Ajatuksista on matkaa tekoihin

Free Stock Photos

Moni ihminen on joskus pelännyt omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Toisinaan ajatuksia voi jopa säikähtää ja ahdistua siitä, mitä mielessä on. ”Enkö rakasta kumppaniani, kun ajattelen näin?” ”Voisinko satuttaa jotakuta, kun olen niin vihainen?” Silloin voi olla vaikea rauhoittaa omaa itseä, ja tunne saa entistä isomman roolin.

Joskus syyllisyys omista ajatuksista ja tunteista aiheuttaa jopa pakonomaisen tarpeen ”tunnustaa” ne. Joskus se voi helpottaa omaa oloa, mutta aina se ei ole paras vaihtoehto: ”Mulla on huono omatunto, kun en pidä sua oikein hauskana ihmisenä – mutta olet silti tärkeä ystävä!” Tunteet ja ajatukset eivät samalla tavalla satuta muita, kuin sanat ja teot.

Ajatusten ja tekojen erottaminen on tärkeä taito. Kaikenlaiset ajatukset ja tunteet kuuluvat elämään. Ajatuksille ei ole rajoituksia, mutta teoilla on: pohjimmainen raja kulkee siinä, että itseä tai toisia ei saa fyysisesti satuttaa.

Kielletyt tunteet?

Yhteiskunnassa eri tunteita pidetään usein eri arvoisina. Filosofian professori Loyal Rue onkin todennut, että kulttuuri moralisoi ihmisen tunne-elämää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on puhuttu niin sanotusta ”onnellisuuden pakkomielteestä” (happiness obsession). Myös suomalaisessa kulttuurissa on rohkaistu enemmän positiivisten kuin negatiivisten tunteiden ilmaisemiseen. Vanhempien kunnioitus on voinut tarkoittaa sitä, että vanhemmille ei saa kiukutella.

Länsimaissa kristinusko on vaikuttanut monella tapaa siihen, mitä tunteita pidetään suotavina ja mitä ei. Raamatun Uudessa Testamentissa on useita tunteisiin liittyviä kannanottoja. Uudessa Testamentissa verrataan kahta tunnetta tekoon: 1) vihaa verrataan murhaan (Matt.5:21–22; 1. Joh. 3:15) ja 2) naisen katsomista himoiten verrataan aviorikokseen (Matt. 5: 27). Näissä tunteissa, vihassa ja seksuaalisessa himossa, on ollut jotain, mikä herättää erityistä syyllisyyttä. Niitä ei saisi edes olla mielessä. Voiko tämä kertoa jotakin tunnekulttuuristamme vielä nykypäivänä?

Kasvatuskulttuuri on muuttunut, sillä lapsia kannustetaan nykyään osoittamaan enemmän erilaisia tunteita. Lapselle on tärkeää opettaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Lapsi saa olla innostunut, kiukkuinen, kateellinen, raivoissaankin. Lapsi saa olla utelias omasta kehosta ja seksuaalisuudesta. Hän saa olla riemuissaan tai pettynyt. Tunteiden vallassa ei kuitenkaan toimita ”päättömästi”, vaan niitä käsitellään sanojen avulla. Tunteet ja ajatukset on tärkeää erottaa teoista. Esimerkiksi uhmaikäiselle voi sanoa, että kiukku on ymmärrettävää, mutta ketään ei saa lyödä. Vanhempi voi sisällyttää viestiinsä toivon: kiukku menee kyllä ohi, haava paranee, jouluna saa sitten lahjoja, viikon päästä nähdään taas serkkuja.

Tunteiden hyväksyminen

Ihminen käy elämässä läpi tunteiden kirjon. Kriiseihin kuuluu sellaisia tunteita, joita ei olisi voinut edes kuvitella: syvää epätoivoa, koko kehossa tuntuvaa raivoa, kostonhalua, riipaisevaa yksinäisyyttä. Myös arkiseen elämään kuuluvat muutokset voivat herättää erilaisia tunteita: omat ikävaiheet ja vanheneminen, parisuhteen erilaiset vaiheet, lasten ikävaiheet ja esimerkiksi työelämän muutokset nostavat monenlaisia tunteita pintaan.

Ihmiset ovat erilaisia siinä, miten he voivat hyväksyä kokevansa näitä erilaisia tunteita: voiko tunteen tunnistaa ja voiko sen äärelle rauhassa pysähtyä? Pelottaako, että oma tunne muuttuu hallitsemattomaksi teoksi? Voiko tunnetta sietää, vai ryhtyykö ihminen tekemään nopeita ”siirtoja”, jotta pääsisi tunteesta äkkiä eroon?

Hätiköityjä päätöksiä näissä tilanteissa ehkäisee se, että henkilö voi käsitellä tunteitaan ja ajatuksiaan omassa mielessään ja luotettavien läheisten kanssa – nopean toiminnan sijaan. Silloin voimme välttyä monilta ylilyönneiltä sekä turhalta kärsimykseltä ihmissuhteissa. On ok vihata, inhota tai himoita ja haluta. Siitä on pitkä matka lyönteihin, pettämiseen ja muihin läheisiä satuttaviin tekoihin. Antaa tunteiden tulla ja mennä. Niitä voi tutkiskella rauhassa. Niistä voi puhua omien läheisten tai jonkun ulkopuolisen kanssa. Tunteista voi kirjoittaa ja niitä voi käsitellä myös erilaisen taiteen avulla, esimerkiksi piirtämällä tai musiikin kautta. Jotkut tunteet tarvitsevat mahdollisuuden ”jäähdyttelyyn”: sitä voi olla esimerkiksi puhelu ystävälle, tai ”happihyppely” kesken parisuhderiidan. Tunteiden käsitteleminen kaikessa rauhassa voi auttaa pohtimaan, miten kukin oikeasti haluaisi tilanteessa toimia.

Tunteet eivät ole oikein tai väärin. Mutta tunteita voi ilmaista rakentavasti tai tuhoavasti. Vanha sanonta voi auttaa tässä: kannattaa laskea kymmeneen, ennen kuin toimii.

Lähteet:

Fonagy, P. & Gergely, G. & Jurist, E. & Target, M. (2002) Affect Regulation, Mentalization, and the Development of the Self. New York: Other Press.

Nurminen, E. (2013) Kristinusko ja affektisäätelyn normit Uuden testamentin tekstissä sekä psykoterapeuttien raportoimina. Helsingin yliopisto (Uskontotieteen pro gradu -tutkielma).

