Työnantaja, arvosta perhettäni niin minä sitoudun

blogibanneri_parassyy_584x100

 

shutterstock_190732964Jään pian äitiysvapaalle. Olo on luottavainen, rauhallinen ja onnellinen. En stressaa enkä murehdi. Tietysti kolmannen lapsen syntyminen on itsessäänkin onnellinen tapahtuma, mutta suuri merkitys luottavaiselle ja rauhalliselle olotilalleni on ollut työnantajallani, joka on suhtautunut tulevaan muutokseen kaikella mahdollisella tavalla kannustavasti ja myönteisesti.

Kelataanpa muutamia kuukausia taaksepäin. Siihen tilanteeseen, kun itse jo tiesin, mutta työpaikallani kukaan ei tiennyt. Jännitti.

Jännitti se, miten työpaikalla asiaan suhtauduttaisiin. Vaikka jo alun perinkin tiesin, että hyvin se menee. En kuitenkaan voinut olla epäilemättä, ajattelisivatko muut minun pettäneen heidät. Jättävän ikävään tilanteeseen, olevan ainakin vähän huono työntekijä. Kuulostaa vähän oudolta, Suomessa vuonna 2016, mutta mitä ilmeisimmin tämä on ihan tavallinen tunne.

Pienen tuttavapiirissä tehdyn kyselykierroksen perusteella useimpia äitiys- tai vanhempainvapaalle jääviä painaa ainakin jossain vaiheessa syyllisyys. Samaa kertoo myös se, että kirjoittamalla Googlen hakukenttään ”työnantajan suhtautuminen raskauteen”, antaa hakukone monta sivua tuloksia, jotka pääasiassa ohjaavat erilaisille keskustelupalstoille. Tulevia äitejä huolestuttaa työnantajan suhtautuminen ja oman aseman heikkeneminen työyhteisössä raskauden ja äitiyden myötä.

A2illassa keskusteltiin jokin aika sitten lisääntymisestä. Tapetilla oli huoli siitä, että suomalaiset lisääntyvät koko ajan vähemmän – sortuuko Suomi sukupuuttoon? Väestöliiton julkaiseman perhebarometrin mukaan työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmat, lastenhoidon järjestämisen ongelmat tai perhevapaasta aiheutuva katkos työssä on lähes joka kolmannen äidin ja joka viidennen isän mielestä syynä siirtää lastenhankintaa. Yksi monista keinoista, jolla perheen lapsiluvun kasvattamiseen voidaan vaikuttaa, onkin työn ja perheen yhteensovittamisen helpottaminen. Konkreettisina asioina mainittakoon esim. työaikojen ja -paikkojen joustavuus sekä osa-aikatyö.

Edellä mainitut ovat erinomaisia käytäntöjä, mutta pelkästään niiden kirjaaminen työyhteisön pölyttyviin mappeihin ei sinällään vielä merkitse yhtään mitään. Käytännöt eivät hyödytä, jos niitä ei a) pysty käytännössä soveltamaan riittävästi ja b) jos niitä ei voi hyödyntää hyvällä omalla tunnolla.

Se mistä vähemmän puhutaankin, ovat erityisesti työpaikoilla vallitsevat asenteet ja arvot.

Osallistuin jokin aika sitten työpaikallani järjestettyyn työpajaan, jossa arvioimme pienryhmissä työpaikkamme perheystävällisyyttä. Yksi väittämä kuului: Perheellisiä ei arvostella sanattomasti, esim. käytävillä tai selän takana. Olimme yhtä mieltä, että tämä väittämä pitää kohdallamme paikkansa. Mieleeni jäi kollegan lausahdus: ”Olisi ihan kamalaa, jos näin olisi.”

Todellakin. Miten paljon helpompaa työntekijän onkaan suunnitella perheenlisäystä, jos voi olla varma, että työyhteisö hyväksyy ja tukee työn ja perheen yhteensovittamista. Tuloksena on molemminpuolinen kunnioitus ja molemminpuolinen hyöty.

