Vanhempi, tue nuoren kaverisuhteita

Nuoruusikä on herkkää aikaa. Nuoret voivat etsivät itseään, kokeilla erilaisia rooleja kaveripiirissä ja suuntautua poispäin lapsuuden perheestään. Moni nuori solmii läheisiä ystävyyssuhteita, ja ensimmäiset seurustelukokemukset voivat myös herättää monenlaisia tunteita. Nuoruusiässä moni kokee myös ensimmäisen kerran pulmia ihmissuhteissaan ja mielenterveydessään. Nuoruusikä onkin hyvä aika tukea nuorten sosiaalisia suhteita ja ennaltaehkäistä aikuisiän mielenterveysongelmia.

Tuoreessa Cambridgen yliopiston tutkimuksessa (2017) tarkasteltiin 14-24-vuotiaiden nuorten hyvinvointia suhteessa perheen ja ystävien antamaan tukeen. Tutkimuksessa havaittiin, että sekä perheen että ystävien tuki oli tärkeä positiivinen ennustaja nuorten hyvinvoinnille, mutta että ystävien tuki ennusti nuorten hyvinvointia voimakkaammin. Kun samoja nuoria tutkittiin uudelleen vuoden päästä, ystävien tuki oli edelleen positiivisessa yhteydessä nuorten hyvinvointiin – mutta vanhempien tuki sen sijaan oli negatiivisesti yhteydessä nuorten hyvinvointiin. Näytti siis siltä, että vanhempi tuki vähensi nuorten hyvinvointia, ja ystävien tuki lisäsi sitä.

Nuoruusiässä ystävien merkitys kasvaa. Nuori irrottautuu vanhemmistaan ja rakentaa uusia tärkeitä, läheisiä suhteita perheen ulkopuolella. Ystävien puuttuminen, yksinäisyys ja ulkopuolelle jääminen häiritsevät nuoruusiän kehitystä, riippumatta hyvistä suhteista vanhempien kanssa.

Vanhemman tärkeänä tehtävänä on tukea nuoren kaverisuhteita. Näin voi tehdä esimerkiksi kannustamalla nuorta harrastuksiin, kuskaamalla tapaamaan ystäviä ja pitämällä ovet auki nuoren ystäville.

Vanhempi myös näyttää mallia perheessä siinä, miten ihmissuhteissa toimitaan: miten lähestytään uusia ihmisiä ja pidetään yllä ihmissuhteita, miten selvitään konflikteista ja miten vaikeista tunteista voi puhua. Turvallinen kokemus suhteesta omaan vanhempaan voi auttaa luomaan läheisiä suhteita kavereihinkin. Jos kotona on vaikeaa, hyvät kaverisuhteet voivat toisaalta tarjota nuorelle uudenlaisen väylän läheisiin ihmissuhteisiin.

Vanhempi ei aina huomaa, että omiin oloihin vetäytyvä nuori saattaa olla yksinäinen – nuorethan vetäytyvät muutenkin vanhemmistaan. Jos nuori on jatkuvasti yksin vapaa-ajalla, voi kuitenkin olla syytä huolestua. Nuoren yksinäisyys voi tulla esiin esimerkiksi loma-aikoina, jos nuorella ei ole kavereita arjen rutiinien ulkopuolella. Leirit ja harrastukset voivat auttaa saamaan yhteyden ikätovereihin myös loma-aikoina.

Joskus vanhempi voi olla hyvillään, kun nuori viihtyy itsekseen tai vanhempien seurassa. Voi tuntua vaikealtakin, kun nuori kasvaa ja irrottautuu. Aina ei myöskään tunnu kivalta, jos nuori tuo perjantai-iltana ison kaveriporukan kotiin, kun itse tulee väsyneenä töistä viikonlopun viettoon. Nämä tunteet, kuten luopumisen tuska, kuuluvat asiaan, kun nuori rakentaa omaa elämäänsä. Ne eivät kuitenkaan saa vaikuttaa nuoren mahdollisuuteen solmia perheen ulkopuolisia ihmissuhteita, jotka tukevat hänen hyvinvointiaan.

