Tag Archives: kotihoidon tuki

Suhteellisuudentajua perhevapaakeskusteluun

Posted on by
Vastaus

Moni perhevapaauudistaja katsoo Ruotsiin. Elinkeinoelämä ihastelee alle 3-vuotiaiden lasten äitien meitä korkeampaa työllisyysastetta. Ratkaisuksi tarjotaan pienten lasten kotihoidon tuen keston lyhentämistä  mutta ei ansiosidonnaisen vapaan pidentämistä.

Sukupuolten tasa-arvon kannalta  Ruotsissa huomio kiinnittyy isien Suomea ahkerampaan perhevapaiden käyttöön.  Ratkaisuksi  moni tarjoaa perhevapaiden tiukempaa kiintiöintiä isän ja äidin osuuksiin.  Esillä ovat olleet 4+4+4, 5+5+5 tai 6+6+6 – mallit.

Uudistus ei myöskään saisi maksaa mitään tai mieluummin kustannusten pitäisi vähentyä.

Suhteellisuudentajua tähän keskusteluun tuo eri pohjoismaiden perhevapaajärjestelmien vertailu, jonka Väestöntutkimuslaitos ja Ajatuspaja Agenda julkaisivat äskettäin. Ruotsin hyvät työllisyys- ja tasa-arvotulokset kyllä innostavat, mutta yhtä lailla pitäisi innostua niistä keinoista, joilla ne on saavutettu. Tältä osin suomalainen keskustelu ei ole ajan tasalla.

Ruotsissa tuloksia ei ole saavutettu tiukoilla kiintiöillä vaan joustavuudella. Isän kiintiö (3 kk) on toki kuukauden Suomea pidempi mutta ei lähelläkään kuutta kuukautta. Äidin kiintiö on sama (3 kk) ja yhteisesti jaettava osuus on 10 kk.  Perhe voi melkoisilla vapausasteilla räätälöidä omaan elämäntilanteeseensa sopivan tukikokonaisuuden.  Vapaita voi käyttää aina lapsen kouluikään asti. Vapaita voi pitää osa-aikaisesti.

Etenkin pienten lasten äidit tekevät  Ruotsissa  huomattavasti enemmän osa-aikatyötä kuin Suomessa. Tämä myös selittää korkeampaa työllisyysastetta.  Ruotsissa osa-aikainen varhaiskasvatus on yli 3-vuotiaille maksutonta (15 tuntia viikossa).

Ruotsissa perhevapaisiin käytetään Suomea huomattavasti enemmän julkisia varoja.  Vanhempainpäivärahat ovat tasoltaan Suomea korkeammat. Korvaustasot ovat etenkin pieni- ja keskituloisille Suomea anteliaammat.  Ansiosidonnaiset vapaat ovat pidemmät. Nämä varmasti houkuttavat myös isiä vapaiden pitoon.

Eli otetaan oppia Ruotsista: tehdään perhevapaista nykyistä joustavammin monimuotoisten perheiden erilaisiin arjen tilanteisiin soveltuvia ja investoidaan lapsiin ja perheisiin eli pidennetään ansiosidonnaisia vapaita.

Perhevapaiden uudistamista ei pitäisi myöskään tehdä Suomessa niin perinteisellä etujärjestövalmistelulla. Uudistusvaihtoehtojen testaajiksi tarvitaan erilaisia perheitä, isiä ja äitejä, jotka päätöksiä käytännössä tekevät.  Hallituksen kokeilukulttuuria olisi hyvä soveltaa myös perhevapaisiin. Tutkijat voivat auttaa asiakasraatien ja testiryhmien kokoamisessa.  Uudistuksen pitää toimia myös käytännössä eikä vain teoriassa.

Perhevapaakeskustelussa  vanhemmuus näyttäytyy kovin usein rasitteena  työnantajalle ja kansantaloudelle. Omien pienten lasten hoitaminen on oudoksuttava urauhrauksena. Parisuhde ja perheellistyminen eivät ole kuitenkaan pääosin talousargumenttien vaan elämän mielekkyyden punnusten varassa. Lapsethan ovat ilo eivätkä taakka.  Hyvinvointia tai kansakunnan vahvuutta ei mittaa pelkästään kansantuote vaan myös ihmisten onnellisuus.  Tähän kuuluu myös mahdollisuus omien arvojen mukaisiin valintoihin ja omaan elämään vaikuttamiseen.  Perhe on parhaimmillaan puolisoiden tiimi, joka yhteistyössä toimii lapsen parhaaksi.

Vanhempien ratkaisuihin vaikuttavat omat arvot mutta myös arjen reunaehdot. Niitä asettavat työajat, työmatkat, lapsen ominaisuudet ja tarpeet, vanhempien elämäntilanne sekä perheiden monimuotoisuus.  Suomessa tehdään vuoro-, ilta- ja yötyötä myös pikkulapsiperheissä enemmän kuin monessa muussa maassa.  Epätyypilliset työt ja yrittäjäasema asettavat omia rajojaan etenkin jos asuntolainat on samalla maksettavana. Näissä tilanteissa tarvitaan joustavuutta niin perhevapailta kuin äideiltä ja isiltäkin.

