Onko lapsen saaminen epäekologinen teko?

Yhä useammin törmään väitteeseen, ettei lapsia tulisi tehdä, sillä maailmassa on muutenkin liikaa ihmisiä.

Tänään, maailman väestöpäivänä 11.7.2018, on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan, mihin tämä väite perustuu.

 

Vauraiden maiden vauvakato

Viime vuosikymmenen aikana alunperinkin matala syntyvyys on laskenut entisestään Suomessa, mutta myös kaikissa muissa Pohjoismaissa (Kuvio). Suomen laskeva syntyvyys ei suinkaan ole kansallinen erityisilmiö, kuten kuuntelemalla nykykeskustelua helposti uskoisi. Syntyvyyden lasku on osa laajempaa Pohjoismaita, ja itse asiassa monia muitakin vauraita länsimaita, koskevaa trendiä.

Kuvio. Syntyvyys (kokonaishedelmällisyys) Pohjoismaissa 2006-2017.
Lähteet: http://www.norden.org ja kyseisten maiden tilastokeskukset.

Syntyvyyden lasku on yllättänyt tutkijat ja poliitikot, eikä sen syitä vielä varmasti tiedetä. Väestöliiton Perhebarometrissä 2017 pohdimme tarkemmin, miten taloudellinen epävarmuus ja kulttuurinen murros suosivat vanhemmuuden lykkäämistä ja lapsiluvun pienentymistä. Vauraassa Euroopassa kokonaishedelmällisyys on laskenut niin 2008 alkaneen talouskriisin aikana kuin sen jälkeen, kuten toisesta tuoreesta syntyvyyttä koskevasta julkaisustamme selviää.

Uhkaavatko vauvat kestävää kehitystä?

Joskus törmää väitteeseen, että nykyinen vauraiden maiden vauvakato ei ole ongelma, koska lapsia syntyy muutenkin liikaa. Sanotaan, että lapsen synnyttäminen on pahin ympäristöteko, jonka aikuinen voi tehdä.

Esimerkiksi 2009 ilmestynyt Murtaugh ja Schlaxin tutkimus arvioi, miten paljon syntyvä lapsi ja hänen jälkeläisensä rasittavat maapallon kestävyyttä. Jälkeläisten hiilijalanjälkeä arvioitiin eri skenaarioiden mukaan. Optimistisen skenaarion mukaan ihmiskunta sopeutuu kestävän kehityksen edellyttämiin muutoksiin, ja yksilön hiilijalanjälki on keskimäärin 0,5 tonnia vuodessa. Sen mukaan vauvoista ei olisi ympäristön kannalta juuri mitään haittaa ja ihmiskunta eläisi kestävästi. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti nykymaailmassa näytä kovin todennäköiseltä kehitykseltä.

Toinen skenaario on, että hiilijalanjälki pysyy entisellään. Mikäli muutoksia ei tapahdu, yhden lapsen synnyttäminen tuottaa Bangladeshissa yhteensä 56 tonnia ja Yhdysvalloissa 9441 tonnia hiilidoiksidia. Tähän valtavaan märään päästetään olettaen, että syntyvyys tasoittuu noin 1,85 lapseen naista kohti. Geneettinen jalanjälki yhdistetään tässä arviossa siis ekologiseen jalanjälkeen.

Heidän viestinsä on selvä: Jos länsimaalainen aikuinen kuluttaa tulevaisuudessa yhtä paljon kuin nyt, ja näitä aikuisia on entistä enemmän, maailman kantokyky ylittyy. Tutkijoiden suositus ihmisille on kuitenkin, että he voisivat lopettaa lastenhankinnan kahteen lapseen kolmen lapsen sijasta. Näin myös väestön koko pysyy suunnilleen tasaisena, ei kasva eikä pienene. He eivät siis esimerkiksi suosittele lapsettomuutta.

Vai uhkaako vauvakato kestävää kehitystä?

Vastaväite huomauttaa, että vaikka ihmisiä on ekologisen kestävyyden kannalta liikaa, vauvoista on jo pula. Useimmissa maissa lapsia syntyy vähemmän kuin kaksi naista kohti. Korkean syntyvyyden maita on enää lähinnä Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Maapallon väestökasvu johtuu tällä hetkellä ennen kaikkea siitä, että ihmiset elävät yhä pidempään – ei siitä, että lapsia syntyisi paljon.

