Toivoa kiireen ja uupumisen keskellä

Väsymistä ja unettomuutta ilmenee eri ikäisillä eri syistä. Juuri julkistettujen tutkimustulosten mukaan yli puolet suomalaisvanhemmista kokee, että uupuminen ja väsymys ovat vaikuttaneet heidän toiveisiinsa hankkia lisää lapsia. Tutkimukseen vastasi yli 1700 vanhempaa, joilla on alaikäisiä lapsia. Tulos on hämmentävä ja lisää kierroksia myllyyn syntyvyyden alenemista ja kansakunnan tilaa koskeviin tulevaisuuden skenaarioihin.

Nuori aikuinen uupuu antaessaan näyttöjä työelämässä. Hän rakentaa potentiaalisen perheensä tulevaisuutta ja oman elämänsä pilareita, yrittää varmistaa paikkaansa ja itsenäisen elämän edellytyksiä.

Pienten lasten vanhemmat uupuvat, kun yöunet jäävät toistuvasti lyhyiksi tai vuosikausien ajaksi katkonaisiksi. Jaksettava silti on: On oltava yhtä tehokas ja aikaansaava töissä kuin se ikätoveri tai kollega, joilla ei ole ehkä muista syistä johtuvien uni- tai asuntovelkojen lisäksi ole hoivavastuita kotona. Velka ja paineet kasautuvat vähitellen. Unen häiriöistä ja aivojen kuormittumisesta tulee usein pitkäkestoinen kierre.

Varttuneet keski-ikäiset puolestaan kantavat isoja vastuita työelämässä. He ovat juosseet elämänsä maratonia töissä ja kotona jo parikymmentä vuotta. Kestävyyttä on joko kertynyt, tai sitten voimat ovat paikoitellen katkenneet. Kun varttuneet kertovat nuorille aikuisille, kuinka uupuneita hekin ovat, he toisaalta tekevät palveluksen avoimuudellaan, toisaalta vievät pois toivoa asioiden helpottamisesta vuosien saatossa. Ja surullista kyllä, kaikki ovat tavallaan oikeassa.

Organisaatioissa on meneillään jatkuvien väliaikaismuutosten tila. Toimeentulon epävarmuus, alustatalouteen liittyvät haasteet, eri ikäisistä tai erityistä tukea tarvitsevista perheenjäsenistä huolehtiminen ja samalla omasta terveydestä ja jaksamisesta vastuunkanto on palapeli, jonka kokoamiseen meitä ei ole tällaisenaan täysin valmisteltu. Yksittäisillä ihmisillä on paljon sitoumuksia ja velvoitteita. Ilokin helposti katoaa. Entä ystävien tai naapurien apu? Koska hekin ovat samassa tilanteessa, apua ja tukea ei kehtaa pyytää. Eikä oikein jaksaisikaan.

Jotakin on siis vinossa, kun yhä useammilla aikaansaavilla ja elämänmyönteisillä ihmisillä alkaa ilmetä unettomuutta, päänsärkyä, pitkittynyttä migreeniä, verenpaineen nousua ja sydänoireita, uupumisasteista väsymistä ja luopumista elämän keskeisitä iloa tuottavista asioista, kuten lapsiluvun täyttymisestä. Oireita on toki ollut ennenkin, mutta nyt niistä puhutaan avoimesti. Olemme koko ajan kooltamme kutistuva kansakunta, jossa yhä pienempi osa väestöstä huolehtii yhä useammista ihmisistä ja asioita.

On inhimillisesti ajatellen yksilötasolla järkevää vähentää ennalta kuormittavien asioiden ja vastuiden määrää, jos kokee uupumisen uhkaa tai on väsymyksen kierteessä. Tämä koskee myös niinkin isoa asiaa kuin lapsiluvun tavoittelua. Iso lapsiluku ei sinänsä ole itseisarvo, sen sijaan se, kokevatko ihmiset voivansa toteuttaa perhekoon unelmansa (joka monilla olisi kaksi lasta), on olennainen kysymys. On surullista, jos unelma katkeaa jo alkumetreillä pitkäkestoisen henkisen tai fyysisen stressin ja uupumisen vuoksi. Tällä on merkitystä paitsi yksittäisten ihmisten ja pariskuntien, myös kansakunnan tasolla.

