silloin enää kutsua rakkaudeksi?

En tiedä.

Mutta terapeuttina asiakastyössäni voin kuitenkin todeta, että monet ihmiset joutuvat tämän kyseisen mielentilan orjiksi. Tämä on ilmiö joka muistuttaa muodoltaan riippuvuutta enemmän kuin tervettä intohimoa ja välittämistä. Tunne joka alun perin kuvaa rakkautta muuttuukin tuskalliseksi kokonaisvaltaiseksi hädäksi jossa pelko, että toinen jättää, on sanoinkuvaamattoman ahdistavaa. Tunne on jatkuvaa ja käyttäytymisessä (oireilussa) on piirteitä riippuvuudesta. En puhu läheisriippuvuudesta, joka sijoittuu toisen ihmisen sairaskuvan huolehtimiseen vaan läheisriippuvuudesta, joka perustuu yksinäisen ihmissielun kaipuun olla symbioottisessa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Ilmiö jossa yksilö haluaa olla jatkuvassa kanssakäymisessä kohteen kanssa. Suhde muuttuu sairaalloisen tiiviiksi ja oma identiteetti katoaa. Kaipuu toisen ihmisen sisimpään ja yhteensulautumiseen valtaa koko olemuksen. Mikään ei riitä. Mikään ei auta. Mikään ei lohduta. Kaipuu on, vaikka toinen läsnä.

”Vaikka olen hänen seurassaan 24 tuntia vuorokaudessa, kaipaan häntä. Heräsin keskellä yöllä mielettömään ahdistukseen. Katsoin vierellä olevaa ihmistä ja olin aivan hädissäni siitä, etten pystynyt menemään hänen sisäänsä, olla yksi yhteen ja hengittää hänen kauttaan…

Tämä on kuvaava ilmaisu siitä, miten kaipuu on loputon. Olemassaolo perustuu toisen ihmisen hyväksyntään (joka sitten ei kuitenkaan missään muodossa riitä).

Uskon että suhteissa, jossa mainittu läheisriippuvuus ilmenee, toinen osapuoli, johon riippuvuus kohdistuu, on jollain tavalla saavuttamaton. Ainakin henkisellä tasolla. Suhde on vuorovaikutukseltaan epätasapainossa. Toinen tekee kaikkensa saadakseen huomiota ja läheisyyttä vaikka toinen osapuoli on etäinen ja saavuttamaton. Ehkä kyseessä on vaikeus aitoon kohtaamiseen.

Ja mitä jos onkin näin?

Ihmisen keho muistaa olotilan, jossa on ollut symbioottisessa tilassa äidin kanssa kohdussa. Tätä turvallista ja täyttä tilaa emme ikinä sen jälkeen (synnyttyämme) pysty samalla tavalla kokemaan. Kehomme kuitenkin muistaa ja kaipaa jatkuvasti tätä samaa täydellistä kokonaisuutta, jonka silloin koimme. Kokemusta siitä, että on yksi yhteen toisen ihmisen kanssa. Uskon, että ihminen pyrkii löytämään tai etsii tätä oloa loppuelämänsä aikana tavalla tai toisella. Osalla ihmisillä tämä kaipuu kohdistuu pakopaikkoihin kuten esim. pelaamiseen, päihteisiin tai työhön. Ja osalla taas se ilmenee juuri mainitulla tavalla, rakkauden ja läheisyyden jatkuvana kaipuuna.

Läheiset, aidot ja hyvät kohtaamiset voivat eheyttää ja ennaltaehkäistä oireilua. Mutta tyhjä, ontto olo ihmisen kehossa ja epätietoisella tasolla mielessä on subjektiivinen kokemus ja voi kuitenkin, huolimatta perusturvasta, tuottaa elinikäistä ahdistusta ja pelkoa. Onttoa tilaa ei saada täytettyä.

Kaikilla on kyky kohdata elämänhaasteita rakkaudella. Sen löytää itsestään kun uskaltaa kohdata haavoittuvaisuutensa. Ja silloin tekee ehkä myös parempia valintoja ja on itsensä puolella.

Kukaan ei voi rakastaa meitä ehjäksi. Meidän on rakastettava itseämme.

********************
Mikaela Nyholm on ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Hän ottaa asiakkaita vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa, kielinä suomi, ruotsi ja englanti. Jos kaipaat apua, tietoa tai tukea elämän kriisitilanteissa, uupumisessa, syömishäiriöissä, läheisriippuvuudessa, nuoren aikuisen elämänhallinnassa ja parisuhdeongelmissa, voit varata aja hänelle www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

 

 

 

 

Pitkä parisuhde on muutoksessa elämistä

Kuva: Flickr, Francisco Osorio

”Katso, tuossa me ollaan teinejä, eikä meillä ollut huolen häivää.” Iäkkäämpi pariskunta katselee valokuvia perhealbumista. ”Tuossa sinä olit jäänyt työttömäksi ja olit aika masentunut. Lapset olivat pieniä, ja me vain mietimme rahahuolia koko ajan.”  ”Tuossa minulla oli se vaihe, kun halusin yhtäkkiä taas seikkailla maailmalla. Ja sinä olisit halunnut nauttia kotielämästä.”  ”Tuossa olen sairaana. Tuntuu, että koko sosiaalinen elämämme ja parisuhteemmekin jäi silloin sivuun.” ”Tuossa sinä jäit eläkkeelle ja omistauduimme yhdessä lapsenlapsille. Tuntuu, että sinä taas avauduit maailmalle ja minulle.”

