Tag Archives: itsenäisyys

Lapsista ja perheistä kasvaa onnellinen Suomi

Posted on by
Vastaus

Itsenäisen Suomen historia on lasten hyvinvoinnin menestystarina.  Harppaus kehitysmaasta monien hyvinvointimittareiden mitalisarjaan on huikea.

Usein Suomen kansainvälisinä saavutuksina muistetaan oppimistuloksia, naisten oikeuksia, demokratiaa, sananvapautta ja hyvää hallintoa. Lasten hyvinvointi olisi syytä lisätä samaan listaan.

Eduskunnan juhlaistunnossa tänään puhemies Lohela konkretisoi oivallisesti ison kehityskaaren. Vuosisadan alun Suomessa lapsia myytiin huutolaisiksi eniten tarjonneille. Sieltä on tietoisin päätöksin askellettu Suomeen, joka on oppimisen, vauvojen terveyden ja turvallisen kasvuympäristön ”supervalta”.

Askeleita parempaa ei ole otettu itsestään. Ne ovat olleet  usein mielipidevaikuttajien ja järjestöjen pohjustamia ja sitten puolueiden kannattamia ja ajamia. Väestöliitto ja sen ensimmäinen perustaja V.J Sukselainen oli perhepolitiikan monen sotien jälkeisen innovaation puuhamies. Toimitusjohtajamme Jaakko Itälä vaikutti tasa-arvoisemman koulun puolesta.

Suomen lasten hyvinvoinnin menestystarinaan ovat kietoutuneet sekä sivistyksen ja koulutuksen että sosiaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden toimet.  Ennen sotia kansakoulun laajentaminen tarjosi paikan paitsi oppia, myös jakaa vaatteita ja ruokaa lapsille. Työnteko vaihtui koulupäiviiin. Sotien jälkeen investoitiin lapsilisään, äitiyspakkaukseen, kodinhoitajiin ja neuvolaan.   Päivähoito ja vanhempainvapaat ovat laajenneet 1980-luvulta lähtien.

Suurin lasten hyvinvoinnin edistysaskel on ollut peruskoulu, joka  tarjosi jokaiselle mahdollisuudet jatko-opintoihin vanhempien taustasta tai varallisuudesta riippumatta. Ammatillisen koulutuksen laajeneminen ja maakuntayliopistot toivat väylät joiden kautta ”kenestä tahansa saattoi tulla mitä tahansa”.

Entä nyt? Mikä on tahtotila? Eduskunnan juhlaistunnon puheet kuunneltuani jäin toiveikkaalle mielelle.  Lasten hyvinvoinnin merkitys Suomen kannalta ymmärrettiin, Päättämällä osakesijoituksesta uudistetulle ITLA-säätiölle eduskunta antoi hyvän signaalin koko yhteiskunnalle siitä, että lasten hyvinvointi on itsenäisen Suomen esityslistan kärjessä ja että se yhdistää puolueita, jotka monesta muusta asiasta ovat erimielisiä.

Monessa puheessa toistui tavoite Suomesta joka on hyvä ja yhdenvertainen kaikille lapsille –  perheystävällisyydestä ja onnellisuudestakin mainittiin. Monessa puheessa sanottiin eri sanoin tavoite pitää Suomi maana, jossa jokaiselle kaikki on mahdollista. Kenenkään ei saisi jäädä ulkopuolelle. Oppimistulosten tasa-arvoa pitää vaalia. Vanhemmuudelle haluttiin tukea: kaikki alkaa kodista, moni totesi.

Näistä teemoista puhuivat juhlaistunnossa niin kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen, SDP:n Antti Lindtman, Keskustan Antti Kaikkonen, vihreiden Krista Mikkonen,  KD:n Peter Östman, sinisten Tiina Elovaara ja perussuomalaisten Arja Juvonen. Vasemmistoliiton Anna-Kaisa Pekonen sekä RKP:n Anna-Maja Henriksson puhuivat lisäksi hyvin avoimuudesta, suvaitsevaisuudesta ja vihapuheen ehkäisystä.