Suomalaisten ahkeruus ja omalla työllä toimeentulon hankkiminen ovat syvään rakennettuja ominaisuuksia, joita perinteisesti olemme arvostaneet. Jos kokemus arjen jonkinasteisesta hallinnasta ja ennustettavuudesta ovat jatkuvasti törmäyskurssilla jaksamisen kanssa, on korjausliikkeitä tehtävä sekä toimintamalleissa että asenteissa. Ne saattavat edellyttää aikalisiä, luovuutta, neuvotteluja ja arvomuutoksia. Hyvinvointiyhteiskunnasta on valitettavan lyhyt matka pahoinvointieriskunnaksi.

Onneksi vastavoimia on nähtävillä. Ne voimat vähentävät kulutusta, karsivat kiirettä ja kilpailua, ja luovat toivoa. Ne ovat ihmisten tekoja.

Kuuntele kehoasi lomalla – mistä olet tietoinen?

Kysyn usein asiakkailtani erilaisten hengitysharjoitusten yhteydessä ’Mitä tapahtuu juuri nyt?’  ’Mitä tunnet kehossasi juuri nyt?’  ’Mistä olet nyt tietoinen?´

Hengitysharjoitusta saattavat edeltää asiakkaitten kommentit, kuten
’Minä en tiedä yhtään missä mä meen, on taas ollut sellasta säätöä’,
’Enää en tällaista samanlaista jaksa. Sanon kaikille kyllä, otan kaikenlaisia velvollisuuksia itselleni töissä, kotona ja joka paikassa’,
’Apua, heti kun mä istun tähän, mua alkaa itkettää’,
’Nojoo, ehkä on hyvä vähän rauhoittua’.

Olen kuluneen vuoden aikana kohdannut kovin monia nuoriakin ihmisiä, joiden arkipäivää ovat rytmihäiriöt ja jonkinlaiset ’virhelyönnit’ sydämessä. Harvoin näissä tapauksissa kyse on vain somaattisesta, irrallisesta oireesta, vaan ennemminkin jonkinlaisesta tunnekuormasta ja stressistä. Kun erilaisten hengitys- ja rauhoittumisharjoitusten aikana sydän ja keho saavat huomiota, saattaa syntyä kosketus tukahdutettuun tunteeseen. Sydän saa luvan rauhoittua, kun se tulee kuulluksi. Kehomme kertoo lopulta, että nyt olisi aika kuunnella itseään. Kun vain ottaisimme sen tosissamme.

Stressistä aiheutuvat sydänoireet ovat yllättävänkin yleisiä. Jatkuva kiire saa aikaan tunteiden syrjään siirtämistä ja omien todellisten tarpeiden, esim. levon,  sivuuttamista. Tunteiden tukahduttamisesta seuraa mm. levottomuutta, suhteettomia hermostumisreaktioita pikkuasioista, erilaisten riippuvuuksien voimistumista, alakuloisuutta ja lopulta jopa elämänhalun vähenemistä. Kun tukahdutamme hankalalta tuntuvia tunteita, siinä sivussa niin tapahtuu myös ilon, myötätunnon ja rakkauden tunteille.

