Missiona huutaminen ja epätoivo

”Joskus luulee olevansa epätäydellinen, mutta onkin vain nuori.” –Italo Calvino

Poika huutaa ja vittuilee pahaa oloaan puhelimessa. Vastaaja yrittää saada selville vihan alkuperää. Ei poika itsekään tiedä. On vain paha olla. Ja tulevaisuus näyttää mustalta. Paha olo ulkoistetaan erilaisuuteen, tässä tapauksessa homoihin ja maahanmuuttajiin. Vaikeaksi tilanteen tekee se, että pojalla ei ole mitään perusteluita vihan kohteelleen. Ei luettua kirjaa, ei tilastoja, ei tutkittua tietoa kritiikille, ei elävää esimerkkiä elämästä. Emme löydä kaikesta keskitietä, mutta kun suurin vyöry on otettu vastaan, voimme toivotella päivänjatkoja.

Viimeisimmän nuorisobarometrin mukaan kyynisyys ja epäluottamus ovat nopeasti lisääntyneet nuorten keskuudessa. Luottamus on heikentynyt niin kanssaihmisiin, Suomen tulevaisuuteen asuinmaana kuin koko maailmankin tulevaisuuteen. Tämä kuuluu ja vaikuttaa jo liian monen pojan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Onneksi barometrissä oli myös positiivisia asioita kuten se, että osa nuorista on suvaitsevaisempia ja avarakatseisempia kuin aiempi sukupolvi.

Suomi on jakaantumassa yhä enemmän niihin jotka pärjäävät ja niihin jotka eivät pärjää. Myös alueellinen eriarvoisuus on hälyttävää. Samaan aikaan poikien sivistystason tippuminen ja lukutaidottomuus kasvattaa alustan sekä rasismille että äärimmäiselle radikalisoitumiselle. Eriarvoisuuden lisääntymiselle ei kannatta antaa yhtään enempää jalansijaa. Se ei tulevaisuudessa vähennä väkivaltaa ja vihapuhetta tai tuo yhteiskuntaamme tasa-arvoisemmaksi.

Mitä aikaisemmin puhumme ja kannustamme poikia löytämään elämälleen jotain arvokasta tai jotain minkä vuoksi tehdä asioita, sen paremmin pojilla menee. Mitä enemmän pojille luetaan ääneen tai kuuntelutetaan äänikirjoja, sen vahvemmin he tulevaisuudessa tarttuvat kirjaan. Mitä moninaisemmin kannustamme poikia löytämään myös muita polkuja kuin ”perinteiset miesten työt” tai stereotyyppiset roolit, sen parempi mahdollisuus pojilla on löytää oma tiensä.

Myös terve kilvoittelu voi olla hyvä asia. Esimerkkinä tästä on Patrik Laine, joka laukoi kiekkoja takapihalla kun muut tuskailivat tylsyyttä lähikaupan pihalla. Olisi myös hienoa, jos pojat alkaisivat saamaan kannustusta ja kunnioitusta viiteryhmässään, kun he pärjäävät koulussa tai lukevat. Tämä vaati isoa muutosta ja petraamista meidän aikuisten keskuudessa.

Mikäli haluamme tehdä jotain, se kannattaa tehdä nyt. Vika ei ole pojissa tai nuorissa. Ongelma on meissä aikuisissa, jotka emme luo uskoa tulevaan, vaan puramme pahan olon vihapuheeseen sekä annamme eriarvoisuuden kasvaa.

Poikien Puhelimen missio on alusta asti perustunut poikien tulevaisuudenuskon ja itsetunnon nostamiseen moninaisessa yhteiskunnassa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että työtämme tarvitaan vielä kauan.

 

 

Lapsi oppii enemmän ilosta kuin pelosta

shutterstock_83552767Moni vanhempi uskoo edelleen kurituksen voimaan lasten kasvatuksessa. Uskomuksensa mukaan aikuinen luulee kasvattavansa lapsesta tai nuoresta hyvin käyttäytyvää, reipasta, rohkeaa ihmistä.

