Sinkku, sinä ansaitset hyvää

Yksi rakastuu aina ”renttuihin”. Toinen jää ikuiseksi kakkoseksi päihteille. Kolmas odottaa puhelinsoittoa pettyen aina uudelleen.

Parisuhdetta etsiessään ihminen saattaa toistaa peruskokemusta omasta itsestään: olenko arvokas, rakkauden arvoinen, tärkeä, kelpaava? Voinko luottaa siihen, ettei minua hylätä? Tunne omasta arvosta ja kelpaavuudesta kehittyy jo suhteessa lapsuuden hoitajiin, ja siihen vaikuttavat myös myöhemmät tärkeät ihmissuhteet.

Yksi tapa toistaa omaa traumaattista kokemusta on hakeutua parisuhteisiin, jotka muistuttavat aikaisempia, traumaattisia ihmissuhteita. Moni kuvaa, kuinka ei edes kiinnostu turvallisista kumppaniehdokkaista. Vetovoima herää sellaisissa suhteissa, joissa tuttu tunne itsestä ja tuttu kokemus toisesta ihmisestä toistuvat. Tilanteen tuttuus voi estää huomaamasta, että kumppaniehdokkaan käytös ylittää omat rajat ja haavoittaa. Kaikki merkit ovat ilmassa, ja läheiset saattavat huolestua tilanteesta. Sinkussa voi kuitenkin herätä toive, että rakkaus muuttaa kaiken.

Voi olla helpompi hoivata toista, kuin itseä: ehkä ymmärrät ja löydät helposti selityksiä kumppaniehdokkaan satuttavalle käytökselle. Ymmärrystä tarvitaankin aina puolin ja toisin, sillä jokaisella on oma menneisyytensä ja omat pelkonsa. Kumppaniehdokkaan omat traumat eivät kuitenkaan ole oikeutus kohdella toista huonosti. Turvalliseen rakkauteen kuuluvat myös turvalliset rajat. Nämä rajat voivat tulla esiin jo alkumetreillä: kuinka kumppaniehdokas lähestyy sinua esimerkiksi Tinderissä? Minkälaisia treffejä hän ehdottaa? Onko tapailusuhde tasapuolinen? Kunnioittaako hän toiveitasi läheisyydestä, parisuhteen etenemisestä tai sitoutumisesta?

Keskeinen kysymys kuuluukin, milloin orastavan parisuhteen hankaluudet ovat kasvun mahdollisuus kummallekin, ja milloin ne haavoittavat. Rakkaus ei paranna päihdeongelmaa tai traumoja. Niihin täytyy etsiä apua ammattiauttajalta. Väkivalta ei missään muodossa kuulu turvalliseen parisuhteeseen. Henkistä väkivaltaa voi olla myös vaikka epäkunnioittava viestittely nettideittisivustolla.

Rakkautta etsiessä onkin tärkeää etsiä rakkautta myös omasta sisimmästä – itseä kohtaan. Olisiko mahdollista ”rakastaa oma itse hyvään parisuhteeseen”? Uskotko, että sinä ansaitset hyvää?

 

Positiivinen ja kannustava kasvatus – väkivallan vastavoima

shutterstock_398292211Ruuhkavuosien paineet

Aikaamme leimaa kiire, tehokkuus, monikanavainen tiedonvälitys, projektimainen työelämä ja oman elämän projektin hallinta. Ei ole kyse yksin ulkonäöstä, kun vanhemmat lenkkeilevät ja huhkivat kaiken kukkuraksi vielä kuntosaleilla. Työelämä vaatii hyvää fyysistä ja henkistä kuntoa. Jatkuva itsensä kehittämisen haaste, uudenoppiminen, toistuva itsensä uudelleen myyminen jatkuvien YT-neuvotteluiden keskellä edellyttää kirkasta ajattelua, vahvaa identiteettiä ja itsetuntemusta.

