Oletko ”ajeeraaja”?

Kumpi seuraavista on sinulle tyypillisempi toimintatapa, kun jokin tilanne tuntuu hankalalta: 1) mietit ennen kuin toimit 2) toimit, ennen kuin mietit. Mikäli valitsit jälkimmäisen, saatat olla ajeeraaja.

Tämä on toki kärjistys. Kaikista meistä saattaa joskus tuntua siltä, että jotain mielessä olevaa tunnetta tai asiaa on vaikea sietää. Voimme huomata jälkikäteen, että toimimme miettimättä lainkaan. Toimintaan keskittyminen voi kuulua myös sokkireaktioon, mutta silloin tunteet tulevat yleensä jälkikäteen. Toisinaan tunteiden käsittely toiminnan avulla voi jäädä ihmiseltä itseltään tiedostamattomaksi. Ajeeraaminen voi siis olla selviytymiskeino, jota ei itse tunnista lainkaan.

Ajeeraus tarkoittaa jonkin mielessä olevan käsittelemistä ulkoisella toiminnalla. Tätä kuvaa myös termin englannin kielinen versio ”acting out”. Jonkin asian kokeminen korvataan toiminnalla ja tekemisellä. Ajeeraus on tapa käsitellä tunteita, joiden ääreen on vaikea pysähtyä. Ajeeraamalla asiat ja tunteet voivat jäädä käsittelemättä.

Ajeerausta on monenlaista. Jo sanonnan mukaan ihminen voi esimerkiksi juoda tai syödä suruunsa. Esimerkiksi nopeat päätökset voivat kertoa ajeeraamisesta. Samoin suorittaminen työ- tai perhe-elämässä voi pitää tunteet loitolla.

Ajeerauksen vastakohta on tunteiden kokeminen. Siihen kuuluu tunteiden käsitteleminen ennen toiminnallisia ratkaisuja. Tällaista tunteiden tutkimista voi olla henkilön omat pohdinnat tai esimerkiksi tunteista puhuminen yhdessä jonkun kanssa. Omaa toimintaa pohtiessa voi joskus löytää tietyn kaavan, jolla ajautuu ajeeraamaan hankalilta tuntuvissa tilanteissa. Se, mikä on hankalaa kenellekin, on yksilöllistä.

Erotilanteissa ajeeraaminen on hyvin yleistä. Silloin tunteet tuntuvat usein sietämättömiltä ja niitä haluaisi vältellä. Jollekulle jo puolison harkitsemattomat erouhkailut laukaisevat toimintaketjun: täytyy äkkiä katsoa, minkälaisia asuntoja on tarjolla, mielessä voi olla jo suunnitelma siitä, kumpi saa mitkäkin lautaset ja mukit, joku ehtii jo treffipalstallekin riidan seurauksena. Pettäminen voi joskus olla ajeerausta, jos ihminen ei pysty käsittelemään omia tunteitaan, joita parisuhteessa herää.

Toiminta ei toki automaattisesti tarkoita sitä, että ihminen ei käsittelisi tunteitaan. Omaa mieltä voi selvittää myös toiminnan kautta tai sen ohessa. Rakentava toiminta auttaa tilanteen käsittelemisessä, toisin kuin ajeeraus. Rakentava toiminta ei ole tunteiden tukahduttamista. Toiseksi rakentava toiminta ei satuta itseä eikä toisia, kuten esimerkiksi liiallinen päihteidenkäyttö. Ajeeraus voi vaikeuttaa ihmissuhteiden muodostumista ja niiden ylläpitämistä.

Ajeeraus helpottaa hetkellisesti, mutta se ei useinkaan kehitä ihmistä – ainakaan hankalan tilanteen tai tunteen osalta. On mahdollista oppia uusia tapoja käsitellä tunteita. Mitä tulee tunteisiin tutustumiseen, meistä jokaisella riittää siinä sarkaa loppuelämäksi. Joihinkin tunteisiin tutustuminen yksin voi tuntua pelottavalta, mutta turvallisissa ihmissuhteissa, ystävyys- tai esimerkiksi parisuhteessa, voi olla helpompi tutustua myös hankalilta tuntuviin tunteisiin. Tunteisiin tutustuminen voi pitää sisällään esimerkiksi omien tunteiden tunnistamista, tutkimista, sietämistä ja tunteiden jakamista puhumalla toiminnan sijaan.

Voit pohtia seuraavia kysymyksiä:

1) Minkälaiset tilanteet tuntuvat sinusta erityisen hankalilta? Mitä esimerkiksi pelkäät?
2) Minkälaisia toiminnallisia selviytymiskeinoja sinulla on?
3) Auttavatko ne sinua?
4) Miten nämä toiminnalliset keinot vaikuttavat ihmissuhteisiisi?

