Valo voittaa!

Kuuntelin vierestä 5-vuotiaan pojan ja tämän isän välistä keskustelua. Poika oli innoissaan joulun odotuksesta. Hän näytti kuitenkin huomaavan epäsuhdan oman innostuksensa ja isän hiljaisen kielteisyyden välillä. Hän kääntyi isänsä puoleen ja kysyi: ”odottaako isi joulua?”. Isä totesi, että hän ei erityisesti pidä joulusta ja että joulu on oikeastaan kapitalistien ylläpitämä markkinatalouden juhla. Poika mietti hetken ja totesi sitten isälleen, että jos ei olisi joulua, niin ei olisi myöskään lomaa päiväkodista eikä töistä. Silloin ei voisi olla yhdessä.

Suomessa on monia ihmisiä, joita joulu ei kirkollisena juhlapyhänä juurikaan kosketa. On niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon, niitä, joiden vakaumuksessa ei juhlita joulua ja niitä, jotka kuuluvat kirkkoon, mutta eivät koe kristinuskon sanomaa itselle läheisenä. Kaikille suomalaisille juhlapyhät tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden levätä tai viettää aikaa läheisten kanssa. Se tarjoaa pienen paussin, hiljenemisen hetken, vuoden pimeimmän ajan jälkeen.

Juhli nyt sitten vaikka valon voittoa tai Jeesus-lapsen syntymää, on molemmissa taustalla ihmisiä yhdistävä viesti:

Meitä kaikkia yhdistää, tämä joskus pidempi ja joskus lyhyempi, ”maallinen vaellus”. Toisinaan se on pimeässä tarpomista, raskasta ja yksinäistä ja toisinaan täynnä iloa ja odotusta. Elämme maassa, jossa valoa on kitsaasti, tänä vuonna tavallistakin kitsaammin. Se, että on yhdessä selvitetty jälleen yksi pimeän aika, on jo saavutus sinänsä. Pikkuhiljaa valo alkaa lisääntyä ja elämä alkaa uudelleen virrota. Sitä sietääkin juhlia.

Ihmisiä yhdistää myös se, että olemme kaikki olleet joskus pieniä, kuten kristinuskossa kuvattu Jeesus-lapsi. Kaikki meistä ovat syntyneet tähän maailmaan vailla kokemuksia, auki ja vastaanottavaisena. Jokainen meistä voi hetkittäin tavoittaa muistikuvan siitä, että millaista oli silloin, kun elämä oli vielä pääosin edessä. Ajan, jolloin pettymykset ja vastoinkäymiset eivät vielä olleet muovanneet suojaa kokemuksille ja tunteille. Hetket, jolloin vielä pystyi uskomaan ihmeisiin ja itkeä animaation sulanutta lumiukkoa. Vanhempi tuttavani totesi joskus, että aikuisuudessa lapsen kokemusmaailmaa ei saisi päästää lipumaan liian kauas.

Aikuisuus tuo kokemuksiin paljon realiteetteja. Joskus niin paljon, että ihminen voi kyynistyä. Monissa lapsille suunnatuissa filmeissä kuvataankin monesti vanhempi mies tai nainen, joka on lopettanut uskomasta ihmeisiin. Maailma on ainoastaan se mitä nähdään. On kuitenkin olemassa myös maailma joka on todellisen ja sisäisen välillä. Se on se maailma, jossa leikki, luovuus ja toivo elävät. Monesti tuo maailma on helpommin lasten ulottuvilla.

Kun pohdin joulun merkitystä, niin minulle siinä on kysymys niiden asioiden nostamisesta esiin, jotka yhdistävät meitä muihin. Joulu on läheisten muistamista, liittymistä toisiin. Jollekin tuo toinen voi olla perheenjäsen, toiselle ystävä tai naapuri ja kolmannelle kristinuskon jumala. Yksinäinenkin voi liittyä muihin mielikuvissaan, jos pystyy tavoittamaan niitä sisäisiä kumppaneita, jotka ovat joskus olleet itselle hyviä.