Sama koskee parisuhdetta. Ei riitä, että on yhteiset ja lapset ja asuntolaina. Suhteelta vaaditaan muutakin; lämpimiä yhteenkuuluvuuden tunteita ja jaettuja kokemuksia. Ja sitten vielä ne lapset, he joiden vuoksi ehkä roikkuu epätyydyttävässäkin pari- ja/tai työsuhteessa, heidätkin pitäisi kunnialla kasvattaa. Lasten takiahan tässä raadetaan, jotta heille mahdollistuisi hyvä elämä.

Huoh. Kuinka tämä pyörä pysäytetään?

Koko kylän on kasvatettava

Vanhemmat tarvitsevat kipeästi tukiverkkoja voidakseen toimia hyvinä vanhempina. Kun luonnolliset perhe- ja sukulaissuhteet haurastuvat, on uusi tukiverkko rakennettava oman sen hetkisen elämänpiirin kautta. Tarvitaan uusia yhteisöjä; pihapiirien, taloyhtiöiden, perhekerhojen ja ystävien muodostamia arjen apureita ja turvarenkaita, ottamaan koppia kun kiire ja paineet meinaavat syöstä yli laidan.

Kaiken päälle kaatuva uhma

Väsymys, ahdistus ja huolet tekevät kenestä tahansa helposti ärtyvän, jopa arvaamattoman: yhdessä hetkessä annamme lapselle periksi helposti, kun taas toisessa tilanteessa olemme erityisen jyrkkiä ja ehdottomia. Ja ainahan ne lapset eivät tottele.

Ensimmäinen askel kohti turvallista vanhemmuutta on hyväksyä se tosiasia, etteivät lapset käyttäydy kuten aikuiset eivätkä aina kuten aikuinen toivoo. Lapsi uhmaa vanhempiaan eri ikäkausina eri tavoin.  Uhma-ikä on tahtotaitojen kasvua, normaali ja tärkeä ilmiö, joka kuuluu jokaisen lapsen kehitykseen. Lapsen täytyy opetella ja kokeilla, mikä on oikein ja mikä väärin. Uhma näyttäytyy arkisissa tilanteissa; syömisessä, pukemisessa, nukkumaan mennessä, tulo- ja lähtötilanteissa. Uhmaa esiintyy usein myös elämän muutostilanteissa, kuten sisaruksen syntyessä tai päivähoidon aloittamisen yhteydessä.  Näissä tilanteissa tapahtuu myös tyypillisimmin aikuisen tekemiä ylilyöntejä.

Vanhemmat usein tietävät, että lapset tarvitsevat heitä tuomaan rajoja ja rakkautta ja kantavat epäonnistumisista, ylilyönneistä ja hektisestä elämänmenosta syyllisyyttä. Syyllisyys on hyvä asia. Se ohjaa aikuista oikeaan suuntaan. Toisaalta syyllisyys lisää ärtyisyyttä. Siihen ei saa jäädä jumiin.

Kasvatukseen piiloutuva väkivalta

Tutkimuksissa on osoitettu selvästi, että kurittaminen on lapselle ja tämän tulevaisuudelle haitallista. Kasvattajat eivät aina kuitenkaan tunnista, että myös henkisen väkivallan muodot kuten toistuvat pettymyksen, eristämishalun ja huonouden viestit ovat lapselle haitallisia. Haitallisuus perustuu siihen, että aikuisen vihamielinen käytös (ilme, eleet, ääni) pelottavat lasta.

Pelko aiheuttaa lapsen elimistössä saman reaktion kuin fyysinen väkivalta. Toistuvana pelko tuottaa lapselle myrkyllistä stressiä, jonka on todettu olevan yhteydessä mm. oppimis- ja keskittymisvaikeuksiin, päihde- ja mielenterveysongelmiin ja myöhempään sairastavuuteen. Väkivallalla tai pelolla kasvattaen ei saavuteta haluttuja tuloksia. Lapsi joka pelkää, ei opi toivottua, vaan ainoastaan sen että ylivallalla voittaa. Lannistava ja autoritaarinen kasvatus ei tue lapsen pärjäämistä nykymaailmassa, jossa tarvitaan vahvoja neuvottelu- ja sosiaalisia taitoja, joustavuutta, tunneälyä ja soveltamiskykyjä.

