Jumissa uskottomuuskriisissä

Yksi tavallisimpia kriisin aiheuttajia parisuhteessa on uskottomuus. Kohdatessaan uskottomuuskriisin monet parit yrittävät pärjätä voimakkaiden tunteiden ja turvattomuuden kanssa keskenään. Useat myös hakevat ammattiapua. Kun asiat menevät hyvin, uskottomuus käynnistää parin välillä prosessin, jossa läheisyyttä aletaan uudelleen rakentamaan. Pettäjä osoittaa katumustaan, pyytää vilpittömästi anteeksiantoa, muuttaa toimintaansa ja yrittää löytää käsitystä omalle käytökselleen. Haavoitettu osapuoli taas yrittää löytää ymmärrystä sille, että miksi meille kävi näin ja etsii itsestään anteeksiantoa toisen virheille.

Joskus käy kuitenkin niin, että keskusteluyrityksistä huolimatta kriisiin jäädään jumiin. Pari pyörii samalla riitelyn kehällä viikosta tai kuukaudesta toiseen.  Olen havainnut, että tällaisissa jumeissa on aika usein kysymys kahdesta vaihtoehtoisesta tilanteesta.

Ensimmäisessä tilanteessa uskoton ei ole kantanut riittävää vastuuta omasta teostaan. Tällä tarkoitan sitä, että uskoton ei ole pyytänyt anteeksi tavalla joka olisi riittävästi korjannut tapahtunutta. Tällöin loukattu osapuoli ei ole nähnyt kumppanissaan sellaista katumusta, joka olisi osoittanut, että loukatun osapuolen kipu merkitsee kumppanille jotakin.  Hän ei ole ehkä myöskään nähnyt, että tapahtunut olisi käynnistänyt riittävää sisäistä prosessia uskottomassa kumppanissa. Tämän prosessin uupuminen voi saada loukatun osapuolen miettimään, että jos mikään ei muutu, niin pettäminen voi tapahtua koska vain uudelleen.

Mikä sitten saa uskottoman välttämään anteeksipyyntöä ja katumuksen näyttämistä? Kun on toiminut väärin, itseen katsominen aiheuttaa häpeää. Saattaa olla, että uskoton on oppinut elämänsä varrella välttämään hankalia tunteita ja piilottamaan toisilta omaa avuttomuuttaan. Parin välillä häpeän välttäminen voi näkyä niin, että kun loukattu osapuoli yrittää puhua tapahtuneesta, uskoton vetäytyy tai hermostuu. Tällöin loukattu jää ilman kokemusta jonka hän tarvitsisi – kokemusta, että oma pettymys otettaisiin vastaan ja sitä pahoiteltaisiin. Riittävää anteeksipyyntöä ja loukkaamisten korjaamista ei tapahdu. Saattaa olla, että pari jatkaa yhdessä, mutta haava on yhä auki. Läheisyyttä ei synny, koska loukattu osapuoli ei koe suhteessa riittävää turvallisuuden tunnetta. Pahimmillaan hän jää vahtaamaan ja kontrolloimaan puolison elämää ja yrittää sillä ratkaista puuttuvan tunnetason turvan.

Toisessa tilanteessa, pulmat syntyvät loukatun osapuolen hankaluudesta säädellä omia tunteitaan. Puolison uskottomuus on iso haava itsetunnolle. Se panee miettimään, olenko riittävä, kun joku toinen on ajanut ohitseni. Jos itsetunto on haavoittunut elämän aikana jo useamman kerran aikaisemmin, voi tunteiden säätelyn tehtävä käydä todella raskaaksi. Pintaan saattaa nousta kaikki aiemman elämän loukkaukset ja ohittamiset, jotka vaativat saada jotain korvausta. Jos on vielä niin, että ei ole voinut aiemmassa elämässään luottaa omiin läheisimpiin ihmisiin, perusturvallisuudentunne järkkyy herkemmin.

Joskus on niin, että vaikka uskoton olisi katunut tekoaan, pyytänyt monta kertaa anteeksi ja yrittänyt muuttaa itseään, se ei riitä loukatulle. Kielteisten tunteiden voima, pettymys, viha, raivo, suru, pelko ja epätoivo, voi ajaa loukatun osapuolen aina uudelleen säätelemättömään tilaan, jossa vastuu tunteiden hallinnasta sysätään toiselle. Uskoton joutuu syytetyn nurkkaan, josta pois pääseminen tuntuu mahdottomalta. Toivo voi kadota suhteesta ja uskoton alkaa valmistelemaan lähtöä tai kuolettaa omat tarpeensa.