Jouluna muistetaankin hetki sitä, että millaista on syntyä ihmiseksi. Loppujen lopuksi omat kokemukset eivät ole kovin kaukana toisten kokemuksista. Ne eivät ole erillisiä tai erottelevia. Kaikki voivat tavoittaa matkaltaan kärsimystä, epäonnistumisia, puutteita, kuten myös ilon pisaroita ja toivoa. Kun tunnistamme, että olemme tasa-arvoisia ja riippuvaisia toisistamme, voimme löytää anteeksiantoa ja ymmärrystä muita ja itseämme kohtaan. Muistetaan siis jouluna hetki toisiamme läheisen myötätunnolla ja rakkaudella.

Kristin Neff (2003) Self-Compassion : An Alternative Conceptualization of a HealthyAttitudeToward Oneself(August 2002), p. 85-101.

 

Vanhempi, ole arvokas!

shutterstock_336970313Lapsi joka kohdataan myötätunnolla, oppii empatiaa. Miten se tehdään käytännössä? Ellei myötätuntoa itse ole saanut, sitä on vaikea myös antaa. Oletko itse oppinut hyväksymään ja myötäelämään itsesi kanssa, itseäsi kohtaan? Myötätunto ja hyväksyminen lähtevät ensin itsestä – siis itsemyötätunnosta.

Arjessa ehkä sen huomaa, että vaikka haluaa ja on päättänyt olla empaattinen ja kannustava vanhempi tai kumppani, suusta tulee turhan kovia sanoja, turhan karulla äänellä. Lohtua ja läheisyyttä hakeva tuleekin työnnettyä pois tai vilpitön innostus latistettua. Jopa silloin kun toisella oikeasti olisikin hauskaa!

Väkivaltaa voi ja pitää ennaltaehkäistä. Hyvinvoiva, onnellinen ihminen ei ammu lapsia ja nuoria, jotka edustavat elämäniloa, toivoa ja tulevaisuutta. Myötätuntoinen ihminen ei halua tappaa. Jos haluamme taistella väkivaltaa vastaan, on lisättävä hyvinvointia, toivoa ja onnellisuutta. Hyvinvointia syntyy kun tulee kohdatuksi empaattisesti ja oikeudenmukaisesti. Empatia on myötäelämisen taito. Sitä voi opetella.

Myötätunto vähentää omaa ja toisten kärsimystä ja osaltaan lisää hyvinvointia.

Meistä jokainen on arvokkainta mitä on. Sinulla on oikeus tulla kohdatuksi myötätuntoisesti, mutta vain itseesi ja omaan käyttäytymiseesi voit todella vaikuttaa. Siksi onkin tärkeää osoittaa myötätuntoa juuri itseään kohtaan. Itsemyötätunto on sitä että arvostaa itseään ja suhtautuu lempeydellä omiin tekoihinsa ja tunteisiinsa. Jotta voit todella olla myötätuntoinen muita kohtaan on sinun ensin opittava olemaan myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Muutoksen on lähdettävä sisältä, muuten se jää pintapuoliseksi. Kyseessä on siis elämän mittainen matka joka vaatii paljon harjoittelua.

Opettele myötäelämisen taito

Opettele myötätuntoa ensin itseäsi kohtaan. Se on tarpeen aina vastoinkäymisen ja mokan hetkellä ja lapset ottavat mallin sinusta. Myötätuntotutkijan, professori Neffin mukaan itsemyötätunto tarkoittaa neljää askelta.