Tutkimusten mukaan kurittamalla ei kuitenkaan ole lainkaan hyödyllisiä vaikutuksia. Sen sijaan sillä on yhteys lukuisiin haitallisiin asioihin.

Kehityspsykologi, prof. Elizabeth Gershoff on arvioinut eri tutkimuksien tuloksia kurituksen vaikutuksista. Kuritus aiheuttaa aggressiota, epäsosiaalista käytöstä, käytös- ja mielenterveyshäiriöitä, kielteistä lapsi-vanhempi-suhdetta, heikentynyttä kognitiivista kyvykkyyttä ja heikkoa itsetuntoa. Lapsena koettu kuritus liittyy vielä aikuisuudessa lisääntyneeseen epäsosiaaliseen käytökseen, mielenterveysongelmiin ja hyväksyvään asenteeseen kuritusväkivaltaa kohtaan (2016, J Family Relations).

Lapsi tietää, että hän on pieni ja täysin riippuvainen perheestään. Hän etsii ja testaa jatkuvasti strategioita selvitä perheessään parhaalla mahdollisella tavalla. Pieni lapsi vaistoaa, että jos hän joutuu perheestään syrjään, hänellä ei ole tulevaisuutta. Siksi lapsi keskittyy pitämään yllä suhdettaan aikuisiin kaikin mahdollisin tavoin.

Lapsi ei kuvittele, että hänellä olisi valta ymmärtää tai muuttaa perhettään. Lapsi keskittyy muuttamaan ja muokkaamaan omaa itseään koko ajan, jotta hän pysyisi mukana parhaalla mahdollisella tavalla juuri tässä perheessä, jossa hän kasvaa.

Kaikissa tilanteissa lapsi toimii omasta näkökulmastaan loogisesti, toteuttaen tarvetta olla tärkeä ja tarpeellinen tälle perheelle. Lapsella on vain lapsellisia keinoja oivaltaa, mitä eri tilanteissa kannattaisi tehdä.

Lapsen toimintamalli perheessä voi olla häirikön rooli. Hän haluaa tulla näkyväksi tekemällä vääriä tekoja ja saada huomiota edes häsläämällä vääriä asioita. Sekin on lapsen keino yrittää rakentaa siltaa aikuisiin. Se on yritys löytää hyvinvointia rakentava yhteys vanhemman kanssa. Se voi olla epätoivoinen keino olla olemassa, tulla huomatuksi, osana perhettä.

Tämän vuoksi aikuisten tulisi ahkerammin muuttaa omaa käytöstään, jos lapsi oireilee. Rankaisut muuttuvat helposti vain rajumpaan suuntaan, koska ne eivät auta lasta. Jos aikuisilla ei ole kapasiteettia, energiaa ja oivallusta nähdä lapsen tarpeita, heidän kannattaa hakea apua ja neuvoja. Aikuisen toimiessa väärin lapsi joutuu muokkaamaan itseään ja se tapahtuu helposti epäsuotuisaan suuntaan. Näin psyykkiset ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Aikuinen, katsoessaan sinua peläten tai luottaen, lapsesi muuttaa itseään.

******************************************

Tukkapöllystä ja sättimisestä kannustavaan kasvatukseen
#Kasvatuspuntari – kampanja kutsuu vanhemmat puntaroimaan omia kasvatustapojaan

Kannustavan kasvatuksen kampanja

Lapsi- ja perhejärjestöt lohduttavat, ettei haastavissakaan tilanteissa tarvitse turvautua väkivaltaan vaan vaihtoehtoisia tapoja on tarjolla.  Kannustavia kasvatuskeinoja, tukea ja tietoa on koottu yhteen #Kasvatuspuntari – kampanjan kotisivulle: www.kasvatuspuntari.fi

Väestöliiton verkkopalveluissa, Perheaikaa.fi ja vaestoliitto.fi/vanhemmuus sekä Ensi- ja turvakotien liiton Nettiturvakodin chatissa 29.8–9.9. on mahdollisuus keskustella asiantuntijoiden kanssa kasvatuskysymyksistä.