Itse asiassa pienten lasten kotihoidon tuki on ollut nykyisen järjestelmämme joustavimpia osasia koska sitä voi käyttää palvelusetelin tavoin.  Näitä hyviä puolia ei pitäisi hukata.  Joustavuutta pitää lisätä samalla kun ilman muuta isien hoitovastuuta vahvistetaan.

Mutta miten saadaan isät käyttämään edes nykyiset kahden kuukauden vapaansa? Siihen tarvitaan työpaikoilla toimintakulttuurin muutosta.  Työnantajat ovat avainasemassa siinä miten työpaikoista tehdään perheystävällisiä niin että isien osallistuminen lasten hoitoon on sääntö eikä poikkeus

Pienten lasten kotihoidon tuen suosio selittyy myös osin työelämän nykytilanteesta.  Kilpailullisuus, pitkät työpäivät, matkatyöt ja iltatyöt voivat johtaa siihen, että työelämää ja riittävän hyvän vanhemmuuden tavoitteita ei saa yhteen sovitettua. Yksinhuoltajavanhemmilla tämä on kaikkein vaikeinta.

Moni hoitaa pieniä lapsia kotona koska ei luota päivähoidon laatuun. Hoitajien pysyvyys ja osaaminen lapsen kohtaamisessa, pienet ryhmäkoot sekä lyhyet matkat auttaisivat tässä suhteessa.  Hyvä vaihtoehto on myös osa-aikatyö, jolloin lastenkin hoitopäivät jäisivät kohtuullisen pituisiksi.  Siitä kyllä lapsetkin pitävät.

Perhevapaakeskustelussa kuuluu nyt vahvimmin hyvin koulutettujen, vakituisessa työssä olevien ääni. Kannattaa kuulostella myös siinä suhteessa perheiden moninaisuutta.   Syntyvyys on  alentunut eniten heikosti koulutettujen ja vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien nuorten parissa.  Perheellistymisestä ei saa tehdä hyväosaisten etuoikeutta.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Tutustu Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen ja Ajatushautomo Agendan Kolme myyttiä perhevapaista, Pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussa –julkaisuun

Ovatko perhevapaat vain työmarkkina-asia?

Posted on by
Vastaus

Onko perhevapaiden uudistaminen pelkästään työmarkkina-asia? Onko kyse vain työllisyydestä ja tasa-arvosta vai myös lasten hyvinvoinnista? Vähentääkö uudistus lapsiköyhyyttä vai lisääkö?  Miten erilaiset tavoitteet ja monimuotoisten perheiden tarpeet yhteen sovitetaan?

Tätä soisin budjettiriiheen pian kokoontuvien ministereiden miettivän.

Hesari otsikoi äskettäin sovun perhevapaista alkavan löytyä mutta pienten lasten kotihoidon tuesta vielä kiistellään. Valmistelutyötä ennakoitiin tehtävän puhtaasti kolmikantaisesti – työntekijöiden ja työnantajien etujärjestöjen sekä valtion edustajien työryhmässä.  Pelkään pahoin, että silloin perhevapaat siirtyvät perhepolitiikan ytimestä työllisyys- ja kilpailukykyasioiksi.  Mahtaako silloin jäädä aikaa lapsivaikutusten arviointiin?

Työmarkkinajärjestöt julkistivatkin perjantaina kannanoton, jossa ne kiirehtivät hallitusta aloittamaan perhevapaauudistuksen. Tavoitteista ei löytynyt lasten hyvinvointia.

Valmistelua pitää johtaa lapsen edun periaatteen, johon valtio on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa sitoutunut. Lasten hyvinvoinnin näkökulmaa vahvistamaan tarvitaan valmisteluun lapsi- ja perhejärjestöjen sekä tutkimuksen asiantuntijat. Esimerkiksi Väestöntutkimuslaitos julkistaa lokakuussa perhevapaiden pohjoismaisen vertailun, joka antaa suhteellisuuden tajua oma järjestelmämme arviointiin.

Toivon, että puolueet ja poliittisten päättäjät itse ottavat keskeisen roolin valmistelussa. Toki työmarkkinatahoilla on siinä paikkansa, koska ne rahoittavat ansiosidonnaiset etuudet.

Mediakin voisi selvittää isien ja äitien näkemyksiä asiasta. Perheiden omat näkemykset ”kiistanalaisesta” pienten lasten kotihoidon tuesta ovat eri tavoin painottuneita kuin työmarkkinatahojen ja monien puolueidenkin. Väestöliiton perhebarometrin valossa kotihoidontuki ei näytä kiistanalaiselta vaan etenkin pienten lasten vanhempien laajasti arvostamalta.

Se ei olekaan ihme, koska lasten kotihoidon tuki on palvelusetelityyppinen ja joustava etuus, jota hyödynnetään oman perheen sisällä erilaisissa elämäntilanteissa, isovanhempien tai muun sukulaisen tai ulkopuolisen hoitajan palkkaamisessa sekä yksityisen päivähoidon ostamisessa. Näitä hyviä puolia ei pitäisi uudistuksissa menettää.

