Oikeus olla oma itsensä tyttönä, poikana ja siltä väliltä

Lapsiasiavaltuutetun tehtävissä aikoinaan keskustelin usein lasten ja nuorten kanssa ihmisoikeuksista. Pohdimme, mikä on niissä kaikkein tärkeintä.

Monta kertaa päädyimme samaan lopputulokseen: tärkeintä on oikeus olla oma itsensä ja vaikka erilainen kuin muut. Lapset ja nuoret kokevat paljon painetta olla samanlainen kuin muut ja vastata ulkopuolisia odotuksia.

Oikeudessa olla oma itsensä on kyse yhdenvertaisuudesta ja siitä, että lasta tai nuorten ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa tai sisaruksiensa ominaisuuksien takia, ei rodun, kielen, mielipiteen, alkuperän, uskonnon, ihonvärin tai sukupuolen.

Tämä on toki monessa laissa huomattu ja aikuisia patistettu toimimaan syrjinnän estämiseksi. Esimerkiksi koulujen pitää nykyisin tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma. Luin omien lasteni koulun suunnitelman. Siellä käsiteltiin perusteellisesti maahanmuuttajien syrjintää ja kiusaamista. Hyvä näin, mutta suunnitelmassa ei puhuttu mitään sukupuolen moninaisuudesta tai sukupuolivähemmistöjen syrjinnän ehkäisystä.

Kuitenkin juuri sukupuoleen ja sen moninaisuuteen liittyvä kiusaaminen ja syrjintä ovat lasten ja nuorten arjessa usein kaikkein vaikeinta ja satuttavinta.

Sukupuoli ei ole on/off –kategoria vaan pikemminkin jatkumo. Kaikki lapset eivät ole varmoja siitä, ovatko he tyttöjä vai poikia, tai heidän käsityksensä asiasta voivat olla muuttuvia. Kaikki tytöt eivät ole tyttöjä samalla tavalla eivätkä kaikki pojat ole samanlaisia.  Eikä tällä tarvitse olla välttämättä tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa, joka on vielä asia erikseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskysely (2015) tuotti tietoa lasten hyvinvoinnista myös sukupuolen moninaisuuden ja seksuaalisen suuntautumisen kannalta.  Kyselyn tulokset olivat surullisia. Ne kertoivat, että omaan sukupuoleensa tai molempiin sukupuoliin ihastuneet yläkoululaiset olivat huomattavasti yksinäisempiä ja kiusatumpia kuin muut nuoret.

Kaikista 8. ja 9. luokkalaisista pojista 12 prosentilla ja tytöistä 6 prosentilla ei ollut yhtään läheistä ystävää. Mutta pojista jotka olivat ihastuneet samaa tai molempia sukupuolia oleviin peräti 30 prosenttia ja tytöistä 13 prosenttia oli ilman yhtään läheistä ystävää.

Sama ero näkyi koulukiusaamisessa. Vähintään kerran viikossa kiusatuksi joutui vuonna 2015 kuusi prosenttia perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaista. Samaan tai molempiin sukupuoliin ihastuneista pojista peräti 33 % koki itsensä kiusatuksi säännöllisesti ja tytöistä vastaavasti 13 prosenttia.

Ainakin kotona jokaisen pitäisi pystyä olemaan oma itsensä ja vaikka erilainen kuin muut. Omien huolten ja ilojen jakaminen omien vanhempien kanssa sekä kannustava kodin ilmapiiri on lasten ja nuorten mielenterveyden perusta.

Sukupuolen moninaisuus ja oman nuoren kuuluminen sukupuolivähemmistöön ei ole vanhemmillekaan niin yksinkertainen asia kohdata. Yläluokkalaisilla, jotka olivat ihastuneet samaan tai molempiin sukupuoliin tilanne kotona oli paljon huonompi kuin nuorilla keskimäärin. Heistä peräti 25 % eli joka neljäs koki keskusteluvaikeuksia vanhempiensa kanssa. Nuorista keskimäärin vastaavasti noin kahdeksan prosenttia ei juuri koskaan pysty keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan.

Samaan tai molempiin sukupuoliin ihastuneita oli Kouluterveyskyselyssä 2015 kaiken kaikkiaan 6 % perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisista.

