Tag Archives: isyys

Isänä olemisen ylpeys

Posted on by
Vastaus

”Osanamme ei ole loputon murhe, vaan ikuinen toivo.”
– Michael Tippet, A Child of Our Time, 1944

Vuoden isä-palkinto jaettiin jälleen Smolnassa. Arvokas paikka takasi hienot puitteet, mutta vielä vaikuttavampaa oli tapa, jolla palkitut puhuivat isyydestä.  Puheissa korostuivat isyyden monet kasvot, kun isät kuvasivat liikuttavalla tavalla isyyden haasteita, mutta ennen kaikkea siitä koettua ylpeyttä.  Nimenomaan ylpeys ja siitä kumpuavat kertomukset isyydestä ovat niitä, joita soisi kuulevan enemmänkin julkisessa keskustelussa.

Suomen satavuotiaan historian saatossa olemme kuulleet myös traumatisoituneista tai poissaolevista isistä, alkoholismista ja väkivallasta, perhevapaiden käyttämättömyydestä ja vastuuttomasta aikuisuudesta. Valitettavasti nämä tarinat elävät edelleen, mutta onneksemme ne eivät määrittele satavuotiasta isyyttämme.

Toivoisin, että isyydestä puhuttaessa korostettaisiinkin enemmän välittämistä ja huolenpitoa, vastuunottoa sekä uhrauksia, rakkautta, halaamista  – ylpeyttä omasta vanhemmuudesta. Sitä isyys ja vanhemmuus ovat aina olleet ja tämän kokemuksen toivon yhä vahvistuvan.

Isyys, tai vanhemmuus ylipäätään, ei ole koskaan helppoa. Joillekin se on luontevampaa kuin toisille. Isyys vaatiikin aina kasvamista, joka pitää sisällään epäonnistumista, itsensä vajavuuden hyväksymistä, iloa ja onnistumista, rakkauden ja vihan tunteiden vuoropuhelua, pysähtymistä ja anteeksiantamista, mutta ennen kaikkea yksilöllistä oman isyyden tien löytämistä. Isyys ei ole aina biologista, vaan se voi olla myös sosiaalista tai kasvatuksellista.

Kukaan meistä ei ole täydellinen. Kukaan ei ole edes lähellä sitä. Eikä tarvitsekaan. Tulevaisuuden isille on tärkeää tarjota tarinoita siitä, mikä isyydessä on hyvää ja kunnioitettavaa. On aika katsoa eteenpäin. Aika antaa tuleville sukupolville myös muunlaisia tarinoita.

Kysyimme nyt miestenviikolla Poikien Puhelimeen soittavilta, mikä on parasta isässä ja tässä muutama esimerkki:

”Isä on vaan hyvä ja rakas.”

”Se kun saa pelata iskän kanssa fudista ja bränkätä iskää. ”

”Iskältä saa viikkorahaa kun hoitaa tiskit.”

Toivotan koko sydämestäni onnellista ja rakastavaa isänpäivää Isälleni, Vuoden Isille Antero Lindbergille, Janne Nordmanille ja Miika Niemelälle sekä kaikille itsensä Isäksi kokeville tai sen arvonimen itsensä suoville!

Muistakaa isät!

Posted on by
Vastaus

Minulle jäi hyvin koskettavasti mieleen eräässä koulutuksessa näkemäni brittiläisen miehen haastattelu. Mies oli eronnut lapsensa äidistä lapsen ollessa vielä melko pieni. Kontakti lapseen oli kadonnut kokonaan äidin muuttaessa toisen miehen kanssa yhteen toiselle paikkakunnalle. Kun mieheltä kysyttiin, miten lapsi reagoi eroon isästään, mies selitti, että kontaktin päättyminen oli varmasti lapsen parhaaksi. Lapsi sai uuden perheen, hän olisi ollut tässä yhtälössä vain sekoittamassa pakkaa. Kun mieheltä kysyttiin, mitä hän menetti itse, kun ei enää ollut lapsensa elämässä, mies purskahti lohduttomiin kyyneliin. Menetys oli ollut miehelle valtava, mutta hän oli vähätellyt omassa mielessään omaa merkitystään lapselle. Mies oli häipynyt takavasemmalle ajatellen tekevänsä lapselleen palveluksen. Tällä tarinalla oli onnellinen loppu. Miehen isoksi kasvanut poika oli nähnyt haastattelun televisiossa ja ottanut pitkän eron jälkeen yhteyttä isäänsä.