Vaikka jokainen pari elää tässä hetkessä, mukana elää myös molempien historia. Kriisissä aiemman elämän haavat nousevat pintaan ja tulevat parin välille. Ihminen ei valitse sitä, mihin olosuhteisiin hän syntyy tai missä ympäristössä hän viettää elämän alkutaipaleen. Siksi on hyvä olla myös armollinen. On rankkaa kohdata tilanne, jossa toinen ei pysty ottamaan vastuuta ja pyytämään anteeksi. On myös rankkaa huomata se, ettei itse kykene anteeksiantoon. Näiden jumikohtien tunnistaminen voi kuitenkin olla uuden alku. Se voi auttaa löytämään suunnan, johon tähdätään joko yhdessä tai sitten joskus erillään.

 

Perheen hyljeksimät mustat lampaat

shutterstock_133489463Ihminen on laumaeläin, jolla on voimakas tarve kuulua joukkoon. Yksilön tunne yhteenkuuluvuudesta muodostuu läheisessä yhteydessä toisiin ihmisiin. Tavallisimmin yhteydenpito lapsuudenperheeseen tuottaa myönteisiä kokemuksia, ja perhe muodostaa ihmisen yhteenkuuluvuuden perustan. Samankaltaisena on hyvä olla laumassa. Mutta entä kun olet hiukan erilainen?

Tuore tutkimus selvitti, miten mielipiteiden tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi hyljeksityt perheenjäsenet selviytyivät laumansa ulkopuolisuudesta.  Torjunnasta seurasi psyykkisiä ja psykosomaattisia seurauksia hylätyille perheenjäsenille. He kokivat masennusta, ahdistusta ja yksinäisyyttä.

Hylätyille on olemassa nimikin: heitä kutsutaan mustiksi lampaiksi. He ovat erilaisia kuin muut perheenjäsenet, ja tästä syystä he joutuvat perheen ulkopuolelle. Perheen mustat lampaat kuuluvat perheeseen, mutta hyljeksittyinä.  Perheen sisäiset puhelut, viestit ja tapaamiset vahvistavat hylkäämistä kerta toisensa jälkeen.

Moni tutkituista mustista lampaista rakensi itselleen uuden perheen samankaltaisista ystävistä ja tuttavista.  Yhtälailla moni piti etäisyyttä hylkääjiinsä. Eräs keino suojautua oli rajoittaa tietoa, jota lähtöperhe sai torjumastaan jäsenestä. Tämä tapahtui välttelemällä riitaa aiheuttavia puheenaiheita. Monet hylätyistä vähättelivät tarvettaan hyväksyvään lähtöperheeseen. Toiset taas vähensivät perheensä vaikutusvaltaa elämässään. Oman näköinen elämä oli torjutuille tärkeää ja monet kieltäytyivät näkemästä itseään uhreina. Tutkimuksen mustat lampaat selviytyivät, mutta eivät vaurioitta. Ulkopuolisuus sattui kipeästi, vaikka moni yritti pysyä urheana. Oma elämäntapa oli mustille lampaille ylläpitämisen arvoinen, vaikka sen hinta oli perheen läheisyyden ja tuen menettäminen.

Perheenjäseniä vieroksutaan, tuomitaan ja hylätään erilaisuuden vuoksi yhä vieläkin. Tämän suurempaa petosta lauman jäsenelle ei voi olla. ’Jos poikkeat kaavasta, et kuulu joukkoon’. ’Jos tuotat meille häpeää, häivy’. ’ Ellet täytä vaatimuksiamme, emme halua olla missään tekemisissä’. ‘Et kelpaa meille. Tuossa on ovi’.  Tänäkin päivänä perusturvallisuuden kotipesä, perhe, voi olla vastuussa ihmisen yksilöllisyyden ja oikeuksien polkemisesta.

Entä kun asiat menevät toisinpäin. Entä kun erilainen perheenjäsen on hyväksytty, kuuluu joukkoon ja hänen valintansa ovat yhtä arvokkaita kuin toisten? En ole törmännyt tutkimukseen aiheesta, mutta kokemukseni terapeuttina kertoo, että hyväksynnästä seuraa ihmisen itsetunnolle pelkkää hyvää. Tulee mieleen muuan taiteilija Andy Warhol, joka pienenä leikkasi paperinukkeja ja pukeutui tytöksi. Hän oli äidin poika lapsesta aikuisuuteen, paperinukkeineen kaikkineen, ja maailmansuuruinen itsetunto seurasi häntä hänen kuolemaansa saakka.

Lähde: Hall, Elizabeth Dorrance: The communicative process of resilience for marginalized family members.  Journal of Social and Personal Relationships Dec 22,2016

 

 

 

 

Perheystävällisyys lähtee huolenpidosta

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_182289464Viime vuonna syntyi 803 porilaisvauvaa. Vastasyntyneitten suomalaisvauvojen elinajanodote oli pojilla 78,5 vuotta ja tytöillä 84,1 vuotta. Useat heistä tulevat näkemään 2100 –luvun.

