Suhteellisuudentajua perhevapaakeskusteluun

Moni perhevapaauudistaja katsoo Ruotsiin. Elinkeinoelämä ihastelee alle 3-vuotiaiden lasten äitien meitä korkeampaa työllisyysastetta. Ratkaisuksi tarjotaan pienten lasten kotihoidon tuen keston lyhentämistä  mutta ei ansiosidonnaisen vapaan pidentämistä.

Sukupuolten tasa-arvon kannalta  Ruotsissa huomio kiinnittyy isien Suomea ahkerampaan perhevapaiden käyttöön.  Ratkaisuksi  moni tarjoaa perhevapaiden tiukempaa kiintiöintiä isän ja äidin osuuksiin.  Esillä ovat olleet 4+4+4, 5+5+5 tai 6+6+6 – mallit.

Uudistus ei myöskään saisi maksaa mitään tai mieluummin kustannusten pitäisi vähentyä.

Suhteellisuudentajua tähän keskusteluun tuo eri pohjoismaiden perhevapaajärjestelmien vertailu, jonka Väestöntutkimuslaitos ja Ajatuspaja Agenda julkaisivat äskettäin. Ruotsin hyvät työllisyys- ja tasa-arvotulokset kyllä innostavat, mutta yhtä lailla pitäisi innostua niistä keinoista, joilla ne on saavutettu. Tältä osin suomalainen keskustelu ei ole ajan tasalla.

Ruotsissa tuloksia ei ole saavutettu tiukoilla kiintiöillä vaan joustavuudella. Isän kiintiö (3 kk) on toki kuukauden Suomea pidempi mutta ei lähelläkään kuutta kuukautta. Äidin kiintiö on sama (3 kk) ja yhteisesti jaettava osuus on 10 kk.  Perhe voi melkoisilla vapausasteilla räätälöidä omaan elämäntilanteeseensa sopivan tukikokonaisuuden.  Vapaita voi käyttää aina lapsen kouluikään asti. Vapaita voi pitää osa-aikaisesti.

Etenkin pienten lasten äidit tekevät  Ruotsissa  huomattavasti enemmän osa-aikatyötä kuin Suomessa. Tämä myös selittää korkeampaa työllisyysastetta.  Ruotsissa osa-aikainen varhaiskasvatus on yli 3-vuotiaille maksutonta (15 tuntia viikossa).

Ruotsissa perhevapaisiin käytetään Suomea huomattavasti enemmän julkisia varoja.  Vanhempainpäivärahat ovat tasoltaan Suomea korkeammat. Korvaustasot ovat etenkin pieni- ja keskituloisille Suomea anteliaammat.  Ansiosidonnaiset vapaat ovat pidemmät. Nämä varmasti houkuttavat myös isiä vapaiden pitoon.

Eli otetaan oppia Ruotsista: tehdään perhevapaista nykyistä joustavammin monimuotoisten perheiden erilaisiin arjen tilanteisiin soveltuvia ja investoidaan lapsiin ja perheisiin eli pidennetään ansiosidonnaisia vapaita.

Perhevapaiden uudistamista ei pitäisi myöskään tehdä Suomessa niin perinteisellä etujärjestövalmistelulla. Uudistusvaihtoehtojen testaajiksi tarvitaan erilaisia perheitä, isiä ja äitejä, jotka päätöksiä käytännössä tekevät.  Hallituksen kokeilukulttuuria olisi hyvä soveltaa myös perhevapaisiin. Tutkijat voivat auttaa asiakasraatien ja testiryhmien kokoamisessa.  Uudistuksen pitää toimia myös käytännössä eikä vain teoriassa.

Perhevapaakeskustelussa  vanhemmuus näyttäytyy kovin usein rasitteena  työnantajalle ja kansantaloudelle. Omien pienten lasten hoitaminen on oudoksuttava urauhrauksena. Parisuhde ja perheellistyminen eivät ole kuitenkaan pääosin talousargumenttien vaan elämän mielekkyyden punnusten varassa. Lapsethan ovat ilo eivätkä taakka.  Hyvinvointia tai kansakunnan vahvuutta ei mittaa pelkästään kansantuote vaan myös ihmisten onnellisuus.  Tähän kuuluu myös mahdollisuus omien arvojen mukaisiin valintoihin ja omaan elämään vaikuttamiseen.  Perhe on parhaimmillaan puolisoiden tiimi, joka yhteistyössä toimii lapsen parhaaksi.

