Yhdessä jaettu matka

 

Harmaantunut mies taluttaa puolisoaan pitkin kirkon käytävää. Eletty elämä näkyy molemmista.  Askel on jo hieman lyhentynyt, hartiat painuneet hitusen kumaraan. Kuitenkin ote, jolla toista tuetaan surun hetkellä, on tuttu ja vakaa. Kilometrejä on taitettu paljon, paljon on yhdessä koettu. Pettymyksiäkin on tullut, kipeitäkin. Niistä on menty eteenpäin, joskus hampaat kiristellen. Pikku hiljaa on kasvettu toiseen kiinni, annettu anteeksi. Niin paljon on kuitenkin yhdessä rakennettu, ettei sitä ole haluttu rikkomaan ruveta. Pikku hiljaa on myös hyväksytty riippuvuus toisesta. Otettu vastuu siitä, että tuommoisen valitsin. Hänen rinnallaan elin. Itsekään en aina ollut helppo puoliso, joskus kiukkuinen ja vaikeakin. Toinen ei lähtenyt siitä huolimatta, pysyi ja jaksoi.

Elämä jakautuu erilaisiin osiin. Elämän alkupäässä haetaan kokemuksia ja eletään kaasu pohjassa. Tehdään hulluja, tyhmiäkin asioita. Sitä kautta opitaan itsestä ja toisista ja talletetaan pankkiin hienoja muistoja. Monet rakastuvat tässä elämän vaiheessa. On ihanaa paistatella toisen ihailussa, ihanaa kokea olevansa yhtä jonkun kanssa. Pieneksi hetkeksi voi päästä lähelle paratiisia, kokemusta siitä että itse on täysi, mitään ei puutu.

Kun kumppani on valittu ja elämää jatketaan yhdessä, rakastuminen vaihtuu pikku hiljaa kiintymykseksi ja kumppanuudeksi. Keskellä elämää yritetään selvitä yhdessä työstä, pitää parisuhde hengissä ja mahdollisesti kasvattaa lapsi tai lapsia. Molemmat miettivät tahoillaan, mitä on vielä edessä ja mitä olisi mahdollista saavuttaa. Huomio on samaan aikaan itsessä ja muissa, myös yhteiskunnallisissa asioissa. Tässä vaiheessa halutaan usein jättää oma jälki. Tehdä jotakin, jolla on jotain merkitystä. Samaan aikaan halutaan myös elää syvästi ja monipuolisesti.

Toisaalta keski-iässä mennään eteenpäin kieli vyön alla siinä harhassa, että jossain vaiheessa tullaan valmiiksi. Vaikka matkan rajallisuus alkaa tulla todemmaksi, se peittyy kiireen keskelle.

Silloin mieli saattaa joskus eksyä ajatukseen, että paratiisi olisi vielä mahdollinen, mutta oma puoliso on sen tiellä. Vastuuta omasta elämästä, onnesta ja parisuhteesta halutaan vältellä. On kipeää huomata, että itsestä ei tulekaan sitä täydellistä versiota, johon joskus uskoi, vaan minuus jää loppuun saakka keskeneräiseksi. Sama on totta myös puolison kohdalla. Keski-iän kipu liittyykin sen hyväksymiseen, että näillä eväillä mennään ja hyvä niin.

Eläkkeelle siirtyessä hälinä ympärillä lakkaa. Minäkuvaa ei voi enää ruokkia samalla tavalla saavutuksilla kuin aikaisemmin. Huomio siirtyy ulkoisista asioista sisäisiin arvoihin. Monet eivät sure itse työn lähtemistä elämästä, vaan yleensä hyviä ihmissuhteita. Ihmisiä, joiden kanssa tuota työtä yhdessä tehtiin. Niitä, jotka valitsivat elämäntehtävänsä samoin, tukivat vaikeissa kohdissa ja iloitsivat onnistumisista.

Monet pelkäävät vanhuutta. Se on ymmärrettävää. Vanhuus symboloi luopumista, viimeisenä myös omasta minuudesta. Tässä elämänvaiheessa on kuitenkin myös paljon kauneutta. Kun kaikki turha riisutaan pois, jää jäljelle olennainen. Kiitollisuus on sitä, että joku jakoi matkaa. Oli siinä rinnalla, kun elämä kävi vaikeaksi. On vielä siinä, kun kaikkein pelottavin on edessä, päästäminen irti omasta itsestä.