Budjettiriihestä odotan päätöstä jatkuvalle spekuloinnille vapaiden muutoksista. Lähivuodet voisi jo rauhoittaa. Perheillä on oikeus saada hyvissä ajoin tietoa, milloin mahdolliset uudistukset tulevat voimaan. Perhepolitiikan pitää olla pitkäjänteistä ja ennakoitavaa.

Perhevapaiden uudistamisen ehdotuksissa on mukana tasa-arvon kaapuun kiedottuja etuuksien tosiasiallisia leikkauksia. Etenkin nämä ovat omiaan vaikuttamaan perheiden suunnitelmiin ja jopa syntyvyyteen. Parempi olisi tehdä isompien remonttien valmistelu rauhassa ja tähdätä seuraavalle vaalikaudelle. Pienten askelten uudistamista voi tehdä toki nopeammalla tahdilla.

Monet uudistajat ovat puhuneet ”nollasummapelistä” eli siitä että ns. uutta rahaa ei uudistukseen käytetä. Miksi näin? Perheiden etuuksien reaaliarvohan on laskenut 1990-luvun alusta, lapsilisän osalta noin 30 prosenttia. Se on enemmän kuin monen muun väestöryhmän esimerkiksi eläkeläisten osalta. Uudistuksesta on vaikea saada lasten hyvinvointia ja isien hoitovastuuta lisäävää, jos ansiosidonnaista vapaata ei pidennetä. Siihen tarvitaan lisää rahaa.

Perhebarometreissä perheet toivoivat enemmän joustoa työelämään ja myös osa-aikatyön mahdollisuuksia. Ruotsissa äitien ja isien tasaisemmin jaettu hoitovastuu perustuu paljolti myös osa-aikatyön hyödyntämiseen. Lapsetkin pitävät eniten lyhyistä hoitopäivistä.

Perhevapaauudistuksen pitää tuoda enemmän joustavuutta ja vähentää jäykkyyksiä. Isille ja äideille pitää antaa mahdollisuuksia toimia myös tiiminä oman lapsensa hyvinvoinnin kannalta parhaaksi katsomallaan tavalla.

Suomessa ei ole hyvät perinteet uudistamisessa, joka perustuu tutkimukseen tai asiakaskokemukseen. Yleensä työryhmässä tai neuvottelussa päätetään poliittisesti sopivasta paketista. Jälkeenpäin sitten ihmetellään ei-toivottuja vaikutuksia ja sitä miten ihmiset käyttäytyivätkin uudistuksen jälkeen niin kovin yllättävästi.

Eikö perhevapaiden valmistelussa kannattaisi arvioida etukäteen vaikutuksia lapsiin sekä isien ja äitien todellisiin käyttäytymismuutoksiin? Olisivatko erilaisten perheiden asiakasraadit oikea tapa lähteä selvittämään parhaiten toimivaa kokonaisuutta? Mutu-tuntuma ei tähän riitä.

Mitä yksittäistä päätöstä toivoisin budjettiriihestä nuorten perheiden tueksi? Perheiden tasa-arvoa lisäisi äitiyspäivärahan alimman eli vähimmäispäivärahan tason korotus samalle tasolle kuin työmarkkinatuki. Se myös tukisi lapsiköyhyyden vähentämistä. Eniten lapsilukutoiveet ja syntyvyys ovat nimittäin vähentyneet heikossa työmarkkina-asemassa olevien ja heikosti koulutettujen parien perheissä. Perheellistymisestä ei saa tulla Suomessa hyväosaisten etuoikeus. 

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Uuden perhepolitiikan aika?

Posted on by
Vastaus

AulaMaria-Kaisa_004Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö moitiskeli kesällä Sipilän hallituksen perhepolitiikan olevan ”50-lukulaista”.  Puoluekokouspuheessaan hän vaati pidempiä vanhempainvapaita ja isäkiintiöitä sekä moitti hallituksen lapsiin ja koulutukseen kohdistuvia säästöjä sekä päivähoitomaksujen korotuksia.

Maksuton varhaiskasvatus ja pidempi ansiosidonnainen vanhempainvapaa ovat hyviä tavoitteita.  Isiä pitää kannustaa ottamaan enemmän hoitovastuuta. Mutta onko siihen paras konsti kuitenkaan pelkät kiintiöt vai tarvitaanko taloudellisia kannustimia Ruotsin tapaan sekä työelämän kulttuurin muutosta?

”Lapsille parempaa” on mainio tavoite, mutta se moitittu ”50-lukulaisuus” jäi minua vaivaamaan. Nimittäin 50-luvulla on perhepolitiikan historiassa hyvä maine.  Silloinhan päättäjät juuri investoivat perheisiin. Vieläkin juhlimme Suomen vientituotteina sotien jälkeisen perhepolitiikan innovaatiota eli äitiyspakkausta, lapsilisiä, neuvoloita ja ilmaista kouluruokaa.  Silloin aloittivat työnsä ne usein kaivatut kodinhoitajatkin.  Nämä sodan jälkeisen Suomen rohkeat panostukset ovat edelleenkin suomalaisen perhepolitiikan ytimenä.

