Ovatko perhevapaat vain työmarkkina-asia?

Onko perhevapaiden uudistaminen pelkästään työmarkkina-asia? Onko kyse vain työllisyydestä ja tasa-arvosta vai myös lasten hyvinvoinnista? Vähentääkö uudistus lapsiköyhyyttä vai lisääkö?  Miten erilaiset tavoitteet ja monimuotoisten perheiden tarpeet yhteen sovitetaan?

Tätä soisin budjettiriiheen pian kokoontuvien ministereiden miettivän.

Hesari otsikoi äskettäin sovun perhevapaista alkavan löytyä mutta pienten lasten kotihoidon tuesta vielä kiistellään. Valmistelutyötä ennakoitiin tehtävän puhtaasti kolmikantaisesti – työntekijöiden ja työnantajien etujärjestöjen sekä valtion edustajien työryhmässä.  Pelkään pahoin, että silloin perhevapaat siirtyvät perhepolitiikan ytimestä työllisyys- ja kilpailukykyasioiksi.  Mahtaako silloin jäädä aikaa lapsivaikutusten arviointiin?

Työmarkkinajärjestöt julkistivatkin perjantaina kannanoton, jossa ne kiirehtivät hallitusta aloittamaan perhevapaauudistuksen. Tavoitteista ei löytynyt lasten hyvinvointia.

Valmistelua pitää johtaa lapsen edun periaatteen, johon valtio on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa sitoutunut. Lasten hyvinvoinnin näkökulmaa vahvistamaan tarvitaan valmisteluun lapsi- ja perhejärjestöjen sekä tutkimuksen asiantuntijat. Esimerkiksi Väestöntutkimuslaitos julkistaa lokakuussa perhevapaiden pohjoismaisen vertailun, joka antaa suhteellisuuden tajua oma järjestelmämme arviointiin.

Toivon, että puolueet ja poliittisten päättäjät itse ottavat keskeisen roolin valmistelussa. Toki työmarkkinatahoilla on siinä paikkansa, koska ne rahoittavat ansiosidonnaiset etuudet.

Mediakin voisi selvittää isien ja äitien näkemyksiä asiasta. Perheiden omat näkemykset ”kiistanalaisesta” pienten lasten kotihoidon tuesta ovat eri tavoin painottuneita kuin työmarkkinatahojen ja monien puolueidenkin. Väestöliiton perhebarometrin valossa kotihoidontuki ei näytä kiistanalaiselta vaan etenkin pienten lasten vanhempien laajasti arvostamalta.

Se ei olekaan ihme, koska lasten kotihoidon tuki on palvelusetelityyppinen ja joustava etuus, jota hyödynnetään oman perheen sisällä erilaisissa elämäntilanteissa, isovanhempien tai muun sukulaisen tai ulkopuolisen hoitajan palkkaamisessa sekä yksityisen päivähoidon ostamisessa. Näitä hyviä puolia ei pitäisi uudistuksissa menettää.

Budjettiriihestä odotan päätöstä jatkuvalle spekuloinnille vapaiden muutoksista. Lähivuodet voisi jo rauhoittaa. Perheillä on oikeus saada hyvissä ajoin tietoa, milloin mahdolliset uudistukset tulevat voimaan. Perhepolitiikan pitää olla pitkäjänteistä ja ennakoitavaa.

Perhevapaiden uudistamisen ehdotuksissa on mukana tasa-arvon kaapuun kiedottuja etuuksien tosiasiallisia leikkauksia. Etenkin nämä ovat omiaan vaikuttamaan perheiden suunnitelmiin ja jopa syntyvyyteen. Parempi olisi tehdä isompien remonttien valmistelu rauhassa ja tähdätä seuraavalle vaalikaudelle. Pienten askelten uudistamista voi tehdä toki nopeammalla tahdilla.

Monet uudistajat ovat puhuneet ”nollasummapelistä” eli siitä että ns. uutta rahaa ei uudistukseen käytetä. Miksi näin? Perheiden etuuksien reaaliarvohan on laskenut 1990-luvun alusta, lapsilisän osalta noin 30 prosenttia. Se on enemmän kuin monen muun väestöryhmän esimerkiksi eläkeläisten osalta. Uudistuksesta on vaikea saada lasten hyvinvointia ja isien hoitovastuuta lisäävää, jos ansiosidonnaista vapaata ei pidennetä. Siihen tarvitaan lisää rahaa.

Perhebarometreissä perheet toivoivat enemmän joustoa työelämään ja myös osa-aikatyön mahdollisuuksia. Ruotsissa äitien ja isien tasaisemmin jaettu hoitovastuu perustuu paljolti myös osa-aikatyön hyödyntämiseen. Lapsetkin pitävät eniten lyhyistä hoitopäivistä.

Perhevapaauudistuksen pitää tuoda enemmän joustavuutta ja vähentää jäykkyyksiä. Isille ja äideille pitää antaa mahdollisuuksia toimia myös tiiminä oman lapsensa hyvinvoinnin kannalta parhaaksi katsomallaan tavalla.