Nykyään tiedetään, että ihmisten siteiden merkitys on hyvin paljolti turvallisuudessa. Me haemme toisistamme turvaa. Jos ihmisiltä kysyisi mikä heitä pelottaa eniten, niin suurin osa heistä kuvaisi luultavasti yksinäisyyttä. Kiitä tänään kaikkia niitä, jotka ovat kulkeneet rinnallasi. Ihan vaan siitä kulkemisesta.

Elämänkaaripsykologia. Lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1991

Päiväkodin action-aamu

#mannankanssa

Oltiin Mannan kanssa päiväkodin kevätjuhlassa. Kutsussa luki ”Liikunnallinen kevätjuhla ulkoilmassa. Seitsemän toimintapistettä. Ohjelma alkaa klo 7:30.” #runforyourlife

Johan siinä keski-ikäisen ihmisen rytmihäiriöt käynnistyivät jo pelkästä kutsun lukemisesta. Ensimmäinen ajatus oli, että näin mua rangaistaan; iltatähti nelikymppisenä ja siinähän pompit aamuseitsemältä laululeikkien tahdissa ja potkit palloa maaliin. Pitäis saada lapset nuorena, kun vielä jaksaa herätä aikaisin, kumartua pyyhkimään peppua, lähteä työpäivän jälkeen pyöräilemään ja innostua Pikku Kakkosen postin tunnarista.

Aurinko paistoi jo aamulla kuumasti. Päiväkodin pihapiiriin oli koottu monenlaista tekemistä tarkkuusheitosta esterataan. Lajitovereiden hikisillä kasvoilla näkyi huonosti nukutun yön uurteita, pian alkavan työpäivän paineita, mutta myös iloa.

Siellä sitä mentiin pöydän yli ja renkaan läpi kohti palkintoa: lapsen onnesta hehkuvia kasvoja. Olimme yhdessä hänen reviirillään. Jokaisella sympaattisella solullaan pieni ihmiseni viestitti, että Kiva kun oot täällä. Pysy mun lähellä. Ollaan yhdessä. Tuu kattomaan, mitä meillä täällä on! Tehtiin ite.

20160528_161130
Sydän suli kuin munavoi lasten leipomien karjalanpiirakoiden päällä. Kuinkas muutenkaan. Olen varma, että päiväkoti oli vanhempien osallistamisstrategiassaan ovelasti määritellyt tämän sydänten sulattamistavoitteen.

Pisteet päiväkodille.

Pusujen ja halausten jälkeen lähdin töihin vaatteet hiekan ja siitepölyn peitossa, toki umpiväsyneenä, mutta myös umpionnellisena.

 

#mannankanssa on uusi blogisarja, jossa pienen lapsen ja aikuisen maailmat kohtaavat arkisissa tilanteissa.

Onni on työskennellä Afrikassa

onniblogijenniSeison ulkosuihkussa tai pikemminkin saviseinien ympäröimässä pienessä tilassa, mukanani kaksi litraa vettä. Sillä olisi tarkoitus saada itseni puhtaaksi. Haaste on aikamoinen verrattuna siihen, minkä määrän vettä valutan viemäriin kotona Suomessa.

Vapaaehtoistyöni ajaksi sivistys on vaihtunut Pohjois-Mosambikin syvyyksissä olevaan metsään, jonka uumenissa uusi savikotini sijaitsee. Juokseva vesi on vain haave, sähköistä puhumattakaan. Kylässä on kaksi autoa, toinen kuuluu tanskalaiselle projektijohtajalle ja toinen paikalliselle miehelle, joka kuljettaa tarvittaessa porukkaa metsän uumenista 20 kilometrin päähän päätielle. Toinen lava-auto lähtee käyntiin pelkästään työntämällä ja pelkääjän paikan jalkatilassa on reikä, josta näkyy alla vilistävä tie. Huomattavasti mukavampaa on matkustaa lavalla. Bensakulut pitää saada katettua, ja auto liikahtaa vasta kun kyydissä on vähintään kuusi henkilöä. Sitä odotellessa vierähtää usein tunti jos toinenkin.

Aamupalan eteen teen töitä enemmän kuin koskaan. Kookospähkinä ei ota mennäkseen rikki, eikä muuta ole tarjolla tähän hätään. Onnekseni näen pihamaallani yövahtina työskentelevän miehen. Pyydän häneltä apua. Hän osoittaa pähkinästä heikon kohdan, kohottaa viidakkoveitsensä ja iskee kovaa. Aamupala on valmis.

