Sinkku, tyydytkö rakkauden rippeisiin?

Joissain tapailusuhteissa ”pallo” on aina toisella osapuolella. Treffit ja tapaamiset toteutuvat vain toisen ehdoilla, ja pelin henki on ”ota tai jätä”. Tiiviimpää yhteydenpitoa ja suhteen syvenemistä toivova osapuoli tyytyy rakkauden rippeisiin. Voi tuntua pienemmältä riskiltä tyytyä vähempään, kuin ilmaista omia tarpeita ja ottaa riski jäädä yksin. Toisaalta myös etäisyyttä vaaliva osapuoli voi suojella itseään torjunnalta. Pelko voi olla sama kummallakin, vaikka selviytymiskeino on erilainen.

Tietynlainen jännitys tai etäisyys kuuluu jokaisen tapailusuhteen alkuun. On tärkeää saada aikaa omille ajatuksille ja antaa ”happea” toisellekin. Kun huomaa kaipaavansa toista, ihastuksen ja kiintymyksen tunteet voivat vahvistua. Parisuhteessa tarvitaan sekä läheisyyttä että erillisyyttä.

Joskus pelot, kuten torjutuksi tulemisen pelko, voivat kuitenkin saada ihmisen toimimaan omia arvojaan ja tulevaisuuden haaveitaan vastaan. Kaipuu ja pelko voivat kietoutua tiiviisti yhteen. Jokin osa ihmisestä kaipaa rakkautta enemmän kuin mitään muuta, ja jokin toinen osa puolestaan pelkää sitä – enemmän kuin mitään muuta, ja haluaa väistää suhteen syvenemistä. Moni voi tunnistaa sisäisen ristiriidan, mutta sitä voi olla hankala käsitellä.

Tämä voi näkyä esimerkiksi siten, että parisuhdetta kaipaava ihminen alkaakin vetäytyä ja ahdistuu, kun suhde voisi syventyä. Toinen sinkku, kenelle parisuhde on tärkein asia elämässä, valitseekin puolison, jolle tärkeintä on työ tai kaverit. Kolmas, julkista yhdessäoloa ja sitoutumista kaipaava sinkku voi esimerkiksi deittailla sellaista henkilöä, joka ei ole kiinnostunut tutustumaan hänen läheisiinsä tai ei halua tulla nähdyksi yhdessä. Saavuttamaton rakkaus voi tiedostamattomalla tavalla tuntua turvallisemmalta kuin läheinen parisuhde.

Hylätyksi tulemista pelkäävällä on usein kielteisiä uskomuksia omasta itsestään: ”jos olen sellainen, kuin oikeasti olen, toinen ei kestä minua ja lähtee”. Tiedostamattaan sinkku voi toteuttaa pelkoaan tapailemalla ihmisiä, joiden kanssa ei ole turvallista ilmaista omia tarpeita – ja näin oma kielteinen uskomus itsestä pysyy yllä. ”Minut jätetään aina, en kelpaa kenellekään.” Rakkauden rippeisiin tyytyvä sinkku voi odottaa, että toinen osapuoli tekee päätöksen myös tapailusuhteen loppumisesta – sen sijaan, että hän pohtisi, voiko hän itse hyvin suhteessa.

Tässä välissä on hyvä muistuttaa, että rakkauden rippeet eivät ole itsessään huono asia. Kukin voi hakea sellaista rakkautta, mikä tuntuu itsestä riittävältä ja omaan elämään sopivalta. Jonkun rakkauden rippeet ovat toiselle juuri sopiva määrä läheisyyttä ja sitoutumista. Riittävää sitoutumisen määrää ei voi kukaan määrittää ulkopuolelta. Se on aina henkilökohtainen kysymys. Omaa itseä on lupa suojata sellaiselta läheisyydeltä, joka tuntuu ahdistavalta tai kahlitsevalta.

Jos tapailusuhteet yksi toisensa jälkeen tuntuvat epätyydyttäviltä, silloin on hyvä pohtia asiaa. Läheistä rakkaussuhdetta kohti voi olla pelottavaa mennä, sillä se voi valaista omatkin säröt. Omia pelkoja ei ole helppoa tiedostaa ja voikin tuntua helpommalta keskittyä kumppaniehdokkaaseen ja siihen, mitä tämä haluaa, kuin kohdata omia tunteita.

