Valo voittaa!

Kuuntelin vierestä 5-vuotiaan pojan ja tämän isän välistä keskustelua. Poika oli innoissaan joulun odotuksesta. Hän näytti kuitenkin huomaavan epäsuhdan oman innostuksensa ja isän hiljaisen kielteisyyden välillä. Hän kääntyi isänsä puoleen ja kysyi: ”odottaako isi joulua?”. Isä totesi, että hän ei erityisesti pidä joulusta ja että joulu on oikeastaan kapitalistien ylläpitämä markkinatalouden juhla. Poika mietti hetken ja totesi sitten isälleen, että jos ei olisi joulua, niin ei olisi myöskään lomaa päiväkodista eikä töistä. Silloin ei voisi olla yhdessä.

Suomessa on monia ihmisiä, joita joulu ei kirkollisena juhlapyhänä juurikaan kosketa. On niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon, niitä, joiden vakaumuksessa ei juhlita joulua ja niitä, jotka kuuluvat kirkkoon, mutta eivät koe kristinuskon sanomaa itselle läheisenä. Kaikille suomalaisille juhlapyhät tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden levätä tai viettää aikaa läheisten kanssa. Se tarjoaa pienen paussin, hiljenemisen hetken, vuoden pimeimmän ajan jälkeen.

Juhli nyt sitten vaikka valon voittoa tai Jeesus-lapsen syntymää, on molemmissa taustalla ihmisiä yhdistävä viesti:

Meitä kaikkia yhdistää, tämä joskus pidempi ja joskus lyhyempi, ”maallinen vaellus”. Toisinaan se on pimeässä tarpomista, raskasta ja yksinäistä ja toisinaan täynnä iloa ja odotusta. Elämme maassa, jossa valoa on kitsaasti, tänä vuonna tavallistakin kitsaammin. Se, että on yhdessä selvitetty jälleen yksi pimeän aika, on jo saavutus sinänsä. Pikkuhiljaa valo alkaa lisääntyä ja elämä alkaa uudelleen virrota. Sitä sietääkin juhlia.

Ihmisiä yhdistää myös se, että olemme kaikki olleet joskus pieniä, kuten kristinuskossa kuvattu Jeesus-lapsi. Kaikki meistä ovat syntyneet tähän maailmaan vailla kokemuksia, auki ja vastaanottavaisena. Jokainen meistä voi hetkittäin tavoittaa muistikuvan siitä, että millaista oli silloin, kun elämä oli vielä pääosin edessä. Ajan, jolloin pettymykset ja vastoinkäymiset eivät vielä olleet muovanneet suojaa kokemuksille ja tunteille. Hetket, jolloin vielä pystyi uskomaan ihmeisiin ja itkeä animaation sulanutta lumiukkoa. Vanhempi tuttavani totesi joskus, että aikuisuudessa lapsen kokemusmaailmaa ei saisi päästää lipumaan liian kauas.

Aikuisuus tuo kokemuksiin paljon realiteetteja. Joskus niin paljon, että ihminen voi kyynistyä. Monissa lapsille suunnatuissa filmeissä kuvataankin monesti vanhempi mies tai nainen, joka on lopettanut uskomasta ihmeisiin. Maailma on ainoastaan se mitä nähdään. On kuitenkin olemassa myös maailma joka on todellisen ja sisäisen välillä. Se on se maailma, jossa leikki, luovuus ja toivo elävät. Monesti tuo maailma on helpommin lasten ulottuvilla.

Kun pohdin joulun merkitystä, niin minulle siinä on kysymys niiden asioiden nostamisesta esiin, jotka yhdistävät meitä muihin. Joulu on läheisten muistamista, liittymistä toisiin. Jollekin tuo toinen voi olla perheenjäsen, toiselle ystävä tai naapuri ja kolmannelle kristinuskon jumala. Yksinäinenkin voi liittyä muihin mielikuvissaan, jos pystyy tavoittamaan niitä sisäisiä kumppaneita, jotka ovat joskus olleet itselle hyviä.