Lasten hyvinvointia kannattelevat läheiset ihmissuhteet: omat vanhemmat, muut aikuiset ja kaverit.  Ajattelepa itsesi tilanteeseen, jossa et voi olla oma itsesi kotona etkä koulussa. Lapselle ja nuorelle se on suuri mielenterveyden uhka ja horjuttaja.

Nuorten hyvinvoinnin turvaamisen ja edistämisen kannalta on tärkeää, että Suomessa lisätään tietoa sukupuolen moninaisuudesta sekä myös transihmisyydestä. Tämä edellyttää, että varhaiskasvatuksen ja opetuksen sekä hoitoalan ammattilaisilla on sukupuolen moninaisuudesta asiallista tietoa sekä välineitä tukea lapsia, nuoria sekä heidän vanhempiaan asiassa, joka voi olla monelle vieras.

Väestöliitto on vanhemmuuden tuen sekä perheen ihmissuhteiden asiantuntija ja edistäjä. Haluamme olla mukana helpottamassa sukupuolisesti eri tavoin suuntautuneiden ja transnuorten elämää auttamalla lasten ja nuorten vanhempia ymmärtämään ja hyväksymään omat lapsensa sellaisina Luojan luomina kuin he ovat.

Oma erityiskysymyksensä on alaikäisten sukupuolen vahvistamismenettely, josta on käyty paljon keskustelua muissa Pohjoismaissa. Tanskassa ja Ruotsissa sukupuolen vahvistaminen on mahdollista yli 18-vuotiaille ja Norjassa jo 16-vuotiaille. Ruotsissa on valmistelussa ikärajan alentaminen. Mahdolliset muutokset tulee valmistella YK:n lapsen oikeuksien sopimus huomioiden siten, että lapsen edun sekä lapsen osallisuuden ja lapsen kuulemisen periaatteet toteutuvat uudistuksessa.

Hyvää Pride-kulkuetta !

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Väestöliiton kannanotto sukupuolen moninaisuuden tunnustavan lainsäädännön valmistelusta

 

Muutos on mahdollinen

 blogibanneri_parassyy_584x100

kurttila

Kuva: Valokuvaamo Lehtinen

Lailla on maata rakennettava. Tähän suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan syvään ytimeen sisältyy edelleen ihmisten yhdenvertaisuuden tavoite. Riippumatta asuinpaikastasi, perherakenteestasi tai työpaikastasi jokaiselle ihmisille, lapselle ja aikuiselle taataan samat mahdollisuudet ponnistaa elämässään.

Pidän tätä viisautena. Tälle perustalle on hyvä rakentaa.

Tänä päivänä näyttää kuitenkin yhä useammin siltä, että periaatteessa toimiva lainsäädäntö ei toteudu käytännössä. Laki kirjassa ja laki arjessa ovat kaksi eri asiaa. Eurooppalainen vertailu esimerkiksi osoittaa, että Suomi sijoittuu korkealle joustavien työaikojen soveltamisessa. Silti työn ja perheen yhteensovittamisen todelliset käytänteet ovat työpaikoilla vielä vähäisiä.

Lapsiasiavaltuutettuna arvioni on, että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden pitkospuut syntyvät seuraavista tekijöistä:

  • kuinka saamme taattua suuremmalle osalle lapsista ja nuorista väylän vahvempaa hyvinvointiin ja pärjäävyyteen, mikä takaa kiinnittyneisyyden kouluun ja myöhemmin työelämään;
  • vahvistamme aikuisten luottamusta perheen perustamiseen ja lapsen saamiseen;
  • pidennämme työuria ja lisäämme työtunteja huolehtimalla ihmisistä (työntekijöistä);
  • luomme rakenteen, jossa työntekijä ei ole työnantajalle – erityisesti pienyrittäjälle – riski.

Otan yhden tarkemman esimerkin. Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan syntyneiden määrän väheneminen on Suomessa nopeutunut. Tänä vuonna näyttäisi syntyvän lapsia vähemmän kuin koskaan itsenäisen Suomen historiassa. Ihmisten ihanteellisena pitämä lapsiluku on alentunut, se jää hieman alle kahden. Vuonna 2007 se oli vielä 2,5. Ihanteellinen lapsiluku on alentunut etenkin heikoimmassa asemassa olevilla. Luottamus tulevaisuuteen rakoilee.