Kalle Jokinen vertasi oivallisesti nyt päätetty ITLAn uudistamista SITRA-säätiön perustamiseen vuonna 1967.  SITRAn perustaminen oli kauaskantoista. Se on monella tavalla osoittanut suuntaa, innovoinut ja antanut aineksia päättäjille. ITLAsta voi tulla aikaa myöten yhtä lailla merkittävä vaikuttaja lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kansallisen tahtotilan ja strategian suuntaajana. Kun taustalla on koko eduskunta, asiasta ei tule hallitus-oppositio- riitakysymystä.

Uuden ITLAn työlistalla on ensimmäisenä kansallinen vanhemmuuden tuen ohjelma, jota se lähtee suunnittelemaan yhdessä muiden alan toimijoiden, myös Väestöliiton kanssa. Lastensuojelun, neuvolan, koulun ja varhaiskasvatuksen ammattilaisille halutaan antaa näyttöön perustuvia menetelmiä lasten ja vanhempien hyvän vuorovaikutuksen tukemiseen. Tämä on jatkoa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmasta rahoitetulle Kasvun tuki-työlle.

Tarkoitus on yhdessä eri toimijoiden kanssa lisätä myös väestöviestintää, jolla tuetaan jokaisen isän ja äidin, vanhemman, kasvatustietoisuutta ja ymmärrystä omasta tärkeästä tehtävästään.

Tulevaisuudessakin lasten hyvinvointiin tarvitaan sekä koulun että sosiaali- ja terveystoimen, sivistyksen ja sosiaalisen turvallisuuden toimia. Koulu on tässäkin keskiössä. Tulevaisuuden peruskoulu voisi toimia monella tapaa nykyistä tehokkaammin lasten hyvinvoinnin kokonaisvaltaisena tukijana uudessa kunnassa.

Lapsen hyvinvointi kasvaa läheisissä ihmissuhteissa. Hyvinvoiva lapsi oppii ja kasvaa. Koulun oppimistuloksia ei pystytä kohentamaan pelkästään pedagogisilla toimilla. Lisäksi tarvitaan lasten kasvuympäristöön, kodin ilmapiiriin ja kannustavuuteen vaikuttamista.  Parempi vanhempien tukeminen on myös tehokasta eriarvoisuuden vähentämistä. Näillä asioilla toimii uudistettu ITLA-säätiö. Nämä tavoitteet ovat myös Väestöliitolle läheisiä ja tärkeitä.

Vaikutetaan yhdessä lasten hyvinvoinnin menestystarinan jatkumiseksi!

Maria Kaisa Aula
Maria Kaisa Aula on Väestöliiton puheenjohtaja ja ITLA :n hallituksen varapuheenjohtaja.

Lisää eduskunnan juhlapäätöksestä www.eduskunta.fi

Riittävästi lähellä – sopivasti erillään

Posted on by
Vastaus

Uhmakas ja kiukutteleva lapsi pyytää sylissä: ”laita turvavyöt tiukemmalle!”. Turvavyöt tässä tapauksessa ovat lapsen ympärille kiedotut kädet.

Ihmisellä on kaksi peruspyrkimystä. Toisaalta on tarve liittyä ja päästä turvallisesti toista ihmistä lähelle. Yhtäältä on tarve erillisyyteen ja itsenäisyyteen. Molempia asioita tarvitaan sopivasti. Läheiset ihmissuhteet läpi elämän ovat näiden tarpeiden neuvottelua ja tasapainon hakemista.

Tove Janssonin sadussa muumiperheen kotiin asettui näkymätön lapsi, Ninni. Hän on sadussa korostuneen mukautuvainen ja kiltti pikkutyttö. ”Sinä et koskaan saa omia kasvoja, ellet opi tappelemaan!”, haastoi Pikku-Myy Ninniä. Muumien hyvissä hoteissa vietetty aika auttoi Ninniä uskaltamaan olla vihainen. Hän puraisi isää häntään ja sai samassa kasvonsa takaisin. Hänestä tuli näkyvä.

Turvallinen läheisyys toiseen ihmiseen mahdollistaa itsenäiseksi, omaksi itsekseen kasvamisen. Kiukun ja eri mieltä olemisen ilmaisut ovat itsenäistymisen rakennusainetta.

