Vanhemmuutta tukemalla estetään lasten eriarvoistumista

Kansainvälisesti vertaillen suomalaiset lapset voivat keskimäärin hyvin. Ongelma on, että lasten hyvinvointi eriarvoistuu ja erilaistuu. Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä, mutta pienellä osalla lapsia ongelmat kuitenkin kärjistyvät.

Lasten ja nuorten mielenterveyden pulmia voisi jopa kuvata uudeksi kansanterveysongelmaksi. Tiedämme että niiden taustalla on usein ihmissuhteisiin ja niiden jatkuvuuteen liittyviä pulmia, yksinäisyyttä, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen vajeita, pitkäaikaista kiusaamista esimerkiksi erilaisuuden takia sekä vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmia, perheväkivaltaa ja vaikeita huoltajuuskiistoja. Nämä ongelmat kasautuessaan luovat koulusta, kaveripiiristä ja työstä syrjään jäämisen kierteitä, joiden katkaisemiseen tarvitaan lapseen ja nuoreen mutta usein myös heidän vanhempiinsa ja koko perheeseen vaikuttavaa tukea ja apua.

Lastensuojelutarpeiden taustalta löytyy vanhemmuuden ja kasvatuksen osaamisen vajeita. THL:n tutkimusten mukaan huomattava osa lasten kodin ulkopuolelle tapahtuvista sijoituksista pystyttäisiin ehkäisemään tuella, joka auttaisi vanhempien uupumusta, ratkoisi perheen ristiriitoja ja vuorovaikutusongelmia sekä sovittaisi vanhempien kasvatustyylin paremmin lapsen tarpeisiin.

Niin mielenterveysongelmia kuin lasten eriarvoistumistakin voitaisiin ehkäistä tehokkaasti tukemalla vanhemmuutta ja uudistamalla kasvatuskäytäntöjä. Mahdollisimman monella lapsella pitäisi olla mahdollisuus myönteiseen vuorovaikutukseen omien vanhempiensa kanssa.  Monesti myös koulurauhaongelmien ja erilaisten käytöshäiriöiden juurisyyt liittyvät lapsen kodin olosuhteisiin. Tehokas vanhemmuuden tuki edistäisi lasten oppimista. Näyttöön perustuvia, tutkitusti tehokkaita vanhemmuuden tuen työkaluja tarvitaan sosiaali- ja terveyspalveluissa mutta myös osaksi perusopetusta ja varhaiskasvatusta.

Yhdenvertaisesti ja matalalla kynnyksellä perheiden saatavilla oleva vanhemmuuden tuki olisi mainio väline jatkaa lasten hyvinvoinnin suomalaista menestystarinaa. Sitähän lasten kasvuolojen kehitys sadan vuoden perspektiivissä itsenäisessä Suomessa on ollut. Huikea loikka köyhästä ja tautien riivaamasta maasta maailman lasten hyvinvoinnin kärkisijoille. Jatkossa: mitä paremmin kykenemme tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään sitä paremmat ovat lasten hyvinvoinnin edellytykset.

Kysyntää kasvatuksen tuelle on niin pienten lasten kuin murrosikäistenkin perheissä. Tukea pitäisi saada sujuvasti niin julkisista palveluista, järjestöiltä kuin seurakuntienkin toiminnasta niin kasvokkain kuin digipalveluinakin.

Vanhemmuuden tuen vahvistaminen on tavoitteena myös lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa.  LAPE koettaa parantaa etenkin lasten psykososiaalista hyvinvointia ja tukemalla heidän läheisiä ihmissuhteitaan. Lapsen hyvinvointi ja onnellisuus kasvavat kotona ja lähisuhteissa.

Yhtenä konkreettisena toimena LAPE levittää neljää näyttöön perustuvaa vanhemmuuden tuen menetelmää sivistyksen ja soten ammattilaisille.  Pohjatyötä on tehty Kasvun tuki– konsortiossa, joka on ottanut mallia muiden pohjoismaiden vastaavista toimintamalleista sekä Duodecimin Käypä hoito– toiminnasta.

LAPE tavoitteena on tarjota lapselle nuorelle ja vanhemmille sopivaa tukea oikeaan aikaan ammattikunnista ja hallinnonaloista riippumatta.  LAPE ennakoi myös kunta- maakunta- tehtävien muutoksia, kun sivistyspalvelut jäävät kunnan ja sote -palvelut siirtyvät maakunnan järjestämisvastuulle. Lasten kannalta tarvitaankin oikeastaan SI-SOTE -ajattelua eli sekä koulun, varhaiskasvatuksen, nuorisotyön, sosiaali- ja terveyspalveluiden rajat sekä järjestöjen ja yksityisten ja julkisten palveluiden rajat ylittävää uudistamista.

SI –SOTE –muutosta ja vanhemmuuden tukea konkretisoi lapsi- ja perhepalvelut yhteen kokoava monialainen perhekeskustoimintamalli, jota kehitetään nyt 18 maakunnassa. Perhekeskuksen ytimessä on kaikki lapsiperheet tavoittava neuvola ja mukana ovat lapsiperheiden sosiaalipalvelut. Samalla se linkittyy varhaiskasvatuksen eri muotoihin sekä järjestöjen ja seurakuntien kanssa tehtävään työhön. Vanhemmuuden tuen menetelmiä levitetään osana perhekeskustyötä. LAPE kouluttaa ammattilaisia soveltamaan parhaita menetelmiä perheiden kanssa tehtävässä työssä.

