Kumpi on sinulle tärkeämpi: kumppani vai älypuhelin?

Parisuhteiden hyvinvointia häiritsee uusin teknologia – varsinkin älypuhelimet. Vaikka älylaitteet auttavat ihmissuhteiden ylläpitämisessä, varjopuolena on hiljattain lisääntynyt riippuvuus niihin. Älypuhelimen runsaalla käytöllä on uusien tutkimusten mukaan monia haittapuolia. Kännykän vilkuilu aiheuttaa katkoksia keskusteluun ja heikentää empatiakykyä. Puhelimen selaaminen synnyttää riitoja ja herättää epäluottamusta romanttisissa suhteissa. Heikentyneen parisuhteen myötä kännykän käyttö on yhteydessä kohonneeseen masennuksen riskiin.

Nykyihminen muodostaa intiimin suhteen kännykkänsä kanssa. Sen vieressä nukutaan ja se kulkeutuu jopa vessaan. Puhelimen pääsykoodia ei mielellään jaeta kumppanin kanssa. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan yhdysvaltalaiset opiskelijat käyttävät kännykkäänsä keskimäärin 9 tuntia päivässä. Suomalaiset eivät liene kaukana näistä lukemista.

Kännykkäänsä uppoutunut kumppani herättää mustasukkaisuutta. Älylaitteet aiheuttavat osalle ihmisistä epävarmuutta juuri niiden sosiaalisen luonteen vuoksi. Ulkopuolisuuden tunnetta korostaa se ristiriita, että kumppani on fyysisesti läsnä, mutta henkisesti muualla. Jatkuva mustasukkaisuus heikentää parisuhteen laatua.

Kännykän käyttöön liittyvien riitojen määrään vaikuttaa se, kuinka yksimielisiä kumppanit ovat kännykän käytöstä. Jos kumppanit käyttävät kännyköitään toistensa seurassa lähes yhtä paljon, riitoja syntyy vähemmän. Myös ihmisen yksilölliset tarpeet ja odotukset parisuhteelta vaikuttavat. Runsaasti kumppaninsa huomiota tarvitseva ihminen häiriintyy kännykän käytöstä herkemmin.

Kännykkäriippuvuus on viime vuosina yleistynyt räjähdysmäisesti. Riippuvuudelle altistaa erityisesti pelko sosiaalisten piirien ulkopuolelle jäämisestä eli fomo. Myös vaikeudet itsensä johtamisessa kohottavat riskiä. Sosiaalinen ja impulsiivinen ihminen kokee somen vastustamisen vaikeammaksi.

Älylaitteiden käyttöön vaikuttavat muuttuneet käytöstavat. Runsaasti digilaitteita hyödyntävä pitää normaalina sitä, että kännykät asetellaan ruokapöydälle ja saapuviin viesteihin reagoidaan. Riippuvuutta ei huomata, koska runsasta kännykän käyttöä ei pidetä haitallisena.

Kumppanin yhtäkkinen katoaminen digimaailmaan voi olla loukkaavaa. Loukkaantunut osapuoli voi reagoida tilanteeseen monella tapaa. Tyypillinen reaktio on hakea kumppanilta huomiota ja pyrkiä estämään kännykän käyttö. Toistuvat epäonnistumiset kumppanin huomion herättämisessä johtavat pettymyksiin ja riitelyyn. Parisuhteen kivijalka, yhteyden tunne, alkaa murentua.

Jaana Ojanen

Jaana Ojanen on psykologi ja ottaa vastaan Väestöliiton terapiapalveluissa. Hänen osaamisalueensa ovat työuupumus, stressi, masennus, ahdistus, riippuvuudet, parisuhteen kriisit ja vuorovaikutusongelmat.

Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

******************************

Lue lisää:

Wang, X, Xie, X, Wang, Y., Wang, P. & Lei, L. (2017). Partner phubbing and depression among married Chinese adults: The roles of relationship satisfaction and relationship length. Personality and Individual Differences, 110: 12-17.

Robert, A. & David, M. (2016). “My life has become a major distraction from my cell phone: Partner phubbing and relationship satisfaction among romantic partners”. Computers in Human Behavior, 54: 134-141.

Chotpitayasunondh, V. & Douglas, K. (2016). How “phubbing” becomes the norm: The antecedents and consequences of snubbing via smartphone. Computers in Human Behavior, 63: 9-18.

Roberts, J., Yaya, L. & Manolis, C. (2014). “The invisible addiction: Cell-phone activities and addiction among male and female college students”. Journal of Behavioral Addictions, 3(4): 254–265.

