Lapset vähenevät- paranevatko Suomen pidot?

Maailmassa elää parhaillaan kaikkien aikojen suurin nuorten ihmisten sukupolvi. 10-24-vuotiaita nuoria on 1,8 miljardia. Suomessa väestötilanne on toisenlainen. Meillä suurimmat ikäluokat syntyivät 1945-50 ja ovat jo eläkeiässä. 1950-luvulta alkaen lapsiluku on pysynyt pienenä. Samaan aikaan väestön terveys on parantunut ja elinikä pidentynyt. Tänään olemme kansainvälisissä vertailuissa vauraimpien ja hyvinvoivimpien yhteiskuntien joukossa. Suomi on kyennyt pitkäjänteisellä politiikalla ja investoinneilla hyödyntämään yhteiskunnan rakentamisessa edun, joka syntyy, kun kuolleisuus ja syntyvyys laskevat ja työvoiman määrä suhteessa huollettaviin on ollut edullinen.

Nyt saatamme olla uuden edessä. Syntyvyys on viime vuosina laskenut yllättäen ja nopeasti. Viimeksi 1970-luvulla oli näin alhaisia syntyvyyslukuja. Huoltosuhde on haastava jo nykyisille ja etenkin tuleville työssäkäyvien ikäluokalle.

Väestöliiton näkemys on, että jokaisen aikuisen tulisi voida päästä omaan lapsitoiveeseensa. Olipa toive sitten 1, 2, 3 tai enemmän tai vaikka sitten ei yhtään lasta. Jokaisen lapsen tulisi kuitenkin voida syntyä toivottuna ja jokaisen toivotun lapsen tulisi saada syntyä.

Toive lapsen syntymästä on kunkin oma ja yksilöllinen. Se ei kuitenkaan ole kokonaan irrallaan yhteisestä yhteiskunnastamme ja sen politiikasta. Tietous seksuaalisuudesta, ehkäisystä ja hedelmällisyydestä on osa kasvatusta ja koulutusta. Raskauteen, äitiyteen, isyyteen, parisuhteisiin ja perheisiin liittyy yhteiskunnan palveluja, sosiaaliturvaetuuksia ja laissa säädettyjä yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Näitä rakenteita ohjaavat myös Suomen kansainväliset sitoumukset ja oman perustuslakimme perusoikeudet.

Käsityksemme maailman tilasta ja omasta tulevaisuudestamme, arjen kokemukset terveydestä, toimeentulosta ja ihmissuhteista sekä yhteiskunnan ja oman lähiyhteisömme arvot heijastuvat lapsitoiveisiimme. Ystävät ja naapurit ovat tärkeitä esimerkkejä. Tutkimuksista tiedämme, että Suomessa läheskään kaikki eivät saa niin monta lasta kuin toivoisivat.

Väestön muutokset tulevat syntyvyyden, muuttoliikkeen ja kuolleisuuden kautta. Me teemme yhteiskunnassa paljon työtä eliniän pidentämiseksi. Valtio säätelee monin tavoin niin työperäistä kuin humanitäärisin perustein tapahtuvaa maahanmuuttoa. Yhteiskunnallinen päätöksenteko vaikuttaa myös väestön lapsitoiveisiin – tiedostimmepa vaikutukset tai emme.

Onko lasten syntyminen yhteiskunnalle myönteistä ja mihin mittaan asti? Ekologinen kestävyys on yksi näkökulma. Pitäisikö ilmastomuutoksen vuoksi pyrkiä pieneen lapsilukuun ja väestön vähenemiseen täällä Pohjolassa? Olisiko Suomi myöhempinä vuosikymmeninä sopiva suureksi luonnonpuistoksi? Vai tuleeko maastamme väen vähetessä yksi ilmastopakolaisten vastaanottajamaa?

Toinen kysymys on tarve inhimilliseen vuorovaikutukseen ja lasten mukanaan tuomaan rakkauteen ja iloon. Tarvitsemmeko me jo syntyneet ihmiset vuorovaikutusta uuden sukupolven kanssa ja ikääntyessämme myös hoivaa ja huolenpitoa tänään vielä syntymättömiltä ihmisiltä? Kykenemmekö tarjoamaan lapsille turvallisen kasvun, josta olemme vastuussa ja johon heillä on oikeus. Osaammeko tukea vanhemmuutta?