Vanhempien ratkaisuihin vaikuttavat omat arvot mutta myös arjen reunaehdot. Niitä asettavat työajat, työmatkat, lapsen ominaisuudet ja tarpeet, vanhempien elämäntilanne sekä perheiden monimuotoisuus.  Suomessa tehdään vuoro-, ilta- ja yötyötä myös pikkulapsiperheissä enemmän kuin monessa muussa maassa.  Epätyypilliset työt ja yrittäjäasema asettavat omia rajojaan etenkin jos asuntolainat on samalla maksettavana. Näissä tilanteissa tarvitaan joustavuutta niin perhevapailta kuin äideiltä ja isiltäkin.

Itse asiassa pienten lasten kotihoidon tuki on ollut nykyisen järjestelmämme joustavimpia osasia koska sitä voi käyttää palvelusetelin tavoin.  Näitä hyviä puolia ei pitäisi hukata.  Joustavuutta pitää lisätä samalla kun ilman muuta isien hoitovastuuta vahvistetaan.

Mutta miten saadaan isät käyttämään edes nykyiset kahden kuukauden vapaansa? Siihen tarvitaan työpaikoilla toimintakulttuurin muutosta.  Työnantajat ovat avainasemassa siinä miten työpaikoista tehdään perheystävällisiä niin että isien osallistuminen lasten hoitoon on sääntö eikä poikkeus

Pienten lasten kotihoidon tuen suosio selittyy myös osin työelämän nykytilanteesta.  Kilpailullisuus, pitkät työpäivät, matkatyöt ja iltatyöt voivat johtaa siihen, että työelämää ja riittävän hyvän vanhemmuuden tavoitteita ei saa yhteen sovitettua. Yksinhuoltajavanhemmilla tämä on kaikkein vaikeinta.

Moni hoitaa pieniä lapsia kotona koska ei luota päivähoidon laatuun. Hoitajien pysyvyys ja osaaminen lapsen kohtaamisessa, pienet ryhmäkoot sekä lyhyet matkat auttaisivat tässä suhteessa.  Hyvä vaihtoehto on myös osa-aikatyö, jolloin lastenkin hoitopäivät jäisivät kohtuullisen pituisiksi.  Siitä kyllä lapsetkin pitävät.

Perhevapaakeskustelussa kuuluu nyt vahvimmin hyvin koulutettujen, vakituisessa työssä olevien ääni. Kannattaa kuulostella myös siinä suhteessa perheiden moninaisuutta.   Syntyvyys on  alentunut eniten heikosti koulutettujen ja vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien nuorten parissa.  Perheellistymisestä ei saa tehdä hyväosaisten etuoikeutta.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Tutustu Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen ja Ajatushautomo Agendan Kolme myyttiä perhevapaista, Pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussajulkaisuun

Perheystävällisyys näkyy arjen käytännöissä

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_233909791Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) työ tähtää lasten oikeuksien ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen. Vaikuttamistyössämme olemme mukana luomassa visioita lapsi- ja perheystävällisestä yhteiskunnasta. Perheystävällinen työpaikka -hanke on haastanut meitä pohtimaan myös oman työyhteisömme perheystävällisyyttä.

Työpaikkamme ilmapiiri oli työntekijöille suunnatun kyselyn perusteella jo valmiiksi lapsi- ja perheystävällinen. Oli helppo todeta, että kyse on konkreettisten käytäntöjen miettimisestä ja hienosäätämisestä. Miten lapsi- ja perheystävällisyys näkyy hallinnollisissa rutiineissa? Entä arkisissa ratkaisuissa: siinä, miten perheystävällisyyttä sovelletaan nopeasti eteen tulevissa tilanteissa? Tai toisaalta: millaisia suunnitelmallisia ja tasa-arvoisuutta lisääviä keinoja on perheystävällisyyden lisäämiseen?

Järjestötyö on ihan omanlaistaan työtä. Sitä tehdään yhdessä vapaaehtoisten ja yhteistyöverkostojen kanssa. Töissä ollaan monenlaisiin kellonaikoihin, koti- ja ulkomaanmatkoilla, toimistolla ja osittain kotona etätyönä. Järjestöjen vapaaehtoisia tavataan lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin. Työ edellyttää tekijältään oma-aloitteisuutta ja joustavuutta. Toisaalta se mahdollistaa myös työntekijöiden toivomia joustomahdollisuuksia. Nämä positiiviset asiat tulee vain osata yhdistää.