#Kasvatuspuntari kampanjan toteuttavat: Ensi- ja turvakotien liitto, Suomen UNICEF, Väestöliitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Suomen Vanhempainliitto ja Emma & Elias -ohjelma.

Mukana kampanjassa on myös Siskonpeti – sketsisarja, joka pureutuu viihteen keinoin vallitseviin kasvatusasenteisiin.

Pitääkö aina pyytää?

Pitääkö aina pyytää

Kuva: Relateinstitute-sivusto

Oletko puolisollesi vihainen siitä, että sinun ”pitää aina pyytää”? Eikö puolisosi oma-aloitteisesti hoida kotia, kuten toivoisit? Tai eikö hän halaa sinua riittävästi, vaan joudut aina ”kerjäämään” halausta? Pitääkö sinun aina pyytää, että puolisosi pahoittelisi loukkausta tai lähestyisi sinua riidan jälkeen?

Monia ärsyttää pyytäminen. On helppo tulkita, että puoliso tekee asioita silloin vastahakoisesti. Puoliso ei ”oikeasti” halua auttaa tai välitä. Pyytäjästä tuntuu, että hän on itse vastuussa kaikesta, ainoa aktiivinen.

Joskus lausahdus, ”pitääkö aina pyytää”, voi kuitenkin kertoa enemmän sen sanojasta kuin moitteen kohteena olevasta puolisosta. Pyytämisen vaikeus voi kertoa vaikeudesta luottaa omaan riittävyyteen ja kelpaavuuteen, siihen, että kumppani todella haluaa olla sinua varten. Ihminen ei silloin pohjimmiltaan usko olevansa sen arvoinen, että pyyntö tulisi kuulluksi. Omaa arvoaan epäilevä pyytäjä on jo valmiiksi vihainen, kun hän pyytää jotain. Pettymys on valmiina jo ennen pyyntöä, ja se kuuluu myös äänensävystä. Kumppanille moite, ”aina pitää pyytää”, aiheuttaa riittämättömyyden tunteita. ”En taaskaan onnistunut täyttämään toisen tarpeita, niin kuin hän tahtoisi.”

Kukaan ei voi aina arvata toisen tarpeita puhumatta. On normaalia kertoa puolisolle, mitä toivoisi ja haluaisi. Ilman pyytämistä kumppani ei voi tietää, mitä toinen häneltä toivoo. Tai hän voi arvata aivan väärin.

Epäluottamus on ymmärrettävää, jos parisuhteessa on ollut paljon pettymyksiä. Tottakai pyytäminen ärsyttää, jos kumppani vetäytyy vastuustaan perheessä. Luottamuspula heijastuu siihenkin, voivatko puolisot kokea itsensä ja omat tarpeensa arvokkaiksi toisen silmissä vai ei.

Joskus epäluottamuksen käsittelemisessä auttaa sen pohtiminen, uskooko itse olevansa ”vastauksen arvoinen”. Voit miettiä, luotatko siihen, että sinun pyyntösi ovat tärkeitä viestejä kumppanillesi. Vai koetko pyynnöt todisteina siitä, että sinun tarpeisiisi ei kuitenkaan vastata? Tämä oman arvokkuuden tunne ei välttämättä liity parisuhteeseen vaan se voi olla sinun peruskokemuksesi omasta itsestäsi. Voit pohtia, mikä seuraavista vaihtoehdoista sopii sinuun:

a) Kaipaan tai tarvitsen jotain ja kerron siitä kumppanilleni. Luotan siihen, että toiveeni on kumppanilleni tärkeä ja että hän vastaa siihen.

b) Kaipaan tai tarvitsen jotain, mutta en kerro siitä kumppanilleni. Minulle ei välttämättä tule mieleenkään pyytää tukea kumppanilta. Ehkä pyynnöstä tulisi vain riita, ja haluan välttää sen.

c) Kaipaan tai tarvitsen jotain ja kerron siitä kumppanilleni – vihaisesti. Ärsyynnyn, koska joudun pyytämään. Minusta kumppanini pitäisi tietää ilman pyytämistäkin, mitä haluaisin.