Riis, O. & Woodhead, L. (2010) A Sociology of Religious Emotion. Oxford: University Press.

Rue, L. D. (2005) Religion is not about God: how spiritual traditions nurture our biological nature and what to expect when they fail. New Brunswick: Rutgers University Press.

Vanhemmuutta tukemalla estetään lasten eriarvoistumista

Kansainvälisesti vertaillen suomalaiset lapset voivat keskimäärin hyvin. Ongelma on, että lasten hyvinvointi eriarvoistuu ja erilaistuu. Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä, mutta pienellä osalla lapsia ongelmat kuitenkin kärjistyvät.

Lasten ja nuorten mielenterveyden pulmia voisi jopa kuvata uudeksi kansanterveysongelmaksi. Tiedämme että niiden taustalla on usein ihmissuhteisiin ja niiden jatkuvuuteen liittyviä pulmia, yksinäisyyttä, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen vajeita, pitkäaikaista kiusaamista esimerkiksi erilaisuuden takia sekä vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmia, perheväkivaltaa ja vaikeita huoltajuuskiistoja. Nämä ongelmat kasautuessaan luovat koulusta, kaveripiiristä ja työstä syrjään jäämisen kierteitä, joiden katkaisemiseen tarvitaan lapseen ja nuoreen mutta usein myös heidän vanhempiinsa ja koko perheeseen vaikuttavaa tukea ja apua.

Lastensuojelutarpeiden taustalta löytyy vanhemmuuden ja kasvatuksen osaamisen vajeita. THL:n tutkimusten mukaan huomattava osa lasten kodin ulkopuolelle tapahtuvista sijoituksista pystyttäisiin ehkäisemään tuella, joka auttaisi vanhempien uupumusta, ratkoisi perheen ristiriitoja ja vuorovaikutusongelmia sekä sovittaisi vanhempien kasvatustyylin paremmin lapsen tarpeisiin.

Niin mielenterveysongelmia kuin lasten eriarvoistumistakin voitaisiin ehkäistä tehokkaasti tukemalla vanhemmuutta ja uudistamalla kasvatuskäytäntöjä. Mahdollisimman monella lapsella pitäisi olla mahdollisuus myönteiseen vuorovaikutukseen omien vanhempiensa kanssa.  Monesti myös koulurauhaongelmien ja erilaisten käytöshäiriöiden juurisyyt liittyvät lapsen kodin olosuhteisiin. Tehokas vanhemmuuden tuki edistäisi lasten oppimista. Näyttöön perustuvia, tutkitusti tehokkaita vanhemmuuden tuen työkaluja tarvitaan sosiaali- ja terveyspalveluissa mutta myös osaksi perusopetusta ja varhaiskasvatusta.

Yhdenvertaisesti ja matalalla kynnyksellä perheiden saatavilla oleva vanhemmuuden tuki olisi mainio väline jatkaa lasten hyvinvoinnin suomalaista menestystarinaa. Sitähän lasten kasvuolojen kehitys sadan vuoden perspektiivissä itsenäisessä Suomessa on ollut. Huikea loikka köyhästä ja tautien riivaamasta maasta maailman lasten hyvinvoinnin kärkisijoille. Jatkossa: mitä paremmin kykenemme tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään sitä paremmat ovat lasten hyvinvoinnin edellytykset.

Kysyntää kasvatuksen tuelle on niin pienten lasten kuin murrosikäistenkin perheissä. Tukea pitäisi saada sujuvasti niin julkisista palveluista, järjestöiltä kuin seurakuntienkin toiminnasta niin kasvokkain kuin digipalveluinakin.

Vanhemmuuden tuen vahvistaminen on tavoitteena myös lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa.  LAPE koettaa parantaa etenkin lasten psykososiaalista hyvinvointia ja tukemalla heidän läheisiä ihmissuhteitaan. Lapsen hyvinvointi ja onnellisuus kasvavat kotona ja lähisuhteissa.

Yhtenä konkreettisena toimena LAPE levittää neljää näyttöön perustuvaa vanhemmuuden tuen menetelmää sivistyksen ja soten ammattilaisille.  Pohjatyötä on tehty Kasvun tuki– konsortiossa, joka on ottanut mallia muiden pohjoismaiden vastaavista toimintamalleista sekä Duodecimin Käypä hoito– toiminnasta.

LAPE tavoitteena on tarjota lapselle nuorelle ja vanhemmille sopivaa tukea oikeaan aikaan ammattikunnista ja hallinnonaloista riippumatta.  LAPE ennakoi myös kunta- maakunta- tehtävien muutoksia, kun sivistyspalvelut jäävät kunnan ja sote -palvelut siirtyvät maakunnan järjestämisvastuulle. Lasten kannalta tarvitaankin oikeastaan SI-SOTE -ajattelua eli sekä koulun, varhaiskasvatuksen, nuorisotyön, sosiaali- ja terveyspalveluiden rajat sekä järjestöjen ja yksityisten ja julkisten palveluiden rajat ylittävää uudistamista.

SI –SOTE –muutosta ja vanhemmuuden tukea konkretisoi lapsi- ja perhepalvelut yhteen kokoava monialainen perhekeskustoimintamalli, jota kehitetään nyt 18 maakunnassa. Perhekeskuksen ytimessä on kaikki lapsiperheet tavoittava neuvola ja mukana ovat lapsiperheiden sosiaalipalvelut. Samalla se linkittyy varhaiskasvatuksen eri muotoihin sekä järjestöjen ja seurakuntien kanssa tehtävään työhön. Vanhemmuuden tuen menetelmiä levitetään osana perhekeskustyötä. LAPE kouluttaa ammattilaisia soveltamaan parhaita menetelmiä perheiden kanssa tehtävässä työssä.

Miten saadaan LAPEssa aloitettu työ sekä järjestöjen monien eri hankeavustusten kautta tekemä vanhemmuuden tuki jatkumaan ja vakiintumaan?  Suomessa on hyviä kokemuksia pitkäjänteisestä väestötasoisesta vaikuttamisesta esimerkiksi Pohjois-Karjala –projektissa jossa sydänterveyttä saatiin kohennettua. Samoin sotien jälkeen nostettiin lasten ja perheiden asiat politiikan keskiöön ja alennettiin lapsikuolleisuutta ja äitien terveyttä.  Rokotusohjelmilla on tehokkaasti vähennetty tartuntatautien leviämistä.

