Mielenterveyspalvelut turvattava sote-uudistuksessa

Sote-uudistuksen tavoitteita ovat palveluiden saatavuuden parantuminen, kustannusten hillitseminen, terveyserojen kaventaminen ja kansalaisten tasa-arvon lisääminen. Nämä tavoitteet ovat hyviä ja tärkeitä – mutta mielenterveyshoidossa uhkaa käydä päinvastoin.

Sote-keskusten tehtäväksi ei ole määritelty perustason mielenterveyspalveluiden tarjoamista, toisin kuin laissa terveyskeskusten toiminnasta. Esitysluonnoksessa valinnanvapauslaiksi ei löydy mainintaa mielenterveyspalveluista. Alueuudistuksen sivuilla tiedotetaan, että maakunta voi jatkossa ”jalkauttaa” mielenterveyspalveluita Sote-keskuksiin. 18 itsehallintoaluetta jatkossa päättää siitä, mitä mielenterveyspalveluita on saatavilla.

Jos mielenterveyspalveluita ei laissa säädetä, on todennäköistä, että jatkossa palvelut järjestetään kirjavasti ja etäisyys palveluihin pääsemiseksi kasvaa. On olemassa vaara, että sote-keskukset alkavat vältellä kalliiden mielenterveyspotilaiden listautumista asiakkaiksi.

Perustason palveluiden toimimattomuus todennäköisesti kasvattaa kustannuksia, koska suurin osa mielenterveysongelmien kustannuksista liittyy hoitamatta jättämiseen, ei ennaltaehkäisyn tai hoidon tarjoamiseen. Kuluja syntyy paitsi menetettynä työpanoksena, sairauspäivärahoina ja sosiaaliturvana, myös oikeuslaitoksen ja vankeinhoidon kuluina. Vanhempien hoitamattomat mielenterveysongelmat ovat lasten ja nuorten syrjäytymisen riskitekijä. Näitä kerrannaisvaikutuksia ei kyllin ole arvioitu säästösuunnitelmissa.

Masennus on suurin työkyvyttömyyseläkkeiden syy Suomessa. Keskimäärin yhdeksän suomalaista päivässä jää työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia. Mielenterveysongelmien kustannukset yhteiskunnalle vastaavat menetettynä työpanoksena viidennestä valtion budjetista. Olisiko tämä kymmenen miljardin euron vastaus kestävyysvajeeseen? Voisiko Suomi olla mielenterveyden mallimaa? Miksi emme suhtaudu tilanteeseen kuin vakavimpaan kansanterveyttä uhkaavaan kriisiin?

Mielenterveyspalveluja puretaan Sote-uudistuksessa rytinällä paitsi perusterveydenhuollon tasolla, myös kuntoutuksen tasolla. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa, joka on toimivin osa suomalaista mielenterveystyötä, on esitetty lakkautettavaksi. Kelan kuntoutuspsykoterapia on kuntoutujalle laissa säädetty oikeus. Kuntoutuspsykoterapiassa asiakkaan valinnanvapaus toimii nykyisellään hyvin. Kuntoutuksen uudistamiskomitea raportissaan katsoi, että Kelan kuntoutuspsykoterapia lakkautetaan vasta, kun maakunnat ovat rauhassa järjestäytyneet. Nyt kuntoutuspsykoterapioiden lakkauttamista viedään läpi nopeutetussa aikataulussa.

Kuntoutuspsykoterapian rahoituksesta suurin osa tulee yrittäjien ja palkansaajien vakuutusmaksuista. Nämä varat eivät siirry maakuntiin. Kun mielen sairaudet ovat jo nyt rajusti alihoidettuja, miksi luopua 37 miljoonan euron korvamerkitystä rahoituksesta kuntoutukseen? Uhkana on hoidon saatavuuden heikentyminen.

Mielenterveyspotilaiden sairastavuus ja lyhentynyt elinikä Suomessa vastaavat osin kehitysmaiden tasoa. Miten sote-uudistuksessa vastataan näihin hyvinvointiyhteiskunnan sisäisiin eriarvoistumisen ”taskuihin”?

En ole huoleni kanssa yksin. Kaikki keskeisimmät mielenterveysalan järjestöt ovat tuoneet esiin huolen mielenterveyspalveluiden heikentymisestä sote-uudistuksessa. Myös ministeröiden antamassa vaikutusarvioinnissa on tuotu esiin, että eriarvoisuuden vähentyminen ja säästöjen toteutuminen on epävarmaa. Terveysyritysten toimintamahdollisuudet uudistuksen myötä kasvavat, mutta se ei ole ollut uudistuksen alkuperäinen tavoite.

Verrattuna mihin tahansa terveydenhuollossa vakiintuneeseen hoitomuotoon, psykoterapia on tehokasta hoitoa. Noin 80 % potilaista hyötyy psykoterapiasta lääketieteellisen tutkimuksen standardit täyttävissä tutkimuksissa. Silti psykoterapiaan kohdistuu enemmän julkista kyseenalaistamista, kuin muihin terveydenhuollossa vakiintuneisiin hoitomuotoihin. Puhumisella kerran viikossa voidaan hoitaa ongelmia, mitkä usein ovat syntyneet vuosien tai vuosikymmenten kuluessa, kasautuneiden epäedullisten ympäristötekijöiden, kehityksellisten, sosiaalisten ja geneettisten tekijöiden sekä psyykkisten traumojen yhdysvaikutuksista.