Pohtikaa yhdessä, miten voisitte jakaa tarpeitanne turvallisesti ja lisätä luottamusta välillenne. Miten voisit tänään kertoa kumppanillesi, että tarvitset häntä?

 

Jokainen meistä väsyy

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_329350412Vuosia sitten uuvuin työn ja lapsiperhe-elämän puristuksessa. Aloin saada erilaisia voimakkaita fyysisiä oireita kunnes minun oli lopulta jäätävä pitkälle sairaslomalle. Minä joka aina tunsin, että jaksan mitä vain. Minun oli pakko pysähtyä ja avata elämäni paletti kokonaisvaltaisesti, jotta ymmärsin miten minun pitää muuttua.

Ensimmäinen oppi oli se, että uupumuksella oli tarkoituksensa. Tiedostin rajallisuuteni ja sen että minusta on eniten iloa ympäristölleni jos opin paremmin jakamaan töitäni ja sanomaan myös ei.

Toinen oppi oli luottamus. Myös muut osaavat tehdä työni, kun heille vaan antaa mahdollisuuden siihen.

Kolmas ja tärkein oppi oli se, etten ole korvaamaton työyhteisölle, perheelleni kyllä. Kenenkään ei kannata uhrata elämäänsä työnteolle vaikka työ antaisi kuinka paljon.

Näitä oppeja olen halunnut jakaa avoimesti myös koko työyhteisöömme DNA:lla. Siksi myös lähdimme mukaan Perheystävällinen työpaikka – hankkeeseen. Olemme pyrkineet rakentamaan organisaatiostamme ihmisiä ja heidän elämäntilanteitaan kunnioittavan. Annamme joustoa, mikäli työntekijät sitä toivovat. Vastineeksi saamme entistäkin sitoutuneemman ja motivoituneemman henkilöstön.

Empatia ei kuulukaan vain yksityiselämään. Jokaista työntekijää tulee arvostaa yksilönä ja tunnistaa että välillä kaikki meistä väsyvät. Minä sain paljon tukea niin esimieheltäni, tiimiltäni kuin työyhteisöltäni sillä matkalla kun palasin takaisin töihin.

Kun peilaan nyt itseäni ja mennyttä aikaa niin huomaan, että olen oppinut antamaan myös itselleni aikaa. Se ei ole keneltäkään muulta pois. Päinvastoin, kun olen energisempi pystyn antamaan enemmän niin perheelleni kuin työlle.

Marko Rissanen
Kirjoittaja on DNA:n henkilöstöjohtaja ja mukana Perheystävällisessä Diilissä

diili
Väestöliitto järjestää viihteelllisen shown – Perheystävällinen Diili – työpaikat tentissä! – Porin SuomiAreenalla maanantaina 11.7. klo 17 – 18.15 Kaupungintalon pihalla.

Diilissä työpaikkoja haastatellaan perheystävällisyydestä. Kansanedustaja Hjallis Harkimo selvittää paikallaolevien viiden työpaikan perheystävällisyyttä. Väestöliiton varapuheenjohtaja Marianne Heikkilä toimii avustajana. Tilaisuudessa nostetaan herkullisella tavalla työn ja perheen yhteensovittamista esille. Kisaamassa joukko mielenkiintoisia suomalaisia työnantajia!

Parisuhteen täyskäsi – parisuhdekurssi nuorille

DSC_0435~2

Tämä hetki ikuistettiin viime kesänä ystävämme häissä sen jälkeen, kun olimme napanneet morsiuskimpun ja sukkanauhan. Olemme molemmat vielä autuaan tietämättömiä siitä, että kihlaudumme tuosta parin viikon päästä.

Pääsimme aloittamaan Väestöliiton järjestämän viiden kerran Parisuhteen täyskäsi -kurssin, josta bloggaamme täällä seuraavien viikkojen ajan. Alla on molempien mietteitä kurssin ensimmäisestä kerrasta – kannattiko lähteä tähän touhuun? Enjoy!

