Kaksi näkökulmaa

Saattaa olla, että joku teistä on joskus kuullut tai lukenut tarinan vanhasta naisesta ja hiiristä. Tarina kertoo kiltistä, ystävällisestä vanhasta rouvasta joka elää pienessä talossaan rauhallista elämää. Ainoa elämää synkentävä asia, on kamalat hiiret, jotka pyörivät rouvan harmina. Ne kakkivat kaikkialle ja syövät ruuat kaapeista. Juuri, kun lukija on päässyt samaistumaan vanhaan rouvaan, tarina kääntyykin aivan päälaelleen Tarinan kertoja alkaakin kuvata söpöä ja pelokasta hiiriperhettä, joka yrittää selviytyä elämässään. Heidän ainoa ongelmansa on kamala vanha nainen, joka haluaa listiä heidät.

Kaksi eri näkökulmaa hämmentää lukijaa. Molempien kokemus tuntuu yhtä lailla ymmärrettävältä. Tämä sama tilanne tulee usein esiin parien kanssa. Saman sadun voisikin muuttaa koskemaan parisuhdetta.

Olipa kerran Maija joka oli hyvä äiti ja vaimo. Hän hoiti kodin, pesi pyykit, imuroi, huolehti lapsista ja teki vielä kaiken tämän rinnalla palkkatöitä.  Maija koki tekevänsä parhaansa sen eteen, että kaikilla olisi perheessä hyvä olla. Maijalla oli vain yksi pulma, hänen puolisonsa Matti. Matti näytti olevan kiinnostunut vain töistään. Kotiin tultua Matti makasi sohvalla tablettia hipelöiden tai häipyi pihalle touhuamaan omiaan. Matti oli laiska ja välinpitämätön eikä osannut arvostaa Maijaa.

Olipa kerran Matti. Matti oli tavallinen suomalainen mies. Hän rakasti vaimoaan Maijaa ja oli aina ollut tälle uskollinen puoliso. Matti oli luetettava ja rehellinen mies joka puhui aina asiaa. Matti oli tehnyt pitkää päivää töissä lasten syntymästä lähtien, koska oli halunnut perheelleen vakaan toimeentulon. Matti halusi pitää perheestään huolta. Matilla oli vain yksi ongelma, hänen vaimonsa Maija. Maija oli aina tyytymätön Mattiin. Hän haukkui Mattia ja kritisoi kaikkea mitä tämä teki.

Kahden erilaisen näkökulman pitäminen samaan aikaan mielessä, onnistuu meiltä ihmisiltä toisinaan paremmin ja toisinaan huonommin. Parisuhteessa eläminen on kaikille haasteellista, kun omien kokemusten tarkastelusta tulisi pystyä joustavasti hyppäämään toisen tunteiden, kokemusten ja aikomusten ymmärtämiseen. Tämä vaatii ponnisteluja ja tunnetta siitä, että toisen mieleen tutustuminen on riittävän turvallista.

Turvallisuuden tunteeseen taas vaikuttavat ne kokemukset, joita jokainen on aiemmassa elämässään saanut. Jos oman vanhemman mieli on lapsuudessa tuntunut epävakaalta tai torjuvalta, voi toisen mieleen tutustuminen tuntua pelottavalta.  Silloin turvaudutaan omaan mieleen, historian kokemuksiin ja sen tuomiin malleihin. Oma mieli voi kertoa, että ei tuohon toiseen kannata luottaa, ei se välitä minusta tai jään kuitenkin yksin ja hylätyksi.

Aina ei kuitenkaan tarvitse olla edes vaikeita lapsuuden kokemuksia, että oma ajattelu kapenee. Joskus turvattomuuden voi tehdä se, että suhteessa on pitkään ollut vallalla kielteisen vuorovaikutuksen kehä. Kehällä on reagoitu toisen sanomisiin ja toimintaan nopeasti, ilman ymmärrystä toisen tunteista tai tarpeista. Pikku hiljaa aletaan uskoa, että toinen kokee tai tuntee juuri niin kuin itse ajattelee toisen kokevan tai tuntevan.

Myös mediassa otetaan herkästi parisuhteesta joku yksi näkökulma jota nostetaan. Se voi olla vaikeat kritisoivat ja nalkuttavat vaimot tai poissaolevat, puhumattomat miehet. On helpompaa pitää mielessä vain yhtä todellisuutta kerrallaan. Silloin voi samaistua vain omiin ajatuksiin, eikä tarvitse ponnistella ristiriitaisten todellisuuksien kanssa. Pelkän yhden todellisuuden ymmärtäminen ei ikävä kyllä auta ihmistä kehittymään ja jättää lopulta tyhjäksi ja yksinäiseksi.

Niemelä, Teija (2010) Toisen mielen ymmärtäminen parisuhteessa. Kognitiivisen psykoterapian verkkolehti, 7, 1, 48-70.

 

Ennaltaehkäise elokuun eropaperit!

Kesä on tulossa, kiireinen työvuosi alkaa olla lopuillaan. Kaikki arjen sankarit saavat pienen paussin toistuvista rutiineista ja vaatimuksista. Tuleva tauko saa aikaan sen, että pintaan pyrkivät ne inhimilliset tarpeet, toiveet ja odotukset, joita arjessa on ohittanut. Monet ajattelevat, että vihdoin saan aikaa itselleni ja huomiota puolisoltani. Pulmaksi voi osoittautua se, että puoliso ajattelee ihan samoin. Syrjäytetyt tarpeet elävät molempien sisällä pienessä nipussa.  Loma tuo ne esiin, mutta ikävä kyllä usein väärässä muodossa protestointina, riitoina ja mököttämisenä.

Pariterapiapalveluihin hakeutuminen yleensä hiljenee, kun kevät liukuu pidemmälle kohti kesää. Terapeutit lisäävät tyhjiä aikoja elokuulle, jolloin töitä on niin paljon kuin ehtii tehdä. Sama tapahtuu, kun lähestytään joulua. Syksyn aikana työ hiljenee, jotta taas tammikuussa pääsee täyttämään kalenterit. Washingtonin yliopistossa tehdyssä tutkimuksissa havaittiin, että eroja haettiin eniten maaliskuussa sekä elokuussa. Suomessa tilanne on hyvin samankaltainen. Erohakemuksia jätetään eniten heti joulun jälkeen tammikuussa sekä heti kesäloman jälkeen elokuussa.

Mitä tässä tapahtuu? Onko niin, että loman ajatellaan olevan viimeinen oljenkorsi. Ajattelevatko ihmiset, että jos jaksan pinnistää vielä kesäkuun loppuun, niin sitten saan kompensaation kaikille menneille ohituksille ja pettymyksille. Kesä hoitaa ja parantaa haavat. Ikävä kyllä näin ei usein käy.

Jokainen ihminen on oman subjektiivisuutensa vanki. Meidän on luontevampaa ja helpompaa tavoittaa omat kokemuksemme ja tarpeemme, kuin toisen tarpeet ja kokemukset. Vietämme suurimman osan aikaa omassa seurassamme, omien ajatustemme kanssa. Tästä syystä alamme herkästi myös elää omia ajatuksiamme. Parisuhteessa tämä tarkoittaa sitä, että kiireisen vuoden aikana tehdyt päätelmät puolison käytöksestä mellastavat nyt mielessä. Kiihkeärytmisessä arjessa ei yleensä pysähdytä kysymään, että meniköhän tämä tulkintani sinusta nyt ihan metsään. Nopeat päätelmät ovat yleensä myös melko kielteisiä. Tällekin on oma syynsä. Mielemme on luotu tulkitsemaan mahdollisia uhkia. Siksi mieli saattaa olla täynnä sellaisia ajatuksia kuten että puoliso on itsekäs, välinpitämätön, laiska tai hänellä on väärät arvot.

Kun toisen mielen maisemaa on tulkittu vuoden mittaan itselle kielteiseksi ja turvattomaksi, ei siihen tutustuminenkaan tunnu kovin houkuttelevalta. Silloin aletaan lomankin aikana yhä etenevässä määrin pyrkiä kauemmas toisen mielestä, ei sitä kohti. Mieli on ennakoiva masiina. Sen ajatukset, tulkinnat ja toimintamallit tuovat meille turvaa. Joskus on todella hankalaa kyseenalaistaa sen toimivuutta. Siksi saattaa tuntua turvallisemmalta jäädä omaan ehkä virheelliseen todellisuuteen, kuin kyseenalaistaa sitä. Psyykkiset suojat kasvavat suuremmiksi ja suuremmiksi ja ihminen kokee itsensä yhä yksinäisemmäksi. Omien alkuperäisten tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen tulee yhä hankalammaksi.

Kun jää kuuntelemaan vain omia ajatuksia on vaarana, että todella jää yksin. Jaettu todellisuus, edes hetkittäin, on se lohtu jota kohti ihminen elämässään pyrkii. Puoliso ei yleensä ole peto, vaan samalla tavalla inhimillinen, tunteva ja toivova kuin itse.  Siksi olisi tärkeää, että oman mielen vastustuksesta huolimatta pyrkisi kohti toisen mieltä. Kysyisi, että kuinka sinun vuotesi on sujunut? Miten sinä voit? Pikku hiljaa päästäisi toisen myös omaan mieleen. Kertoisi miten itse voi ja mitä toiselta tässä kohtaa tarvitsisi.

Jos toisen mieli on päässyt ihan liian kauaksi, tämä voi olla hyvin vaikeaa. Silloin kannattaa ottaa apua vastaan, kun sitä on tarjolla, ennen lomia. Joskus asioiden päivittäminen terapeutin kanssa voi ehkäistä sen, että ei päädy osaksi elokuun tilastoja.

Väestöliiton terapiapalvelut ovat auki myös heinäkuussa.

Pietikäinen Arto (2011) Joustava mieli parisuhteessa. Duodecim.

Yhdessä jaettu matka

 

Harmaantunut mies taluttaa puolisoaan pitkin kirkon käytävää. Eletty elämä näkyy molemmista.  Askel on jo hieman lyhentynyt, hartiat painuneet hitusen kumaraan. Kuitenkin ote, jolla toista tuetaan surun hetkellä, on tuttu ja vakaa. Kilometrejä on taitettu paljon, paljon on yhdessä koettu. Pettymyksiäkin on tullut, kipeitäkin. Niistä on menty eteenpäin, joskus hampaat kiristellen. Pikku hiljaa on kasvettu toiseen kiinni, annettu anteeksi. Niin paljon on kuitenkin yhdessä rakennettu, ettei sitä ole haluttu rikkomaan ruveta. Pikku hiljaa on myös hyväksytty riippuvuus toisesta. Otettu vastuu siitä, että tuommoisen valitsin. Hänen rinnallaan elin. Itsekään en aina ollut helppo puoliso, joskus kiukkuinen ja vaikeakin. Toinen ei lähtenyt siitä huolimatta, pysyi ja jaksoi.

Elämä jakautuu erilaisiin osiin. Elämän alkupäässä haetaan kokemuksia ja eletään kaasu pohjassa. Tehdään hulluja, tyhmiäkin asioita. Sitä kautta opitaan itsestä ja toisista ja talletetaan pankkiin hienoja muistoja. Monet rakastuvat tässä elämän vaiheessa. On ihanaa paistatella toisen ihailussa, ihanaa kokea olevansa yhtä jonkun kanssa. Pieneksi hetkeksi voi päästä lähelle paratiisia, kokemusta siitä että itse on täysi, mitään ei puutu.

Kun kumppani on valittu ja elämää jatketaan yhdessä, rakastuminen vaihtuu pikku hiljaa kiintymykseksi ja kumppanuudeksi. Keskellä elämää yritetään selvitä yhdessä työstä, pitää parisuhde hengissä ja mahdollisesti kasvattaa lapsi tai lapsia. Molemmat miettivät tahoillaan, mitä on vielä edessä ja mitä olisi mahdollista saavuttaa. Huomio on samaan aikaan itsessä ja muissa, myös yhteiskunnallisissa asioissa. Tässä vaiheessa halutaan usein jättää oma jälki. Tehdä jotakin, jolla on jotain merkitystä. Samaan aikaan halutaan myös elää syvästi ja monipuolisesti.

Toisaalta keski-iässä mennään eteenpäin kieli vyön alla siinä harhassa, että jossain vaiheessa tullaan valmiiksi. Vaikka matkan rajallisuus alkaa tulla todemmaksi, se peittyy kiireen keskelle.

Silloin mieli saattaa joskus eksyä ajatukseen, että paratiisi olisi vielä mahdollinen, mutta oma puoliso on sen tiellä. Vastuuta omasta elämästä, onnesta ja parisuhteesta halutaan vältellä. On kipeää huomata, että itsestä ei tulekaan sitä täydellistä versiota, johon joskus uskoi, vaan minuus jää loppuun saakka keskeneräiseksi. Sama on totta myös puolison kohdalla. Keski-iän kipu liittyykin sen hyväksymiseen, että näillä eväillä mennään ja hyvä niin.

Eläkkeelle siirtyessä hälinä ympärillä lakkaa. Minäkuvaa ei voi enää ruokkia samalla tavalla saavutuksilla kuin aikaisemmin. Huomio siirtyy ulkoisista asioista sisäisiin arvoihin. Monet eivät sure itse työn lähtemistä elämästä, vaan yleensä hyviä ihmissuhteita. Ihmisiä, joiden kanssa tuota työtä yhdessä tehtiin. Niitä, jotka valitsivat elämäntehtävänsä samoin, tukivat vaikeissa kohdissa ja iloitsivat onnistumisista.

Monet pelkäävät vanhuutta. Se on ymmärrettävää. Vanhuus symboloi luopumista, viimeisenä myös omasta minuudesta. Tässä elämänvaiheessa on kuitenkin myös paljon kauneutta. Kun kaikki turha riisutaan pois, jää jäljelle olennainen. Kiitollisuus on sitä, että joku jakoi matkaa. Oli siinä rinnalla, kun elämä kävi vaikeaksi. On vielä siinä, kun kaikkein pelottavin on edessä, päästäminen irti omasta itsestä.

Nykyään tiedetään, että ihmisten siteiden merkitys on hyvin paljolti turvallisuudessa. Me haemme toisistamme turvaa. Jos ihmisiltä kysyisi mikä heitä pelottaa eniten, niin suurin osa heistä kuvaisi luultavasti yksinäisyyttä. Kiitä tänään kaikkia niitä, jotka ovat kulkeneet rinnallasi. Ihan vaan siitä kulkemisesta.

Elämänkaaripsykologia. Lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1991