Kiitos, Kalle, elävistä oikeuksista

Kuva: Charlotta Boucht

Kaksikymmentä vuotta sitten sain HUS:n lasten- ja nuorten sairaalassa kuulla, että muutaman kuukauden ikäisellä pojallamme on pysyvä liikuntavamma ja hän tuskin tulee kävelemään omin avuin.  Muistan hetken kuin hidastetun filmin. Ensimmäinen ajatukseni oli: ”Kalle Könkköläkin pääsi eduskuntaan ja sinne rakennettiin luiskat häntä varten.” Kallen nimi jo yksin loi mielikuvan selviämisestä ja täysipainoisesta, rikkaasta elämästä. Tiistaina saimme suruviestin Kallen kuolemasta.

Perheessämme pyörätuolille sopivien reittien hakeminen ja jokapäiväisen henkilökohtaisen avun tarpeen järjestely aamusta iltaan on ollut jokapäiväistä arkea. Sukkulointi ja räätälöinti ovat kuitenkin vain yksi näkökulma. Toinen ja olennainen on se, että lapsestamme on kasvanut optimistinen ja huumorintajuinen, sitkeä nuori ja koulunsa päätökseen saanut ylioppilas. Olemme molemmat vanhemmat pojan ensi vuosien jälkeen voineet tehdä kokopäivätyötä.

Oman ammattini kautta tiedän, että tällainen vammaisen lapsen ja vammaisperheen polku ei olisi ollut mahdollinen edes kaikissa Euroopan maissa. Henkilökohtaisen kokemukseni kautta olen oppinut syvällisesti ymmärtämään ja arvostamaan sitä työtä, jota lukemattomat järjestöjen aktiivit, tutkijat ja tinkimättömästi ihmisoikeuksiin sitoutuneet virkamiehet ja poliitikot ovat vuosikymmenten ajan tehneet kansainvälisten ihmisoikeussopimusten aikaansaamiseksi ja niiden toimeenpanemiseksi kansainvälisesti ja omissa maissaan.

Sopimukset ja lait ovat perustavaa laatua oleva askel ihmisoikeuksien määrittelyssä. Ihmisoikeuksien toteutuminen arjessa on Suomessakin lopulta kiinni tuhansien ja tuhansien kanssaihmisten ymmärryksestä, sitoutumisesta ja osaamisesta. Poikamme kohdalla hänen polkuaan ovat olleet avaamassa ja kasvuaan tukemassa ammattilaiset HUS:n lasten ja nuorten sairaalassa, Kilon päiväkodissa, Tapiolan hammashoitolassa, Toppelundin ja Haukilahden kouluissa, Espoonlahden lukiossa, Espoon kaupungin vammaispalveluissa, Kelassa ja muualla. Joskus on ollut kitkaa, kyllä, mutta polku on saatu ja pysynyt auki.

Saimme poikamme kanssa monesti Kallelta henkilökohtaisesti neuvoja ja rohkaisua omaan arkeemme. Uskon, että Kalle Könkkölän toiminta ja hänen tunnettuutensa ovat olleet tämänkin nuoren polkua silottava voima. Oikeudet eivät tosin edelleenkään ole täysimääräisiä, vaan itsemääräämisoikeuden toteutumisessa on monia haasteita vammattomiin verrattuna.

Vammaisten oikeudet, kuten ihmisoikeudet muutenkin, ovat yleismaailmallisia. Jokaisen ihmisarvo on loukkaamaton. Vaikka oikeudet ovat samat, toteutumisessa on valtavia eroja. Suomen kehitysyhteistyövaroin ja lahjoituksin työskennellään suunnitelmallisesti ihmisoikeuksien toteuttamiseksi kehittyvissä maissa. Väestöliitto on tehnyt Keski-Aasiassa yhteistyössä Kalle Könkkölän johtaman Kynnys ry:n kanssa vuosien ajan työtä vammaisten tyttöjen ja naisten voimaannuttamiseksi ja heidän itsemääräämisoikeutensa ja seksuaalioikeuksiensa puolesta. Näistä naisista kasvaa Keski-Aasian Könkkölöitä.

Nyt Kalle Könkkölä on poissa. Väestöliiton kehitysyhteistyöhankkeiden asiantuntija kiteytti: ”Kallea ei voi korvata kukaan.” Työ on onneksi ehtinyt kantaa hedelmää. Vammaisten ihmisoikeudet elävät ja Kallen työ jatkuu Suomessa ja maailmalla laajuudessa, jota hän ei ehkä itsekään vaikuttamistyöhön ryhtyessään osannut aavistaa.