Tunteista vapautuu kohtaamalla

Erään asiakkaani sykkeen palautumiseen liittyvä First Beat -mittaustulos näytti kahden viikon ajalta pelkkää punaista, eli palautumista ei tapahtunut edes levossa, yölläkään. Mittaustulosten mukaan ainoa vihreä kohta oli yksi tunnin mittainen jakso, jolloin hän hengitysharjoituksen seurauksena tunnisti rinnassaan ahdistusta. Keskityimme kuuntelemaan sitä, ja lopulta saimme kiinni voimakkaasta turhautumisesta ja sen alla olevasta surusta, jota hän hiukan myöhemmin oivalsi pitäneensä sisällään lähes koko aikuisikänsä. Työskenneltyään jonkin aikaa näiden tunteittensa ja niihin liittyvien kokemustensa kanssa sydänoireetkin helpottivat.  Avainasia on ensisijaisesti tunteen kokeminen, ei niinkään tunteen nimeäminen tai sen analysointi. Läsnäolo on sitä, että antaa kaiken sen olla, mikä on juuri nyt. Vaikka tuntuisi hankalaltakin.

Joutilaisuus on lahja

Joskus kesäloma nostaa käsittelyyn asioita, joita olemme siirtäneet joko tietoisesti tai tiedostamatta johonkin tulevaan. Silloin, kun olemme vähemmän ohjelmoituja, kehomme nostaa tietoisuuteemme enemmän. Luulen tämän johtuvan siitä, että tunteemme ovat hitaampia kuin älymme. Ne eivät oikein aina pysy mukana arjen touhuissa. Turhautumisen alla on usein muita tunteita ja tarpeita, jotka kaipaavat tulla kuulluiksi.

Viime kesänä ollessani töissä muutaman päivän heinäkuussa useimmat asiakkaitteni aiheet olivat juurikin sellaisia, jotka joko olivat tulleet ns. puskista käsiteltäviksi, kuten esim. uskottomuus parisuhteessa, tai sitten asiaa oli jo pohdittu pitkään, ja päätetty nostaa kissa pöydälle kesälomalla, kuten esim. samankaltaisina toistuvat riidat parisuhteessa tai jonkinlaisen pysähtymisen tarve omassa elämässä. Kesäloma on monille myös jonkinlainen vedenjakaja samalla tavoin kuin vuodenvaihde; ottaako asia käsittelyyn ennen vai jälkeen loman?

Meillä on taipumus luoda ulkoisesti tavalla tai toisella sitä, mitä meissä on sisällä. Kaoottinen, stressaava tai suorituskeskeinen loma kertoo omasta sisäisestä tilastamme.

Mitä jos kysyisit itseltäsi…

  • Miten voisin viettää kesälomaani niin, että ensi syksy ja talvi olisi kevyempi, helpompi, vähemmän stressaava?
  • Miten voisin loman jälkeenkin nauttia läheisistä ihmisistä, harrastuksista, kuunnella omia tarpeitani?
  • Miten voisin varmistaa sen, että minun en enää siirrä jonkin asian aloittamista tai kohtaamista kiireeseen tai oman asemani korvaamattomuuteen vedoten?
  • Miltä haluan, että minusta tuntuu loman jälkeen? Millainen yhteys haluan, että minulla ja läheisilläni on loman jälkeen toisiimme?

Olen tehnyt itselleni kolme lupausta kesäksi:

  1. Pysähdyn ja hengitän joka päivä tietoisesti edes hetken. Kuuntelen, miltä kehossani tuntuu. Analysoimatta tai arvostelematta. Aion tukea itseäni niissä tuntemuksissa, mitä minussa nousee.
  2. En lupaa hetken innostuksissani mennä sinne tänne ja tuonne. Kuuntelen ehdotuksia ja lupaan palata asiaan. Teen päätöksen vasta, kun hengitys on tasaantunut.
  3. En lupaa mitään muuta. En mitään muuta. Kenellekään.

Tämän kirjoitettuani huomaan, että kehossani jo tapahtuu muutos, ihan pieni jonkinlainen asettuminen ja sisäinen huokaus helpotuksesta. Huomaan myös, että päässäni silti pyörivät suunnitelmat ja erilaiset täytyy ja pitää –ajatukset, mutta pyöriköön. Pudotan tietoisuuteni kehooni, ainakin juuri nyt.

 Kehoterapeuttini Riitta Kokko on sanonut viisaasti, että
’Rakkaus on sellaisten valintojen tekemistä, joka saa aikaan itsensä rakastamista.’