Seuraava väestötasoisen vaikuttamisen ”hyvinvointiloikka” tulisi ottaa lasten mielenterveysongelmien ja eriarvoistumisen ehkäisyssä tuomalla vanhemmuuden tuki helposti erilaisten, monimuotoisten perheiden ja eri- ikäisten lasten saataville.  Olen Pentti Arajärven kanssa ehdottanut Suomeen perustettavaksi pitkäjänteistä vanhemmuuden tuen ohjelmaa, joka arkipäiväistää kotikasvatuksen tuen ja tuo sen sujuvaksi osaksi kaikkia palveluita.

Kansallinen vanhemmuuden tuen ohjelma voisi verkostoida yhteen alan erilaisia toimijoita, varmistaa lasten yhdenvertaisuutta sekä arvioida eri menetelmien vaikuttavuutta, kouluttaa ammattilaisia sekä tukea myös väestötasoista viestintää vanhemmuustaidoissa.

Olemme Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston puitteissa laatineet vastikään eri perhejärjestöjen kanssa yhteisen ehdotuksen eduskunnan Suomi100 – toimikunnalle.  Mikäpä olisi parempi päätös itsenäisyyden juhlavuodelle!

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Väestöliiton puheenjohtaja, Lapsi – ja perhepalveluiden muutosohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja sekä Itsenäisyyden juhlavuoden rahaston (ITLA) hallituksen varapuheenjohtaja

 

Karaisemalla kasvatettu

shutterstock_102593036Pieni poika seisoo liian suurissa luistimissa jäämäen laella ja katsoo epävarmana alaspäin. Mäen alla pojan isä huutaa, että tule nyt vain alas sieltä. Isot kyyneleet tekevät pojan silmistä kiiltävät. Hän näyttää harkitsevalta. Katsoo mäkeä ja isäänsä, sitten taas mäkeä. Isän ilmeestä näkee, että hän ei hyväksyisi luovuttamista. Poika liukuu mäen alas jalat vispaten. Ei kaadu, mutta se ei ole kaukana. Pojan kasvoilta voi nähdä helpotuksen, kun hän töpöttelee luistimillaan radan reunaan. Isä vaikuttaa tyytyväiseltä itseensä.

Tilanteesta voisi ajatella, että poika voitti itsensä. Että hän meni omaa pelkoaan päin ja oppi itseluottamusta. Toisaalta siitä voisi ajatella, että poika pakotti itsensä, koska pelkäsi menettävänsä isän kiintymyksen. Oliko tilanne tällöin voitto vai häviö?

Lapsi pyrkii olemaan vanhemmalleen mieliksi. Hän ymmärtää, että oma selviytyminen on kiinni läheisistä aikuisista. Yhteys vanhempaan yritetään varmistaa niillä keinoin, jotka ovat aikaisemmin osoittautuneet toimiviksi. Jos vanhempi huomaa lapsen silloin, kun tämä on reipas. Yrittää lapsi olla kaikin tavoin juuri sitä. Karaisemisesta tuleekin helposti tulkinta, että siinä pyritään eroon jostakin. Siinä ikään kuin ”piiskataan” jotain pois lapsesta. Lapselle opetetaan, että joku osa itsestä tulisi saada ulkoistettua ja hävitettyä.

Tarvitsevuuden, pelon ja hädän peittelemisessä on Suomessa pitkät juuret. Kylmä ja karu maa on suosinut niitä, jotka menevät rohkeasti eteenpäin. Ravinnon puutteessa heiveröisimmät ovat menehtyneet. Tässä ympäristössä vanhemmat ovat varmasti kokeneet, että lapsille pitää opettaa selviytymistä. Havaitsin tämän seuratessani yhtä jo iäkkäämpää isovanhempaa ryömivän vauvan kanssa. Vauva yritti takertua havittelemaansa leluun, mutta isovanhempi siirsi aina lelua hieman eteenpäin. Jo näin pienelle ihmiselle tuli opettaa, että saadakseen haluamansa pitää tehdä kovasti töitä.

Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa, että yleinen kasvatusilmapiiri Suomessa on jäänyt lapsen itsenäisyyttä ja pärjäävyyttä korostavaksi, ikään kuin Siperia opettaa -ajatuksella. Mitä Siperia oikeastaan opettaa? Se opettaa, että maailma on paikka, jossa pitää ajatella omaa selviytymistä. Että pelolle tai hädälle ei saa antaa tilaa. Ne tulee piilottaa itseltä ja muilta. Maailma on niiden, jotka onnistuvat esittämään vahvaa. Tällaisessa maailmassa ei ole tilaa ymmärrykselle tai sallivuudelle.

Jotkut kritisoivat, että nykyiset vanhemmat pehmittävät lapsen polkua liiaksi. Että lapsista kasvaa vielä suurempaa pullamössöä kuin 70- tai 80 -luvulla syntyneistä. On kuitenkin eri asia huomioida lapsen kokemukset ja tunteet, kuin suojata lasta elämältä. Lapsen pitää saada harjoitella ja kokeilla, mutta lapselle sopivaan tahtiin. Kun tunteet kasvavat liian voimakkaiksi, lapsi ei opi. Tai lapsi oppii, mutta vain olemaan kuuntelematta itseään.

Viherkasvien hoito-oppaassa todetaan, että taimet, jotka ovat kasvaneet riittävän vahvoiksi, voidaan viedä ulos kasvamaan. Karaisu on kuitenkin tehtävä vähitellen. Silloin kun taimilla on menossa nopean kehityksen aika, liian nopea lämpötilan lasku aiheuttaisi kasvun pysähdyksen. On myös huomioitava, että mitä huonompiin olosuhteisiin taimet joutuvat, sitä alhaisimmissa lämpötiloissa niitä on karaistava.

Siedättäminen vaikeisiin tilanteisiin ja tunteisiin pitäisi tapahtua pikkuhiljaa. Kuten viherkasvin, myös lapsen olemusta tulisi tarkkailla ja huomioida, jos karaisemisessa edetään liian nopeasti. Lisäksi pelkoa ei tulisi kohdata yksin, vaan yhdessä toisen ihmisen kanssa. Vähitellen pelko kutistuu pienemmäksi ja kädestä pitävä vanhempi hyväksi sisäiseksi kanssakulkijaksi.