On tärkeää, että monipuolisia lääkkeettömiä ja tehokkaita hoitomuotoja on myös sote-ajan Suomessa saatavilla. Mielen sairaudet eivät ole vain kemiallisia epätasapainotiloja aivoissa. Mielen terveys ja sairaus muovautuvat vuorovaikutussuhteissa toisiin ihmisiin.  Sairaudet, mitkä saavat alkunsa ihmissuhteista, merkityksistä tai niiden tyhjiössä, ovat hoidettavissa suhteessa turvallisen toisen ihmisen kanssa, merkityksiä etsivässä dialogissa. Tämä on psykologisen hoidon ydin, mikä ei saa jäädä medikalisaation jalkoihin. Psykologinen hoito on samalla biologista. Sen vaikutukset näkyvät suotuisina muutoksina aivojen rakenteessa.

On eettisesti kestävää, että hoidon järjestämistä ei priorisoida vain välineellisillä perusteluilla, kuten työkyvyn ylläpidolla. Fyysisiä sairauksia, kuten syöpää, hoidetaan, koska kärsimyksen lievittäminen on inhimillistä ja oikein. Lääkärin valan hengessä näin tehdään, riippumatta siitä, kuntoutuuko potilas koskaan työkykyiseksi. Samoin periaattein myös mielenterveyshoidon tulee kuulua kaikille sitä tarvitseville.

Raportoinnin nousu

Menin 2000 -luvun alussa töihin psykologiksi Helsingin perheneuvolaan. Työhön kuului lasten ja perheiden tapaamiset sekä käyntien kirjaaminen. Raportointi tehtiin pahviliuskalle, johon oli kirjattu perheen tiedot ja tulosyy. Pahviliuskalle merkittiin päivämäärä, jolloin perhe kävi vastaanotolla sekä nimet niistä perheenjäsenistä, jotka olivat tapaamisessa läsnä. Tapaamisten sisältöjä ei kirjattu. Kun perhe lopetti asiakkuuden, työskentelystä tehtiin yhteenveto joka liitettiin pahviliuskan väliin. Näitä papereita säilytettiin kahden lukon takana perheneuvolan takahuoneessa. Kun asiakkuudesta oli kulunut riittävän pitkä aika, paperit pantiin silppuriin. Tätä silpomistyötä sain olla hiljaisina kesäkuukausina tekemässä. Se oli jollain tapaa hyvin tyydyttävää. Sinne silppuriin menivät parisuhdepulmat, masennukset ja käytöshäiriöt, katosivat kauas ajan virtaan.

Sitten joku jossakin ylempänä tuli ajatelleeksi, että tämä kirjaus ei ollut millään tavalla riittävää. Asiakkaiden ja työntekijöiden oikeusturva oli uhattuna. Kaikki käynnit tulisi kirjata tarkasti ja oikeastaan vielä useaan otteeseen. Ensin käynnit ja puhelut kirjattaisiin ja vielä erikseen yhteenvedot työskentelystä ja tutkimuksista. Työntekijät saivat laskeutua kirjaamisen aikakauteen, jossa aikaa meni lähes yhtä paljon kirjoittamiseen kuin asiakastapaamisiin. Suurin osa työntekijöistä pohti kieli keskellä suuta, että mitä tapaamisesta tulisi kirjata. Monet kokivat voimakasta sisäistä ristiriitaa: Esimiehet muistuttelivat työntekijöiden ja asiakkaiden oikeuksista ja uhkista ja toisaalta henkilökohtaisesti tuntui vaikealta kirjata perheen yksityisasioita johonkin ”pilveen”.  Työntekijät ratkaisivat tämän ristiriidan hieman eri tavoin: Toiset miettivät omaa ja asiakkaan oikeusturvaa ja kirjasivat kaiken hyvin tarkasti, jotkut taas kuuntelivat omatuntoaan ja eivätkä kirjanneet oikeastaan juuri mitään.

Toki kirjaamisohjelmissa oli myös hyvät puolensa. Ne toivat vapautuksen paperiarkistoista. Saattoivat ne tuoda myös hieman ryhtiä siihen, että työskentelyn tavoitteet tuli kirjattua selkeämmin sekä hoidon eteneminen raportoitua. Toisinaan tuli kuitenkin tunne, että raportoinnilla yritettiin hallita jotain sellaista joka ei ollut hallittavissa. Kun oli mustaa valkoisella, koki todella tehneensä töitä.

Törmäsin ihan lähiaikoina perheneuvolatyöntekijään joka kertoi, että nyt on tullut taas uusia kirjaamissääntöjä. Tästä päivästä lähtien kaikki ajanvaraukseen tulevat puhelut tulee kirjata kantaan. Jos, siis soitat vanhempana kysyäksesi neuvoa, mitä pitäisi tehdä kun teini masturboi liikaa, niin tämä kirjataan kantaan, vaikka et tulisi lainkaan asiakkaaksi. Kirjaus myös tehdään nuoren nimellä ja hän voi sen käydä myöhemmin lukemassa. Aikaisemmin ajanvarauspuhelu kirjattiin vain, jos perhe tuli asiakkaaksi. Jokaisen puhelun kirjaaminen on lisännyt paljon työtaakkaa. Tilanne on myös aiheuttanut moraalista ristiriitaa, koska joidenkin asioiden pohtiminen ilman kirjaamista tulisi olla mahdollista. Työntekijä totesikin, että joskus saattaa käydä niin, että hän ”ei oikein kuule” nimeä.