Miehen on myös tarkoitus näyttää, miten pääsen helpoimmin liikkumaan lähikyliin. Kauimpiin niistä on matkaa yli 10 kilometriä. Hän avaa pihalla olevan majan oven, jossa näen kaksi pyörää. Ensimmäisessä on satulan tilalla pelkkä nuppi ja polkimina ohuet rautaputket. Toisessa on kumi puhki siitä yhdestä pyöränrenkaasta, joka on paikallaan. Valitsen satulattoman version.

Ensimmäinen kuukausi sujuu taistellen muutoksia vastaan. Kaipaan helppoutta ja aikatauluja. Olen kuin vieroitusoireinen, välillä hyvin näreissäni. Näen vain sen, miten vähän näillä ihmisillä on ja miten heikosti asiat ovat.

Pikkuhiljaa perspektiivini lähtee muuttumaan.

Ihmisten välittömyys ja lämpö avaavat silmäni näkemään pintaa syvemmälle ja herättää katsomaan maailmaa eri silmin. Metsäelämän koruttomuus muuttaa muotoaan. Alan ihailla paikallisten taitoa asennoitua haastavampiinkin toimiin ilolla ja suurella sydämellä – suorittaminen tuntuu olevan hyvin vieras käsite ja se näkyy energiaa antavana läsnäolona, kiireettömyytenä ja haluna nauttia yhdessä tekemisestä.

Niin vähältä näyttävän keskellä vaikuttaakin olevan paljon sitä rikkautta, joka on päässyt unohtumaan. Alan löytää onnellisuuden ja hyvän elämän raameja arjen pienistä asioista.

Onni löytyy matkasta, ei päämäärästä.

Kirjoittaja on turkulainen valokuvaaja, joka toimi vapaaehtoistyössä Mosambikissa 2005-2006. Vapaaehtoistyön jälkeen hän opiskeli kätilöksi ja työskentelee Väestöliiton lapsettomuusklinikalla.  Pajun valokuvanäyttely on esillä Väestöliiton lapsettomuusklinikalla Turussa tammikuun loppuun asti.

Rakkautta vain, onnea hain?

RakkauttaVainMitä on rakkaus ja kenen kanssa sitä voi kokea? Voiko kokea rakkauden huuma ventovieraan kanssa? Mitä vaaditaan rakkauden tuntemiselle ja onko mahdollista olla tuntematta rakkautta? Ikinä? Niin, ja onni. Onko se kytköksissä tähän kaikkeen? Kulkeeko onni ja rakkaus käsi kädessä?

Tutkimusten mukaan rakkaus ja sosiaaliset suhteet edistävät terveyttä. Pienet hetket ovat merkityksellisiä, niin kuin laulussa lauletaan ”pienistä hetkistä kokoan sen, ihmisen elämän onnellisen”. Rakkauden pieniä hetkiä voit kokea missä vain, kenen tahansa kanssa. Edellytyksenä on hyvä ja turvallinen olo turvallisessa seurassa. Rakkauden tunne saattaa tulla siinä hetkessä.

Se tunne. Kokonaisvaltainen hyvän olon tunne. Helpotus ja rentoutus. Lämmin olo. Hyvän mielen tunne. Laulu jatkuu ”surut kun syrjään siirrän, niin nousta voin onnen taivaisiin”. Se pieni hetki riittää.

Kyllä rakkaus ja onni kulkevat käsi kädessä, mutta on myös muistettava, että elämään kuuluu surua, eikä se estä rakkauden kokemista. Myötätunto on yksi rakkauden muoto.

Muistakaa siis hyvät ihmiset pysähtyä välillä tuntemaan. Antakaa rakkaudentunteelle tilaa. Pyrkikää jakamaan hyvää oloanne, onneanne ja rakkauttanne. Osoittakaa myös myötätuntoa. Näiden pienien hetkien avulla jaksamme arjessa, olemme terveempiä, voimme paremmin ja elämme pidempään. Rakkautta vain.

