Vauvan hoitaja antaa väsyneen äidin levätä

kotisisarblogiÄh, ei taas. Vauva äännähtää vieressäni. En halua edes katsoa kelloa, kuinka vähän se on. Tunnen kyllä, että on jo aamu ja uusi päivä valjennut. Olen taas tänäkin yönä mennyt laskuissa sekaisin, montako kertaa vauva heräsi. Kolme? Viisi? Kaksitoista? Kaikesta väsymyksestä ja uupumuksesta huolimatta olen selviytynyt vauvan hoidosta mielestäni hyvin. Jaksan leikkiä ja olla siinä kuuluisassa vuorovaikutuksessa vauvani kanssa.

Mutta tämä väsymys! Se on kuin harmaa sumu, joka peittää minut ympärilleen. Kunpa saisi edes joskus nukkua pari tuntia putkeen! Vauvan päiväunetkin ovat katkonaisia ja lyhyitä. Liikkuvissa vaunuissa vauva nukkuu parhaiten, mutta minä jään ilman omaa lepoa. Raitista ilmaa onneksi saan, mutta ei se korvaa katkonaisia ja lyhyitä yöunia.

Koti on kaamean sotkuinen ja tavarat hujan hajan. Tiedän, että pitäisi tehdä yhtä sun toista, mutta en vain väsymykseltäni jaksa. Ne lyhyet hetket, kun vauva nukkuu, haluan vain istua rauhassa ja levätä. Onhan meitä kaksi aikuista tässä taloudessa, mutta puolisoni työpäivät ovat pitkiä, uuvuttavia ja vaativia. Hän kyllä toisena vanhempana huolehtii hienosti yhteisestä vauvastamme ja kodistamme, mutta en halua vaatia häntä siivoamaan, kokkamaan ja huolehtimaan vauvasta heti sen jälkeen, kun hän on tullut kotiin.

Neuvolassa terveydenhoitajan kyseltyä vointiani purskahdan spontaaniin itkuun ja kerron kuinka väsynyt olen. Terkkari ottaa väsymykseni tosissaan ja kutsuu viereisestä huoneesta sosiaaliohjaajan paikalle. Sosiaaliohjaaja kertoo palvelusetelistä, jolla voisin saada kotiin apua. Toinnuttuani itkukohtauksesta ajattelen, etten minä mitään apua oikeasti tarvitse. Ihan hyvin me pärjäämme. Joku varmasti tarvitsee apua minua enemmän. Mitä jos vien joltain toiselta avun tarvitsijalta mahdollisuuden kotiapuun, joka tarvitsee sitä minua enemmän? Minulle kuitenkin vakuutetaan, että olen oikeutettu saamaan kotiini apua, joten kannattaa sitä kuitenkin yrittää.

Kerroin yhdelle läheiselle ystävälleni hieman nolostuneena, että minulla olisi mahdollisuus saada kotiini apua. Mietin, mitähän hänkin mahtaa ajatella siitä. Olenhan itse vauvani halunnut ja toivonut ja nyt en häntä jaksakaan. Ystäväni kertoo, että heidän perheessään on palvelusetelillä käynyt lastenhoitajia useamman kerran. Hän kehuu, miten ihanaa on, kun hoitaja tulee muutamaksi tunniksi ja itse voi sillä aikaa käydä kaupassa, nukkua tai mennä vaikka kampaajalle. Ehkä minäkin siis rohkaistun tilaamaan kotipalvelun itselleni.

Saan ymmärtävän vastaanoton, kun soitan saamaani numeroon ja kerron väsymyksestäni ja halustani saada vauvalle hoitoa. Minulle taataan, että saan kokeneen ja ammattitaitoisen hoitajan, joka ei pelästy itkevää vauvaa tai sotkuista kotia. Ensimmäinen kerta jännittää valtavasti, mutta jännitys menee nopeasti ohi, kun lämmin ja sydämellinen hoitaja tulee meille ja ottaa lapseni ja toiveeni heti huomioon. Minulle jää tunne, että tälle ihmiselle voin luottaa pienen vauvani hoitoon. Ajattelen, että ensimmäinen hoitovuoro aloitetaan kevyesti. Hoitaja vie vauvan vaunulenkille, jolloin minä voin jäädä kotiin lepäämään.

Herään herätyskelloon ja tajuan, että olen nukkunut jo yli kaksi tuntia. En kuule itkua, tai oikein muutakaan ääntä. Kun pääsen olohuoneeseen, vauva on edelleen nukkumassa vaunulenkin jäljiltä ja hoitaja on vauvan nukkuessa hoitanut tiskit, siivonnut keittiön ja laittanut valtavan pyykkiläjän ojennukseen. Vau! Kotimme näyttää uudistuneelta, kun siellä on aiempaa siistimpää. Myös oma oloni on muuttunut pienten unien jäljiltä. Päätän, että pyydän hoitajan myös ensi viikoksi.