Arjessa joustomahdollisuus voi tarkoittaa esimerkiksi loman pitämistä koululaisten loma-aikaan, toimivapaan, osa-aikatyön tai tilapäisen etätyön mahdollisuutta perhesyistä. Elämässä on hetkiä, jolloin joustoja saatetaan erityisesti tarvita, kuten lapsen aloittaessa koulun tai päivähoidon, tai jos joku perheessä sairastuu vakavasti.

Käytännössä molemminpuolinen joustavuus tarkoittaa, että työajanseurannan ja etätyökäytäntöjen pitää olla selkeitä. Yhteiset pelisäännöt ovat tärkeitä. Digitaalinen työskentely-ympäristö mahdollistaa etätyön tekemisen. Joustavat työskentelyratkaisut nivotaan esimiestyössä työehtosopimuksiin ja lakeihin. Lisäksi huolehditaan siitä, että työntekijöitä kohdellaan tasa-arvoisesti.

Keskeistä on kuitenkin myös keskusteluyhteyden rakentaminen ja ylläpitäminen. MLL:ssa pyritään siihen, että työnantajan ja -tekijän keskusteluihin liittyisi työpaikan perheystävällisyys rekrytoinneista kehityskeskusteluihin ja tiimipalavereihin asti. Kehittämistyön vaikuttavuutta voidaan seurata jatkossa esimerkiksi kyselyiden avulla, seuraamalla sairauspoissaolojen kehitystä sekä etätöiden ja käytettyjen perhevapaiden määrää.

MLL:n näkökulmasta työpaikan perheystävällisyys on vanhemmuuden tukemista ja lapsen hyvän arjen rakentamista.

Paula Kaivosoja
henkilöstöpäällikkö

 

Työnantaja, arvosta perhettäni niin minä sitoudun

blogibanneri_parassyy_584x100

 

shutterstock_190732964Jään pian äitiysvapaalle. Olo on luottavainen, rauhallinen ja onnellinen. En stressaa enkä murehdi. Tietysti kolmannen lapsen syntyminen on itsessäänkin onnellinen tapahtuma, mutta suuri merkitys luottavaiselle ja rauhalliselle olotilalleni on ollut työnantajallani, joka on suhtautunut tulevaan muutokseen kaikella mahdollisella tavalla kannustavasti ja myönteisesti.

Kelataanpa muutamia kuukausia taaksepäin. Siihen tilanteeseen, kun itse jo tiesin, mutta työpaikallani kukaan ei tiennyt. Jännitti.

Jännitti se, miten työpaikalla asiaan suhtauduttaisiin. Vaikka jo alun perinkin tiesin, että hyvin se menee. En kuitenkaan voinut olla epäilemättä, ajattelisivatko muut minun pettäneen heidät. Jättävän ikävään tilanteeseen, olevan ainakin vähän huono työntekijä. Kuulostaa vähän oudolta, Suomessa vuonna 2016, mutta mitä ilmeisimmin tämä on ihan tavallinen tunne.

Pienen tuttavapiirissä tehdyn kyselykierroksen perusteella useimpia äitiys- tai vanhempainvapaalle jääviä painaa ainakin jossain vaiheessa syyllisyys. Samaa kertoo myös se, että kirjoittamalla Googlen hakukenttään ”työnantajan suhtautuminen raskauteen”, antaa hakukone monta sivua tuloksia, jotka pääasiassa ohjaavat erilaisille keskustelupalstoille. Tulevia äitejä huolestuttaa työnantajan suhtautuminen ja oman aseman heikkeneminen työyhteisössä raskauden ja äitiyden myötä.

A2illassa keskusteltiin jokin aika sitten lisääntymisestä. Tapetilla oli huoli siitä, että suomalaiset lisääntyvät koko ajan vähemmän – sortuuko Suomi sukupuuttoon? Väestöliiton julkaiseman perhebarometrin mukaan työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmat, lastenhoidon järjestämisen ongelmat tai perhevapaasta aiheutuva katkos työssä on lähes joka kolmannen äidin ja joka viidennen isän mielestä syynä siirtää lastenhankintaa. Yksi monista keinoista, jolla perheen lapsiluvun kasvattamiseen voidaan vaikuttaa, onkin työn ja perheen yhteensovittamisen helpottaminen. Konkreettisina asioina mainittakoon esim. työaikojen ja -paikkojen joustavuus sekä osa-aikatyö.

Edellä mainitut ovat erinomaisia käytäntöjä, mutta pelkästään niiden kirjaaminen työyhteisön pölyttyviin mappeihin ei sinällään vielä merkitse yhtään mitään. Käytännöt eivät hyödytä, jos niitä ei a) pysty käytännössä soveltamaan riittävästi ja b) jos niitä ei voi hyödyntää hyvällä omalla tunnolla.