Suomessa on siis joustavat työajat ja mahdollisuudet paikallisesti miettiä parhaita mahdollisia työelämän käytäntöjä. Tästä huolimatta työn ja perheen yhteensovittamista tukevat käytännöt eivät ole tutkimustenkaan valossa erityisen yleisiä työpaikoilla. Onko mahdollisuutta käyttää työaikaliukumaa? Entä etätyötä? Voitko pitää ylitöiden korvaukseksi vapaata työstäsi? Voitko tarvittaessa hoitaa omia asioita työpäivän aikana? Lapsiperhekyselyyn vastanneista työssäkäyvistä vanhemmista parhaimmillaankin vain noin puolella on myönteinen vastaus edellä oleviin kysymyksiin (Salmi & Lammi-Taskula 2011).

Suomella on suuret mahdollisuudet. Tiedän sen kokemuksesta. Ollessani esimiehenä noin kymmenen hengen työyhteisössä loimme yhdessä työntekijöiden kanssa perheystävälliset työelämäkäytänteet. Sanon suoraan ja rehellisesti: ilman esimiehen otetta ei kukaan yksittäinen työntekijä olisi saanut näitä eteenpäin. Johtajan, esimiehen merkitys on enemmän kuin ratkaiseva.

Työn tuottavuus ja työssä koettu hyvinvointi on mahdollista saada kasvuun, kun työpaikan keskiöön otetaan lapsi. Perheystävällisyys on koko työpaikan etu. Sitä tukevat käytänteet ovat myös työntekijöille, joilla ei ole omia lapsia.

Mitä teimme? Mahdollistimme, että vanhempi saa työajalla osallistua muun muassa päiväkotien ja koulujen kasvatuskeskusteluihin sekä laajoihin perhekohtaisiin terveystarkastuksiin. Lapsen aloittaessa koulun mahdollistetaan etätyö ja lyhyempi työpäivä ilman palkanmenetyksiä. Isovanhemmaksi tulleelle annoimme yhden vapaapäivän. Pieniä investointeja, joilla on suuri ja takuuvarma tuotto.

Enkä näitä käytänteitä ollut luomassa vain ollakseni eettinen ja arvolähtöinen. Vaan myös siksi, että nämä olivat tuottavan työn ja työnantajan haluaman tuloksen tekemisen etu. Hyvinvointi tuo tuloksia. Lapsen etu on työpaikan etu.

Suomessa vietetään tänään ensimmäistä Lapsi mukaan töihin -päivää. Esitin päivän viettämistä oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille, joka otti ominaiseen, esimerkilliseen tapaansa asian heti ja välittömästi työpöydälleen. Kolmanneksi kumppaniksi löytyi Lastensuojelun Keskusliitto, joka oli päivän viettämistä ideoinut tykönään. Lähestyimme työmarkkinajärjestöjä tällä kolmikolla, jotka olivat halukkaat ja valmiit edistämään päivän rakentumista. Tämä on tekemisen ja sopimisen Suomea. Kiitokseni esitän yhtäältä kansanedustaja Lauri Ihalaiselle, joka ideoi päivää kanssasi Keski-Suomen maisemissa eräänä kesäpäivänä.

Mukaan on lähtenyt heti ensimmäisenä vuonna satoja työpaikkoja – monenkokoisia yrityksiä, valtion virastoja, kunnan toimijoita. Tämä kertoo, että meissä suomalaisissa ja suomalaisilla työpaikoilla on muutosvoimaa. Meillä on halua ja kykyä ottaa lapsi työarjen keskiöön. Olemme oikealla tiellä. Luottamukseni lapsiasiavaltuutettuna on suuri, että Suomella on kaikki edellytykset tulla tuottavuuden, hyvinvoinnin ja johtamisen mallimaaksi. Vähempään ei kannata tyytyä. Vähempään emme saa tyytyä.