Psykologi David Wallin on kirjoittanut siitä, miten uhmaiässä lapsen mieli kehittyy. On tärkeää, että lapsi tajuaa, että hän haluaa jotakin sellaista, mitä aikuinen ei halua. Ensin lapsi voi alkaa yrittää kiukkuisena pakottaa aikuista taipumaan tahtoonsa. Samalla lapsi saattaa kokea aikuisen pakottavana, koska tilanne loukkaa lapsen siihenastista ymmärrystä itsestään suhteessa toiseen. Pieni lapsi ei vielä ymmärrä toisen ihmisen mieltä erillisenä omastaan. Kun lapsi epäonnistuu yrityksessään pakottaa vanhempaa toimimaan haluamallaan tavalla ja vanhempi kestää lapsen kiukun, ilman kostoa tai vetäytymistä, oppii lapsi asteittain ymmärtämään, että toinen ihminen on erillinen. Toisella on ihan omia haluja ja tarpeita.

Suotuisassa kehityksessä lapsi oppii ymmärtämään kahden erilaisen näkökulman olemassaolon. Lapsen mielessä syntyy tilaa sille, että ihmisillä on erilaisia tarpeita, eriäviä tahtoja ja näkemyksiä.  Keskustelulla ja ymmärryksellä voidaan ylittää yhteen sopimattomien halujen ongelma, ilman pakottamista tai alistumista. Samalla ollaan todempina ja läheisemmin myös yhdessä.

Aikuisuudessa on vaikea olla lähellä toista, jollei lapsuudessa ole riittävästi saanut mahdollisuutta kasvaa erilleen. Jotta ei tuntisi olevansa yksin, ja voidakseen kokea vastavuoroisuutta, on tärkeää hyväksyä toisen itsenäinen asema. Toinen ihminen on itsenäisesti olemassa, erillinen, ei vain tarpeiden tyydytyksen kohde tai väline. Toista ei voi omistaa, kontrolloida tai pakottaa sopeutumaan tahtomaansa muottiin.

Mitä kielletympää tunteiden ilmaiseminen on ollut tai mitä heikompiin seurauksiin se on  ihmisen kasvussa johtanut, sitä vaikeampi tunteita ja tarpeita on ilmaista. Ihminen voi jäädä piiloon. Hänestä voi tulla näkymätön, kuten sadun Ninnistä. Toisaalta ihminen voi alkaa selviytyä niin, että hän ryhtyy ilmaisemaan tarvitsevuuttaan epäsuorasti ja pakottavasti. Manipuloiva, katkera vaativuus voi kertoa elämänmittaisesta vaille jäämisestä. Pakottavuus ja vaativuus parisuhteessa voi suoda hetken tyydytystä. Samalla se kororostaa yksinäisyyttä – kumppanin poissaolevuutta. Pakotettuna rakkaus ei tunnu miltään.

Turvattomassa vuorovaikutuksessa lapsi joutuu eriasteisesti luopumaan mahdollisuudesta tunnetason yhteyteen vanhempansa kanssa. Lapsi oppii manipuloimaan itseään tai vanhempaansa ylläpitääkseen läheisyyttä. Turvallisessa vuorovaikutuksessa ihmiselle syntyy kokemus takaisin kyllin hyvään läheisyyteen löytämisestä myös silloin, kun suhteessa on eripuraa ja ristiriitoja.

Kirjallisuutta:

Jansson, T. (1962). Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. WSOY.

Lehtovuori, P. (2006). Kyllin lähellä, riittävän kaukana. Therapeia-säätiö.

Wallin, D. (2007). Attachment in Psychotherapy. Guilford Press.

Karaisemalla kasvatettu

Posted on by
Vastaus

shutterstock_102593036Pieni poika seisoo liian suurissa luistimissa jäämäen laella ja katsoo epävarmana alaspäin. Mäen alla pojan isä huutaa, että tule nyt vain alas sieltä. Isot kyyneleet tekevät pojan silmistä kiiltävät. Hän näyttää harkitsevalta. Katsoo mäkeä ja isäänsä, sitten taas mäkeä. Isän ilmeestä näkee, että hän ei hyväksyisi luovuttamista. Poika liukuu mäen alas jalat vispaten. Ei kaadu, mutta se ei ole kaukana. Pojan kasvoilta voi nähdä helpotuksen, kun hän töpöttelee luistimillaan radan reunaan. Isä vaikuttaa tyytyväiseltä itseensä.

