En mä leikkinyt jätkää, mä olin jätkä

Transnuoren aatteita 2

Ajattelin jo ala-asteikäisenä olevani poika, ainakin sisältä. Muistan, kun olin kolmannella luokalla ja toivoin, että kehoni muuttuisi yön aikana pojan kehoksi. Sama toive on mielessä edelleen. Viidennellä luokalla tajusin olevani transsukupuolinen.

Kaverini kertoi mulle, että nykyään ”tyttöjä voidaan muuttaa lääkärissä pojiksi lääkkeillä ja leikkauksilla” ja toisinpäin. Ilmaisu annettakoon kaverilleni anteeksi, sen verran pieniä oltiin tuolloin. Sen jälkeen kuitenkin etsin kotona tietokoneella netistä tietoa asiasta ja ymmärsin. Kerroin pian sen jälkeen samaiselle kaverilleni miltä musta tuntuu. Aina ei voi etukäteen tietää, miten ihmiset suhtautuvat sellaiseen asiaan. Onneksi kaverini otti asian hyvin ja oli todella ymmärtäväinen. Se oli minulle todella tärkeää, sillä sen jälkeen uskalsin olla vielä avoimemmin oma itseni. Sen jälkeen pystyin rauhassa alkaa suunnittelemaan muille kertomista.

Ala-asteella mua kiusattiin jonkin verran koulussa. Minulle huudeltiin välillä todella ikäviä ja törkeitä asioita. Tyypillistä oli mun pukeutumisesta ja pojille tyypillisestä käyttäytymisestä kuittailu. Joidenkin mielestä yritin leikkiä jätkää, mutta en mä leikkinyt. Olin oma itseni. Tottakai silloin ne sanat tuntuivat pahalta, mutta pyrin vain olemaan välittämättä. Outoa oli, että opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen juurikaan. Kiusaaminen onneksi loppui reilusti ennen ala-asteen loppua. Kiusaamisen loppumiseen vaikutti esimerkiksi se, että kiusaajat huomasivat, että en välittänyt heidän sanoistaan. Puhuin asiasta vanhemmilleni ja läheisimmille ystäville, joilta sain tukea ja voimaa sinä aikana.

Lapsena löysin paljon kavereita harrastusten parista, vaikkei niitä koulussa niinkään ollut.  Harrastin pitkään jalkapalloa ja jääkiekkoa. Lopetin molemmat tänä vuonna. Jälkeenpäin on jäänyt vähän harmittamaan ja tahtoisinkin jatkaa jalkapalloa jossain harrasteporukassa.

Olisi ollut mahtavaa päästä pelaamaan jalkapalloa poikien joukkueeseen, mutta en uskaltanut mennä, koska en uskonut pärjääväni. Mahdollisesti myöhemmin hormoneita jonkin aikaa käyttäneenä voisin yrittää johonkin joukkueeseen. Isommissa kaupungeissa on sekajoukkueita ja sellainen olisi mahtava munkin kotikaupungissa.

Suurin osa mun kavereista on ottanut hyvin mun lähtemisen sukupuolenkorjausprosessiin. Vain muutama laittoi muhun välit poikki, todennäköisesti siksi, että he ehkä ajattelivat mun muuttuvan ihan toiseksi ihmiseksi, vaikka ei se niin mene. Kaikki todelliset ystävät ovat kuitenkin pysyneet. Mun ystävät on mun tukijoukko ja turva. Heille on todella helppo puhua varsinkin silloin kun aikuiset eivät ymmärrä. Oon heistä jokaisesta kiitollinen. Musta jokaisen pitäisi kerätä ympärilleen perheen lisäksi myös joukko luotettavia ystäviä.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias nuori. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Oikeus olla oma itsensä tyttönä, poikana ja siltä väliltä

Lapsiasiavaltuutetun tehtävissä aikoinaan keskustelin usein lasten ja nuorten kanssa ihmisoikeuksista. Pohdimme, mikä on niissä kaikkein tärkeintä.