Suomessakin on paljon isiä, jotka eron yhteydessä menettävät osittain tai kokonaan kontaktin lapsiinsa. Lapsen oikeus molempiin vanhempiin tai isän oikeus olla lastensa elämässä ei vieläkään toteudu tasavertaisesti. Yhä on niin, että erotilanteessa suurimmalta osin lapset jäävät äidille. Kuten brittiläisen miehen tarinassa, joskus isät itse saattavat pienentää omaa merkitystään lapselle, passivoituvat ja katoavat. Toisaalta äidit saattavat joskus uuden elämänsä ja rakkautensa kynnyksellä unohtaa tukea lasten ja isän suhdetta. Saattaa olla, että äidit ajattelevat uuden elämän paikkaavan isän puutteen. Isän merkitystä lapsen kehitykselle vähätellään. Perusteettomasti, kun katsoo mitä tutkimukset asiasta kertovat.

Isän merkitys lapsen elämässä näkyy jo seuratessa pieniä vauvoja. On havaittu, että ne vauvat, joiden isät ovat aktiivisesti mukana lapsensa arjessa, ovat turvallisesti kiinnittyneempiä, luottavat itseensä ja tutkivat ympäristöään aktiivisemmin kuin ne vauvat, joiden isät eivät osallistu hoitoon. Kun he kasvavat isommiksi, heillä on myös paremmat sosiaaliset taidot. Isän merkitys ei ylety vain lapsen kykyyn muodostaa sosiaalisia suhteita, vaan näkyy myös akateemisissa taidoissa. On havaittu, että lapset, joiden isät ovat runsaasti mukana lapsen elämässä ja välittävät heistä, menestyvät koulussa paremmin isäänsä vähemmän tapaaviin verrattuna. Tämä vaikutus näkyy jopa varhaisaikuisuuteen saakka. Nämä tulokset kertovat siitä, että lapsi hyötyy siitä, että hänellä on kaksi rakastavaa vanhempaa.

Mitä sitten tapahtuu, jos lapsi kokee tulleensa toisen vanhemman hylkäämäksi? Sosiaalipsykologi Ronald Rohnerin (2012) tutkimusprojektissa selvitettiin, minkälaista hyväksyntää aikuiset muistivat saaneensa lapsena vanhemmiltaan. Tässä metatutkimuksessa oli mukana 36 eri tutkimusta ja yli 10 000 vastaajaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että jos lapsi koki itsensä torjutuksi toisen tai molempien vanhempien taholta, sillä oli vaikutuksia aikuisuuteen. Torjutuksi itsensä kokeneet lapset kokivat aikuisuudessa ahdistusta, epävarmuutta ja heillä oli vaikeuksia luottaa muihin ihmisiin. Jos lapsi koki torjuntaa vain toiselta vanhemmalta, oli isän torjunnalla tuhoisammat vaikutukset lapsen kehitykseen. Tutkijat pohtivat tämän johtuvan mahdollisesti siitä, että lapset ja nuoret kiinnittävät enemmän huomiota siihen vanhempaan, joilla on eniten vaikutusvaltaa perheessä ja ovat herkempiä tämän hyväksynnälle.