Nuori tarvitsee rajoja, mutta hän tarvitsee myös vapautta viettää aikaa ystävien kanssa ja pitää yllä hänelle merkityksellisiä kaverisuhteita.

Lähde:

van Harmelen ym. (2017) Adolescent friendships predict later resilient functioning across psychosocial domains in a healthy community cohort. Psychological medicine, 47, 2312-2322.

Lisätietoa:

Tukipalvelu murrosikäisten nuorten vanhemmille

 

 

Tulevaisuus ja sen asettamat vaatimukset?

TulevaisuusNykypäivän Suomessa perheellistyminen on usein suunnitelmallista. Jokaisella on käsitys, tai ainakin toive siitä, milloin ja miten haluaisi perheellistyä, mikäli ylipäänsä sitä haluaa. Pohdiskelin tässä yhtenä päivänä perheellistymisen halun taustoja; kuka päättää normin? Missä järjestyksessä asiat ”kuuluu tehdä” ja mitä jos niin ei käy?

Seurustelu, yhteen muuttaminen, kihlautuminen, koira, avioliitto, omakotitalo, perheauto, lapsi – mutta missä järjestyksessä? Pohdiskelin myös sitä, että kaikki eivät välttämättä esimerkiksi halua asua omakotitalossa tai omistaa autoa. Kaikilla ei myöskään tähän ole mahdollisuutta. Meillä jokaisella on erilainen käsitys elämämme menestystarinasta, mutta entä jos elämä ei mene niin kuin suunnittelee?

Minä olen aina ollut hyvin suunnitelmallinen ja järjestelmällinen. Olen pohtinut paljon sitä, miltä haluan oman elämäni näyttävän. Unelma linkittyy hyvin voimakkaasti tuohon juuri esittämääni järjestykseen. Olen nyt kohdassa koira. Samaan aikaan kun välillä hämmästelen oman käsikirjoitukseni pääpiirteittäistä toteutumista, minua kauhistuttaa myös tuleva.

Olen aina ollut kovin itsenäinen ja kiitos vanhempieni tuen hoitanut paljon asioita itsenäisesti jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Nyt voin kuitenkin rehellisesti myöntää, että minua pelottaa! Seuraavana suunnitelmissa on siis avioliitto, omakotitalo ja LAPSI (meillä on jo se perheauto ;)). Toki tuohon viimeisimpään on vielä jokunen vuosi aikaa, mutta kyllä minua pelottaa nämä muutkin asiat.

Kiinnostavaa tässä minun huolessani on se, että vähiten minua huolettaa tuo seuraava kohta, eli avioliitto. Minua huolettavat enemmän käytännönasiat: pärjäämmekö taloudellisesti, osaanko ilmoittaa verotoimistoon asiat oikein, minkälaisia elämänkriisejä tulevaisuus tuo tullessaan ja kuinka selviämme niistä… Ja toki minua huolettaa myös se, että tulemmeko raskaaksi sitten, kun sen aika on.

Elämää on vaikea suunnitella ja harvemmin kaikki menee käsikirjoituksen mukaisesti. Olen kuitenkin oppinut sen, että ihminen on sopeutuvainen eläin. Pärjääminen on usein asenteesta kiinni ja on hyvä muistaa, että tavoitteita kannattaa olla ja niistä pitää kiinni. Nykypäivänä tietoa on helposti saatavilla, kunhan vain muistaa harrastaa lähdekritiikkiä. Rohkea kannattaa olla ja muistaa, että itseään rohkaisemalla pääsee jo jonkin matkaa. Elämä vie ja pettymyksiä tulee. Yritän itsekin aina muistaa sen, että pettymyksien edessä on lupa surra. Kunhan vain muistaa sen, että elämä jatkuu joka tapauksessa ja eteenpäin on mentävä. Pettymykset on käsiteltävä ja sitten on jatkettava.