Kolmas näkökulma on työ ja tuotanto. Riittääkö uusien sukupolvien panos tulevaisuuden työtehtäviin? Tähän kysymykseen kietoutuvat myös maahanmuutto ja teknologian mahdollisuudet. Voisivatko ulkomailta tänne muuttavat yksilöt ja perheet nykyistä merkittävämmin täydentää Suomessa asuvien ja tänne alun perin syntyvien osuutta työmarkkinoilla? Olemmeko valmiita laajamittaiseen maahanmuuttoon? Olisiko tekoäly ratkaisu Suomen asukkaiden saattohoitoon?

Mielestäni on tervetullutta ja tärkeää käydä avointa ja monipuolista keskustelua siitä, tarvitseeko Suomi lapsia myös tulevaisuudessa ja miten yhteiskuntana vaikutamme siihen, miten syntyvyys ja lasten määrä koko väestön tasolla kehittyy. Minkälaisen väestötavoitteen satavuotias Suomi voisi itselleen asettaa? Tavoitteen täyttämiseksi tarvitaan sitten rakentavaa, yksilön valintoja kunnioittavaa ja pitkäjänteistä politiikkaa.

Muutos on mahdollinen

 blogibanneri_parassyy_584x100

kurttila

Kuva: Valokuvaamo Lehtinen

Lailla on maata rakennettava. Tähän suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan syvään ytimeen sisältyy edelleen ihmisten yhdenvertaisuuden tavoite. Riippumatta asuinpaikastasi, perherakenteestasi tai työpaikastasi jokaiselle ihmisille, lapselle ja aikuiselle taataan samat mahdollisuudet ponnistaa elämässään.

Pidän tätä viisautena. Tälle perustalle on hyvä rakentaa.

Tänä päivänä näyttää kuitenkin yhä useammin siltä, että periaatteessa toimiva lainsäädäntö ei toteudu käytännössä. Laki kirjassa ja laki arjessa ovat kaksi eri asiaa. Eurooppalainen vertailu esimerkiksi osoittaa, että Suomi sijoittuu korkealle joustavien työaikojen soveltamisessa. Silti työn ja perheen yhteensovittamisen todelliset käytänteet ovat työpaikoilla vielä vähäisiä.

Lapsiasiavaltuutettuna arvioni on, että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden pitkospuut syntyvät seuraavista tekijöistä:

  • kuinka saamme taattua suuremmalle osalle lapsista ja nuorista väylän vahvempaa hyvinvointiin ja pärjäävyyteen, mikä takaa kiinnittyneisyyden kouluun ja myöhemmin työelämään;
  • vahvistamme aikuisten luottamusta perheen perustamiseen ja lapsen saamiseen;
  • pidennämme työuria ja lisäämme työtunteja huolehtimalla ihmisistä (työntekijöistä);
  • luomme rakenteen, jossa työntekijä ei ole työnantajalle – erityisesti pienyrittäjälle – riski.

Otan yhden tarkemman esimerkin. Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan syntyneiden määrän väheneminen on Suomessa nopeutunut. Tänä vuonna näyttäisi syntyvän lapsia vähemmän kuin koskaan itsenäisen Suomen historiassa. Ihmisten ihanteellisena pitämä lapsiluku on alentunut, se jää hieman alle kahden. Vuonna 2007 se oli vielä 2,5. Ihanteellinen lapsiluku on alentunut etenkin heikoimmassa asemassa olevilla. Luottamus tulevaisuuteen rakoilee.

