Lapsistrategia voi vahvistaa hallinnon ihmislähtöisyyttä Suomessa

Kansalliselta lapsistrategialta odotetaan paljon. Odotukset sitouttavat ja luovat kiinnostusta. Omat odotuksensa muhivat toimijoilla eri ministeriöissä, eduskunnassa, kunnissa, poliittisissa puolueissa, lapsi- ja perhejärjestöissä, lapsiasiavaltuutetun toimistossa ja tiedeyhteisössäkin.

Osa odottajista suhtautuu strategiaan epäilevästi. Uusissa ”virityksissä” on aina riski, että ne horjuttavat aiempia tuttuja kuviota.  Lapset, nuoret ja perheet eivät ole olleet kovin usein politiikan teon keskiössä. Mahtaako tästä jäädä mitään villoja?

Kokosin yhteen esillä olleita tarpeita ja sain aikaan seuraavanlaisen listan siitä, mitä lapsistrategialta odotetaan. Lapsistrategian vision ja sen toimeenpanon pitäisi olla

  • valtiokonsernin yhteistä lapsi- ja perheystävällistä tahtotilaa luovaa
  • valtion ohjausta suhteessa kuntiin (sivistystoimi) ja tuleviin maakuntiin (sote) linjaavaa ja johdonmukaistavaa
  • YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista varmistavaa ja eteenpäin vievää
  • pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta lapsi- ja perhepolitiikkaan luovaa
  • aiempien lapsi-, nuoriso- ja perhehankkeiden ja projektien hajanaisuutta kokoavaa
  • hallituskaudet ylittävää mutta sopivia välitavoitteita sisältävää
  • riittävää poliittista konsensusta luovaa
  • myös talouspolitiikan päätöksentekoa ohjaavaa
  • kansalaisyhteiskunnan toimijoiden yhdensuuntaisia toimia mahdollistavaa
  • lapsia, nuoria ja vanhempia osallistavaa
  • elinkeinoelämää, yrityksiä ja työyhteisöjä sitouttavaa
  • nykyisten ja tulevien vanhempien tulevaisuuden luottamusta lisäävää.

Vaativa, mutta ei mahdoton tehtävä.  Hyviä kansainvälisiä malleja vastaavaan työhön löytyy ainakin Irlannista sekä Skotlannista jossa strategia on kansallisesti eri toimijoita sitouttava.

Millä keinoilla rakennetaan lapsiystävällinen Suomi?

Tein harjoitelman. Nämä tavoitteet ovat sikäli helppoja, että ne toimivat siitä riippumatta, miten digitalisaatio, muu teknologinen muutos taikka robotisaatio etenevät.

Suomi v. 2040 on (ainakin nykyistä) lapsiystävällisempi kun vuodesta 2019 alkaen koko ajan

  • lasten ja vanhempien välinen vuorovaikutus on parantunut
  • lasten ja nuorten kokema yksinäisyys on vähentynyt
  • lasten ja nuorten kokema kiusaaminen on vähentynyt
  • lasten ja nuorten kiinnittyminen kouluun on vahvistunut
  • 3-5 -vuotiaiden varhaiskasvatukseen osallistuminen on lisääntynyt
  • koulutuksen keskeytyminen on vähentynyt sekä perusopetuksessa että toisen asteen koulutuksessa
  • lasten ja nuorten kokema kaikenlainen väkivalta on vähentynyt
  • vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien lapsille aiheuttamat haitat ovat vähentyneet
  • vanhempien erojen lapsille aiheuttamat haitat ovat vähentyneet
  • vanhempien kokema työkuormitus on vähentynyt
  • lasten, nuorten ja vanhempien kokema osallisuus palveluissa on parantunut koko ajan
  • lapsiköyhyysaste on alentunut

Useimpia tavoitteita olisi mahdollista seurata myös lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden kannalta eli siten että esimerkiksi sama suunta on myös toimintarajoitteisten, ulkomaista syntyperää olevien, sijoitettujen lasten ja nuorten tai sateenkaarinuorten tai eri puolilla maata asuvien osalta.