Pitkä parisuhde voi kuulostaa tasaiselta ja pysyvältä elämäntilanteelta. Parisuhde voikin tuoda turvaa ja tasaisuutta elämään. Elämä ja parisuhde ovat kuitenkin jatkuvaa muutosta: kummatkin puolisot muuttuvat eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa, ympärillä olevat asiat muuttuvat, perhe voi kasvaa tai olla kasvamatta, lapsilla on eri ikävaiheita, yhteiskunta ja työelämä sekä kummankin työtilanne muuttuvat. Pitkä parisuhde on jatkuvassa muutoksessa elämistä – yhdessä. Katsellessasi parisuhteesi ”kuva-albumia” jälkikäteen, voit ehkä kokea, että olet ihan eri ihminen, kuin tavatessasi puolisosi ensimmäisen kerran, ja että puolisosi on myös muuttunut. Ihminen on jatkuvassa muutostilassa niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Erilaisia kehitysvaiheita

Pohditaan ensin yksilön omaa kehitystä. Kehityspsykologi Erik H. Erikson jakoi ihmisen kehityksen karkeasti kahdeksaan eri vaiheeseen. Pariskunta voi käydä näitä vaiheita läpi hieman eri tahtiin, ja jokin vaihe voi olla yhdelle helpompi, kuin toiselle. Pohditaan tässä nyt nuoruuden ja aikuisuuden vaiheita: Erikson kuvaa 12-18-vuotiaiden kokeilevan erilaisia rooleja ja etsivän omaa identiteettiään. Arvot ja uskomukset voivat korostua tuossa iässä. Tietty alakulttuuri voi yhdistää nuoria pareja. Eriksonin mukaan keskiössä on tämän jälkeen (18-40-vuotiailla) rakkaus ja läheisyys: löytyykö elämään rakkautta ja läheisyyttä, vai uhkaako yksinäisyyden tunne? Pari voi olla kehityksessään eri vaiheessa esimerkiksi siinä, millä tavalla ja missä tahdissa he haluavat sitoutua.

Eriksonin mukaan keski-iän (40-65-vuotiaat) kehitykselle on merkittävää kokemus kuulumisesta yhteiskuntaan sekä kokemus siitä, että on hyödyksi muille. Oman käden jälki tuntuu tärkeältä, esimerkiksi työelämässä tai lasten kasvatuksessa. Työttömyys ja ulkopuolisuuden tunteet yhteiskunnasta vaarantavat ihmisen hyvinvointia. Niillä on suuri merkitys myös parisuhteen hyvinvointiin. Yli 65-vuotiaana ihminen saattaa puolestaan tarkastella elettyä elämää. Kokemus siitä, että on tyytyväinen elämään ja saavuttamiinsa asioihin, on tärkeää ihmisen kehityksessä. Pariskunnalla voi olla erilainen tunne siitä, menivätkö asiat elämässä, niin kuin he toivoivat.

Myös parisuhteessa on omat kehitysvaiheensa: puhutaan huumavaiheesta, erillistymisvaiheesta ja kumppanuusvaiheesta. Huuman jälkeen voi tuntua haastavalta, kun puolisoiden erillisyys ja erilaisuus korostuvat parisuhteessa. Kumppanuusvaihe edellyttää toisen hyväksymistä omana itsenään.

Jos sinulla on uusperhe, siinäkin eletään oma kehityskaarensa. On jopa sanottu, että uusperheen kehityksessä on seitsemän eri vaihetta, joissa kuljetaan unelmakuvista ristiriitoihin ja lopulta vakiintumiseen ja tilanteen helpottumiseen.

Yksi merkittävä muutosvaihe parisuhteessa voi olla lapsen saaminen. Raskaus ja lapsen saaminen aktivoivat omia kokemuksia lapsena olosta, rakastetuksi tulemisesta ja kelpaavuudesta. Jos näissä kokemuksissa on jotain traumaattista, ihminen voi muuttua myös parisuhteessa erilaiseksi. Hän voi pyrkiä selviytymään pintaan nousseiden traumaattisten kokemusten kanssa tavalla, joka voi tuntua puolisosta vieraalta. Myös lasten eri ikävaiheet nostavat pintaan kokemuksia omasta lapsuudesta: esimerkiksi uhmaikäisen vanhempi joutuu kohtaamaan omaa aggressiotaan uudella tavalla, tai murrosikäisen heräävä seksuaalisuus voi puolestaan nostaa pintaan oman suhtautumisemme kehoomme ja seksuaalisuuteemme. Nämä vaiheet voivat koetella myös vanhempien parisuhdetta.

Parisuhde ei kuulostakaan enää ”elämiseltä onnellisena elämän loppuun saakka”, kuten saduissa sanotaan. Oikeassa elämässä parisuhteen seikkailut vasta alkavat, kun kumppanit löytävät toisensa.

Parisuhteen tilannepäivitys

Toisinaan muutos omassa itsessä, puolisossa tai parisuhteen tunnelmissa voi tuntua niin suurelta, että siitä on vaikea selvitä yhdessä. ”Erilleen kasvamista” ennaltaehkäisee sen tiedostaminen, että kukaan ei ole lopun elämää samanlainen – ja että stressaavissa tilanteissa meistä jokaisella on omat suojakilvet päällä. Pitkä parisuhde edellyttää säännöllistä tilannepäivitystä: kuka minä olen tänä päivänä? Kuka puolisoni on? Mistä hän pitää, ja mitä hän haluaa elämältä? Missä tilanteessa parisuhteemme on? Kaipaako puolisoni nyt erityistä tukeani, ja minkälaista se tuki voisi olla? Mistä unelmoimme? Tunneyhteys pätkii ajoittain kaikissa parisuhteissa, ja se voi olla joskus pitkiäkin aikoja poikki. Keskeinen kysymys on, voiko yhteyden omaan kumppaniin löytää aina uudelleen.