Miten saadaan LAPEssa aloitettu työ sekä järjestöjen monien eri hankeavustusten kautta tekemä vanhemmuuden tuki jatkumaan ja vakiintumaan?  Suomessa on hyviä kokemuksia pitkäjänteisestä väestötasoisesta vaikuttamisesta esimerkiksi Pohjois-Karjala –projektissa jossa sydänterveyttä saatiin kohennettua. Samoin sotien jälkeen nostettiin lasten ja perheiden asiat politiikan keskiöön ja alennettiin lapsikuolleisuutta ja äitien terveyttä.  Rokotusohjelmilla on tehokkaasti vähennetty tartuntatautien leviämistä.

Seuraava väestötasoisen vaikuttamisen ”hyvinvointiloikka” tulisi ottaa lasten mielenterveysongelmien ja eriarvoistumisen ehkäisyssä tuomalla vanhemmuuden tuki helposti erilaisten, monimuotoisten perheiden ja eri- ikäisten lasten saataville.  Olen Pentti Arajärven kanssa ehdottanut Suomeen perustettavaksi pitkäjänteistä vanhemmuuden tuen ohjelmaa, joka arkipäiväistää kotikasvatuksen tuen ja tuo sen sujuvaksi osaksi kaikkia palveluita.

Kansallinen vanhemmuuden tuen ohjelma voisi verkostoida yhteen alan erilaisia toimijoita, varmistaa lasten yhdenvertaisuutta sekä arvioida eri menetelmien vaikuttavuutta, kouluttaa ammattilaisia sekä tukea myös väestötasoista viestintää vanhemmuustaidoissa.

Olemme Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston puitteissa laatineet vastikään eri perhejärjestöjen kanssa yhteisen ehdotuksen eduskunnan Suomi100 – toimikunnalle.  Mikäpä olisi parempi päätös itsenäisyyden juhlavuodelle!

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Väestöliiton puheenjohtaja, Lapsi – ja perhepalveluiden muutosohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja sekä Itsenäisyyden juhlavuoden rahaston (ITLA) hallituksen varapuheenjohtaja

 

Pahinta mitä voi tapahtua

On, se että seksuaalirikostuomiot ja rikosprosessin pituus voivat vaikuttaa rikoksesta kertomatta jättämiseen.

shutterstock_142225300Olen tavannut miltei sata lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista ”Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin” – hankkeessa. Seksuaalisen väkivallan ja kaltoinkohtelun rikosprosessit ovat osa heidän työarkeaan.

Nuorten kanssa työtä tekevien kentältä kuuluu huolestuttavia viestejä siitä, että osa alaikäisistä nuorista on kieltäytynyt kertomasta kokemastaan seksuaalirikoksesta. Syynä nuoren päätökseen ovat olleet ammattilaisten kertoman mukaan rikosprosessin raskaus ja pituus sekä tuomioiden lyhyys.

Nuori, jonka seksuaalista itsemäärämisoikeutta on vahingoitettu, on järkyttynyt, musertunut, peloissaan. Nuorelta joka on joutunut rikoksen kohteeksi, vaaditaan paljon rohkeutta, voimia ja päättäväisyyttä. Ensimmäinen ja se suurin voimanponnistus koetaan silloin, kun hän kertoo asiastaan jollekin luotettavaksi koetulle ihmiselle.

Kokemuksesta puhuminen voi realisoida tapahtunutta aivan uudella tavalla. Kerrottuaan läheisilleen tapahtuneesta ja kohdatessaan heidän hämmennyksensä ja sanattomuutensa asian edessä, eräs nuori mietti: Onko tämä pahinta, mitä minulle voi tapahtua? Nuori joutuu toistamaan traumaattista kokemustaan uudelleen ja uudelleen viranomaisille, läheisilleen, mahdolliselle kumppanilleen. Nuoren mielessä risteilee ajatukset: Mitä minulle tapahtui? Tapahtuiko tämä todella? Teinkö minä väärin? Miksi tämä tapahtui juuri minulle? Mitä tämä tarkoittaa? Toivunko koskaan? Olenko iäksi muuttunut?

Rikosoikeudelliset prosessit kestävät kuukausia, toisinaan jopa vuosia. Asiaa käsitellään oikeudessa tuntemattomien ihmisten edessä. Heitä on paljon, tekijä voi olla samassa tilassa. Tekijällä on asianajaja, joka puolustaa tekijää ja kyseenalaistaa uhrin kertomaa.

Oikeudenkäynneissä uhrien haavat revitään jälleen auki. Kaikki se syyllisyys, häpeä, rikos ja sen muisteleminen tapahtuvat kertojalleen ikään kuin uudelleen. Muistot ja teot elävät kehossa ja mielessä, ne hengittävät surusta.

Nuorilla on vahva oikeudenmukaisuuden taju. Alhaiset tuomiot, ja rikosprosessien pitkäaikaisuus ovat ongelmallisia. Nuori voi miettiä, miksi hän lähtisi tähän kaikkeen, kun takuita oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ei välttämättä ole. Nuori punnitsee tarkkaan kertomisestaan aiheutuneet haitat ja hyödyt. Jos ne eivät ole tasapainossa, nuori voi puristaa huulensa yhteen, sulkea suun.