Perhepolitiikan toinen ”kultainen vuosikymmen” oli 1980-luku, jolloin säädettiin kunnallisesta  päivähoidosta sekä luotiin päivähoidon vaihtoehdoksi pienten lasten kotihoidon tuki. Vanhempainvapaita kohennettiin ja pidennettiin.  Peruskoulukin oli jo voimissaan. Uusi lastensuojelulaki sekä lapsenhuoltolaki säädettiin sekä kiellettiin lasten ruumiillinen kuritus.

1990-luvun alussa vielä siirrettiin lapsiperheiden verovähennys lapsilisänä maksettavaksi ja viimeisteltiin päivähoidon ja valinnanvapauden ratkaisuja.  Sen jälkeen ollaan menty ”lamatunnelmissa”. Uudistukset ovat olleet pientä hienosäätöä sekä  etuuksien karsintaa.

Vaikka suomalainen perheiden tuen kokonaisuus on edelleen toki monipuolinen, on etuuksien reaalitaso hiljalleen rapautunut.  Perheiden tuki on reaaliarvoltaan monia kymmeniä prosentteja alempi kuin 1990-luvun alussa.

Tarvetta olisi helpottaa etenkin perheen ja työn sekä perheen ja opiskelun yhteensovitusta.  Ja nuorten pitäisi ensiksi edes päästä työmarkkinoille. Nuorten taloudellinen asema on heikentynyt ja epävarmuus tulevaisuudesta lykkää perheellistymisen ratkaisuja. Kun ensisynnyttäjien keski-ikä lähenee 30 vuotta, jää todennäköisesti monia toivottuja lapsia syntymättä ja tahaton lapsettomuus lisääntyy.

Ratkaistava ongelma on taloudellinen eriarvoistuminen. Perhebarometri antoi vakavia signaaleja siitä, että heikossa työmarkkina-asemassa olevat ja heikosti koulutetut eivät enää suunnittelekaan perheellistymistä siten kuin aikaisemmin.

Miten pienituloisia ja nuoria perheitä tuettaisiin enemmän? Ensimmäisenä tulee mieleen opintorahan huoltajakorotus. Moni tarjoaa ratkaisuksi lapsilisien korottamista sekä niiden verottamista pois hyvätuloisilta, mutta silläkin on omat vaikeasti ennakoitavat haittavaikutuksensa.

Perheiden tukien pitäisi tunnistaa paremmin perheiden erilaisuutta ja monimuotoisuutta eli yksinhuoltajia, sateenkaariperheitä, monikkoperheitä sekä monilapsisia perheitä.

Nykyinen keskustelu käy yksin työkeskeisyyden ehdoilla.  Esimerkiksi perheen ja työn yhdistämisen haasteet ovat erilaisia yhden lapsen tai 3-4 lapsen perheessä.  Kolmen tai useamman lapsen perheisiin syntyy kuitenkin nyt yli puolet kaikista lapsista.  Tiedämmekö tarpeeksi monilapsisten perheiden arjen haasteista?

Perhepoliittista keskustelua käydään nyt talousvetoisesti. Työurien pidentämisessä syyttävä sormi kohdistuu alle 3-vuotiaiden lasten vanhempiin, vaikka naisten työssäkäyntiaste on Suomessa kansainvälisesti katsoen korkea.  Pienten lasten kotihoidon tuki on säännöllisin väliajoin jollakin karsintalistalla, vaikka perhebarometrien mukaan se on vanhempien itsensä parhaimpana pitämiä tukimuotoja.  Nykyisen työelämän kilpailullisuus ruokkii osaltaan joko-tai ratkaisuja työn ja lastenhoidon valinnoissa.  Joustavuutta tarvitaan paitsi vanhempainvapaisiin myös työelämään.

Väestöliitto on jo lähtökuopissa viemässä perhepolitiikkaa uuteen aikaan.  Tutkijoiden toivoisi tuovan keskusteluun myös kansainvälistä vertailua.  Nyt olisi sen aika.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

 

 

 

 

 

Hyvä perhevapaajärjestelmä on joustava

Posted on by
Vastaus

shutterstock_232651564Perhevapaiden kehittäminen on tulevan hallituskauden tärkeitä perhepoliittisia kysymyksiä. Perheiden moninaistuessa tarvitaan erilaisia vaihtoehtoja työn ja perheen yhteensovittamiseen. Hyvän perhevapaajärjestelmän keskeinen ominaisuus on joustavuus. Yksi malli ei sovi kaikille perheille ja kaikkiin tilanteisiin.

Lapsiperheiden vanhemmista 40 prosenttia tuntee laiminlyövänsä kotiasioita työnsä takia. 40 prosenttia työssäkäyvistä vanhemmista on huolissaan omasta jaksamisestaan äitinä ja isänä (Minna Salmi & Johanna Lammi-Taskula: Työn ja perheen yhteensovittaminen hyvinvoinnin tekijänä, THL 2014).