Jouluna muistetaankin hetki sitä, että millaista on syntyä ihmiseksi. Loppujen lopuksi omat kokemukset eivät ole kovin kaukana toisten kokemuksista. Ne eivät ole erillisiä tai erottelevia. Kaikki voivat tavoittaa matkaltaan kärsimystä, epäonnistumisia, puutteita, kuten myös ilon pisaroita ja toivoa. Kun tunnistamme, että olemme tasa-arvoisia ja riippuvaisia toisistamme, voimme löytää anteeksiantoa ja ymmärrystä muita ja itseämme kohtaan. Muistetaan siis jouluna hetki toisiamme läheisen myötätunnolla ja rakkaudella.

Kristin Neff (2003) Self-Compassion : An Alternative Conceptualization of a HealthyAttitudeToward Oneself(August 2002), p. 85-101.

 

Joulun kuuma peruna

Yhteisöllisen joulun järjestäminen kaikkine vaivannäköineen on monen isovanhemman hieno tapa osoittaa rakkautta ja huolenpitoa ylisukupolvisesti. Vastineeksi hän saa kokea itsensä tarpeelliseksi ja tärkeäksi. Joulunlaittoon sisältyy paljon vahvoja tunteita ja perinteiden kunnioittamista. Sen vuoksi suvun yhteen kokoavan joulun järjestäminen on monelle isovanhemmalle merkityksellinen asia ja vuoden kohokohta.

Kun jokin asia on itselle hyvin merkityksellinen ja tärkeä, voi olla vaikea ymmärtää, etteivät läheiset ja rakkaat ihmiset aina jaakaan samaa intohimoa. Isovanhempien aikuisilla lapsilla on omat parisuhteensa ja perheensä, missä luodaan uusia perinteitä. Heillä on siihen täysi oikeus. Katso tästä linkistä videoJoulun kuuma peruna”.

Välimatkat kahteen ”mummolaan” voivat olla varsin pitkät. Lapsuudenkoti ei tunnu aikuisesta lapsesta enää kodilta. Sinne tullaan vieraaksi. Monen päivän oleilu ”toisten nurkissa” ei välttämättä houkuta. Myös vävyillä ja miniöillä ovat omat mielipiteensä. Joulu omassa kodissa puolison ja lasten kanssa voi olla se odotettu rauhoittumisen hetki kiireisen arjen katkaisijana.  

Sanotaan, että yksilökeskeisyys on viime aikoina lisääntynyt yhteisöllisyyden kustannuksella. Eri sukupolvet voivat pitää eri asioita tärkeinä ja toisen ratkaisuja voi olla vaikea hyväksyä. Isovanhemmatkin voisivat miettiä uusia tapoja viettää joulua. Voisivatko he pistäytyä lastensa luona? Voisivatko he mennä jonnekin valmiiseen pöytään toisten hemmoteltavaksi, sen sijaan, että hankkisivat joulun tunteen aikaa vievästä puurtamisesta toisten eteen? Onko jotain muita sukulaisia tai yksinäisiä ystäviä tai tuttuja, joita voisi kutsua yhteisen pöydän ääreen? Mikseivät isovanhemmat voisi lähteä myös pienelle matkalle tai esimerkiksi kylpylään seniorilomalle viettämään nautinnollista, erilaista joulua? Myös isovanhemmilla on lupa höllätä vaatimuksistaan ja alkaa suoda pientä hemmottelua ja nautintoa elämäänsä.

Joulu uusperheessä

Onko Joulu uusperheessä stressiä ja hankalia tunteita vai iloa ja leppoisaa yhdessäoloa?

Joulu lähestyy ja monessa uusperheessä se herättää monenlaisia ajatuksia, kysymyksiä ja tunteita. Missä joulua vietetään, millä kokoonpanolla olemme, kuka ostaa ja kenelle lahjoja, miten minun lapset ja miten sinun ovat paikalla vai ovatko? Mitkä ovat ex-puolisoiden roolit joulussamme ja kokeeko joku taas tunnetta, että ei kuulu joukkoon?

Joulu ja muut juhlapyhät ovat usein haastavia uusperheissä, ja jo niiden suunnittelu voi aiheuttaa paljon riitaa. Erityisesti jouluun liittyy paljon odotuksia ja toiveita. Myös historialla on merkityksensä joulun viettoon liittyvissä perinteissä ja järjestelyissä. Uusperheissä jouluperinteitä on monessa kerroksessa, on molempien uuspuolisoiden lapsuudenperheiden jouluperinteet ja molempien ex-perheiden jouluperinteet. Jos jouluperinteet ovat olleet kovin erilaisia, niin se saattaa lisätä yhteentörmäyksen riskiä uusperheen joulua suunnitellessa.