Seksuaalirikoksen kohteeksi joutuminen rikkoo julmasti uhrin yksilökohtaisia oikeuksia. Alaikäisen uhrin tulee saada asianmukaista, kunnioittavaa, hienotunteista ja ammattiaitoista kohtaamista ja apua tukipalveluissa sekä rikosprosessissa. Seksuaalirikoksen aiheuttamiin psyykkisiin, sosiaalisiin, fyysisiin ja taloudellisiin haittoihin tulisi kiinnittää riittävästi huomiota tuomioistuimissa. Tuomiot, jotka ovat linjassa teon vakavuuden (seksuaalirikos) sekä uhriin kohdistuneiden haittojen kanssa, rohkaisevat nuorta kertomaan kokemastaan. Kun nuori uskaltautuu kertomaan tapahtuneesta, hänelle voidaan tarjota asiankuuluvia tukitoimia ja sitä kautta edistää hänen hyvinvointiaan.

Maaret Kallion kirjoittama kirja ”Oon siellä jossain mun” käsittelee seksuaalisesta väkivallasta toipumista ja auttamisen keinoja.Se opastaa uhrin läheisiä ja hänet kohtaavia ammattilaisia siinä, miten seksuaalista väkivaltaa kokenutta ihmistä voi ja kannattaa auttaa. Kirja on ostettavissa Väestöliiton nettikaupasta sekä ladattavissa PDF-versiona.

Huostaanotettu nuori kaipaa tietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta

shutterstock_265295996

Vuonna 2008 Väestöliittoon tuli runsaasti yhteydenottopyyntöjä lastensuojelulaitosten työntekijöiltä. Työntekijät etsivät nuorille suunnattua tietoa liittyen seksuaaliseen häirintään, väkivaltaan ja vastikkeelliseen seksiin. Väestöliiton työntekijät huolestuivat lastensuojelutyöntekijöiden kertomista seksuaalisen kaltoinkohtelun ilmiöistä, jotka puheluiden perusteella olivat arkipäivää lastensuojelunuorilla. Työntekijämme pohtivat, kuinka väkivalta voi olla näin yleistä, vaikka kyse on huostaanotetuista nuorista.

Suomessa sijoitettiin vuonna 2015 kodin ulkopuolelle 17 664 lasta ja nuorta. Sukupuolijakauma on suhteellisen tasainen tyttöjen ja poikien kesken.kodin_ulkopuolelle_sijoitetut_lapset_ja_nuoret

Väestöliitto halusi jalkautua lastensuojelulaitoksiin, tavata työntekijöitä ja kohdata sijoitettuja nuoria. Nuorten toimintojemme työntekijät hakivat eri tahoilta hankerahoitusta, jolla selvitettäisiin lastensuojelutyöntekijöiden ja laitoksissa asuvien nuorten tiedontarpeita. Rahoitusta haettiin kotimaisilta rahoittajilta ja säätiöiltä, mutta työhön ei saatu varoja. Hylätyt hankehakemukset herättivät työntekijöiden mielenkiinnon. Oliko aihe tabu vai miksi näinkin tärkeään teemaan ei saada rahoitusta? Väestöliitto lähestyi tuolloin myös silloista peruspalveluministeriä, ja lastensuojelunuorten tilanteesta tehtiin aloite YK:n ihmisoikeusneuvostoon.

Vuonna 2013 yhdysvaltalainen MSD for mothers -säätiö antoi ”Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin” -hankkeelle vuodeksi toimintarahan. Viimeisen kolmen vuoden aikana hanketta on ansiokkaasti rahoittanut Päivikki ja Sakari Sohlbergin -säätiö. Vuosi 2016 oli hankkeen viimeinen toimintavuosi.

Kokemuksiani lastensuojelun kentältä

Viimeisen neljän vuoden aikana, olen vieraillut kaikissa Suomen koulukodeissa ja työmatkakilometrejä on mittarissa useita satoja. Olen tavannut uusia ihmisiä, kuullut erilaisia murteita, mutta näin hanketyöntekijän näkökulmasta katsottuna parasta antia ovat olleet koulukodeissa työskentelevät ammattilaiset. Lastensuojelun ammattilaisilla on paljon motivaatiota, tietoja ja osaamista, joka on vaikuttavaa ja ihailtavaa. Koulukodeissa olevat nuoret puolestaan ovat haastaneet, naurattaneet, herkistäneet ja herättäneet minussa uusia ajatuksia.

Tarvekartoitusten kautta olemme saaneet tietoomme teemoja, joista ammattilaiset ja nuoret tarvitsevat lisäkoulutusta tai tietoa. Lastensuojelutyöntekijät tarvitsevat lisää tietoa seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta ja seksuaalista väkivaltaa kokeneen nuoren kohtaamisesta. Nämä tarpeet mukailevat myös kansainvälisiä tutkimuksia, joiden mukaan lastensuojelunuorilla on suurempi riski joutua seksuaalisen väkivallan kohteeksi kuin muilla nuorilla.

Nuoret tarvitsevat ajanmukaista ja laadukasta seksuaalikasvatusta. Tarvekartoituksemme perusteella nuoret halusivat lisää tietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta, häirinnästä, suojaikärajoista ja vastikkeellisesta seksistä. Toisaalta nuoret toivoivat tietoa tunteista, ihmissuhteista ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Eli, vaikka sijoitetuilla nuorilla saattaa olla seksuaalikasvatuksessa joitain erityistarpeita, he pohtivat samoja aiheita kuin kuka tahansa meistä; kuka minä olen, mitä minä tunnen ja kuinka olen vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Nuorten kanssa työtä tekevien peruskoulutukseen ei sisälly seksuaalisuuteen liittyviä opintoja. Kuitenkin nuoruuden yksi tärkeimmistä kehitystehtävistä on seksuaalisuuden haltuunotto. Suomessa lastensuojelulaitoksiin sijoitetaan juurikin murrosikäisiä nuoria, joten aihe seuraa nuorta myös lastensuojeluympäristöön. Kuinka työntekijät voivat kasvattaa ja opettaa asioita, joista heillä itsellään ei ole ajanmukaista tietoa tai joiden käsittelyyn heillä ei ole välineitä?