 

Positiivinen ja kannustava kasvatus – väkivallan vastavoima

shutterstock_398292211Ruuhkavuosien paineet

Aikaamme leimaa kiire, tehokkuus, monikanavainen tiedonvälitys, projektimainen työelämä ja oman elämän projektin hallinta. Ei ole kyse yksin ulkonäöstä, kun vanhemmat lenkkeilevät ja huhkivat kaiken kukkuraksi vielä kuntosaleilla. Työelämä vaatii hyvää fyysistä ja henkistä kuntoa. Jatkuva itsensä kehittämisen haaste, uudenoppiminen, toistuva itsensä uudelleen myyminen jatkuvien YT-neuvotteluiden keskellä edellyttää kirkasta ajattelua, vahvaa identiteettiä ja itsetuntemusta.

Sama koskee parisuhdetta. Ei riitä, että on yhteiset ja lapset ja asuntolaina. Suhteelta vaaditaan muutakin; lämpimiä yhteenkuuluvuuden tunteita ja jaettuja kokemuksia. Ja sitten vielä ne lapset, he joiden vuoksi ehkä roikkuu epätyydyttävässäkin pari- ja/tai työsuhteessa, heidätkin pitäisi kunnialla kasvattaa. Lasten takiahan tässä raadetaan, jotta heille mahdollistuisi hyvä elämä.

Huoh. Kuinka tämä pyörä pysäytetään?

Koko kylän on kasvatettava

Vanhemmat tarvitsevat kipeästi tukiverkkoja voidakseen toimia hyvinä vanhempina. Kun luonnolliset perhe- ja sukulaissuhteet haurastuvat, on uusi tukiverkko rakennettava oman sen hetkisen elämänpiirin kautta. Tarvitaan uusia yhteisöjä; pihapiirien, taloyhtiöiden, perhekerhojen ja ystävien muodostamia arjen apureita ja turvarenkaita, ottamaan koppia kun kiire ja paineet meinaavat syöstä yli laidan.

Kaiken päälle kaatuva uhma

Väsymys, ahdistus ja huolet tekevät kenestä tahansa helposti ärtyvän, jopa arvaamattoman: yhdessä hetkessä annamme lapselle periksi helposti, kun taas toisessa tilanteessa olemme erityisen jyrkkiä ja ehdottomia. Ja ainahan ne lapset eivät tottele.

Ensimmäinen askel kohti turvallista vanhemmuutta on hyväksyä se tosiasia, etteivät lapset käyttäydy kuten aikuiset eivätkä aina kuten aikuinen toivoo. Lapsi uhmaa vanhempiaan eri ikäkausina eri tavoin.  Uhma-ikä on tahtotaitojen kasvua, normaali ja tärkeä ilmiö, joka kuuluu jokaisen lapsen kehitykseen. Lapsen täytyy opetella ja kokeilla, mikä on oikein ja mikä väärin. Uhma näyttäytyy arkisissa tilanteissa; syömisessä, pukemisessa, nukkumaan mennessä, tulo- ja lähtötilanteissa. Uhmaa esiintyy usein myös elämän muutostilanteissa, kuten sisaruksen syntyessä tai päivähoidon aloittamisen yhteydessä.  Näissä tilanteissa tapahtuu myös tyypillisimmin aikuisen tekemiä ylilyöntejä.

Vanhemmat usein tietävät, että lapset tarvitsevat heitä tuomaan rajoja ja rakkautta ja kantavat epäonnistumisista, ylilyönneistä ja hektisestä elämänmenosta syyllisyyttä. Syyllisyys on hyvä asia. Se ohjaa aikuista oikeaan suuntaan. Toisaalta syyllisyys lisää ärtyisyyttä. Siihen ei saa jäädä jumiin.

Kasvatukseen piiloutuva väkivalta

Tutkimuksissa on osoitettu selvästi, että kurittaminen on lapselle ja tämän tulevaisuudelle haitallista. Kasvattajat eivät aina kuitenkaan tunnista, että myös henkisen väkivallan muodot kuten toistuvat pettymyksen, eristämishalun ja huonouden viestit ovat lapselle haitallisia. Haitallisuus perustuu siihen, että aikuisen vihamielinen käytös (ilme, eleet, ääni) pelottavat lasta.

Pelko aiheuttaa lapsen elimistössä saman reaktion kuin fyysinen väkivalta. Toistuvana pelko tuottaa lapselle myrkyllistä stressiä, jonka on todettu olevan yhteydessä mm. oppimis- ja keskittymisvaikeuksiin, päihde- ja mielenterveysongelmiin ja myöhempään sairastavuuteen. Väkivallalla tai pelolla kasvattaen ei saavuteta haluttuja tuloksia. Lapsi joka pelkää, ei opi toivottua, vaan ainoastaan sen että ylivallalla voittaa. Lannistava ja autoritaarinen kasvatus ei tue lapsen pärjäämistä nykymaailmassa, jossa tarvitaan vahvoja neuvottelu- ja sosiaalisia taitoja, joustavuutta, tunneälyä ja soveltamiskykyjä.

Turvallisessa ja väkivallattomassa ympäristössä eläminen on myös ihmisoikeuskysymys – oikeus kasvaa väkivallattomassa ympäristössä on kirjattu mm. YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Ei kasvateta lapsia vain selviytymään pahassa maailmassa vaan niin, ettei maailmasta tulisi kova.

Vanhempi – inhimillinen olento?

Jokainen vanhempi hermostuu lapselleen joskus. Vanhempikin on inhimillinen olento ja tekee virheitä. Tärkeää on, että lapsen ja kasvattajien yhteiselämän perusvire on myönteinen, lämmin ja kannustava ja uskalletaan asettua ja keskittyä vuorovaikutukseen, kohtaamiseen ja läsnäoloon lapsen kanssa. Kaikki voittavat kun joogahengitys, Mindfulness-keinot, johtajuuskoulutuksen anti, itsetuntemuskurssien sisällöt ja parisuhdeleirien vuorovaikutusharjoitukset muuttuvat todeksi arjessa ja tulevat avuksi vanhemmuuteen. Oleellista on, että kohtaamme arjessa hyväksyen sekä lapsemme että itsemme.

Joskus on terapeuttista nauraa omalle toiminnalleen. Kasvatuspuntari-kampanjalla vanhempia puntaroimaan kutsuneet lapsi- ja perhejärjestöt uskovat suomalaisten vanhempien intoon kehittyä kasvattajina. Kampanjaviestiä eteenpäin viemässä toimi Siskonpeti-tiimi, joka tuotti pisteliään hauskoja videoita kasvatuksellisiin tilanteisiin liittyen.