Raportoinnin historia nousi mieleeni, kun nyt puhutaan paljon siitä, että kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten tulisi liittyä kantaan. Huomaan olevani jälleen saman ristiriidan kourissa, kun joskus aikanaan perheneuvolassa. Ylhäältä tulee viestiä, että tämä on hyvä asia ja kaikkien oikeusturva. Kuitenkin mielessäni kysyn, kenen oikeusturva tässä toteutuu? Ketä varten käyntejä kirjataan?

Kannan merkitys on tärkeä, kun pohditaan ihmisen fyysistä terveyttä. Kuitenkin monissa perheiden tai yksilöiden psyykkisissä kysymyksissä sen hyödyllisyyttä on vaikea hahmottaa. Ainakin se herättää mielessä mahdollisuuden kammottavaan dystopiaan: Mitä, jos joku alkaa käyttämään tietoja väärin?

Psykoterapiaprosessin autuus on juuri siinä, että ihmistä ei ole lyöty lukkoon kielellisiin määreisiin. Itsestä voi löytyä erilaisia tasoja ja puolia, joiden merkitys prosessin myötä muuttuu ja muovautuu. Siksi käyntien kirjaaminen tuntuu monista psykoterapeuteista eettisesti ja moraalisesti väärältä. Käyntien kirjaaminen voi myös vääristää yksilön käsitystä itsestään oman elämänsä subjektina ja toimijana. Se voi viedä pois dialogista ja kohti ”potilaana oloa”, jossa asiakkaalla on tunne, että hoitotaho tietää parhaiten.

Kantakeskustelu käy tällä hetkellä kuumana. En voi sanoa olevani erityisasiantuntija tässä kysymyksessä, mutta ajatuksia se herättää. Jokainen voikin kysyä itseltään, että haluaisinko minä, että terapiaprosessini kirjattaisiin kantaan? En minä ainakaan.

Hyväpaha lähimmäinen

Yksi ihmiselämän perustaitoja on sen ymmärtäminen, että samassa ihmisessä voi olla sekä hyvää että pahaa. Tämä taito joutuu koetukselle erilaisissa ihmissuhteissa, kuten parisuhteessa, vanhempi-lapsi-suhteessa, työpaikalla ja ystävien kanssa. Ihminen tasapainottelee läpi elämän sen kanssa, että läheiset voivat tarjota sekä iloa että pettymyksiä. Esimerkiksi keskellä parisuhderiitaa kukin yrittää muistaa, että tässä on oma rakas puoliso, joka ei todennäköisesti halua mitään pahaa, vaan on omalla tahollaan myös loukkaantunut.

Mitä suurempi loukkaantuminen toista ihmistä kohtaan on, sitä vaikeampaa on nähdä toisessa myös hyvät puolet. Jossain määrin meille jokaiselle on hankalaa pitää yllä hyvää mielikuvaa toisistamme, kun olemme suuttuneita, loukkaantuneita tai pettyneitä.

Kehityksen näkökulma

Pienen lapsen kehitykseen kuuluu mustavalkoisuus. Lapsen mielipide läheisistä muuttuu sen mukaan, tarjoavatko nämä hänelle mielihyvää vai eivät. Vanhempi on tilanteesta riippuen joko ”ihana” tai ”tyhmä”. Esimerkiksi kielteinen päätös lelukaupassa voi saada aikaan itkupotkuraivarin. Tämä kuuluu yleensä ihan normaaliin kehitykseen. Lapsi ei osaa vielä hallita suuttumuksen ja pettymyksen tunteitaan, tai sanoittaa niitä. Maailma kaatuu, kun asiat eivät mene niin, kuin lapsi toivoisi. Ja kaikki on tietenkin vanhemman syytä!

Lapsi sisäistää hiljalleen noin kolmen vuoden iässä, että sama ihminen voi tuottaa sekä mielihyvää että turhautumista. Vanhempi voi olla sekä ”hyvä” että ”paha” yhtä aikaa. Positiivinen kehitys edellyttää sitä, että aikuinen pystyy ottamaan vastaan sekä lapsen ilon että raivon purkaukset – asettaen turvallisesti rajoja. Kokonaisvaltainen käsitys muista ihmisistä ja maailmasta edellyttää sitä, että lapsi on itse tullut vastaanotetuksi kokonaisena ihmisenä. Aikuinen sanoittaa lapsen tunteita, kiukkua, nälkää tai väsymystä, tai mitä ikinä lapsi mahtaakin kokea, ja kestää nämä tunteet.

Joskus lapsi sekoittaa omat ja vanhemman tunteet keskenään. Kun lasta kiukuttaa, vanhempi on hänen mielestään tyhmä ja haluaa tahallaan jotain pahaa. Lapsi katsoo vihaisesti kulmiensa alta ja tokaisee, ”en rakasta sinua”. Hän voi kokea tämän tarkoittavan, ettei vanhempi rakasta myöskään häntä. Lapsi voi hämmästyä, kun vanhempi uhmakohtauksen keskellä sanookin, ”mutta minä rakastan sinua, ja siksi laitan rajoja”. Kiukkukohtauksissa rauhallisena pysyvä vanhempi luo turvaa: vaikka lapsi suuttuu, aikuinen pysyy samana, kuin ennenkin: turvallisena ja rakastavana. Helpommin sanottu kuin tehty!