Voisitko tänään pysähtyä katsomaan puolisoasi ihan rauhassa: mitä kuuluu ihmiselle, jonka kanssa valitsit olla? Mitä hän tarvitsisi sinulta tänään, jotta hän voisi kokea olevansa sinulle rakas? Mitä toivoisit itse?

Entä: mistä olet kiitollinen kumppanillesi ja parisuhteellenne?

 

 

Vapauden ja vallan tasapainottamisen taito

Janis Joplinin kappale Me and Bobby McGee kuvaa rakastumista, jätetyksi tulemista ja vapauden kokemusta. Laulussa rakastuminen tekee toisesta ihmisestä oman elämän keskipisteen. Tunne on niin kokonaisvaltainen, että edes kodittomuus ei haittaa rakastunutta. Kun laulun Bobby jättää kertojan, tämä tajuaa, ettei hänellä ole kotia eikä mitään muutakaan menetettävää, jäljellä on ainoastaan vapaus. Laulu herättää kysymyksen vapauden ja rakkauden suhteesta toisiinsa.

Ei tarvitse olla koditon ja elää boheemia elämää 60-luvun Amerikassa tietääkseen jotain siitä kokonaisvaltaisen tyhjyyden tunteesta, jota jätetyksi tuleminen voi aiheuttaa. Vaikka ero ei muuttaisi arjen ulkoisia puitteita lainkaan, horjuttaa se yleensä kaikkien eron osapuolien elämää. Usein jättäjä on jollain tasolla ollut toisen elämän keskipiste, sillä seurustelusuhteen luonteeseen lähes kuuluu antaa toiselle ihmiselle erityinen, keskeinen paikka omassa elämässä. Olkoonkin eron sattuessa kuinka vapaa valitsemaan ja tekemään elämällään mitä vain, tämä ajatus ei aina lohduta.

Arkiajattelussa vapaus mielletään usein sanana positiiviseksi, kun taas valta kenties uhkaavaksi, hieman negatiiviseksikin. Kuitenkin kaikkia ihmissuhteita voidaan katsoa vallan näkökulmasta – valta kun voidaan määritellä jonkun mahdollisuudeksi vaikuttaa johonkin tai johonkuhun. Ihmissuhteet ovat yhteyttä ihmisten välillä ja yhteys vaatii aina vuorovaikutusta, ja vuorovaikutukseen sananmukaisesti sisältyy mahdollisuus vaikuttaa toiseen, siis vallan käsite. Ihmisen perustarve hyväksytyksi ja nähdyksi tulemisesta täyttyy aina suhteissa toisiin ihmisiin. Toive hyväksynnästä saa meidät olemaan alttiita toisten käyttäytymiselle ja muuttamaan omaa toimintaamme ja olemistamme toisen vaikutuksesta.

Vuorovaikutusta, valtasuhteita ja vallankäyttöä ei voi jättää huomioimatta ihmissuhteita tarkasteltaessa. Näkökulma vallasta tulee erityisen selvästi näkyviin ihastuessa. Monelle on tuttua, kuinka nopea katseiden kohtaaminen, lyhyt ystävällinen arkipäiväinen keskustelu tai muu yllättävä tapaaminen ihastuksen kanssa pelastaa koko päivän. Yhtä lailla tunnistamme sen, miten hyväkin ilta voi mennä pieleen, jos ihastus ei ilmestykään paikalle tai ei itse keksi luontevaa tapaa vaihtaa paikkaa omien kavereiden luota siihen porukkaan, jossa ihastus on. Ihastuessa ikään kuin tiedostamatta luovuttaa vallan onnellisuudestaan – siis vapauden vaikuttaa siihen itse – itsensä ulottumattomiin, tässä tapauksessa ihastuksensa kohteelle.

Elämässä tuskin tulee eteen hetkeä, jolloin olisi täysin vapaa, täysin toisen vallan alla tai pitäisi hallussaan täyttä valtaa toiseen. Ihmissuhteet ovat kompromisseja, jossa annetaan osa omasta vapaudestaan pois ja hyväksytään, että toisella on valtaa käyttäytymisellään vaikuttaa omiin tunteisiin. Jätetyksi tuleminen on konkreettinen esimerkki tästä, sillä usein se havainnollistaa kipeästi, miten tunne satuttaa vaikka kivun haluaisi ajatella järjellä pois. Ylipäätään tunteet ovat asia, johon oma valtamme ei koskaan täysin yllä, sillä toiset ihmiset vaikuttavat niihin, halusimme tai emme. Tunteet kuitenkin ohjaavat motiivien, tietojenkäsittelyn ja tavoitteiden kanssa toimintaamme, auttavat sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin ja ennen kaikkea tekevät elämästä mielenkiintoista.