Oivallus ei synny saarnaten ja syyllisyyttä perässä vetäen vaan ymmärryksestä ”voin tehdä toisinkin”.

Kirjoittajat:

Johanna Matikka, suunnittelija, Ensi- ja turvakotien liitto
Raisa Cacciatore, LL, lastenpsykiatri, Väestöliitto ry
Suvi Laru, psykologi, psykoterapeutti, opettaja, Väestöliitto ry

Lähteet

Cacciatore R. (2008) Kiukkukirja (toim. Vuokko Hurme). Väestöliitto.
FinnBrain –tutkimus, Turun yliopisto
Gershoff, E. T. (2016) Should parents´ physical punishment of children be considered a source of toxic stress that affects brain development? Family Relations 65 (151-162)
Matikka, J. (2016) Vanhempien käyttämä kuritusväkivalta Suomessa tutkimusten valossa 2006-2016. Tampereen yliopisto, review tutkielma 2016.

Linkkejä on tarjolla lisää osoitteessa:

www.kasvatuspuntari.fi
www.perheaikaa.fiwww.vaestoliitto.fi/vanhemmuus

 

 

Lapsi oppii enemmän ilosta kuin pelosta

shutterstock_83552767Moni vanhempi uskoo edelleen kurituksen voimaan lasten kasvatuksessa. Uskomuksensa mukaan aikuinen luulee kasvattavansa lapsesta tai nuoresta hyvin käyttäytyvää, reipasta, rohkeaa ihmistä.

Tutkimusten mukaan kurittamalla ei kuitenkaan ole lainkaan hyödyllisiä vaikutuksia. Sen sijaan sillä on yhteys lukuisiin haitallisiin asioihin.

Kehityspsykologi, prof. Elizabeth Gershoff on arvioinut eri tutkimuksien tuloksia kurituksen vaikutuksista. Kuritus aiheuttaa aggressiota, epäsosiaalista käytöstä, käytös- ja mielenterveyshäiriöitä, kielteistä lapsi-vanhempi-suhdetta, heikentynyttä kognitiivista kyvykkyyttä ja heikkoa itsetuntoa. Lapsena koettu kuritus liittyy vielä aikuisuudessa lisääntyneeseen epäsosiaaliseen käytökseen, mielenterveysongelmiin ja hyväksyvään asenteeseen kuritusväkivaltaa kohtaan (2016, J Family Relations).

Lapsi tietää, että hän on pieni ja täysin riippuvainen perheestään. Hän etsii ja testaa jatkuvasti strategioita selvitä perheessään parhaalla mahdollisella tavalla. Pieni lapsi vaistoaa, että jos hän joutuu perheestään syrjään, hänellä ei ole tulevaisuutta. Siksi lapsi keskittyy pitämään yllä suhdettaan aikuisiin kaikin mahdollisin tavoin.

Lapsi ei kuvittele, että hänellä olisi valta ymmärtää tai muuttaa perhettään. Lapsi keskittyy muuttamaan ja muokkaamaan omaa itseään koko ajan, jotta hän pysyisi mukana parhaalla mahdollisella tavalla juuri tässä perheessä, jossa hän kasvaa.

Kaikissa tilanteissa lapsi toimii omasta näkökulmastaan loogisesti, toteuttaen tarvetta olla tärkeä ja tarpeellinen tälle perheelle. Lapsella on vain lapsellisia keinoja oivaltaa, mitä eri tilanteissa kannattaisi tehdä.

Lapsen toimintamalli perheessä voi olla häirikön rooli. Hän haluaa tulla näkyväksi tekemällä vääriä tekoja ja saada huomiota edes häsläämällä vääriä asioita. Sekin on lapsen keino yrittää rakentaa siltaa aikuisiin. Se on yritys löytää hyvinvointia rakentava yhteys vanhemman kanssa. Se voi olla epätoivoinen keino olla olemassa, tulla huomatuksi, osana perhettä.

Tämän vuoksi aikuisten tulisi ahkerammin muuttaa omaa käytöstään, jos lapsi oireilee. Rankaisut muuttuvat helposti vain rajumpaan suuntaan, koska ne eivät auta lasta. Jos aikuisilla ei ole kapasiteettia, energiaa ja oivallusta nähdä lapsen tarpeita, heidän kannattaa hakea apua ja neuvoja. Aikuisen toimiessa väärin lapsi joutuu muokkaamaan itseään ja se tapahtuu helposti epäsuotuisaan suuntaan. Näin psyykkiset ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Aikuinen, katsoessaan sinua peläten tai luottaen, lapsesi muuttaa itseään.

******************************************

Tukkapöllystä ja sättimisestä kannustavaan kasvatukseen
#Kasvatuspuntari – kampanja kutsuu vanhemmat puntaroimaan omia kasvatustapojaan

Kannustavan kasvatuksen kampanja

Lapsi- ja perhejärjestöt lohduttavat, ettei haastavissakaan tilanteissa tarvitse turvautua väkivaltaan vaan vaihtoehtoisia tapoja on tarjolla.  Kannustavia kasvatuskeinoja, tukea ja tietoa on koottu yhteen #Kasvatuspuntari – kampanjan kotisivulle: www.kasvatuspuntari.fi

Väestöliiton verkkopalveluissa, Perheaikaa.fi ja vaestoliitto.fi/vanhemmuus sekä Ensi- ja turvakotien liiton Nettiturvakodin chatissa 29.8–9.9. on mahdollisuus keskustella asiantuntijoiden kanssa kasvatuskysymyksistä.

#Kasvatuspuntari kampanjan toteuttavat: Ensi- ja turvakotien liitto, Suomen UNICEF, Väestöliitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Suomen Vanhempainliitto ja Emma & Elias -ohjelma.

Mukana kampanjassa on myös Siskonpeti – sketsisarja, joka pureutuu viihteen keinoin vallitseviin kasvatusasenteisiin.

Kumeja ja purukumeja

#mannankanssa

shutterstock_108585317Käytiin Mannan kanssa ruokakaupassa. Se sujuu nykyään jo hyvin. Ei enää mahasyöksyjä lattialle pudonneiden irtokarkkien perään, ei kovaäänistä laulua ostoskärryissä istuen ”Ostakaaa makkaraaa, markalla ja kahdella jo paljon saaa!”, ei itkupotkuraivareita.