Ihmisen kehitys jatkuu koko elämän. Niin lapset kuin aikuisetkin joutuvat tilanteisiin, joissa taito yhdistää sekä hyvää että pahaa samaan ihmiseen on todella koetuksella. Vihan tunteet ovat tarpeen, kun toinen loukkaa tai kohtelee huonosti. Viha auttaa irrottautumaan esimerkiksi haitallisesta parisuhteesta. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Merkittävää on, pystyykö ihminen aikuisena käyttäytymään vihaisuudesta huolimatta asiallisesti muita kohtaan. Pystyykö ihminen olemaan reilu, oikeudenmukainen, ei-kostava, ei-väkivaltainen vihaisuudesta huolimatta? Aikuinen, joka on saanut riittävän hyvin työstettyä hyvän ja pahan yhdistämistä, ei näe pettymyksen aiheuttajaa johdonmukaisesti vain ”pahana”. Hän ei käsittele vihan tunteitaan ensisijaisesti toiminnalla, kuten vanhempaansa läimäyttävä 2-vuotias. Ajatukset ovat hänelle eri asia kuin teot.

Mustavalkoisuus aikuisen ihmissuhteissa

Ilman kykyä yhdistää hyvää ja pahaa, aikuinenkin heijastaa toisiin ihmisiin sellaisia ominaisuuksia ja tunteita, joita hänellä itsellään on. Häntä ei ehkä lapsena autettu kestämään omia negatiivisia tunteita, eikä hän kestä niitä nytkään. Kaikki negatiivinen on helpompi nähdä läheisessä ihmisessä, kuin itsessä. Se, mistä hän syyttää muita, on joskus jotain, mitä hänen on itsessään vaikea kestää.

Läheiset voivat olla hämillään. Miten joku voi ymmärtää tilanteita niin väärin – ja syyttää heitä jostain sellaisesta, mitä he eivät ole tehneet? Kun hyvän ja pahan yhdistäminen ei onnistu, ihminen  luulee tietävänsä, minkälaisia toiset ovat, ja mitä he ajattelevat ja tuntevat. Uteliaisuudelle ja kysymyksille ei ole tilaa. Läheiset elävät jatkuvassa valmistilassa, koska he eivät voi tietää, mikä laukaisee rakkaassa ihmisessä taas muutoksen – ja saa hänet katsomaan ehdottomien mustien lasien läpi.

Kyvyttömyys nähdä ”harmaan eri sävyjä” voi vaikeuttaa ihmissuhteita. Unelmien kumppani muuttuukin yhtäkkiä pahimmaksi viholliseksi. Ystävä muuttuukin salaman nopeasti epäluotettavaksi petturiksi. Yksikin väärä sana voi aiheuttaa voimakkaan reaktion tai jopa välien katkaisemisen. Mustavalkoisuuden työstäminen esimerkiksi psykoterapiassa voi johtaa helpottavaan huomioon: riidoista ja suuttumuksesta voikin selvitä ilman, että menettää toisen ihmisen? Läheiset eivät haluakaan minua tahallaan hylätä tai satuttaa?

Miten tätä taitoa voi harjoitella?

Jokaisella meistä on hetkiä, jolloin on vaikea ajatella asioita monesta eri näkökulmasta. Ajattelu on erityisen vaikeaa silloin, kun tunteet käyvät kuumana, tai kun riita osuu johonkin itselle kipeään kohtaan. Hyvänä neuvona on yrittää pysähtyä, kun tunteet lyövät yli – pyrkiä ajattelemaan ja tutkimaan omia tunteita ennen kuin toimii niiden mukaan. Mikä laukaisi oman reaktion? Mitä vihan alla on? Usein kyse voi pohjimmiltaan olla pelosta tai häpeästä. Ihminen voi pelätä esimerkiksi yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista. Kuka tahansa voi ajautua läheisessä ihmissuhteessa kielteiselle kehälle, jos esimerkiksi kokee, ettei kelpaa toiselle.

Turvallisissa ihmissuhteissa tilanteita voi korjata myös jälkikäteen: pyytää anteeksi ja sanoa, että ”nyt pystyn taas kuuntelemaan sinua. Selvitetään tilanne.” Turvallisia ihmissuhteita ei määritä riidattomuus vaan se, voivatko toisilleen rakkaat ihmiset selvittää välinsä jälkikäteen, nähdä oman osuutensa riitelyssä ja pahoitella sitä aidosti.

Ihmissuhde- ja parisuhdevaikeuksiin voivat auttaa myös esimerkiksi ”mentalisaatioryhmät”, joissa opetellaan omien ja toisten tunteiden tunnistamista ja pohditaan ihmissuhteita yhdessä.

Tukea saatavilla:

Lue myös:

Psykoterapiakoulutus on harvojen etuoikeus

Psykoterapia on keskustelumuotoista hoitotyötä yksilöiden sekä parien ja perheiden kanssa. Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus tarjota asukkailleen tarvittavat psykoterapiapalvelut. Kansaneläkelaitoksen tukemat kuntoutuspsykoterapiat täydentävät kunnallisia palveluita. Myös esimerkiksi seurakunnat tarjoavat lyhytkestoista psykoterapiaa.