Siksi maapallo kohtaa ikääntyvän väestörakenteen ongelman: kuka hoitaa vanhenevia ihmisiä ja maksaa heidän eläkkeensä ja sairaanhoitokulunsa? Esimerkiksi maailman väkirikkaimmassa maassa, Kiinassa, syntyvyys on alhaisempi kuin Suomessa. Kiinan johto onkin kääntänyt kelkkansa; yhden lapsen politiikasta ollaan siirtymässä politiikkaan, jossa kannustetaan perheitä hankkimaan toinen lapsi. Voidaan siis sanoa, että hiilijalan lisäksi vastuullisen lastensaamisen tulisi huomioida myös väestön ikärakenne.

Silti ei ole lainkaan selvää, mikä syntyvyyden taso takaa toimivan huoltosuhteen. Digitalisaatio ja maahanmuutto voivat osittain korjata alhaisen syntyvyyden haasteita. Lee ja Masonin kiinnostava arvio esittää, että länsimainen yhteiskunta voisi hyvin sopeutua selvästi kahta alhaisempaan keskimääräiseen lapsilukuun. Mutta tässäkin arviossa ”siedettävä” alhainen kokonaishedelmällisyys on 1,6 lasta naista kohti. Suomessa luku on nyt 1,49, eli alhaisempi.

Tarvitaanko Suomeen lapsia?

Mitä tästä tulee ajatella, suomalaisena?

On totta, että Suomeen syntyvä vauva tuo mukanaan suuren hiilijalanjäljen, jota ilman vauvaa ei syntyisi – mikäli mikään muu ei muutu. Mutta tämän ”muun” on muututtava, joka tapauksessa. Vaikka kukaan meistä ei lisääntyisi, meidän tulee siirtyä kestävään kulutukseen. Kyse on niin jo olemassa olevien kuin syntyvienkin ihmisten hiilijalanjäljestä: jokaisen energiankulutuksesta, jätteiden kierrätyksestä, ruoantuotannosta, matkustamisesta ja kaikista muista lukuisista elämäntyylimme osatekijöistä.

On samalla totta, että ainakin tällä hetkellä Suomen syntyvyys on niin matala, että lapsia selvästi tarvitaan yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Noin 1,7-1,9 tason kokonaishedelmällisyys pienentäisi väestöä pitkällä tähtäimellä, ja siten myös kokonaispäästöjä, mutta ei uhkaisi huoltosuhdetta yhtä vahvasti.

Yllä arvioitiin yksilön geneettisen jalanjäljen vaikutusta ilmastopäästöihin. Samalla logiikalla voisi arvioida jälkeläisten panosta tuottavuuteen ja eläkemaksuihin. Niihinkin lapsen saamisella on valtava merkitys, joka ylittää yksilön oman elämänsa aikana tuottamat panokset.

Ehkä asian voi kiteyttää niin, että Pohjoismaiden väkiluku ei ole ongelma: haasteena on väestörakenteen ikääntyminen sekä yhteiskunnan hiilijalanjälki.

Itse olen myös taipuvainen uskomaan, että mielekkään ja kestävän kehityksen aikaansaamiseksi tarvitsemme Suomeen enemmän, ei vähemmän, nuoria ja luovia ihmisiä.

Lähteet

Lee, R., & Mason, A. (2014). Is low fertility really a problem? Population aging, dependency, and consumption. Science, 346(6206), 229–234.

Murtaugh, P. A., & Schlax, M. G. (2009). Reproduction and the carbon legacies of individuals. Global Environmental Change, 19(1), 14–20.

O’Neill, B., Liddle, B., Jiang, L., Smith, K., Pachauri, S., Dalton, M. & Fuchs, R. (2012) Demographic change and carbon dioxide emissions
The Lancet, 380(9837), 157–164,

Rotkirch, A., K. Tammisalo, A. Miettinen & V. Berg (2017). Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Perhebarometri 2017. Väestöntutkimuslaitos E51. Helsinki: Väestöliitto.