Monta kertaa päädyimme samaan lopputulokseen: tärkeintä on oikeus olla oma itsensä ja vaikka erilainen kuin muut. Lapset ja nuoret kokevat paljon painetta olla samanlainen kuin muut ja vastata ulkopuolisia odotuksia.

Oikeudessa olla oma itsensä on kyse yhdenvertaisuudesta ja siitä, että lasta tai nuorten ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa tai sisaruksiensa ominaisuuksien takia, ei rodun, kielen, mielipiteen, alkuperän, uskonnon, ihonvärin tai sukupuolen.

Tämä on toki monessa laissa huomattu ja aikuisia patistettu toimimaan syrjinnän estämiseksi. Esimerkiksi koulujen pitää nykyisin tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma. Luin omien lasteni koulun suunnitelman. Siellä käsiteltiin perusteellisesti maahanmuuttajien syrjintää ja kiusaamista. Hyvä näin, mutta suunnitelmassa ei puhuttu mitään sukupuolen moninaisuudesta tai sukupuolivähemmistöjen syrjinnän ehkäisystä.

Kuitenkin juuri sukupuoleen ja sen moninaisuuteen liittyvä kiusaaminen ja syrjintä ovat lasten ja nuorten arjessa usein kaikkein vaikeinta ja satuttavinta.

Sukupuoli ei ole on/off –kategoria vaan pikemminkin jatkumo. Kaikki lapset eivät ole varmoja siitä, ovatko he tyttöjä vai poikia, tai heidän käsityksensä asiasta voivat olla muuttuvia. Kaikki tytöt eivät ole tyttöjä samalla tavalla eivätkä kaikki pojat ole samanlaisia.  Eikä tällä tarvitse olla välttämättä tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa, joka on vielä asia erikseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskysely (2015) tuotti tietoa lasten hyvinvoinnista myös sukupuolen moninaisuuden ja seksuaalisen suuntautumisen kannalta.  Kyselyn tulokset olivat surullisia. Ne kertoivat, että omaan sukupuoleensa tai molempiin sukupuoliin ihastuneet yläkoululaiset olivat huomattavasti yksinäisempiä ja kiusatumpia kuin muut nuoret.

Kaikista 8. ja 9. luokkalaisista pojista 12 prosentilla ja tytöistä 6 prosentilla ei ollut yhtään läheistä ystävää. Mutta pojista jotka olivat ihastuneet samaa tai molempia sukupuolia oleviin peräti 30 prosenttia ja tytöistä 13 prosenttia oli ilman yhtään läheistä ystävää.

Sama ero näkyi koulukiusaamisessa. Vähintään kerran viikossa kiusatuksi joutui vuonna 2015 kuusi prosenttia perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaista. Samaan tai molempiin sukupuoliin ihastuneista pojista peräti 33 % koki itsensä kiusatuksi säännöllisesti ja tytöistä vastaavasti 13 prosenttia.

Ainakin kotona jokaisen pitäisi pystyä olemaan oma itsensä ja vaikka erilainen kuin muut. Omien huolten ja ilojen jakaminen omien vanhempien kanssa sekä kannustava kodin ilmapiiri on lasten ja nuorten mielenterveyden perusta.

Sukupuolen moninaisuus ja oman nuoren kuuluminen sukupuolivähemmistöön ei ole vanhemmillekaan niin yksinkertainen asia kohdata. Yläluokkalaisilla, jotka olivat ihastuneet samaan tai molempiin sukupuoliin tilanne kotona oli paljon huonompi kuin nuorilla keskimäärin. Heistä peräti 25 % eli joka neljäs koki keskusteluvaikeuksia vanhempiensa kanssa. Nuorista keskimäärin vastaavasti noin kahdeksan prosenttia ei juuri koskaan pysty keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan.

Samaan tai molempiin sukupuoliin ihastuneita oli Kouluterveyskyselyssä 2015 kaiken kaikkiaan 6 % perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisista.

Lasten hyvinvointia kannattelevat läheiset ihmissuhteet: omat vanhemmat, muut aikuiset ja kaverit.  Ajattelepa itsesi tilanteeseen, jossa et voi olla oma itsesi kotona etkä koulussa. Lapselle ja nuorelle se on suuri mielenterveyden uhka ja horjuttaja.

