Työpaikan perheystävällisyys arjessa

Törmäsin netissä Lotta Niemisen tekemään julisteeseen, jossa lukee ”sinun arkesi on jonkun lapsuus”.

Lause herätti miettimään, miten lasteni arki rakentuu minun käydessäni töissä? Miten arkea voisi tehdä paremmaksi yhteisellä vapaa-ajalla? Aamulla on kiire ja illalla väsyttää. Lakkasin hokemasta kiirettä, vaikka ei se tietenkään ollut mihinkään kadonnut. Juna lähtee, kun se lähtee. Ja sillä junalla pitäisi matkustaa tunnin verran töihin päästäkseen.

Oman työpaikkani perheystävällisyys näkyy arjessani monin tavoin. Liukuva työaika helpottaa kuopuksen päiväkotikuljetuksissa. Voin tehdä etätöitä silloin tällöin. Tiedän etukäteen, jos työpäivästä on tulossa pitkä, joten pystyn sopimaan lapsen hakemisesta. Töissä ymmärretään, että joskus pitää mennä lapsen koululle arviointikeskusteluun tai hakea sairastunut lapsi eskarista. Kouluikäiset lapseni tietävät, että minulle voi soittaa töihin, jos on jotain hätää. Saan vuosilomani sijoitettua koulujen loma-aikaan. Meillä on myös mahdollisuus vaihtaa lomaraha vapaaksi. Se auttaa koululaisten pitkän kesäloman järjestelyissä.

Minulta työpaikan perheystävälliset käytännöt ovat säästäneet paljon energiaa, jonka voin suunnata työhöni. Asiantuntijatyössä on tiukkoja työskentelyjaksoja, joina ajatukset pyörivät tiiviisti jonkin kehitettävän asian ympärillä, jotta tulosta syntyy. Ennen deadlineja päivät voivat venyä pitkiksi. Lisäksi järjestötyöhön liittyy matka-, ilta- ja viikonlopputyötä, koska silloin tavataan yhdistysten vapaaehtoisia. Perhearjen kannalta siinä on paljon hyviä puolia, koska hektisempinä kausina kertyvä työaika tuottaa joustomahdollisuuksia arkipäiville. Esimerkiksi kun lapset olivat pieniä, pystyin joskus järjestämään arkiviikolle lepopäivän saldotunteja käyttämällä.

Mitä tulee lasten arkeen, olen itse tehnyt valintoja. Tällä hetkellä työskentelen 1,5 tunnin matkan päässä kotoa. En ole pyytänyt lyhennettyä työaikaa, vaikka työpaikallani siihenkin suhtaudutaan myönteisesti. Sekä omani että lasten isän työpaikan liukuva työaika ovat mahdollistaneet työssäkäynnin pitkästä matkasta huolimatta. Lapset ovat saaneet olla heille tutuissa päiväkodissa ja koulussa, eikä perheen ole tarvinnut muuttaa työn perässä.  Minullekin on ollut tärkeää tuntea koulun ja päivähoidon aikuiset. Arjen lapsiystävällisyyttä pohdiskellessa tulee tarkkailtua, millaisella mielellä lapset ovat. Iltaisin kyselen, mitä he ovat tehneet päivällä. Luemme, pelaamme, katsomme telkkaria, teemme ruokaa. Silloin kukin ehtii puhua, mistä haluaa. Joskus rupean kirjoittamaan työsähköposteja – mutta lapset osaavat kätevästi keskeyttää tarvittaessa.

Ja kyllä sillä työpaikan perheystävällisyydellä on merkitystä myös vanhempien jaksamiselle ja hyvinvoinnille. Kannattaa lukea Miia Ojasen juuri julkaistu väitöskirja ” Työn ja perheen ristiriidat, sairauspoissaolot ja avioeroriski suomalaisilla palkansaajilla.

Jenni Helenius
asiantuntija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Kirjoittaja on kolmen lapsen äiti, joka on työskennellyt MLL:ssa mm. perhekeskustoiminnan, ehkäisevän päihdetyön, nuorisotyön sekä arviointitehtävissä. KM ja vanhemmuutta tutkiva tohtoriopiskelija Tampereen yliopistossa.

Isovanhempi – toivon lähettiläs

shutterstock_230778754”Mä en haluu täyttää 5 -vuotta!” sanoi apea pikkupoika synttäreiden kynnyksellä. Kun isovanhemmat ihmettelivät purkausta, selvisivät taustalla olevat lapsen pelot: ”Aikuisilla on aina kauhee kiire ja ne näyttää niin väsyneiltä. Niillä ei oo aikaa leikkiä tai tehdä mitään kivaa mun kanssa. Mä en haluu kasvaa aikuiseks.”

Mihin meiltä aikuisilta häviää ilo, läsnäolo ja maltti pysähtyä lapselle tärkeiden asioiden äärelle? Mikä etäännyttää ilosta ja uuvuttaa meidät? Pahimmillaan vakavasti väsynyt vanhempi voi ajautua kierteeseen, jossa tuntee olevansa yksin vastuussa kaikesta.

”Menin lasten kanssa mummolaan ja hain takakonttiin puupöydän. Kun suljin ovea kuului valtavan kova ääni ja koko takaikkuna hajosi. Lyyhistyin maahan itkemään varmaankin kymmeneksi minuutiksi. Silloin tunnustin äidilleni, että en jaksa tätä enää yhtäkään päivää.” toteaa Hanna Lehtonen kirjassaan Väsynyt äiti.