Väestöliiton terapeutit ja ihminen tavattavissa –mentorit ovat käytettävissä myös kesällä. Jos koet tarvitsevasi joko hetken tai pidemmän matkan rinnallakulkijaa, löydät varmasti itsellesi sopivan laajasta osaajajoukostamme sivuiltamme. Voit varata ajan nettiajanvarauksemme kautta.

Kaunista, rohkeaa ja lempeää kesää kaikille!

Heli Janhonen
Ihminen tavattavissa -mentor, terapeutti

 

Kulkevatko hyvinvointi ja menestys käsi kädessä?

Champions team, Getty Images

Uskonnon tunnilla puhuttiin menestysteologiasta. Kyseessä on suuntaus, jossa uskotaan ”hyvän kristityn” menestyvän myös muuten elämässään: hänellä on rahaa ja terveyttä, on kalliita vaatteita ja hienot puitteet muutenkin. Toisinaan tuntuu, että yhteiskunnassa on myös ”menestyspsykologiaa”. Onnistumiset työelämässä ja jatkuva eteneminen voidaan nähdä osoituksena siitä, että ihminen voi psyykkisesti hyvin. Ihanteena on aikaansaava, taloudellisesti ja sosiaalisesti menestynyt henkilö, joka ei uuvu edes ruuhkavuosina.

Usein tämä voi pitää myös paikkansa: hyvinvointi ja menestyminen työelämässä voivat kulkea käsi kädessä. Oman tahdon kehittyminen lapsena edesauttaa ihmistä tunnistamaan, mitä hän itse haluaa, ja pyrkimään kohti omia tavoitteitaan. Vanhempien kannustus ja tuki auttavat uskomaan itseen. Hyvä mielenterveys pitää laaja-alaisesti yllä toimintakykyä ja jaksamista arjessa. Kun on hyvä olla, on helpompi suunnitella elämää ja tuntea, että on ”oman elämänsä herra”. Positiivinen, sitkeä asenne elämässä voi jo itsessään auttaa ihmissuhteissa ja työelämässä: ”Mä kyllä näytän niille.”

Menestyminen opinnoissa tai työssä tukee toisaalta mielenterveyttä. On tärkeää voida tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön ja päästä hyödyntämään omia vahvuuksia ja osaamista. Työn lisäämä taloudellinen turva myös vähentää stressiä päivästä toiseen selviämisessä.

Menestyminen voi kuitenkin kertoa myös huonovointisuudesta. Tunteita voi tukahduttaa kiristämällä tahtia elämässä. Ahdistus pysyy poissa, kun suorittaa. Joskus tiukka aikataulu voi kertoa jopa pakonomaisesta ajattelusta, jossa paha olo pidetään poissa vaikka oman terveyden kustannuksella.

Elämässä tulee vastaan tilanteita, joita ei voi itse valita. Kukaan ei voi valita esimerkiksi lapsuuden perhettään. Jos joutuu kotona koko ajan pelkäämään tai huolehtimaan, voi olla, ettei aivoissa ole tilaa uuden opettelulle. Työttömyys ahdistaa monen ihmisen ja perheiden elämää. Samoin myös liian kovat vaatimukset työelämässä ja pelko työn menettämisestä koettelevat hyvinvointia. Kuka tahansa voi kohdata jossain elämän vaiheessa yllättävän kriisin, joka horjuttaa hyvinvointia.

Vaikeassa elämäntilanteessa ”menestystä” mitataankin erilaisin mittarein: kuka osaa turvautua muihin ihmisiin? Kuka pystyy puhumaan tunteistaan ilman, että alkaa säädellä niitä jollain toimimattomalla konstilla, esimerkiksi päihteillä? Kuka osaa surra? Kuka osaa näyttää myös heikkoutensa? Kuka pystyy ajattelemaan asioita ilman, että hätääntyy ja alkaa vältellä omia ajatuksiaan? Kuka selviää menetyksistä menettämättä itseään?