Vaikka isien merkitys näin tutkimuksellisestikin on todettu, tilastoissa tämä ei näy. Suurin osa vanhemmista Suomessa (90 %) päätyvät yhteishuoltoon, mutta lapsista 82 prosenttia asuu pääosin äidin kanssa. Surullista on, että 90 prosenttia isistä haluaisi osallistua enemmän lapsensa elämään. Tämä kertoo siitä, että halua aktiivisempaan osallistumiseen olisi, mutta monet isät tyytyvät viikonloppuisyyteen. Äideillä on yhä etuoikeus lapsiin. Joskus tämä valta näkyy siinä, että isän ja lapsen yhteyttä sabotoidaan aktiivisesti vieraannuttamalla. Tällaisissa tilanteissa on yleensä taustalla kipeä, työstämätön ero tai äidin mielenterveysongelmat. Nämä ovat vaikeita tilanteita, joissa isät jäävät liian usein ilman tukea. Eerolan ja Mykkäsen (2014) kirjassa isien haastatteluissa tuli esiin, että isät hakevat eniten tukea vanhemmuuteensa omilta vanhemmiltaan tai sukulaisilta. Viranomaistahojen puoleen käännytään vain todella vaikeissa tilanteissa.

Isien asemaa erotilanteissa parantaisi isien aktiivisempi osallistuminen lapsien hoitoon lasten ollessa pieniä. Isien jääminen hoitovapaalle on Suomessa yhä melko harvinaista. Tilastoista tiedetään myös se, että pienten lasten isät tekevät kaikista työikäisistä kaikkein eniten töitä. Eron kohdatessa saattaakin olla niin, että isän suhde lapsiin ei ole niin läheinen kuin äidin. Yleensä lasten jäämistä äidille perustellaankin sillä, että liian pitkä ero ensisijaisesta kiintymyksen kohteesta, äidistä, on lapsille haitallista.

Olisi tärkeää, että tässä äitien maailmassa myös isät voisivat kokea olevansa korvaamattomia. Lastensa elämästä putoavat isät tarvitsisivat tukea ja arvostusta, jotta kykenisivät näkemään oman arvonsa lapsille. Oman arvon tunnistaminen isänä auttaisi pitämään esimerkiksi erotilanteessa kiinni suhteesta lapsiin.

Lue lisää:

 

 

Lapset vähenevät- paranevatko Suomen pidot?

Posted on by
1

Maailmassa elää parhaillaan kaikkien aikojen suurin nuorten ihmisten sukupolvi. 10-24-vuotiaita nuoria on 1,8 miljardia. Suomessa väestötilanne on toisenlainen. Meillä suurimmat ikäluokat syntyivät 1945-50 ja ovat jo eläkeiässä. 1950-luvulta alkaen lapsiluku on pysynyt pienenä. Samaan aikaan väestön terveys on parantunut ja elinikä pidentynyt. Tänään olemme kansainvälisissä vertailuissa vauraimpien ja hyvinvoivimpien yhteiskuntien joukossa. Suomi on kyennyt pitkäjänteisellä politiikalla ja investoinneilla hyödyntämään yhteiskunnan rakentamisessa edun, joka syntyy, kun kuolleisuus ja syntyvyys laskevat ja työvoiman määrä suhteessa huollettaviin on ollut edullinen.

Nyt saatamme olla uuden edessä. Syntyvyys on viime vuosina laskenut yllättäen ja nopeasti. Viimeksi 1970-luvulla oli näin alhaisia syntyvyyslukuja. Huoltosuhde on haastava jo nykyisille ja etenkin tuleville työssäkäyvien ikäluokalle.

Väestöliiton näkemys on, että jokaisen aikuisen tulisi voida päästä omaan lapsitoiveeseensa. Olipa toive sitten 1, 2, 3 tai enemmän tai vaikka sitten ei yhtään lasta. Jokaisen lapsen tulisi kuitenkin voida syntyä toivottuna ja jokaisen toivotun lapsen tulisi saada syntyä.

