Sopivaa elämäntilannetta odotellessa

Pro gradu -tutkielmani kertoo suomalaisten korkeakoulutettujen nuorten aikuisten lastenhankinnasta. Kyllä, luit aivan oikein. Minä, nuorena aikuisena, korkeakoulutettuna, lapsettomana ja kaiken lisäksi varhaiskasvattajana halusin tarttua aiheeseen, joka liittyy myös elämäntilanteeseeni. On sanottu, että pro gradu -tutkielman aiheen tulisi innostaa. Tulkitsin, että lukuisat aiheeseen liittyvät kahvipöytäkeskusteluni kuvasivat innostumistani.

Tutkielman tarkoituksena ei ollut tehdä lähes 80 sivuista selontekoa minun ajatuksistani lastenhankintaan liittyen. Sen sijaan tutkielman aineistona on Väestöliiton vuoden 2017 Perhebarometri-tutkimuksen fokusryhmähaastattelut, joista valitsin neljä käsiteltäviksi tutkielmassani. Mitä siis varsinainen tutkimusjoukkoni, korkeakoulutetut nuoret aikuiset, kertoivat aiheesta?

Lapsia halutaan, ei haluta, tai ei tiedetä halutaanko vai ei. Nuoret aikuiset pohtivat asiaa niin työllistymisen, parisuhteen, asumisen kuin yleisesti ottaen sopivan elämäntilanteen kautta. He myös pohtivat, millaista elämä perheellisenä olisi.

Tutkielman teon loppuvaiheessa huomasin, että samat syyt saattoivat niin kannustaa hankkimaan lapsia tai siirtää sitä. Toisin sanoen nuoret aikuiset ajattelivat lastenhankinnan mahdollistajiksi sopivan ja vakaan elämäntilanteen, johon liitettiin kuuluvaksi esimerkiksi vakituinen työ, sopiva puoliso sekä asuinpaikka. Sen seurauksena esimerkiksi oma tai puolison opiskelu saattoikin siirtää lastenhankintaa, koska silloin ei välttämättä ollut vielä tiedossa vakituista työtä.

Nuorten aikuisten elämän eri osa-alueiden tuli olla heidän omasta mielestään riittävän hyvin hallussa. Kuitenkaan nuoret aikuiset eivät kertoneet, milloin asiat ovat riittävän hyvin. Tutkielman teon yhteydessä ja sen jälkeen jäin pohtimaan, onko olemassa jotain tiettyä tekijää, joka ikäänkuin sinetöi päätöksen lastenhankinnasta. Voi olla, ettei yhtä tekijää voi nimetä. Silti havaitsin nuorten aikuisten odottavan jotain, mitä ei haastatteluissa kerrottu.

Varmuutta tai toiveita lastensaantiin eivät lisänneet läheisten, ystävien, tuttujen tai ylipäänsä kadulla vastaan tulevien ihmisten puheet vanhemmuuden kuormituksesta. Toisaalta nuoret aikuiset myös pohtivat, ovatko heidän melko negatiivisesti sävyttyneet mielikuvansa lasten saamisesta täysin realistisia. Nuoret aikuiset myös ihmettelivät, minkä takia lastenhankinnan positiivisista puolista ei puhuta. Voi olla varsin haastavaa pohtia tai kertoa haastattelutilanteessa lastensaannin positiivisista puolista, jos omaa kokemusta ei ole, ja läheiset kertovat vain lyhyistä yöunista sekä arjen haastavuudesta.

En tarkoita, etteikö lapsiperheen haasteista voisi tai kannattaisi puhua. Siitä on tärkeää puhua niin läheisille kuin tarvittaessa asiantuntijoille. Mutta tärkeää on myös kertoa, miten arki lasten kanssa voi olla palkitsevaa, merkittävää ja elämäniloa lisäävää. Varhaiskasvattajana ainakin olettaisin lastensaannin tuovan myös positiivisia ilmiöitä. Pelkkä toteamus: ”Tiedät sitten kun sinulla on omia lapsia”, ei välttämättä riitä tulevaisuuttaan pohtivalle nuorelle aikuiselle, joka on koulutuksensakin puolesta tottunut analysoimaan asioita. Keskusteluun lastenhankinnasta tarvitaan monenlaisia tarinoita. Ei ainoastaan väittelyitä siitä, kenen tulisi saada lapsia ja mikä olisi oikea ikä siihen.

Pauliina Kielinen

Pauliina Kielinen on Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin oleva, nykyinen oululainen kasvatustieteen maisteri, joka nauttii asioiden analysoinnista ja ihmisyyden ymmärtämisestä.

Kielinen, P. (. (2018). ”Farmariauto ja kaksi lasta”: Suomalaisten korkeakoulutettujen nuorten aikuisten näkemyksiä lastenhankinnasta. University of Oulu.

Minäkö lapseton? Annan ja Antin tarina jatkuu

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_167773418”Milloin lapsettomuustutkimuksiin?” on tuiki tavallinen kysymys, johon löytyy vastauksia Lapsettomuusklinikan www-sivuilta ja monilta muilta hedelmällisyyttä käsitteleviltä sivustoilta.

Aivan toinen asia onkin se, milloin raskautta toivova itse kokee olevansa ”lapseton” ja aivan ainutlaatuista on se, miten hän sen kokee. Oma sisäinen kokemus lapsettomuudesta voi vaikuttaa paljonkin siihen, milloin asiaa lähdetään aktiivisesti selvittelemään. Palaan Annan ja Antin tarinaan.

Yhteistuumin ehkäisy jätettiin pois pian häiden jälkeen. Elämä oli mukavalla mallilla – kotona sopivasti huoneita lasten tulla. Iltaisin pohdittiin, mikä olisi sopiva lapsiluku ja ikäero lasten välillä. Oli kivaa jutella ystävien kanssa, jotka olivat samassa elämäntilanteessa. Vähän arvailtiin jo lasten nimiäkin.

Mennään ajassa eteenpäin: kymmenen kuukautiskiertoa on kulunut huomaamatta ja ensimmäinen hääpäivä lähestyy. Annan ajatuksiin on hiipinyt huolen poikanen – hän päättää ottaa asian puheeksi oman gynekologinsa kanssa.

”Kaikki hyvin! Ei kannata stressata, monilla menee vuosi pari ennen kuin tärppää.”

Lausahdus tuntui huojentavalle, joskin samalla Anna jäi pohtimaan hyväntahtoista kehotusta ”älä stressaa”. Sehän on sama, kun neuvoisi olemaan ajattelematta Valkoista Norsua!

Tämän jälkeen Valkoinen Norsu tuntui muuttaneen makuuhuoneeseen.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.