Pitkä parisuhde on muutoksessa elämistä

Kuva: Flickr, Francisco Osorio

”Katso, tuossa me ollaan teinejä, eikä meillä ollut huolen häivää.” Iäkkäämpi pariskunta katselee valokuvia perhealbumista. ”Tuossa sinä olit jäänyt työttömäksi ja olit aika masentunut. Lapset olivat pieniä, ja me vain mietimme rahahuolia koko ajan.”  ”Tuossa minulla oli se vaihe, kun halusin yhtäkkiä taas seikkailla maailmalla. Ja sinä olisit halunnut nauttia kotielämästä.”  ”Tuossa olen sairaana. Tuntuu, että koko sosiaalinen elämämme ja parisuhteemmekin jäi silloin sivuun.” ”Tuossa sinä jäit eläkkeelle ja omistauduimme yhdessä lapsenlapsille. Tuntuu, että sinä taas avauduit maailmalle ja minulle.”

Pitkä parisuhde voi kuulostaa tasaiselta ja pysyvältä elämäntilanteelta. Parisuhde voikin tuoda turvaa ja tasaisuutta elämään. Elämä ja parisuhde ovat kuitenkin jatkuvaa muutosta: kummatkin puolisot muuttuvat eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa, ympärillä olevat asiat muuttuvat, perhe voi kasvaa tai olla kasvamatta, lapsilla on eri ikävaiheita, yhteiskunta ja työelämä sekä kummankin työtilanne muuttuvat. Pitkä parisuhde on jatkuvassa muutoksessa elämistä – yhdessä. Katsellessasi parisuhteesi ”kuva-albumia” jälkikäteen, voit ehkä kokea, että olet ihan eri ihminen, kuin tavatessasi puolisosi ensimmäisen kerran, ja että puolisosi on myös muuttunut. Ihminen on jatkuvassa muutostilassa niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Erilaisia kehitysvaiheita

Pohditaan ensin yksilön omaa kehitystä. Kehityspsykologi Erik H. Erikson jakoi ihmisen kehityksen karkeasti kahdeksaan eri vaiheeseen. Pariskunta voi käydä näitä vaiheita läpi hieman eri tahtiin, ja jokin vaihe voi olla yhdelle helpompi, kuin toiselle. Pohditaan tässä nyt nuoruuden ja aikuisuuden vaiheita: Erikson kuvaa 12-18-vuotiaiden kokeilevan erilaisia rooleja ja etsivän omaa identiteettiään. Arvot ja uskomukset voivat korostua tuossa iässä. Tietty alakulttuuri voi yhdistää nuoria pareja. Eriksonin mukaan keskiössä on tämän jälkeen (18-40-vuotiailla) rakkaus ja läheisyys: löytyykö elämään rakkautta ja läheisyyttä, vai uhkaako yksinäisyyden tunne? Pari voi olla kehityksessään eri vaiheessa esimerkiksi siinä, millä tavalla ja missä tahdissa he haluavat sitoutua.

Eriksonin mukaan keski-iän (40-65-vuotiaat) kehitykselle on merkittävää kokemus kuulumisesta yhteiskuntaan sekä kokemus siitä, että on hyödyksi muille. Oman käden jälki tuntuu tärkeältä, esimerkiksi työelämässä tai lasten kasvatuksessa. Työttömyys ja ulkopuolisuuden tunteet yhteiskunnasta vaarantavat ihmisen hyvinvointia. Niillä on suuri merkitys myös parisuhteen hyvinvointiin. Yli 65-vuotiaana ihminen saattaa puolestaan tarkastella elettyä elämää. Kokemus siitä, että on tyytyväinen elämään ja saavuttamiinsa asioihin, on tärkeää ihmisen kehityksessä. Pariskunnalla voi olla erilainen tunne siitä, menivätkö asiat elämässä, niin kuin he toivoivat.

Myös parisuhteessa on omat kehitysvaiheensa: puhutaan huumavaiheesta, erillistymisvaiheesta ja kumppanuusvaiheesta. Huuman jälkeen voi tuntua haastavalta, kun puolisoiden erillisyys ja erilaisuus korostuvat parisuhteessa. Kumppanuusvaihe edellyttää toisen hyväksymistä omana itsenään.

Jos sinulla on uusperhe, siinäkin eletään oma kehityskaarensa. On jopa sanottu, että uusperheen kehityksessä on seitsemän eri vaihetta, joissa kuljetaan unelmakuvista ristiriitoihin ja lopulta vakiintumiseen ja tilanteen helpottumiseen.