Tv:n Super Nannyn oppien mukaisesti annan kaupassa lapselle pieniä tehtäviä: hae kurkku, punnitse parsakaali, otatko pikkukärryt. No okei, lupaan joskus mehujään jos kauppareissu sujuu mallikkaasti.

Yleensä suunnittelen jo kotona ostoslistaa, maltan matkalla odottaa kun Manna poimii tuskastuttavan hitaasti voikukkia, neuvottelen herkkuhyllyjen luona rauhallisesti siitä, mitä ostetaan ja etenkin siitä, mitä ei osteta, asetun lööppien eteen jos tikkukirjain-otsikot ovat karmaisevia. Harrastan ennaltaehkäisevää riskienhallintaa ja koen pieniä onnistumisen tunteita. Homma sujuu tälläkin kauppareissulla, kunnes kassajonossa.

– Äiti mikä toi on?
– Ai mikä? Mitä sä näytät?
Pieni päättäväinen sormi osoittaa kondomipakettia. Aivoissa käynnistyy pikakelaus. Mitä pitikään sanoa, aina on oltava rehellinen, mutta puhuttava lapselle ikätasoisesti, mitä asiantuntija neuvoisi, totakin naista hymyilyttää, odottaa että sanon jotain tyhmää, ei kun nyt aikuisen rauhallisesti, valehtelen, enkä valehtele, kiertoilmaus tai ohitus – joo se on hyvä suunnitelma.

– Ai tää? Nää on semmosia kurkkupastilleja. (Jes. Hyvä hämäys.)
– EI ku toi! Mä haluun kattoo. Onks se purkkaa? (Äh, ei toiminut.)
– Ei…kuule purkat on tuolla, käydäänkö kattomassa, löytyiskö sieltä semmonen pikkupaketti… Lapsen huomion ja askelten suunta on muuttunut. Liukuvin sivuaskelin siirryn pois kassajonosta mumisten kohteliaasti hymyillen ”Menkää vaan ohi” ja seuraan Mannaa purukumien luo.

Palaamme takaisin jonoon xylitoliemme kanssa.
– Äiti, sä oot nelkytneljä, nelkytneljä!
– Joo-o, oon, miten niin?
– Ku sä oot nelkytneljä (No niin, kiitos. Ikäni tuli jo selväksi ihan kaikille.) ni saatko pelata noita pelejä?
– Saan pelata, ne on yli 18-vuotiaille.
– Aha. Mikä tää on?
– Se on semmonen jolla voi poistaa karvoja, vaikka kainalosta.
– Kainalosta! Ei kainalossa oo karvoja! Onko sulla? Näytä!
– Monilla on, kuule tuus auttamaan mua. Laitetaan tavarat hihnalle. Nosta sä ne kevyemmät. Just noin, hienosti sujuu.

#mannankanssa on blogisarja, jossa pienen lapsen ja aikuisen maailmat kohtaavat arkisissa tilanteissa.

Päiväkodin action-aamu

#mannankanssa

Oltiin Mannan kanssa päiväkodin kevätjuhlassa. Kutsussa luki ”Liikunnallinen kevätjuhla ulkoilmassa. Seitsemän toimintapistettä. Ohjelma alkaa klo 7:30.” #runforyourlife

Johan siinä keski-ikäisen ihmisen rytmihäiriöt käynnistyivät jo pelkästä kutsun lukemisesta. Ensimmäinen ajatus oli, että näin mua rangaistaan; iltatähti nelikymppisenä ja siinähän pompit aamuseitsemältä laululeikkien tahdissa ja potkit palloa maaliin. Pitäis saada lapset nuorena, kun vielä jaksaa herätä aikaisin, kumartua pyyhkimään peppua, lähteä työpäivän jälkeen pyöräilemään ja innostua Pikku Kakkosen postin tunnarista.

Aurinko paistoi jo aamulla kuumasti. Päiväkodin pihapiiriin oli koottu monenlaista tekemistä tarkkuusheitosta esterataan. Lajitovereiden hikisillä kasvoilla näkyi huonosti nukutun yön uurteita, pian alkavan työpäivän paineita, mutta myös iloa.

Siellä sitä mentiin pöydän yli ja renkaan läpi kohti palkintoa: lapsen onnesta hehkuvia kasvoja. Olimme yhdessä hänen reviirillään. Jokaisella sympaattisella solullaan pieni ihmiseni viestitti, että Kiva kun oot täällä. Pysy mun lähellä. Ollaan yhdessä. Tuu kattomaan, mitä meillä täällä on! Tehtiin ite.

20160528_161130
Sydän suli kuin munavoi lasten leipomien karjalanpiirakoiden päällä. Kuinkas muutenkaan. Olen varma, että päiväkoti oli vanhempien osallistamisstrategiassaan ovelasti määritellyt tämän sydänten sulattamistavoitteen.

Pisteet päiväkodille.

Pusujen ja halausten jälkeen lähdin töihin vaatteet hiekan ja siitepölyn peitossa, toki umpiväsyneenä, mutta myös umpionnellisena.

 

#mannankanssa on uusi blogisarja, jossa pienen lapsen ja aikuisen maailmat kohtaavat arkisissa tilanteissa.

Seiskan arvoinen elämä

shutterstock_77620603Aloitin lapsena useampia harrastuksia, jotka päättyivät aina lyhyeen. Muistan äitini hieman pettyneen, kun en oppinutkaan pianon soittoa tai jatkanut kuvataidekoulussa. Isäni kuitenkin kannatti useiden sen aikaisten vanhempien tavoin kasvatusta, jossa lapsi sai itse päättää mitä teki. Sain siis koluta ojia, vakoilla lähipeltojen asunnottomia ja kerätä kavereiden kanssa huoneeni lattialle lelumuodostumia. Minulta ei myöskään odotettu liikaa koulumenestymisen suhteen. Isäni totesi aina, että seiska on oikein hyvä numero. Se ei ole siellä kaikista alimpana ja on vielä varaa kehitykselle. Tästä olen ollut myöhemmin hänelle kiitollinen.