Suomessa ei ole hyvät perinteet uudistamisessa, joka perustuu tutkimukseen tai asiakaskokemukseen. Yleensä työryhmässä tai neuvottelussa päätetään poliittisesti sopivasta paketista. Jälkeenpäin sitten ihmetellään ei-toivottuja vaikutuksia ja sitä miten ihmiset käyttäytyivätkin uudistuksen jälkeen niin kovin yllättävästi.

Eikö perhevapaiden valmistelussa kannattaisi arvioida etukäteen vaikutuksia lapsiin sekä isien ja äitien todellisiin käyttäytymismuutoksiin? Olisivatko erilaisten perheiden asiakasraadit oikea tapa lähteä selvittämään parhaiten toimivaa kokonaisuutta? Mutu-tuntuma ei tähän riitä.

Mitä yksittäistä päätöstä toivoisin budjettiriihestä nuorten perheiden tueksi? Perheiden tasa-arvoa lisäisi äitiyspäivärahan alimman eli vähimmäispäivärahan tason korotus samalle tasolle kuin työmarkkinatuki. Se myös tukisi lapsiköyhyyden vähentämistä. Eniten lapsilukutoiveet ja syntyvyys ovat nimittäin vähentyneet heikossa työmarkkina-asemassa olevien ja heikosti koulutettujen parien perheissä. Perheellistymisestä ei saa tulla Suomessa hyväosaisten etuoikeus. 

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Iltalenkillä

shutterstock_4898665Tapasin sattumalta iltalenkillä lähiseudulla asuvan isoisän. Hänellä on kohta vuoden ikäinen pojanpoika. Juttelimme niitä-näitä ja mies päivitteli, kuinka miniä on jo menossa töihin, vaikka lapsi on täyttämässä vasta vuoden. Lapsen näkökulmasta olenkin samaa mieltä. Perheen äitiä voin myös ymmärtää: töihin on joskus tarpeellista, mukavaa tai välttämätöntä palata. Siksi kysyinkin tältä seniorikansalaiselta, ”eikö perheen isä voisi vuorostaan jäädä hoitovapaalle?”

Kysymys taisi tulla puskan takaa. Tämä noin 65-vuotias mies ei ollut ehkä ikinä ajatellut, että miehen pitämä vanhempain- tai hoitovapaa olisi oikeasti joku vaihtoehto, ainakaan heidän suvussaan ja lähipiirissään.

Satuin tuona iltana olemaan puheliaalla tuulella, enkä päästänyt asiaa käsistäni. Syntyikin vilkas keskustelu perhevapaista, naisten työurista, määräaikaisista työsuhteista, palkoista ja eläkkeiden kertymisistä. Puhuimme myös isistä, työelämän muutoksista ja lapsiperheiden arjesta.

Olimme loppujen lopuksi pitkälti yhtä mieltä siitä, että isä voi äidin tavoin olla pätevä 1-2-vuotiaan hoitaja kotona. Tai ainakin hänestä voi kokemuksen karttuessa yhtä lailla kehkeytyä hyvä ruokkija, pesijä, ulkoilu- ja leikkikaveri, kuhmuun puhaltaja ja iltapäiväunille nukuttaja.

En tiedä, muuttuiko maailma tuon keskustelun jälkeen yhtään. Mutta ainakin yksi ihminen jäi miettimään, mitä kaikkia lyhyt- ja pitkäkestoisia vaikutuksia perhevapailla on paitsi lapsille, myös naisten työssäkäynnille ja työmarkkina-asemalle. Ilman yksittäisten isien tekemiä päätöksiä perhevapaalle jäämisestä, naiset ovat vielä 2010-luvullakin aivan liian yksin työ- ja perhe-elämää koskevissa päätöksissään. Ja he liian yksin kantavat kaikki riskit, joita töistä poissaolo tai lapsen aikainen isoon hoitoryhmään siirtyminen aiheuttaa. Kiintiöimällä perhevapaita lisää isille, asiaa voidaan edistää osittain, mutta suurin muutettava asia ovat silti asenteet ja toimintamallit.

Ymmärrän kuitenkin myös sitä isää, joka ei jää pois töistä pitkäksi aikaa perhevapaalle: riskitöntä se ei ole aina hänellekään. Silti toivoisin kesän aikana kuulevani, että juuri tuossa vauvaperheessä päädyttiinkin nykyaikaiseen järjestelyyn: lasta ei viedä päiväkotiin vielä 1-vuotiaana, vaan isä siirtyy vuorostaan päävastuuseen lapsen kotihoidosta. Samalla hän kantaa osaltaan tähän mittavaan ja hyvään sijoitukseen sisältyvän jonkinasteisen mutta ei mahdottoman työmarkkinariskin.