Yksi merkittävä muutosvaihe parisuhteessa voi olla lapsen saaminen. Raskaus ja lapsen saaminen aktivoivat omia kokemuksia lapsena olosta, rakastetuksi tulemisesta ja kelpaavuudesta. Jos näissä kokemuksissa on jotain traumaattista, ihminen voi muuttua myös parisuhteessa erilaiseksi. Hän voi pyrkiä selviytymään pintaan nousseiden traumaattisten kokemusten kanssa tavalla, joka voi tuntua puolisosta vieraalta. Myös lasten eri ikävaiheet nostavat pintaan kokemuksia omasta lapsuudesta: esimerkiksi uhmaikäisen vanhempi joutuu kohtaamaan omaa aggressiotaan uudella tavalla, tai murrosikäisen heräävä seksuaalisuus voi puolestaan nostaa pintaan oman suhtautumisemme kehoomme ja seksuaalisuuteemme. Nämä vaiheet voivat koetella myös vanhempien parisuhdetta.

Parisuhde ei kuulostakaan enää ”elämiseltä onnellisena elämän loppuun saakka”, kuten saduissa sanotaan. Oikeassa elämässä parisuhteen seikkailut vasta alkavat, kun kumppanit löytävät toisensa.

Parisuhteen tilannepäivitys

Toisinaan muutos omassa itsessä, puolisossa tai parisuhteen tunnelmissa voi tuntua niin suurelta, että siitä on vaikea selvitä yhdessä. ”Erilleen kasvamista” ennaltaehkäisee sen tiedostaminen, että kukaan ei ole lopun elämää samanlainen – ja että stressaavissa tilanteissa meistä jokaisella on omat suojakilvet päällä. Pitkä parisuhde edellyttää säännöllistä tilannepäivitystä: kuka minä olen tänä päivänä? Kuka puolisoni on? Mistä hän pitää, ja mitä hän haluaa elämältä? Missä tilanteessa parisuhteemme on? Kaipaako puolisoni nyt erityistä tukeani, ja minkälaista se tuki voisi olla? Mistä unelmoimme? Tunneyhteys pätkii ajoittain kaikissa parisuhteissa, ja se voi olla joskus pitkiäkin aikoja poikki. Keskeinen kysymys on, voiko yhteyden omaan kumppaniin löytää aina uudelleen.

Voisitko tänään pysähtyä katsomaan puolisoasi ihan rauhassa: mitä kuuluu ihmiselle, jonka kanssa valitsit olla? Mitä hän tarvitsisi sinulta tänään, jotta hän voisi kokea olevansa sinulle rakas? Mitä toivoisit itse?

Entä: mistä olet kiitollinen kumppanillesi ja parisuhteellenne?

 

 

Näillä vinkeillä saavutat menestystä ja onnellisuutta!

Mediassa meiltä psykologeilta usein kysytään vinkkilistoja onnellisuuden ja hyvinvoinnin parantamiseen. Kaivataan yksinkertaisia neuvoja siihen, miten omassa elämässä tulisi toimia. On inhimillistä haluta ”vinkkiä” tai ohjetta, mutta useimmat ongelmat ovat monimutkaisia, eikä selkeitä, kirkkaita vastauksia ole.

Historiallisesti itseapukirjat ovat olleet oppaita elämiseen. Niissä on pyritty antamaan ihmisille selkeitä ohjeita siihen, kuinka tulisi elää. Alun perin lähtökohta oli enemmän yhteisöllinen kuin yksilöllinen. Oppaissa kerrottiin, miten opitaan olemaan parempia kansalaisia. Pikku hiljaa ohjeet ovat muuttuneet yksilöllisempään suuntaan. Siihen, kuinka ihminen voi elämänsä aikana saavuttaa tärkeimpänä pitämiään asioita. Klikkijournalismin aikakautena on siirrytty parissa minuutissa lehdestä tai sosiaalisesta mediasta luettaviin ohjeistuksiin.

Kun lehti pyytää kolmea tehokkainta vinkkiä parisuhteen hyvinvoinnin parantamiseen, on toki mahdollista tuoda esiin joitakin yleisiä näkökulmia. Samalla tällainen tiedonvälityksen formaatti on osa psykologisen osaamisen banalisoitumista.

Vinkkien toimivuus on hyvin yksilöllistä. Maijaa, joka elää väkivaltaisessa parisuhteessa alkoholistin kanssa, auttavat todennäköisesti erilaiset näkökulmat kuin Teemua, joka on pitkän liittonsa varrella etääntynyt puolisostaan. ”Yksi koko” ei sovi kaikille. Jokainen ihminen on pienoismaailmansa. Vinkit saavat erilaisia merkityksiä. Ne kuullaan ja vastaanotetaan eri tavalla. Joku ihminen odottaa saavansa toisilta ohjeita, koska kokee olevansa kyvytön toimimaan itseohjautuvasti. Tällöin ulkopuolelta tulevat vinkit eivät välttämättä ole sitä, mitä ihminen pohjimmiltaan tarvitsisi. Jollekulle toiselle ulkopuolisen vinkit ovat luonteeltaan tungettelevia ja määritteleviä.