Miltei jokaisessa tarvekartoituksessa koulukodin työntekijät toivoivat, että työyhteisö sekä johtoporras suhtautuisivat seksuaalisuuteen liittyviin teemoihin asiallisesti. Tämä on tärkeä toive. Seksuaalisuuden teemat ovat opeteltavissa mutta ne eivät ole sisäsyntyisiä.

Väestöliitto on mukana Anna ääni lapselle -kampanjassa
Seuraa kampanjaa Twitterissä @AaniLapselle #äänilapselle
Facebookissa Anna ääni lapselle! Ge barnen din röst!

Perheystävällinen diili on sekä lasten että työnantajien etu

blogibanneri_parassyy_584x100

 

 

shutterstock_287793017

Oletko jo tutustunut ”Perheystävälliseen diiliin? Perheystävällinen työpaikka ja perheystävällisten ratkaisujen tulisi kiinnostaa kaikkia työnantajia. Ai miksi? Hyvä ja keskeinen kysymys, johon yritän vastata.

Lastensuojelun ammattilaisena perustelen perheystävällisyyttä lapsen edun ensisijaisuudella. Suomalainen yhteiskunta – hyvinvointivaltiomme – tulee kunnioittaa lapsen oikeuksia kaikissa päätöksissä ja jokaisessa ratkaisussa. Vanhempien työelämä vaikuttaa olennaisesti lasten elämään. Perheystävälliset ratkaisut, jotka auttavat vanhempia arjen hallinnassa ja perheen- ja työelämän yhteensovittamisessa, ovat näin ollen ennen kaikkea lapsen etu.

On muistettava, että tarpeet perheystävällisiin ratkaisuihin eivät koske ainoastaan pienten lasten vanhempia. Yhtä lailla teini-ikäinen nuori voi tarvita vanhempansa läsnäoloa ja huomiota. Tai perheessä voi tapahtua jokin muu akuutti asia, esimerkiksi puolison vakava sairastuminen joka hetkellisesti vaatii työelämältä joustoa. Puhumattakaan tilanteesta jolloin työntekijän iäkäs vanhempi tarvitsee apua tai hoivaa.

Perheystävällinen työpaikka huomioi erilaisia perhetilanteita ja antaa kaikille työntekijöilleen mahdollisuuden vaikuttaa työntekoon ja työoloihin sekä  joustomahdollisuuden mikäli tilanne niin vaatii. Tämä on inhimillistä ja empaattista johtamista, joka jo sinänsä on merkittävä ja tarpeeksi painava syy perheystävällisyyteen.

Mutta! Perheystävällisyys on myös taloudellisesti kannattavaa, jopa erittäin hyvä investointi. Löytyy tutkittua tietoa siitä, että perheystävälliset ratkaisut palvelevat sekä työntekijää että työnantajaa. Muuttamalla työyhteisöjämme perheystävällisempään suuntaan saamme motivoituneempia työntekijöitä, jotka ovat myös sitoutuneempia työtehtäväänsä ja pysyvät lojaaleina työnantajalleen. Työhyvinvoinnin ja työssä viihtyvyyden kasvaessa myös sairauspoissaolot vähenevät, työntekijöiden vaihtuvuus vähenee ja työsuoritukset – sekä laatu että tehokkuus – paranevat.

Perheystävälliset joustot tai perheystävällinen johtaminen ei ole vaikeaa. Tämä vaatii itse asiassa vain johtajilta oikeaa asennetta ja tahtotilaa. Jos johtajat läpi organisaation uskovat perheystävällisyyteen, näkevät sen mahdollisuudet ja edut, ei ole mitään estettä lähteä kehittämään uusia perheystävällisiä ratkaisuja. Haastankin sinut mukaan tekemään perheystävällistä diiliä! Se kannattaa!

Pia Sundell
Kirjoittaja on Barnavårdsföreningen i Finland r.f:n toiminnanjohtaja ja osallistuu Perheystävälliseen Diiliin

diiliVäestöliitto järjestää viihteelllisen shown – Perheystävällinen Diili – työpaikat tentissä! – Porin SuomiAreenalla maanantaina 11.7. klo 17 – 18.15 Kaupungintalon pihalla.

Diilissä työpaikkoja haastatellaan perheystävällisyydestä. Kansanedustaja Hjallis Harkimo selvittää paikallaolevien viiden työpaikan perheystävällisyyttä. Väestöliiton varapuheenjohtaja Marianne Heikkilä toimii avustajana. Tilaisuudessa nostetaan herkullisella tavalla työn ja perheen yhteensovittamista esille. Kisaamassa joukko mielenkiintoisia suomalaisia työnantajia!

 

Vastuutaan pakeneva vanhempi

shutterstock_248899603Suomessa oli vuonna 2014 yhden vanhemman perheitä 118 315 ja lapsia näissä perheissä oli 179 690. Näin suureen joukkoon mahtuu kaikenlaisia isiä ja äitejä.