Jokainen vanhempi tahtoo yleensä omille lapsilleen hyvää. Nykyään tämä hyvän tarjoaminen liitetään siihen, että lapselle täytyy tarjota mahdollisimman hyvät eväät ”pärjätä” elämässä. Lapsi laitetaan kielikylpypäiväkotiin, jotta hän omaksuisi jo nuorena kielen, josta olisi myöhemmin työelämässä hyötyä. Vanhemmat miettivät myös entistä kovemmin, mihin kouluun lapset kannattaisi laittaa. Ei ole lainkaan selvää, että oma lähikoulu on paras vaihtoehto.

Harrastukset ovat myös oma lukunsa elämään valmentautumisessa. Nykyään jo kolmevuotiaille on omat harrasteryhmänsä ja kun päästään ala-asteelle niin harjoitusten määrä kasvaa exponentiaalisesti. Ruotsista Suomeen muuttanut liikunnanopettaja ihmetteli, kun Suomesta ei löydy harrasteita, joissa voisi vain käydä vähän pelailemassa.

Miksi vanhemmat haluavat uhrata oman aikansa ja mahdollisesti myös parisuhteensa lasten menestymiseen? Siirtyykö yhteiskunnan paine ja nykyinen kilpailukulttuuri myös vanhempiin tavalla jota on vaikea tunnistaa?

Vertailukin on voimistunut sosiaalisen median myötä. Menestyäkseen pitää olla paljon parempi, kuin kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Kohtuullinen englannin kielen taito ja välttävä ruotsin kieli ei vie ketään enää mihinkään. Koulussa on pärjättävä, jos mielii yliopistoon. Ja kuka nyt ei haluaisi lapselleen kansainvälistä uraa?

Joskus ”hyvän tarkoittaminen” menee kuitenkin lapsen kokemuksen edelle. Herkempi lapsi, jonka kielelliset valmiudet eivät ole niin hyvät, voi kokea rankkana ”kielessä kylpemisen”. Kolmasluokkalaiselle taas on kova paikka tulla hylätyksi hakemaansa kouluun. Pallosokeasta pojasta ei todennäköisesti tule jalkapalloilijaa, vaikka treenejä olisi neljästi viikossa. Lasten todellisuus on erilainen kuin se, jossa aikuiset elää.

Aikaisemmin tutkimukset ovat osoittaneet, että vanhempien odotukset lapsen koulumenestyksestä ennustavat myönteisesti lasten oppimistuloksia. Nyt on kuitenkin huomattu, että asia ei ole niin yksiselitteinen. Saksassa tutkittiin 3500 kakkosluokkalaisen koulumenestystä matematiikassa viiden vuoden ajan. Joka vuosi arvioitiin myös vanhempien odotuksia lastensa menestymisen suhteen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että liian suuret, kohtuuttomat ja epärealistiset odotukset vanhempien taholta itse asiassa huononsivat lasten koulumenestystä. Tämä sama tulos saatiin myös 12 000 amerikkalaisen lapsen kohdalla.

On ymmärrettävää, että jokainen haluaisi oman lapsensa menestyvän elämässään. On kuitenkin hyvä miettiä, että mistä omat odotukset kumpuavat.

Joskus oman lapsen pärjääminen koulussa tai harrastuksessa voi paikata vanhemman omia itsetunnon haavoja. Kun on itse tullut aikanaan aina viimeisenä valituksi pesäpallojoukkueeseen, voi tunnistaa sen hivelevän haavaumia, että oma lapsi on edustusjoukkueessa.

Onni syntyy kuitenkin siitä, kun tulee nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään ja kun toisten odotukset itseä kohtaan ovat kohtuulliset. Vanhempien tulisi muistaa, että seiskan elämä on ihan hyvä saavutus.

Lue lisää:
Kou Murayama, Masayuki Suzuki, Japan; Reinhard Pekrun, Stephanie Lichtenfeld, Herbert Marsh (2015). Don’t Aim Too High for Your Kids: Parental Overaspiration Undermines Students’ Learning in Mathematics. Journal of Personality and Social Psychology, Nov. 16.

Kehu kaveriakin!

shutterstock_116278801Positiivisen kasvatuksen menetelmä puhuttaa. Miten sellaista tehdään, eihän se ole tapana. Huttua ja humpuukia vai totta ja tärkeää? Vanhakantainen kasvatus on kuitenkin väistymässä uusien tuulien tieltä. Miksi me suomalaiset olemme karsastaneet kehumista?

Ehkäpä näistä syistä:

1. Malli puuttuu
Aktiivinen, myönteinen osallistuminen ääneen puhuen lapsen toimintaan. Kun lapsi leikkii rauhassa, syö nätisti ja siis toimii normaalisti, voisi todeta, että hyvin menee taas tämäkin asia. Näin lapsi saisi usein myönteistä palautetta ilman, että tarvitsisi tehdä temppuja. Kun sellaista ei ole, malli kannustavasta itseen uskovasta sisäisestä puheesta jää puuttumaan. Vaikea on kauhalla antaa jos on lusikalla saanut.

2. Feikkiyden pelko
Suomalainen haluaa olla rehti, suora ja asiallinen. Myönteinen puhe koetaan ylimääräisenä, vastakohtana, turhana, mielistelynä ja nuoleskeluna. Miksi pitäisi sanoa ääneen sellaista joka on itsestään selvää. Lapsen kuuluu siivota huoneensa ja tehdä läksynsä. Ei tavallisesta työstä voi kehua.

3. Pessimisti ei pety
Valmistaudutaan mahdollisiin pettymyksiin jo valmiiksi varomalla innostumista ja ennakoimalla pahinta. Ajatellaan ettei sitten pety. Pieleen menee kuitenkin –asenne. Ei susta kuitenkaan mitään tuu. Ei tosta mitään tuu. Pane lapsi asialle mene itse perässä.

4. Kärsimys jalostaa
Parempi haukkua kuin silitellä, oppii liian pehmeäksi. Tulee luja ihminen kun oppii kestämään haukut. Kun ei kehuta niin karaistuu, lujittuu ja sitten paremmin kestää paineita. Maailma on kova, pitää kasvaa kovaksi.

5. Sisu vie huipulle
Sisuuntumisen ihannointi. Pedataan lapselle näytön paikka, liian vaikea tehtävä. Et kuitenkaan onnistu! Kuvitellaan että lapsi siitä sisuuntuu ja tulee kaksin verroin onnelliseksi kun onnistuu. Kun ei kehu niin ajatellaan että yrittää vielä entistä enemmän.