Lapsiystävällisessä Suomessa 2040 lisäksi

  • jokaisella lapsella ja nuorella on ainakin yksi harrastus
  • opiskelun tai työelämän ulkopuolella olevien 16-18-vuotiaiden määrä on nolla
  • jokaisella nuorella on 25-ikävuoteen mennessä ainakin toisen asteen tutkinto
  • jokaisella lapsella ja nuorella on lähellään turvallinen ja pysyvä aikuinen
  • jokainen työpaikka on perheystävällinen
  • toivottu ja toteutunut lapsiluku ovat Suomessa lähellä toisiaan
  • lapset ja nuoret eivät koe ilmastoahdistusta ja ilmaston lämpeneminen on onnistuttu yhteisillä kansainvälisillä toimilla rajoittamaan

Olennaista on se, että tavoitteet ovat myös lasten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen kannalta teoreettisesti perusteltuja sekä lapsen oikeuksien sopimuksesta johdettavia.

Yhden uuden odotuksen lapsistrategialle voisin kuitenkin vielä lisätä pitkään listaan. Lapsistrategia voisi toimia suunnannäyttäjänä julkisen hallinnon uudistumisessa eli siilojen purkamisessa ja ihmislähtöisyyden vahvistamisessa. Lapset, nuoret ja perheet ovat ihmisten, väestön ja palveluiden asiakkaiden ryhmä, jolla on monia yhdistäviä tekijöitä.

Palveluiden ja tukien pitäisi löytää paremmin väylät osallistua heidän arkeensa, kun nyt lapset, nuoret ja perheet joutuvat kovin usein sovittumaan hallinnon organisaatioiden rajoihin.  Elämänkaarinen eli väestö- tai asiakasryhmäkohtainen johtaminen on ollut kuntaorganisaatioissa hyvin toiminut väline sektorirajojen ylittämiseen. Siihen tarvitaan esimerkiksi asiakastiedon ja määrärahojen sujuvaa liikkumista.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja
Hankejohtaja, sosiaali- ja terveysministeriö, lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Voisiko Suomi olla maailman onnellisimpien lasten maa?

Voisivatko satavuotiaan Suomen päättäjät tavoitella sitä, että Suomessa eläisivät maailman onnellisimmat lapset?

Lasten hyvinvointi on itsenäisen Suomen menestystarina. Sata vuotta sitten kulkutaudit ja nälkä riivasivat, äitejä ja vauvoja kuoli synnytyksiin, lapset puursivat pelloilla ja tehtaissa.

Etenkin sotien jälkeen päättäjät olivat kaukoviisaita. Lapsiin investoitiin lapsilisien, äitiyspakkauksen, kouluruokailun ja neuvolajärjestelmän perustamisena.

Hyvinvointivaltion laajeneminen toi peruskoulun, päivähoidon sekä erilaiset vanhempainvapaat. Lapsikuolleisuus on erittäin vähäistä.

Oppimistulokset ovat olleet hyviä ilman ylenmääräistä kilpailemista. Lasten itsetuntoa kohensi kasvatuskäytäntöjen muutos, kun kuritusväkivallan käyttö kiellettiin 1984.

1990-luvun jälkeen lapsi ja perhepolitiikka on ollut puolustustaistelua leikkauksia vastaan. Perhe-etuudet eivät ole pärjänneet valtiontalouden kurimuksissa.

Epävakaisessa työelämässä nuoret punnitsevat tarkkaan perheen perustamisen. Epävarmuus tulevasta näkyy syntyvyyden alentumisena.

Lasten hyvinvoinnin kokemus on mennyt hyvään suuntaan. Enemmistö lapsista on tyytyväisiä elämäänsä. He pystyvät keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan. Heitä ei kiusata koulussa ja heillä on kavereita ja harrastuksia.