Onnistunut joulun suunnittelu vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta sekä valmiutta tehdä kompromisseja. Tässä saattaa auttaa se, että joulua ajattelee lasten kannalta ja että hyväksyy ajatuksen, että joulun ei tarvitse olla täydellinen. Tärkeintä on, että asiat sujuvat riittävän hyvin ja yhdessäolosta ja tunnelmasta voidaan nauttia rauhassa.

Uusperheen joulun suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa. Hyvä tavoite on, että jokaisen uusperheen jäsenen jokin toive toteutuisi. Keskustelu kannattaa aloittaa uuspuolison kanssa. Usein lasten joulunvietto biologisten vanhempien kanssa ratkaistaan niin, että lapset vuorottelevat. He voivat olla joko eri joulupyhien päivinä eri vanhempien luona tai lapset voivat olla vuorojouluina toisen vanhemman luona. Monissa uusperheissä joulua vietetään myös etu- tai jälkikäteen suhteessa varsinaisiin joulunpyhiin. Tärkeintä on, että uusperhe löytää ratkaisun, joka sopii juuri heille. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole.

Jouluun liittyy helposti paljon tunteita, joista osa voi olla hankaliakin. On toiveita, ajatuksia ja odotuksia, ja aina kaikki niistä eivät pääse toteutumaan. Tämä voi herättää pettymystä, loukkaantumista, ulkopuolisuuden tunnetta, syyllisyyttä, kiukkua ja surua. Omiin hankaliin tunteisiin on hyvä suhtautua lempeydellä ja ymmärryksellä. Kannattaa ajatella, että ne ovat vain tunteita, ne ovat ymmärrettäviä ja menevät ohi. On myös tärkeää, että hankalista tunteista on lupa puhua. Puhuminen jäsentää asioita ja vähentää siten mahdollista riitaa, hankalaa käytöstä tai toimintaa.

Tärkeää on pysähtyä aidosti kuuntelemaan puolisoa ilman, että keskeyttää toista, ja yrittää ymmärtää hänen ajatuksiaan, toiveitaan ja tunteitaan. Asioiden miettiminen ja ratkaisujen löytyminen yhdessä lähentää uusparia ja lisää parin välistä tunneyhteyttä. Mietittäviä asioita voivat olla joulunviettopaikka, kokoonpanot, aikataulut, kuljetukset, miten joulujärjestelyjen vastuut jaetaan, lasten lahjat. Lasten lahjoissa tasapuolisuus on tärkeää. Tätä asiaa uusperheen aikuisten kannattaa miettiä ja keskustella yhdessä etukäteen. Sukulaisille voi esittää toiveita lahjojen suhteen.

Uusperheen onnistuneen joulun ja uusperheen perheytymisen kannalta on hyvä, että uusperhe luo omat jouluperinteensä. Tavoitteena kannattaa olla, että syntyisi yhteisiä tapoja ja asioita, joista tulisi jokajouluisia perinteitä. Keskustelemalla uuspuolison ja uusperheen lasten kanssa löydetään ne asiat, jotka tekevät joulusta juuri meidän perheen näköisen. Yhdessä ponnistelun ja tekemisen myötä uusperheen joulusta voi tulla lämmin ja läheinen yhdessäolon juhla.

Anne Huolman
Perheterapeutti ja uusperheneuvoja

Kirjoittaja ottaa vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa ja hänelle voi varata ajan nettiajanvarauksen kautta

Mistä löydät joulurauhan?

joulublogi-shutterstockSuurin osa ihmisistä viettää joulua läheisten kanssa. Se voi tuntua ihanalta, jos olet kaivannut nähdä vanhempiasi, sisaruksiasi, kummilapsiasi tai ystäviäsi. Mukana on ehkä omia tai toisten jälkikasvua. Teillä saattaa olla omat jouluperinteenne suvussa. Koet olosi turvalliseksi ja vapaaksi ilman arjen huolia.

Tiivis yhdessäolo voi aiheuttaa myös riitoja ja pettymyksiä, jos odotukset eivät kohtaa. Aikaisemmat vanhempi-lapsi-roolit alkavat taas elämään jouluna, kun jo aikuiset perheen jäsenet taantuvat menneiden joulujen tunnelmaan. Tämä on aika tavallista. Useimmat selviävät näistä keskustelemalla ja säätelemällä sitä, kuinka monta päivää yhteistä joulua juhlitaan.