Kumpikaan rakkauden rippeistä elävä osapuoli ei ole toistensa uhreja, vaan kumpikin tuntee omista syistään vetoa tällaiseen asetelmaan. Rakkauden rippeissä ”riutuva” valitsee itse, että hän jää tapailusuhteeseen, jossa hänen tarpeensa sivuutetaan. Tämä ei toki tunnu omalta valinnalta. Tarve jäädä suhteeseen voi olla hyvin pakottava, koska pinnan alla pelot voivat olla tiedostamattomia. Ihastuksen tunteita ei tietoisella tasolla voi valita.

Rakkauden rippeet voivat myös lohduttaa, tuoda lämpöä ja läheisyyttä sillä välin, kun pysyvämpää tai tiiviimpää parisuhdetta ei ole vielä löytynyt. Rakkauden rippeistä nauttiessa tai niissä riutuessa on kuitenkin tärkeää tiedostaa kummankin osapuolen odotukset ja tarvittaessa puhua niistä ääneen. Jos toinen odottaa rippeistä kasvavan vuosisadan rakkaustarinan, ja toinen hakee pientä lohtua tai laastarisuhdetta, seurauksena voi olla särkynyt sydän.

Onkin hyvä kysyä, onko oma tapa deittailla linjassa omien haaveiden ja toiveiden kanssa. Keskeistä on ”positiivinen aggressio”, eli uskallus pitää omista unelmista kiinni ja toisaalta kyky laittaa rajoja.

Kumpi tunne ohjaa sinua enemmän rakkaussuhteissasi, pelko vai kaipuu? Minkälaisessa tapailusuhteessa sinun olisi turvallista olla? Mikä on sinulle riittävä määrä sitoutumista?

Aina sama kaava treffeillä?

Kuva: PrimeYours

Deittailuun voi soveltaa tunnekeskeisen pariterapian ”kehä-mallia”. Kyseessä on vuorovaikutuskehä, jossa deittikaverit vaikuttavat toisiinsa omalla käytöksellään. Esimerkiksi kiinnostus toisen harrastuksia kohtaan voi luoda positiivista vuorovaikutuskehää. Positiivisella kehällä syntyy myönteinen yhteys ja kokemus siitä, että on arvostettu ja kiinnostava toisen silmissä.

Kielteisellä kehällä deittailijat puolestaan aktivoivat toistensa pelkoja, kuten torjutuksi tulemisen pelkoa. Esimerkiksi vastauksen viivyttäminen, eräänlainen ”pelaaminen”, voi aktivoida toisen pelkoa tulla hylätyksi. Kun pelko aktivoituu, ihminen pyrkii suojautumaan sitä vastaan itselleen ominaisella tavalla, esimerkiksi vetäytymällä. Kielteinen kehä on valmis.

Deittailu on erityisen altis kielteisille kehille, koska torjuntoja voi tulla usein, ja pikaisessa deittailun maailmassa toisten tunteita ei huomioida aina niin aktiivisesti. Näiden kokemusten vuoksi ihminen voi olla ”puolustusasemissa” jo lähtiessään treffeille.

On toisaalta luonnollista, että jokaisen treffikaverin kanssa ei synkkaa tai synny vuosisadan rakkaustarinaa. Voisi olla uuvuttavaa lähettää kaikille Tinder-matcheille yltiöystävällinen viesti, jos heitä on paljon – ja myös harhaanjohtavaa, jos ei ole kiinnostunut heistä kaikista. Sen sijaan kielteisen kehän tarkastelusta on hyötyä silloin, jos huomaamme ihmissuhteidemme toistavan samaa kaavaa.

Toistuvien kaavojen taustalla voi olla aikaisempia kokemuksiamme läheisistä ihmissuhteista. Mikäli meillä itsellämme on kokemus, että emme ole rakkauden arvoisia, tai ettemme voi luottaa muihin ihmisiin, nämä syvemmät tunteet aktivoituvat herkästi treffeillä. Saatamme selittää torjunnat niin, että ne vahvistavat omia pelkojamme. Silloin myös kielteinen vuorovaikutuskehä vahvistuu.

Saatamme unohtaa, että myös me itse vaikutamme siihen, minkälainen deittailun ”kehästä” tulee. Puolet deittailun kehästä on omaa osuuttamme.

Kolme tasoa

Deittailukehän voi jakaa karkeasti kolmeen eri tasoon: 1) käyttäytymiseen 2) suojatunteisiin 3) syvempiin tunteisiin.

Syvemmät tunteet ovat esimerkiksi pelkoja: ihminen voi pelätä esimerkiksi, ettei hän kelpaa tai riitä sellaisena, kuin on. Myös häpeä on tyypillinen syvempi tunne. Voit pohtia, mitä esimerkiksi pelkäät eniten treffeillä. Mikä on sinulle tyypillisin pelko tai häpeän aihe? Kysymys ei ole helppo, ja sen ajatteleminen voi tuntua kivuliaaltakin.