Lapsuus kuitenkin eriarvoistuu. Pienellä osalla lapsia kasvuolot eivät tue hyvinvointia. Lokeroitunut palvelujärjestelmä ei ole kyennyt tilannetta korjaamaan.

Sopivaa tukea ei saada kotiin oikeaan aikaan. Se näkyy lasten kodin ulkopuolelle sijoitusten jatkuvana lisääntymisenä. Lasten ja nuorten mielenterveydestä on tullut uusi kansanterveyshaaste.

Miten lasten hyvinvoinnin menestystarina voisi jatkua? Voisivatko satavuotiaan Suomen päättäjät tavoitella sitä, että Suomessa eläisivät maailman onnellisimmat lapset? Mihin nyt pitäisi investoida?

Lapsen onnellisuus kasvaa ihmissuhteissa. Lapsen ja vanhemman hyvä vuorovaikutus ja kodin myönteinen ilmapiiri luovat lapsen hyvinvoinnin perustan.

Kiintymyssuhteiden häiriöt ja epätarkoituksenmukaiset kasvatuskäytännöt tuottavat pahoinvointia ja syrjäytymistä ja johtavat työkyvyttömyyseläkkeisiin aikuisiällä.

Tukemalla kotikasvatusta ja vanhemmuuden laatua voitaisiin ehkäistä tehokkaasti eriarvoistumista ja mielenterveysongelmia. Huomattava osa lasten sijoituksista kodin ulkopuolelle pystyttäisiin ehkäisemään tuella, joka auttaisi vanhempien uupumusta, ratkoisi perheen ristiriitoja ja sovittaisi vanhempien kasvatustyylin paremmin lapsen tarpeisiin.

Nyt ongelmat usein kiertyvät sukupolvelta toiselle.

Palveluissa lasten ja perheiden tarpeet tulee kohdata paremmin kokonaisuutena eikä hallinnonalalähtöisesti. Varhaiskasvatuksella voidaan tukea lasten yhdenvertaisuutta, mutta se ei onnistu pelkästään lapseen yksilönä kohdistuvilla toimilla.

Myös koulun pedagogisten keinojen mahdollisuudet tulevat pian vastaan. Käytöshäiriöiden, koulurauhaongelmien tai kiusaamisen juurisyiden ratkomiseen on usein otettava koko perhe mukaan.

Vanhemmuuden tuesta pitäisi tehdä jokaiselle perheelle arkista ja sujuvaa, ei poikkeuksellista.

Uusista perhelähtöisistä keinoista on erinomaista tutkimusnäyttöä esimerkiksi Turun yliopiston Voimaperheet -ohjelmasta tai Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmistä.

Ruotsissa on hyviä tuloksia saatu jokaiselle isälle ja äidille tarjottavasta ”Vanhemmuustaitojen ABC:stä.

Vanhempia ei pidä jättää tärkeässä kasvatustehtävässään yksin. Johdonmukainen ja vaikuttava myönteisen vanhemmuuden tuki osana neuvolan, varhaiskasvatuksen ja koulun toimintaa olisi tehokas lasten mielenterveyden edistäjä ja eriarvoisuuden vähentäjä.

Paljon tarjottavaa on myös järjestöillä ja seurakunnilla.

Ehdotan satavuotiaan Suomen ”Pohjois-Karjala -projektiksi” vanhemmuuden tuen kansallista ohjelmaa.

Voimme tehdä Suomesta maailman onnellisimpien lasten maan tukemalla lasten ja vanhempien hyvää vuorovaikutusta ja kodin myönteistä ilmapiiriä niin, että se on jokaisen perheen saavutettavissa.

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Väestöliiton ­puheenjohtaja.

This blog is also posted on our website by the name Could Finland become the country with the world’s happiest children?

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kantrissa eli Maaseudun tulevaisuuden kuukausilehdessä 17.5.2017

 

Ruotsista mallia vanhemmuuden kustannusten jakamiseenkin?

AulaMaria-Kaisa_004Maria Kaisa Aula

Väestöliiton Perheystävällisesti töissä -hanke kannustaa isiä pitämään vähintään heille kiintiöidyt vanhempainvapaat. Ottamaan tässä mallia Ruotsista.

Isien valinnoilla on merkitystä myös työnantajien ja tasa-arvon kannalta. Jos isät tottuvat ottamaan hoitovastuuta jo lapsen vauva-aikana, he todennäköisesti hoitavat myöhemmin myös sairasta lasta. Silloin ns. tilapäisen hoitovapaan kustannukset jakautuvat tasaisemmin isien ja äitien työnantajien kesken.

Pitäisikö meidän sitten ottaa Ruotsista mallia myös vanhemmuuden kustannusten tasauksessa? Siihen kannattaakin perehtyä vähän paremmin.

Vanhempainvapaat rahoitetaan Ruotsissa ja Suomessa melko samalla tavalla. Ruotsissa työnantajilta kerätään palkkaan perustuvaa vakuutusmaksua, josta vanhempainvapaiden ja tilapäisen hoitovapaan päivärahat maksetaan. Ruotsissa työntekijät eivät kuitenkaan osallistu rahoitukseen omilla maksuillaan kuten Suomessa. Mielestäni Suomen systeemi on kyllä tältä kannalta parempi eli yhteisvastuullisempi.

Ero Suomen ja Ruotsin välillä liittyy ensisijaisesti työehtosopimuksiin. Suomessa useimmilla aloilla on sovittu työntekijä- ja työnantajaliittojen kesken, että palkkaa maksetaan äitiysvapaalla 3-4 kuukautta ja sairaan lapsen hoitamiseksi 2-3 päivältä.

Ruotsissa ei ole palkallista äitiysvapaata tai palkallista sairaan lapsen hoitovapaata. Äitiysvapaan ajalta maksetaan vanhempainpäiväraha joka on 80 % palkasta. Joillakin aloilla on kyllä työehtosopimuksissa sovittu, että työnantaja maksaa tämän päälle enintään 10 % palkasta.

Sairaan lapsen hoitopäiviltä Suomessa ei siis työntekijälle makseta päivärahaa, toisin kuin Ruotsissa. Tässä on lainsäädännöllinen ero maiden välillä. Eroa on myös siinä, että Suomessa äitiysraha on aluksi 90 % ja vanhempainraha sitten 70 % palkasta.

KELA korvaa Suomessa toki äitiysvapaan ajalta maksettujen palkkojen kustannuksista ja lomakertymistä työnantajalle kaksi kolmasosaa. Yksi kolmasosa näistä ns. kiistattomista kustannuksista jää kuitenkin vielä työantajalle.

Yksi tapa paikata vaje olisi kertakorvaus työnantajalle jonka palvelukseen äiti palaa vapaiden jälkeen. Sen merkitys olisi suurin pienipalkkaisilla aloilla. Toinen vaihtoehto on äitiysrahan tason nostaminen. Kolmas mahdollisuus on maksaa Suomessakin tilapäisen hoitovapaan ajalta sairaspäivärahaa vanhemmalle. Kaikki nämä edellyttävät kuitenkin KELA:lle maksettavan työntekijän ja työnantajan sairausvakuutusmaksun pientä korotusta tasausten rahoittamiseksi.

Eduskunnan pitäisi ratkaista äitikustannusten ongelma, jonka työntekijät ja työnantajat ovat osin työehtosopimuksillaan luoneet. Se on mahdollista mutta ei yksinkertaista.

Olin vetämässä vuonna 2011 työnsä päättänyttä STM:n Vanhempainvapaatyöryhmää, jossa kaikki osapuolet olivat edustettuina. Työryhmän tärkein anti oli, että saimme hyvän kokonaiskuvan monimutkaisesta tilanteesta. Yksimielisyyttä ratkaisuista ei löytynyt. Jospa vaalien jälkeinen hallitus olisi tässä menestyksellisempi! Ilman työmarkkinaosapuolten myötävaikutusta asiassa on vaikea edetä.

Väestöliiton mielestä vanhempainvapaiden ensisijainen tehtävä on löytää ratkaisu, joka on lapsen kannalta paras mahdollinen ja sopii perheen erilaisiin tilanteisiin. Siksi emme ole olleet vanhempainvapaiden kaavamaisen ns. 6+6+6-mallin kannalla, vaan kannatamme joustavampia vaihtoehtoja. Ruotsin vanhempainvapaa (2+2+12) on hyvä esimerkki.

Maailman onnellisuuden päivänä 20.3.2015 on hyvä muistaa, että ihmiset ja heidän arvostuksensa ovat erilaisia. Kaikille isille eikä äideille työmarkkina-asema ei ole se tärkein juttu. Eri elämänvaiheissa prioriteetit vaihtelevat.

Väestöliitto edistää sääntöjensäkin mukaan perheiden onnellista ja tasapainoista elämää. Sallitaan ja mahdollistetaan siis perheiden, isien ja äitien erilaisia valintoja omien lastensa parhaaksi!

Kirjoittaja on Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja

Lasten kotihoidon valvojille töitä!

AulaMaria-Kaisa_004Maria Kaisa Aula

Alle 3-vuotiaiden lasten perheet saavat valmistautua julkisen kontrollin ja byrokratian lisääntymiseen, mikäli Stubbin hallitus pysyy suunnitelmissaan kiintiöidä pienten lasten kotihoidon tuki puoliksi äidille ja isälle. Jollain tavallahan viranomaisten on varmistettava, kuka lasta kotona hoitaa? Onko se äiti, isä, mummo, pappa tai sukulaistyttö?

Tähän mennessä pienten lasten kotihoidon tuki on ollut harvinaisen joustava ja selkeä tukimuoto. Jos alle 3-vuotias lapsi ei käytä oikeuttaan kunnan päivähoitopaikkaan, on perhe oikeutettu saamaan reilut 300 euroa lapsen kotihoidon tukea. Kunta tai valtio ei ole valvonut, kuka lasta hoitaa:onko se jompikumpi vanhemmista tai vaikkapa isovanhemmat.

Ensi vuoden elokuusta tilanne muuttuu. Hallitus haluaa parantaa sukupuolten tasa-arvon toteutumista työmarkkinoilla. Pienten lasten hoidon tukiaika jaetaan tasan äidille ja isälle. Näin on tehtävä, vaikka lasta hoitavalla puolisolla ei olisikaan työpaikkaa, johon palata. Lisäksi mummon tai papan kanssa tulee solmia työsopimus.   Aiemmin tätä ei edellytetty vaan sukulaisapu sai toimia ilman paperityötä.

No, onhan se tietysti mukavaa lapsen kannalta, jos hänellä onkin kaksi vanhempaa kotosalla. Toinen vanhempi on työtön työnhakija ja toinen lopettaa työnsä, opiskelunsa tai yrittämisensä lasta hoitaakseen. Tämä varmasti pitää Suomen kansantalouden pyörät pyörimässä.

Ei tarvitse olla kummempikaan mielikuvitus, kun huomaa, että uudet ehdot houkuttavat lain kirjaimen kiertämiseen. Sen estämiseksi on ilmeisesti kotiin lähetettävä kunnan tai KELAn lasten kotihoitotarkastaja, joka varmistaa, ettei työttömäksi ilmoittautunut vanhempi sittenkin hoida lasta eikä mummoja ja pappoja ole käytetty lastenhoitajana ilman työsopimusta. Mielenkiinnolla odotan, millaisen kontrollikoneiston hallitus lakiesitykseensä kehittää.

Ilman muuta isien roolia lasten hoidossa pitää vahvistaa. Mutta ei se etene nyt esitetyillä pakkokeinoilla. Nuoremmissa isäpolvissa asenteet ovat jo hyvin myönteiset ja perheet ratkovat hoitojärjestelyjä sen mukaan, mikä kunkin vanhemman työ-, opiskelu – tai elämäntilanteeseen soveltuu parhaiten.