Tärkeä työn ja perheen yhteensovittamisen muoto on työajan lyhentäminen. Päättyvällä eduskuntakaudella toteutettu joustava hoitoraha onkin esimerkki hyvästä uudistuksesta. Joustavaa hoitorahaa voidaan maksaa osa-aikatyötä tekevälle alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmalle. Seuraavalla hallituskaudella oikeutta joustavaan hoitorahaan tulisi laajentaa myös 3-6-vuotiaden ja eka- ja tokaluokkaisten vanhempiin.

Työtä ja työuria koskevassa keskustelussa sivuutetaan usein se, että lapsiperheiden vanhempien työssäkäynti on Suomessa korkealla tasolla. Lapsiperheiden vanhempien työllisyysaste on korkeampi kuin lapsettomien aikuisten. Alle 18-vuotiaiden lasten vanhempien työllisyysaste oli 82 prosenttia vuonna 2013, kun 20-59-vuotiaiden, joilla ei ollut alle 18-vuotiaita lapsia, oli 76 prosenttia. (Tilastokeskus: Työvoimatutkimus, Perheet ja työ vuonna 2013).

Päättyvällä hallituskaudella suunniteltiin kotihoidon tukikauden puolittamista vanhempien kesken. Esitetty malli oli joustamaton eikä se olisi huomioinut perheiden erilaisia tilanteita. Kotihoidon tukikauden puolittaminen äidille ja isälle ei olisi merkittävässä määrin lisännyt isien perhevapaiden käyttöä. Hallituksen esitysluonnoksessa arviotiin isien osuuden kotihoidon tuen saajista nousevan nykyisestä noin 6 prosentista 10 prosenttiin. Myös THL:n ja Kelan tutkimusosaston toteuttaman perhevapaatutkimuksen mukaan valtaosa pienten lasten isistä ei jäisi kotihoidon tuelle.

Isien perhevapaiden käytön lisääminen on tärkeää ja se voidaan toteuttaa ansiosidonnaisen vanhempainvapaan kehittämisellä. Ensiarvoisen tärkeää on toteuttaa uudistus tavalla, joka huomioi perheiden erilaiset tilanteet ja tarpeet. Väestöliiton esittämä joustomalli tarjoaa hyvän perustan vanhempainvapaajärjestelmän kehittämiselle.

Mallia voidaan hakea myös Ruotsista, jossa vanhempainvapaajärjestelmä on Suomea huomattavasti joustavampi, vanhempainvapaan kesto pidempi ja vanhempainpäivärahojen korvaustaso parempi.

Esa Iivonen
Kirjoittaja on lapsi- ja perhepoliittisen vaikuttamisen ja lasten oikeuksien edistämisen johtava asiantuntija Mannerheimin Lastensuojeluliittossa.

Lapsi- ja perhevaikutuksilla on väliä

Posted on by

_DSC7479Hallitus päätti perua rakennepoliittiseen ohjelmaan sisältyvät lasten päivähoito-oikeuden ja kotihoidon tuen leikkaukset. Muutoksilla ei olisi arvioiden mukaan saavutettu niitä säästö- ja tasa-arvovaikutuksia, joita tavoiteltiin. Saimmeko todistaa suomalaisen politiikan teon ja yhteiskuntapolitiikan painotuksen muutosta? Vaikutukset ratkaisevat! Lapset ja perheet ovat tärkeitä!

Väestöliitto on eduskuntavaalitavoitteissaan nostanut esille sen, että lakien ja muiden päätösten lapsiin ja perheisin kohdistuvat vaikutukset tulisi selvittää paljon nykyistä systemaattisemmin. Taloudellisten vaikutusten selvittämisellä hallitaan kansakunnan talouden pitoa ja siksi talousvaikutusten arviointi on tärkeää. Erilaiset perheet ovat yhteiskunnan keskeinen rakennuspilari. Lasten ja nuorten varassa on meidän kaikkien tulevaisuus. Perheisiin ja lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointi ja arvioiden ottaminen päätöksenteon yhdeksi perustaksi ei suinkaan ole pehmoilua, vaan yhteiskuntapolitiikan valintojen kovaa ydintä! Vaikutusarvioinnit  ovat käytännössä monesti ohuita ja ne saadaan laadituksi vasta valmistelun loppuvaiheessa. Tällöin niitä ei voida hyödyntää ehdotuksen muokkaamisessa.

Rakennepakettiin sisältyneiden hankkeiden peruminen osoittaa myös, ettei kestävää lapsi- ja perhepolitikkaa voi valmistella vain osana talouspolitiikkaa. Suomalainen lapsi- ja perhepolitikka on pikkuhiljaa hiipunut vanhojen järjestelmien korjailuksi. Enää ei ole   kokonaiskuvaa siitä, mitä muuta tavoitellaan kuin olemassa olevan tilan säilyttämistä tai siitä tinkimistä taloudellisen pakon edessä. Lapsen ja perheen näkökulma on vaarassa jäädä toissijaiseksi, toisaalta talouden ja toisaalta aikuisten yksilöiden intressien katveeseen. Myönteisenä poikkeuksena on sosiaalihuoltolain uudistuksessa havahtuminen lapsiperheiden kotiavun tarpeeseen.