Tuomas Kurttila
lapsiasiavaltuutettu

Salmi Minna & Lammi-Taskula Johanna (2011): Joustoa työn vai perheen hyväksi? Teoksessa Pietikäinen Petteri (toim.) Työstä, jousta, jaksa: Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus. Gaudeamus, Helsinki, 155–183

 

Perheystävällinen diili on sekä lasten että työnantajien etu

blogibanneri_parassyy_584x100

 

 

shutterstock_287793017

Oletko jo tutustunut ”Perheystävälliseen diiliin? Perheystävällinen työpaikka ja perheystävällisten ratkaisujen tulisi kiinnostaa kaikkia työnantajia. Ai miksi? Hyvä ja keskeinen kysymys, johon yritän vastata.

Lastensuojelun ammattilaisena perustelen perheystävällisyyttä lapsen edun ensisijaisuudella. Suomalainen yhteiskunta – hyvinvointivaltiomme – tulee kunnioittaa lapsen oikeuksia kaikissa päätöksissä ja jokaisessa ratkaisussa. Vanhempien työelämä vaikuttaa olennaisesti lasten elämään. Perheystävälliset ratkaisut, jotka auttavat vanhempia arjen hallinnassa ja perheen- ja työelämän yhteensovittamisessa, ovat näin ollen ennen kaikkea lapsen etu.

On muistettava, että tarpeet perheystävällisiin ratkaisuihin eivät koske ainoastaan pienten lasten vanhempia. Yhtä lailla teini-ikäinen nuori voi tarvita vanhempansa läsnäoloa ja huomiota. Tai perheessä voi tapahtua jokin muu akuutti asia, esimerkiksi puolison vakava sairastuminen joka hetkellisesti vaatii työelämältä joustoa. Puhumattakaan tilanteesta jolloin työntekijän iäkäs vanhempi tarvitsee apua tai hoivaa.

Perheystävällinen työpaikka huomioi erilaisia perhetilanteita ja antaa kaikille työntekijöilleen mahdollisuuden vaikuttaa työntekoon ja työoloihin sekä  joustomahdollisuuden mikäli tilanne niin vaatii. Tämä on inhimillistä ja empaattista johtamista, joka jo sinänsä on merkittävä ja tarpeeksi painava syy perheystävällisyyteen.

Mutta! Perheystävällisyys on myös taloudellisesti kannattavaa, jopa erittäin hyvä investointi. Löytyy tutkittua tietoa siitä, että perheystävälliset ratkaisut palvelevat sekä työntekijää että työnantajaa. Muuttamalla työyhteisöjämme perheystävällisempään suuntaan saamme motivoituneempia työntekijöitä, jotka ovat myös sitoutuneempia työtehtäväänsä ja pysyvät lojaaleina työnantajalleen. Työhyvinvoinnin ja työssä viihtyvyyden kasvaessa myös sairauspoissaolot vähenevät, työntekijöiden vaihtuvuus vähenee ja työsuoritukset – sekä laatu että tehokkuus – paranevat.

Perheystävälliset joustot tai perheystävällinen johtaminen ei ole vaikeaa. Tämä vaatii itse asiassa vain johtajilta oikeaa asennetta ja tahtotilaa. Jos johtajat läpi organisaation uskovat perheystävällisyyteen, näkevät sen mahdollisuudet ja edut, ei ole mitään estettä lähteä kehittämään uusia perheystävällisiä ratkaisuja. Haastankin sinut mukaan tekemään perheystävällistä diiliä! Se kannattaa!

Pia Sundell
Kirjoittaja on Barnavårdsföreningen i Finland r.f:n toiminnanjohtaja ja osallistuu Perheystävälliseen Diiliin

diiliVäestöliitto järjestää viihteelllisen shown – Perheystävällinen Diili – työpaikat tentissä! – Porin SuomiAreenalla maanantaina 11.7. klo 17 – 18.15 Kaupungintalon pihalla.

Diilissä työpaikkoja haastatellaan perheystävällisyydestä. Kansanedustaja Hjallis Harkimo selvittää paikallaolevien viiden työpaikan perheystävällisyyttä. Väestöliiton varapuheenjohtaja Marianne Heikkilä toimii avustajana. Tilaisuudessa nostetaan herkullisella tavalla työn ja perheen yhteensovittamista esille. Kisaamassa joukko mielenkiintoisia suomalaisia työnantajia!