Riippumattomuuden ihanne johtaa riippuvuuteen

Itselleni kaikkein mullistavin viimeaikainen löydös liittyy teoriaan ihmisten tunteiden säätelystä. Nykyään ajatellaan, että koko ihmisen kehollinen apparaatti on tavallaan syntynyt yhteisen säätelyn kautta. Sitä myös säädellään koko ajan yhdessä. Altistamme oman hermostomme jatkuvasti toisten hermostolle pienissä kohtaamisen hetkissä. Huomaamatta säätelemme toisia ja tulemme itse säädellyiksi. Samaan aikaan, kun ymmärrämme yhä paremmin tätä riippuvuutta toisistamme, yleinen ihanne näyttää olevan riippumattomuus.

Hyvä esimerkki siitä, miten tärkeitä lajitoverit ovat tunteiden säätelyssä, löytyy apinoista. Kokeet, joissa apina on otettu pentuna pois laumasta ja kasvatettu erillään, osoittavat kipeällä tavalla toisten merkityksen. Yksin kasvaneilla apinoilla, jotka palautettiin aikuisina laumaan, oli todella vaikea enää päästä sisälle apinaryhmään. Ne olivat ”yksinäisiä vaeltajia” jotka joutuivat helposti tappeluihin. Ne joivat enemmän alkoholia ja söivät enemmän kuin muut apinat. Niillä oli vaikeuksia luoda suhteita toisiin, seksuaalisuudessa ja vanhemmuudessa. Kun nämä apinat laitettiin yhteen ”terapeutti” apinan kanssa, eristyneenä kasvaneiden apinoiden käytös muuttui normaalimmaksi. Tosin eristetyn apinan ongelmat palasivat, jos heillä ei ollut ”terapeutti” apinaa turvanaan.

Se miten tulemme elämämme alkutaipaleella säädellyksi vaikuttaa hermostomme toimintaan pysyvästi. Riittävän hyvän ja turvallisen toisen kanssa, voimme kuitenkin oppia säätelyä.

Jos ei ole omassa lapsuudessaan saanut apuja tunteiden säätelyyn, voi aikuisena selviäminen tuntua vaikealta. Yhteiskunnassa odotetaan, että kaikki ihmiset toimisivat normien mukaan. Siksi omien tunteiden säätelemättömyys voi aiheuttaa ihmisessä herkästi häpeää. Tuntuu nololta, kun tunteet kiehahtavat liikaa yli tai kyyneleet valuvat tahtomatta pitkin poskia. Myös keho saattaa paljastaa säätelyn puutteet, se voi toimia kontrolloimattomasti, vapista, täristä tai puutua. Säätelemättömyydestä johtuva häpeä voi saada ihmisen piiloutumaan ja ajautumaan yhä enemmän siihen väärään lopputulokseen, että tunteita tulisi kyetä säätelemään yksin. Riippumattomuuden ihanne johtaa etsimään nopeita ratkaisuja. Niitä voi löytyä esimerkiksi päihteistä.

Päihteet auttavat nopeasti vaikeiden tunteiden kanssa. Ne voivat synnyttää hetkeksi sellaisen kokemuksen, että on itse oman kehonsa ja mielensä herra. Mitään ei puutu ja säätely tuntuu onnistuvan. Kuitenkin päihteen vaikutuksen loppuessa nousee entistä kovempi tarve säätelyyn. Nyt edessä ei ole pelkästään aiempia vaikeita tunteita, vaan myös päihderiippuvuus, joka lisää häpeää. Ihminen voi kokea, että nyt jos koskaan oma säätelemättömyys tulee julkiseksi.

Kaikkein surullisinta päihteisiin turvautumisessa on se, että päihteet itse asiassa tuhoavat juuri sitä säätelyn biologista mekanismia, joka on meille nisäkkäille kaikkein ominaisin. Nykyään tiedetään, että kiintymyssuhde ja riippuvuus jakavat keskenään samat neuraaliset reitit. Nuo reitit liittyvät palkituksi tulemiseen ja mielihyvään. Yleensä ihminen etsii mielihyvää ihmissuhteista; tunteiden jakaminen, yhteinen leikki, nauru ja toisten lähellä olo erittävät mielihyvähormoneja. Tuo mielihyvä on hidasta, tyydyttävää, ja turvallisuutta lisäävää.

Päihteet tuovat myös hetkellisen hyvänolon tunteen, jotkut itse asiassa jopa viisinkertaisen voimakkuudessaan. Tämä on dopamiiniperustaista nopeaa tyydytystä. Kuitenkin kun aikaa kuluu, aineet alkavat korvata sitä mielihyvää, joka on aikaisemmin tullut ihmissuhteista. Tarve ihmissuhteisiin alkaa kaventua ja kadota. Tämä näkyy rankalla tavalla Amerikan Ohion huumeongelmaa kartoittavista kuvista. Ihmiset näyttävät muuttuneet käveleviksi aaveiksi, joiden päämääränä on seuraavan päihdeannoksen saaminen. Riutunut ja kasvoiltaan värin menettänyt ihminen on kaukana siitä laumaeläimestä, jonka tarve on tulla yhdessä säädellyksi.