Toisaalta vinkkien pohjaton tarve kertoo jotain syvää ihmisyydestä, toiveesta, että joku toinen päättäisi omasta puolesta ja kertoisi mitä tehdä. Jokainen meistä on ollut joskus pieni. On ollut aika, jolloin olemme kääntyneet jonkun suuremman puoleen kysymyksissämme. Kasvaminen tai kehittyminen onkin vastuun ottamista omasta elämästä. Tämä ei ole helppoa ja erityisesti elämän kriisikohdissa koemme usein olevamme ”pieniä suuressa maailmassa”. Silloin parhaiten toimii se, että joku turvallinen ihminen on tukena ja herättää kysymyksillä omaa ajattelua, eikä anna valmiita vastauksia.

Vinkkien kohdalla unohtuu se, että ongelmien ratkaisu on usein prosessi. Harva ihminen pystyy vinkkilistan luettuaan tekemään selkeitä muutoksia elämäänsä. Muutokset vaativat usein pitkää asioiden toistoa ja pyörittelyä, ennen kuin jostain vanhasta ollaan valmiita luopumaan.

Vaikka psykologisen tiedon perusteella on mahdollista esittää erilaisia yleistyksiä, on psykologin ja psykoterapeutin asiantuntemus erityisesti myös sen tunnistamista, että ymmärryksemme ja tulkintamme ovat epävarmoja. Tämän epävarmuuden esittäminen saattaa joskus herättää toimittajassa tai avunhakijassa vastustusta ja turhautumista. Se ei ollutkaan sitä, mitä haettiin. Saattaa olla, että tavoitteista joudutaankin neuvottelemaan uudelleen. Jos toinen hakee selkeitä totuuksia tai suoria ohjeita, voi yhteistyö olla vaikeaa.

Psykologiassa termi ”mentalisaatio” tarkoittaa mielen ymmärtämistä. Se on tunteiden ja ajatusten tunnistamista ja ymmärtämistä itsessä ja toisessa. Mentalisaatioon kuuluu ymmärrys siitä, että oma ja toisen mieli ovat erillisiä, erilaisia. Mielen tilat eivät ole läpinäkyviä, vaan ne täytyy päätellä ja päättely on aina jossain määrin epävarmaa. Mentalisaatio on ei-tietävää, aitoa ponnistelua ihmisen yksilöllisen maailman tavoittamiseksi.

Mentalisaatio auttaa ymmärtämään muita ja tulemaan itse ymmärretyksi. Useimmissa mielenterveysongelmissa ihmisen mentalisaatio on alentunut kokonaisvaltaisesti tai joiltain osin. Kyky havainnoida, tunnistaa ja ymmärtää oman ja toisen mielen toimintaa onkin asia, mitä terapiassa ”treenataan”. Mentalisaatio on suojaava tekijä vastoinkäymisiä vastaan. Se auttaa rauhoittamaan vaikeita tunteita, vahvistaa kokemusta elämän mielekkyydestä ja ennakoitavuudesta.

Asiantuntijaroolista käsin annettu vinkkilista, jossa ei tehdä näkyväksi tulkinnan rajoja, on lähtökohdiltaan epämentalisoiva. Tällainen neuvonta voi olla jopa vahingollista ihmisille, joiden mentalisaation kyky on haavoittuva. Siinä vaiheessa, kun terapeutti alkaa tiuhaan käyttää sanoja ”tietenkin” tai ”varmasti”, tulisi havahtua olemaan varuillaan siitä, että hänen mentalisaation kykynsä on alentunut.

Kuten edesmennyt teologi ja eetikko Martti Lindqvist asian ilmaisi:

”Ihmisen tarina on aina suunnattomasti rikkaampi ja todempi kuin yksikään siihen ympätty selitys tai teoria. Jokaisella teorialla on alkuehdot ja rajat, jotka ylittäessään se muodostuu hämääväksi, kohtuuttoman yksinkertaistavaksi ja kohdettaan loukkaavaksi.”

Psykologin osaamisen ydin ei ole helppojen vastauksien antamisessa. Psykologin tehtävänä on kunnioittaa ihmisen omaa aktiivisuutta ja itsemääräämisoikeutta. On tärkeää, että jokainen tekee viimekädessä itse omat ratkaisunsa.

Lotta Heiskanen, psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti
Anna Salmi, psykologi, psykoterapeutti

Lähde:
Lindqvist, M. (1998). Auttajan varjo. Pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Otava