Ihmisoikeustyöllä kestävää kehitystä

_DSC7479Väestöliitto on 75-vuotias suomalainen yleishyödyllinen järjestö. Teemme työtä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden puolesta. Väestöliitto haluaa vahvistaa ihmisten luottamusta omiin voimavaroihinsa ja tulevaisuuteen. Tärkeä perusta myönteiselle muutokselle on ihmisoikeuksien tiedostaminen ja vahvistaminen suomalaisten arjessa.

Olemme työyhteisönä antaneet oman yhteiskuntasitoumuksen, jolla toteutamme toiminnassamme konkreettisesti YK:n kestävän kehityksen periaatteita. Kaikille maille tarkoitetut periaatteet pohjautuvat ihmisoikeuksiin. Oma sitoumuksemme koostuu kolmesta osasta.

Nuorille lisää mahdollisuuksia vaikuttaa
Nuorten ajatuksilla ja mielipiteillä on väliä. Väestöliitto kannustaa nuoria osallistumaan ja vaikuttamaan omaan elämäänsä ja seksuaalioikeuksiinsa sekä välittää nuorille tietoa erilaisista mahdollisuuksista olla aktiivinen toimija yhteiskunnassa. Samat vaikuttamismahdollisuudet koskevat myös maahanmuuttajia.
Sitoudumme toiminnassamme hyödyntämään ihmisten tietoa, kokemuksia ja arjen asiantuntemusta. Otamme nuoret mukaan suunnittelemaan tulevia kehitystyöhankkeita ja tiedotamme suurelle yleisölle seksuaalioikeuksien haasteista, toteutumisesta ja kehityksestä.

Nuorten muodostama virtuaalilehti Hurman toimituskunta tuottaa tietoa seksuaalioikeuksista nuorilta nuorille. Lisäämme nuorten konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia myös muodostamalla aktiivisen Nuorten työryhmän, josta tulee osa Väestöliiton päätöksentekoa ja strategista työtä. Työryhmä tuottaa kannanottoja ajankohtaisiin kysymyksiin seksuaalioikeuksista ja -terveydestä ja on aktiivinen kansalaisvaikuttamisen kanava nuorille.

Helposti saavutettavat verkkopalvelut kaikille
Kaikki eivät löydä tarvitsemaansa tietoa verkosta kovin helposti. Verkostojen risteysasemana Väestöliitto kokoaa tietoa, kehittää tarvittavia palveluja ja ohjaa niiden pariin. Sitoudumme kehittämään tiedonvälitystä ja saavutettavuutta. Esimerkiksi panostamalla verkkosivujen selkokielisyyteen näkö- ja kuulovammaiset pääsevät yhdenvertaisesti kiinni tarvitsemaansa tietoon.

Elämä on täynnä ala- ja ylämäkiä, vuoristorata, jossa tarvitaan tukea varsinkin kriisivaiheiden aikana. Väestöliitto sitoutuu lisäämään kattavien, maksuttomien, helppokäyttöisten verkkopalvelujen saatavuutta valtakunnallisesti. Tutkimusaineistoja kerätään kestävällä tavalla ja avataan julkisiksi, jotta kaikki halukkaat voisivat niitä hyödyntää.

Panostusta perheen ja työn yhteensovittamiseen
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi on Väestöliitolle sydämen asia. Hyvä yhteistyö perheiden ja työpaikkojen välillä on osa tavoitetta, johon Väestöliitto sitoutuu Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassaan vuosina 2016-2018. Ohjelman kehittymistä mitataan läpi eri toteutusvaiheiden. Näin voidaan mitata muutoksia esimerkiksi etätyön, sairauspoissaolojen, ylitöiden kertymisen ja niiden vapaina pitämisen määrissä. Samalla nähdään, miten työelämä joustaa perhe-elämää huomioiden.

Näinä aikoina joudumme näkemään ja kokemaan kansainvälisiä ja kansallisia konflikteja ja erilaisten ryhmittymien toisiin ihmisiin kohdistamia aggressioita. Väestöliitto on sitoutunut yhdenvertaisuuden, osallistamisen ja yhteistyöhakuisuuden arvoihin. Tänäänkin, kansainvälisenä ihmisoikeuspäivänä voimme kukin, teko teolta, rakentaa parempaa huomista.