Aika läheisten kanssa voi merkitä myös toisenlaista joulutunnelmaa. ”Joulu on pahin”, moni lapsuuden perhettään miettivä sanoo. Monien jouluun kuuluu esimerkiksi humalainen vanhempi.

Joulu on loma-aikaa, ja lomalla on tärkeää palautua. Aikuinen voi valita itse, kenen kanssa lomansa viettää – toisin kuin lapsi. Vaikka loma päihdeongelmaisen vanhemman tai riitelevän suvun keskellä ei palauta, moni päätyy silti saman joulupöydän ääreen vuodesta toiseen. Tätä selittää paljolti syyllisyyden tunne. Tuntuu vaikealta sanoa: ”tänä jouluna minun ei tarvitse olla humalaisen sukulaisen kanssa. Minun ei tarvitse viettää jouluani peläten perheväkivaltaa. Ei tarvitse kuunnella pahoja puheita tai olla toisten kaatopaikkana. Nyt olen aikuinen, voin jo itse päättää. En ole enää avuton.”

Voit pohtia, mikä ohjaa sinun tapaasi viettää joulua 2016. Onko se ilo, toive mukavasta yhdessäolosta? Hakeudutko paikkaan, jossa voit levätä ja olla rauhassa? Vai ohjaavatko valintaasi velvollisuuden tunne, syyllisyys tai pelko? Keneltä odotat lupaa viettää sellaista joulua, kuin itse haluat? Kenen suuttumusta mahdat pelätä?

Jossain vaiheessa aikuisuutta monet ottavat joulun omiin käsiinsä. He viettävät joulun ehkä kahdestaan kumppanin tai oman perheensä kanssa, he lähtevät ystävien kesken matkalle ja nauttivat joulurauhasta etelän auringon alla. Joku haluaa kutsua vielä laajemman suvun koolle. Voit keksiä omat perinteesi.

Ethän ohita omia tarpeitasi tänä jouluna. Kukaan muu ei voi tietää, mikä on sinulle oikea tapa viettää tuleva joulu.

Toivon sinulle todellista joulurauhaa ja rentouttavaa lomaa!

Pikkujoulut – Viisikko pulassa!

#mannankanssa

Päätettiin Mannan kanssa järjestää minipikkujoulut. Sellaiset, joiden yläikäraja on 6 vuotta. Ja joissa pidetään hauskaa.

20161204_130414Siispä tuumasta toimeen. Laadimme laajan ja kattavan neljän hengen kutsulistan ja lähetimme kutsut perille nykyaikaisesti mobiiliviestinnän keinoin. Emme askarrelleet kutsukortteja, ettei kenellekään sellaiselle mini-ihmiselle, jota emme kutsuneet, tulisi päiväkodissa paha mieli.

Seuraavaksi suunnittelimme monipuolisen ja runsaan menun. Mitäs suolaista siellä pikkujouluissa voisi tarjota? Manna ehdotti sipsejä. Menu alkoi hahmottua. Sipsien lisäksi tarvittaisiin jotakin makeaa. Leivotaan piparkakkuja tietenkin senkin höpsö, Manna lähes karjaisi. Näin päätettiin. Ostin marketista valmistursokkeita, valkoista, vihreää ja vaaleanpunaista.

Entä voisimmeko tehdä yhdessä vieraiden kanssa joulukortteja ja viedä niitä päiväkotikavereille ja sukulaisille? Ehdotus hyväksyttiin. Käväisin askartelupuodissa ostamassa korttipohjat ja huopakangasta. Helppo homma. Iloisesti kohti pikkujouluiltaa.

Vaan ei matkaa ilman mutkaa. Ensin iski jouluflunssa, sitten toinen jouluflunssa. Vai olivatko ne kaikki sitä samaa tänä syksynä riehunutta. Isosiskolla ja isoveljellä oli päivisin kokeita ja iltaisin harrastusmenoja. Töissä oli pitkiä päiviä, kotona kaikki olivat väsyneitä ja kireitä. Pimeys laskeutui, ja aamuisin oli lähes mahdotonta kampeutua ylös sängystä. Mieleen hiipi ajatus luovuttamisesta. Viisikko pulassa!