Kärsimyksessä ei ole mitään romantisoivaa, mutta jokaisen elämään kuuluu omat haasteensa ja surunsa.

Elämässä tarvitaan sekä kykyä tavoitella unelmia ja ahkeroida niiden eteen, että kykyä pysähtyä kuuntelemaan itseään esimerkiksi epäonnistumisten ja vaikeuksien keskellä. Surua tai kärsimystä ei voi aikatauluttaa. Hyvinvointi ja sitä myötä menestys on myös sitä, että ihminen antaa tunteiden tulla ja pystyy kohtaamaan tunteitaan läheisten ihmisten tai ammattilaisen tukemana.

Työpaikan perheystävällisyys arjessa

Törmäsin netissä Lotta Niemisen tekemään julisteeseen, jossa lukee ”sinun arkesi on jonkun lapsuus”.

Lause herätti miettimään, miten lasteni arki rakentuu minun käydessäni töissä? Miten arkea voisi tehdä paremmaksi yhteisellä vapaa-ajalla? Aamulla on kiire ja illalla väsyttää. Lakkasin hokemasta kiirettä, vaikka ei se tietenkään ollut mihinkään kadonnut. Juna lähtee, kun se lähtee. Ja sillä junalla pitäisi matkustaa tunnin verran töihin päästäkseen.

Oman työpaikkani perheystävällisyys näkyy arjessani monin tavoin. Liukuva työaika helpottaa kuopuksen päiväkotikuljetuksissa. Voin tehdä etätöitä silloin tällöin. Tiedän etukäteen, jos työpäivästä on tulossa pitkä, joten pystyn sopimaan lapsen hakemisesta. Töissä ymmärretään, että joskus pitää mennä lapsen koululle arviointikeskusteluun tai hakea sairastunut lapsi eskarista. Kouluikäiset lapseni tietävät, että minulle voi soittaa töihin, jos on jotain hätää. Saan vuosilomani sijoitettua koulujen loma-aikaan. Meillä on myös mahdollisuus vaihtaa lomaraha vapaaksi. Se auttaa koululaisten pitkän kesäloman järjestelyissä.

Minulta työpaikan perheystävälliset käytännöt ovat säästäneet paljon energiaa, jonka voin suunnata työhöni. Asiantuntijatyössä on tiukkoja työskentelyjaksoja, joina ajatukset pyörivät tiiviisti jonkin kehitettävän asian ympärillä, jotta tulosta syntyy. Ennen deadlineja päivät voivat venyä pitkiksi. Lisäksi järjestötyöhön liittyy matka-, ilta- ja viikonlopputyötä, koska silloin tavataan yhdistysten vapaaehtoisia. Perhearjen kannalta siinä on paljon hyviä puolia, koska hektisempinä kausina kertyvä työaika tuottaa joustomahdollisuuksia arkipäiville. Esimerkiksi kun lapset olivat pieniä, pystyin joskus järjestämään arkiviikolle lepopäivän saldotunteja käyttämällä.

Mitä tulee lasten arkeen, olen itse tehnyt valintoja. Tällä hetkellä työskentelen 1,5 tunnin matkan päässä kotoa. En ole pyytänyt lyhennettyä työaikaa, vaikka työpaikallani siihenkin suhtaudutaan myönteisesti. Sekä omani että lasten isän työpaikan liukuva työaika ovat mahdollistaneet työssäkäynnin pitkästä matkasta huolimatta. Lapset ovat saaneet olla heille tutuissa päiväkodissa ja koulussa, eikä perheen ole tarvinnut muuttaa työn perässä.  Minullekin on ollut tärkeää tuntea koulun ja päivähoidon aikuiset. Arjen lapsiystävällisyyttä pohdiskellessa tulee tarkkailtua, millaisella mielellä lapset ovat. Iltaisin kyselen, mitä he ovat tehneet päivällä. Luemme, pelaamme, katsomme telkkaria, teemme ruokaa. Silloin kukin ehtii puhua, mistä haluaa. Joskus rupean kirjoittamaan työsähköposteja – mutta lapset osaavat kätevästi keskeyttää tarvittaessa.