Anna Nupponen

Kirjoittaja on kotipalveluohjaaja Väestöliiton terapia- ja kotipalveluissa www.kotisisar.fi

Perheystävällisyys lähtee huolenpidosta

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_182289464Viime vuonna syntyi 803 porilaisvauvaa. Vastasyntyneitten suomalaisvauvojen elinajanodote oli pojilla 78,5 vuotta ja tytöillä 84,1 vuotta. Useat heistä tulevat näkemään 2100 –luvun.

Oma isoisäni syntyi vuonna 1868, niin uskomattomalta kuin se ehkä tuntuu. Isoisäni syntymän aikoihin Suomessa vallitsivat suuret nälkävuodet ja maassa oli laajamittainen nälänhätä. Jopa 15 prosenttia väestöstä kuoli. Lapsikuolleisuus oli suurta. Viime vuonna syntyneet vauvat painoivat syntyessään keskimäärin yli 3,5 kiloa ja vaikka muuta väitettäisiinkin, Suomi pitää vauvoistaan ja heidän perheistään kansainvälisesti katsoenkin erinomaista huolta.

Perheystävällisyys lähtee siitä huolenpidosta, jota yhteiskuntamme suo uudelle kansalaiselleen alusta asti – äitiys- ja lastenneuvolatoiminta, äitiyspakkaukset, kattava päivähoito ja varhaiskasvatus, ansioitunut koulujärjestelmä. Se ei kuitenkaan riitä, vaan kaiken ydin on rakastava perhe, kodin suoma perusturvallisuus ja lähiyhteisön tuki.

Omassa lapsuusympäristössäni maaseudun kyläyhteisössä äidit olivat kotosalla eikä päiväkoteja ollut lähimaillakaan. Lapset kulkivat mukana kodin askareissa, oli sitten kyse heinänkorjuusta, lypsämisestä tai nuorempien sisarusten kaitsemisesta. Turvallisuusasioihin ei ollut nykyisenkaltaista määräysten kirjoa – naapurin isäntä otti meidät lapset hytittömän traktorinsa lokasuojan päälle istumaan ja huristeli kylän läpi tai muuta sellaista, joka nykyisin saisi lastensuojeluviranomaiset kauhistumaan.

Koimme sen sijaan kylän muiden perheiden ja lasten kanssa yhteisöllisyyttä, joka ei enää palaa. Maaseudun yhteisöllisyys oli sallivaa; siihen mahtuivat niin lievästi kehitysvammaiset kuin samaa sukupuolta edustavien parisuhteet. Jos jonkun mielenterveys sattui järkkymään, oli hän paikallismurteella ilmaistuna ”jämt sukkel” ja saattoi käydä välillä ”toipumassa”, mutta silti hänellä oli oma paikkansa yhteiskunnassa. Tällaista oli oman lapsuuteni perheystävällisyys.

Paljon on muuttunut sitten noiden lapsuuden päivien, mutta perheystävällisyys –käsitteeni lähtee edelleen perusturvallisuuden kokemuksesta, joka auttaa kestämään niitä vastoinkäymisiä, joita elämä eittämättä itse kunkin tielle tuo ennemmin tai myöhemmin.

Nykyaikaisessa kaupunkiyhteisössä perheystävällisyys mahdollistaa äitien ja isien työssäkäynnin luomalla varhaiskasvatuksen ja koulutuksen vaihtoehtoja. Kaupunki on sekä palvelujen järjestäjä että merkittävä työllistäjä. Nämä kaksi asiaa eivät ole ristiriidassa keskenään, sillä alueellisesti kattava päivähoitoverkko, joustavat päivähoidon aikataulut ja pienten koululaisten iltapäivähoidon toimivuus ovat sekä palvelujen järjestäjän että työnantajan näkökulmasta kaupungin intressissä. Palvelusetelin käytön lisääminen päivähoidossa suo lasten vanhemmille yhä enemmän vaihtoehtoja – on tarjolla vaikkapa teemapäiväkoteja liikunnasta musiikkiin ja eri kieliä.

Työnantajana Porin kaupunki mahdollistaa työaikajoustot. Suuri ja monialainen työnantaja mahdollistaa uudet urapolut elämäntilanteiden vaihtuessa. Kuntaorganisaationa olemme tunnollinen ja vakaa työnantaja, jonka palveluksessa tehdään arvokasta työtä porilaisten ja satakuntalaisten parhaaksi.

Aino-Maija Luukkonen
Kirjoittaja on Porin kaupunginjohtaja ja mukana Perheystävällisessä Diilissä

diiliVäestöliitto järjestää viihteelllisen shown – Perheystävällinen Diili – työpaikat tentissä! – Porin SuomiAreenalla maanantaina 11.7. klo 17 – 18.15 Kaupungintalon pihalla.

Diilissä työpaikkoja haastatellaan perheystävällisyydestä. Kansanedustaja Hjallis Harkimo selvittää paikallaolevien viiden työpaikan perheystävällisyyttä. Väestöliiton varapuheenjohtaja Marianne Heikkilä toimii avustajana. Tilaisuudessa nostetaan herkullisella tavalla työn ja perheen yhteensovittamista esille. Kisaamassa joukko mielenkiintoisia suomalaisia työnantajia!