Tunteista ja vallasta puhuttaessa on myös muistettava sana vastuu. Vallan muodostuminen on jossain määrin yhtä mielivaltaista kuin tunteidenkin jatkuva muuttuminen, ja tässä täytyy muistaa vastuunsa toista ihmistä kohtaan. Vastuu ei tarkoita mahdottomia asioita. Konkreettisia keinoja vastuun ottamiseen ovat esimerkiksi avoimuus omista tunteista, ystävällisyys, empatia ja toisen arvostaminen myös silloin, kun toiveet ihmissuhteen laadusta ovat erilaiset. Valtaa on helppo käyttää väärin erityisesti silloin, kun omat tunteet toista kohtaan ovat pienemmät kuin toisen itseä kohtaan, sillä epäsuhtaisten tunteiden luoma valta antaa mahdollisuuden pompotella toista turhaan tai käyttää toisen kiintymistä hyväksi. Välillä väärin kohdeltu saattaa tiedostaa, ettei suhde ole terveellinen, mutta tunteet ohjaavat toimintaa niin vahvasti, että järjellä ajattelusta huolimatta jää itselle haitalliseen suhteeseen.

Hyvässä seurustelusuhteessa kaikkien vapaus ja vallankäyttö ovat tasapainossa. Omien kiinnostuksenkohteiden ja ystävyyssuhteiden säilyttäminen on tärkeää paitsi vähentämään tyhjyyden kokemusta silloin, jos suhde päättyy, myös inhimillistämään toiselle asetettuja vaatimuksia. Harvoin yksi ihminen voi vastata kaikkiin tarpeisiin ja olla niin täydellinen, että tämän kaikesta ihanuudesta ja ihmeellisyydestä huolimatta koko elämä kannattaa rakentaa yksin hänen ympärilleen. Vaikka syvät tunteet toista kohtaan väistämättä vievät omaa elämää ja onnellisuutta koskevaa valtaa pois itseltä, osa vallasta ja vapaudesta on hyvä pitää myös itsellä. Loppupeleissä elämän suuret ja pienet päätökset ovat silti eniten oman vallan alla, vaikka tunteet ja ihmissuhteet ihanasti pakkaa sekoittavatkin.

Se, että antaa toisen ihmisen tulla tärkeäksi osaksi elämäänsä, tarkoittaa aina riskiä hyvän menettämisestä. Suuri osa ihmisistä on valmis ottamaan tämän riskin, sillä vapaus vietynä niin pitkälle, ettei ole mitään mitä menettää, tuo harvalle onnea. Kysymystä vapauden, tunteiden ja vallan suhteesta pohtivat monet muutkin kuin Janis Joplin, kenties siksi, että elämämme merkityksellisyyden sanotaan rakentuvan suhteessa ja suhteissa toisiin ihmisiin. Taitoa onkin tasapainottaa valtaa ja vapautta niin, että elämä suhteineen olisi itselle ja muille mahdollisimman hyvää.

Tua Wideman
Kirjoittaja on Väestöliiton nuorisotyöryhmän jäsen

Kirjoitus on osa nuorten seurustelua käsittelevää #munvalinta-kampanjaa 23.-27.4.2018. Seuraa kampanjaa sivulla www.vaestoliitto.fi/munvalinta, sekä Instagramissa @nuortenvaestoliitto ja Nuorten Väestöliiton ja Poikien Puhelimen YouTube-kanavilla.

Uusperheeksi ulkopuolisuuden kivun kautta

Uusperheet ovat lisääntyneet Suomessa koko ajan 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2014 niitä oli jo yli 50 000. Kaikista alle täysi-ikäisistä lapsista jopa 10 prosenttia elää uusperheessä. Uusperheet voivat olla hyvin erilaisia. Osassa niistä on vain toisen vanhemman biologisia lapsia ja osassa molempien. Lisäksi perheeseen voi kuulua myös uusparin yhteisiä lapsia. Lapset saattavat asua koko ajan perheessä tai sitten he käyvät vain viikonloppuisin.

Kaikkia suomalaisia perheitä yhdistää kasvaminen perheeksi. Kasvun vaiheet vain poikkeavat toisistaan riippuen siitä millainen perhe on kyseessä. Ydinperheessä vanhemmilla on ensin rakastumisen kahdenkeskinen vaihe, jossain kohtaa tulevat lapset ja pikkuhiljaa muodostuu perhe. Uusperheessä ei ole kahdenkeskistä vaihetta vaan lapset ovat heti osana perhettä. Bonusäiti tai isä muodostaa suhdetta lapsiin samaan aikaan kun aikuisten rakkaussuhde kehittyy ja syvenee. Myös lapset ottavat vastaan uuden tulokkaan, joka vie vanhemman huomiota. Tilanne nostaa herkästi esille mustasukkaisuuden tai ulkopuolisuuden tunteita. Kaikilla ihmisillä on toive olla jollekin kaikkein tärkein tässä maailmassa. Tärkeissä ja kiintymyksellisissä suhteissa kysymmekin toiselta, olenko sinulle ykkönen? Uusperheissä kokemus saattaa olla se, että kysymykseen vastataan, että et ole ykkönen, mutta olet hyvä kakkonen.