Psykoterapian tavoitteena on muun muassa ihmisen toimintakyvyn ylläpitäminen ja inhimillisen kärsimyksen vähentäminen, mutta sillä on myös merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä. Mielenterveysongelmat ovat Suomessa yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Vuodesta 2006 vuoteen 2014 mielenterveyskuntoutujien määrä lähes kaksinkertaistui (Kela). Vanhempien mielenterveysongelmat vaikuttavat myös lasten hyvinvointiin ja kehitykseen.

Psykoterapia on vaikuttavaa auttamistyötä. Esimerkiksi Kelan kuntoutuspsykoterapiaa saaneista noin 75 % on opiskelu- tai työkykyisiä psykoterapian päättyessä.

Suuresta tarpeesta huolimatta psykoterapiakoulutukseen hakeutuvat kohtaavat merkittäviä taloudellisia haasteita. Psykoterapiakoulutus on muuttunut yhä enemmän omakustanteiseksi, ja koulutuksen kulut ovat lisääntyneet huomattavasti. Psykoterapiakoulutus kestää yleensä noin 3-4 vuotta, ja siihen kuuluu seminaareja, potilastyötä, työnohjausta sekä koulutettavan oma psykoterapia. Yliopisto veloittaa lisäksi lukukausimaksuja. Psykoterapiakoulutuksen kokonaiskustannukset voivat olla jopa yli 60 000 euroa.

Vanhemmat kollegat kertovat, että aikaisemmin esimerkiksi kunnallinen työnantaja saattoi maksaa suuren osan koulutuskuluista. Nykyisin on mahdollista saada palkallisia koulutuspäiviä, jotka harvoin kuitenkaan riittävät kattamaan arkipäivinä järjestettävät seminaarit.

Verottaja on omalta osaltaan lisännyt psykoterapiakoulutuksen kuluja. Vuonna 2014 korkein hallinto-oikeus päätti, että psykoterapiakoulutuksen kulut ovat verovähennyskelvottomia. Tätä perusteltiin sillä, että koulutus johtaa uuteen ammattinimikkeeseen. Psykologiliitto on todennut, että päätös on aiheuttanut merkittäviä ongelmia koulutettaville. Uudesta ammattinimikkeestä huolimatta psykoterapiakoulutus on usein täydennyskoulutusta. Esimerkiksi monissa psykologin toimissa edellytetään psykoterapeutin pätevyyttä.

Verottajan uusimman päätöksen mukaan (2015) yliopiston alihankkijoiden toteuttama psykoterapiakoulutus muuttuu arvonlisäverolliseksi. Käytännössä moni psykoterapiakoulutus toteutuu yhteistyössä yliopiston ja erilaisten koulutusyhteisöjen kanssa. Näissä koulutuksissa verouudistus merkitsee 24 % korotuksia koulutuksen seminaarimaksuihin. Tämä lisäys voi nostaa esimerkiksi nelivuotisen koulutuksen hintaa noin 4000 eurolla. Verottajan korotuspäätökset ovat kohtuuttomia psykoterapiakoulutettaville. Yliopiston lukukausimaksut sekä potilastyön työnohjaus ovat edelleen arvonlisäverottomia.

Mielenterveysongelmista kuntoutuminen on vakava asia niin yksilötasolla kuin kansantaloudellisestikin. Psykoterapiakoulutettavan varallisuus ei voi olla tärkein kriteeri koulutukseen hakeutumisessa. Jo nyt on nähtävissä, että psykoterapiakoulutuksiin ei aina löydy riittävästi osallistujia: mielenkiinto psykoterapiatyöhön ei riitä, kun rahat loppuvat. Terveydenhuollon ammattinimikkeeseen johtavien koulutusten tulisi olla tasapuolisesti maksuttomia.

Lähteet:

vero.fi

Kela

Kuva: generateonlinewealth-sivusto

Mikä on säästöjen hintalappu?

shutterstock_286384004

 

 

 

 

 

 

 

Aamulehti uutisoi, että valtio aikoo säästää satoja miljoonia euroja lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveyshoidoista.

Samaan aikaan suuri osa suomalaisista jää nytkin vaille tarvitsemaansa mielenterveyshoitoa. Valtioneuvoston selvityksen mukaan mielenterveyshoitoa saa vain puolet hoitoa tarvitsevista.

Vakavasti masentuneista nuorista vain alle puolet saa psykiatrista hoitoa. Suomalaisnuoret ovat maailman itsetuhoisimpia. Itsemurha on suomalaisten nuorten toiseksi yleisin kuolinsyy. Pelkästään masennuksen takia jää eläkkeelle 8 suomalaista päivässä. Viime vuosina nimenomaan nuorten eläkkeelle jäävien määrä on kasvanut.

Masennuksen hoitoennuste on erittäin hyvä, jos asianmukaiseen hoitoon vain pääsisi.

Mielenterveyden häiriöt ovat yleisin sairastavuuden ja vajaakuntoisuuden syy koko maailmassa. Maailman terveysjärjestö WHO ennustaa, että yksinomaan masennus on suurimman sairaustaakan aiheuttaja maapallolla vuonna 2030. Suomessa mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen.

