Vauvan hoitaja antaa väsyneen äidin levätä

kotisisarblogiÄh, ei taas. Vauva äännähtää vieressäni. En halua edes katsoa kelloa, kuinka vähän se on. Tunnen kyllä, että on jo aamu ja uusi päivä valjennut. Olen taas tänäkin yönä mennyt laskuissa sekaisin, montako kertaa vauva heräsi. Kolme? Viisi? Kaksitoista? Kaikesta väsymyksestä ja uupumuksesta huolimatta olen selviytynyt vauvan hoidosta mielestäni hyvin. Jaksan leikkiä ja olla siinä kuuluisassa vuorovaikutuksessa vauvani kanssa.

Mutta tämä väsymys! Se on kuin harmaa sumu, joka peittää minut ympärilleen. Kunpa saisi edes joskus nukkua pari tuntia putkeen! Vauvan päiväunetkin ovat katkonaisia ja lyhyitä. Liikkuvissa vaunuissa vauva nukkuu parhaiten, mutta minä jään ilman omaa lepoa. Raitista ilmaa onneksi saan, mutta ei se korvaa katkonaisia ja lyhyitä yöunia.

Koti on kaamean sotkuinen ja tavarat hujan hajan. Tiedän, että pitäisi tehdä yhtä sun toista, mutta en vain väsymykseltäni jaksa. Ne lyhyet hetket, kun vauva nukkuu, haluan vain istua rauhassa ja levätä. Onhan meitä kaksi aikuista tässä taloudessa, mutta puolisoni työpäivät ovat pitkiä, uuvuttavia ja vaativia. Hän kyllä toisena vanhempana huolehtii hienosti yhteisestä vauvastamme ja kodistamme, mutta en halua vaatia häntä siivoamaan, kokkamaan ja huolehtimaan vauvasta heti sen jälkeen, kun hän on tullut kotiin.

Neuvolassa terveydenhoitajan kyseltyä vointiani purskahdan spontaaniin itkuun ja kerron kuinka väsynyt olen. Terkkari ottaa väsymykseni tosissaan ja kutsuu viereisestä huoneesta sosiaaliohjaajan paikalle. Sosiaaliohjaaja kertoo palvelusetelistä, jolla voisin saada kotiin apua. Toinnuttuani itkukohtauksesta ajattelen, etten minä mitään apua oikeasti tarvitse. Ihan hyvin me pärjäämme. Joku varmasti tarvitsee apua minua enemmän. Mitä jos vien joltain toiselta avun tarvitsijalta mahdollisuuden kotiapuun, joka tarvitsee sitä minua enemmän? Minulle kuitenkin vakuutetaan, että olen oikeutettu saamaan kotiini apua, joten kannattaa sitä kuitenkin yrittää.

Kerroin yhdelle läheiselle ystävälleni hieman nolostuneena, että minulla olisi mahdollisuus saada kotiini apua. Mietin, mitähän hänkin mahtaa ajatella siitä. Olenhan itse vauvani halunnut ja toivonut ja nyt en häntä jaksakaan. Ystäväni kertoo, että heidän perheessään on palvelusetelillä käynyt lastenhoitajia useamman kerran. Hän kehuu, miten ihanaa on, kun hoitaja tulee muutamaksi tunniksi ja itse voi sillä aikaa käydä kaupassa, nukkua tai mennä vaikka kampaajalle. Ehkä minäkin siis rohkaistun tilaamaan kotipalvelun itselleni.

Saan ymmärtävän vastaanoton, kun soitan saamaani numeroon ja kerron väsymyksestäni ja halustani saada vauvalle hoitoa. Minulle taataan, että saan kokeneen ja ammattitaitoisen hoitajan, joka ei pelästy itkevää vauvaa tai sotkuista kotia. Ensimmäinen kerta jännittää valtavasti, mutta jännitys menee nopeasti ohi, kun lämmin ja sydämellinen hoitaja tulee meille ja ottaa lapseni ja toiveeni heti huomioon. Minulle jää tunne, että tälle ihmiselle voin luottaa pienen vauvani hoitoon. Ajattelen, että ensimmäinen hoitovuoro aloitetaan kevyesti. Hoitaja vie vauvan vaunulenkille, jolloin minä voin jäädä kotiin lepäämään.

Herään herätyskelloon ja tajuan, että olen nukkunut jo yli kaksi tuntia. En kuule itkua, tai oikein muutakaan ääntä. Kun pääsen olohuoneeseen, vauva on edelleen nukkumassa vaunulenkin jäljiltä ja hoitaja on vauvan nukkuessa hoitanut tiskit, siivonnut keittiön ja laittanut valtavan pyykkiläjän ojennukseen. Vau! Kotimme näyttää uudistuneelta, kun siellä on aiempaa siistimpää. Myös oma oloni on muuttunut pienten unien jäljiltä. Päätän, että pyydän hoitajan myös ensi viikoksi.

Anna Nupponen

Kirjoittaja on kotipalveluohjaaja Väestöliiton terapia- ja kotipalveluissa www.kotisisar.fi

Vauvavuoden ei kuulu olla ihan kamala

Viime aikoina mediassa ja sosiaalisessa mediassa on puhuttu paljon pikkulapsiajan vaativuudesta. Yksi kirjoittaa blogissaan vauva-ajan olevan täyttä paskaa, kaikki on pelkkää itkevää vauvaa. Toinen avautuu keskustelupalstalla siitä, että vauvan kanssa onkin kamalaa, oman elämän menettäminen ja vastuu ahdistaa ja kitisevä vauva herättää lähinnä negatiivisia tunteita. Televisio täyttyy keskusteluohjelmista, joissa uupuneet vanhemmat tukevat toisiaan ja antavat vinkkejä, miten selviytyä ruuhkavuosista hengissä.