Ulkopuolisuus on ihmiselle kivulias kokemus. Kaikki ihmiset ovat kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta jossain kohtaa elämäänsä. On kuitenkin niin, että jotkut altistuvat tuolle tunteelle elämänsä aikana useammin ja kipeämmin kuin toiset. Uusperheen arki nostaa pintaan kaikki aiemmat osattomuuden kokemukset. Monet tunteet voivat olla niin voimakkaita, että ne tuottavat kokijalleen häpeää. Niitä yritetään siksi usein tukahduttaa tai peitellä. Uusperhe joutuukin kasvamaan yhtenäiseksi perheenjäsenten ulkopuolisuuden ja mustasukkaisuuden tunteiden läpi. Siksi kasvavan uusperheen pinnan alla usein kuohuu. Perheen kasvun kannalta on tärkeää, että kaikkien kokemukset, myös vaikeimmat tunteen, tulevat huomatuksi. Ymmärretyksi tuleminen luo kiintymystä ja rakentaa siltaa uusien perheenjäsenten välille.

Olen ollut havaitsevinani, että julkisuudessa esitellään yleensä valmista uusperhettä, ei keskeneräistä. Siitä saattaa syntyä mielikuva, että uusperheen tulisi olla heti valmis. Kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia ja ihmissuhteet ovat ristiriidattomia. Vaikeiden tunteiden olemassa olon puute herättää ajatuksia siitä, että onko noissa kasvukivuissa ja kuohunnassa jotain niin väärää, että sen esille tuominen on häpeällistä. Kuka aikuinen kehtaa sanoa ääneen, että tuntee mustasukkaisuutta lasta kohtaan tai, että ei kestä ajatusta puolison entisestä elämästä.

Uusperheellisiä usein hyödyttää tieto siitä, että perheeksi kasvaminen on prosessi, joka ei aina ole helppo. Joidenkin tutkimusten mukaan tuo prosessi voi viedä jopa seitsemän vuotta. Valoa kuitenkin häämöttää tunnelin päässä. Kuohunnan jälkeen on mahdollista löytää itsensä perheestä, jossa kaikilla on oma paikkansa. Voi olla, että ihan kaikki odotukset ”ydinperheestä” eivät täyty, mutta jonkinlainen sisäinen rauha tai kompromissi löytyy. Perhe tuntuu omalta.

  • Tutkimustietoa
  • Malinen, Vuokko ja Larkela, Pekka (2011): Parisuhde – uusperheen ydin. Väestöliitto.

Tänään vietetään Kansainvälistä uusperheiden päivää. Iloa päivään!

 

Kosketa minua hellästi sanoillasi ja teoillasi

❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤

Kesällä nuori on vapaa koulun luomasta paineesta, rutiineista ja säännöistä. Silloin on enemmän mahdollisuuksia viettää aikaa ystävien kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin tai syventää tuttavuutta hieman etäisiksi jääneiden kavereiden kanssa.

Nuori ihastuu ja ehkä myös rakastuu. Kesälomalla uuteen ihmissuhteeseen on mahdollisuus panostaa ja antaa aikaa. Nuori tutustuu lähemmin ihastukseensa ja alkaa luottaa häneen hetki hetkeltä enemmän. Turvallisuuden tunne lisääntyy ja vahvistuu.

Uusi ihmissuhde sisältää yhdessä vietettyä aikaa, valvottuja öitä, tunteita, kohtaamisia, rakkauden tunnustuksia, lähetettyjä sekä vastaanotettuja viestejä, läheisyyttä, iloa ja nautintoa.

Toisinaan voi käydä niin, että kaikista voimakkaista läheisyyden ja rakkauden tunteista sekä upeista yhteisistä kokemuksista huolimatta suhde päättyy. Suhteen päättyminen – sen kestosta riippumatta – nostaa nuorella tunteita pintaan. Se voi olla helpotuksen tunteesta sydäntä raastavaan yksinäisyyden, hylkäämisen ja petetyksi tulemisen tunteeseen.

Nuori työstää surua sekä luopumisen tunnetta palaamalla suhteen aikaisiin viestittelyihin. Nuori pysähtyy lähetettyjen ja saatujen viestien ja kuvien äärelle sekä niihin liittyviin tunteisiin, saaden niistä lohtua.

Aikaa kuluu ja nuori saa etäisyyttä suhteen päättymiseen. Silloin voi mieleen alkaa hiipiä ajatus siitä, mitä suhteen aikana ihastumisen ja rakastumisen tunteessa lähetetyille luottamuksellisille seksiviesteille tapahtuu. Voiko nuori turvallisesti luottaa siihen, että kahdenkeskisiksi tarkoitetut viestit eivät vuoda eteenpäin. Pelaako luottamus vielä eron jälkeenkin?

Nuori tarvitsee jonkun ihmisen, jonka kanssa hän käy läpi huoltaan. Kun nuori kokee riittävän suurta turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta perhettä, läheisiä tai muita aikuisia kohtaan, hän todennäköisesti kertoo huolestaan, eikä jää yksin asian kanssa.

Seksiviestittely voi olla herättää aikuisessa huolta, pelkoa ja suuttumusta. Se voi olla aikuiselle täysin vierasta ja hämmentävää, jos tietoa siitä ei ole. On vain ajatus, että seksiviestittely on jotain pelottavaa ja vaarallista, josta on joskus ehkä kuullut.

Sinulta aikuinen, jolle nuori kertoo huolestaan, nuori odottaa lempeyttä, luottamuksellisuutta ja turvaa. Elämää ei voi kelalta taaksepäin eikä painaa ”delete” – nappulaa kokemusten tai tekojen pois saamiseksi. Elämä on tässä ja nyt.

Aikuinen, ota nuoren avun hakeminen ja puoleesi kääntyminen suurena luottamuksen osoituksena. Nuori kokee sinut turvalliseksi. Sanat ja teot, joilla nuorta ja tilannetta lähestyt, ovat merkityksellisiä.