Rotkirch, A., Berg, V. ja Finnäs, F. (2018) Suomenruotsalaisten hedelmällisyys. Onko kieliryhmien välillä eroja? Helsinki: Ajatuspaja Agenda.

Kehitysyhteistyö auttaa niin ihmistä kuin metsää

Kuva: Tua Videman

Metsä on mulle tärkeä. Tila, jossa haukkoa sisään märkää ilmaa, kulkeutua jalkojen mukana satunnaisiin notkelmiin ja näyttämö vuodenaikojen lumoavalle, jatkuvalle muutokselle. Metsässä voi hetken olla paossa arjen tehtäviä, ruutuja ja kulmia.

Jo alakoulussa tiesin tärkeimmän itselleni kuviteltavissa olevan työn liittyvän luontoon. Jotain, missä tuntuisi, että saan tehtyä oman osuuteni estääkseni metsien kuoleman ja merten tukehtumisen. Ilmastonmuutoksesta kuuli jo silloin, ja se huolestutti kymmenvuotiasta.

Pienen minäni metsäretkistä jäi kytemään ajatus tarpeesta päästä muuttamaan jotenkin tätä maailmaa. Mikä olisi juuri oma kutsumus, jossa voisi mahdollisimman kokonaisvaltaisesti vaikuttaa niin tärkeiksi kokemiini ympäristöasioihin? Opiskellako biologiaa ja tehdä tutkimusta biodiversiteetistä, tavoitellako toimittajan ammattia päästen raportoimaan maailman tilasta mediaan? Uppoutuako politiikkaan tehdäkseen päätöksiä rajoittamaan liikaa luonnovarojen kulutusta vai tavoitellako suurta omaisuutta lahjoittaakseen sen lopulta luonnonsuojelujärjestöille?

Ajan kanssa ja teemoista lukemalla päässä alkoi jäsentyä yleiskäsityksiä – ihmiskunta kuluttaa liikaa luonnovaroja ja ylikulutusta nopeuttaa ihmiskunnan alati kasvava koko. Näihin paneutumalla metsäkin kiittäisi.

Useat tutkijat arvioivat, että maapallon kestää elättää nykyistä enemmänkin ihmisiä. Suosituimmat arviot vaihtelevat kahdeksasta miljardista yhteentoista, jos vain ruoka ja energia onnistutaan jakamaan ja tuottamaan aiempaa tasaisemmin ja tehokkaammin. YK arvioi väestönkasvun pysähtyvän lähelle arvioituja lukemia, yhteentoista miljardiin. Jos näin on, toivoa paremmasta tulevaisuudesta riittää. Väestönkasvu ei kuitenkaan pysähdy itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä.

Haaveilen, että pystyisin tulevassa työelämässäni tekemään sitä muutosta, joka edistää globaalia tasa-arvoa ja yhteisen maapallomme hyvinvointia. Väestönkasvun hillitseminen kehittyvissä maissa ei tarkoita lisääntymisen kieltämistä, vaan esimerkiksi tyttöjen ja naisten kouluttamista, joka lykkää paitsi ikää perustaa perhe myös vaikuttaa positiivisesti perheiden hyvinvointiin ja elintasoon. Seksuaaliterveydestä ja -oikeuksista puhumalla ja ehkäisyn saatavuutta parantamalla voidaan parantaa ihmisten hyvinvointia ja samalla saada lapsiluku naista kohden laskemaan.

Kaikkeen tähän vaikuttaa kehitysyhteistyö, jossa suuria toimijoita ovat kansalaisjärjestöt pitkäjänteisen työnsä ja kokemuksensa avulla. Kehitysyhteistyö ei vain paranna ihmisten elämänlaatua ympäri maailman, vaan on myös avainasemassa ilmastonmuutoksen ja maapallon laajuisten ympäristöongelmien ratkomisessa. Valtionbudjetteja ja muita rahoitusvirtoja määrätessä ei saisi unohtaa, mikä merkitys sillä on niin yksittäisille ihmisille, kokonaisille maille kuin laajemmin nähtynä kotimaisille metsillemmekin.

Tua Videman
Kirjoittaja on Väestöliiton nuorten työryhmän jäsen