Suomessa on siis joustavat työajat ja mahdollisuudet paikallisesti miettiä parhaita mahdollisia työelämän käytäntöjä. Tästä huolimatta työn ja perheen yhteensovittamista tukevat käytännöt eivät ole tutkimustenkaan valossa erityisen yleisiä työpaikoilla. Onko mahdollisuutta käyttää työaikaliukumaa? Entä etätyötä? Voitko pitää ylitöiden korvaukseksi vapaata työstäsi? Voitko tarvittaessa hoitaa omia asioita työpäivän aikana? Lapsiperhekyselyyn vastanneista työssäkäyvistä vanhemmista parhaimmillaankin vain noin puolella on myönteinen vastaus edellä oleviin kysymyksiin (Salmi & Lammi-Taskula 2011).

Suomella on suuret mahdollisuudet. Tiedän sen kokemuksesta. Ollessani esimiehenä noin kymmenen hengen työyhteisössä loimme yhdessä työntekijöiden kanssa perheystävälliset työelämäkäytänteet. Sanon suoraan ja rehellisesti: ilman esimiehen otetta ei kukaan yksittäinen työntekijä olisi saanut näitä eteenpäin. Johtajan, esimiehen merkitys on enemmän kuin ratkaiseva.

Työn tuottavuus ja työssä koettu hyvinvointi on mahdollista saada kasvuun, kun työpaikan keskiöön otetaan lapsi. Perheystävällisyys on koko työpaikan etu. Sitä tukevat käytänteet ovat myös työntekijöille, joilla ei ole omia lapsia.

Mitä teimme? Mahdollistimme, että vanhempi saa työajalla osallistua muun muassa päiväkotien ja koulujen kasvatuskeskusteluihin sekä laajoihin perhekohtaisiin terveystarkastuksiin. Lapsen aloittaessa koulun mahdollistetaan etätyö ja lyhyempi työpäivä ilman palkanmenetyksiä. Isovanhemmaksi tulleelle annoimme yhden vapaapäivän. Pieniä investointeja, joilla on suuri ja takuuvarma tuotto.

Enkä näitä käytänteitä ollut luomassa vain ollakseni eettinen ja arvolähtöinen. Vaan myös siksi, että nämä olivat tuottavan työn ja työnantajan haluaman tuloksen tekemisen etu. Hyvinvointi tuo tuloksia. Lapsen etu on työpaikan etu.

Suomessa vietetään tänään ensimmäistä Lapsi mukaan töihin -päivää. Esitin päivän viettämistä oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille, joka otti ominaiseen, esimerkilliseen tapaansa asian heti ja välittömästi työpöydälleen. Kolmanneksi kumppaniksi löytyi Lastensuojelun Keskusliitto, joka oli päivän viettämistä ideoinut tykönään. Lähestyimme työmarkkinajärjestöjä tällä kolmikolla, jotka olivat halukkaat ja valmiit edistämään päivän rakentumista. Tämä on tekemisen ja sopimisen Suomea. Kiitokseni esitän yhtäältä kansanedustaja Lauri Ihalaiselle, joka ideoi päivää kanssasi Keski-Suomen maisemissa eräänä kesäpäivänä.

Mukaan on lähtenyt heti ensimmäisenä vuonna satoja työpaikkoja – monenkokoisia yrityksiä, valtion virastoja, kunnan toimijoita. Tämä kertoo, että meissä suomalaisissa ja suomalaisilla työpaikoilla on muutosvoimaa. Meillä on halua ja kykyä ottaa lapsi työarjen keskiöön. Olemme oikealla tiellä. Luottamukseni lapsiasiavaltuutettuna on suuri, että Suomella on kaikki edellytykset tulla tuottavuuden, hyvinvoinnin ja johtamisen mallimaaksi. Vähempään ei kannata tyytyä. Vähempään emme saa tyytyä.

Tuomas Kurttila
lapsiasiavaltuutettu

Salmi Minna & Lammi-Taskula Johanna (2011): Joustoa työn vai perheen hyväksi? Teoksessa Pietikäinen Petteri (toim.) Työstä, jousta, jaksa: Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus. Gaudeamus, Helsinki, 155–183

 

Montako lasta haluat?