Otin Mannan kainaloon ja olin juuri kertomassa, että pikkujoulut on peruttu, koska äiti on rikki poikki, kaikki muut kipeitä eikä mistään tule mitään. Mutta Manna ehti puhua ensin; höpöttää siitä, miten kivaa tulee, miten kaikki jo odottavat minipikkujouluja, miten hän aikoo kuorruttaa piparkakku-ukoille peppuja *räkänauru* ja näyttää oman huoneen lelut kavereille.

Kun Tärkeä Päivä koitti, ne tupsahtivat sisään punaposkisina kuin satujen tontut. Iloiset ja innokkaat touhuajat. Joululevy soimaan, tonttulakki päähän, essu vyötäisille ja – rip rap tip tap – leivontahommiin! Nuo valloittavat pienet ihmiset ja joulumielemme pelastajat upottivat kätensä taikinaan ja mussuttivat huippuleipureiden tapaan ison osan siitä raakana, lainasivat kohteliaasti kuorrutetta kaverillekin. Leikkasivat, liimasivat, raksuttivat tyytyväisinä sipsejä. Kodissamme oli yhtäkkiä kaikki hyvän fiiliksen ainekset: leikkiä, sotkua ja naurua.

20161204_125833

20161204_141321

Illan päätteeksi lösähdin sohvalle ja kirjoitin kännykän memoon kolmen kohdan muistilistan itselleni: Kuuntele lasta. Pidä kiinni sovituista asioista. Kohtaaminen kannattaa. Näillä mennään kohti joulua ja sen yli.

#mannankanssa on blogisarja, jossa pienen lapsen ja aikuisen maailmat kohtaavat arkisissa tilanteissa.

Joulupukin terveiset: Lapsille ja vanhemmille aikaa olla yhdessä

joulupukki-vilkuttaa-reessa

Joulupukki toivottaa kaikille perheille oikein hyvää Joulun aikaa.

Olen vuosien ja vuosikymmenten aikana tavannut lukemattoman määrän eri kokoisia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia perheitä ja perheenjäseniä, jotka ovat tulleet tervehtimään minua talooni Joulupukin Pajakylässä.

Olen oppinut näiltä vierailta paljon. Usein koen, että opin enimmäkseen lapsilta. Tämä johtuu tietysti siitä, että juttelen enemmän lasten kuin aikuisten kanssa. Mutta lasten ilmeet ja äänensävyt puheessa kertovat paljon siitä miltä heistä tuntuu; ovatko he iloisia, onnellisia tai innoissaan.

Hyvin usein lapset ovat tulleet luokseni toisen vanhemman kanssa. Keskustelussa on käynyt ilmi, että toisella vanhemmalla on työreissu Rovaniemelle ja on päätetty ottaa lapsi/lapset mukaan ja tehdä heille ja toiselle vanhemmalle mukava lomapäivä. Hyvä ajatus.

Kävin Japanissa muutama viikko sitten. Eräs vierailun isännistä oli elintarviketeollisuusalan yritys. Se tuki useita vammaisten työpajoja ja hoito- ja päiväkoteja, joissa minulla oli suuri ilo vierailla. Vierailin myöskin päiväkodissa, joka oli yrityksen pääasiallisen toimitalon vieressä. Se päiväkoti oli yrityksen työntekijöiden lapsille. Erään lapsen isä oli juuri hakemassa lasta hoidosta ja juttelin hänen kanssaan hetken. Isä oli erittäin tyytyväinen, koska lapsen hoitoon tuominen oli niin vaivatonta.

Työn ja perheen yhteensovittaminen ei varmasti ole aina helppoa mutta se on mielestäni asia, jonka eteen kannattaa toimia aktiivisesti. Sen onnistuessa siinä on vain voittajia.  Enemmän aikaa lapsille ja läsnäolon lisääntyminen on henkinen investointi joka kantaa runsasta hedelmää hyvin kauas tulevaisuuteen.

Toivotan kaikille perheille oikein Hyvää Joulun aikaa. Olkoon se täynnä rakkautta ja hyvää ja rauhallista yhdessäoloa.

Rakkain terveisin
Joulupukki

Monesko kerta toden sanoo?