Eero:

Avoin mieli, avoin sydän. Koen odotusarvoisesti kurssin hienona mahdollisuutena syventää suhdettamme Idan kanssa ja kenties saada jopa konkreettisia työkaluja kriisivaiheidemme käsittelemiseen. Hyvin pian ensimmäisten yhteisten jaettujen ajatusten jälkeen (paikallamme siis meidän lisäksi toinen pariskunta) syntyy vauhdikas kierre, jonka muodostumiseen sekä me molemmat pariskunnat että vetäjät selvästi antavat paljon vauhtia. Hyvin pian syntyy luottamuksellinen ilmapiiri, jossa voidaan hyvin rohkeastikin puhua omista tuntemuksistamme ja jopa herkistäkin puolistamme.

On oma valinta puhua tai olla puhumatta, ja on yhtä hyväksyttyä ottaa oma tila ja etäisyys omien herkimpien teemojen ja ajatusten suhteen. Itse koen kuitenkin, että mulle on helpompaa ja jopa helpottavampaa jakaa ajatuksiani, ehkä joidenkin näkökulmasta myös liiaksikin, sillä omista tuntemuksistaan puhuminen ei välttämättä ole oletusarvoisesti helppoa ja kevyttä. Ajattelen, ja taidan sanoakin ennen varsinaista kurssin alkua, että mitä nopeammin saadaan ensimmäiset jäät rikottua, päästään itse ydinteemoihin suoremmin ja voimakkaammin.

Gottmanin menetelmät ovat olleet temaattisesti tuttuja aiemmin, mutta on kiinnostavaa päästä itse kokeilemaan joitain lähestymiskulmia ja menetelmiä käytännössä. Hyvin nopeasti jo ensimmäisten kysymystenasettelujen ja pienien tuntitehtävien kautta tulee selville, miten hyvältä kurssilla oleminen todella tuntuu ja että miten hyviä ja yksinkertaisia kysymyksiä sitä toisaalta lopulta voikaan esittää. Ketkä ovat kumppanini lähimmät ystävät? Mitkä ovat hänen suurimmat pelkonsa? Mitkä ovat hänen unelmansa?

Olemme omissa koulutuksissammekin puhuneet huomion siirtämisestä pois itsestä. On raastavaa törmätä kerta toisensa jälkeen siihen, että yhtä huonosti osaan itse soveltaa tätä omassa parisuhteessani. Niin helposti ajaudumme omiin poteroihimme, heittäydymme suojaan ottamaan vastaan vastapuolen kaikki tulitukset kuitenkaan selvittämättä ensin, millä liikekannalla vastapuoli oikeastaan onkaan.

Tätä kuvastaa kaikki klassiset tilanteet kotona. Ida aloittaa keskustelun jostain, ehkäpä jostain tunteesta, joka hänelle on tullut, sanotaan vaikka pelko, että hänelle nousi tällainen hassu tunne siitä äänensävystä jolla olin häntä puhutellut. Minä otan tuttuun tapaan vankan askeleen takavasemmalle ja syöksyn kohti poteroa etten ehdi edes kenkiä laittaa jalkaani ja aloitan väijyssä kykkimisen. Sen sijaan, että hyökkään poteroon, entä jos otankin asian vastaan ajatuksella ”Kiitos, rakkaani, että jaoit tämän tiedon kanssani, ja minulle olisi todella tärkeää voida kuulla siitä lisää, koska rakastan sinua”.

Poteroon juokseminen – toisin kuin miehet ehkä jossain sopukoissaan tunnustaa luulevansa – ei ole suurimman rakkauden osoittamista.

Oikeastaan se on rakkauden väistämistä. Jos puolisosi nostaa jonkin ajatuksen esiin, se ei ole hyökkäys, vaan pikemminkin kissan nostaminen pöydälle, että ”Tää on tää juttu, mistä haluaisin puhua”. Ja tämä puolestaan on rakkauden osoittamista, sitä, että puoliso on niin tärkeä ja lähellä, että toinen haluaa tämän kanssa asian käsitellä.