Toive lapsen syntymästä on kunkin oma ja yksilöllinen. Se ei kuitenkaan ole kokonaan irrallaan yhteisestä yhteiskunnastamme ja sen politiikasta. Tietous seksuaalisuudesta, ehkäisystä ja hedelmällisyydestä on osa kasvatusta ja koulutusta. Raskauteen, äitiyteen, isyyteen, parisuhteisiin ja perheisiin liittyy yhteiskunnan palveluja, sosiaaliturvaetuuksia ja laissa säädettyjä yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Näitä rakenteita ohjaavat myös Suomen kansainväliset sitoumukset ja oman perustuslakimme perusoikeudet.

Käsityksemme maailman tilasta ja omasta tulevaisuudestamme, arjen kokemukset terveydestä, toimeentulosta ja ihmissuhteista sekä yhteiskunnan ja oman lähiyhteisömme arvot heijastuvat lapsitoiveisiimme. Ystävät ja naapurit ovat tärkeitä esimerkkejä. Tutkimuksista tiedämme, että Suomessa läheskään kaikki eivät saa niin monta lasta kuin toivoisivat.

Väestön muutokset tulevat syntyvyyden, muuttoliikkeen ja kuolleisuuden kautta. Me teemme yhteiskunnassa paljon työtä eliniän pidentämiseksi. Valtio säätelee monin tavoin niin työperäistä kuin humanitäärisin perustein tapahtuvaa maahanmuuttoa. Yhteiskunnallinen päätöksenteko vaikuttaa myös väestön lapsitoiveisiin – tiedostimmepa vaikutukset tai emme.

Onko lasten syntyminen yhteiskunnalle myönteistä ja mihin mittaan asti? Ekologinen kestävyys on yksi näkökulma. Pitäisikö ilmastomuutoksen vuoksi pyrkiä pieneen lapsilukuun ja väestön vähenemiseen täällä Pohjolassa? Olisiko Suomi myöhempinä vuosikymmeninä sopiva suureksi luonnonpuistoksi? Vai tuleeko maastamme väen vähetessä yksi ilmastopakolaisten vastaanottajamaa?

Toinen kysymys on tarve inhimilliseen vuorovaikutukseen ja lasten mukanaan tuomaan rakkauteen ja iloon. Tarvitsemmeko me jo syntyneet ihmiset vuorovaikutusta uuden sukupolven kanssa ja ikääntyessämme myös hoivaa ja huolenpitoa tänään vielä syntymättömiltä ihmisiltä? Kykenemmekö tarjoamaan lapsille turvallisen kasvun, josta olemme vastuussa ja johon heillä on oikeus. Osaammeko tukea vanhemmuutta?

Kolmas näkökulma on työ ja tuotanto. Riittääkö uusien sukupolvien panos tulevaisuuden työtehtäviin? Tähän kysymykseen kietoutuvat myös maahanmuutto ja teknologian mahdollisuudet. Voisivatko ulkomailta tänne muuttavat yksilöt ja perheet nykyistä merkittävämmin täydentää Suomessa asuvien ja tänne alun perin syntyvien osuutta työmarkkinoilla? Olemmeko valmiita laajamittaiseen maahanmuuttoon? Olisiko tekoäly ratkaisu Suomen asukkaiden saattohoitoon?

Mielestäni on tervetullutta ja tärkeää käydä avointa ja monipuolista keskustelua siitä, tarvitseeko Suomi lapsia myös tulevaisuudessa ja miten yhteiskuntana vaikutamme siihen, miten syntyvyys ja lasten määrä koko väestön tasolla kehittyy. Minkälaisen väestötavoitteen satavuotias Suomi voisi itselleen asettaa? Tavoitteen täyttämiseksi tarvitaan sitten rakentavaa, yksilön valintoja kunnioittavaa ja pitkäjänteistä politiikkaa.