1. Huomaa kärsimys. Kun itse voit huonosti, älä pakene päihteisiin, ruokaan tai riitelyyn. Lakkaa väheksymästä omaa kärsimystäsi. Katso asiaa asiana ja hyväksy tilasi. Tervehdi itseäsi rauhallisesti silmiin katsoen: tässä olen taas, kärvistellen, valvoen, ahdistuen.
2. Suhtaudu lämmöllä. Toimi lempeydellä, kuten toimisit parasta ystävääsi kohtaan. Lohduta. Ymmärrä. Rohkaise. Kannusta. Halaa itseäsi, kiedo kirjavaan peittoon, tarjoa itsellesi ja tuskallesi kuppi teetä.
3. Pysy rinnalla. Moni hylkää itsensä karkeilla ajatuksilla tai solvaavalla sisäisellä puheella. Sano, että ei hätää, tästä selvitään, taas etsitään keinot ja luotetaan, uskotaan, toivotaan ja yritetään. Yksi hyvin nukuttu yö, yksi soitto ystävälle, yksi hikinen lenkki tai aamu-uinti kirpeässä järvessä jo tekee ihmeitä. Tunteet ja tunnelmat muuttuvat.
4. Yleistä. Jos muistat, että virheet ja vastoinkäymiset ovat inhimillisiä, kaikille ihmisille kuuluvia asioita, se helpottaa. Et ole ainoa jolle käy näin tai joka tuntee näin, päinvastoin kaikki ihmiset kokevat samoja asioita. Olet samanlainen ja samanarvoinen, tämä yhdistää sinut kaikkiin muihin. Et ole yksin.

Nämä askeleet ovat tärkeitä jokaiselle epäonnistumisten tai onnettomuuksien hetkellä. Oman pahan olon vahvistaminen tai itseruoskinta tuskin antavat voimaa ja viisautta selviytyä ja voida paremmin. Ja mikä tärkeintä, oman itsesi kohtaaminen myötätunnolla kehittää sinua lempeämmäksi ja myötätuntoisemmaksi myös muita kohtaan. Samalla kun lisäät omaa hyvinvointiasi, lisäät sitä myös muilla.

Myötäelämisen taitoa voi soveltaa kaikkiin omiin tunteisiinsa, myös iloon ja onneen. Sama kaava toimii myötätuntoisena suhtautumisena myös lapsen tai kumppanin tunnetiloihin.

Koe rinnalla, anna surun tulla ja ilon kuplia. Tunteita on monenlaisia, kaikilla. Ne voi hyväksyä ja elää myötätuntoisesti.

Väestöliiton nettipalvelu Urpot.fi tarjoaa tukea ja tietoa murrosikäisen nuoren vanhemmalle

Lähteitä

K. D. Neff: Self-compassion, self-esteem, and well-being. Social and personality psychology compass, Vol 5/1, 1–12, 2011.
K. D. Neff, P. McGeheef: Self-compassion and psychological resilience among adolescents and young adults. Self and Identity, Vol 9/3. 2010.
K. D. Neff, S.S. Rude, K. L. Kirkpatrick: An examination of self-compassion in relation to positive psychological functioning and personality traits. J of Res in Personality. Vol 41/4, 908-916, 2007.

About the Book

 

Pakolainen vastaa niin kuin hänelle huudetaan

shutterstock_73096273
Haluan soveltaa ihmissuhteiden psykologiaa pakolaiskriisiin. Kuvaan seuraavaksi sitä, miten mieli yleensä toimii suhteessa muihin ihmisiin.

Tiivistäen voisi todeta, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos ihminen oppii, että hän on muiden silmissä arvoton, ei-tervetullut, hän alkaa hiljalleen uskoa itsekin tätä tarinaa. Kun hän ei osaa mitään, ole mitään, kaikki on ”ihan sama”.

Paha olo voi kääntyä joko sisäänpäin, vastoin omaa itseä, tai ulospäin, toisia ihmisiä vastaan. Joku voi myöhemmin löytää tuhoisan yhteisön, jossa hän vihdoinkin ”on jotain.”