On hienoa, että meidän ei enää tarvitse esittää olevamme supervanhempia, jotka selviävät mistä vain. On hienoa, että voi julkisesti myöntää olevansa puhki ja poikki ilman, että tarvitsee pelätä tulevansa lynkatuksi. Usein tällaiset tarinat kirvoittavat muilta myötätuntoa ja ymmärrystä, kommentteja siitä, että tuollaista meilläkin oli, tsemppiä. Lapsen syntymään liittyy aina suuria mullistuksia: uudenlainen vastuu, muuttuvat prioriteetit, vanhemmaksi kasvaminen ja niin edelleen. Useimmat kokevat tässä vaiheessa jonkinasteisen kriisin tai ainakin käänteen. Mutta missä menee tavallisen vauva-ajan hankaluuden ja liiallisen rankkuuden raja? Aivan kaikki tapahtumat ja tuntemukset vauva-aikana eivät ole tavallisia, sellaisia mistä muutkin ovat hyvin selvinneet.

Ensinnäkin ihmiset, vanhemmiksi tulevat, ovat erilaisia. Meillä on perimästämme ja elämänkokemuksistamme johtuen erilaiset kyvyt selviytyä vaikeuksista. Toiset meistä kuormittuvat tilanteesta, josta joku toinen selviäisi vaurioitta. Meillä jokaisella on stressinsietokyvyn raja, jonka ylittyessä psyykkinen oireilu alkaa. On tärkeää nähdä ja tunnistaa omien tai läheistemme rajan ylittyminen – arvottamatta.

Vauva-aikaan liittyy vielä erityinen haavoittuvuus: noin 10–20 prosenttia äideistä sairastuu raskauden aikaiseen tai sen jälkeiseen masennukseen, ja viimeaikaisten tutkimusten mukaan myös isillä on kohonnut riski sairastua masennukseen vauva-aikana. Jatkuvasti surullinen, itkuinen tai ärtynyt ja toivoton olo ei kuulu normaaliin vauva-aikaan. Myös se, että vauva tuntuu jatkuvasti vieraalta ja herättää lähes yksinomaan negatiivisia tunteita, voi olla merkki synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Toisekseen, elämäntilanteet ovat erilaisia. Joissakin perheissä on kaksi vanhempaa ja laajat, auttamishaluiset tukijoukot. Toisilla tilanne on vaikeampi. Synnytyksen jälkeiselle masennukselle altistavat esimerkiksi huono parisuhdetilanne tai sosiaalisen tuen puute. Myös suunnittelemattomasti alkaneet raskaudet kasvattavat jaksamis- ja parisuhdeongelmien riskiä. Tutkimusten mukaan hedelmällisyyshoitojen seurauksena lapsen saaneilla voi olla huonompi luotto omiin vanhemmuuden kykyihinsä kuin luonnollisesti raskaaksi tulleilla pareilla. Kauan lasta toivoneet ovat voineet luoda vauvaelämälle ja omalle vanhemmuudelleen niin korkeat standardit, että kokevat väistämättä epäonnistumista ja pettymystä.

Kolmanneksi, vauvat ovat erilaisia. Synnynnäinen temperamentti määrittelee, kuinka herkkä vauva on reagoimaan ja kuinka intensiivisesti hän reaktionsa ilmaisee, kuinka aktiivinen hän on, kuinka helposti hän on rauhoitettavissa tai kuinka säännöllinen on hänen päivä- ja ruokarytminsä. Iso osa vauvoista on temperamentiltaan ”helppoja”: säännöllisiä, tasaisia, rauhallisia ja herkästi rauhoitettavissa. Noin 15 prosenttia vauvoista on temperamentiltaan haastavia – ja tällaisten vauvojen vanhemmuuskin on vaativampaa. Lisäksi terveydelliset ongelmat kuten ruoka-aineallergiat, koliikki tai refluksitauti voivat aiheuttaa sen, että vauva on normaalia itkuisempi ja rauhattomampi. Paljon heräilevät ja yöllä valvovat vauvat johtavat usein vanhempien syvään univajeeseen, joka altistaa mielenterveyden häiriöille ja vaikeuttaa vauva-arjen sujumista.

Olennaista on kuunnella herkästi sitä, miten minä juuri nyt voin ja minkälaiseksi koen vauva-arjen. Toisiin vanhempiin, toisiin vauvoihin ja toisiin perheisiin vertaaminen on turhaa – ihmiset, perheet ja vauvat ovat niin erilaisia. Jos minusta tuntuu siltä, että joku raja on ylittynyt, se on ylittynyt juuri nyt, juuri minun kohdallani. Silloin oikea toimintatapa on pyytää apua.

Avaa suu, kerro neuvolassa, miten oikeasti menee äläkä vastaa kysyttäessä vain ”ihan hyvin”. Käänny ystävien, sukulaisten tai naapurien puoleen. Neuvola voi ohjata tarvittaessa esimerkiksi kotiavun tai psykiatrisen tuen piiriin. Älä jää yksin syyttämään itseäsi epäonnistuneeksi. Äläkä kuvittele, että vauva-aikana kaikesta pitää selvitä ja että kaikki vaikeudet kuuluvat asiaan.