 Syntyvyyden lasku tarkoittaa, että moni toivottu lapsi jää saamatta

Olin puhumassa lukiolaisille lastenhankinnasta. Yksi kertoi suunnittelevansa neljää lasta, yksi tiesi ettei halua niitä lainkaan. Hiljainen enemmistö kuunteli heitä tarkasti. Arvelin heidän sijoittuvan toiveissaan näiden välille, noin kahden lapsen kohdalle. Ajattelin, vaikka en sitä tietenkään sanonut ääneen, että näiden nuorten ihanteet tulevat pikemmin alittumaan kuin ylittymään.

Meillä syntyy hyvin vähän ei-toivottuja lapsia. Tämä kuuluu hyvinvointivaltion ja seksuaalivalistuksemme suuriin saavutuksiin.

Samalla meillä jää moni toivottu lapsi syntymättä. Tämä on hyvinvointivaltion ja perhesuunnittelun uusi haaste.

Ylen A2 Lisääntymis-illassa keskustellaan  siitä, mitä päättäjien tulisi tehdä laskevan syntyvyyden Suomessa. Samalla viikolla Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos viettää 70-v. juhliaan. Juhlaseminaari  Tieteiden talossa, jota voi seurata myös netistä, koskee muun muassa talouden kriisin vaikutuksia Euroopan syntyvyyteen.

Lasten saanti on ollut tutkimuslaitoksen keskeisimpiä aiheita aina vuodesta 1947 asti. Väestötieteen vuosikirjamme ensimmäisissä numeroissa ilmestyi Armas Niemisen kirjoittama artikkeli ”Tietoja Helsingin suurista ja keskisuurista perheistä sekä niiden oloista vuonna 1943” ja Leena Valvanteen tutkimus ”Syntyvyyden säännöstelyn sosiaalisesta ja terveydellisestä taustasta Suomessa”. Painopisteet ovat noista ajoista toki muuttuneet. Sodan jälkeisessä Suomessa pohdittiin asumisen ahdinkoa. Elin- ja koulutustason noustessa vanhemmuuden myöhentyminen ja lapsettomuus nousivat tutkimusaiheiksi, ja tuorein Perhebarometrimme etsi vastauksia kysymykseen syntyvyyden uudesta laskusta.

Miten tämän päivän syntyvyyden laskuun tulisi suhtautua? Siitä on liiankin helppo olla yleisesti ja epämääräisesti ”huolissaan”. A2-illan traileri kysyy, romahtaako yhteiskunta kun lapsia syntyy vähemmän? Lyhyt vastaus on: ei. Ainakaan näin ei ole käynyt viimeisen sadan vuoden jatkuvan syntyvyyden laskun aikana.

lapsilukukaavio

Usein jäämme seuraamaan vain keskimääräistä lapsilukua, joka on nyt muuttunut vuoden 2010 1,87 lapsesta naista kohden tämän vuoden noin 1,65 lapseen. Olennaista olisi kuitenkin nähdä keskiarvolukujen takaa ne oikeat ihmiset jotka lapsia tekevät, tai haluaisivat tehdä, ja heidän erilaiset elämäntilanteensa.

Myös suomalaisten lapsilukua koskevat ihanteet näyttävät nyt olevan laskussa. 2010 -luvun syntyvyyttä koskevissa kyselyissä aiempaa useampi ei halunnut lapsia lainkaan, ja harvempi halusi kolmea tai useampaa lasta. Samanlaista viestiä saa tuoreimmasta Eurobarometristä (ks Kuvio).

Niin ihanteet kuin lapsilukukin ovat pienentyneet eniten niissä väestöryhmissä, joissa on vähemmän koulutusta ja resursseja. Lapsettomuus on myös yleisintä pientuloisimmilla naisilla ja miehillä. Keskiluokka taas pohtii tarkasti mahdollisuuksiaan yhdistää työtä ja perhettä niin, että vastuullinen vanhemmuus varmasti toteutuisi. On paradoksi, että meillä on miltei maailman anteliain kokoelma perhepoliittisia etuuksia, ja silti vanhemmaksitulo askarruttaa ja ahdistaa niin monia nuoria aikuisia.