Erään nuoren viisaisiin sanoihin kiteytyy paljon.

Kosketa minua hellästi sanoillasi ja teoillasi, vaikka olen toiminut sinun mielestäsi ehkä ajattelemattomasti, sillä

  • tarvitsen tukeasi
  • olen elämässäni vielä kokematon ja keskeneräinen
  • haluan kokea, ettet hylkää minua, vaan pysyt rinnallani
  • haluan säilyttää uskon ihmisten ja elämän hyvyyteen
  • haluan uskaltaa jatkossakin turvautua muihin ihmisiin ja luottaa heihin

Yhdessä jaettu matka

 

Harmaantunut mies taluttaa puolisoaan pitkin kirkon käytävää. Eletty elämä näkyy molemmista.  Askel on jo hieman lyhentynyt, hartiat painuneet hitusen kumaraan. Kuitenkin ote, jolla toista tuetaan surun hetkellä, on tuttu ja vakaa. Kilometrejä on taitettu paljon, paljon on yhdessä koettu. Pettymyksiäkin on tullut, kipeitäkin. Niistä on menty eteenpäin, joskus hampaat kiristellen. Pikku hiljaa on kasvettu toiseen kiinni, annettu anteeksi. Niin paljon on kuitenkin yhdessä rakennettu, ettei sitä ole haluttu rikkomaan ruveta. Pikku hiljaa on myös hyväksytty riippuvuus toisesta. Otettu vastuu siitä, että tuommoisen valitsin. Hänen rinnallaan elin. Itsekään en aina ollut helppo puoliso, joskus kiukkuinen ja vaikeakin. Toinen ei lähtenyt siitä huolimatta, pysyi ja jaksoi.

Elämä jakautuu erilaisiin osiin. Elämän alkupäässä haetaan kokemuksia ja eletään kaasu pohjassa. Tehdään hulluja, tyhmiäkin asioita. Sitä kautta opitaan itsestä ja toisista ja talletetaan pankkiin hienoja muistoja. Monet rakastuvat tässä elämän vaiheessa. On ihanaa paistatella toisen ihailussa, ihanaa kokea olevansa yhtä jonkun kanssa. Pieneksi hetkeksi voi päästä lähelle paratiisia, kokemusta siitä että itse on täysi, mitään ei puutu.

Kun kumppani on valittu ja elämää jatketaan yhdessä, rakastuminen vaihtuu pikku hiljaa kiintymykseksi ja kumppanuudeksi. Keskellä elämää yritetään selvitä yhdessä työstä, pitää parisuhde hengissä ja mahdollisesti kasvattaa lapsi tai lapsia. Molemmat miettivät tahoillaan, mitä on vielä edessä ja mitä olisi mahdollista saavuttaa. Huomio on samaan aikaan itsessä ja muissa, myös yhteiskunnallisissa asioissa. Tässä vaiheessa halutaan usein jättää oma jälki. Tehdä jotakin, jolla on jotain merkitystä. Samaan aikaan halutaan myös elää syvästi ja monipuolisesti.

Toisaalta keski-iässä mennään eteenpäin kieli vyön alla siinä harhassa, että jossain vaiheessa tullaan valmiiksi. Vaikka matkan rajallisuus alkaa tulla todemmaksi, se peittyy kiireen keskelle.

Silloin mieli saattaa joskus eksyä ajatukseen, että paratiisi olisi vielä mahdollinen, mutta oma puoliso on sen tiellä. Vastuuta omasta elämästä, onnesta ja parisuhteesta halutaan vältellä. On kipeää huomata, että itsestä ei tulekaan sitä täydellistä versiota, johon joskus uskoi, vaan minuus jää loppuun saakka keskeneräiseksi. Sama on totta myös puolison kohdalla. Keski-iän kipu liittyykin sen hyväksymiseen, että näillä eväillä mennään ja hyvä niin.

Eläkkeelle siirtyessä hälinä ympärillä lakkaa. Minäkuvaa ei voi enää ruokkia samalla tavalla saavutuksilla kuin aikaisemmin. Huomio siirtyy ulkoisista asioista sisäisiin arvoihin. Monet eivät sure itse työn lähtemistä elämästä, vaan yleensä hyviä ihmissuhteita. Ihmisiä, joiden kanssa tuota työtä yhdessä tehtiin. Niitä, jotka valitsivat elämäntehtävänsä samoin, tukivat vaikeissa kohdissa ja iloitsivat onnistumisista.

Monet pelkäävät vanhuutta. Se on ymmärrettävää. Vanhuus symboloi luopumista, viimeisenä myös omasta minuudesta. Tässä elämänvaiheessa on kuitenkin myös paljon kauneutta. Kun kaikki turha riisutaan pois, jää jäljelle olennainen. Kiitollisuus on sitä, että joku jakoi matkaa. Oli siinä rinnalla, kun elämä kävi vaikeaksi. On vielä siinä, kun kaikkein pelottavin on edessä, päästäminen irti omasta itsestä.

Nykyään tiedetään, että ihmisten siteiden merkitys on hyvin paljolti turvallisuudessa. Me haemme toisistamme turvaa. Jos ihmisiltä kysyisi mikä heitä pelottaa eniten, niin suurin osa heistä kuvaisi luultavasti yksinäisyyttä. Kiitä tänään kaikkia niitä, jotka ovat kulkeneet rinnallasi. Ihan vaan siitä kulkemisesta.