Turvallisessa ja väkivallattomassa ympäristössä eläminen on myös ihmisoikeuskysymys – oikeus kasvaa väkivallattomassa ympäristössä on kirjattu mm. YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Ei kasvateta lapsia vain selviytymään pahassa maailmassa vaan niin, ettei maailmasta tulisi kova.

Vanhempi – inhimillinen olento?

Jokainen vanhempi hermostuu lapselleen joskus. Vanhempikin on inhimillinen olento ja tekee virheitä. Tärkeää on, että lapsen ja kasvattajien yhteiselämän perusvire on myönteinen, lämmin ja kannustava ja uskalletaan asettua ja keskittyä vuorovaikutukseen, kohtaamiseen ja läsnäoloon lapsen kanssa. Kaikki voittavat kun joogahengitys, Mindfulness-keinot, johtajuuskoulutuksen anti, itsetuntemuskurssien sisällöt ja parisuhdeleirien vuorovaikutusharjoitukset muuttuvat todeksi arjessa ja tulevat avuksi vanhemmuuteen. Oleellista on, että kohtaamme arjessa hyväksyen sekä lapsemme että itsemme.

Joskus on terapeuttista nauraa omalle toiminnalleen. Kasvatuspuntari-kampanjalla vanhempia puntaroimaan kutsuneet lapsi- ja perhejärjestöt uskovat suomalaisten vanhempien intoon kehittyä kasvattajina. Kampanjaviestiä eteenpäin viemässä toimi Siskonpeti-tiimi, joka tuotti pisteliään hauskoja videoita kasvatuksellisiin tilanteisiin liittyen.

Oivallus ei synny saarnaten ja syyllisyyttä perässä vetäen vaan ymmärryksestä ”voin tehdä toisinkin”.

Kirjoittajat:

Johanna Matikka, suunnittelija, Ensi- ja turvakotien liitto
Raisa Cacciatore, LL, lastenpsykiatri, Väestöliitto ry
Suvi Laru, psykologi, psykoterapeutti, opettaja, Väestöliitto ry

Lähteet

Cacciatore R. (2008) Kiukkukirja (toim. Vuokko Hurme). Väestöliitto.
FinnBrain –tutkimus, Turun yliopisto
Gershoff, E. T. (2016) Should parents´ physical punishment of children be considered a source of toxic stress that affects brain development? Family Relations 65 (151-162)
Matikka, J. (2016) Vanhempien käyttämä kuritusväkivalta Suomessa tutkimusten valossa 2006-2016. Tampereen yliopisto, review tutkielma 2016.

Linkkejä on tarjolla lisää osoitteessa:

www.kasvatuspuntari.fi
www.perheaikaa.fiwww.vaestoliitto.fi/vanhemmuus

 

 

Ei sylitellä vain mummin mieliksi

IMG_20141002_0003_72Sukulaisten kesäjuhlat ovat alkamassa mummin 60-vuotissyntymäpäivien merkeissä. Pöydät notkuvat herkkuja: lohivoileipiä ja kermaisia kakkuja. Niin notkuvat mummin polvetkin: syli tyhjänä ja keho kaipaavana. ”Tule mummin syliin”, sankari sanoo suvun pienimmälle. Mutta pientä ujostuttaa vielä kovin ja hän piiloutuu vanhempansa jalkojen taakse.

”Tule, tule, tule tänne, mummilla on ollut niin ikävä”, mummi jatkaa vähän vaativammin. Pieni puistaa päätään, sillä ei vielä, vielä hän ei olisi valmis. Silloin äitikin liittyy mairitteluun: ”Mene nyt syliin, mummilla on niin ikävä ja on tärkeät synttäritkin.” Lapsi nostaa katseen isään, ymmärtäisikö hän? Mutta isäkin alkaa hikeentyä: ”Mikset nyt voi mennä istumaan mummin syliin? Mummille tulee kyllä nyt kamalan paha mieli.”