Syntyvyyden huolen, sikäli kun sellaista on, voisi kanavoida seuraavasti:

  1. Kohotamme tietoa lisääntymisterveydestä ja hedelmällisyydestä, ja tuemme hedelmöityshoitoja kaipaavia. Vastentahtoinen lapsettomuus ja raskaaksitulovaikeudet ovat yleinen ja edelleen liian usein vaiettu tai väheksytty ongelma.
  2. Suomeen on ehkä juurtumassa pienten perheiden ihanne. Jos yhä useampi toivoo nolla tai vain yhtä lasta, emme leimaa tätä huonoksi vaihtoehdoksi.
  3. Lopetamme jo toista hallituskautta jatkuneen julkisen keskustelun lapsiperheiden palvelujen leikkaamisesta. Se antaa vääriä signaaleja. Ihmisen käyttäytyminen seuraa herkästi vertaisten ja yleisen ilmapiirin viestejä siitä, onko nyt sopiva hetki saada lapsia vai kannattaako odottaa parempia aikoja.
  4. Lopetamme lapsiperheiden palvelujen leikkaamisen. Työn ja perheen yhdistämisen haasteet ovat yhtä tärkeämpi tekijöitä niille nuorille aikuisille, jotka nyt lykkäävät ensimmäisen lapsen saantia. Päivähoitomaksut ja hoitovapaat taas merkitsevät paljon niissä perheissä, joissa pohditaan seuraavan lapsen saamista.
  5. Unohdamme toiveet siitä, että syntyvyyden nosto korjaisi väestön ikääntymiseen liittyviä haasteita. Se on jo liian myöhäistä, vaikka vauvabuumi alkaisi heti huomenna. Sitä paitsi vauvoja ei tehdä bruttokansantuotetta varten, vaan päinvastoin.

Lähteet:

Anneli Miettinen: Miksi syntyvyys laskee? Perhebarometri 2016. Väestöliitto.
Lassi Lainiala: Toiveesta toteutukseen. Suomalaisten lastenhankintaa selittäviä tekijöitä. Väestöliitto 2012.

Vauvakaipuu ei kosketa kaikkia

Vapaaehtoinen_lapsettomuus_Suomessa_ KORJATTUSuomalaisten lapsitoiveet ovat kääntyneet laskusuuntaan viime vuonna tehdyn Väestöliiton barometrikyselyn samoin kuin muutama vuosi sitten julkaistun Eurobarometrin perusteella.

Yhtenä osatekijänä keskimääräisen toivotun lapsiluvun alenemisessa on kokonaan lapsettomaksi jäämistä suunnittelevien osuuden kasvu. Aikaisempien tutkimusten perusteella lapsettomaksi jäämistä suunnittelevien osuus on Suomessa ollut noin 5–7 prosentin luokkaa. Nyt, tuoreen kyselyn mukaan, heidän osuutensa kaikista 20–40-vuotiasta suomalaisista on kohonnut kaksinkertaiseksi. Lähes yhtä suuri osuus 20–29-vuotiaista kuin 30–40-vuotiaistakin ilmoitti barometrikyselyssä, ettei aikonut hankkia lainkaan lapsia. Käsitykset omasta ihanteellisesta perhekoosta olivat samansuuntaisia, runsaat 12 prosenttia ei halunnut yhtään lasta.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden lisääntymistä on ennakoitu jo pitkään. Luotettavat ehkäisymenetelmät tarjoavat keinon välttää raskaus, perheellistymistä ohjaavat sosiaaliset normit ovat löystyneet ja lastenhankinnan odotetaan olevan tarkkaan harkittua. Tarkkoja tietoja kehityksen suunnasta tai vapaaehtoisen lapsettomuuden yleisyydestä on kuitenkin vaikeaa antaa. Yksi haasteista liittyy siihen, miten vapaaehtoinen lapsettomuus määritellään. Kyselytutkimuksissa sitä on mitattu joko lastensaantiaikeiden perusteella tai sitten lapsilukuihanteita koskevilla kysymyksillä. Aikeiden perusteella vapaaehtoinen lapsettomuus on usein hieman yleisempää kuin lapsilukuihanteiden perusteella arvioituna.