Lapsettomuuslääkärin mietteitäshutterstock_171251717

Unet ovat joskus hyvin todentuntuisia ja jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Kuten uneni, jonka tässä kuvaan.

Unessani avasin joulukalenterin luukkua ja löysin sieltä kauniin sulkakynän. Mieleni valtasi kiitollisuus ja päätin heti kirjoittaa kirjeen. Eteeni ilmestyi tyhjä paperi eikä minun tarvinnut kuin hymyillä kynälle, niin ajatukseni piirtyivät yönsinisellä musteella paperille eheänä kaunokirjoituksena:

”Hyvä Joulupukki, olen Leena Lapsettomuuslääkäri Väestöliiton Turun klinikalta ja kirjoitan sinulle jälleen Joulun lähestyessä.

Miten voit? Vuosihan on jo pitkällä ja Joulu – lasten odottama juhla – lähestyy.

Olet varmaan pannut merkille kuinka syntyvyysluvut laskevat Suomessa. Lehdissä kirjoitetaan: ”Suomessa syntynyt tänä vuonna ennätysvähän lapsia”! Olen pohtinut, mahtaako lapsien loppumisen uhka jo näkyä Korvatunturilla tonttujen työmaalla lahjapajassa? Oletteko joutuneet pohtimaan tuottavuuskysymyksiä ja yhteistoimintaneuvottelukutsua?

Olet varmaan lukenut Väestöliiton perhebarometrin vuosimallia 2015 – siinä tutkija Anneli Miettinen pureutuu pohtimaan syitä syntyvyyden laskuun. Lastenhankinnan ”kulttuurisen maiseman” muutos osoittautui yhdeksi keskeiseksi tekijäksi. Monilapsinen perhe ei ole enää arvo eikä unelma.

Asiat eivät luonnollisestikaan ole mustavalkoisia – on myös suuri joukko perheitä, johon toivottaisiin lapsia, mutta toiveesta ei tunnut tulevan totta.

Kuten varmaan muistat, sydäntäni lähellä ovat juuri ne perheet, joissa lapsettomuus ei ole oma tietoinen valita vaan tahaton, ei toivottu elämäntilanne. Näiden perheiden vaiheita työssäni myötäelän ja haluni olisi tukea heitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Hedelmöityshoidot ovat vuosikymmenien saatossa tehostuneet – valtaosaa lasta toivoista voidaan tuloksellisesti auttaa. Joskus lapsettomuus ratkeaa ilman lääketieteellistä hoitoa tai ihan kevyesti auttamalla, mutta joskus joudutaan tekemään useampia hedelmöityshoitoja. Niissä tilanteissa kuulen aika ajoin kysymyksen: ”Milloinhan tämä onnistuu? Monesko kerta toden sanoo?

Silloin olen neuvoton – minulla ei ole tiedossani oikeaa vastausta. Tiedän vain, että toivosta ei kannata luopua.

Toivoisinkin – jos Kovatunturin tiedeyksikkö on työssään edistynyt – tänne Turun klinikalle sitä kristallipalloa, joka kertoisi oikeat suuntaviivat. Kulkeako eteenpäin vai vaihtaisiko kokonaan suuntaa?”

Havahdu hereille ja pohdin: Unet ovat unia, sadut satua. Ja kaikki tietävä kristallipalloni jäänee edelleen haaveeksi.

Siitä huolimatta tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että voin olla mukana tässä työssä, jonka ansiosta monen perheen Joulujuhla on saanut uutta väriä, eloa ja näkökulmaa.

Levollista Joulun odotusta jokaiseen kotiin!

Hyväntuulista joulua

Kuva: Diane Cordell, Flickr

Kuva: Diane Cordell, Flickr

Ihmisen tunnetila on monen asian summa. Yksi vaikuttava tekijä on oma tahtotila.

Pieni lapsi kuvittelee, että se tunne joka hänellä on, on kaiken todellisuus ja että hänen tunteensa tuntuu koko huoneessa. Niinpä sen voi vapaasti näyttää. Jos on synkkää, voi yhtä hyvin raivostua ja synkistellä. Lapsi on rajaton, ei oivalla, että tunnetila on vain ja ainoastaan omien nahkojen sisällä.