Jos pakolainen kohtaa vihaisia katseita, hän oppii, että Suomi ei ole turvallinen paikka. Ei ole olemassa paratiisia, jossa kärsimys helpottaisi. Aina joku voi uhata, tehdä pahaa, vihata, olla väkivaltainen. Hän oppii olemaan jatkuvasti varuillaan, tarkkailemaan ympäristöään. Peloissaan hän ei pysty miettimään, miten löytäisi paikkansa täältä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pakolaisen toimintakyky laskee. Hän ei pysty keskittymään koulussa tai töissä. Ei ole intoa oppia uutta. Ei ole kykyä tutustua paikallisiin. Ei ole voimia huolehtia omista lapsista. Painajainen jatkuu täälläkin. Keho jää loputtomaan valmiustilaan myös perille tullessa, jos väkivalta ei lopu.

Turvattomuutta kokeva ihminen suojautuu puolustautumalla, lamaantumalla tai hyökkäämällä. Traumatisoitunut ihminen helposti traumatisoi muita. Toisin sanoen, vihaamalla me lisäämme vihaa. Kuvittele pieni lapsi, jota kohdellaan kaltoin, pahoinpidellään ja haukutaan. Hänen psyykkinen kehityksensä vaarantuu. Kaltoinkohdelluilla on suurempi todennäköisyys kaltoinkohdella muita. Tutkimusten mukaan tilanne muuttuu ilman asianmukaista hoitoa usein vasta kolmannessa tai neljännessä sukupolvessa.

Erityisen herkkiä ovat ne tilanteet, joissa ihmisellä on hätä. Hylätyksi tuleminen kriittisellä hetkellä on erityisen traumatisoivaa. Samoin tuen saaminen kriisitilanteessa jää mieleen. Lyhytkin, välittävä kohtaaminen voi antaa toivoa ja kantaa pitkälle.

Turvalliset ihmissuhteet voivat eheyttää. Turvallisesti kiintynyt ihminen uskaltaa turvautua muihin. Hän on toimintakykyinen ja uskoo siihen, että hän pystyy ja osaa. Hän arvostaa muita ihmisiä ja kykenee tuntemaan myötätuntoa. Joskus meidän on myönnettävä, ettemme voi edes kuvitella, mitä kotinsa jättäneet ovat nähneet ja kokeneet. Turvallisen suhteen luominen pakolaisiin vie aikaa ja vaatii paljon, paljon myötätuntoa.

Turvallinen suhde pakolaisiin edellyttää sitä, että tunnet ensin oman olosi turvalliseksi – ja se tarkoittaa sitä, ettet pelkää. Pelkääminen on rankkaa! Jos sisimmässäsi on pelkoa, on rakentavampaa puhua pelosta kuin reagoida sen vallassa.  Pelkoa voi helpottaa se, että asteittain altistaa itseään pelon kohteelle. Havainto siitä, että me kaikki ihmiset olemme pohjimmiltamme samanlaisia, tarvitsevia ja haavoittuvaisia, synnyttää myötätuntoa toisia kohtaan.

On tärkeää miettiä, haluammeko Suomeen toimintakykyisiä, hyvinvoivia uusia kansalaisia. Meillä on mahdollisuus tukea pakolaisten hyvinvointia niin heidän perheissään kuin koko yhteiskunnassa. Omalla toiminnallamme voimme toisaalta myös viestiä olevamme vihaisia ja uhkaavia – ja samalla osoittaa, että meitä vastaan tulee suojautua, puolustautua tai hyökätä.

Ihmissuhteiden psykologia sanoo, että sitä saa, mitä tilaa.

Minulla on asenneongelma

Asenteestahan kaikki on tunnetusti kiinni. Tulee eteen masennus, syöpä, onnettomuus, työttömyys, keskosvauva, raiskaus, rahattomuus tai avioero – asenne se ratkaisee. Pahankin päivän voi kääntää kullaksi, kun illalla juo lasin kuohuvaa ja katselee avoimin mielin kohti päivää nousevaa. Muistaa kiinnittää huomion kadun aurinkoiseen laitaan ja kokea roppakaupalla kiitollisuutta. Silloin eivät kovemmatkaan haasteet pääse niskalenkkiin.