Vain tahto ja mielikuvitus rajoina

shutterstock_188393936”Lapsi- ja perhejärjestöt vaativat lapsiin ja perheisiin investoimista tulevan hallituksen strategiseksi painopisteeksi. Valtioneuvostossa hajallaan olevasta lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikasta on luotava toimiva kokonaisuus. Lapsiin ja perheisiin investoimisella luodaan kestävän kasvun edellytykset koko yhteiskunnalle”. Tämän kannanoton teimme yhdessä kuuden järjestön voimin.

Kannanotto luovutettiin eduskunnan lapsen puolesta -ryhmälle 4.3. Edustajat pitivät erinomaisena sitä, että järjestöt olivat koonneet voimansa ja tiivistäneet tärkeimmät tavoitteet ytimekkääksi ohjelmaksi. Tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan vielä aimo annos tahtoa ja sitkeyttä, jotta lapset, nuoret ja perheet saadaan nousemaan politiikan kärkeen ja uudistushankkeet muuttumaan perheiden paremmaksi arjeksi.

Yhteiskunnan ja politiikan mahtivaikuttaja on raha. Kun järjestöt esittävät vaalitavoitteissaan parannuksia perhe- ja sosiaalipolitiikkaan, kysytään heti ”mistä rahat?”.

Ehdotan, että aloittaisimme politiikan uudistustyön siitä, että ensin laskisimme yhteen ne määrärahat, joita valtio ja kunnat jo nykyisin käyttävät lasten hyväksi – kuten lapsilisät, neuvola, varhaiskasvatus, koulu, lastensuojelu, liikunta ja kulttuuri. Toiseksi voitaisiin arvioida myös työnantajien osuutta, kuten perhevapaiden kustannuksia. Kolmanneksi ehkä osattaisiin arvioida myös vanhempien, isovanhempien ja muiden läheisten ja vapaaehtoisten työn määrää ja arvoa. Hyvä, jos tämän jälkeen voidaan lisätä satsauksia nykytasoon verrattuna.

Lisäinvestointivaatimusten vaihtoehtona kannattaisi paneutua siihen, voitaisiinko ja millä tavoin nämä nykyiset varat käyttää lasten hyväksi entistä paremmin. Jättiuudistusta ei kuitenkaan kannattaisi jäädä laatimaan vuosiksi. Melko nopeastikin voitaisiin määritellä ensimmäiset parannuskohteet ja tehdä ensimmäiset muutokset nopeasti. Missä kohdin kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien lasten turvaa pitää vielä parantaa? Miten ennalta ehkäisevää toimintaa pitää tehostaa? Mistä kohdin voitaisiin varoja siirtää näihin tarkoituksiin niin, että hyödyt jäisivät haittoja suuremmiksi?

Yhtenä yksittäisenä muutosehdotuksena esitän lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen nostamista lapsilisäjärjestelmän sisällä varoja siirtämällä. Perusteena on se, että yksinhuoltajaperheiden lapsilla on suurempi köyhyys- ja syrjäytymisriski kuin useamman huoltajan perheillä.

Yksi tärkeä voimavarojen kohdentamisen suunta ovat sähköiset palvelut. Esimerkiksi Väestöliiton parisuhdekeskuksen nettisivuja klikataan kuukausittain keskimäärin 40 000 kertaa, kun haetaan tietoa ja neuvoja parisuhteen kysymyksiin. Vastaajat hyötyvät palvelusta ja se keventää monen lapsen ja perheen arkea! Palvelu on rahoitettu Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella ja laadittu huippuosaajien voimin. Palvelun tarjonta ja käyttö eivät lisää minkään kunnan menoja. Päinvastoin se todennäköisesti vähentää kuntien korjaavien palvelujen tarvetta ympäri maata. Vastaavia sähköisten palvelujen mahdollisuuksia on vielä paljon toteuttamatta.

Yhteiskuntaa voidaan muuttaa myös ilman valtion ja kuntien budjettipäätöksiä tai tekemättä uusia lakeja. Voimme muuttaa asenteita ja sitoutua yhdessä asettamaan lapsen edun ensi sijalle. ”Koko Suomi kasvattaa!” Tähän periaatteeseen olemme valtiona oikeastaan sitoutuneetkin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa.

Asennemuutokset helpottaisivat esimerkiksi perheen ja työn parempaa yhteensovittamista. Lainsäädäntöä viisaasti soveltamalla ja työelämän neuvottelumekanismien kautta yhteisymmärrystä hakemalla on mahdollista muuttaa työpaikkojen käytäntöjä erilaisten perheiden arkeen paremmin soveltuviksi. Asennemuutokseen tarvitaan mielipidevaikuttajia, kuten järjestöjä ja kansalaisaktiiveja.

Eduskuntavaalikampanjassa ja vaaleissa voit nyt äänestäjänä tai ehdokkaana valita lapsille, nuorille ja perheille paremman tulevaisuuden. Samoin voit ideoida tulevaisuuden uusia ratkaisuja. Voit myös haastaa muita mukaan vaikuttamaan. Rajana ovat vain tahto ja mielikuvitus.