Seuraavalla hallituskaudella tulevaisuuden hyvinvointimallin valmistelu voisi alkaa lasten ja perheiden hyvinvointipalvelujen ja -etuuksien arvioinnilla riippumatta siitä, mille ministeriölle minkäkin asian valmisteluvastuu kuuluu. Hahmottamalla toimenpiteiden kokonaisuus perheiden arjen näkökulmasta ja etsimällä ennakkoluulottomasti uudenlaisia toimintamalleja, voitaisiin mahdollisesti nykyisillä yhteenlasketuilla voimavaroilla päästä vaikuttavampaan politiikkaan. Lasten, nuorten  ja perheiden tulisi alusta asti tulla kuulluiksi tässä valmistelussa.

Viisautta varhaiskasvatukseen

Posted on by
Vastaus

shutterstock_189340439Tällä viikolla hallitus ratkaisee varhaiskasvatuslain yhteydessä tekemiensä muutosten kohtalon. Vielä on aikaa olla heikentämättä kahta tärkeää etuutta:  oikeutta subjektiiviseen päivähoitoon ja mahdollisuutta päättää, miten kotihoidon tuki jaetaan lapsen vanhempien kesken. Nyt myönnetään jo julkisuudessa, ettei muutoksista synny säästöjä. Sen sijaan halutaan uskoa, että ne luovat lisää työpaikkoja, vastoin monien työmarkkinoiden asiantuntijoiden arvioita. Tässä oma top-5 listani siitä, miksi muutokset ovat turhia.

  1. Miksi romuttaa globaalisti ihailtua keksintöä ilman kunnon syytä? Niiden perheiden määrä, jossa toinen lapsi on kotona ja toinen lapsi käy kokopäiväisesti tarhassa, on häviävän pieni – erään arvion mukaan vain yksi (1!)) prosentti.
  2. Miksi puuttua perheiden etuuksiin ilman arvioita siitä, miten ne vaikuttavat lapsiin? Niin YK, lapsiasiavaltuutettu kuin Lastentarhanopettajien liittokin korostavat kaikki, että muutosta on arvioitava lasten kannalta.
  3. Miksi leikata perheiden etuuksia tilanteessa, jossa syntyvyys laskee neljättä vuotta peräkkäin? Kotihoidon tuki vaikutti 1990-luvulla siihen, ettei Suomen syntyvyys laskenut silloisen laman aikana.
  4. Miksi kohdistaa muutokset juuri köyhimpiin perheisiin? Kotihoidontukea käyttävät erityisesti vähemmän koulutetut ja monilapsiset äidit, joilla ei ole vakituista työpaikkaa.
  5. Miksi leimata juuri toisen lapsen kanssa kotona olevia vanhempia? On varmasti joitain lapsia, jotka viettävät ylipitkiä päiviä päivähoidossa. Tästä tulisi voida keskustella niin julkisuudessa kuin päiväkotien henkilökunnan ja vanhempien välillä. Silti en usko, että pitkät tarhapäivät koskevat vain vauvojen isompia sisaruksia (joita oli ylipäänsä vähän, ks kohta 1). Kuten mm. Naisasialiitto Union korostaa, kaikilla lapsilla tulisi olla oikeus hyvään varhaiskasvatukseen.

 

 

Subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon ei saa luopua!

Posted on by
Vastaus

shutterstock_189382016Hallitus kaavailee subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista osana uutta varhaiskasvatuslakia. Kokoaikaisen päivähoidon sijaan kotona perhevapaalla olevilla olisi oikeus vain osa-aikaiseen hoitopaikkaan. Lapselle voitaisiin kuitenkin hakea kokoaikaista hoitopaikkaa, mikäli siihen olisi sosiaalisia tai kasvatuksellisia perusteita.

Esityksestä ei ole tehty lapsivaikutusten arviointia. Vahvin perustelu näyttää liittyvän kuntatalouden säästöihin. STM teki vuonna 2004 yhdessä Kuntaliiton kanssa kyselyn päivähoitotilanteesta kunnissa. Kyselyyn vastanneiden kuntien (24 kuntaa) arvioiden mukaan tuolloin kokopäivähoidossa olevista lapsista noin 3 prosentilla oli kotona perhevapaalla oleva vanhempi. Tuoreempia selvityksiä asiasta ei tiettävästi ole tehty, ei myöskään tiedetä kuinka monta tuntia nämä lapset ovat keskimäärin päivähoidossa.