Jokainen on oman onnensa seppä!

Mutta minulla on asenneongelma. En usko onnen ankaraan asennepuheeseen. En etenkään silloin, kun se on yritys paikata jättimäisiä avohaavoja pikkulaastarein keinoin. Asennepuhe on pahimmillaan kevyt ja ymmärtämätön, inhimillisyyttä pilkkaava ratkaisu. Se jättää yksinäisen yhä yksinäisemmäksi. Se tuottaa tuplatuskaa, kun jo olemassa olevan tuskan lisäksi ei koe pystyvänsä edes asennetalkoisiin mielensä oikaisemiseksi.

Onko onni pelkkä valinta? Ja voiko aito, inhimillinen elämä edes olla vain onnea?

Myönteisyydestä ja kiitollisuudesta on tunnetusti apua arkisissa ongelmissa ja mielialan tavallisissa möyrinnöissä. Sen sijaan vaikeiden elämänkriisien, alkoholismin, uskottomuuden tai vakavan sairauden äärellä pelkkä asenne ei ratkaise. Sitä ennen ovat ratkaisseet jo monet muut asiat.

Pahimmillaan asennepuhe on ankaraa syyllistämistä ja kapeaa katsontaa, jossa ei ymmärretä ihmiseloa moniulotteisesti. Lähtökohtamme eivät ole tasavertaiset. Elämänkortit eivät jakaudu oikeudenmukaisesti. Yksi kasvaa pullon varjossa, toinen lyövän käden uhassa, kolmas vailla ymmärtävää aikuista, neljäs sairaana syntyneenä. Myös synnynnäinen temperamentti vaikuttaa: toinen kestää luonteensa avuin enemmän, toisen ollessa haavoittuvampi. Kun on saanut vahvat eväät lapsuudessaan, muodostaa myös aikuisuudessa tasapainoisempia ihmissuhteita, saa enemmän apua ja osaa ilmaista itseään sosiaalisesti tarkoituksenmukaisemmin. Tämä kaikki auttaa pärjäämään ja ylläpitämään luottamuksellisempaa asennetta itseen, toisiin ja elämään ylipäätään.

Ajassamme on asenneongelma. Se juhlii kovuutta, täydellisyyttä, huippuonnellisuutta ja armotonta puskemista. Ne, jotka huutavat kovimmin ja tahkovat huimimmin, ovat nyt ihailtuja supervoittajia. Haavoittuvuus ja inhimillisyys ovat jääneet huippujen ankarien asenteiden alle. Moni jää vaille ymmärtävää asennetta, ilman oikeutta tavallisuuteen, armollisuuteen ja jaettuun tuskaan. Moni jää näkymättömäksi, koska asenne ei ole kohdallaan, eikä onnea osattu rakentaa omin avuin.

Minulla on siis asenneongelma. En usko aukottomasti oman onnen seppyyteen. Elämä ei ole onnikilpailu tai voittokulkutykitys. Aikuisilla on mahdollisuus ottaa vastuu elämästään, mutta taidot siihen kehittyvät ihmiselon matkalla ja ovat siten myös historiansa tuote. Opittua onnea on sekin, että uskaltaa ja osaa turvautua toisiin.

Oman onnen sepälläkin on sepän työkalut. Ihmisyydessä onnen työkalut ovat toiset ihmiset ja turvalliset ihmissuhteet. Myötätunto, itse itselle ja toinen toiselle annettuna sekä yhdessä jaettuna, on voimakkain työkalu onneaan etsivälle.

Asennettaan voi tarkistaa myös hän, jolta herkkyys ja inhimillisyys ovat jääneet huippuihmisyyden ja menestyksen tahkonnan kärkeviin jalkoihin. Vaihtoehdoksi ehdotan myötätuntoista asennetta niin omiin kuin toisten murheisiin ja onnellisuuksiin.

Onnellisuus on koko kylän asia, ei vain yhden yksinäisen sepän.