Mikä on minulle tärkeää – Yaron

 Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä (5/5)

Suomessa kasvaa nopeasti väestönosa, jolla on sukujuuria eri puolilta maailmaa. He ymmärtävät kulttuuritaustansa ja perintönsä rikkauden ja haluan juhlia sitä heidän kanssaan tässä blogissa kuvien kanssa.

Esittelen viisi eri taustoista tulevaa ihmistä, jotka kertovat hieman itsestään ja muutaman esineen avulla määrittelevät ja esittelevät kultturitaustaansa.

Yaron, kuten hänen vanhempansakin, on syntynyt Suomessa. Hänen isällään on sukujuuria Venäjällä ja hänen äitinsä on suomenruotsalainen. Hän on myös Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja.

“Suomen juutalaisten historia, kuten perheeni historia, alkaa 1800-luvun alkupuolelta. Tuolloin Suomen alueella Venäjän armeijassa palvelleet juutalaissotilaat saivat luvan jäädä asettumaan Suomeen.

Venäläiset sotilaat ja heidän perheensä saivat luvan jäädä väliaikaisesti Suomeen. Heidän piti uusia oleskelulupansa joka 6. kuukausi. Dokumentti joka minulla on kuvassa on yksi niistä monista luvista joita iso-isoisäni haki. Kippah, jota pidän kuvassa on muisto matkoistani Israeliin. Rakennus taustalla on Helsingin synagoga.

Söimme kotona venäläisvaikutteista ruokaa, ja olemme harras juutalainen perhe.

Lapsemme ovat identiteetiltään myös varsin monikulttuurisia, sillä puhumme kotona kolmea kieltä, joista yksikään ei ole suomi. Itse puhun lapsille ruotsia, vaimoni puhuu lapsille ranskaa ja me vanhemmat keskenämme englantia.”

*****************

Tämä tarina päättää minisarjamme  Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä, joka ilmestyi viitenä peräkkäisenä keskiviikkona.. Ensimmäinen julkaistiin 31.10.

Mikä on minulle tärkeää – Sara

 Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä (4/5)

Suomessa kasvaa nopeasti väestönosa, jolla on sukujuuria eri puolilta maailmaa. He ymmärtävät kulttuuritaustansa ja perintönsä rikkauden ja haluan juhlia sitä heidän kanssaan tässä blogissa kuvien kanssa.

Esittelen viisi eri taustoista tulevaa ihmistä, jotka kertovat hieman itsestään ja muutaman esineen avulla määrittelevät ja esittelevät kultturitaustaansa.

Sara on Suomessa syntynyt iranilaisen isän ja suomalaisen äidin tytär. Hän työskentelee monikulttuurisuus- ja osallisuusasiantuntijana. Hän on harras muslimi.

”Asun Suomessa, mutta vierailen myös usein Iranissa. Minulla on aina tunne, että olen puoliksi jotain. Iranissa käydessäni tunnen olevani vieras, suomalainen. Huomaan sen esimerkiksi siitä, että kaipaan myös omaa rauhaa, enkä välttämättä haluaisi tavata ihmisiä niin usein.

Suomessa taas koen olevani vieras, iranilainen. Siitä on merkkinä vahva iranilainen ihmisten välisiä suhteita säätelevä ”Ta’arof” -kulttuurini.

Ensimmäinen valintani esineeksi on tämä korvakoru, jossa lukee tyttäreni nimi Mehra. Se on persiaa ja tarkoittaa ”ystävällistä”. Valitsin korun, koska Iranissa on tapana antaa syntyneille tyttövauvoille lahjaksi kultaesineitä.

Toiseksi esineeksi valitsin Aino-nimisen pehmolelupupun. Se on ollut käytössä myös pikkusiskoillani, joten se lienee suomalaisin lelu perheessämme.

Nämä esimerkit kertovat, kuinka pidämme kotona yllä sekä iranilaista että suomalaista kulttuuria. Puhumme molempia kieliä, ja vietämme joulua ja myös iranilaista uutta vuotta

Valitsin nämä tavarat, koska mieheni on iranilainen, jolloin voi sanoa, että tyttäreni on 75 prosenttisesti iranilainen ja 25 prosenttisesti suomalainen. Hän on siis enemmän iranilainen kuin minä.

On mielenkiintoista nähdä, minkälainen identiteetti lapselleni syntyy, kun hän kasvaa isommaksi.”

***************

Minisarjamme  Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä ilmestyy viitenä peräkkäisenä keskiviikkona, ensimmäinen julkaistaan 31.10. ja viimeinen 28.11.

 

Optimismia ja toivoa työnhaussa!

Ensimmäinen tapaaminen mentorini kanssa oli Väestöliitossa tapahtuva mentoriparin alkutapaaminen. Keskusteli eteni siten, että aluksi me vain puhuimme vapaasti omasta elämästä ja lähtökohdista. Minä kerroin mentorilleni Tiinalle opiskelleeni kansainvälisiä suhteita Romanian yliopistossa. Puhuimme myös siitä, miten romanialainen koulutusjärjestelmä toimii ja miksi minä olen päättänyt muuttaa Suomeen. Näistä asioista olen lyhyesti kertonut myös teille lukijoille edellisessä blogitekstissäni.

Tiina kertoi minulle, että hän työskentelee opetusneuvoksena opetus- ja kulttuuriministeriössä. Olen erittäin tyytyväinen, koska hänellä on vaikuttava työura ja elämänkokemusta.  Uskon että näillä kokemuksilla hän voi neuvoa ja tukea minua löytämään paikkani täällä.