Se mistä vähemmän puhutaankin, ovat erityisesti työpaikoilla vallitsevat asenteet ja arvot.

Osallistuin jokin aika sitten työpaikallani järjestettyyn työpajaan, jossa arvioimme pienryhmissä työpaikkamme perheystävällisyyttä. Yksi väittämä kuului: Perheellisiä ei arvostella sanattomasti, esim. käytävillä tai selän takana. Olimme yhtä mieltä, että tämä väittämä pitää kohdallamme paikkansa. Mieleeni jäi kollegan lausahdus: ”Olisi ihan kamalaa, jos näin olisi.”

Todellakin. Miten paljon helpompaa työntekijän onkaan suunnitella perheenlisäystä, jos voi olla varma, että työyhteisö hyväksyy ja tukee työn ja perheen yhteensovittamista. Tuloksena on molemminpuolinen kunnioitus ja molemminpuolinen hyöty.

Omalla kohdallani jännitys oli turhaa. Kun kerroin asiasta esimiehelleni, hän iloitsi uutisesta kanssani. Halasi ja onnitteli. Siitä tuli hyvä ja luottavainen mieli. Ja nyt kun aikaa on nyt kulunut muutamia kuukausia, yllätykseksi tunnen olevani henkisesti sitoutuneempi työnantajaani kuin ehkä koskaan aiemmin. Uskon, että tämä johtuu saamastani tuesta ja kannustuksesta, mikä on johtanut siihen, että arvostan työnantajaani paljon.

Jos tilanne kuitenkin jostain syystä olisi niin ikävä, että pitäisi tehdä valinta työn ja perheen välillä, valinta olisi kitkerä mutta helppo. Sillä totuushan on se, että töissä kukaan ei ole korvaamaton, mutta kotona kaikki vanhemmat ovat.

Tuuli Daavittila
Kirjoittaja työskentelee viestintäkoordinaattorina Lastensuojelun Keskusliitto/Emma & Elias -ohjelmassa

 

Normipäivä eli perheystävällisyyttä ja työn hallintaa Kelassa

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_262841444Taas edessä mielenkiintoinen HR-työpäivä Kelassa. Istun mukavasti IC-junassa matkalla Riihimäeltä kohti Helsinkiä. Junan nytkähtäessä liikkeelle saan läppärini auki. Sähköpostiviestien kärjessä on pääjohtajamme Liisan viesti, jossa hän kannustaa pohtimaan innovatiivisesti ratkaisuja, joilla voisimme edistää perheystävällisyyttä Kelassa.

Ymmärrän, että asia on tärkeä. Satsaamalla perheystävällisyyteen voisimme parantaa kilpailukykyämme työnantajana. Uudet joustot parantaisivat työn ja muun elämän tasapainoa ja sitä kautta työhyvinvointia ja tuottavuutta. Junan jatkaessa kulkuaan mieleeni muistuu eilisen kokouksen palaute, että asioita työstettäessä olisi hyvä ymmärtää perhekäsite laajasti. Työnantajan, jonka yksi keskeinen arvo on olla ihmistä arvostava, on syytä luoda kaikille edellytyksiä työn joustoille. Joustoja hyväksikäyttäen henkilöstö voi tarpeen tullen huolehtia omista läheisistään ovat he sitten pieniä lapsia, vanhenevia vanhempia, puolisoita tai muita läheisiä.

Kaikki esimiehet eivät lähes kuuden tuhannen henkilön työpaikalla ole aina jakaneet yhtä suurta innostusta kehittää joustoja, kuin HR-asiantuntijat. Pohtiessani uusia työaikajoustoja silmäilen vanhemman kaartin esimiehen palautetta siitä, että joustojen markkinointi tuottaa hänelle lisää työtä ja vaivaa. Vastatessani hänelle, että työn ehdoilla toki joustetaan ja uudet keinot tuovat hänelle parempia välineitä suorituksen johtamiselle, teen mentaalisen merkinnän, että valmentavan johtamisen koulutusta ja muuta tukea esimiesten suuntaan tulee vielä parantaa.