Jokainen meistä tietää todennäköisesti vähintään yhden miehen, joka ei kanna vastuutaan lapsensa hoidosta ja kasvatuksesta. Hän on kadonnut lapsen elämästä. Samoin jokainen tietää todennäköisesti yhden naisen, joka omii lapsen itselleen tekemällä isälle mahdottomaksi, tai kaikin keinoin vaikeaksi osallistua täysipainoisesti lapsensa elämään. Toisin sanoen vieraannuttaa lasta isästä. Tätä tapahtuu toki myös toisinpäin, äiti hylkää lapsen ja isä vieraannuttaa. Ongelma on kuitenkin vahvasti sukupuolittunut. Valtaosa lapsista päätyy eron jälkeen asumaan äidille. Taustalla ei aina ole reilu sopimus tai lapsen etu (hs.fi).

Syitä niin miehen kuin naisen itsekkääseen ja lapsen edunvastaiseen käytökseen on monia. Osan selittävät mielenterveys- ja päihdeongelmat, riitaisat erot ja katkeruus. Osaan ei kukaan keksi mitään järkiperäistä selitystä. Olivat syyt mitä tahansa, suurimpia kärsijöitä ovat lapset.

Vastuuta pakoileva isä jättää lapsen yksin äidin kasvatettavaksi, vaille isää ja miehen mallia. Vaille kahden vanhemman tuomaa turvaa ja rikkautta. Samaa hallaa tekee lapsen isästä vieraannuttava äiti. Tämänkaltaiset vanhemmat vievät lapselta oikeuden molempiin vanhempiin.

Onneksi suurin osa isistä ja äideistä kykenee ajattelemaan lapsen etua ennen omaansa. Kuitenkin tämä pieni joukko isiä ja äitejä, jotka eivät tähän kykene, aiheuttavat suuren määrän kärsimystä lapsille, yksin- tai poistyönnetylle vanhemmalle, heidän uusille puolisoilleen, isovanhemmille ja lapsen elämään liittyville ihmisille. He myös ruuhkauttavat lastenvalvojat, lastensuojelun, käräjäoikeudet, perheneuvolat ja järjestöt, jotka tarjoavat apua lapsille ja lapsiperheille.

Mitä jos kaikki me miehet alkaisimme pitää huolen siitä, ettei yksikään tällainen lapsensa hyljännyt mies saa istua rauhassa ilman pientä muistutusta: teet väärin lastasi kohtaan! Kanna vastuusi!

Samoin kaikki naiset voisivat tehdä selväksi itsekkäästi lapsensa omivalle naisille: teet väärin lastasi kohtaan! Ajattele lapsesi parasta!

Onneksi valtaosa aikuisista osaa miettiä lapsen parasta. Tämä suuri joukko voisi puhua mies miehelle ja nainen naiselle ja puolustaa äänekkäästi lapsen oikeutta olla etusijalla ja riitojen ulkopuolella. Yritämmehän me aikuiset opettaa lapsiakin, ettei saa kiusata. Vastuutaan pakoileva vanhempi, tai mielivaltaisesti lapsen itselleen omiva tekee juuri tätä. Hän kiusaa. Lastaan, toista vanhempaa ja isoa joukkoa muita lapsen lähellä olevia tahoja.

Lasten ja perheiden palvelut uusiksi!

AulaMaria-Kaisa_004Kertomus 8-vuotiaan tytön, Eerikan, kulkemisesta lapsi- ja perhepalveluiden rattaissa on surullista luettavaa. Julkisissa palveluissa on normeja säätämällä tavoiteltu turvaa ja tasa-arvoa. Se on byrokratisoinut työn esimerkiksi lastensuojelussa. ”Nyt ei rynnätä auttamaan perheitä vaan täyttämään kaavakkeita”, ironisoi alan brittitutkija Eileen Munro.

”Hajautunut palvelurakenne, erilliset sektorivirastot ja monipolviset päätöksentekoprosessit” olivat oikeusministeriön arviointiryhmän mukaan vaikuttamassa siihen, että tyttö ei saanut apua ajoissa. Eri viranomaisten tiedot eivät kohdanneet, keskusteluyhteys heidän väliltään puuttui, kukaan ei ottanut kokonaisvastuuta eikä sen puoleen tainnut käydä lapsen kotonakaan. Kukin niin sanotusti optimoi omaa osaprosessiaan.

Samanlaista kohtaamisen ja asiakaslähtöisyyden puutetta on myös nuorten palveluissa. Palveluita ei johdeta kokonaisuutena sen paremmin valtiolla kuin kunnissakaan. ”Syrjäytymisen ehkäisyn nimissä” hoidetaan erikseen koulutuspaikkaa, työllistymistä, asuntoa, mielenterveyttä ja päihdeongelmia vaikka kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja silti huomiotta voi jäädä nuoren varsinainen pulma eli yksinäisyys, näköalattomuus tai rohkaisevan aikuisen puute.

En nyt tarkoita, etteikö missään hommat toimisi. Monissa kunnissa lapsi- ja perhepalveluiden työntekijöillä on hyvät henkilökohtaiset verkostot ja he tuntevat toisensa. Mainioita esimerkkejä on Imatralta, Mikkelin ja Espoon ”Tajua mut!”-toimintamallista, tai Raision kirjastosta ”lainattavasta” kasvatusneuvojasta. Hämeenlinnassa  on koottu koulu, varhaiskasvatus, lastensuojelu, neuvolat ja muut kasvua tukevat palvelut yhdessä johdettavaksi kokonaisuudeksi.