Ja kyllä sillä työpaikan perheystävällisyydellä on merkitystä myös vanhempien jaksamiselle ja hyvinvoinnille. Kannattaa lukea Miia Ojasen juuri julkaistu väitöskirja ” Työn ja perheen ristiriidat, sairauspoissaolot ja avioeroriski suomalaisilla palkansaajilla.

Jenni Helenius
asiantuntija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Kirjoittaja on kolmen lapsen äiti, joka on työskennellyt MLL:ssa mm. perhekeskustoiminnan, ehkäisevän päihdetyön, nuorisotyön sekä arviointitehtävissä. KM ja vanhemmuutta tutkiva tohtoriopiskelija Tampereen yliopistossa.

Isovanhempi – toivon lähettiläs

shutterstock_230778754”Mä en haluu täyttää 5 -vuotta!” sanoi apea pikkupoika synttäreiden kynnyksellä. Kun isovanhemmat ihmettelivät purkausta, selvisivät taustalla olevat lapsen pelot: ”Aikuisilla on aina kauhee kiire ja ne näyttää niin väsyneiltä. Niillä ei oo aikaa leikkiä tai tehdä mitään kivaa mun kanssa. Mä en haluu kasvaa aikuiseks.”

Mihin meiltä aikuisilta häviää ilo, läsnäolo ja maltti pysähtyä lapselle tärkeiden asioiden äärelle? Mikä etäännyttää ilosta ja uuvuttaa meidät? Pahimmillaan vakavasti väsynyt vanhempi voi ajautua kierteeseen, jossa tuntee olevansa yksin vastuussa kaikesta.

”Menin lasten kanssa mummolaan ja hain takakonttiin puupöydän. Kun suljin ovea kuului valtavan kova ääni ja koko takaikkuna hajosi. Lyyhistyin maahan itkemään varmaankin kymmeneksi minuutiksi. Silloin tunnustin äidilleni, että en jaksa tätä enää yhtäkään päivää.” toteaa Hanna Lehtonen kirjassaan Väsynyt äiti.

Ääritilanteissa vanhemman mielen voi vallata tunne, että edes luotettavien isovanhempien tukeen ei voi turvata, vaan kaikesta on selvittävä yksin. Joskus väsynyt vanhempi pystyy ottamaan tarjottua apua vastaan vasta kun kulissit romahtavat. Tilanne on paradoksaalinen, koska erityisesti äidit kokisivat huolien ja pelkojensa vähenevän yhteisöllisemmässä kasvatusvastuussa. Tämä ilmeni Vanhempien pelkoja peilaavassa tuoreessa Marja Hintikka Liven teettämässä tutkimusraportissa.

Miten avun pyytämisen kynnystä voisi madaltaa? Olisiko meidän aikuisten jo aika murtaa yksinpärjäämisen myytti? Riittävän hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös virheiden tekeminen ja myötätunto itseä kohtaan. Näin lapsikin saa armollisemman kuvan aikuisuudesta.

Lapsi kasvaa ja kehittyy riittävän hyvässä vanhemmuudessa, jossa on läsnä jaksavia ja hänestä iloitsevia aikuisia. Isovanhempi voi helpottaa aikuisen lapsensa vastuuta olemalla luotettava ja turvallinen lisäaikuinen, jolle kehtaa kertoa ajoissa väsymyksestä tai avuntarpeesta.