Ääritilanteissa vanhemman mielen voi vallata tunne, että edes luotettavien isovanhempien tukeen ei voi turvata, vaan kaikesta on selvittävä yksin. Joskus väsynyt vanhempi pystyy ottamaan tarjottua apua vastaan vasta kun kulissit romahtavat. Tilanne on paradoksaalinen, koska erityisesti äidit kokisivat huolien ja pelkojensa vähenevän yhteisöllisemmässä kasvatusvastuussa. Tämä ilmeni Vanhempien pelkoja peilaavassa tuoreessa Marja Hintikka Liven teettämässä tutkimusraportissa.

Miten avun pyytämisen kynnystä voisi madaltaa? Olisiko meidän aikuisten jo aika murtaa yksinpärjäämisen myytti? Riittävän hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös virheiden tekeminen ja myötätunto itseä kohtaan. Näin lapsikin saa armollisemman kuvan aikuisuudesta.

Lapsi kasvaa ja kehittyy riittävän hyvässä vanhemmuudessa, jossa on läsnä jaksavia ja hänestä iloitsevia aikuisia. Isovanhempi voi helpottaa aikuisen lapsensa vastuuta olemalla luotettava ja turvallinen lisäaikuinen, jolle kehtaa kertoa ajoissa väsymyksestä tai avuntarpeesta.

Mitä me isovanhemmat voisimme välittää lapsenlapselle aikuisuuden mukavista puolista? Voisimme puhua vähemmän ja kuunnella enemmän ja antaa aikaa lapsen puheelle ja ilolle. Antaa lapsen kavuta syliimme tankkaamaan hyvää läheisyyttä kirjan lukemisen tai valokuvien katsomisen lomassa. Voimme kertoa isoista tärkeistä asioista, jotka antavat aikuisen elämälle voimaa. Hyväksyvästä ja rohkaisevasta katseestamme välittyisi lapselle, että me aikuisetkin voimme olla rauhassa itsemme kanssa –  ja on ihan kivaa täyttää viisi vuotta.

18.10.2016 avataan IsoV-Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille osoitteessa  www.vaestoliitto.fi/isovanhemmuus

Käy tutustumassa!

******************************

Hyvää Isovanhempien päivää kaikille isovanhemmille!

Välissä muista rakkaus

Image

Herätyskellon kirpeä pirinä keskelle syviä unia. Ensimmäiseksi kahvinkeitin päälle, silmät vielä puoliummessa. Ripeästi puuro hellalle hautumaan ja kasvoihin väriä vessan liian kirkkaissa valoissa. Höyry nousee päästä ja keittimestä.

Välissä muista rakkaus. Lempeä suukko pienelle heräävälle poskelle. Takkuisen tukan hento silitys.

Toppaa päälle ja villaa alle. Ovi tiukasti kiinni, etteivät varkaat hiivi sisälle. Napakka askel toisensa perään, bussin perää tavoitellen. Lippu hukassa ja liian täysi käsilaukku. Mahdotonta lipun metsästystä kymmenien tiukkojen kasvojen piinaamana.

Välissä muista rakkaus. Hymy bussikuskille ja levollinen huokaisu istahtaessa. Ruuhkan takana nousee uuden päivän aurinko.

Töissä lisää kahvia, kokoukseen kaikki paperit mukana, tikku täynnä power pointteja. Sähköpostia yksi ja kaksi, puhelin soi vaativasti juuri väärässä välissä.

Välissä muista rakkaus. Silmät kiinni työpöydän äärellä, hetki omassa kehossa. Rauhallisuutta, levollisuutta, tunteiden liikkeiden lempeää katsantaa. Kymmenen syvää hengitystä.

Kotimatkalla taas viimetingassa, miksen ikinä lähde ajoissa. Matkalla mukaan pikkuiset, nuhanokkaiset. Kurahousua, muistilappuja, lelupäiviä ja lopuksi iso reikä saappaassa, sadepäivänä.

Välissä muista rakkaus. Kyykistys pienten silmien tasolle, käsi käteen tiukasti. Silmä silmää silmäillen, lempeydellä hyväillen. Korkeaa kikatusta yhdessä, lumipalloja heitellessä.

Päivän kriisikohta käsillä. Väsyneet vanhemmat ja lapset sekä nälän kiukkuinen huuto kaikkien vatsoissa. Otsa kiristyy, ääni kovenee ja kierrokset kasvavat. Keitto on liian kuumaa, maito kaatuu pöydälle. Rätti käteen, siivousta, pyykkäystä ja kiukun nielemistä.

Välissä muista rakkaus. Lämmin keitto sisuksissa, hymy huulilla mahan pullotellessa. Kainaloissa katsellen pikkukakkosta, pieni torkahdus sohvatyynyn uumenissa. Suukkoja ja silityksiä, iho vasten ihoa.

Umpiväsyneenä plakit hampaista, muista hammaslankakin. Aamu on liian lähellä, vaikkei yö ole vielä edes alkanut. Huominen pyrkii ajatuksiin liian tiukalla kalenterilla.

Välissä muista rakkaus. Rakkaan kylkeen kynyämistä. Tutun tukan tuoksuttelua, suukko uniseen niskaan. Peiton alla jalka kietoutuu jalkaa vasten. Hengitys tasaantuu toisen turvallisessa lämmössä. Uni saapuu hellästi hiipien.

Kiirettä, tylsyyttä, iloa, surua ja tavallista arkea. Välissä muista rakkaus.

Kuva: Maaret Kallio

Lue lisää perheen ja työn yhteensovittamisesta: Perheystävällinen työpaikka