Junan tullessa Tikkurilaan pääsen syventymään projektipäällikkömme Katriinan alustaviin ajatuksiin uusista joustoista. Liukuvan työajan, osa-aikatyön, tiivistetyn työajan, etätyön ja ns. Kela-etätyön rinnalle kaivattaisiin jotain uutta. Jos ratkaisu- ja asiakaspalvelutyössä kaikki eivät samanaikaisesti voi olla etätyössä voitaisiin etätyön nykyistä käyttöä laventaa kiertovakansseilla ja puhelinpalvelua voitaisiin ainakin takaisinsoittojen osalta tehdä kotoa käsin. Asiakaspalvelussa joustoja voitaisiin lisätä sijoittamalla henkilöitä aika ajoin töihin toimistoihin, joiden aukioloaika on rajoitetumpi. Vanhojen omaisten hoito ja tapaaminen olisi helpompaa, jos voisi esimerkiksi viikonlopun jälkeen tehdä maanantaina Kela-etätyötä lähellä vanhempien asuinpaikkaa.

Esimiehenä olo on yhtäkkiä kuin Erkka Westerlundilla Suomen lätkämaajoukkueen pronssipelissä olympialaisissa. Läsnäoloni valmentajana pukukopissa ei ole välttämätöntä, koska joukkueeni on sisäistänyt Perheystävällisen työpaikan hankkeen tavoitteet, motivaatio on kohdillaan ja hienoja ehdotuksia pukkaa. Kiittäessä Katriinaan hyvistä ajatuksista tiedän, ettei minulla ole tarvetta kirkastaa joukkueelleni hankkeen tavoitteita tai merkityksellisyyttä, koska Kela tulee kyllä tämän matsin voittamaan. Tavoitteiden toteutumista tukee myös Kelan toimintakulttuuri, joka tukee perheystävällisyyttä.

Assistenttini Kirsi ilmoittaa tekstiviestillä lapsen olevan sairas, mutta palomiehenä työskentelevä puoliso tulee työvuoroltaan kotiin kello 10, joten hän tulisi töihin kello 11 jälkeen. Kiitän Kirsiä tiedosta. Muistutan tilapäisen hoitovapaan käytöstä, jos hoivavastuun siirto ei onnistu suunnitellusti.

Junan saapuessa Helsinkiin hymyilen hyväntahtoisesti toiselle kelalaiselle, joka varmistaa puhelimella, että jälkikasvu on hoitanut kaikki aamutoimensa ja lähdössä kohti uusia seikkailuja kouluun. Samalla tarkastan kalenteristani, että viimeinen kokoukseni päättyy siten, että voin käydä tervehtimässä vanhaa äitiäni sairaalan vierailuaikojen puitteissa. Onneksi uudet työvälineet mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman työteon ja tarvittaessa voin jatkaa työntekoa junassa tai kotona. Tämäkin tukee oman työn hallinnan tunnetta ja lisää tasapainoa työn ja vapaa ajan välillä.

Minusta tärkeintä on kuitenkin perheystävällinen toimintakulttuuri. Kelassa olemme toiminta-ajatuksemme mukaisesti ”Elämässä mukana ja muutoksessa tukena”. Siksi haluamme olla aidosti perheystävällinen työpaikka.

Pasi Lankinen
Kirjoittaja on Kelan henkilöstöjohtaja ja mukana Perheystävällisessä Diilissä

diiliVäestöliitto järjestää viihteelllisen shown – Perheystävällinen Diili – työpaikat tentissä! – Porin SuomiAreenalla maanantaina 11.7. klo 17 – 18.15 Kaupungintalon pihalla.

Diilissä työpaikkoja haastatellaan perheystävällisyydestä. Kansanedustaja Hjallis Harkimo selvittää paikallaolevien viiden työpaikan perheystävällisyyttä. Väestöliiton varapuheenjohtaja Marianne Heikkilä toimii avustajana. Tilaisuudessa nostetaan herkullisella tavalla työn ja perheen yhteensovittamista esille. Kisaamassa joukko mielenkiintoisia suomalaisia työnantajia!

.

Hyvä perhevapaajärjestelmä on joustava

shutterstock_232651564Perhevapaiden kehittäminen on tulevan hallituskauden tärkeitä perhepoliittisia kysymyksiä. Perheiden moninaistuessa tarvitaan erilaisia vaihtoehtoja työn ja perheen yhteensovittamiseen. Hyvän perhevapaajärjestelmän keskeinen ominaisuus on joustavuus. Yksi malli ei sovi kaikille perheille ja kaikkiin tilanteisiin.

Lapsiperheiden vanhemmista 40 prosenttia tuntee laiminlyövänsä kotiasioita työnsä takia. 40 prosenttia työssäkäyvistä vanhemmista on huolissaan omasta jaksamisestaan äitinä ja isänä (Minna Salmi & Johanna Lammi-Taskula: Työn ja perheen yhteensovittaminen hyvinvoinnin tekijänä, THL 2014).