Kuopiossa arvioitiin keväällä 2014 että noin 1 prosentti kokopäivähoidossa olevista lapsista – 34 lasta – oli sellaisia, joiden vanhempi oli kotona perhevapaalla, eikä hoitoon ollut sosiaalisia tai kasvatuksellisia syitä. Jokainen voi arvioida, kuinka merkittävästä säästöstä on kyse, jos nämä lapset siirtyvät osa-aikaiseen hoitoon.

Säästöjen syntyminen edellyttää sitä, että kunnat voisivat päättää mihin kellonaikaan ja missä päiväkodissa osa-aikaista hoitoa olisi tarjolla, jotta osa-aikaratkaisuilla olisi todellista vaikutusta esimerkiksi henkilöstön määrään. Nämä tarjolla olevat osa-aikavaihtoehdot eivät kuitenkaan välttämättä sovi aina perheiden tarpeisiin.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta koskevista lausunnoista löytyy vain harvoja, joissa ehdotusta kannatetaan selvästi. Työntekijäjärjestöt, päivähoidon ja kasvatusalan ammattilaiset samoin kuin monet perhejärjestöt vastustavat ehdotusta melko yksimielisesti. Sen sijaan työnantajat kannattavat ehdotusta, vaikka on vaikea nähdä miten päivähoito-oikeuden rajaamisella edistetään esimerkiksi äitien työllistymistä.

Jos kokopäiväisestä päivähoidosta tulee harkinnanvaraista, otetaan iso askel taaksepäin. Päivähoito-oikeuden rajaaminen ei ole varhaiskasvatuslakiuudistuksen hengen mukaista. Uudistuksen tavoitteena on turvata kaikkien lasten oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen – ei kaventaa perheiden mahdollisuuksia valita lapselleen sopivin hoitomuoto. Perheiden yhdenvertainen kohtelu voi myös vaarantua, jos kunnille jää vapaat kädet päättää siitä, kuka lopulta on kokoaikaisen päivähoidon tarpeessa ja kuka ei.

Käytännössä ehdotus voi kasvattaa kuntien menoja, jos osa-aikainen hoitopaikka ei vähennäkään päiväkodin henkilöstön tarvetta, tai jos kokoaikaisen hoitopaikan tarpeen arvioiminen edellyttää erilaisia lausuntoja kunnan virkamiehiltä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että päivähoito-oikeuden rajaamista ja siihen kytkettyä kotihoidon tuen puolitusta isän ja äidin kesken koskevia lakiesityksiä yritetään viedä läpi vaikka väkisin. Lähes kaikissa selvityksissä ja asiantuntija-arvioissa ehdotusten vaikutukset on kuitenkin arvioitu lähes päinvastaisiksi niille asetettuihin tavoitteisiin nähden.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta koskevassa kiistassa on lopulta kyse enemmän periaatteellista kysymyksistä kuin suurista rahoista. Oikeus laadukkaaseen päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen on yksi suomalaisen perhepolitiikan kulmakivistä. Nyt tekeillä olevalla varhaiskasvatuslain uudistuksella on tässä tärkeä rooli. Ei ole yhdentekevää, minkälaiset periaatteet ohjaavat lain valmistelua. Päivähoito-oikeuden rajaaminen ja harkinnanvaraisuuden lisääminen merkitsevät luopumista yhdenmukaisuuden, tasa-arvon ja universalismin periaatteista.

Lasten kotihoidon valvojille töitä!

Posted on by
1

AulaMaria-Kaisa_004Maria Kaisa Aula

Alle 3-vuotiaiden lasten perheet saavat valmistautua julkisen kontrollin ja byrokratian lisääntymiseen, mikäli Stubbin hallitus pysyy suunnitelmissaan kiintiöidä pienten lasten kotihoidon tuki puoliksi äidille ja isälle. Jollain tavallahan viranomaisten on varmistettava, kuka lasta kotona hoitaa? Onko se äiti, isä, mummo, pappa tai sukulaistyttö?

Tähän mennessä pienten lasten kotihoidon tuki on ollut harvinaisen joustava ja selkeä tukimuoto. Jos alle 3-vuotias lapsi ei käytä oikeuttaan kunnan päivähoitopaikkaan, on perhe oikeutettu saamaan reilut 300 euroa lapsen kotihoidon tukea. Kunta tai valtio ei ole valvonut, kuka lasta hoitaa:onko se jompikumpi vanhemmista tai vaikkapa isovanhemmat.

Ensi vuoden elokuusta tilanne muuttuu. Hallitus haluaa parantaa sukupuolten tasa-arvon toteutumista työmarkkinoilla. Pienten lasten hoidon tukiaika jaetaan tasan äidille ja isälle. Näin on tehtävä, vaikka lasta hoitavalla puolisolla ei olisikaan työpaikkaa, johon palata. Lisäksi mummon tai papan kanssa tulee solmia työsopimus.   Aiemmin tätä ei edellytetty vaan sukulaisapu sai toimia ilman paperityötä.

No, onhan se tietysti mukavaa lapsen kannalta, jos hänellä onkin kaksi vanhempaa kotosalla. Toinen vanhempi on työtön työnhakija ja toinen lopettaa työnsä, opiskelunsa tai yrittämisensä lasta hoitaakseen. Tämä varmasti pitää Suomen kansantalouden pyörät pyörimässä.