Nuorten hyvinvoinnin turvaamisen ja edistämisen kannalta on tärkeää, että Suomessa lisätään tietoa sukupuolen moninaisuudesta sekä myös transihmisyydestä. Tämä edellyttää, että varhaiskasvatuksen ja opetuksen sekä hoitoalan ammattilaisilla on sukupuolen moninaisuudesta asiallista tietoa sekä välineitä tukea lapsia, nuoria sekä heidän vanhempiaan asiassa, joka voi olla monelle vieras.

Väestöliitto on vanhemmuuden tuen sekä perheen ihmissuhteiden asiantuntija ja edistäjä. Haluamme olla mukana helpottamassa sukupuolisesti eri tavoin suuntautuneiden ja transnuorten elämää auttamalla lasten ja nuorten vanhempia ymmärtämään ja hyväksymään omat lapsensa sellaisina Luojan luomina kuin he ovat.

Oma erityiskysymyksensä on alaikäisten sukupuolen vahvistamismenettely, josta on käyty paljon keskustelua muissa Pohjoismaissa. Tanskassa ja Ruotsissa sukupuolen vahvistaminen on mahdollista yli 18-vuotiaille ja Norjassa jo 16-vuotiaille. Ruotsissa on valmistelussa ikärajan alentaminen. Mahdolliset muutokset tulee valmistella YK:n lapsen oikeuksien sopimus huomioiden siten, että lapsen edun sekä lapsen osallisuuden ja lapsen kuulemisen periaatteet toteutuvat uudistuksessa.

Hyvää Pride-kulkuetta !

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Väestöliiton kannanotto sukupuolen moninaisuuden tunnustavan lainsäädännön valmistelusta

 

Kiusa se on pienikin kiusa

Lapsi tarvitsee kavereita. Ryhmässä lapsi saa iloa ja riemua, yhteen kuuluvutta ja samankaltaisuuden kokemusta. Siellä saa olla rento. Toisten lasten kanssa ei tarvitse olla se pieni ja kasvatuksen kohteena, kuten aikuisten kanssa. Leikin ja uteliaisuuden kautta opitaan sosiaalisia taitoja aikuisten turvallisella tuella. Unelmamaailmassako?

Hiekkalaatikoilla, hoitopaikoissa, koulun pihoilla monenlaiset erityiset lapset opettelevat ryhmätaitoja. Jokaisella on joku omanlainen piirre. Aina voi löytää syyn alkaa syrjiä. Kiusaaminen tarkoittaa, että joku masinoi pahantahtoisia tekoja. Ne kohdistuvat yhteen ja samaan henkilöön toistuvasti. Vaikka ne tehtäisiin ajattelemattomuuksissaan tai hymy huulilla, ne aiheuttavat mielipahaa, henkistä kärsimystä. Se on väkivaltaa, vaikka kiusaajakaan ei sitä aina tajua. Tehdäänhän niin telkkarissakin tai kotona. Kiusaaja matkii jotain, mitä näki jossain tai on itse kokenut. Tai testaa, voiko näin tehdä. Lapset ovat lapsellisia. Ikävä kyllä, se ei tee kohteen tilannetta yhtään helpommaksi. Hänen maailmansa voi sortua.

Sehän on vain leikkiä! kuittaa lapsi. Sehän on vain leikkiä! tumaa moni aikuinenkin. Ainahan lapset ovat huudelleet ja tönineet, itkeneet ja selvinneet. Paitsi etteivät ole. Meillä mielenterveyden ongelmat, synkkyys ja päihteet kaatavat jo nuorisoa ja koko kansantaloutta aivan liikaa.

Ellei kiusaamiseen puututa, kohteeksi joutunut kokee toistuvasti tuskaa: Olen huono, ulkopuolinen, halveksittu! Olen yksin, en kuulukaan ystävien joukkoon. Minussa on jotakin vialla. Joku asia minussa on oltava pielessä, kun en millään pärjää. En onnistu, en osaa! Yhä uudelleen toiset lapset osoittavat yhden olevan huonompi, ulkopuolinen ja yksin. Yhä uudelleen hän kärsii ja usko muuttuu tiedoksi. Kiusaamisen haitat kasvavat kiusaamisen pitkittyessä.