Emme aina olekaan tietoisia näistä syvemmistä tunteistamme. Niin sanotut suojatunteet voivat olla enemmän pinnalla. Tyypillisiä suojatunteita ovat esimerkiksi turhautuminen tai ärtymys. Nämä tunteet voivat myös helpommin näkyä deittikumppanille.

Voi olla, että treffikumppani ei kuitenkaan tiedä näistä tunteista mitään. Hän näkee päällepäin vain sen, miten toinen käyttäytyy. Kaksi tyypillistä tapaa käyttäytyä deittailun kielteisellä kehällä ovat vetäytyminen ja takertuminen. Jos tulee torjuttu tai epävarma olo, kunkin oma käyttäytymismalli eli selviytymisstrategia aktivoituu. Vetäytyvyys voi näkyä esimerkiksi vaikeutena ”avautua” syvemmistä aiheista, tai vaikeutena edetä suhteessa. Ihminen on oppinut ehkä lapsuudessaan, että paras tapa säädellä vaikeita tunteita on käsitellä niitä yksin. Takertuvuus puolestaan voi näkyä esimerkiksi hyökkäävyytenä tai vaikka ”viestipommituksena”. Takertuvasti kiintynyt ihminen voi helposti tulkita, että ”nyt se hylkäsi mut”. Takertuva on koko ajan varuillaan, ettei toinen vain ”katoa”.

Deittikumppanin käyttäytyminen ”osuu” syvempiin tunteisiimme. Positiivisella kehällä toisen avoin kiinnostus voi saada meidät tuntemaan itsemme tärkeäksi ja hyväksytyksi. Se rauhoittaa pelkoamme. Kun on hyvä olo toisen seurassa, voi haluta olla hänen kanssaan jatkossakin. Kielteisellä kehällä esimerkiksi liian vähäinen yhteydenpito voi herättää epävarmuuden siitä, onko merkityksellinen toiselle.

Mikä on sinun käyttäytymismallisi?

On helpompi ajatella, että ”ei ole ketään kiinnostavia ihmisiä” tai että ”kukaan ei kiinnostu minusta”, kuin pohtia, miten itse ylläpitää deittailun vuorovaikutuskehää. Esimerkiksi takertuminen voi joskus saada toisen vetäytymään ja hakemaan omaa tilaa. Vetäytyminen voi puolestaan saada toisen takertumaan tai vaikka luovuttamaan.

Oman osuuden hahmottaminen deittailun kehässä voi syventää itsetuntemusta. Miten itse ylläpidät turvallista tai turvatonta tunnelmaa treffeillä?

Deittailun kehä ei ole sattumaa. Ihminen toistaa kokemuksiaan lapsuuden tärkeistä ihmissuhteista vielä aikuisena, deittaillessa ja parisuhteessa. Emme välttämättä tiedosta sitä, miten syvemmät tunteemme, kuten pelkomme, näkyvät käyttäytymisessämme deittikumppanille – ja miten ne vaikuttavat vuorovaikutukseen. Deittailun ”kaavan” ratkaisemisessa ensimmäinen askel on tunnistaa oma osuus deittailukehällä.

Jos haluat lisätietoa kielteisistä kehistä, voit katsoa Tunnekeskeisen parisuhdekurssin 2. jakson asiantuntijavideon täältä.

Mitä on tunnefobia?

Tunteet ohjaavat ihmisen käyttäytymistä niin hyvässä kuin pahassa. Tunteet auttavat sopeutumaan muutoksiin ja suojelemaan omaa itseä. Tunne kertoo, ”missä mennään”.

Monien psyykkisten pulmien taustalla voi toisaalta olla vaikeus kokea jotain tunnetta. Psykologi McCullough kollegoineen kutsuu tätä vaikeutta tunnefobiaksi eli tunteen pelkäämiseksi.

Pohditaan ensin muunlaisia pelkoja: ihminen, joka pelkää korkeita paikkoja, voi vältellä lentokoneella matkustamista. Hän saattaa jättää ottamatta vastaan työtarjouksen, jos työpiste sijaitsee korkealla kerrostalossa. Bakteereja pelkäävä ei useinkaan halua hakeutua sairaanhoitajaksi. Hän saattaa avata ovenkahvat hihalla ja vältellä ihmisten kättelyä. Tunnefobia toimii samalla periaatteella. Ihminen välttää tietyn tunteen kokemista. Välttelyä voi tapahtua monella tavalla.