Omalla kohdallani jännitys oli turhaa. Kun kerroin asiasta esimiehelleni, hän iloitsi uutisesta kanssani. Halasi ja onnitteli. Siitä tuli hyvä ja luottavainen mieli. Ja nyt kun aikaa on nyt kulunut muutamia kuukausia, yllätykseksi tunnen olevani henkisesti sitoutuneempi työnantajaani kuin ehkä koskaan aiemmin. Uskon, että tämä johtuu saamastani tuesta ja kannustuksesta, mikä on johtanut siihen, että arvostan työnantajaani paljon.

Jos tilanne kuitenkin jostain syystä olisi niin ikävä, että pitäisi tehdä valinta työn ja perheen välillä, valinta olisi kitkerä mutta helppo. Sillä totuushan on se, että töissä kukaan ei ole korvaamaton, mutta kotona kaikki vanhemmat ovat.

Tuuli Daavittila
Kirjoittaja työskentelee viestintäkoordinaattorina Lastensuojelun Keskusliitto/Emma & Elias -ohjelmassa

 

Lapsiperheiden kotipalvelusta apua perheelle

kotisisar…kuudes päivä lokakuuta kello 12–16 ja kahdeksas päivä lokakuuta, sama aika. Kyllä vain, yritän järjestää, palaan asiaan mahdollisimman pian. Kiitos tilauksesta!

Suljen puhelun punaisesta nappulasta. Nostan katseeni ikkunan ulkopuolelle näkyvään syksyisen kellertävään pihlajapuuhun. Mieleeni nousee kuin flaschbackinä toinen tilanne noin kolmenkymmenen vuoden takaa; vastasyntynyt punaposkinen tyttö nukkuu tuhisten keltaisessa, isänsä hänelle rakentamassa kehdossa. Ulkona on pimeää, on ilta ja rauha. Odotan, että suosikkiohjelmani telkkarissa alkaisi. Istuudun sohvalle telkkarin eteen, työnnän tyynyjä selän taakse, pusken itseni taaksepäin löytääkseni mukavan asennon. Pian näen ruudussa tutut hahmot ja nopeiden kuvien vaihdon. Koetan keskittyä mutta en saa kiinni tapahtumien kulusta. En pääse juoneen kärrylle. Hetken kuluttua ohjelma ei enää kiinnostaa. Sydän hakkaa kovasti. Vauva herää varmasti pian…

Äitini on tilannut minulle uuteen kotiini Hublan, ”ettei äidinkieli unohtuisi!” Huokailen aamulla, kun lehti on kahvikuppini vieressä. Selailen lehteä, silmäilen kuvia. Koetan lukea, mutta en jaksa keskittyä lukemiseen kuin vain pieniä hetkiä kerrallaan, enkä silloinkaan oikein tahdo muistaa luinko jo äsken tämän artikkelin…

Seuraavana päivänä meidän neuvolatäti koputtaa ovelle. Hän tulee näin yllättäen meille käymään, koska hemoglobiiniarvoni olivat kuulemma olleet hälyttävän alhaiset synnytyssairaalasta lähdettäessäni. Sitä ei kukaan ollut minulle kertonut! Tomera neuvolatäti torui lasten isää ja kehotti osallistumaan erityisen paljon lastenhoitoon. Veriarvojen kohottamiseksi hän määräsi rautaa, lepoa ja kodinhoitajan käyntejä pariksi viikoksi eteenpäin.

Jo samana iltapäivänä kodinhoitaja tuli. Hänellä oli pirteä, valloittava ote työssään ja pian hän otti koko huushollin pyörittämisen haltuunsa. Hän hoiti vauvaa, pesi pyykkiä, laittoi koko talon väelle ruuat, imuroi ja järjesteli paikkoja.

Vasta tuolloin ymmärsin miten väsynyt olinkaan. Ja ymmärsin myös melko pian, miten hyvin lepo ja apu auttoivat!

Palaan ajatuksissani tähän syksyyn ja päivään vuonna 2016. Minulla on tilaus hoidettavana. Kiitän mielessäni politikkoja ja heidän viisautta – lapsiperheiden kotipalvelu oli muinoin olemassa ja on edelleen olemassa äideille, isille ja perheille silloin kun konkreettista arjen apua tarvitaan!

Kotisisaria välittää Väestöliiton Kotisisar Oy.