Ja niin hän taipuu, pieni kun on, eikä mielipiteellään niin väliä.

Mutta kuka kurkistaisi pienen mieleen? Vuosia vasta kolme ja ujous yllättää suuren juhlan alkuhetkillä. Eikä mummiakaan ole nähnyt pitkään aikaan, kuukausi kun on loputon aika pienen mielessä. Ja nyt heti pitäisi jo syliin kavuta. Ettei mummille tulisi paha mieli.

Kuka muistaisi pienen mielen? Ja opettaisi onnellista läheisyyttä, kyljessä köllimistä sekä oman tunteen tunnistamista?

Kosketuksen voima ja vaikeus ovat läsnä läpi elämämme. Syntymästämme saakka kaipaamme kosketusta ja läheisyyttä, niin fyysisesti kuin henkisesti. Kosketuksen taikavoimalla kehittyvät jopa pienet keskoset paremmin, kun he pääsevät vanhempansa ihoa vasten, kengurumaisesti vanhemman syliin kehittymään.

Siltikin moni meistä kadottaa kyvyn koskettamiseen ja läheisyyteen elämän matkan varrella. Kosketuksesta toisen läheisyydessä ei muodostukaan voimavaraa, jonne palata lataamaan akkuja. Siitä ei kehitykään lämmintä läheisyyttä, jonka turvassa saa nautiskella hellyydestä. Siitä ei tulekaan lohdutuksen tai turvallisuuden kengurumaista pussia, johon pulahtaa arjen armottomuuksissa.

Mitä siis tapahtuu?

Hyvän kosketuksen pohja perustuu oikeuteen säädellä sitä itse ja toimia siinä omien tarpeita ja toisen tunteita kunnioittaen. Siksi lasta ei saa kenenkään mieliksi pakottaa syliin, vaan sitä tulee tarjota lapsen hyväksi. Kosketuksen tulee olla sellaista, jota lapsi saa itse säädellä ja tunnustella, tunnistaa ja torjua. Kun hyvälle kosketukselle saa paljon altistusta, sen tunnistaa ja sitä kohti tahtoo kulkea. Silloin sylistä muodostaa paikka, johon palata surussa, turvattomuudessa, ilossa ja lempeydessä.

Yhdessä kölliminen on taitolaji. Se on kykyä palata toisen kylkeen ja taitoa päästää toinen irti, kun kaipuu muualle nousee suuremmaksi. Hyvältä tuntuvan ja itsesäädeltävän kosketuksen taito rakennetaan lapsuudesta saakka. Kun lapsen kehoon suhtaudutaan arvostavasti, lempeästi ja hellien, lapsi kääntyy kohti toisen läheisyyttä yhä mieluisammin ja yhä enemmän.

Siis sinä mummi, äiti, isi, ukki, kummi tai hoitaja. Tarjoa syliäsi, rapsuta käsilläsi, pörrötä hentoista tukkaa, suukota pehmeästi poskea. Paini pehmeästi, halaa hellästi, turvaa lujasti. Mutta kuule ja kunnioita myös lapsen ei, anna aikaa tulla omaan tahtiin. Vaikka oma sylisi kaipaisi pikkuista, kunnioita hänen kehittyvää koskettamisen ja kosketetuksi tulemisen tarpeellista taitoa.

IMG_20140930_0001Väestöliiton uusi satukirjasarja, Onnikujan kaverukset, riemastuttaa lasta ja antaa aikuiselle välineen keskustella lapsen kanssa tunteista, rakkaudesta, kehosta ja seksuaalisuudesta. Tutustu ja tilaa Onnikujan kaverukset nettikaupastamme!