Perheystävällisyyttä ja joustoja

Posted on by
Vastaus

Lähdimme Miessakeissa mukaan Perheystävällinen työpaikka -ohjelman pilottiorganisaatioksi suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella. Itse Perheystävällinen työpaikka -merkin saaminen ei ollut keskiössä, ensisijaisesti halusimme oppia uutta ja sparrailla jo olemassa olevia perheystävällisiä käytäntöjämme ja joustojamme. Toimme myös kernaasti ajatuksiamme ja ideoitamme esiin ohjelman kehittämistyössä.
Pilottimatka oli, on ja on ollut perusteellinen, mutta avartava.

Olemme miesvaltainen organisaatio – kaikki toimijamme ovat miehiä niin kuin myös asiakkaammekin. Isyyteen, vanhemmuuteen ja perheeseen liittyvät kysymykset ovat esillä lähes kaikessa tekemässämme työssä. Edellä mainituista seikoista huolimatta tai niistä johtuen, meille Miessakeissa on ollut alusta asti luontevaa kehittää perheystävällistä työkulttuuria ja täten luoda riittäviä edellytyksiä työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Tosin käytäntömme on pyritty rakentamaan siten, että ne ottavat huomioon myös muun elämän mahdollisimman inhimillisesti ja joustavasti.

Työn imun ollessa kova järjestötyö vie mennessään – taomme rautaa sen ollessa kuuma ja lämmittelemme ahnaasti jo uusia. Kaltaisellemme organisaatiolle, henkilöstölle ja työlle, mitä teemme, laveat joustot ovat koko toiminnan elinehto ja myös ehdoton kilpailuvaltti rekrytoinneissa. Liukuva työaika, etätyö, työaika- ja lomapankki ja näihin lisättynä vaikkapa työmatka-ajan hyväksyminen työajaksi täysimääräisenä mahdollistavat sen, että työtä voidaan tehdä tarkoituksen mukaisesti myös aika, paikka ja panos huomioiden. Näillä avuin järjestyy myös joustavasti tarvittavaa aikaa perheelle tai muulle tarpeelliselle.

Puhtaasti perheystävällisiksi käytännöiksi meillä lukeutuu palkallinen isyysvapaa sekä lomien kertyminen täysimääräisinä perhevapaa-ajalta. Toki se, että lauantait eivät meillä kuluta lomia tai lomien ajankohtia ei määrätä, lukeutuvat edellisiin vähintäänkin välillisesti. Isien ja isyyden merkityksen ymmärtäminen organisaatiossamme näkyy kannustavana ilmapiirinä, mutta myös mahdollistavina käytäntöinä ajan käyttöön liittyen lapsiin ja perheisiin. Henkilöstömme on muun muassa aktiivisesti mukana lapsiensa neuvolakäynneillä, jäävät kotiin lapsen sairastuessa tai eivät epäröi ottaa puheeksi, jos muun arjen vaatimukset tarvitsisivat työajallisia viilauksia.

Tämä kaikki vaatii toimiakseen hyviä ja selkeitä rakenteita sekä mahdollisuutta, mutta myös rohkeutta tai halua ottaa puheeksi – niin johdolta ja esimiehiltä kuin henkilöstöltäkin. Rohkenen väittää, että Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa mukana olo auttoi meitä selkiyttämään koko organisaationa perheystävällistä toimintakulttuuriamme sekä varmistamaan, että siihen liittyvät käytännöt ovat kaikille mahdollisimman selvät ja ne ovat tarkoitetut käytettäviksi!

Antti Alén
Kirjoittaja on Miessakit ry:n hallinto- ja viestintäpäällikkö

Isänpäivän hiljaisuus

Posted on by
Vastaus

silhouette-1082129_1920Pikkupojat huutavat. Kiroilevat. Jurottavat ja haukkuvat tuttujaan rivosti. Kiljuvat mitä ehtivät, koettavat provosoida, kyselevät seksistä ja pienempien kiusaamisesta. Puhelin menee välillä kiinni kun joku loukkaantuu ja pojat nujakoivat. Sitten taas soitetaan.