Ei tarvitse olla kummempikaan mielikuvitus, kun huomaa, että uudet ehdot houkuttavat lain kirjaimen kiertämiseen. Sen estämiseksi on ilmeisesti kotiin lähetettävä kunnan tai KELAn lasten kotihoitotarkastaja, joka varmistaa, ettei työttömäksi ilmoittautunut vanhempi sittenkin hoida lasta eikä mummoja ja pappoja ole käytetty lastenhoitajana ilman työsopimusta. Mielenkiinnolla odotan, millaisen kontrollikoneiston hallitus lakiesitykseensä kehittää.

Ilman muuta isien roolia lasten hoidossa pitää vahvistaa. Mutta ei se etene nyt esitetyillä pakkokeinoilla. Nuoremmissa isäpolvissa asenteet ovat jo hyvin myönteiset ja perheet ratkovat hoitojärjestelyjä sen mukaan, mikä kunkin vanhemman työ-, opiskelu – tai elämäntilanteeseen soveltuu parhaiten.

Myös perheen lapsimäärä vaikuttaa vanhempien valintoihin sekä lasten mahdolliset erityistarpeet. Ratkaisuja ei tehdä vain yhden, ensimmäisen lapsen perheissä eikä vain terveiden lasten perheissä. Monilapsisuus sekä pitkäaikaissairas tai vammainen lapsi perheessä muuttaa tilannetta. Joustavat valintamahdollisuudet ovat olleet Suomen vahvuus lasten hoidossa.

Äidit ja isät koettavat perheissä yleensä hakea lapsen parhaan mukaisia ratkaisuja. Toinen joustaa yhdessä ja toinen toisessa asiassa. En ole itse ainakaan tottunut mieheni kanssa mittamaan sukupuolten tasa-arvoa mittatikulla. Silti koen olevani hyvin tasa-arvoinen. Vanhempien toimintaa on yhdessä sopimista ja arjessa luovimista lapsen edun hyväksi. Siihen soveltuu huonosti valtion liian tarkka määräily siitä, miten lastenhoito on äidin ja isän kesken järjestettävä.

Nyt hallitus tekee lapsi- ja perhepolitiikkaa työmarkkinoiden, sukupuolten tasa-arvoteoreetikkojen sekä hyväosaisten ehdoilla. Kiintiömallit toimivat, kun vanhemmilla on pysyvät vakaat, työsuhteet. Pätkätöiden, opiskelun, yksinyrittämisen sekä freelancer-töiden varassa oleville se soveltuu huonosti. Useimmat vakityössä olevat vanhemmat hoitavat muutoinkin lapsiaan noin kahden vuoden ikään kotona. Pisimpään lapsia hoitavat kotona nyt ne äidit, joilla ei ole työtä mihin palata. Heidän arkeaan muutokset mullistavat eniten.

Ihmisillä, naisilla ja miehillä, on myös erilaisia arvoja ja arvostuksia ja eri elämäntilanteissa ne vaihtelevatkin. Siinä missä toinen haluaa juuri nyt antaa aikaa lapsille, toisen mielestä työmarkkinoille pääsy on ensisijaista. Talouskasvun ohella myös ihmisten onnellisuudelle pitäisi antaa arvoa valtion toimissa. Kaikkea ei voi mitata euroissa.

Jos kotihoidon tuki kiintiöidään, kunnat saavat varautua lisääntyvään määrään alle 3-vuotiaita julkisessa päivähoidossa. Pienten lasten hoitaminen on vaativaa ja edellyttää enemmän henkilökuntaa. Päivähoidon menot tulevat kasvamaan. Rahaa tarvittaisiin samalla ryhmäkokojen pienentämiseen ja henkilökunnan osaamisen ja pysyvyyden varmistamiseen.

Maataloudessa on totuttu EU:n myötä moninkertaiseen valvontaan. Samoja piirteitä saattaa kohta tulla pienten lasten hoitoon, jos lasten kotihoidon tuki kiintiöidään. Onneksi uuden lain on ehdotettu tulevan voimaan vasta elokuussa 2015, jolloin on vielä mahdollista, että vaalien jälkeinen hallitus ehtii sen perua.

Suomalaiset naiset tekevät paljon töitä. Toki naisten työmarkkina-aseman parantamiseksi tarvitaan yksilöllistä tukea työmarkkinoille pääsyyn, opiskelumahdollisuuksia sekä ohjausta. Isien kannustamiseksi lastenhoitoon tarvitaan käytäntöjen ja asenteiden muutosta työpaikoilla sekä vakuutusperustaisen vanhempainvapaan uudistamista Ruotsin malliin nykyistä paljon pidemmäksi ja joustavammaksi. Osa-aikatyön mahdollisuuksia käytetään muissa Pohjoismaissa myös meitä paljon enemmän silloin, kun lapset ovat pieniä.

Maria Kaisa Aula on Väestöliiton puheenjohtaja