Lapsi ei myöskään tajua, että tunteita tulee ja tunteita menee, jatkuvana virtana. Kurja tunne voi olla päällä mutta hetken kuluttua täysin poissa. Ihminen on kuin maisema, jossa jatkuva, vaihtuva tunteitten virta kulkee. Jokaisen tunteen mukaan ei tarvitse lähteä, voi vain odottaa, että harmitus ja paha mieli menevät ohi. Tunne ei pakota toimimaan, vaan oma teko on aina oma päätös. Ja päätöksen voi tehdä järjen ja tahdon avulla, tunteesta riippumatta. Tunteet eivät määrää toimintaa.

Lapsi on edelleen tyystin tietämätön siitä, että omiin tunteisiin voi itse vaikuttaa. Jos kipu pistää sadattelemaan, voi tahdon avulla löytää päähänsä jonkun hyvän näkökulman asiaan: onneksi varvas ei ole poikki! Jos loukkaus nostaa kostonhalun, voi järjellä kääntää oman näkökulman ymmärrykseen: tuolla toisella on juuri nyt tosi vaikeaa, en halua lisätä hänen vaikeuksiaan. En ala hermostua, vaikka hän käyttäytyi rumasti.

Isoja tunnetaitoja on lasten opittava. Parhaiten niitä opettaa joku, joka itse osaa ja toimii myönteisyyden mallina.

Haastankin meitä aikuisia joulumielelle ja harjoittelemaan. Muista, että sinun oma tunteesi on vain sinussa. Harkitse, onko se sellainen tunne, jota haluat levittää ja tartuttaa itsesi ulkopuolelle. Olet itse vastuussa omasta tunteestasi. Voit järjellä ja tahdolla kammeta oloasi myönteiseenkin.

Myös kiire, tyytymättömyys ja kireys ovat vain meissä ja kun kuljetamme niitä mukanamme. Lakkaa jauhamasta ja setvimästä vastoinkäymisiä, nyt on joulu. Katso itseäsi ja läheisiäsi armollisesti, lempeästi ja hyväksyvästi. Ala rakentaa joulun tunnelmaa, se on sinun vastuullasi. Anna ikävien ajatusten virrata pääsi lävitse niihin tarttumatta, hymyile niille ja puhalla vauhtia. Nyt ei ole niiden aika.

Jokainen meistä kuljettaa jotakin tunnetilaa matkassaan. Mitä huoneeseen tulee, kun sinä tulet?

Ystävä ei ole itsestäänselvyys

shutterstock_271275386Minulla on tapana aamukävelylläni maalla viedä naapurilleni aamun sanomalehti. Naapuri on ikäiseni nainen, muusikko ja hyvä ystäväni. On kiva liikkua raikkaassa aamuilmassa, kävellä koivikon läpi sata metriä loivaan ylämäkeen ja taas alas, ja samalla viedä koira ulos. Sunnuntaiaamuna vein tuomiseni niin kuin ennenkin. Mukana oli glögiäkin. Me hemmottelemme toisiamme lämpimäisillä ja yllätyksillä, minä ja naapuri.

– Kiva kun tulit. Hei tuletko talkoisiin, puretaan trampoliini talven tieltä?
– En!

Minä olin pikkujoulujärjestelyistä väsynyt. Olin perjantai-iltana tanssinut niin, että jalkapohjissa oli rakot. Ei mitään trampoliinin purkua, ei! Mutta en osannut sanoa sitä ystävällisesti. Töksäytin vain, että ”Kaupunkiin lähtö tässä kohta koittaa. Hei vaan, hyvää sunnuntaita”, ja käänsin selkäni.

Ystäväni on niin tunteellinen, että hän itkee omissa konserteissaan. Tunsin hänen loukkaantumisensa selkänahassani.

Minulle tuli huono omatunto koko päiväksi. Tiesin, että hänellä on illalla kirkkokonsertti. Hänellä on paljon konsertteja, mutta minä olen käynyt vain yhdessä, vaikka aina kutsutaan. Lähdin ajoissa ajamaan Helsinkiin, heitin autoni parkkiin ja lensin kirkon ovelle juuri ajoissa. Minulle oli säästynyt paras paikka saksalaisen kirkon etupenkissä.

Kun ystäväni asettui kuoronsa kanssa riviin eteeni, hän yllättyi totaalisesti. Näytin hänelle ohjelmaani. Olin kirjoittanut siihen mustalla tussilla latinaksi mea culpa ”minun syyni”. Ystävä iski minulle silmää, hymyili ja nyökkäsi. Kaikki hyvin.