Saan itseni kiinni tästä. Rakkauden väistäminen. Ehkä se, että toinen todella välittää ja rakastaa onkin kaikkein pelottavinta, mitä voi ollakaan.

Ja ollaan vasta kurssin ensimmäisen kerran kohdalla.

Ida:

Suoraan sanottuna minulla ei ollut kovin suuria odotuksia kurssin suhteen, vaikka ihan mielenkiinnolla lähdinkin ensimmäiselle tapaamiskerralle. Ajattelin, että olemme Eeron kanssa molemmat tehneet sen verran töitä itsemme ja parisuhteemme kanssa niin terapiassa kuin myös teatterissa ja muilla elämän areenoilla, että en uskonut kurssin tuovan mitään järisyttävän uutta tai yllätyksellistä tullessaan. Toki olin sitä mieltä, ettei siitä missään nimessä mitään haittaakaan voi olla, ja uskoin, että yhteisten asioiden työstäminen toisi kuitenkin joitain uusia oivalluksia tullessaan. Lisäksi pieni yhteinen pysähtyminen arjen keskellä tekee aina hyvää, joten olin iloinen, kun kurssi pääsi alkuun.

Jo ensimmäiseltä kerralta oli kuitenkin selvää, ettei tässä olla mihinkään pään taputtelu –kerhoon tultu, jossa juodaan kahvia ja jutellaan mukavia siitä, miten toista voisi paremmin huomioida arjessa. Sen sijaan meille esiteltiin metodi, erään arvostetun avioliittotutkijan kehittämä, jonka tutkimuksiin olen sattumoisin työni kautta päässyt jo aiemmin tutustumaan, ja joista olen ollut hyvin vaikuttunut. En vain ollut tietoinen, että hän on tutkimustensa pohjalta kehittänyt hyvin käytännönläheisen metodin, jonka kautta tutkimustuloksia sovelletaan käytäntöön ja arkeen. Ei voi olla totta! –ajattelin. Nyt ollaan mielenkiintoisen äärellä.

Hyvin pian alustuksen jälkeen oli ensimmäisten tehtävien vuoro. Kun istuin siinä tehtäväpaperi kädessäni lukemassa noin 20 kohdan kysymyslistaa, en voinut kuin vain ihmetellä, miten minä, joka olen käynyt kolme vuotta psykoanalyysia, ja mielestäni puhkianalysoinut kaiken mitä ihmissuhteisiin tulee, en ollut koskaan pysähtynyt oman parisuhteeni äärelle niin konkreettisten asioiden kautta, kuin mihin lista vaati. Osaanko nimetä kumppanini 3 lempielokuvaa? Kuka on kumppanini mielestä hänen miellyttävin sukulaisensa? Entä  ärsyttävin? Mitkä ovat hänen tämän hetken suurimmat stressinaiheensa? Ja liuta muita, joilla yritettiin kartoittaa sitä, miten hyvin tunnen kumppanini ja hänen tämänhetkisen elämäntilanteensa.

Aika tärkeitä kysymyksiä, mutta valehtelisin, jos väittäisin, että olisin usein ajatuksen kanssa pysähtynyt tällaisia miettimään. Oli myös aivan mielettömän kiinnostavaa kuulla, mitä kumppanini oli vastannut samoihin minua koskeviin kysymyksiin, etenkin sellaisten kohdalla, joihin en itsekään ollut osannut sanoa suoraa vastausta. Sain huomata, että monissa jutuissa kumppanini tuntee minut suorastaan paremmin, kuin minä itseni. Se oli oikeastaan aika hassua ja samaan aikaan myös suloista.

Jo ensimmäisen kerran jälkeen tuntui siltä, että olin saanut mahdollisuuden tutustua kumppaniini entistäkin paremmin, ja se jätti hymyn huulille pitkäksi aikaa.