Elämänkaaripsykologia. Lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1991

Hiljainen rakkaus

003

Kuva: Työryhmä Tarja Santalahti, Kari ja Anne Saaristo

Ovi käy. Mies tulee sisään pellolta ja käy tupaan istumaan. Nainen istuu mökissä ompelutöitä tehden. Aika kuluu ja pariskunta istuu etäällä toisistaan, omiin töihinsä uppoutuneina. Taustalla raksuttaa kello, mutta muuten on hiljaista. Hiljaisuuden rikkoo lopulta se, kun toinen kysyy, että pitäisikö keittää kahvit. Kahvimurut kaivetaan kaapin uumenista ja ladotaan rakkaudella koneeseen. Kiintymystä ei sanota ääneen, mutta sitä voi hengittää mökin ilmasta.

Parisuhde oli hyvin pitkään suomessa työnjakoa. Hyvä parisuhde tarkoitti sitä, että toiseen saattoi luottaa siinä, että hän ei lähde kylille juomaan tai riiaamaan keskellä kylmintä talvea. Mies hoiti raskaat työt ja nainen murkinat. Ihanne mies suomalaiselle naiselle, oli luotettava ja työteliäs, piste. Jos näin hyvä mies oli sattunut kohdalle, niin siitä saattoi kiittää luojaa joka ilta.

Tunteilulle ei vuosisadan alussa jäänyt juuri tilaa eikä aikaa. Tunteet näytettiin tekojen kautta. Muistan joskus nähneeni dokumentin, jossa vakavasti sairastunut suomalainen mies tietää kuolevansa. Hän on päättänyt tehdä puolisolleen niin paljon polttopuita, että vaimo pärjää niillä jäljellä olevat vuotensa. Mies tekee töitä, laskee ja miettii, että saako hän työnsä loppuun ennen kuolemaansa. Siitä ei puhuta, mitä mies tuntee vaimoaan kohtaan tai ajattelee omasta pois menostaan. Rakkautta ei ole totuttu tunnustamaan ääneen. Tunteet tulee lukea toisen toiminnasta ja rivien välistä.

Luotettavuus on yhä tärkeä ominaisuus suomalaisille. Tämä tuli esiin Osmo Kontulan (2013) tutkimuksessa. Vaikka monia muita odotuksia suhteelle on tullut, on kumppanin luotettavuus yhä ykkönen. Tämän voi ajatella juontuvan siitä, että ihminen syntyy tähän elämään täysin riippuvaisena toisen hoivasta. Meille ihmisille on tärkeää, että voimme tukeutua toiseen vaikealla hetkellä. Pitkäaikainen ja luottamuksellinen suhde luo sisäisen turvan tunteen. Suomessa, karussa ja kylmissä olosuhteissa luotettavuus on ollut ehkä vielä tärkeämpää kuin etelän lämmössä.

Turvallisuus, luotettavuus ja työteliäisyys ovat hyvä pohja, mutta ne eivät kuitenkaan enää nykyolosuhteissa näytä riittävän onnen tunteen saavuttamiseen. Naapuria ei enää onnitella, että kyllä sinulla kävi tuuri, kun sait tuon hiljaisen ja luotettavan Jukan joka osaa naulata. Nykyään kaivataan suhdetta, jossa on myös puhetta, tunteiden jakamista, romantiikkaa ja jännitystä.

On hienoa, että ihmiset saavat tietoa ja pystyvät nykyään tunnistamaan paremmin tarpeensa. Ihmiset ymmärtävät, että hyvää elämää on mahdollista etsiä ja yksi sen osa-alue on toimiva parisuhde. Joskus saattaa kuitenkin käydä niin, että päätellään liian nopeasti onnen löytyvän aidan takaa.

Mediassa elää voimakkaasti parisuhteiden idealisointi. Lehtijuttua ei yleensä tehdä suhteista, joissa on istuttu samassa olohuoneessa 30 vuotta. Jutut tehdään voimakkaan rakastumisen vaiheessa. Myös tiedon saanti on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Lähes jokainen suomalainen saa ähkyyn asti tietoa siitä, että mitä kaikkea hyvän parisuhteen tulisi sisältää. Tässä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta se saattaa luoda väärän kuvan siitä, että on olemassa joku parisuhteen ideaali joka on mahdollista tavoittaa.

Kukaan asiantuntija maailmassa ei pysty määrittelemään, että mikä toiselle on hyvä. Siksi jokainen joutuu omalta kohdaltaan pohtimaan tätä kysymystä. Kun tuota kysymystä miettii, on hyvä tietoisesti yrittää häivyttää kaikki ympärillä leijuvat odotukset ja normit. Kysyä vain itseltään, että onko minulla tässä tämän ihmisen rinnalla ihan riittävän hyvä olla.

Kontula, O (2013) Yhdessä vai erikseen. Väestöliiton perhebarometri.

Sinkku, ovatko tapailusuhteesi heijastuksia menneisyydestä?

elina-sinkkublogi-0916Psykoanalyyttinen käsite ”transferenssi” tarkoittaa ihmisen tapaa suhtautua nykyisiin ihmissuhteisiinsa samalla tavalla kuin menneisiin, lapsuuden ihmissuhteisiin.