6. Tuomitseminen on vastuullisuutta
Tuomitaan lapsen virheet ja epäonnistumiset nopeasti, ohjataan, korjataan oikeaan, kun lapsi kokeilee. Tuomitaan lapsellisuudet. Jatkuva kielteinen naputus. Tuomitseminen = huolehtimista, vastuun kantoa. Muuten on välinpitämätön vanhempi. Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee.

7. Ylpistymisen pelko
Pelätään lapsen ylpistymistä, tulee snobi keikari, vihattu vastakohta reilulle ja rehdille suomalaiselle. Joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa. Itseään ei ainakaan saa kehua, omakehu haisee. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Luulee vielä liikoja itsestään, jos kehutaan.

8. Kiitos ja kehu on noloja
Kehu sekä kehun vastaanottaminen on noloa, halveksittavaa. Heikot ja epävarmat kaipaa tai kerjää kiitoksia. Kissa kiitoksella elää, koira pään silityksellä. Mitäs tässä, eihän tässä mitään, mitä tästä kiittämään. P:ko siinä kiehnäät, pitäisikö vielä kiitoksia saada? Ei turhia turista. Jää vielä kiitollisuuden velkaan.

9. Lapsesta tulee narsisti lellipylly
Liika kehu ja kiittely tekee lapsesta laiskan ja tottelemattoman, ylimielisen ja itsekeskeisen, törkimyksen ja huligaanin. Hän ei enää kunnioita ketään eikä mitään ellei pistetä pelkäämään. Aikuisen pelko on viisauden alku vai miten se oli.

10. Vaatimattomuus kaunistaa
Vanhemmat on vaatimattomia lapsistaan. Nää on niin huonoja. Toi meiänkin Ville, aina pahaa tekemässä. Eihän noin nyt oo mistään kotosin. Ei parane lasten saavutuksilla leveillä vieraiden kuullen. Mees nyt jo siitä. Lasten pitää olla näkymättömiä ja hajuttomia, eikä kehujen keskipisteenä.

Miten opit kehuvaksi?

Älä opeta kateutta, vertailua – että lapsi olisi parempi kuin kaikki muut tai joku toinen
Älä kehu että lapsi on jo huippu, maailman kaunein, taitavin, viisain. Se lannistaa yrittämisen halua. Jos jo on nimetty parhaaksi, ei halua riskeerata sitä tai olettaa että eihän tässä mitään tarvitsekaan tehdä kun asiat nyt vaan itsestään loksahtaa paikoilleen.

Mainitse aika ajoin ääneen kun lapsi toimii toivotulla tavalla: Hienosti menee, tää on hyvä, ollaan aikataulussa. Huomaa siis itsekin asian valoisa puoli, lisää myönteisen havainnointia ja sen ääneen puhumista. Lapsen kielellinen kyky ja myönteinen ajattelu harjaantuvat. Ja kaikilla on mukavampaa.

Kehu itseäsi lapsen kuullen: osasinpa hyvin, kannatti yrittää, taas onnistuttiin!

Kehu kaikkia muitakin lapsen kuullen, älä koko ajan kritisoi ja vertaa.

Kehu aina yrittämistä, innostumista, sitkeyttä, tekemistä, ideointia. Ihan sama mikä on lopputulos. Hienoa kun yritit. Jos meni pieleen: Varmaankin vielä onnistuu. Uus yritys!

Kuka opastaisi ja tukisi vanhempia?

kirsiblogi_18112015”Onko minun pakko puhua lapseni kanssa netissä tapahtuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja siltä suojautumiselta, jos koen, etten osaa tai rohkene puhua hänen kanssaan tästä aiheesta”, pohti eräs vanhempi soittaessaan minulle.

Tänään 18.11.2015 vietetään New European Day- päivää. Euroopan neuvosto on nimennyt päivän lasten suojelemiseksi seksuaalista kaltoinkohtelua ja hyväksikäyttöä vastaan.

Seksuaalisuutta loukkaavasta teosta on usein psyykkisiä seurauksia lapselle ja hänen läheisilleen. Kehittymässä oleva seksuaalinen ja psyykkinen kehitys uhkaa häiriintyä, kun lapsi tai nuori joutuu tilanteisiin ja rooleihin, joita hän ei pysty hallitsemaan ja joihin hän ei ole henkisesti eikä fyysisesti valmis.

Tunne- ja turvataitokasvatuksen avulla voidaan vahvistaa lasten ja nuorten seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Jokaisen kasvattajan vastuulla on edesauttaa lasta ja nuorta toimimaan turvallisesti erilaisissa vuorovaikutus- ja ihmissuhteissa, jotka tapahtuvat kasvotusten, internetin tai matkapuhelimen välityksellä.

Vanhemmilta vaaditaan paljon, jos oletetaan, että jokainen vanhempi sisäsyntyisesti ja automaattisesti vanhemmuuden kautta tietäisi esimerkiksi netissä tapahtuvan seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisyyn liittyvät asiat, joista hänen pitäisi lastaan varoittaa. Lisäksi lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön puheeksiotto herättää vahvoja tunteita, kuten ahdistusta, pelkoa, avuttomuutta, vihaa, kauhua, hämmennystä ja ymmärrettävästi vahvaa torjuntaa.

Vanhemmat voivat kokea keinottomuutta ja kyvyttömyyttä aloittaa ja ylläpitää keskustelua aiheesta, jonka ääneen sanominen saa jo monella kylmät väreet aikaan. Vanhempi voi myös miettiä, miten vastata lapsensa kysymykseen siitä, miksi joku ihminen haluaa hyväksikäyttää lasta tai nuorta ja mistä tietää, kehen voi luottaa?
Kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa siitä, saavatko vanhemmat riittävästi ja oikeassa muodossa tietoa turvataitokasvatuksesta ja saavuttaako tieto heidät.

Meillä Väestöliitossa on työkokemuksen kautta syntynyt käsitys, että vanhemmat toivovat tukea, rohkaisuja sekä toimintamalleja keskustelun aloittamiseen, ylläpitämiseen ja vastausten antamiseen. Vanhempia ei saa jättää yksin näiden asioiden kanssa.

Vanhempi, millaista apua juuri sinä toivoisit saavasi, jotta kynnys keskustelun aloittamiseen madaltuisi? Miten me Väestöliitossa voisimme olla avuksi?

Lisää tietoa vanhemmille:
www.urpot.fi
www.vaestoliitto.fi/lapsijaseksuaalisuus/