Mitä me isovanhemmat voisimme välittää lapsenlapselle aikuisuuden mukavista puolista? Voisimme puhua vähemmän ja kuunnella enemmän ja antaa aikaa lapsen puheelle ja ilolle. Antaa lapsen kavuta syliimme tankkaamaan hyvää läheisyyttä kirjan lukemisen tai valokuvien katsomisen lomassa. Voimme kertoa isoista tärkeistä asioista, jotka antavat aikuisen elämälle voimaa. Hyväksyvästä ja rohkaisevasta katseestamme välittyisi lapselle, että me aikuisetkin voimme olla rauhassa itsemme kanssa –  ja on ihan kivaa täyttää viisi vuotta.

18.10.2016 avataan IsoV-Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille osoitteessa  www.vaestoliitto.fi/isovanhemmuus

Käy tutustumassa!

******************************

Hyvää Isovanhempien päivää kaikille isovanhemmille!

Välissä muista rakkaus

Image

Herätyskellon kirpeä pirinä keskelle syviä unia. Ensimmäiseksi kahvinkeitin päälle, silmät vielä puoliummessa. Ripeästi puuro hellalle hautumaan ja kasvoihin väriä vessan liian kirkkaissa valoissa. Höyry nousee päästä ja keittimestä.

Välissä muista rakkaus. Lempeä suukko pienelle heräävälle poskelle. Takkuisen tukan hento silitys.

Toppaa päälle ja villaa alle. Ovi tiukasti kiinni, etteivät varkaat hiivi sisälle. Napakka askel toisensa perään, bussin perää tavoitellen. Lippu hukassa ja liian täysi käsilaukku. Mahdotonta lipun metsästystä kymmenien tiukkojen kasvojen piinaamana.

Välissä muista rakkaus. Hymy bussikuskille ja levollinen huokaisu istahtaessa. Ruuhkan takana nousee uuden päivän aurinko.

Töissä lisää kahvia, kokoukseen kaikki paperit mukana, tikku täynnä power pointteja. Sähköpostia yksi ja kaksi, puhelin soi vaativasti juuri väärässä välissä.

Välissä muista rakkaus. Silmät kiinni työpöydän äärellä, hetki omassa kehossa. Rauhallisuutta, levollisuutta, tunteiden liikkeiden lempeää katsantaa. Kymmenen syvää hengitystä.

Kotimatkalla taas viimetingassa, miksen ikinä lähde ajoissa. Matkalla mukaan pikkuiset, nuhanokkaiset. Kurahousua, muistilappuja, lelupäiviä ja lopuksi iso reikä saappaassa, sadepäivänä.

Välissä muista rakkaus. Kyykistys pienten silmien tasolle, käsi käteen tiukasti. Silmä silmää silmäillen, lempeydellä hyväillen. Korkeaa kikatusta yhdessä, lumipalloja heitellessä.

Päivän kriisikohta käsillä. Väsyneet vanhemmat ja lapset sekä nälän kiukkuinen huuto kaikkien vatsoissa. Otsa kiristyy, ääni kovenee ja kierrokset kasvavat. Keitto on liian kuumaa, maito kaatuu pöydälle. Rätti käteen, siivousta, pyykkäystä ja kiukun nielemistä.

Välissä muista rakkaus. Lämmin keitto sisuksissa, hymy huulilla mahan pullotellessa. Kainaloissa katsellen pikkukakkosta, pieni torkahdus sohvatyynyn uumenissa. Suukkoja ja silityksiä, iho vasten ihoa.

Umpiväsyneenä plakit hampaista, muista hammaslankakin. Aamu on liian lähellä, vaikkei yö ole vielä edes alkanut. Huominen pyrkii ajatuksiin liian tiukalla kalenterilla.

Välissä muista rakkaus. Rakkaan kylkeen kynyämistä. Tutun tukan tuoksuttelua, suukko uniseen niskaan. Peiton alla jalka kietoutuu jalkaa vasten. Hengitys tasaantuu toisen turvallisessa lämmössä. Uni saapuu hellästi hiipien.

Kiirettä, tylsyyttä, iloa, surua ja tavallista arkea. Välissä muista rakkaus.

Kuva: Maaret Kallio

Lue lisää perheen ja työn yhteensovittamisesta: Perheystävällinen työpaikka