Raportit ja tilannearviot ovat hyvin yhteneväisiä. Aulikki Kananojan  johtama Toimiva lastensuojelu”-työryhmä suositteli STM:lle kokonaisvaltaisempaa lapsi- nuoriso- ja perhepalveluiden johtamista, tiedonsiirron helpottamista sekä työntekijöiden vahvempaa osaamista vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.

”Lastensuojelun pitää sitoutua lapseen eikä kaavakkeisiin”, muistutti tutkija Eileen Munro.

Lea Pulkkisen tuore OKM:lle tekemä selvitys ”innostavasta koulupäivästä” kertoo, miten Hollannissa on tehty kouluista toimintakeskuksia, joiden kautta lasten, nuorten ja perheiden arkea tuetaan ilman koulu-sote -sektorirajoja. Niin ja kirjasto, vapaa-aika, nuorisotyö, liikunta ja taiteen perusopetuskin ovat lasten palveluita.

Nyt hallinnossa on käynnistetty monia hyödyllisiä kehityshankkeita. Isot rakenteiden muutokset antavat kuitenkin vielä odottaa. Uudelle hallitukselle on töitä. Hyvät esimerkit ja käytännöt pitää laittaa toimeksi koko maassa.

Hanketyöstä on siirryttävä toimintakulttuurin uudistamiseen ja hallintorajojen poistamiseen. Normejakin voitaisiin aivan hyvin purkaa kun saataisiin palveluiden laatu, vaikuttavuus sekä lapsi- ja perhelähtöisyys johtotähdeksi. Parasta varhaista apua on lapsen tärkeiden ihmissuhteiden ja kotikasvatuksen tuki. Uudistumiseen tarvitaan arviointia, koulutusta, valmennusta ja kansallista johtamista.

Säädetäänkö siis uusi laki? Vai kokeillaanko uusia keinoja? Voisiko uuden hallituksen lapsi- ja perheministeriö kouluttaa muutaman kymmenen ”valmentajaa” ja lähettää ne maakuntiin ”jumppaamaan” päättäjien ja ammattilaisten kanssa oikeasti rakenteet ja toimintakulttuurit kuntoon?

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Väestöliiton puheenjohtaja

Tutustu Väestöliiton eduskuntavaalitavoitteisiin!

Vain tahto ja mielikuvitus rajoina

shutterstock_188393936”Lapsi- ja perhejärjestöt vaativat lapsiin ja perheisiin investoimista tulevan hallituksen strategiseksi painopisteeksi. Valtioneuvostossa hajallaan olevasta lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikasta on luotava toimiva kokonaisuus. Lapsiin ja perheisiin investoimisella luodaan kestävän kasvun edellytykset koko yhteiskunnalle”. Tämän kannanoton teimme yhdessä kuuden järjestön voimin.

Kannanotto luovutettiin eduskunnan lapsen puolesta -ryhmälle 4.3. Edustajat pitivät erinomaisena sitä, että järjestöt olivat koonneet voimansa ja tiivistäneet tärkeimmät tavoitteet ytimekkääksi ohjelmaksi. Tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan vielä aimo annos tahtoa ja sitkeyttä, jotta lapset, nuoret ja perheet saadaan nousemaan politiikan kärkeen ja uudistushankkeet muuttumaan perheiden paremmaksi arjeksi.

Yhteiskunnan ja politiikan mahtivaikuttaja on raha. Kun järjestöt esittävät vaalitavoitteissaan parannuksia perhe- ja sosiaalipolitiikkaan, kysytään heti ”mistä rahat?”.

Ehdotan, että aloittaisimme politiikan uudistustyön siitä, että ensin laskisimme yhteen ne määrärahat, joita valtio ja kunnat jo nykyisin käyttävät lasten hyväksi – kuten lapsilisät, neuvola, varhaiskasvatus, koulu, lastensuojelu, liikunta ja kulttuuri. Toiseksi voitaisiin arvioida myös työnantajien osuutta, kuten perhevapaiden kustannuksia. Kolmanneksi ehkä osattaisiin arvioida myös vanhempien, isovanhempien ja muiden läheisten ja vapaaehtoisten työn määrää ja arvoa. Hyvä, jos tämän jälkeen voidaan lisätä satsauksia nykytasoon verrattuna.

Lisäinvestointivaatimusten vaihtoehtona kannattaisi paneutua siihen, voitaisiinko ja millä tavoin nämä nykyiset varat käyttää lasten hyväksi entistä paremmin. Jättiuudistusta ei kuitenkaan kannattaisi jäädä laatimaan vuosiksi. Melko nopeastikin voitaisiin määritellä ensimmäiset parannuskohteet ja tehdä ensimmäiset muutokset nopeasti. Missä kohdin kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien lasten turvaa pitää vielä parantaa? Miten ennalta ehkäisevää toimintaa pitää tehostaa? Mistä kohdin voitaisiin varoja siirtää näihin tarkoituksiin niin, että hyödyt jäisivät haittoja suuremmiksi?

Yhtenä yksittäisenä muutosehdotuksena esitän lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen nostamista lapsilisäjärjestelmän sisällä varoja siirtämällä. Perusteena on se, että yksinhuoltajaperheiden lapsilla on suurempi köyhyys- ja syrjäytymisriski kuin useamman huoltajan perheillä.