Vaikeat kokemukset, hätä, pelko ja paine selviytymisestä herättävät ihmisessä tarpeen hankalien tunteiden säätelyyn.  Jos paine kohdistuu ainoastaan yksilöön, on hyvin todennäköistä, että ratkaisu haetaan nopeammasta ja helpoimmasta lähteestä. Ihannemaailmassa voisimme suhtautua empaattisesti siihen, että kaikki meistä eivät saa samanlaisia eväitä säätelyyn. Jotkut tarvitsevat siinä enemmän tukea kuin toiset. Ihan kuten tuo eristetty apina, joka toisen avulla pystyy mahdollisesti saavuttamaan ”apinan arvoisen elämän”.

Flores, P.J.(2004) Addiction as an attachment disorder. Jason Aronson.

Thomas J. (2013) Addressing Addiction, Fostering Attachment with Emotionally Focused Therapy. Suomen Pariterapiayhdistyksen järjestämä luento.

 

 

Skam saa sukeltamaan nuoren nahkoihin

Vasemmalta Eva (Lisa Teige), Sana (Iman Meskini) Chris (Ina Svenningdal) & Vilde (Ulrikke Falch). Yle Kuvapalvelu.

Jos seuraat nuoria sosiaalisessa mediassa, et luultavasti ole voinut välttyä sanalta Skam. Norjalainen suursuosioon noussut tv-sarja lukioikäisistä nuorista on herättänyt keskustelua myös useissa tiedotusvälineissä. Sarjan kaikki kolme tuotantokautta löytyvät tällä hetkellä Yle Areenasta ja neljäs kausi julkaistaan Norjassa tänä keväänä.

Miksi aikuisen kannattaa katsoa Skamia? Luulet kurkistavasti 2010-luvun teini-ikäisen sielunmaisemaan, mutta huomaatkin kiitäväsi serpentiinitietä omaan sisimpääsi. Vaikka sarjan nuorten vaatteet, muotisanat ja sosiaalisen median suvereeni käyttö saattavat aluksi hämätä, ei sukupolvien kuilu ole pohjaton. Ihminen pinnan alla on sama.

Kun tv-sarjan nuori ihastuu yksipuolisesti, joutuu kiusatuksi, rakastuu ensimmäistä kertaa tai pitää ystävänsä puolia, nousevat tutut tunteet pintaan. Ilo, suru, pelko, viha tai rakkaus eivät ole muuttaneet muotoaan, eivätkä nuoren elämään liittyvät paineet tai leimautumisen pelko ole kadonneet mihinkään. Norjankielen sana skam tarkoittaa häpeää. Häpeä, erilaisuus ja anteeksianto niin itselle kuin muille liittyvätkin jokaisen päähenkilön tarinaan.

Sarjassa ehditään käsitellä niin ystävyyttä, mielenterveyden ongelmia, seksiä ja ehkäisyä, päihteitä, uskontoa kuin pettämistäkin. Skam tulee iholle ja tarttuu rohkeasti ja raikkaasti aiheisiin, joita aikuiset käsittelevät usein tunkkaisesti. Yhtäkkiä onkin helppoa muistaa, mitä on olla 16-vuotias ja hieman eksyksissä. Mieleen häivähtää ajatus: kuinka paljon itse on lopulta muuttunut?

Entä mikä Skamissa vetoaa nuoreen? Räävittömyys, rohkeus ja aitous. Finnejä ei piiloteta, hiukset rasvaisena voi tulla kouluun, ja hyväksyttäviä kehonmalleja on muitakin kuin se yksi median määrittämä. Kuten todellisesta elämästä, puuttuvat täydelliset kiiltokuvat myös sarjasta. Jokainen epäonnistuu joskus, mutta maahan ei jäädä makaamaan. Aina löytyy toivoa. Satunnaisia sekoiluja ja ylilyöntejä ei myöskään turhaan sensuroida. Nuoren maailma on usein mustavalkoinen, ja tunteet eletään täysillä hetkessä. Huumori onneksi keventää elämän synkeämpiä sävyjä.

Oli juoniratkaisuista tai draaman toteutuksesta mitä mieltä tahansa, voi nuorille suunnattuja sarjoja taatusti hyödyntää keskustelun herättelijänä. Miten itse toimisit, jos sinua olisi petetty? Kuinka kannattaisi puuttua ystävän syömishäiriöön? Millä tavalla voi toimia, jos joutuu toisten loanheiton kohteeksi?

Samaistumiskohteita voi löytää vaikkapa vahvan selviytyjän rooliin kätkeytyvästä Noorasta, seksuaalista identiteettiään etsivästä Isakista, uskonsa takia ennakkoluuloja kohtaavasta Sanasta tai Evasta, joka pettää toisen luottamuksen. Vaikka itseään ei sarjan hahmoista tunnistaisi, todentuntuinen kuvaus saa katsojan sujahtamaan vaivattomasti päähenkilön nahkoihin. Kaikkea ei tarvitse itse kokea ymmärtääkseen toista. On vain yritettävä katsoa maailmaa toisen silmin – ja se voi onnistua tv-draaman kautta mainiosti!