Rakkauteen kuuluu myös erillisyys

Kuva: Independent UK

Parisuhteen onnellisuuteen ei vaikuta ainoastaan se, kuinka paljon parilla on kahdenkeskistä aikaa tai kuinka paljon he puhuvat asioista keskenään. Parisuhteen hyvinvointiin vaikuttaa myös kummankin oma hyvinvointi: miten kumppanit voivat psyykkisesti ja fyysisesti. Tärkeä asia voi olla myös se, kuuluvatko kumppanit johonkin parisuhteen ulkopuoliseen yhteisöön, tai onko heillä omia intohimon kohteita. Omat ystävät ja harrastukset voivat tukea parisuhteenkin hyvinvointia. Myös saman katon alla tarvitaan sellaisia hetkiä, että voi olla yhdessä mutta erillään, vaikka ihan hiljaa omia juttuja puuhaillen. Tämä ei merkitse sitä, että muut asiat olisivat tärkeämpiä kuin oma kumppani. Turvallisessa parisuhteessa on turvallista olla myös erillään.

Kyky kestää erillisyyttä on varhainen osa ihmisen persoonallisuutta. Tätä kehitystä voi häiritä erilaiset kaltoinkohtelut tai vaikkapa liian takertuva vanhempi. Aikuisena vaikeus olla yksin näyttäytyy muun muassa mustasukkaisuutena ja ahdistusherkkyytenä.

Usein noin kahden ensimmäisen seurusteluvuoden jälkeen tulee ”parisuhteen erillistymisvaihe”. Silloin kumppanit kokevat tarvetta löytää oma yksilöllisyytensä symbioottisen huuman jälkeen. Tätä voi verrata siihen, kun pieni lapsi ymmärtää, että äiti onkin hänestä erillinen ihminen, jolla on oma tahto ja omat kokemukset. Samalla tavalla parisuhteen kehitys edellyttää sen ymmärtämistä, että kumppani ei ole oman itsen jatkumo vaan erillinen ihminen. Tämä voi tuntua pettymykseltä. Eikö kumppani olekaan kaikki tarpeet tyydyttävä onnen ja ymmärryksen lähde? Eriytymisvaiheessa pari usein ajautuu riitoihin. Hiljalleen kumppanit löytävät uuden tavan olla yhdessä, erillisinä yksilöinä. Tätä seuraa parisuhteen ”kumppanuus-vaihe”.

Eriytymättömyys näkyy parisuhteessa monin tavoin. Eri mieltä oleminen voi tuntua pelottavalta, eikä riitoja välttämättä ole ollenkaan. Koko ajan on varmistettava, että ei vahingossakaan loukkaa tai suututa toista – ja samalla omat tunteet ja ajatukset tukahtuvat. Toisaalta kumppanit voivat riidellä paljonkin, sillä jatkuva yhdessä oleminen saa paineet kasvamaan – elämä on yhtä isoissa tunteissa vellomista, eikä kumpikaan saa ”happea”. Jatkuva puhuminen ei välttämä kerro hyvästä kommunikaatiosta vaan vaikeudesta olla erillään kumppanista. Toimimaton riippuvuus kumppanista näkyy usein myös seksuaalisen halun vähenemisenä. Erillisyys saa aikaan ikävän ja halun hakeutua toisen luo.

On tavallista, että yksi kumppaneista kaipaa läheisyyttä enemmän kuin toinen. Erillisyyden herättämiä tunteita voi tutkia omassa mielessä. On hyvä tunnistaa, että itse voi omalla takertumisellaan myös ahdistaa kumppania ja ajaa tätä tiedostamattomasti kauemmas. Toisaalta, jos oma rakas on aina vetäytymässä, tämä herättää väistämättä yksin jäämisen ja torjutuksi tulemisen tunteita – ja saa hakemaan yhteyttä toiseen yhä enemmän. Kyseessä on itseään ylläpitävä kehä. Se ei ole kummankaan vika. Kumpikin yrittää selvitä kielteisellä kehällä parhaiksi oppimillaan keinoilla.

Erillisyys ei merkitse tunnetason kylmyyttä tai toisen sivuuttamista. Turvallinen läheisyys mahdollistaa turvallisen erillisyyden. Tässäkin toimii vertaus lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta: lapsi tutkii maailmaa, tulee välillä tankkaamaan turvaa vanhemman sylistä, leikkiessään lapsi kääntyy katsomaan: onko isä tai äiti siellä? Ja jatkaa leikkejään. Samoin parisuhteessa on turvallista tutkia maailmaa ja toteuttaa itseään, kun tietää, että kumppaniin saa tunnetason yhteyden. Kumpikin voi luottaa siihen, että toinen on tukena eikä hylkää.

Elämänhistoria määrittää osaltaan sitä, kuinka turvalliseksi henkilö kokee olonsa parisuhteessa. Omat reaktiot voivatkin olla niitä tunteita, joita on kokenut oman vanhemman tai muun läheisen kanssa. Täytyykö takertua toiseen, jotta voi olla varma rakkauden säilymisestä? Parisuhteesta voi tulla uusi näyttämö yksin jäämiselle tai tukahduttavalle läheisyydelle. Jokainen ihminen joutuu ainakin jossain määrin tasapainottelemaan elämässä näiden kahden välillä: erillisyyden ja läheisyyden.

Parisuhde on uusi mahdollisuus käsitellä omia tunteita. Onnellinen parisuhde tarvitsee sekä tunnetason läheisyyttä että kummallekin mahdollisuutta olla oma itsensä, yksilöinä.

Lisätietoa: