Kiitos hyvästä

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

Kättelyn ja tervehtimisen jälkeen istumme tuokion hiljaa. Lähes kaksi vuotta sitten olimme hyvästelleet muutaman tuloksettoman hoitoyrityksen jälkeen. Laran munarajojen toiminta oli 30-vuotiaana lähes hiipunut. Pari halusi kutenkin yrittää hedelmöityshoitoa omilla sukusoluilla. Erilaisten stimulaatioyritysten tuloksena oli vain kolme alkiota ja yksi keskenmeno.

Odottaessani keskustelun heräämistä, mieleeni muistuu kortti, jonka Lara lähetti minulle jossain tutkimusten ja hoitoyritysten vaiheessa. Siinä oli siteeraus Helena Anhavan runosta:

”En voi katsoa tätä,
otan oikeuden olla pieni ja surkea,
menen kyyryyn itseni sisään
monen verhon taakse.
Näin ei luonto voinut tarkoittaa,
joku käsitti väärin, ihminen,
tiede, joka teki enemmän kuin voi.”

Muistan keskustelumme siitä, kuinka epäreilulle tuomio munasarjojen toiminnan hiipumisesta tuntui e-pillereiden lopettamisen jälkeen. Miksi kukaan ei varottanut? Rutiinikontrolleissa aina sanottiin kaiken olevan hyvin.

Ajatus luovutetuista munasoluista ei tuolloin tuntunut omannäköiselle ratkaisulle, ja pari päätti lopettaa hedelmöityshoidot. ”Jos asia olisi tiedostettu aiemmin ja munasolujen ennakoiva pakastaminen olisi ollut mahdollista, olisin ehkä voinut sitä harkita.” Lara pohti tuolloin tilannettaan.

Mieleeni nousee ajatus: Onkohan mieli muuttunut? Onneksi maltan olla hiljaa ja kuunnella.

”Haluttiin tulla tapaamaan ja kertomaan, että meillä on kaikki hyvin.” Otso avaa keskustelun. ”Päätimme vaihtaa suuntaa ja valita adoption. Muistat varmaan, että työmme puolesta olemme viettäneet paljonkin aikaa kehitysmaissa – sekin osaltaan vahvisti päätöstämme. Vaikka ensin oli vaikea hyväksyä Laran tilannetta, on pakko sanoa, että kohdallamme muutos on ollut mahdollisuus. Kaikki se hyvä mitä voimme tehdä, tuli näkyväksi kun uskalsi sulkea yhden oven ja päästää irti itse kirjoittamastaan elämän käsikirjoituksesta.”

Lara jatkaa: ”Haluttiin tulla kiittämään kaikesta. Oma diagnoosini oli shokki. Tilanteemme oli monin tavoin kurja ja elämä tuntui juuri tuolloin täydellisen epäreilulle. Täällä purimme aika näyttävästikin tunteita ja kotona käperryimme itsesääliin. Sitten vielä kieltäydyimme ”järkevästä” hoitotarjouksesta. Jaksoitte kuitenkin kaikissa tilanteissa myötäelää tunteitamme, välittää meistä ihmisinä ja tukea omia ratkaisujamme. Se antoi voimaa ja rohkeutta mennä eteenpäin, eheytyä.”

Keskustelussa nousee esille kerran jos toisenkin hoitajiemme tarjoama ”matalan kynnyksen” TUKI-toiminta ja sen mittava merkitys Laran ja Otson lapsettomuuskokemukselle: ”Koskaan emme jääneet ulkopuolelle, yksin tai pulaan.” Kuulumisten vaihtamisen jälkeen saattelen pari oman tutun hoitajan luokse: kiitoksen voima on valtaisa ja haluan sen tavoittavan oikean osoitteen!

Kävellessäni takasin työhuoneeseeni, tiedostan että on aika kirjoittaa piste tälle pari vuotta sitten aloittamalleni blogisarjalle. Tämäkin on hyvä lopettaa kiitoksiin. Kiitos potilailleni ja tiimille, jossa olen saanut työskennellä – ilman teitä tämä ja lukuisat muut kertomukset, jotka elävät sydämessäni, eivät olisi mahdollista. Kiitos lukijoilleni – vaikka kohta pudotan paperille sen viimeisen pisteen, jään miettimään muutosta ja mahdollisuutta: ehkä tapaamme jollain muulla foorumilla jonkun toisen otsikon alla.

Miesten tekemää ruokaa

Lapsettomuuslääkärin mietteitä  shutterstock_246521713

Perheeni kesäperinteisiin on parinkymmenen vuoden ajan kuulunut rosvopaistin valmistus. Se on tapahtuma, josta riittää puhetta niin ennen kuin jälkeen h-hetken: se on suuri juhlapäivä, jolloin saadaan miesten tekemää ruokaa!

Kulunut kesä yritti livahtaa ohi ilman yhtään rosvoilua, mutta onneksi lokakuun viimemetreillä asia korjaantui. Saatiin kokoon oma ydinperhe ja vahvistukseksi puolisoni nuoremman tyttären sekä kummityttöni perheet. Lopulta kymmenen miehen joukko kolmesta sukupolvesta puuhasi lammaskuopan ympärillä.

Miesten viikko nostaa mieleeni tuon mieluisan tapahtuman rakkaat muistikuvat ja monimuotoiset aatokset.

Aamuvarhaisella alkaa kuopan kaivuu. Kuopan pohjalle ja reunoille ladotaan tiilet, sitten arvokas tulen sytytys. Puolenpäivän tietämissä annetaan hiilloksen hiipua ja lammaspaketti lasketaan kuoppaan. Nuotion uudelleen sytytyksen jälkeen alkaa hidas ruuan valmistus, johon kuuluu myös makkaranpaisto, mutta ennen kaikkea tarinointi.

Ryhmän pääkokkina häärii puolisoni – suvun taata jo vuodesta 2005. Tällä kertaa apukokkikaartiin kuuluvat omat aikuiset poikamme. Lisäksi mukana ovat poikiemme lanko ja serkun puoliso – nämä isäihmiset ovat aikoinaan intensiivisesti osallistuneet lastenhoitorinkiimme ja toimineet tärkeinä miesesikuvina pojilleni. Viisi pikkuserkusta muodostaa avuliaan kokkipoikaryhmän, joka imee itseensä aikuisten tarinoita, puheenparsia ja pakinoita.

Apukokeista nuorin, kummityttöni 5-vuotias kuopus, mielii koululaisten taitoihin ja harjoittelee laskemista aina, kun se vain on mahdollista. Kun pohdimme ruuan valmistumisaikataulua, hän tuumailee: ”Tässä kokkijoukossa on kolme isää. Kymmenen miinus kolme on seitsemän.” Hetken hän katselee kummisetäänsä eli kuopustani sekä veljensä kummisetää, esikoistani ja jatkaa päätelmiään: ”Seitsemällä ei ole lapsia. Tässä on siis kolme isää, kaksi poikamiestä ja viisi poikaa.”

Samalla kun iloitsemme onnistuneesta joukko-opin tehtävästä, nousee mieleeni lapsettomuuden laskuopin aksiooma #yksiviidestä. Lapsettomuuslääkärinä tiedän, että lähestyvä isänpäivä on monelle miehelle raskas muistutus omasta tahattomasta lapsettomuudesta.

Yllä kertomani miesvoimainen tarina voi jopa vihastuttaa – pitäisihän lapsettomuuslääkärin tietää, että vanhemmuus ei ole itsestään selvyys ja ”yksi viidestä”-sääntö koskettaa myös miehiä. Juuri siksi halusinkin tarinan kertoa: tarina muistuttakoon, kuinka arvokkaita ovat sukupolvien ketjun voimallinen yhteenkuuluvuus, henkisen pääoman siirtäminen ja rakkaus. Kun tuosta kaikesta jää paitsi, kun toive isyydestä ei täyty, syntyy surua ja kipua.

Olen nähnyt tuon surun, mutta olen myös nähnyt sen muuttuvan iloksi. Älkää menettäkö toivoanne, älkää luopuko haaveestanne!

#miestenviikko #yksiviidestä #toiveisyydestä

Syyspuuhia

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_179388407Hedelmäpuiden sato on korjattu. Kurpitsojen hurja kasvu on taittunut ensimmäisiin yöpakkasiin. On hillottu, mehustettu, pakastettu. Lehdet on haravoitu kompostiin tuomaan kasvuvoimaa tulevan vuoden sadonkorjuulle. Ensimmäiset kynttilälyhdyt on sytytetty tervehtimään kaamoksen esiinmarssia – on aika antaa puutarhan levätä ja laatia kasvusuunnitelma tulevaan kevääseen.

Syksyn sydämessä Lapsettomuuslääkärin työmietteet suuntaavat myös tulevaisuuteen. Johdon katselmus lähestyy: on aika sinetöidä tulevan vuoden tavoitteet, toiminnan raamit sekä tarkistaa ”laivan kurssi”.

Puutarhapuuhiin verrattuna voi kuulostaa paperin makuiselle puuhastelulle.

Paperille tulevaisuuteen tuijottelu ehkä maistuisikin, jos antaisi esitäytettyjen lomakepohjien viedä mennessään. Ilokseni tiimi, jota luotsaan, on yhteistyöhakuinen, ennakkoluuloton ja osallistuva! Voin katsoa tulevaisuuteen luottavaisin mielin, koska ”toimin aina potilaan parhaaksi”- ja ”kaveria ei jätetä” -periaatteet näyttäytyvät kaikissa työntekemisen vaiheissa.

Lisäksi käytössämme on työkalut, jotka saavat ”paperinmakuisiinkin” pohdintoihin eloa.

Klinikan jokaisen työntekijän työkalupakin täkein instrumentti ammatillisen osaamisen ohella on organisaation arvot. Ne luovat kivijalan kaikelle toiminnalle. Arvoista on johdettu organisaation strategiset päämäärät ja vision tavoitteet. Niistä tulee voida johtaa myös ratkaisuja työpäivän päivittäisiin tekoihin ja valintoihin.

Näkyykö tämä potilaalle? Siihen minulla ei ole täsmällistä vastausta, mutta yritän luonnostella muutamalla lauseella, miten toivoisin arvojemme näyttäytyvän lapsettomuusklinikan kohtaamisissa.

Yhdenvertaisuus – kohtelen kaikkia tasapuolisesti.

Ennakkoluulottomuus – jotta kuulisin tarkasti, mitä toisella on sanottavanaan, minun tulee vaimentaa omat ennakkoluuloni.

Osallistaminen – otan asiakkaan mukaan päätöksentekoon. Hän on oman elämänsä paras asiantuntija.

Ihmisläheisyys olen tässä auttaakseni.

Luotettavuus – hankin parhaan mahdollisen tiedon ja avun asiakkaalle.

Yhteistyöhakuisuus – paras apu voi joskus löytyä sisarklinikalta, Väestöliiton muilta asiantuntijoilta tai muiden verkostojen kautta.

Tähän tapaan toimien täytämme parhaiten lupauksemme kulkea toivon, onnellisuuden ja ihmisoikeuksien asialla.

Ukkosenjohdattimena

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_229592650

Kesälomakausi on jäänyt taakse ja klinikoiden väki kokoontunut täysimääräisenä kuulostelemaan lomakokemuksia.

Yksi yhteisten lomakeskustelujen kestosuosikki on sää: oliko sopivasti aurinkoa, lämpöä, hellettä tai yöllisiä sateita? Suosivatko tuulet purjehtijoita? Jokaisella on oma kantansa siihen, mikä oli loman ihannesää. Toiselle hehkuva helle sopii hyvin, toiselle taas hieman maltillisemmat lämpötilat.

Sääilmiöistä ukkonen kerää yleensä melko samansuuntaiset arviot.

Sähköä ilmassa: joku saa päänsärkyä, toisella on vain muuten painostava ja levoton olo. Luonnon valtavien voimien edessä pelonsekainen kunnioitus valtaa mielen. Haetaan turvallinen paikka, sähkölaitteet irrotetaan verkkovirrasta.

Ukkoskuuron mentyä ilma tuntuu puhtaalle ja helpolle hengittää. Sateen kastelema maa tarjoaa runsaan kirjon tuoksuja, luonnon värit kirkastuva. Puistoihin ja puutarhoihin satanut vesi herättelee kasvillisuutta uuteen kasvupyrähdykseen.

Toisinaan ukkosta on ilmassa myös lapsettomuusklinikalla. Sen voi aistia tai nähdä pilvisalamointina. Joskus voi huomata jääneensä itse Faradin häkin suojiin. Tällaisessa tilanteessa tuntee olevansa voimaton: on suojassa suurilta tunteilta ja samalla avuton auttamaan.

Lapsettomuuslääkärille sopii paremmin ukkosenjohdattimena toimiminen: salama saa iskeä vaikka kirkkaalta taivaalta. Suunnaton, joskus vuosien saatossa kertynyt varaus pääsee purkautumaan. Se voi yllättää, hämmentää ja pelästyttää kaikkia osapuolia, mutta myös puhdistaa ilmaa.

Ukkosenjohdattimena toimiminen on joskus välttämätöntä ja kuuluu tähän työhön.

Tunteiden ukkosmyrskyssä vastaanottohuoneen pitäisi olla potilaan turvapaikka. Paikka jossa ollaan valmiita vastaanottamaan ja ohjaamaan turvallisesti sivuun kaikki negatiivinen varaus mikä mielen maiseman ukkospilviin on kertynyt.

Lapsettomuuteemme on selitys

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

Kuva: Katja Tähjä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Palataanpa vielä Ellin ja Vilin tarinaan. Samalla kun kertasimme parin pitkää lapsettomuushistoriaa, oli tarkoitus pohtia mitä tehtäisiin, jos pakastetun alkion siirto ei tuottaisi toivottua tulosta. Samalla kuulosteltiin matkalla koettuja onnistumisia ja ilontunteita.

Vaikka alkututkimuksista oli kulunut aikaa, pari kertoi muistavansa hyvin sen helpotuksen ja toiveikkuuden tunteen, joka valtasi mielen, kun selkeitä selityksiä ja hoitovaihtoehtoja oli tarjolla raskauden viipymiseen.

Elli kertoi, että PCO-diagnoosi tuli juuri oikeaan aikaan. Se toimi vahvana kannustimena vaikuttaa itse elämäntapamuutoksilla hedelmöityshoidon onnistumisen mahdollisuuteen.

”Onneksi diagnoosi ja siihen liittyvä ohjeistus tuli noin nuorella iällä – tuolloin tehdyistä elämäntapamuutoksista on nyt tullut tapa ja tottumus, palaamista vanhaan ei ole!” Elli toteaa ja jatkaa: ”Vaikken koskaan ollutkaan lihavan lihava, nykyinen painoindeksi 24 ja hyvä lihaskunto ovat minun juttuni. Suvussani on lihavuutta ja aikuistyypin diabetesta. Haluan tehdä kaiken sen mitä itse voin siirtääkseni sairauden puhkeamista.”

Huono-onnisen hedelmöityshoidon jälkeen ei lannistuttu. Toinen hoito tehtiin julkisella puolella ja kun se ei tuottanut tulosta, päädyttiin poistamaan huonokuntoiset, nestettä keräävät munanjohtimet. Senkin kerrottiin parantavan hoidon ennustetta – optimistikoriin saatiin lisäpisteitä!

Mutta miksi se kolmas hoito sitten siirtyi ja siirtyi? Elli ja Vili katsovat toisiinsa. Tuli tarve saada tilaa hengittää, olla oma itse, elää muutakin kuin lääkepistoksia ja annoslaskureita, olla terve, olla normaali. Oli myös pelko epäonnistumisesta. Pelko, että joku sanoisi: ”Se oli nyt tässä – kiitos ja näkemiin.” Lähetä ja sulkea ovi syli tyhjänä.

”Niin, mutta olihan sillä ajankululla lääketieteellisesti hyvätkin puolensa!” Vili toteaa ja jatkaa: ”Muistan hyvin, kun kerroit tarjolla olevista uusista vaihtoehdoista hyperstimulaation estoon kolmatta hoitoa suunniteltaessa! Se loi turvallisuuden tunnetta ja rohkaisi edelleen yrittämään.”

Turvallinen lääkehoito ja aimo annos yhteistä optimismia otettiin käyttöön. Kolmannen hoidon lopputulos oli juuri se oikea ja odotettu!

Elli säteilee: ”Suurin onni ja ilo olivat sittenkin meille varattuna: nyt meillä on kotona pikkuisemme! Ja nyt on edelleen mahdollisuus raskauteen pakastealkion siirrolla.” Vili ehdottaa: ”Jospa jätetään sen mahdollisen tulevat lääkehoidon suunnittelu tuonnemmaksi ja koitetaan elää tässä ja nyt.” Ehdotus hyväksyttiin yhteistuumin!

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.

Tyhjä syli

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_249465919

Kevät on juhlien aikaa.
Jokunen viikko sitten pääsi mukaan iloiseen kevään juhlaan. Pitkään seurustellut kihlapari sanoin toisilleen ”tahdon”. Sain olla mukana todistamassa tuota yhteisen avioliiton solmimisen hetkeä.

Vihkimisen jälkeen siirryttiin juhlahuoneeseen. Iloinen puheensorina ja lasten leikkien äänet täyttivät tilan. Kun kaikki ovat asettuneet paikoilleen, morsian ja sulhanen esittelevät vieraat. Suuren ystäväjoukon lisäksi onnen toivottajia löytyi neljästä sukupolvesta.

Etuoikeutetusti sain istua pöydässä, jossa olivat myös morsiamen äiti ja isä puolisoineen. Sulhasen vanhempien pöydässä istui myös Telluksen toiselta puolen paikalle matkustaneet vaihto-oppilasvuoden vanhemmat.

Kuultiin ihania puheita, joissa tarinat kietoutuivat nuorenparin elämään, tapaamiseen ja yhteisen elon alkuun. Itseäni kosketti vaihto-oppilasperheen isän puhe, jonka hän lopetti vanhemmille ja isovanhemmille suunnattuihin kiitoksiin: Ilman vanhempiamme meitä ei olisi, jokaisella meillä on äiti ja isä.

Katson pöydän vastapuolella istuvaa ystävääni, morsiamen hyvää äitipuolta, ”bonusäitiä”. Hän on kuunnellut puheita valppaana, mutta pää on painunut alas. Toinen käsi suojaa kevyesti kasvoja. Otsassa ja silmien ympärillä on jännitystä – jossain menneisyydessä opittu ”pakko pitää kyyneleet sisällä” muuttaa kasvot hieman kireiksi – ja silti näen silmien kostuvan. Toinen käsi lepää tyhjässä sylissä. Tyhjä syli. Tyhjää.

Muistoni palaavat ystävyytemme alkuun, ihan ensimmäiseen tapaamiseen. Puolisomme olivat löytäneet toveruuden työn kautta ja oli meidänkin aika tavata. Kerroin itsestäni, perheestäni, lapsistani ja työstäni lapsettomuuslääkärinä. Ystäväni kertoi olevansa tahattomasti lapseton, hedelmöityshoidot oli lopetettu tuloksettomina. Hän kertoi myös rakastavasti ja lämpimästi kummilapsistaan, sisarusten lapsista, puolison lapsista ja lapsen lapsista. Ihaillen pohdin, kuinkin onnekkaita ovat lapset, jotka saavat tällaisen ”bonusäidin”, ”bonustädin”, ”bonusmummon”!

Vuosien varrella, olemme useat kerrat taivaltaneet Suomen luonnossa ja istuneet saunan lauteilla pohtien niitä näitä, mutta usein myös lapsettomuuden kokemusta. Olen päässyt näkemään mikroskooppisen läheltä, miten lapsettomuuden suru muuttaa muotoaan, muttei koskaan häviä.

Huomenna Suomen liput liehuvat äideille, mutta tänään Lapsettomien lauantaina meidän on hyvä muistaa, että vanhemmuus ei koskaan ole itsestäänselvyys. Lapsettomien lauantaina on hyvä muistaa, että tahaton lapsettomuus kokemuksena jättää jälkeensä surun, joka voi tulla näkyväksi eri elämänvaiheissa. Tämä päivä muistuttakoon meitä siitä, että ystävää, ymmärtäjää, tukijaa tarvitaan vuoden jokaisena päivänä.

Kiitos rakas ystäväni, kiitos rakkaat morsian ja sulhanen, että sain luvan kertoa tämän tarinan.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.

Lapsettomuuslääkärin mietteitä – Prologi

shutterstock_138727481 – KopioOlen toiminut lapsettomuuslääkärinä Väestöliitossa 15 vuotta. Eräs tuttavani kyseli, eikö työ toista itseään, eikö jo kyllästytä? Jäin pohtimaan, mikä tässä työssä on niin kiintoisaa, ettei pitkästyminen ole todellakaan uhkana. Vastausta ei tarvinnut kauaa odottaa: potilaat. Parasta tässä työssä on potilaan kohtaaminen.

Unohtumatonta, koskettavaa, musertavaa, voimauttavaa.

Lapsettomuuden taustan selvittelyt, hoitojen suunnittelu ja hedelmöityshoitoprotokollat voidaan raamittaa laatujärjestelmään prosessi- ja vuokaavioiksi toisin kuin potilaan tarina. Jokainen kertomus, yksin tai yhdessä kuljettu matka on ainutlaatuinen ja ansaitsisi tulla kerrotuksi.

Tässä blogissa tulen jakamaan mietteitä ja tunnelmia lapsettomuuslääkärin arjesta mm. potilastarinoiden kautta. Kaikki ”tarinat” perustuvat todellisiin tapahtumiin ja niissä kuvatut henkilöt ovat todellisia. Tarinoiden kertomiseen on pyydetty asianomaisten lupa, nimet on muutettu. Jokaisen kertomuksen yksityiskohdat on irrotettu ajasta ja paikasta siten, ettei yksittäinen henkilö ole tunnistettavissa. Uskon, että lapsettomuuden jossain muodossaan kohdannut lukija voi löytää tuttuuden tunteen näissä kertomuksissa. Osalla tarinoista voi olla onnellinen loppu, osan käsikirjoitus on vielä kesken.

Toivon, että tämän blogin tarinat toimisivat omalta osaltaan rohkaisuna jaksaa, kun lapsettomuus koskettaa, satuttaa, musertaa sinua, lastasi, sisarustasi, ystävääsi, työtoveriasi.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.