Tilanteesta voisi ajatella, että poika voitti itsensä. Että hän meni omaa pelkoaan päin ja oppi itseluottamusta. Toisaalta siitä voisi ajatella, että poika pakotti itsensä, koska pelkäsi menettävänsä isän kiintymyksen. Oliko tilanne tällöin voitto vai häviö?

Lapsi pyrkii olemaan vanhemmalleen mieliksi. Hän ymmärtää, että oma selviytyminen on kiinni läheisistä aikuisista. Yhteys vanhempaan yritetään varmistaa niillä keinoin, jotka ovat aikaisemmin osoittautuneet toimiviksi. Jos vanhempi huomaa lapsen silloin, kun tämä on reipas. Yrittää lapsi olla kaikin tavoin juuri sitä. Karaisemisesta tuleekin helposti tulkinta, että siinä pyritään eroon jostakin. Siinä ikään kuin ”piiskataan” jotain pois lapsesta. Lapselle opetetaan, että joku osa itsestä tulisi saada ulkoistettua ja hävitettyä.

Tarvitsevuuden, pelon ja hädän peittelemisessä on Suomessa pitkät juuret. Kylmä ja karu maa on suosinut niitä, jotka menevät rohkeasti eteenpäin. Ravinnon puutteessa heiveröisimmät ovat menehtyneet. Tässä ympäristössä vanhemmat ovat varmasti kokeneet, että lapsille pitää opettaa selviytymistä. Havaitsin tämän seuratessani yhtä jo iäkkäämpää isovanhempaa ryömivän vauvan kanssa. Vauva yritti takertua havittelemaansa leluun, mutta isovanhempi siirsi aina lelua hieman eteenpäin. Jo näin pienelle ihmiselle tuli opettaa, että saadakseen haluamansa pitää tehdä kovasti töitä.

Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa, että yleinen kasvatusilmapiiri Suomessa on jäänyt lapsen itsenäisyyttä ja pärjäävyyttä korostavaksi, ikään kuin Siperia opettaa -ajatuksella. Mitä Siperia oikeastaan opettaa? Se opettaa, että maailma on paikka, jossa pitää ajatella omaa selviytymistä. Että pelolle tai hädälle ei saa antaa tilaa. Ne tulee piilottaa itseltä ja muilta. Maailma on niiden, jotka onnistuvat esittämään vahvaa. Tällaisessa maailmassa ei ole tilaa ymmärrykselle tai sallivuudelle.

Jotkut kritisoivat, että nykyiset vanhemmat pehmittävät lapsen polkua liiaksi. Että lapsista kasvaa vielä suurempaa pullamössöä kuin 70- tai 80 -luvulla syntyneistä. On kuitenkin eri asia huomioida lapsen kokemukset ja tunteet, kuin suojata lasta elämältä. Lapsen pitää saada harjoitella ja kokeilla, mutta lapselle sopivaan tahtiin. Kun tunteet kasvavat liian voimakkaiksi, lapsi ei opi. Tai lapsi oppii, mutta vain olemaan kuuntelematta itseään.

Viherkasvien hoito-oppaassa todetaan, että taimet, jotka ovat kasvaneet riittävän vahvoiksi, voidaan viedä ulos kasvamaan. Karaisu on kuitenkin tehtävä vähitellen. Silloin kun taimilla on menossa nopean kehityksen aika, liian nopea lämpötilan lasku aiheuttaisi kasvun pysähdyksen. On myös huomioitava, että mitä huonompiin olosuhteisiin taimet joutuvat, sitä alhaisimmissa lämpötiloissa niitä on karaistava.

Siedättäminen vaikeisiin tilanteisiin ja tunteisiin pitäisi tapahtua pikkuhiljaa. Kuten viherkasvin, myös lapsen olemusta tulisi tarkkailla ja huomioida, jos karaisemisessa edetään liian nopeasti. Lisäksi pelkoa ei tulisi kohdata yksin, vaan yhdessä toisen ihmisen kanssa. Vähitellen pelko kutistuu pienemmäksi ja kädestä pitävä vanhempi hyväksi sisäiseksi kanssakulkijaksi.