Tärkeä työn ja perheen yhteensovittamisen muoto on työajan lyhentäminen. Päättyvällä eduskuntakaudella toteutettu joustava hoitoraha onkin esimerkki hyvästä uudistuksesta. Joustavaa hoitorahaa voidaan maksaa osa-aikatyötä tekevälle alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmalle. Seuraavalla hallituskaudella oikeutta joustavaan hoitorahaan tulisi laajentaa myös 3-6-vuotiaden ja eka- ja tokaluokkaisten vanhempiin.

Työtä ja työuria koskevassa keskustelussa sivuutetaan usein se, että lapsiperheiden vanhempien työssäkäynti on Suomessa korkealla tasolla. Lapsiperheiden vanhempien työllisyysaste on korkeampi kuin lapsettomien aikuisten. Alle 18-vuotiaiden lasten vanhempien työllisyysaste oli 82 prosenttia vuonna 2013, kun 20-59-vuotiaiden, joilla ei ollut alle 18-vuotiaita lapsia, oli 76 prosenttia. (Tilastokeskus: Työvoimatutkimus, Perheet ja työ vuonna 2013).

Päättyvällä hallituskaudella suunniteltiin kotihoidon tukikauden puolittamista vanhempien kesken. Esitetty malli oli joustamaton eikä se olisi huomioinut perheiden erilaisia tilanteita. Kotihoidon tukikauden puolittaminen äidille ja isälle ei olisi merkittävässä määrin lisännyt isien perhevapaiden käyttöä. Hallituksen esitysluonnoksessa arviotiin isien osuuden kotihoidon tuen saajista nousevan nykyisestä noin 6 prosentista 10 prosenttiin. Myös THL:n ja Kelan tutkimusosaston toteuttaman perhevapaatutkimuksen mukaan valtaosa pienten lasten isistä ei jäisi kotihoidon tuelle.

Isien perhevapaiden käytön lisääminen on tärkeää ja se voidaan toteuttaa ansiosidonnaisen vanhempainvapaan kehittämisellä. Ensiarvoisen tärkeää on toteuttaa uudistus tavalla, joka huomioi perheiden erilaiset tilanteet ja tarpeet. Väestöliiton esittämä joustomalli tarjoaa hyvän perustan vanhempainvapaajärjestelmän kehittämiselle.

Mallia voidaan hakea myös Ruotsista, jossa vanhempainvapaajärjestelmä on Suomea huomattavasti joustavampi, vanhempainvapaan kesto pidempi ja vanhempainpäivärahojen korvaustaso parempi.

Esa Iivonen
Kirjoittaja on lapsi- ja perhepoliittisen vaikuttamisen ja lasten oikeuksien edistämisen johtava asiantuntija Mannerheimin Lastensuojeluliittossa.

Lasten kotihoidon valvojille töitä!

AulaMaria-Kaisa_004Maria Kaisa Aula

Alle 3-vuotiaiden lasten perheet saavat valmistautua julkisen kontrollin ja byrokratian lisääntymiseen, mikäli Stubbin hallitus pysyy suunnitelmissaan kiintiöidä pienten lasten kotihoidon tuki puoliksi äidille ja isälle. Jollain tavallahan viranomaisten on varmistettava, kuka lasta kotona hoitaa? Onko se äiti, isä, mummo, pappa tai sukulaistyttö?

Tähän mennessä pienten lasten kotihoidon tuki on ollut harvinaisen joustava ja selkeä tukimuoto. Jos alle 3-vuotias lapsi ei käytä oikeuttaan kunnan päivähoitopaikkaan, on perhe oikeutettu saamaan reilut 300 euroa lapsen kotihoidon tukea. Kunta tai valtio ei ole valvonut, kuka lasta hoitaa:onko se jompikumpi vanhemmista tai vaikkapa isovanhemmat.

Ensi vuoden elokuusta tilanne muuttuu. Hallitus haluaa parantaa sukupuolten tasa-arvon toteutumista työmarkkinoilla. Pienten lasten hoidon tukiaika jaetaan tasan äidille ja isälle. Näin on tehtävä, vaikka lasta hoitavalla puolisolla ei olisikaan työpaikkaa, johon palata. Lisäksi mummon tai papan kanssa tulee solmia työsopimus.   Aiemmin tätä ei edellytetty vaan sukulaisapu sai toimia ilman paperityötä.