Oma isoisäni syntyi vuonna 1868, niin uskomattomalta kuin se ehkä tuntuu. Isoisäni syntymän aikoihin Suomessa vallitsivat suuret nälkävuodet ja maassa oli laajamittainen nälänhätä. Jopa 15 prosenttia väestöstä kuoli. Lapsikuolleisuus oli suurta. Viime vuonna syntyneet vauvat painoivat syntyessään keskimäärin yli 3,5 kiloa ja vaikka muuta väitettäisiinkin, Suomi pitää vauvoistaan ja heidän perheistään kansainvälisesti katsoenkin erinomaista huolta.

Perheystävällisyys lähtee siitä huolenpidosta, jota yhteiskuntamme suo uudelle kansalaiselleen alusta asti – äitiys- ja lastenneuvolatoiminta, äitiyspakkaukset, kattava päivähoito ja varhaiskasvatus, ansioitunut koulujärjestelmä. Se ei kuitenkaan riitä, vaan kaiken ydin on rakastava perhe, kodin suoma perusturvallisuus ja lähiyhteisön tuki.

Omassa lapsuusympäristössäni maaseudun kyläyhteisössä äidit olivat kotosalla eikä päiväkoteja ollut lähimaillakaan. Lapset kulkivat mukana kodin askareissa, oli sitten kyse heinänkorjuusta, lypsämisestä tai nuorempien sisarusten kaitsemisesta. Turvallisuusasioihin ei ollut nykyisenkaltaista määräysten kirjoa – naapurin isäntä otti meidät lapset hytittömän traktorinsa lokasuojan päälle istumaan ja huristeli kylän läpi tai muuta sellaista, joka nykyisin saisi lastensuojeluviranomaiset kauhistumaan.

Koimme sen sijaan kylän muiden perheiden ja lasten kanssa yhteisöllisyyttä, joka ei enää palaa. Maaseudun yhteisöllisyys oli sallivaa; siihen mahtuivat niin lievästi kehitysvammaiset kuin samaa sukupuolta edustavien parisuhteet. Jos jonkun mielenterveys sattui järkkymään, oli hän paikallismurteella ilmaistuna ”jämt sukkel” ja saattoi käydä välillä ”toipumassa”, mutta silti hänellä oli oma paikkansa yhteiskunnassa. Tällaista oli oman lapsuuteni perheystävällisyys.

Paljon on muuttunut sitten noiden lapsuuden päivien, mutta perheystävällisyys –käsitteeni lähtee edelleen perusturvallisuuden kokemuksesta, joka auttaa kestämään niitä vastoinkäymisiä, joita elämä eittämättä itse kunkin tielle tuo ennemmin tai myöhemmin.

Nykyaikaisessa kaupunkiyhteisössä perheystävällisyys mahdollistaa äitien ja isien työssäkäynnin luomalla varhaiskasvatuksen ja koulutuksen vaihtoehtoja. Kaupunki on sekä palvelujen järjestäjä että merkittävä työllistäjä. Nämä kaksi asiaa eivät ole ristiriidassa keskenään, sillä alueellisesti kattava päivähoitoverkko, joustavat päivähoidon aikataulut ja pienten koululaisten iltapäivähoidon toimivuus ovat sekä palvelujen järjestäjän että työnantajan näkökulmasta kaupungin intressissä. Palvelusetelin käytön lisääminen päivähoidossa suo lasten vanhemmille yhä enemmän vaihtoehtoja – on tarjolla vaikkapa teemapäiväkoteja liikunnasta musiikkiin ja eri kieliä.

Työnantajana Porin kaupunki mahdollistaa työaikajoustot. Suuri ja monialainen työnantaja mahdollistaa uudet urapolut elämäntilanteiden vaihtuessa. Kuntaorganisaationa olemme tunnollinen ja vakaa työnantaja, jonka palveluksessa tehdään arvokasta työtä porilaisten ja satakuntalaisten parhaaksi.

Aino-Maija Luukkonen
Kirjoittaja on Porin kaupunginjohtaja ja mukana Perheystävällisessä Diilissä

diiliVäestöliitto järjestää viihteelllisen shown – Perheystävällinen Diili – työpaikat tentissä! – Porin SuomiAreenalla maanantaina 11.7. klo 17 – 18.15 Kaupungintalon pihalla.

Diilissä työpaikkoja haastatellaan perheystävällisyydestä. Kansanedustaja Hjallis Harkimo selvittää paikallaolevien viiden työpaikan perheystävällisyyttä. Väestöliiton varapuheenjohtaja Marianne Heikkilä toimii avustajana. Tilaisuudessa nostetaan herkullisella tavalla työn ja perheen yhteensovittamista esille. Kisaamassa joukko mielenkiintoisia suomalaisia työnantajia!