PrincessNala2001:llä on patti alapäässä

Miilan blogi_29012016

Kuva: Martin Walls /freeimages.com

25.1.2016 klo 19.45: Veera, 14, on suihkussa. Kädet pesevät kehoa totutussa järjestyksessä: hiukset, kasvot, kainalot, peppuvako… Sormet pysähtyvät. Toisessa ulommassa häpyhuulessa on patti. Veeran pulssi kiihtyy hieman. Sormet tutkivat tarkemmin. Veera puristaa pattia kevyesti. Se aristaa. Järkytys ravistaa kehoa.

– Syöpä. Minulla on syöpä. Ihan niin kuin mummolla.

Lämmin suihkuvesi huuhtoo huolen kyyneleitä. Kylpyhuoneen peilissä on vieraat kasvot. Kaikki tuntuu uudelta ja oudolta.

Klo 20.10: Isä paahtaa väsynein katsein iltapalaleipiä. Veera tietää, että isän töissä on nyt vaikeat ajat. Pikkuveljelläkin on kolmas korvatulehdus peräkkäin. Veera ei voisi kertoa isälle, mitä suihkussa tapahtui. Hän ei voisi rasittaa isää tiedolla, että tyttärellä on syöpä. Veera tuijottaa paahtoleipää edessään ja miettii, onko tämä viimeisiä iltoja, kun he kolme, isi, veli ja hän istuisivat yhdessä iltapalapöydässä.

Klo 20.40: Veera ei jaksa katsoa telkkaria, vaan sanoo isälle menevänsä nukkumaan. Isän ilme oli kysyvä, mutta Veera sai puristettua sen verran hymyä, ettei isä sano mitään. Matikan koe vain oli jännittänyt päivällä, eipä tässä muuta.

Klo 20.55: Veera vetää peiton päänsä yli ja avaa kännykällä Googlen. ”Patti alapäässä tytölläclick. Otsikoissa pyörivät vauvapalstan keskustelut. Ei sanaakaan syövästä, mutta sen sijaan uusia huolia; paise, tyrä, visvasyylä.

Klo 21.03: Googlen osumista yhden otsikko kiinnittää Veeran huomion. Patti alapäässä – Siirry nettivastaanotolle – Väestöliitto. Linkin takana Veeraa nuorempi tyttö kysyy alapään patista. Joku on vastannut hänelle asiallisesti ja rauhoittavasti. Vastauksesta tulee turvallisempi olo kuin vauvapalstan keskusteluketjuista. Veera pohtii hetken ja päättää lähettää palstalle oman kysymyksen.

Klo 21.08: Nimimerkki Veera2001 on varattu. Veera katsoo jalkopäässä kerällä nukkuvaa kissaa ja yrittää uutta tunnusta: PrincessNala2001.

Klo 21.20: Veera on kirjoittanut kysymyksensä. ”Hei! Olen 14 vuotias tyttö. löysin tänään alapäästä pienen patin. sitä ei ole ollut ennen. ppatti on kipeä kun sitä puristaa. mikä se voisi olla? en ole ollut sukupuoliyhdynnässä. syöpä? Auttakaa!!!”.

Lähetä click.

26.1.2016: Veeralla on tavallinen koulupäivä. Hän käy välitunnilla kouluterveydenhoitajan oven takana. Terkkari on paikalla taas torstaina. Tänään on vasta tiistai.

27.1.2016 klo 14.01: Veeran sähköpostiin tulee ilmoitus, että kysymykseen on vastattu. Vapisevin käsin hän avaa kännykällä sivun ja lukee vastauksen välitunnilla koulun vessassa.