No, onhan se tietysti mukavaa lapsen kannalta, jos hänellä onkin kaksi vanhempaa kotosalla. Toinen vanhempi on työtön työnhakija ja toinen lopettaa työnsä, opiskelunsa tai yrittämisensä lasta hoitaakseen. Tämä varmasti pitää Suomen kansantalouden pyörät pyörimässä.

Ei tarvitse olla kummempikaan mielikuvitus, kun huomaa, että uudet ehdot houkuttavat lain kirjaimen kiertämiseen. Sen estämiseksi on ilmeisesti kotiin lähetettävä kunnan tai KELAn lasten kotihoitotarkastaja, joka varmistaa, ettei työttömäksi ilmoittautunut vanhempi sittenkin hoida lasta eikä mummoja ja pappoja ole käytetty lastenhoitajana ilman työsopimusta. Mielenkiinnolla odotan, millaisen kontrollikoneiston hallitus lakiesitykseensä kehittää.

Ilman muuta isien roolia lasten hoidossa pitää vahvistaa. Mutta ei se etene nyt esitetyillä pakkokeinoilla. Nuoremmissa isäpolvissa asenteet ovat jo hyvin myönteiset ja perheet ratkovat hoitojärjestelyjä sen mukaan, mikä kunkin vanhemman työ-, opiskelu – tai elämäntilanteeseen soveltuu parhaiten.

Myös perheen lapsimäärä vaikuttaa vanhempien valintoihin sekä lasten mahdolliset erityistarpeet. Ratkaisuja ei tehdä vain yhden, ensimmäisen lapsen perheissä eikä vain terveiden lasten perheissä. Monilapsisuus sekä pitkäaikaissairas tai vammainen lapsi perheessä muuttaa tilannetta. Joustavat valintamahdollisuudet ovat olleet Suomen vahvuus lasten hoidossa.

Äidit ja isät koettavat perheissä yleensä hakea lapsen parhaan mukaisia ratkaisuja. Toinen joustaa yhdessä ja toinen toisessa asiassa. En ole itse ainakaan tottunut mieheni kanssa mittamaan sukupuolten tasa-arvoa mittatikulla. Silti koen olevani hyvin tasa-arvoinen. Vanhempien toimintaa on yhdessä sopimista ja arjessa luovimista lapsen edun hyväksi. Siihen soveltuu huonosti valtion liian tarkka määräily siitä, miten lastenhoito on äidin ja isän kesken järjestettävä.

Nyt hallitus tekee lapsi- ja perhepolitiikkaa työmarkkinoiden, sukupuolten tasa-arvoteoreetikkojen sekä hyväosaisten ehdoilla. Kiintiömallit toimivat, kun vanhemmilla on pysyvät vakaat, työsuhteet. Pätkätöiden, opiskelun, yksinyrittämisen sekä freelancer-töiden varassa oleville se soveltuu huonosti. Useimmat vakityössä olevat vanhemmat hoitavat muutoinkin lapsiaan noin kahden vuoden ikään kotona. Pisimpään lapsia hoitavat kotona nyt ne äidit, joilla ei ole työtä mihin palata. Heidän arkeaan muutokset mullistavat eniten.

Ihmisillä, naisilla ja miehillä, on myös erilaisia arvoja ja arvostuksia ja eri elämäntilanteissa ne vaihtelevatkin. Siinä missä toinen haluaa juuri nyt antaa aikaa lapsille, toisen mielestä työmarkkinoille pääsy on ensisijaista. Talouskasvun ohella myös ihmisten onnellisuudelle pitäisi antaa arvoa valtion toimissa. Kaikkea ei voi mitata euroissa.

Jos kotihoidon tuki kiintiöidään, kunnat saavat varautua lisääntyvään määrään alle 3-vuotiaita julkisessa päivähoidossa. Pienten lasten hoitaminen on vaativaa ja edellyttää enemmän henkilökuntaa. Päivähoidon menot tulevat kasvamaan. Rahaa tarvittaisiin samalla ryhmäkokojen pienentämiseen ja henkilökunnan osaamisen ja pysyvyyden varmistamiseen.

Maataloudessa on totuttu EU:n myötä moninkertaiseen valvontaan. Samoja piirteitä saattaa kohta tulla pienten lasten hoitoon, jos lasten kotihoidon tuki kiintiöidään. Onneksi uuden lain on ehdotettu tulevan voimaan vasta elokuussa 2015, jolloin on vielä mahdollista, että vaalien jälkeinen hallitus ehtii sen perua.