Lapsilukutoiveista ei myöskään ole tietoja kovin monen vuosikymmenen takaa. Varhaisin Suomessa tehty, väestötasoinen tutkimus on vuodelta 1971. Siinä lapsitoiveita tiedusteltiin vain naimisissa olevilta naisilta ja heiltäkin suhteessa sen hetkiseen elämäntilanteeseensa. Lapsettomuutta piti tuolloin itselleen sopivimpana vain pari prosenttia vastaajista. Miesten lastenhankintatoiveita on tiedusteltu ensimmäistä kertaa vasta 1990-luvun alussa. Tuon tutkimuksen mukaan kolme prosenttia miehistä ei halunnut saada lapsia.

Lapsettomuuden valinneet erosivat tuoreen barometrikyselyn mukaan muista sen suhteen, miten he kokivat lapsen tulon vaikuttavan elämässään. Vapaaehtoisesti lapsettomat olivat selvästi muita useammin huolissaan työssäkäyntimahdollisuuksien heikkenemisestä ja siitä, että mahdollisuudet tehdä muita kiinnostavia asioita vähenisivät lapsen tulon myötä. Näyttääkin siltä, että osa valitsee lapsettomuuden myös siitä syystä, että kokee vanhemmuuden liian suurena taakkana tai uhkana muulle elämälle. On kiinnostavaa pohtia, lisäävätkö nykyvanhemmuuteen ja lasten kasvattamiseen kohdistuvat ’suorituspaineet’ tätä pelkoa omasta riittämättömyydestä ja samalla vahvistavat sitä kuvaa, että lasten saaminen merkitsee muiden elämänalueiden uhraamista.

Lapsitoiveet kytkeytyvät usein parisuhteeseen tai sen puuttumiseen. Myös barometrikyselyssä valtaosa heistä, jotka ilmoittivat, etteivät aikoneet hankkia lainkaan lapsia, ei elänyt parisuhteessa. Varsinkin miesten kohdalla näyttää siltä, että lapsitoiveet kulkevat käsi kädessä parisuhteen kanssa: lastensaantia ei edes välttämättä pohdita silloin, kun kumppania ei ole. Naiset puolestaan miettivät ja vastaavat lapsensaantitoiveita koskeviin kysymyksiin useammin kuin miehet myös silloin, kun eivät elä parisuhteessa.

Vaikka parisuhteen puuttuminen onkin usein yhteydessä siihen, että lastenhankinnasta luovutaan, myös osa parisuhteessa olevista ei halua saada lainkaan lapsia. Tavallisimmin tämän ajatellaan koskevan miehiä, mutta barometriaineistossa ei miesten ja naisten välillä ollut eroa tässä suhteessa. Näkemykset eivät kuitenkaan aina osu yksiin puolison toiveiden kanssa. Vaikka vapaaehtoisesti lapsettomat olivat keskimäärin yhtä tyytyväisiä parisuhteeseensa kuin ne, jotka suunnittelivat hankkivansa lapsia, erimielisyys lastensaannista puolisoiden välillä vähensi tyytyväisyyttä.

Lastenhankintaa koskevat toiveet ja aikeet voivat muuttua esimerkiksi parisuhteen muutosten seurauksena. Osalle lapsettomuus on seurausta ”toistuvista päätöksistä olla hankkimatta lapsia juuri nyt”. Ihanteellisinta olisi pystyä seuraamaan samoja vastaajia pidemmän aikaa ja tiedustella heiltä säännöllisin väliajoin lastenhankinta-aikeista.  Jos suomalaisten käyttäytyminen noudattelee niitä tuloksia, mitä yhdysvaltalaistutkimuksissa on saavutettu, niin on todennäköistä että entistä suurempi osa hedelmällisyysikänsä ohittaneista lapsettomista on tulevaisuudessa lapsettomia omasta halustaan.

Jutussa on viitattu seuraaviin lähteisiin:

Miettinen (2015): Miksi syntyvyys laskee. Perhebarometri 2015.
Ritamies ja E.Visuri (1975): Suomalaisten perhekoko – sattuma vai suunnitelma.
Nikander (1995): Suomalaismiehen perheellistyminen.
Quesnel-Vallee & S.P. Morgan (2003). Missing the target: Correspondance of fertility intentions and behavior in the U.S.