 

Vastuutaan pakeneva vanhempi

shutterstock_248899603Suomessa oli vuonna 2014 yhden vanhemman perheitä 118 315 ja lapsia näissä perheissä oli 179 690. Näin suureen joukkoon mahtuu kaikenlaisia isiä ja äitejä.

Jokainen meistä tietää todennäköisesti vähintään yhden miehen, joka ei kanna vastuutaan lapsensa hoidosta ja kasvatuksesta. Hän on kadonnut lapsen elämästä. Samoin jokainen tietää todennäköisesti yhden naisen, joka omii lapsen itselleen tekemällä isälle mahdottomaksi, tai kaikin keinoin vaikeaksi osallistua täysipainoisesti lapsensa elämään. Toisin sanoen vieraannuttaa lasta isästä. Tätä tapahtuu toki myös toisinpäin, äiti hylkää lapsen ja isä vieraannuttaa. Ongelma on kuitenkin vahvasti sukupuolittunut. Valtaosa lapsista päätyy eron jälkeen asumaan äidille. Taustalla ei aina ole reilu sopimus tai lapsen etu (hs.fi).

Syitä niin miehen kuin naisen itsekkääseen ja lapsen edunvastaiseen käytökseen on monia. Osan selittävät mielenterveys- ja päihdeongelmat, riitaisat erot ja katkeruus. Osaan ei kukaan keksi mitään järkiperäistä selitystä. Olivat syyt mitä tahansa, suurimpia kärsijöitä ovat lapset.

Vastuuta pakoileva isä jättää lapsen yksin äidin kasvatettavaksi, vaille isää ja miehen mallia. Vaille kahden vanhemman tuomaa turvaa ja rikkautta. Samaa hallaa tekee lapsen isästä vieraannuttava äiti. Tämänkaltaiset vanhemmat vievät lapselta oikeuden molempiin vanhempiin.

Onneksi suurin osa isistä ja äideistä kykenee ajattelemaan lapsen etua ennen omaansa. Kuitenkin tämä pieni joukko isiä ja äitejä, jotka eivät tähän kykene, aiheuttavat suuren määrän kärsimystä lapsille, yksin- tai poistyönnetylle vanhemmalle, heidän uusille puolisoilleen, isovanhemmille ja lapsen elämään liittyville ihmisille. He myös ruuhkauttavat lastenvalvojat, lastensuojelun, käräjäoikeudet, perheneuvolat ja järjestöt, jotka tarjoavat apua lapsille ja lapsiperheille.

Mitä jos kaikki me miehet alkaisimme pitää huolen siitä, ettei yksikään tällainen lapsensa hyljännyt mies saa istua rauhassa ilman pientä muistutusta: teet väärin lastasi kohtaan! Kanna vastuusi!

Samoin kaikki naiset voisivat tehdä selväksi itsekkäästi lapsensa omivalle naisille: teet väärin lastasi kohtaan! Ajattele lapsesi parasta!

Onneksi valtaosa aikuisista osaa miettiä lapsen parasta. Tämä suuri joukko voisi puhua mies miehelle ja nainen naiselle ja puolustaa äänekkäästi lapsen oikeutta olla etusijalla ja riitojen ulkopuolella. Yritämmehän me aikuiset opettaa lapsiakin, ettei saa kiusata. Vastuutaan pakoileva vanhempi, tai mielivaltaisesti lapsen itselleen omiva tekee juuri tätä. Hän kiusaa. Lastaan, toista vanhempaa ja isoa joukkoa muita lapsen lähellä olevia tahoja.

Vahvempi perhepolitiikka edistäisi lapsen oikeuksia

Maria Kaisa Aula

AulaMaria-Kaisa_004”Lapsen tulisi kasvaa perheessä onnellisuuden, rakkauden ja ymmärtämyksen ilmapiirissä” .

Tänään 25-vuotta täyttävän YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen alkulause on harvinaisen osuva.

Kyselin lapsiasiavaltuutetun työssäni usein lapsilta heidän hyvin- ja pahoinvoinnistaan. Vastaukset kietoutuivat paljolti perheen ihmissuhteiden ympärille. Läheiset ja sujuvat suhteet omiin vanhempiin, sisaruksiin ja isovanhempiin sekä kodin sopuisa arki kannattelevat lapsen hyvää elämää. Varjoisina puolina lapset mainitsevat riidat kotona, epätasapuolisen kohtelun kokemukset, kiireen ja yksinäisyyden.