Sain kuulla upean kuorosovituksen. ”En etsi valtaa loistoa” ja ”Sydämeeni joulun teen”. Kylmät väreet tulivat. ”Sylvian joululaulu” ja ”Jouluyö, juhlayö”. Nyt silmät kostuivat. Klassikkojen välissä kuoro lauloi afrikkalaisen laulun, joka hämmästytti kauneudellaan. Ystäväni soitti urkuparvelta englantilaisen jouluteoksen trumpetilla, ja koko kirkkoväki taputti ihastuksissaan.

Lopussa veisasimme Hoosiannan seisaaltamme. Minun joulunaikani alkoi tästä veisuusta.

Konsertti oli ohi. Halasin naapuria. Kiitin häntä elämyksestä.
– Anteeksi, että äksyilin aamulla.

Sain anteeksi. Ja opin, että ystävyyden täytyy kulkea kahteen suuntaan. Aina ei jaksa auttaa, mutta sen voi sanoa nätisti. Aina ei jaksaisi osallistua, mutta toisen ilahduttaminen tuo itsellekin ilon ja tekee sydämeen joulun.

Joulu saapuu sittenkin

Joulu saapuu sinnekin,
missä äiti kyyristyy kyyneliin aattoaamuna. Missä puoliso on teillä tietämättömillä ja koko juhla kumisee tyhjyyttään. Missä lapset supsuttavat kalenterin viimeisiä suklaita ja odottavat jo parempaa uutta vuotta.

Joulu saapuu sinnekin,
missä yksinäinen heijaa keinutuolissaan television rauhanjulistusta katsellen. Saapuu sinnekin, missä vain ikkunoiden takana näkyvät juhlaperheet ja tuikkivat tähtivalot. Missä illan valo on pirinä puhelimessa, kun tutun turvallinen ääni kulkee kiiruhtaen korvasta suoraan sydämeen.

Joulu saapuu sinnekin,
missä pikkuinen avaa ulko-oven jännityksestä kihelmöiden. Kynnyksellä pitkäpartainen pukki, olallaan lahjakassi. Joulu saapuu sinnekin, missä talon täyttävät iloiset rapinat ja avautuvat lahjakääreet.

Joulu saapuu sinnekin,
missä käsi liikkuu pitkin hentoja hiuksia viimeisiä kertoja. Missä aika on lopullaan ja tuskallinen odotus päättymässä. Missä viimeiset sanat on jo sanottu ja jäljellä vain ihon viestit toisen iholla.

Joulu saapuu sinnekin,
missä joulupöydän ääressä istuvat yhdessä yksinäiset. Missä rintarinnan lapataan laatikoita suruun ja etäisyyteen. Sinne missä lasketaan kauhulla kaloreita tai virrataan viiniä liian kanssa. Missä vieretysten istutaan toinen toisilta eksyksissä.

Joulu saapuu sinnekin,
missä kuuluu elämän ensimmäinen itkuhuuto. Synnytyssaliin syntyvät uusi äiti, uusi isä ja pieni uusi elämä. Se saapuu niihinkin sairaalan huoneisiin, joissa pienet potilaat loikoilevat lakanoissaan, rakkaat lähellään. Joululaulujen herkkä sointu tuo toivoa keskelle kipuja.

Joulu saapuu sinnekin,
missä kynttilä valaisee haudan äärellä. Missä sydän on täynnä kaipausta ja kiitosta yhdessä eletystä. Missä juhla ulottuu kauas ikuisuuteen, jonne rakas on jo kulkenut.

Joulu saapuu sinnekin,
missä rakkaus on löytänyt uudelleen luokse. Saapuu sydäntekstareina yön pimeyteen, saapuu suukkoina keskelle kiireiden, saapuu lupauksina lempeissä katseissa ja kosketuksissa.

Joulu saapuu sittenkin,
ja tuokoon toivoa tullessaan. Tuokoon mahdollisuuksia pysähtyä menneeseen ja unelmoimaan tulevaa. Tuokoon myötätuntoa sydäntä sivelemään, yksinäistä lohduttamaan, perheitä yhdistämään. Tuokoon näkyväksi sairauden, rakkauden, kivun ja kauneuden.

Joulu saapuu sittenkin.