Suomalaiset naiset tekevät paljon töitä. Toki naisten työmarkkina-aseman parantamiseksi tarvitaan yksilöllistä tukea työmarkkinoille pääsyyn, opiskelumahdollisuuksia sekä ohjausta. Isien kannustamiseksi lastenhoitoon tarvitaan käytäntöjen ja asenteiden muutosta työpaikoilla sekä vakuutusperustaisen vanhempainvapaan uudistamista Ruotsin malliin nykyistä paljon pidemmäksi ja joustavammaksi. Osa-aikatyön mahdollisuuksia käytetään muissa Pohjoismaissa myös meitä paljon enemmän silloin, kun lapset ovat pieniä.

Maria Kaisa Aula on Väestöliiton puheenjohtaja

 

 

Lyhennetyn työajan ilosanoma

Kohtuullisuus oli jo antiikin hyve. Kohtuullisuus koskee nykyäänkin monia asioita, vaikka sana ei ole muodikas. Yhteiskunta ja talous pyörivät kiihtyvällä nopeudella. Pohjoismaisessa seminaarissa muutama vuosi sitten asiantuntija totesi: lataamme päiviin sisältöä ja tekemistä ikään kuin vuorokaudessa olisi 30 tuntia ja viikossa 10 päivää.

Työajan lyhentämisellä on sekä käsitteenä että ajatuksena ristiriitainen kaiku: lyhennyksen ei ole aina koettu onnistuneen, koska työtehtävät ovat pysyneet samoina. Ainoat muuttuneet asiat ovat ehkä palkka, joka on pienentynyt, paineet jotka ovat kasvaneet, tai työyhteisö, joka on tullut kateelliseksi lyhennyksestä. Käytäväpuheissa supistaan ehkä ilkeästi perheasioiden vuoksi myönnetystä ylimääräisestä viikoittaisesta vapaapäivästä. Puhuttaisiinko siis mieluummin työajan ja -määrän kohtuullistamisesta?

Ajatuksesta toteutukseen

Hyvä ajatus kohtuullisesta työajasta jää monilla ideatasolle myös siksi, että haluttaisiin kyllä lyhentää työaikaansa mutta ei palkkaa. Käteen jäävä kuukausittainen palkkasumma on monelle pienipalkkaiselle ratkaiseva este lyhennyksen toteuttamiselle. Tai sitten osa-aikaista työtä ei ole tarjolla eikä sitä myöskään haluta työpaikalla kehittää.

Työpaikoilla on varmistettava, että toivottu työajan lyhennys tai osa-aikaisuus todella tarkoittaa kohtuullista työmäärää suhteessa käytettävissä olevaan aikaan. Jos työtehtäviä ei osata järkevästi arvioida, suunnitella tai jakaa, tai ei osata luopua jostain alustavasta suunnitelmasta tai projektista, jää työajan lyhennys tai osa-aikaisuus helposti vain maininnaksi paperille. Esimiehillä on tämän järjestelyn onnistuneessa toteuttamisessa tärkeä rooli.

Järki käteen korvauksissa

Työelämää koskevissa poliittisissa päätöksissä on toivon mukaan myös järki mukana: jos työssäkäyvä lyhentää työaikaansa muutamaksi vuodeksi lapsen tai muun lähiomaisen hoivan vuoksi, on kansantaloudellisesti järkevää tukea häntä taloudellisesti. Hyöty näkyy paitsi välittömästi, myös pitkällä aikavälillä.

Moni lisäksi luulee, ettei voi ottaa työpaikallaan puheeksi työajan lyhentämistä, koska ei itse kuulu Kela-korvauksen piiriin lapsen iän vuoksi. Tämä ei ole totta. Kyllä 4-, 5- tai 6-vuotiaankin vanhempi voi lyhentää työaikaansa. Yhteiskunta vain ei rahallisesti tue ratkaisua mitenkään. Soisi kyllä että tukisi. Asiaa on viestitetty poliittisille päättäjille jo pitkään.

Asiat ratkeavat yleensä parhaiten sopimalla ja neuvottelemalla. Epäonnistuessaan työajan lyhennys tai osa-aikatyö vain lisää työntekijällä kuormituksen tunnetta ja huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä. Tai se lisää työtovereiden kuormittumista, jos he puolestaan joutuvat venymään järjestelyn vuoksi.

Pettymystä syntyy väistämättä, jos arkeen ei tullutkaan sitä toivottua sujuvuutta, tai jopa rentoutta, jota toiveissa ja unelmissa oli. Hyvän kierre ja ilosanoma kohtuullisesta työajasta ruuhkavuosina tai muussa elämäntilanteessa ei silloin pääse leviämään eteenpäin.