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus korostaa vanhempien velvollisuuksia. YK-sopimuksen mukaan vanhemmilla on ensisijainen ja yhteinen vastuu lapsen kasvatuksesta. Julkisen vallan pitää tukea vanhempia heidän tehtävässään kasvattajina ja huolenpitäjinä. Sekä julkisen vallan että vanhempien tulee toimia lapsen edun mukaisesti. Molempien pitää myös ottaa selvää lapsen mielipiteistä silloin, kun he tekevät lapsia koskevia päätöksiä. Lapsella on oikeus tuntea sukunsa ja pitää yhteyttä sukuunsa.

Ovatko asiat sitten kehittyneet hyvään suuntaan YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen aikana? Ovatko lapsen oikeudet vaikuttaneet Suomessa lapsen ihmissuhteiden ja perheen tueksi?

Kyllä ja ei. Myönteistä kehitystä on toki paljon. Lasten ja vanhempien suhteissa Suomi menestyy varsin hyvin YK:n kansainvälisissä vertailuissa. Lasten omassa elämään tyytyväisyydessä Suomi oli vuonna 2013 rikkaista maista 4. sijalla. Kun vertailtiin, miten helpoksi lapset kokevat puhumisen äidille ja isälle, Suomi tuli kuudenneksi. Suomessa 86,6 prosenttia 11-15-vuotiaista piti helppona puhua asioistaan äidille ja 72,5 prosenttia piti helppona puhua asioistaan isälle. Hollanti oli näissä mittareissa ykkönen.

Kotien kasvatuskulttuuri on muuttunut hyvään suuntaan viime vuosikymmenten aikana. Fyysinen kuritusväkivalta on vähentynyt roimasti. Tukistamista ja etenkin piiskaamista on paljon vähemmän kuin aiemmin. Vielä kuitenkin muutama prosentti lapsista kokee usein myös kovakouraista, väkivaltaista kasvatusta. Henkinen väkivalta ei ole vähentynyt yhtä paljon. Noin joka kymmenes 6. ja 9. luokkalainen on elämänsä aikana kokenut usein henkistä väkivaltaa.

Vanhempien ja nuorten välinen keskusteluyhteys on myös parantunut viimeisten 10 vuoden aikana. Aikuiset selvittävät lasten mielipiteitä ja kodeissa keskustellaan. Lapset uskaltavat sanoa mielipiteensä. Entistä suurempi osa eli 90 % lapsista kokee myös vanhempien tukevan heidän koulutyötään.

Kouluterveyskyselyn mukaan kuitenkin vielä 8 % yläkouluikäisistä ei juuri koskaan pysty keskustelemaan vanhempiensa kanssa omista asioistaan. Osuus oli tosin 2000-luvun alkupuolella vielä 14 prosenttia. Eli parempaan suuntaan on menty.

Kasvatuskeskustelua käydään julkisuudessakin enemmän kuin pitkiin aikoihin. Monet vanhemmat lukevat kasvatusoppaita, seuraavat nettipalstoja, pohdiskelevat kasvatusasioita muiden vanhempien kanssa, kipuilevat virheitään ja tekevät parannusta äksyilyistään ja ainakin haluaisivat tehdä enemmän osa-aikatyötä.

Lasten ja vanhempien läheisten suhteiden ja hyvän koti-ilmapiirin puolesta myös Väestöliitossa asiantuntijat tekevät työtä päivittäin: parisuhteiden jatkuvuutta tuetaan, autetaan erotilanteissa, annetaan kasvatusvinkkejä, järjestetään kotiapua, kehitetään perheystävällisiä työpaikkoja. Perheiden erilaisuus ja moninaisuus tunnistetaan.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus ei jätä lapsen hyvinvointia perheen yksityisasiaksi. Lapset eivät ole vanhempien omaisuutta. Aina asiat eivät suju onnellisuuden, rakkauden ja ymmärtämyksen ilmapiirissä. Lapsen oikeuksien sopimus on perhettä arvostava, mutta se ei myöskään salli lapsen jättämistä yksin silloin kun aikuiset käyttävät valtaansa tai asemaansa väärin. YK-sopimus ei myöskään salli vanhempien jättämistä yksin kasvatustehtävässään. Julkisella vallalla, valtiolla ja kunnilla, on vastuunsa tukea jokaisen perheenjäsenen ihmisoikeuksien toteutumista.