***************************************************************************************************

täyskäsiParisuhteen täyskäsi on parisuhdekurssi  18-25 vuotiaille pareille.Se toteutetaan Väestöliiton Tahdolla ja taidolla – parisuhdetaitoja edistävän ohjelman mukaan. Kurssi on parisuhdeongelmia ennaltaehkäisevä ja siellä ohjaajina toimivat Väestöliiton asiantuntijat.

Kurssin aikana parit tapaavat viisi kertaa ja aiheita ovat

  • 3. Minä & sinä
  • 3. Rakkaus
  • 3. Riidat
  • 4. Seksi
  • 4. Unelmat

Seuraava kurssi järjestetään syksyllä 2016.

Sukikaa toisianne

shutterstock_165436403Pieni vauva Romanialaisessa lastenkodissa lakkasi syömästä ja kuihtui vähitellen pois. Rhesus apina ei kiintynytkään kovaan ruoka-annostelijaan, vaan pehmeään karvapalaan. Sairaalassa havaittiin, että keskoset kasvoivat 47 % nopeammin, jos heitä kosketeltiin. Vasta 50 -luvulla alettiin ymmärtämään, että ihminen tarvitsee toisen ihmisen kosketusta voidakseen hyvin. Kosketus näyttää olevan meille yhtä tärkeää kuin ravinto.

Toisen ihmisen kosketus kertoo meille elämämme alusta saakka siitä, että emme ole täällä yksin. Se kertoo siitä, missä kehomme rajat kulkevat ja siitä missä toisen keho alkaa. On myös sanottu, että koskettaminen on ensimmäinen myötäelämisen kieli. Kun emme osaa vielä puhua, kosketuksen laatu, sen hellyys tai kovuus kertoo meille omasta arvostamme.

Kosketus liimaa ihmisiä yhteen. Parisuhteessa koskettelu lisää turvallisuuden tunnetta ja luottamusta. Se lisää me tunnetta, kokemusta siitä, että yhdessä pärjäämme elämän myrskyissä. Se lievittää stressiä ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Kun puoliso pitää kädestä kiinni, ei kipu tunnu yhtä pahalta ja yhdessä koettu ilo tuntuu voimakkaammin, kuin yksin koettu.

Koskettaminen on myös kieli. Se on kieli jolla kerromme kiintymyksestä ja rakkaudesta. Sillä kerrotaan myös tunteiden hiipumisesta. Koskettamisen laatu tai sen puute voi tuoda esiin jotain sellaista, jota emme haluaisi vielä ottaa vastaan. Kun rakkaus kuolee, se tulee yleensä esille koskettamisen kautta. Elämä saattaa muuten sujua ja arki näyttää ulospäin samanlaiselta kuin aikaisemmin, mutta käden hipaisu kertoo omaa kieltään joka ei valehtele.

Matt Hertenstein (2006) tutki pystyykö ihmiset välittämään tunteitaan pelkän kosketuksen avulla. Kaksi koehenkilöä laitettiin paksun seinämän eri puolille. Toinen koehenkilöistä työnsi kätensä reiästä toiselle puolelle ja yritti välittää tietyn tunteen toiselle, vieraalle ihmiselle. Osaa tunteista oli vaikeampi välittää, mutta esimerkiksi myötätunto pystyttiin tunnistamaan 60 prosenttisesti oikein. Myös kiitollisuus, viha, rakkaus ja pelko menivät oikein yli puolella tilanteista.

Parisuhteessa toisen sanoja tulkitaan ja luetaan väärin. Kosketuksen kieltä käytetään nykyään yhä vähemmän. Arjen kiireessä sille ei ole aikaa. Apinat viettävät 20 % päivästä koskettelemalla, sukimalla toisiaan. Jos ihmiset taantuisivat hieman lähemmäksi apinoita ja viettäisivät päivästä kaksi ja puoli tuntia koskettelemalla toisiaan, voisimme kaikki luultavasti paremmin. Myös väärinymmärrykset parisuhteessa varmasti vähenisivät. Sukimaan siis!

Hertenstein, M. J., Keltner, D., App, B. Bulleit, B. & Jaskolka, A. (2006). Touch communicates distinct emotions. Emotion, 6, 528-533.