Aika tavallisia Poikien Puhelimen 12-vuotiaita.

Juttelua jatketaan, vääntäen, filosofoiden, rajoja asettaen ja pöljimmille jutuille nauraen. Mutta sitten poikien ääni muuttuu. Siihen tulee asiallisuutta ja terää. Puhutaan nimittäin pyöristä ja mopoista.

Paljonko pojat tietävät niistä? Valtavasti. Hammasrattaistoa optimoidaan, kierteet on mietitty. Voimansiirto on suunniteltu, osia ostetaan käytettynä ja toteutus on alkanut.

Pohdin miten huutavat, kaoottiset, iloiset remupojat muuttuvat yht’äkkiä asiantuntijoiksi ja alan kysellä miten tämä kaikki on opittu. Isä opetti. Ja setä neuvoi ja naapurin äijä möi vanhat osat, jotka oli jääneet talliin.

Pojat ovat päässeet osaksi miesten maailmaa ja heille se on ollut tärkeää.

Tarina toistuu Poikien Puhelimessa kerran toisensa jälkeen. Joku isä opettaa legoilla rakentamista, joku pelaa tietokoneella, joku ottaa mehtätöihin mukaan, joku lähtee yhdessä lenkille, eräät lähtevät veneilemään ja joku lukee kirjoja lasten kanssa.

Ja pojat muistavat juuri sen. Sen jutun, jossa he ovat olleet mukana.

Johon he ovat päässeet osalliseksi.

Kaikkea vanhemmat eivät tietenkään saa opetettua, kuten tarinan pojistakin kävi ilmi. Mutta jos edes ne tärkeimmät saisi opetettua ja maailmaa avattua aikuisen miehen näkökulmasta piirunkaan verran.

Sillä surullisimpia keskusteluja ovat ne, joissa isien opetusten kohdalla lapsilla on vain hiljaisuus.

Hyvää isänpäivää!

Mikä susta tulee isona?

Posted on by
Vastaus

blogibanneri_parassyy_584x100sledding-1431789_1920Olen työelämässäni kohdannut burnoutin, konkursseja, velkahelvettiä, työttömyyttä sekä tietysti läjän onnistumisia ja fantastisia työkavereita. Olen tehnyt 18 tuntisia työpäiviä. Olen tehnyt etätyötä. Olen irtisanoutunut töistä. Olen saanut potkut. Olen toteuttanut unelmiani töiden kautta.

Monimuotoisuus pätee myös perhe-elämään. Tosin sillä erotuksella että suhteeni on vuoristoradallaan kestänyt pidempään kuin yksikään yksittäinen työ. Lisäksi minua on siunattu kahdella oivalla lapsella, jotka eivät onneksi ole ainakaan vielä vanhempiensa työelämäurien traumatisoimia.

Olen saanut seurata lasteni kasvua isyyden tarjoamalta aitiopaikalta. Ensimmäiset kymmenen vuotta menivät paljolti työn ehdoilla. Nyt olen ollut käytettävissä enemmän. Olen huomannut että nyt pelkkä läsnäolo riittää usein. Vanhemmuuden roolit ovat selkiytyneet ja hioutuneet. Enää ei tarvitse pohtia erikseen työminää ja perheminää. On vain minä, joka käyttää persoonaansa joustavasti ja tarpeellisesti arkihaasteiden tullessa eteen.

Välillä olen toki pysähtynyt miettimään, että miten sitä ruuhkavuosina jaksoi itkukohtaukset ja vaipparallit. Miten sitä opiskelija-aikoina pärjäsi makaronivellillä ja vaatimattomalla opintotuella. Valvotut yöt ovat vaihtuneet tulevaisuuden ja hyvinvoinnin pohdintaan. Olenko osannut antaa kotiruoan lisäksi lapsilleni muitakin eväitä elämään. Jaksanko jatkossa näyttää lohdullista ja toiveikasta esimerkkiä itse teoillani ja valinnoillani.