Alkutapaamisessa keskityimme tekemään työsuunnitelmaa mentorointivuotta ajatellen. Vaihdomme yhteystietoja ja sovimme jo uuden tapaamisen.

Toinen tapaamisemme oli kahvilassa. Tunsin oloni heti luonnolliseksi uuden mentorini seurassa, sillä hänen luonteensa on avoin ja hänen kanssaan on helppo keskustella. Minusta tapaaminen oli hyödyllinen, koska Tiina näytti mistä etsiä oman alani työpaikkoja. Uskoisin, että tämä toinen tapaaminen hyödytti myös Tiinaa, sillä hän tuntee minua ja taustojani nyt paremmin. Se puolestaan helpottaa hänen työtään mentoroida minua.

Katsoimme netistä yhdessä, millaisia työpaikkoja alaltani ylipäätään löytyy. Sovimme siitä, että kirjoitan seuraavaa tapaamista varten työhakemuksen saatekirjeen sekä ansioluettelon ja käymme ne sitten yhdessä läpi. Seuraavalla kerralla korjaamme hakemukset yhdessä ja lähetämme potentiaalisille työnantajille.

Täytyy myöntää, että olen joka kerta innokas tapaamaan mentoriani, koska hän antaa minulle luottamusta itseeni sekä herättää optimismia ja toivoa työnhaussa!

Lasta on vaikeaa kasvattaa maassa, jossa ei ole itse kasvanut

Ajattele, että muuttaisit kielitaidottomana parin kolmen kouluikäisen lapsen kanssa sinulle vieraaseen yhteiskuntaan. Varmasti mielessäsi olisi monia huolia lapsiin ja heidän koulunkäyntiinsä liittyen.

Eikä suotta! Asuinmaan vaihdokseen liittyy monia haasteita.

Tutkimusten mukaan tiedetään esimerkiksi, että maahanmuuttajataustaisten perheiden lapset menestyvät koulussa keskimäärin heikommin kuin kantaväestöön kuuluvat lapset. Myös heidän koulutustasonsa jää usein keskimääräistä alhaisemmaksi. Tästä on jo jonkin verran tutkimustietoa myös Suomesta.

Koulutuksellisia eroja selittävät vahvimmin vanhempien sosioekonominen tausta. Mutta uuteen maahan muuttaneet joutuvat huomaamaan myös, että monet asiat ovat eri tavalla verrattuna lähtömaahan ja väärinkäsityksiä voi helposti syntyä puolin ja toisin.

Vanhempien voi olla vaikeaa tukea lastensa koulunkäyntiä, jos heidän tietämyksensä yhteiskunnasta ja sen koulujärjestelmästä on vähäistä. Myös puutteet kielitaidossa tai vähäiset sosiaaliset verkostot kantaväestöön estävät tarvitun tiedon ja ymmärryksen saamista. Asiat eivät aina selviä vanhemmille perinteisissä vanhempainilloissa.

Vertaisryhmätoiminta vahvistaa vanhemmuutta

Väestöliitossa on kehitetty vanhemmuutta tukevaa vertaisryhmätoimintaa vuodesta 2005 lähtien. Vertaistuenryhmissä vanhemmilla on mahdollisuus selvittää ja keskustella tärkeistä lapsiin liittyvistä asioista omalla kielellä. Vanhemmat voivat tukea lastensa koulunkäyntiä paremmin kotona, jos heille tarjotaan tietoa koulujärjestelmästä, lasten kehityksestä ja koulunkäynnistä sekä mahdollisuus keskustella näistä asioista omakielisessä ryhmässä.

Osallistuin syksyllä Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan rahoittaman ARVI-hankkeen puitteissa helsinkiläisissä alakouluissa syksyllä 2012 järjestettyihin erikielisiin vertaistuenryhmiin.  Ryhmät olivat kurdin- (sorani), somalin- englannin- ja venäjänkielisiä. Kaikissa ryhmissä oli ohjaajapari, joista toinen oli koulun edustaja (esim. rehtori, kuraattori tai erityisopettaja) ja Väestöliiton vertaisohjaaja, joka puhui ryhmäläisten kieltä.

Havaintojeni mukaan vertaisryhmistä hyötyvät eniten perheet, jotka ovat asuneet Suomessa vasta vähän aikaa.

Ryhmistä jäi voimakkaimmin mieleen usean eri vanhemman sanoma kommentti: ”On vaikeaa kasvattaa lasta maassa, jossa ei itse ole viettänyt lapsuuttaan”. Ryhmissä pohdittiinkin paljon miten voi parhaiten tukea lasten kotoutumista Suomeen säilyttäen ja ylläpitäen kuitenkin myös oman kulttuurin tapoja sekä tukemalla lasten oman äidinkielen oppimista.

Monikulttuurisen osaamiskeskuksen vertaisryhmätoimintamalliin voi perehtyä osallistumalla ryhmäohjaajakoulutukseen (yhteensä 16 tuntia) ja/tai tutustumalla ryhmänohjaajanoppaisiin.

Kirjoittaja tekee arviointia Väestöliiton Monikulttuurisen osaamiskeskuksen vertaisryhmätoiminnasta Helsingin kaupungin rahoittamassa ARVI-hankkeessa. Arvioinnin raportti ja tulokset julkistetaan maaliskuussa 2013.

Väestöliiton Monikulttuurisen osaamiskeskuksen vertaisryhmätoiminta

Monikulttuuriset vertaistuenryhmät: Ohjaajan oppaat