Hoidoista säästäminen lisää kuolleisuutta, sairastavuutta ja inhimillistä kärsimystä. Säästöt tekevät vakavimman kansanterveydellisen uhkamme torjumisesta erityisen vaikeaa. On epäjohdonmukaista, että samalla pyritään pidentämään työuria.

Psykoterapian saatavuus työikäisille parantui merkittävästi vuonna 2011, kun kuntoutuspsykoterapian tarjoamisesta tuli Kelan lakisääteinen velvollisuus. Samanaikaisesti aikuisten työkyvyttömyyseläkkeet mielenterveyssyistä ovat vähentyneet kolmanneksella. Viime vuosina myös Suomen kansainvälisesti korkea itsemurhakuolleisuus on kääntynyt selvään laskuun. Näitä saavutettuja voittoja työikäisten mielenterveydessä ei Sote-uudistuksella saa vesittää. Sote-uudistuksessa aikuisten mielenterveyshoidon toimivimman osan eli Kelan kuntoutuspsykoterapioiden tulevaisuus on vaakalaudalla. On tärkeää, ettei julkisten palveluiden hyvin toimivia osia Soten myötä romuteta. Mielenterveyshoidon saatavuutta tulee parantaa myös lapsille ja nuorille.

Mielenterveysongelmien taloudelliset kustannukset yhteiskunnalle eivät pääosin synny hoidosta, vaan hoitamatta jättämisestä. Psykoterapia ei ole halpaa, mutta se on kustannustehokas hoitomuoto, kun laskelmiin otetaan mukaan hoitamatta jättämisen kulut.

Yhden työmarkkinoilta syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle työuran aikana nousevat 1,4 miljoonaan euroon. Vuositasolla syrjäytymisen kustannukset ovat vähintään 30 000€.  Kertaviikkoisen psykoterapian vuosikustannukset ovat noin 4000€. Riippumattomien laskelmien mukaan esimerkiksi rötöstelyyn ajautuneen nuoren perheterapeuttiseen hoitoon panostettu euro tulee veronmaksajille 9-kertaisena takaisin.

Hoito on sijoitus tulevaisuuteen, jota meillä ei ole varaa jättää tekemättä.
Inhimillinen kärsimys on rahassa mittaamatonta.

Miten tästä tunteesta pääsee eroon?

elinanurminen_loka2016

Kuva: Psychotherapynewyork-sivusto

On ymmärrettävää, että ihminen haluaa päästä eroon ahdistuksesta ja pahasta olosta. Parempaa oloa ja mielihyvää voi etsiä esimerkiksi harrastamalla liikuntaa ja viettämällä aikaa läheisten kanssa. Pidempikestoista pahaa oloa, kuten masennusta ja ahdistusta, hoidetaan usein psykoterapialla. Pahaan oloon sisältyy paradoksi: se vaikea tunne, mistä haluaisi päästä eroon, voikin vaatia todellista pysähtymistä tunteen ääreen.

Meillä jokaisella on kokemus siitä, voiko toinen ihminen kestää meidän pahaa oloamme. Pienen lapsen pahalla ololla ei ole sanoja. Se tulee esiin itkuna ja huutona, esimerkiksi nälän tai mahakivun vuoksi. Samoin jokainen on vauvana kokenut, kestikö hoitava aikuinen tätä pahaa oloa, jolle ei ollut sanoja. Tiesikö aikuinen, mitä vauva kaipaa ja pystyikö hän vastaamaan vauvan tarpeeseen. Kestikö aikuinen vauvan hätääntymistä silloinkin, kun vauvan paha olo ei heti helpottanut?

Nämä muistin ulottumattomissa olevat kokemuksemme muokkaavat käsitystä siitä, miten voimme selvitä ahdistuksen kanssa: onko minun ahdistukseni siedettävissä, kestävätkö muut minun tunteeni, kestänkö ne itse – ja saanko apua, jos tarvitsen sitä? Hiljalleen vanhemman kyky ottaa vastaan lapsen ahdistusta hätääntymättä itse, sekä mahdollisuudet helpottaa vauvan pahaa oloa, muuttuvat ihmisen omaksi kyvyksi rauhoittaa itseään ja luottaa muiden ihmisten tukeen.

Joskus pahaa oloa poteva aikuinen haluaisi pikaisen ratkaisun tilanteeseensa. Löytyisikö tehokas pilleri, jolla pahan olon saisi pois ilman sen kummempaa vaivannäköä? Miten päästä eroon surusta, ikävästä tai alakulosta? Aikuinen ihminen kysyy nyt omin sanoin: Mistä tämä ahdistus johtuu? Hän haluaa helpotusta pahalle ololle ja miettii, pystyykö kukaan auttamaan häntä.

Paha olo on normaali reaktio kriisissä, ja se helpottaa yleensä ajan kanssa, kun ihminen saa riittävästi tukea. Hetkellinen paha olo voi mennä ohi esimerkiksi puhumalla läheisten kanssa ja vähentämällä työkuormitusta. Joku käsittelee asioita omassa mielessään ja saa siitä riittävästi selvyyttä elämäänsä.

Joskus paha olo ei helpota arkisin keinoin. Siitä ei pääse eroon hyvinvointioppailla. Pahan olon vältteleminen tai hukuttaminen vaikka työntekoon ei auta, kun saman olon kanssa painiskelee vuodesta toiseen.