Yksi tärkeä voimavarojen kohdentamisen suunta ovat sähköiset palvelut. Esimerkiksi Väestöliiton parisuhdekeskuksen nettisivuja klikataan kuukausittain keskimäärin 40 000 kertaa, kun haetaan tietoa ja neuvoja parisuhteen kysymyksiin. Vastaajat hyötyvät palvelusta ja se keventää monen lapsen ja perheen arkea! Palvelu on rahoitettu Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella ja laadittu huippuosaajien voimin. Palvelun tarjonta ja käyttö eivät lisää minkään kunnan menoja. Päinvastoin se todennäköisesti vähentää kuntien korjaavien palvelujen tarvetta ympäri maata. Vastaavia sähköisten palvelujen mahdollisuuksia on vielä paljon toteuttamatta.

Yhteiskuntaa voidaan muuttaa myös ilman valtion ja kuntien budjettipäätöksiä tai tekemättä uusia lakeja. Voimme muuttaa asenteita ja sitoutua yhdessä asettamaan lapsen edun ensi sijalle. ”Koko Suomi kasvattaa!” Tähän periaatteeseen olemme valtiona oikeastaan sitoutuneetkin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa.

Asennemuutokset helpottaisivat esimerkiksi perheen ja työn parempaa yhteensovittamista. Lainsäädäntöä viisaasti soveltamalla ja työelämän neuvottelumekanismien kautta yhteisymmärrystä hakemalla on mahdollista muuttaa työpaikkojen käytäntöjä erilaisten perheiden arkeen paremmin soveltuviksi. Asennemuutokseen tarvitaan mielipidevaikuttajia, kuten järjestöjä ja kansalaisaktiiveja.

Eduskuntavaalikampanjassa ja vaaleissa voit nyt äänestäjänä tai ehdokkaana valita lapsille, nuorille ja perheille paremman tulevaisuuden. Samoin voit ideoida tulevaisuuden uusia ratkaisuja. Voit myös haastaa muita mukaan vaikuttamaan. Rajana ovat vain tahto ja mielikuvitus.

Vahvempi perhepolitiikka edistäisi lapsen oikeuksia

Maria Kaisa Aula

AulaMaria-Kaisa_004”Lapsen tulisi kasvaa perheessä onnellisuuden, rakkauden ja ymmärtämyksen ilmapiirissä” .

Tänään 25-vuotta täyttävän YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen alkulause on harvinaisen osuva.

Kyselin lapsiasiavaltuutetun työssäni usein lapsilta heidän hyvin- ja pahoinvoinnistaan. Vastaukset kietoutuivat paljolti perheen ihmissuhteiden ympärille. Läheiset ja sujuvat suhteet omiin vanhempiin, sisaruksiin ja isovanhempiin sekä kodin sopuisa arki kannattelevat lapsen hyvää elämää. Varjoisina puolina lapset mainitsevat riidat kotona, epätasapuolisen kohtelun kokemukset, kiireen ja yksinäisyyden.

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus korostaa vanhempien velvollisuuksia. YK-sopimuksen mukaan vanhemmilla on ensisijainen ja yhteinen vastuu lapsen kasvatuksesta. Julkisen vallan pitää tukea vanhempia heidän tehtävässään kasvattajina ja huolenpitäjinä. Sekä julkisen vallan että vanhempien tulee toimia lapsen edun mukaisesti. Molempien pitää myös ottaa selvää lapsen mielipiteistä silloin, kun he tekevät lapsia koskevia päätöksiä. Lapsella on oikeus tuntea sukunsa ja pitää yhteyttä sukuunsa.

Ovatko asiat sitten kehittyneet hyvään suuntaan YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen aikana? Ovatko lapsen oikeudet vaikuttaneet Suomessa lapsen ihmissuhteiden ja perheen tueksi?

Kyllä ja ei. Myönteistä kehitystä on toki paljon. Lasten ja vanhempien suhteissa Suomi menestyy varsin hyvin YK:n kansainvälisissä vertailuissa. Lasten omassa elämään tyytyväisyydessä Suomi oli vuonna 2013 rikkaista maista 4. sijalla. Kun vertailtiin, miten helpoksi lapset kokevat puhumisen äidille ja isälle, Suomi tuli kuudenneksi. Suomessa 86,6 prosenttia 11-15-vuotiaista piti helppona puhua asioistaan äidille ja 72,5 prosenttia piti helppona puhua asioistaan isälle. Hollanti oli näissä mittareissa ykkönen.

Kotien kasvatuskulttuuri on muuttunut hyvään suuntaan viime vuosikymmenten aikana. Fyysinen kuritusväkivalta on vähentynyt roimasti. Tukistamista ja etenkin piiskaamista on paljon vähemmän kuin aiemmin. Vielä kuitenkin muutama prosentti lapsista kokee usein myös kovakouraista, väkivaltaista kasvatusta. Henkinen väkivalta ei ole vähentynyt yhtä paljon. Noin joka kymmenes 6. ja 9. luokkalainen on elämänsä aikana kokenut usein henkistä väkivaltaa.

Vanhempien ja nuorten välinen keskusteluyhteys on myös parantunut viimeisten 10 vuoden aikana. Aikuiset selvittävät lasten mielipiteitä ja kodeissa keskustellaan. Lapset uskaltavat sanoa mielipiteensä. Entistä suurempi osa eli 90 % lapsista kokee myös vanhempien tukevan heidän koulutyötään.

Kouluterveyskyselyn mukaan kuitenkin vielä 8 % yläkouluikäisistä ei juuri koskaan pysty keskustelemaan vanhempiensa kanssa omista asioistaan. Osuus oli tosin 2000-luvun alkupuolella vielä 14 prosenttia. Eli parempaan suuntaan on menty.