Menneisyyden tunnekokemukset siirtyvät uusiin ihmissuhteisiin tiedostamatta. Tämä voi näkyä siinä, että reagoimme nykyisissä ihmissuhteissa jollakin opitulla tavalla, jota läheisemme eivät ymmärrä tai joka ei vastaa todellista tilannetta. Tästä huolimatta yritämme kuitenkin perustella, miksi tunteemme tai odotuksemme ovat oikeutettuja. Mitä enemmän ihmisellä on traumaattisia kokemuksia varhaislapsuudessa, sitä todennäköisemmin hän siirtää silloiset tunteensa, pelkonsa ja odotuksensa uusiin ihmissuhteisiinsa. Kyseessä eivät välttämättä kuitenkaan ole todelliset lapsuuden kokemukset vaan lapsen silloinen tulkinta niistä.

Transferenssi voi vaikuttaa monella tavalla sinkun deitteihin ja tapailusuhteisiin. Se voi näyttäytyä esimerkiksi jatkuvana kokemuksena hylätyksi tulemisesta. Saattaa olla, että sinkku kokee ihastuvansa aina tietynlaisiin ihmisiin, joita hän ei myöhemmin kuitenkaan koe luotettaviksi. Tai hän ei pääse irti suhteista, joissa hän ei koe oloansa turvalliseksi. Joskus sinkku voi oman tulkintansa kautta edesauttaa omien pelkojensa toteutumista, ikään kuin viedä tilanteita omien pelkojensa suuntaan. Mitä turvallisempi sinkun kokemus omista vanhemmistaan on, sitä realistisemmin hän pystyy näkemään deittikumppaninsa ilman menneisyyden silmälaseja. Sisäisten ristiriitojen käsitteleminen auttaa siinä, etteivät menneet kokemukset liiallisesti ota rakkauselämää näyttämökseen.

Psykoanalyytikko Veikko Tähkä kirjoitti, että rakastuminen ensi silmäyksellä on transferenssia. Mitä vahvempi myönteinen ensivaikutelma on, sitä todennäköisemmin kyse on transferenssista: ihastuksen kohteessa on jotain sellaista, mitä tärkeällä lapsuuden henkilölläkin oli. Sinkku kokee ihastustaan kohtaan samoja tunteita kuin lapsena vanhempiaan kohtaan, tilanteessa on jotain tuttua. Vahvassa myönteisessä tunnekokemuksessa sinkku ajattelee olevansa ”hyvä ihmistuntija” tai hyvällä ”intuitiolla” varustettu.

Sinkku, jos löydät itsesi toistuvasti hankalasta ihmissuhteesta, on mahdollista, että nämä suhteet ovat transferenssisuhteita – eli edustavat tiedostamattomasti aina uutta versiota omista vanhemmistasi. Käsittelemällä omia lapsuuden ihmissuhteita esimerkiksi psykoterapiassa ihmisellä on suurempi mahdollisuus kohdata kumppaniehdokkaat sellaisina, kuin he ovat.

Deittailu vie usein matkalle sisimpään ja omaan menneisyyteen. Jokainen deittikumppani, tapailu- tai parisuhde onkin aina uusi ja tärkeä mahdollisuus työstää käsitystä omasta itsestä ja muista ihmisistä.

Lähde:

Tähkä, V. (1982) Psykoterapian perusteet. Helsinki: Werner Söderström.

Kuva: Livehdwallpaper-sivusto

Huomaa myös:

 

Tykkäyskaveri

PusuhippaPäiväkodin pihaan astuessani huomaan poikani ja hänen päiväkotikaverinsa istumassa talon seinustalla ja katselemassa tarkkaavaisesti esitystä. Kaksi tyttöä tekee tanssiaskeleita ja he laulavat poikien edessä: ” Mun sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja se on sun näköinen..”. Pojat seuraavat jännittyneinä ja hieman posket punottaen esitystä ja välillä laulavat tyttöjen mukana. Laulun loputtua tytöt haluavat esittää esityksen päiväkodin miespuoliselle lastentarhanopettajalle ja me kaikki yhdessä ihastelemme ja taputamme hienolle showlle.

Ihastumiset ja rakastumiset kuuluvat kaikkien elämään. Niin myös pienten lasten. Eräs äiti kuvaakin lapsensa pohdintoja rakastumisesta: ” Äiti, tiedätkö, mä en olekaan enää Liinan halipompeli. Se ei ole halunnut leikkiä mun kans enää kotista eikä olla pusuhippaa. Mut Anna on ja mä RAKASTAN Annaa. Mut kyl mä tykkään Sannasta, Jounista, Liisasta ja Juustostakin”. Äiti oli vastannut aiheeseen: ”Niin, rakastaminen ja tykkääminen ovat ihania tunteita ja tärkeitä asioita.”

Lapsi jatkaa:” Mä voisin antaa Annalle sellaisen samanlaisen kukkakimpun minkä sä sait isiltä siinä kuvassa kun te menitte naamiaisiin. Äiti:” Ai siis tarkoitatko naimisiin”? Poika: ” Niin, naamiaisiin. Ja me saadaan varmaan Annan kanssa 7 tyttöä ja 7 poikaa ja vois tietenkin Liinankin tulla sinne meidän kanssa asumaan. Tai sä äiti, jos haluat”.

Illalla nukkumaan mennessä poikani sängystä kuuluu ennen hänen nukahtamistaan: ”Mun sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja se on sinun näköinen..”. Minä vaan hymyilen itsekseni ja mietin, että tykkääminen ja rakastaminen ovat kyllä ihania asioita ja kaikkien oikeus, samalla kun päässäni soi Robinin biisi: ”Mun sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja se on sun näköinen..”