Kuka pelkää syntyvyyden laskua?

Suomalaisten syntyvyys jatkaa laskua neljättä vuotta peräkkäin, kuten Tilastokeskuksen tuoreista luvuista selviää. Olemme tottuneet pitämään Suomea eurooppalaisittain suhteellisen korkean syntyvyyden maana (”melkein 1.9”). Näin ei enää ole. Suomalainen nainen synnyttää keskimäärin 1,71 lasta.

Kuten alla olevasta kuviosta ilmenee, vuonna 2010 Suomen syntyvyys oli jopa 1,87. Ruotsissa vastaava luku on viime vuosina ollut 1,91, Ranskassa 2,08. Tanskassa taas syntyvyys on jo pitkään olut 1,7 tienoilla, ja monissa Euroopan maissa se on sitäkin alhaisempi. Suomessa 1,7  sivuavia syntyvyyslukuja esiintyi niin 1980-luvun kun 1990-luvun lopussaSyntyvyys.

Suomalaisen lastensaannin maisema on myös hyvin vaihteleva. Monet eivät saa koskaan omia lapsia. Samalla meillä on paljon perheitä, joihin syntyy kolme tai neljä lasta. Pohjoismaissa ja Ranskassa taas kahden lapsen perhe on yleisempi ja poikkeukset siitä harvinaisempia.

Suomalaisten perheellistyminen vaihtelee myös alueittain. Erittelimme lapsettomien osuutta maakunnittain. Kuten kuviosta ilmenee, lapsettomien osuus 40-50-vuotiailla naisilla on korkein pääkaupunkiseudulla. Miesten kohdalla taas Itä-Suomen maakunnat ovat niitä, joissa on eniten lapsettomia.

lapsettomatKuvio: Miettinen, Väestöliitto. Lähde: Tilastokeskus.

Myös monilukuisten lapsiperheiden osalta on kiintoisia eroja. Tässä miesten ja naisten kuviot ovat samankaltaisia: Pohjanmaalla on eniten suurperheitä, etelässä vähiten.

3plus

Kuvio: Miettinen, Väestöliitto. Lähde: Tilastokeskus

Pitääkö syntyvyyden laskusta tai alueellisista eroista huolestua? Kuka pelkää perheiden pienenemistä?

Perheiden moninaisuutta lapsiluvun suhteen voi pitää rikkautena. Syntyvyyden lasku ei sekään välttämättä sinänsä ole mikään suuri ongelma. Väestö ikääntyy koko maapallolla. Se on muutos, jonka taustalla on paljon hyvää – esimerkiksi toimintakyvyn ja terveydentilan yleinen paraneminen lähes kaikissa yhteiskunnissa. Väestön ikääntymisen synnyttämiin haasteisiin on myös tarjolla toimivia yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja. Ekologisen kestävyyden kannalta voi olla toivottavaakin, ettei länsimaihin synny hirveästi lisää maapallon resursseja kohtuuttomasti kuluttavia kansalaisia.

Lapsiluku on kuitenkin ongelma esimerkiksi silloin, kun se nivoutuu toivottua pienempään lapsilukuun. Juuri Suomessa on Euroopan suurin ero toivotun ja toteutuneen lapsiluvun välillä. Saamme selvästi vähemmän lapsia kuin mitä toivoisimme. Tällä hetkellä syntyvyyden lasku johtuu paljolti taloudellisesta epävarmuudesta, joka vaikeuttaa parisuhteiden solmimista ja perheen perustamista. Muutos verottaa kansalaisten hyvinvointia.

Me Väestöliitossa kannatamme perhesuunnittelua laajassa mielessä. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus halutessaan niin ehkäisyvälineiden käyttöön kuin lasten saantiinkin siihen sopivassa elämänvaiheessa.

Väestöliitto on ollut edelläkävijä sekä kondomimyynnin että hedelmöityshoitojen alueella. Tänään toivomme, että pian valittava eduskunta näkisi väestöpolitiikan inhimillisen ulottuvuuden ja tukisi ihmisten perhetoiveiden toteuttamista.