Kun simputustilanteet jatkuvat, syntyy uskomus, että minussa on todellakin vikaa. Tämä usko rakentuu osaksi itseä ja minäkuvaa. Huono-minä tulee leikkiin, huono-minä tulee kouluun, huono-minä kysyy, jos saisi sanoa tähän jotakin. Lapsi alkaa olla varuillaan ja epävarma. Ristiriitainen käsitys itsestä kuluttaa voimia. Tulee unihäiriöitä ja ärtyisyyttä, itkuisuutta ja outoa takertumista. Turvallisen maailmankuvan mureneminen nostaa stressitasoa. Lapsi alkaa vältellä lapsiryhmää ja vetäytyä. Hän uskoo, ettei voi enää ikinä olla tasavertainen, turvassa ja yksi joukosta. Hän ei voi enää kokea lähimmässä tukiverkossaan hyvinvointia ja voimaantumista.

Kun lapsi on sen karun asian kanssa yksin, kasvotusten, ettei pysty riittävästi ymmärtämään ja ennakoimaan tapahtumia, hän menettää otteensa elämänhallintaan. Hänen unelmansa elämässä pärjäämisestä haihtuu taivaan tuuliin. Hänellä ei olekaan oikeita taitoja. Hänestä tuntuu, että hänen tekonsa ja olemassaolonsa kääntyvät aina häntä vastaan. Hän ei merkitse mitään muille. Parempi kun häntä ei ollenkaan olisi. Tämä voi huonontaa ratkaisevasti lapsen psyykkistä ja fyysistä terveydentilaa.

Kokemus erilaisuudesta, huonommuudesta ja varuillaanolosta seuraa ihmistä usein koko elämän. Kalvava epäusko omasta kelpaavuudesta ja hämmennys siitä, ettei lopulta kuitenkaan osaa olla oikein. Ikuinen pelko selkäänpuukotuksesta ja epäluottamus, kun saa myönteistä palautetta. Loputon syrjään jättäytyminen ja oman pelon muurin taa piiloutuminen.

Lapsia ei saa jättää yksin. Lapset vasta opettelevat sosiaalisia taitoja. Jos syrjään jäävälle sanotaan, että lasten on opittava ratkomaan omat riitansa, tehdään tyrmistyttävä virhe. Jos toistuvasti pulassa oleva lapsi jätetään vaille lohtua ja syliä. Jos kiusaamista ei nähdä eikä siihen puututa, aikuiset vetäytyvät törkeällä tavalla aikuisten vastuusta. Pienten lasten kiusa ei ole pienempää kuin isojen. Pienet lapset uskovat helpommin olevansa huonoja. Ja se usko voi olla pysyvä.

Kaikki olemme omalla tavalla omituisia ja erityisiä. Ollaan rohkeasti. Samanlaisuuden vaatimus ei lähde lapsista, elleivät aikuiset tuo sitä heille. Heitetään sana ”erilaisuus” roskiin. Opetetaan hyväksyntää ja hyväntahtoisuutta. Ollaan vain jokainen yksilöitä, hyviä jossain ja jossain ei ehkä parhaita, monenlaisia ja monianaisuudessamme täynnä mahdollisuuksia ja yllätyksiä.

Päivähoito ja varhaiskasvatus ovat peruskoulua aiemman aitiopaikan toimijoita. Syrjäytymisen ennaltaehkäisy alkaa sieltä. Aikuisten täytyy puuttua rakentavasti lasten oireisiin ja aitoon hätään. Jos lapsiryhmän puuhiin ei puututa, ryhmän säännöt muotoutuvat lasten lapsellisten sääntöjen mukaan. Ne voivat olla hyvät tai huonot. Riippuu määrätietoisten lasten mielen tasapainosta ja sosiaalisista taidoista. Tai vanhimman tai vahvimman lapsen.