Seksuaalikasvatus – rajojen ja ilon opettamista

varpaat

Poika miettii, saako masturboida vai onko se väärin? Toinen kysyy, saako kertoa ihastukselleen, että tällä on nätti nauru ja ihan mahtavat tissit. Tyttö pyytää lupaa pettää poikaystäväänsä koska haluaa toistakin. Vanhemmat kysyvät voivatko määrätä pojan lopettamaan seksisuhteensa koska vielä ei ole sen aika. Rajoja haetaan. Milloin seksi tai seksuaalisuus on nautinnollista, milloin haitallista?

Väestöliiton Poikien ja nuorten miesten keskuksessa puhumme nuorille ja aikuisille seksuaalisuudesta, suurimman osan aikaa pojille. Seksuaalikasvatuksessamme pyrimme antamaan nuorille taitoja ja tietoja joilla he itseään ja muita vahingoittamatta saavat tehtyä omasta seksuaalisuudestaan nautintoa ja iloa antavan osan elämäänsä.

Seksuaalikasvatuksessa tulisi huomioida sekä nautinto että rajat.

Jos korostaa liikaa silkan nautinnon merkitystä, osa kuulijoista unohtaa seksuaalioikeudet, jotka käsittävät mm. itsemääräämisoikeuden ja oikeuden koskemattomuuteen. Toisten painostaminen seksuaalisiin tekoihin, ulkonäön kommentoiminen, sukupuolitaudeista piittaamattomuus tai muiden fyysisen koskemattomuuden rajojen rikkominen oman halun vuoksi ei ole hyväksyttävää. Väärin on myös toisten halun olettaminen. Nuoret kannattaa opettaa puhumaan rajoista, havaitsemaan niitä, välttämään muiden ja itsensä vahingoittamista.

Jos seksuaalikasvatus on pelkkää varoittelevaa käytöskoodien, seksitautien, raskauden ehkäisyn, yhdyntäkipujen ja raiskausten käsittelyä ei nuorille tulla lainkaan kertoneeksi seksuaalisuuden elämää rikastuttavasta puolesta. Ihmiset, myös nuoret, yhdistävät nautinnon (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen) seksiin. Nautinnosta on puhuttava, sillä muutoin ei puhuta siitä mikä nuoria kiinnostaa.

Tähän ristiriitaan ei ole helppoa eikä varsinkaan nopeaa ratkaisua. Ikäkauteen sopiva seksuaalikasvatus korostaa seksuaalisuuden myönteisiä puolia ja opettaa niin henkisten kuin fyysistenkin rajojen tärkeyttä. Tämä on yksi tehokkaimmista keinoista, joka tuottaa hedelmää vuosikymmeniä pitkäjänteisesti jatkuttuaan. Suomessa koulut ja eri toimijat ovat tehneet vuosikymmeniä tätä työtä. Se on tuottanut kansainvälisten tilastojen valossa erittäin hyvän seksuaaliterveystilanteen maahamme. Nuorten, erityisesti tyttöjen, kyky huomata häirintää, välttää tauteja ja raskauksia sekä suojella itseään on parantunut. Poikien kohdalla on menty eteenpäin, mutta näyttäisi siltä, että osalta heistä puuttuu vielä tietoa, ja ennen kaikkea taitoa, toimia itseä ja muita kunnioittavalla tavalla.

Paljossa on siis onnistuttu. Tämän työn rinnalle tulisi entistä vahvemmin nostaa myönteisyyttä niin seksuaalisuutta kuin seksiäkin kohtaan. Monille nuorille se tuntuu olevan tärkeää ja helpottavaa, vaikka heitä samaan aikaan neuvottaisiinkin soveliaisuuden ja käytöstapojen osalta. Tätä työtä Poikien ja nuorten miesten keskus tekee päivittäin. Työ ei lopu, koska joka päivä uudet lapset ja nuoret kohtaavat samat asiat ensimmäistä kertaa haastavina, ihmeellisinä ja kiinnostavina.