Kasvatuskeskustelua käydään julkisuudessakin enemmän kuin pitkiin aikoihin. Monet vanhemmat lukevat kasvatusoppaita, seuraavat nettipalstoja, pohdiskelevat kasvatusasioita muiden vanhempien kanssa, kipuilevat virheitään ja tekevät parannusta äksyilyistään ja ainakin haluaisivat tehdä enemmän osa-aikatyötä.

Lasten ja vanhempien läheisten suhteiden ja hyvän koti-ilmapiirin puolesta myös Väestöliitossa asiantuntijat tekevät työtä päivittäin: parisuhteiden jatkuvuutta tuetaan, autetaan erotilanteissa, annetaan kasvatusvinkkejä, järjestetään kotiapua, kehitetään perheystävällisiä työpaikkoja. Perheiden erilaisuus ja moninaisuus tunnistetaan.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus ei jätä lapsen hyvinvointia perheen yksityisasiaksi. Lapset eivät ole vanhempien omaisuutta. Aina asiat eivät suju onnellisuuden, rakkauden ja ymmärtämyksen ilmapiirissä. Lapsen oikeuksien sopimus on perhettä arvostava, mutta se ei myöskään salli lapsen jättämistä yksin silloin kun aikuiset käyttävät valtaansa tai asemaansa väärin. YK-sopimus ei myöskään salli vanhempien jättämistä yksin kasvatustehtävässään. Julkisella vallalla, valtiolla ja kunnilla, on vastuunsa tukea jokaisen perheenjäsenen ihmisoikeuksien toteutumista.

Lasten suuren enemmistön kannalta asiat ovat kehittyneet Suomessa erittäin hyvin. Mutta entä se 8 prosenttia nuorista, jotka eivät pysty juuri koskaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa omista asioistaan? 10 prosenttia, joka kokee usein kotonaan henkistä väkivaltaa? Tai se 3 prosenttia, joka kokee fyysistä väkivaltaa kasvatuksessa? Entä 10 prosenttia, joka ei koe saavansa yläkoulussa vanhempien tukea koulunkäyntiinsä? Olemmeko onnistuneet tukemaan heitä ja heidän vanhempiaan?

Lastensuojelun asiakkuuksien ja huostaanottojenkin määrä on lisääntynyt vuoden 1987 lopulta lähtien tasaista tahtia. Avohuollon asiakkaina oli 2012 noin 7 prosenttia alle 18-vuotiaista mutta heidän saamastaan konkreettisesta tuesta ei koota tietoa. Etenkin 2000-luvulla ovat kasvussa olleet nuorten 16-17-vuotiaiden sijoitukset kodin ulkopuolelle. Vuoden 2012 aikana huostassa oli 16-17-vuotiaista lähes 3 prosenttia. Määrät ovat kaksin-kolminkertaistuneet.

On tärkeää, että lastensuojelu toimii aktiivisesti. Mutta ovatko lastensuojelun toimet julkisen vallan ainoita vastauksia vanhempien tarvitsemaan tukeen kasvattajina? Pelkään pahoin, että liian usein ovat. Lastensuojelu tekee palokuntatyötä. Ei ole mikään ihme, että lastensuojelu on kriisissä. Asiakasmäärät ovat kasvaneet sellaista vauhtia että työntekijät uupuvat eikä lasten ja perheiden aito kohtaaminen onnistu. Lastensuojelun maine kärsii ja vanhemmat kokevat sen ”leimaavaksi”.

Kasvatuksen tukea ja vanhempien neuvontaa kyllä tehdään erilaisina hankkeina ja projekteina hyvinkin ansiokkaasti. Monet järjestöt tekevät parhaansa. Lopputulos kuitenkin jää epätasaiseksi eikä tavoita läheskään kaikkia avun tarvitsijoita riittävän aikaisessa vaiheessa. Kotiin tulevaa apua on liian vähän. Neuvola-aikana yhteyksiä palveluihin löytyy helpommin kuin murrosikäisen nuoren kasvatushaasteissa.

Samaan aikaan valtiovallan virallisissa linjauksissa perheestä puhutaan entistä vähemmän. Perhepolitiikan teemoja saa hakemalla hakea esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön seuraavan hallituksen tueksi laatimasta tulevaisuuskatsauksesta. Ei siellä kyllä mainita lastensuojeluakaan eikä kotikasvatuksen tukemista.

Kunnissa yritetään lasten ja perheiden palveluita koota ja organisoida paremmin mutta se ei ole helppoa ilman yhteistä kansallista johtotähteä. Kyse ei ole vain ”sote-ratkaisusta” vaan varhaiskasvatuksen, koulun, oppilashuollon, lastensuojelun, nuorisotyön, vapaa-ajan, terveyden ja yhdyskuntasuunnittelun kokonaisuuden asioista.

YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli pari vuotta sitten Suomelle kokonaisvaltaisempaa lapsi- ja perhepolitiikkaa. Asia ei ole edistynyt. Vahvempi perheiden kasvatustyön tuki ja vahvempi perhepolitiikka tukisi myös lapsen oikeuksien toteutumista.

Perhe on lapsen hyvinvoinnin kannattelija. Vanhempien ajoissa saama tuki auttaa myös lasta ja nuorta. Miksi perheellä on niin vähän sijaa julkisen vallan linjauksissa? Perhekeskeisempää politiikkaa tarvitaan lasten hyvinvoinnin tueksi.

Maria Kaisa Aula on Väestöliiton puheenjohtaja