Meillä ei ole varaa näin sattumanvaraisesti arpoa lasten hyvinvointia ja tulevaisuutta. Jokainen erityinen lapsi ansaitsee myönteisen minäkuvan pienestä pitäen.

Hei, olen Mari, koulukiusaaja

BÄNG! Siinä se on Järkkymätön todistusaineisto läpsähtää vasten kasvojani. En voi perääntyä. Olen koulukiusaaja. Siinä se lukee omalla 10-vuotiaan käsialalla kirjoitettuna. ”Inhoan: Saddam Husseinia, sotaa, rasisteja, humalaisia ja Poikaa”. Sama toistuu seuraavassa ja sitä seuraavassa Ystävä-kirjassa.

Olemme kokoontuneet vuosien tauon jälkeen vanhojen luokkakavereiden kesken viettämään yhteistä viikonloppua. Mukana on tuotu muistoja, valokuvia ja niitä Ystäväni-kirjoja. Niitä luetaan ja nauretaan yhdessä haaveammateille ja lapsena ihailluille asioille. ”Asioita, joita inhoan” kohdassa toistuu Saddam Hussein, sota, rasismi ja tyttöjen kirjoittamana- Poika. Poika on päässyt aika kovaan seuraan. Vitsailemme siitä nytkin. Miksi ihmeessä olen kirjoittanut inhoavani Poikaa, vaikka en inhonnut? Siksikö, että niin vain piti kirjoittaa, koska kaikkien tyttöjen piti syystä tai toisesta inhota tätä yhtä Poikaa. En ole uskaltanut tai osannut sanoa omaa mielipidettäni. Olen lähtenyt mukaan porukkaan, en ole vaiennut. En ole puolustanut.

Poikaa verrattiin tuon tuostakin Vaahteramäen Eemeliin. Sen leiman hän sai jo ensimmäisellä luokalla. Ei hän pahaa tehnyt tai ollut ilkeä. Hän keksi uusia ideoita, jotka aina ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Hän oli verbaalisesti lahjakas, huumorintajuinen ja innostunut. Ominaisuuksia, joita aikuisena arvostetaan työmaailmassa verhoten samat asiat termein ”innovatiivinen, oma- aloitteinen, työtä pelkäämätön…”

Poika oli myös jo ensimmäisiltä luokilta asti pakahtua ihastukseensa. Luokan Johanna oli hänen silmissään kauneinta ja ihaninta mitä maa päällään kantoi. Sen sijaan, että toiset pojat tyytyivät ilmaisemaan ihastuksensa ruokajonossa tönäisemällä tai letistä vetäisemällä, Poika teki kaikille selväksi, että hän oli palavan rakastunut Johannaan. Epäilemättä se oli kiusallista Johannalle. Kovin pahaa kaunaa siitä Johanna ei kanna, sillä hän on nyt aikuisena nimennyt oman poikansa Pojan kaimaksi.

Tämän kaiken toteaminen, tajuaminen ja tunnustaminen vielä kahden vuosikymmenen jälkeen on niin hämmentävää, etten uskalla edes ajatella, miltä Pojasta mahtaa tuntua. Olla vuodesta toiseen luokan pelle, leimaansa ei saanut pyyhittyä pois. Kun luokassa oli meteliä tai häirintää oppitunnilla- Poika sai kantaa vastuun. Oli vuodesta toiseen massan silmätikku.

Olen pitänyt itseäni aina kilttinä tyttönä ja ollut ylpeä tästä statuksesta. Olen kertonut rehvastellen ympärilleni, että olen saanut kasvaa ainutlaatuisessa koululuokassa, jossa ei ollut kiusaamista. En ole itse kokenut koulukiusaamista enkä varsinkaan itse kiusannut ketään. Tämä uskomus on nyt romutettu. Olen koulukiusaaja. Ja tavattoman pahoillani siitä.

– Poika on lukenut tämän tekstin ja antanut luvan julkaisemiselle

Lisää aiheesta:

Ohjeita vanhemmille: Kiusaaminen
Nuorten netiketti
Puutunko kiusaamiseen?
Kevyttä kiusaa netissä?