Myös perheen lapsimäärä vaikuttaa vanhempien valintoihin sekä lasten mahdolliset erityistarpeet. Ratkaisuja ei tehdä vain yhden, ensimmäisen lapsen perheissä eikä vain terveiden lasten perheissä. Monilapsisuus sekä pitkäaikaissairas tai vammainen lapsi perheessä muuttaa tilannetta. Joustavat valintamahdollisuudet ovat olleet Suomen vahvuus lasten hoidossa.

Äidit ja isät koettavat perheissä yleensä hakea lapsen parhaan mukaisia ratkaisuja. Toinen joustaa yhdessä ja toinen toisessa asiassa. En ole itse ainakaan tottunut mieheni kanssa mittamaan sukupuolten tasa-arvoa mittatikulla. Silti koen olevani hyvin tasa-arvoinen. Vanhempien toimintaa on yhdessä sopimista ja arjessa luovimista lapsen edun hyväksi. Siihen soveltuu huonosti valtion liian tarkka määräily siitä, miten lastenhoito on äidin ja isän kesken järjestettävä.

Nyt hallitus tekee lapsi- ja perhepolitiikkaa työmarkkinoiden, sukupuolten tasa-arvoteoreetikkojen sekä hyväosaisten ehdoilla. Kiintiömallit toimivat, kun vanhemmilla on pysyvät vakaat, työsuhteet. Pätkätöiden, opiskelun, yksinyrittämisen sekä freelancer-töiden varassa oleville se soveltuu huonosti. Useimmat vakityössä olevat vanhemmat hoitavat muutoinkin lapsiaan noin kahden vuoden ikään kotona. Pisimpään lapsia hoitavat kotona nyt ne äidit, joilla ei ole työtä mihin palata. Heidän arkeaan muutokset mullistavat eniten.

Ihmisillä, naisilla ja miehillä, on myös erilaisia arvoja ja arvostuksia ja eri elämäntilanteissa ne vaihtelevatkin. Siinä missä toinen haluaa juuri nyt antaa aikaa lapsille, toisen mielestä työmarkkinoille pääsy on ensisijaista. Talouskasvun ohella myös ihmisten onnellisuudelle pitäisi antaa arvoa valtion toimissa. Kaikkea ei voi mitata euroissa.

Jos kotihoidon tuki kiintiöidään, kunnat saavat varautua lisääntyvään määrään alle 3-vuotiaita julkisessa päivähoidossa. Pienten lasten hoitaminen on vaativaa ja edellyttää enemmän henkilökuntaa. Päivähoidon menot tulevat kasvamaan. Rahaa tarvittaisiin samalla ryhmäkokojen pienentämiseen ja henkilökunnan osaamisen ja pysyvyyden varmistamiseen.

Maataloudessa on totuttu EU:n myötä moninkertaiseen valvontaan. Samoja piirteitä saattaa kohta tulla pienten lasten hoitoon, jos lasten kotihoidon tuki kiintiöidään. Onneksi uuden lain on ehdotettu tulevan voimaan vasta elokuussa 2015, jolloin on vielä mahdollista, että vaalien jälkeinen hallitus ehtii sen perua.

Suomalaiset naiset tekevät paljon töitä. Toki naisten työmarkkina-aseman parantamiseksi tarvitaan yksilöllistä tukea työmarkkinoille pääsyyn, opiskelumahdollisuuksia sekä ohjausta. Isien kannustamiseksi lastenhoitoon tarvitaan käytäntöjen ja asenteiden muutosta työpaikoilla sekä vakuutusperustaisen vanhempainvapaan uudistamista Ruotsin malliin nykyistä paljon pidemmäksi ja joustavammaksi. Osa-aikatyön mahdollisuuksia käytetään muissa Pohjoismaissa myös meitä paljon enemmän silloin, kun lapset ovat pieniä.

Maria Kaisa Aula on Väestöliiton puheenjohtaja