Tunnefobia syntyy, kun alkuperäiseen tunteeseen liittyy jokin sisäinen este. Esimerkiksi surun, innostuksen tai vihan kokemukseen liittyviä esteitä voivat olla häpeä, syyllisyys tai ahdistus. Ihmisellä voi olla vaikkapa tarve kertoa palaverissa innostavasta ideasta, mutta samalla hetkellä kun hän avaa suunsa, hän kokeekin voimakasta häpeää.  Häpeä aiheuttaa sisäisen ristiriidan. Toinen esimerkki: ihminen voi tunnistaa, että hänen on vaikea kohdata omia seksuaalisia tunteitaan, koska niihin liittyy voimakas ahdistus. Tällöin tunnefobia, sisäinen ristiriita, on tiedostettu ja sitä voi tutkia omassa mielessä.

Tunnefobia voi olla myös tiedostamaton. Tällöin ihminen suojautuu sisäiseltä ristiriidalta ymmärtämättä, mistä pohjimmiltaan on kysymys. Suojautumiskeinoja voi olla monia. Joku voi saada päänsäryn aina, kun häntä loukataan. Hänelle ei tule mieleenkään, että nyt voisi suututtaa tai että jokin estää suuttumusta. Toinen ajattelee, ettei hän halua vaikuttaa ihastuksensa silmissä liian innokkaalta, eikä viestitä tälle viikkoon. Kolmas sanoo kumppanin lähdettyä, että ”en oikeasti edes rakastanut häntä”. Itselle ahdistavilta tunteilta suojautuminen on inhimillistä.

Jonkin tunteen pelkääminen ei johda kaikkien tunteiden välttämiseen. Ensisijainen tunne voi korvautua jollakin toisella tunteella: esimerkiksi jos joku pelkää surun tunnetta, hän voi surun sijaan kokea vaikkapa vihaa. Henkilön ihmissuhteet saattavat kärsiä yllättävistä vihanpuuskista, ja oma surutyö jää tekemättä. Tunne ohjaa käyttäytymistä silloin haitalliseen suuntaan hyvinvoinnin kannalta.

Tunnefobian taustalla on yleensä traumaattisia elämäntapahtumia tai kokemuksia menneistä ihmissuhteista. Vanhemmat ja muut hoitajat, laajemmin koko yhteiskunta, voivat viestiä, että jotkut tunteet ovat sallitumpia kuin toiset. Lasta on voitu kieltää esimerkiksi itkemästä, suuttumasta tai vaikka koskettelemasta itseään. Tunteisiin liittyvät ihanteet ovat syvällä yhteiskunnassa, ja toisaalta jokaisella perheellä on oma tunnekulttuurinsa.

Tunnefobian ennaltaehkäisyyn auttaa se, että lapsen hoitajat pohtivat, mitkä tunteet ovat vaikeita heille itselleen. Kun vanhempi on sujut omien tunteidensa kanssa, hänen on helpompi ottaa vastaan lapsen tunteita. Lasta auttaa jo se, jos aikuinen nimeää hänen tunteensa. ”Taidat olla kiukkuinen.” ”Nyt sinun on ikävä äitiä, mutta pian äiti tulee.”

Miten sinun lapsuuden perheessäsi on suhtauduttu tunteisiin?  Voit pohtia seuraavia tunteita: viha, suru, pelko, ilo, innostus, hellyys, ylpeys, seksuaalinen halu. Minkä tunteen käsittelyyn olet saanut hyvät eväät kotoa? Onko jokin tunne ollut väärin tai häpeällinen? Jos jokin näistä tunteista tuntuu sinusta häpeälliseltä tai kielletyltä, miten olet suojautunut kokemasta tätä tunnetta? Tunnetko sen sijaan jotain muuta tunnetta, onko mielessäsi jokin tietty ajatus vai pyritkö ratkaisemaan tilanteen muulla tavoin? Oletko saanut läheisiltäsi palautetta tavastasi reagoida esimerkiksi iloisiin, surullisiin tai ärsyttäviin tilanteisiin?

Lähteet:

http://www.affectphobiatherapy.com/

McCullough, L., Kuhn, N., Andrews, S., Kaplan, A., Wolf, J. & Hurley, C. L. (2003) Treating Affect Phobia: A Manual for Short-Term Dynamic Psychotherapy. The Guilford Press.

Kuva: Hermosolut: Sebastian Kaulitzki/Shutterstock. Kasvot: Lassedesignen/Shutterstock. Kuvitus: Dan Bishop/Discover