Elämän seikkailuja odotellessa…

Nuoren on saatava olla myös pieni

Kuva: Maaret Kallio

Kuva: Maaret Kallio

Jos nyt tapaisin kadulla yläasteen opettajani, nolostuisin taatusti. Toivoisin ettei minua muistettaisi, mutta se olisi valitettavan epätodennäköistä. Olin juuri yksi sellaisista nuorista, joita opettajana ei ensimmäisenä halaja tunneilleen. Äänekäs, pelleilevä, tirskuva ja uhmakas nuori.

Minulla kesti kauan oppia katselemaan lämmöllä ja hyväksynnällä nuorta itseäni. Ymmärtää, että en ollutkaan niin kuriton, kamala ja ikävä, vaan ennen kaikkea nuori, lapsellinen ja kaipaava. Temperamentiltani olen aina ollut vauhdikas, mutta samanaikaisesti sisältä kovin herkkä. Mitä huonommin tulee herkkyytensä kanssa toimeen, sitä enemmän se on piilotettava kovuuden ja vauhdikkuuden taakse suojaan.

Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla olen saanut vuosia ottaa monenlaisia nuoria vastaan terapiatyössäni. Näitä herkkiä, kärkkäitä, raivokkaita, vetäytyviä, fiksuja, ujoja ja mustavalkoisia nuoria. Ja olen vilpittömästi vaikuttunut joka ikisestä. Olen kerta toisensa jälkeen hämmästellyt heissä olevaa syvää viisautta sekä tuntenut syvää lämpöä pienuuden ja tarvitsevuuden kohdalla.

Nuoressa on samanaikaisesti kaksi puolta, molemmat matkalla lapsuudesta aikuisuuteen. Nuoruus ei ole välipysäkki, mutta sen olemuksessa on jotain lapsuudesta viivähtävää ja aikuisuudesta aavistavaa. Nuoressa on sekä pieni lapsi että voimistuva aikuinen, joiden molempien on tärkeää tulla hienotunteisesti kohdatuksi.

Aikuinen nuoressa kaipaa tulla otetuksi vakavasti ja kuulluksi. Tämän puolen kanssa on osattava neuvotella, kuunnella hänen punnittuja ja voimakkaita mielipiteitään arvostuksella. Aikuinen hänessä janoaa annettua luottamusta ja vastuuta.

Lapsi hänessä tulee usein näkyviin hitaammin ja intiimimmissä tilanteissa. Sen puolen tarpeet ovat toisenlaiset ja tunteet herkästi pinnassa. Lapsi hänessä kaipaa emotionaalista syliä, lohdutusta ja turvaa. Lapsi hänessä toivoo rakkaudellisia rajoja ja aikuisen selkärankaa, johon hän voi kivuissaan käpertyä.

Kovaksi kasvaneita on maailmamme pullollaan, eikä yhtään enemmälle löydy tarvetta. Nuoruus on merkittävä ikävaihe itsenäistymisen ja riippuvuuden teemoja ratkaistaessa. Niiden soisi ratkeavan siten, että oppisi olemaan lujasti riippuvainen ja turvallisesti pieni voidakseen itsenäistyä kohti aikuisuutta. Omaa herkkyyttä ja pienuutta ei saisi joutua nuoruuden itsenäistymisissä sulkemaan tai peittämään, vaan oppia olemaan sen kanssa läsnä ja lähellä lempeällä lujuudella.

Henkinen tarvitsevuus ja kaipaavuus eivät katoa meistä koskaan. Siksi on erityisen tärkeää opetella nuoren kanssa uusia tapoja ilmaista omaa herkkyyttään ja haavoittuvuuttaan, ilman että jää yksin sen armoille tai joutuu sen sulkemaan pois olemuksestaan salaiseksi osaksi sisälleen. Kuten pieni lapsi, myös nuori kaipaa yhä turvallista kosketusta, niin fyysisesti kuin emotionaalisesti.

Sinä aikuinen, uskalla kohdata ambivalentti nuori – saman paketin pienuus ja aikuisuus. Arvosta ja vaali molempia puolia hänessä. Ole hänelle esimerkki siitä, että aikuisuudessakin voi tuntea ja haavoittua, mutta myös kantaa vastuuta ja puolustaa oikeuksia. Uskalla olla nuorelle luja aikuinen, mutta anna hänen nähdä myös herkkää lastasi.