Esimerkiksi psykodynaamisessa psykoterapiassa on tavoitteena tutkia rauhassa asiakkaan mielessä olevaa ja pyrkiä ymmärtämään asiakkaan kokemusta. Psykoterapiassa voi parhaimmillaan kokea, että joku ihminen kestää minun tunteeni eikä yritä päästä niistä eroon. Turvallisessa psykoterapiasuhteessa on mahdollisuus käydä läpi omia tunteita uudella tavalla, asettumalla kipeän ja tuskallisen ääreen. Ja huomaamalla, että tästä voi selvitä yhdessä. Aivan kuin vanhemman ja lapsen välillä, psykoterapeutin ja asiakkaan välillä oleva turvallisuuden tunne voi siirtyä asiakkaan omaan elämään psykoterapian jälkeen: pystyn rauhoittamaan itseäni ja suhtautumaan hyväksyvästi omiin kokemuksiini. Pystyn havainnoimaan ja tutkimaan tunteitani ilman, että yrittäisin päästä niistä eroon.

Lähde:

P.B.Sorensen (1997) Thoughts on the containing process from the perspective of infant/mother relations. Kirjassa S.Reid (ed): Developments in Infant Observation, 113-122. Routledge.

 

Ammattiauttaja, älä ole ylihyvä

shutterstock_329595437Psykoterapiassa terapeuttien väliset erot selittävät hoidon tehoa enemmän kuin hoitomenetelmien erot. Tämä voi alkuun kuulostaa eriskummalliselta.

Vaikka psykoterapia on lääketieteen kriteereillä tehokas hoitomuoto yleisimpiin mielen sairauksiin – ei sitä voi antaa ja ottaa kuten lääkeannosta.  Psykoterapian ydin on vuorovaikutussuhde, jossa laatu syntyy ymmärretyksi ja kohdatuksi tulemisesta.

Kun on tutkittu huipputerapeutteja, ketkä saavat erittäin hyviä hoitotuloksia monilla potilailla, on havaittu, että he ovat erityisen tietoisia omista virheistään. He ovat erityisen tietoisia siitä, että hoito voi joko epäonnistua tai katketa ennenaikaisesti.

Suurin osa terapeuteista arvioi saavansa keskivertoa parempia hoitotuloksia, mikä tietenkään ei voi pitää paikkaansa. Suurin osa ei mahdu olemaan keskivertoa parempi. Se on matemaattinen mahdottomuus.

Heikoimpia hoitotuloksia saavat terapeutit puolestaan arvioivat, että ovat yhtä tehokkaita kuin huiput. Auttamistyön sudenkuopat syntyvät itsepetoksesta ja realistisen itsetuntemuksen puutteesta.

Kyse ei ole vain terapeuteista. Tutkimusten mukaan ihmiset arvioivat omia kykyjään järjestelmällisen vääristyneesti ammatista ja asemasta riippumatta. Suurin osa ihmisistä ajattelee olevansa keskimääräistä osaavampi. Suhteellisesti taitamaton ihminen arvioi kyvykkyytensä väärin, koska on taitamaton. Taitava on taipuvainen aliarvioimaan itsensä. Yleisesti ottaen ihminen itse ei ole taitojensa tasalla.

Ammattiauttaja, joka on tietoisempi ja herkempi lukemaan vuorovaikutusta ja toimintansa seurauksia, osaa paremmin ohjata toimintaansa. Jos terapeutti ja potilas ovat hyvin eri käsityksessä hoidon etenemisestä, yhteistyöstä tulee ymmärtämätöntä ja kohtaamatonta.

Keskeneräisyys on erottamaton osa ihmisenä olemista. Ihminen ei voi muuttua kokonaan hyväksi, mutta hän voi tulla tietoisemmaksi, herkemmäksi tunnistamaan toimintansa seurauksia toisille ja vastuullisemmaksi ohjaamaan toimintaansa.

  • Dunning, D., Heath, C. & Suls, J. (2004). Flawed Self-Assessment. Implications for Health, Education and the Workplace. Psychological Science in the Public Interest, 5 (3), 369-106.
  • Lindqvist, M. (1990). Auttajan varjo: pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Otava.
  • Miller, S. (2011). Supershrinks: Learning from the Field’s Most Effective Practioners. Luentomateriaali.

Sinkku, ovatko tapailusuhteesi heijastuksia menneisyydestä?

elina-sinkkublogi-0916Psykoanalyyttinen käsite ”transferenssi” tarkoittaa ihmisen tapaa suhtautua nykyisiin ihmissuhteisiinsa samalla tavalla kuin menneisiin, lapsuuden ihmissuhteisiin.

Menneisyyden tunnekokemukset siirtyvät uusiin ihmissuhteisiin tiedostamatta. Tämä voi näkyä siinä, että reagoimme nykyisissä ihmissuhteissa jollakin opitulla tavalla, jota läheisemme eivät ymmärrä tai joka ei vastaa todellista tilannetta. Tästä huolimatta yritämme kuitenkin perustella, miksi tunteemme tai odotuksemme ovat oikeutettuja. Mitä enemmän ihmisellä on traumaattisia kokemuksia varhaislapsuudessa, sitä todennäköisemmin hän siirtää silloiset tunteensa, pelkonsa ja odotuksensa uusiin ihmissuhteisiinsa. Kyseessä eivät välttämättä kuitenkaan ole todelliset lapsuuden kokemukset vaan lapsen silloinen tulkinta niistä.