Tutkimusten mukaan nykynuori vaihtaa työpaikkaa yli 15 kertaa ennen  40. ikävuottaan. Työelämä on rajussa murroksessa, jonka näkee myös päivittäisissä uutisoinneissa. Työelämän rakenteet menevät uusiksi, muutostahti kiihtyy.

Tulevaisuudessa lasteni työnkuvia voivat olla personal brand trainer, mikrobimaalari, kantasoluista tehtävien ihmisvaraosien valmistaja, 3d-räätäli, nanohyönteishoitaja tai joukkorahoituslobbari. Koneet ja robotit hoitavat rutiinihommat,  ihmiselle jäävät luovuutta, intuitiota ja keksimistä vaativat työt. Jatkossa nuorilta aikuisilta ei kysytä mikä sinusta tulee isona vaan minkä projektin tai unelman aiot toteuttaa seuraavaksi. Tätä olen opetellut kysymään itseltänikin.

Jollain lailla me pohjoismaissa olemme palanneet hyvinvointivaltion myötä antiikin Kreikan olosuhteisiin. Ihmisillä on ainakin teoriassa enemmän aikaa ajatella, leikkiä sekä kohdata toisiaan. Ihmisorjia ei enää ole ja teknologiakin on valjastettu toistaiseksi hyvään renkisuhteeseen.

Meistä entisistä avainkaulalapsista  on tullut jonkin sortin helikopterivanhempia. Ehkä seuraava sukupolvi  luo oman fiksumman hippiytensä ja löytää valinnanvapautensa sallimat mahdollisuudet robotisaation, kansainvälistymisen ja ilmastonmuutoksen ristipaineessa.

Tavoitteenani on elää satavuotiaaksi. Olen siis vielä oman matkani ensimmäisellä etapilla. Uusia töitä ja projekteja on tulossa. Jos en jostain syystä voi rahoittaa omien lasteni opiskelu- ja työkokeiluja sataprosenttisesti, toivottavasti elämäni kokemus ja rakkaus ovat heille kovaa valuuttaa. Edes sitten joskus myöhemmin. Kun he miettivät omaa vanhemmuuttaan.

Viisi ohjetta lapsilleni

  1. Ole yritteliäs, vaikka sinusta ei tule yrittäjää.
  2. Löydä intohimosi ja kutsumuksesi. Yritä löytää niiden kautta itsellesi ammatti tai edes keikkatöitä.
  3. Kokeile ja mokaa,  älä anna liian helpolla periksi unelmistasi.
  4. Apua saa, kun uskaltaa pyytää. Hullu enää yksin yrittää ja murehtii.
  5. Vanhemmillesi sinä olet aina ”lapsi”, silloinkin kun itse täytät 50 vuotta.

Vesa Ilola
Kirjoittaja on ratkaisumuotoilija, joka haluaa kehittää piirun verran parempaan (työ)elämää eri rooleissaan. Hänellä on 15- ja 12-vuotiaat lapset, joten työelämä on perheessä läsnä kaikissa aikamuodoissa. Vesa on ollut mukana vanhempaintoiminnassa yhdeksän vuotta. Hän miettii yhä mikä hänestä tulee isona.

Miesten tekemää ruokaa

Posted on by
Vastaus

Lapsettomuuslääkärin mietteitä  shutterstock_246521713

Perheeni kesäperinteisiin on parinkymmenen vuoden ajan kuulunut rosvopaistin valmistus. Se on tapahtuma, josta riittää puhetta niin ennen kuin jälkeen h-hetken: se on suuri juhlapäivä, jolloin saadaan miesten tekemää ruokaa!