Lasten suuren enemmistön kannalta asiat ovat kehittyneet Suomessa erittäin hyvin. Mutta entä se 8 prosenttia nuorista, jotka eivät pysty juuri koskaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa omista asioistaan? 10 prosenttia, joka kokee usein kotonaan henkistä väkivaltaa? Tai se 3 prosenttia, joka kokee fyysistä väkivaltaa kasvatuksessa? Entä 10 prosenttia, joka ei koe saavansa yläkoulussa vanhempien tukea koulunkäyntiinsä? Olemmeko onnistuneet tukemaan heitä ja heidän vanhempiaan?

Lastensuojelun asiakkuuksien ja huostaanottojenkin määrä on lisääntynyt vuoden 1987 lopulta lähtien tasaista tahtia. Avohuollon asiakkaina oli 2012 noin 7 prosenttia alle 18-vuotiaista mutta heidän saamastaan konkreettisesta tuesta ei koota tietoa. Etenkin 2000-luvulla ovat kasvussa olleet nuorten 16-17-vuotiaiden sijoitukset kodin ulkopuolelle. Vuoden 2012 aikana huostassa oli 16-17-vuotiaista lähes 3 prosenttia. Määrät ovat kaksin-kolminkertaistuneet.

On tärkeää, että lastensuojelu toimii aktiivisesti. Mutta ovatko lastensuojelun toimet julkisen vallan ainoita vastauksia vanhempien tarvitsemaan tukeen kasvattajina? Pelkään pahoin, että liian usein ovat. Lastensuojelu tekee palokuntatyötä. Ei ole mikään ihme, että lastensuojelu on kriisissä. Asiakasmäärät ovat kasvaneet sellaista vauhtia että työntekijät uupuvat eikä lasten ja perheiden aito kohtaaminen onnistu. Lastensuojelun maine kärsii ja vanhemmat kokevat sen ”leimaavaksi”.

Kasvatuksen tukea ja vanhempien neuvontaa kyllä tehdään erilaisina hankkeina ja projekteina hyvinkin ansiokkaasti. Monet järjestöt tekevät parhaansa. Lopputulos kuitenkin jää epätasaiseksi eikä tavoita läheskään kaikkia avun tarvitsijoita riittävän aikaisessa vaiheessa. Kotiin tulevaa apua on liian vähän. Neuvola-aikana yhteyksiä palveluihin löytyy helpommin kuin murrosikäisen nuoren kasvatushaasteissa.

Samaan aikaan valtiovallan virallisissa linjauksissa perheestä puhutaan entistä vähemmän. Perhepolitiikan teemoja saa hakemalla hakea esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön seuraavan hallituksen tueksi laatimasta tulevaisuuskatsauksesta. Ei siellä kyllä mainita lastensuojeluakaan eikä kotikasvatuksen tukemista.

Kunnissa yritetään lasten ja perheiden palveluita koota ja organisoida paremmin mutta se ei ole helppoa ilman yhteistä kansallista johtotähteä. Kyse ei ole vain ”sote-ratkaisusta” vaan varhaiskasvatuksen, koulun, oppilashuollon, lastensuojelun, nuorisotyön, vapaa-ajan, terveyden ja yhdyskuntasuunnittelun kokonaisuuden asioista.

YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli pari vuotta sitten Suomelle kokonaisvaltaisempaa lapsi- ja perhepolitiikkaa. Asia ei ole edistynyt. Vahvempi perheiden kasvatustyön tuki ja vahvempi perhepolitiikka tukisi myös lapsen oikeuksien toteutumista.

Perhe on lapsen hyvinvoinnin kannattelija. Vanhempien ajoissa saama tuki auttaa myös lasta ja nuorta. Miksi perheellä on niin vähän sijaa julkisen vallan linjauksissa? Perhekeskeisempää politiikkaa tarvitaan lasten hyvinvoinnin tueksi.

Maria Kaisa Aula on Väestöliiton puheenjohtaja