Transferenssi voi vaikuttaa monella tavalla sinkun deitteihin ja tapailusuhteisiin. Se voi näyttäytyä esimerkiksi jatkuvana kokemuksena hylätyksi tulemisesta. Saattaa olla, että sinkku kokee ihastuvansa aina tietynlaisiin ihmisiin, joita hän ei myöhemmin kuitenkaan koe luotettaviksi. Tai hän ei pääse irti suhteista, joissa hän ei koe oloansa turvalliseksi. Joskus sinkku voi oman tulkintansa kautta edesauttaa omien pelkojensa toteutumista, ikään kuin viedä tilanteita omien pelkojensa suuntaan. Mitä turvallisempi sinkun kokemus omista vanhemmistaan on, sitä realistisemmin hän pystyy näkemään deittikumppaninsa ilman menneisyyden silmälaseja. Sisäisten ristiriitojen käsitteleminen auttaa siinä, etteivät menneet kokemukset liiallisesti ota rakkauselämää näyttämökseen.

Psykoanalyytikko Veikko Tähkä kirjoitti, että rakastuminen ensi silmäyksellä on transferenssia. Mitä vahvempi myönteinen ensivaikutelma on, sitä todennäköisemmin kyse on transferenssista: ihastuksen kohteessa on jotain sellaista, mitä tärkeällä lapsuuden henkilölläkin oli. Sinkku kokee ihastustaan kohtaan samoja tunteita kuin lapsena vanhempiaan kohtaan, tilanteessa on jotain tuttua. Vahvassa myönteisessä tunnekokemuksessa sinkku ajattelee olevansa ”hyvä ihmistuntija” tai hyvällä ”intuitiolla” varustettu.

Sinkku, jos löydät itsesi toistuvasti hankalasta ihmissuhteesta, on mahdollista, että nämä suhteet ovat transferenssisuhteita – eli edustavat tiedostamattomasti aina uutta versiota omista vanhemmistasi. Käsittelemällä omia lapsuuden ihmissuhteita esimerkiksi psykoterapiassa ihmisellä on suurempi mahdollisuus kohdata kumppaniehdokkaat sellaisina, kuin he ovat.

Deittailu vie usein matkalle sisimpään ja omaan menneisyyteen. Jokainen deittikumppani, tapailu- tai parisuhde onkin aina uusi ja tärkeä mahdollisuus työstää käsitystä omasta itsestä ja muista ihmisistä.

Lähde:

Tähkä, V. (1982) Psykoterapian perusteet. Helsinki: Werner Söderström.

Kuva: Livehdwallpaper-sivusto

Huomaa myös:

 

Uskallatko olla eri mieltä terapeutin kanssa?

shutterstock_155790596Psykologina kuulen usein tarinoita terapiassa käymisestä. Pääasiassa kokemukset ovat hyviä, mutta joskus tapaaminen ei ole vastannut tuttavan odotuksia. Yksi kokee, että terapeutti ei ymmärtänyt häntä. Toinen ei pidä terapeutin työtavasta. Kysyn aina saman kysymyksen: ”No, kerroitko sinä hänelle, miltä sinusta tuntui?” Vastaus on yleensä ”en”.

Jos ensitapaaminen terapeutin kanssa ei vastaa odotuksia, ihmisestä tuntuu väärinymmärretyltä ja yksinäiseltä, jopa loukatulta. Pariterapiassa hätä ja pettymys oman parisuhteen tilasta saavat aikaan kauhun, jos terapeutti ei tunnu ymmärtävän. Kyseessä on asiakkaan elämän tärkein asia.

Kaikissa ihmissuhteissa tulee väärinkäsityksiä ja loukkaantumisia. On normaalia, että asiakasta voi suututtaa jokin terapeutin sanominen tai mielipide. Yhteisymmärrys löytyy kysymällä ja korjaamalla. Varsinkin pitkässä terapiasuhteessa asiakas tuntee terapeuttia kohtaan sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita. Mikä voisi olla suurempi luottamuksen osoitus kuin uskallus ja lupa kuvata terapiassa myös pettymyksen tunteita? Jos asiakas ei voi kertoa terapeutille tunteistaan, onko tapaamisesta hyötyä? Asiakkaan ja terapeutin yhteistyösuhde vaikuttaa ratkaisevasti siihen, auttaako psykoterapia. Kielteisistäkin tunteista voi puhua rakentavasti. Epäystävällisyys ja uhkailu ovat asia erikseen. Asiakas voi myös vaihtaa terapeuttia niin halutessaan.

Ihminen heijastaa terapeuttiin myös aikaisempia kokemuksiaan ihmissuhteista. Terapiassa niitä voi rauhassa tutkia. Psykoterapia tarjoaa parhaimmillaan turvallisen paikan käsitellä pettymystä, ärtymystä ja vihan tunteita – ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta.

Lähteet:

Greenberg, L. (2014) The Therapeutic Relationship in Emotion-focused Therapy. Psychotherapy, 51(3), 350–357.

Safran, J.D.; Muran, J. C. & Shaker, A. (2014) Research on Therapeutic Impasses and Ruptures in the Therapeutic Alliance. Contemporary Psychoanalysis, 50(1–2), 211–232.