”Hei! Kiitos kysymyksestäsi! Olet löytänyt kipeän patin alapäästä ja mietit, mikä se on. …”

Vastaus jatkuu hyvänlaatuisten sukupuolielinten finnien kuvauksella ja antaa tarkat ohjeet niiden hoitoon. Se lohduttaa ja kertoo, että pahanlaatuiset syyt ovat hyvin harvinaisia. Vastaus kannustaa keskustelemaan turvallisen aikuisen kanssa tilanteesta ja kysymään neuvoa kouluterveydenhoitajalta varsinkin, jos vaiva ei itsestään helpota parissa päivässä. Vastaus tuntuu huojentavalta. Veera laatii päässään suunnitelman – jos patti ei huomiseen mennessä ole pienentynyt, hän sanoo asiasta isälle. Suunnitelma rauhoittaa.

Klo 19:45 Veera huomaa suihkussa patin aristavan eilistä vähemmän. Patti on myös pienentynyt. Hän suihkuttaa ihon ja limakalvot saamiensa ohjeiden mukaan pelkällä vedellä ja vetää jalkaan puuvillapikkarit, kuten neuvottiin.

29.1.2016: Patti ei arista, eikä sitä oikeastaan edes tunnu enää. Matikankokeesta tuli 8+.

Nuoren avuntarve ei katso aikaa tai paikkaa. Mitä intiimimpi huoli, sitä enemmän tarvetta on matalakynnyksisille, nimettömille palveluille. Sellaisia tarjoaa Väestöliitto osoitteessa www.vaestoliitto.fi/nuoret.

Veeran tapaus on kuvitteellinen.

 

Nettipalvelut auttavat kaukosuhteessa olevia

Kauko9Kaukosuhteiden määrä on kasvanut. Työ tai opiskelut voivat viedä puolison toiselle puolen Suomea tai jopa maailmaa. Joillekin kaukosuhde on hetkellinen välitila, toisille parisuhteen arkea.

Kaukosuhteessa olevat kohtaavat vaikeuksia, joista lähellä toisiaan tai yhdessä asuvat kumppanit eivät tiedä. Odotukset latautuvat päivä päivältä ja viikko viikolta seuraavaan tapaamiseen. Juna vie kumppanin pois sunnuntai-iltaisin juuri, kun pari ehti taas tottua yhdessäoloon.

Kaukosuhteessa olevien on raskasta käsitellä ristiriitoja tapaamatta toisiaan. Turvallisuuden tunne perustuu viesteihin ja puhelinsoittoihin. Surullinen odottaa lohduttavaa halausta seuraavaan viikkoon. Iloisista hetkistä riemuitaan puhelimen välityksellä. Kumppaneilla voi elää mielessä epäilys: ”Kestääkö suhteemme tätä etäisyyttä?” ”Johtuvatko ongelmamme välimatkasta?” ”Minkälainen suhteemme olisi, jos näkisimme joka päivä?”

Miten terapeutit voivat auttaa pareja, jotka eivät ehdi virka-aikaan samaan kaupunkiin vastaanotolle? He ottavat teknologian käyttöönsä. Amerikkalaiset terapeutit ovat esimerkiksi kokeilleet videokonferensseja kaukosuhteessa olevien parien auttamiseksi. Videokonferenssissa parit voivat olla yhteydessä toisiinsa ja terapeuttiin tietokoneen välityksellä. Yleinen tapa käydä terapiassa on esimerkiksi Skype-puhelut.

Jos suhteesi kärsii etäisyyden vuoksi, ota selvää parisuhteiden hyväksi tehtävästä nettipalvelusta. Ladatkaa koneellenne Skype ja ehdottakaa terapeutille virtuaalitapaamista, mutta muistakaa, että tietosuoja on Skype-yhteyksissä heikko. Väestöliitto tarjoaa nettipalveluina Kysy asiantuntija -palstan, Tunnekeskeisen parisuhdekurssin ja chattiperiaatteella toimivia, yksilöterapeuttisia nettivastaanottoja. Kaukosuhde ei saa tulla esteeksi parisuhteen hoitamiselle.

Lähde: McCoy, Megan; Hjelmstad, Lyndsey R. & Stinson, Morgan. (2013) The role of tele-mental health in therapy for couples in long-distance relationships. Journal of Couple & Relationship Therapy, 12(4), 339-358.

KUVA: Aino Huotari