Parisuhdevinkki: Kuraa ja kyyneleitä

 Vinkkejä pitkään parisuhteeseen ja intohimoiseen seksielämään voi jatkuvasti lukea lehtien sivuilta. Useimmiten vinkataan vahvistamaan hyvää, lisäämään kunnioitusta ja toisen lempeää huomiointia.  Kannatettavaa toki, mutta miksei se monesti riitä?

Olen ainakin kymmenesti vastannut toimittajan kysymykseen siitä, miten selvitä erilaisista seksuaalielämän haasteista ja parisuhteen ongelmallisista tilanteista siten, ettei vain suututtaisi kumppania. Miten kertoa omista haluista ja haluamattomuuksista, yhteisistä vaikeuksista tai vaikka surkeasta seksistä niin, ettei toinen vain suuttuisi, loukkaantuisi tai yhtään pahoittaisi mieltään?

Vastaan kysymykseen aina uudella kysymyksellä: miksi toisen suuttumista tai erillisyyttä joutuu niin kovin varomaan? Miten ylipäätään voi selvitä elämästä joskus pahoittamatta toisen mieltä, ärsyttämättä ja suututtamatta? Ei voikaan. Miten se siis olisi mahdollista parisuhteessa ja vieläpä sen intiimeimmässä osa-alueessa, seksuaalisuudessa?

Parisuhde on usein aikuisiän tiivein ja läheisin ihmissuhde. Siihen peilautuu vahvasti kykymme kiintyä toiseen, ylläpitää yhteyttä ja ilmaista itseämme. Jos parisuhteessa kokee luvalliseksi ilmaista vain positiiviseksi koettuja tunteita, iloa ja onnea, hillintää ja hallintaa, jää suhde ajan myötä väistämättä kohtuullisen pinnallisiksi.

Seksuaalielämä tuo usein tiivistetysti esille sen, mitä parisuhteessa on hyvässä ja huonossa muutoinkin olemassa. Seksuaalielämä on kuin ikkuna, josta pääsee kurkistamaan tarkasti parin välistä vuorovaikutusta, turvallisuutta ja emotionaalista kontaktia. Juuri siksi seksi paljastaa meistä ja parisuhteestamme paljon.

Viikon parisuhdevinkkini ovatkin kunniottavat kurat ja kyyneleet. Parisuhteen kurat ja kyyneleet tarkoittavat kahden ihmisen rehellistä läsnäoloa toisilleen. Suhteen alku on usein paratiisimainen, hehkua ja intohimoa pullollansa. Ajan myötä intohimon kuumin liekki hiipuu ja on aika nostaa kaikki kortit pöydälle, jos mielii suhteen syvenevän ja intohimon yhä palavan. Juuri tässä kohdin on riski suututtaa ja loukata toista, vain olemalla oma itsensä ja erillinen, erilainen ihminen.

Yhteys toiseen ihmiseen syntyy kahden erillisen ihmisen vapaavalintaisesta ja turvallisesta kontaktista toisiinsa. Turvallisuus ei muodostu konfliktittomuudesta tai ainaisesta paratiisista, vaan taidosta olla yhtä myös hankalissa kohdissa. Uskalluksesta näyttää tarvitsevuuttaan, pimeitä puoliaan, häpeän ja heikkouden kohtiaan. Rohkeutta kohdata toisen erilaisuus ja näyttää omansa. Kun kaikki kortit ovat pöydällä, kurien ja kyynelten kera, on valinta olla yhdessä rehellisellä ja turvallisella pohjalla. Tällainen olen – ja siitäkin huolimatta sinun silmissäsi rakas.

Siispä kuravinkkeihin. Kerro kumppanillesi avoimesti niistäkin kohdista, joissa ette sinun todellisuudessasi kohtaa. Lakkaa näyttelemästä iloista ja onnellista, jos et ole sitä. Ota oloistasi vastuu, jaa niitä ja avaa itseäsi. Uskaltakaa suuttua yhdessä, riitaantua, olla kunnioittaen erillisiä ja erimielisiä – ja luoda jälleen yhteyttä toisiinne. Erillisyys ja erilaisuus ruokkivat intohimoa ja halua, rehellistä ja intiimiä vuorovaikutusta.

Merkittävintä ei ole se, ettei parisuhteen pöydälle koskaan putoilisi kuraa tai kyyneleitä. Ratkaisevampaa on palaaminen pöydän ääreen aina uudelleen, kurasta huolimatta. Rehellisesti rakkaudessa yhtä, mutta omilla jaloilla seisten.