Kulunut kesä yritti livahtaa ohi ilman yhtään rosvoilua, mutta onneksi lokakuun viimemetreillä asia korjaantui. Saatiin kokoon oma ydinperhe ja vahvistukseksi puolisoni nuoremman tyttären sekä kummityttöni perheet. Lopulta kymmenen miehen joukko kolmesta sukupolvesta puuhasi lammaskuopan ympärillä.

Miesten viikko nostaa mieleeni tuon mieluisan tapahtuman rakkaat muistikuvat ja monimuotoiset aatokset.

Aamuvarhaisella alkaa kuopan kaivuu. Kuopan pohjalle ja reunoille ladotaan tiilet, sitten arvokas tulen sytytys. Puolenpäivän tietämissä annetaan hiilloksen hiipua ja lammaspaketti lasketaan kuoppaan. Nuotion uudelleen sytytyksen jälkeen alkaa hidas ruuan valmistus, johon kuuluu myös makkaranpaisto, mutta ennen kaikkea tarinointi.

Ryhmän pääkokkina häärii puolisoni – suvun taata jo vuodesta 2005. Tällä kertaa apukokkikaartiin kuuluvat omat aikuiset poikamme. Lisäksi mukana ovat poikiemme lanko ja serkun puoliso – nämä isäihmiset ovat aikoinaan intensiivisesti osallistuneet lastenhoitorinkiimme ja toimineet tärkeinä miesesikuvina pojilleni. Viisi pikkuserkusta muodostaa avuliaan kokkipoikaryhmän, joka imee itseensä aikuisten tarinoita, puheenparsia ja pakinoita.

Apukokeista nuorin, kummityttöni 5-vuotias kuopus, mielii koululaisten taitoihin ja harjoittelee laskemista aina, kun se vain on mahdollista. Kun pohdimme ruuan valmistumisaikataulua, hän tuumailee: ”Tässä kokkijoukossa on kolme isää. Kymmenen miinus kolme on seitsemän.” Hetken hän katselee kummisetäänsä eli kuopustani sekä veljensä kummisetää, esikoistani ja jatkaa päätelmiään: ”Seitsemällä ei ole lapsia. Tässä on siis kolme isää, kaksi poikamiestä ja viisi poikaa.”

Samalla kun iloitsemme onnistuneesta joukko-opin tehtävästä, nousee mieleeni lapsettomuuden laskuopin aksiooma #yksiviidestä. Lapsettomuuslääkärinä tiedän, että lähestyvä isänpäivä on monelle miehelle raskas muistutus omasta tahattomasta lapsettomuudesta.

Yllä kertomani miesvoimainen tarina voi jopa vihastuttaa – pitäisihän lapsettomuuslääkärin tietää, että vanhemmuus ei ole itsestään selvyys ja ”yksi viidestä”-sääntö koskettaa myös miehiä. Juuri siksi halusinkin tarinan kertoa: tarina muistuttakoon, kuinka arvokkaita ovat sukupolvien ketjun voimallinen yhteenkuuluvuus, henkisen pääoman siirtäminen ja rakkaus. Kun tuosta kaikesta jää paitsi, kun toive isyydestä ei täyty, syntyy surua ja kipua.

Olen nähnyt tuon surun, mutta olen myös nähnyt sen muuttuvan iloksi. Älkää menettäkö toivoanne, älkää luopuko haaveestanne!

#miestenviikko #yksiviidestä #toiveisyydestä

Eroisän ikävä lapsia kohtaan: ”Surun kanssa oppii elään”

Posted on by
Vastaus
o-SINGLE-DAD-facebook

Kuva: Roberto Westbrook, Getty Images

Kalle on 42-vuotias eronnut mies, jolla on kaksi pientä lasta. Kuten 80 % muistakin eronneista isistä, myös Kallesta tuli eron jälkeen etävanhempi. Tämä tarkoittaa sitä, että lapset asuvat pääasiallisesti äidin luona. Kalle tapaa lapsiaan joka toinen viikonloppu.

”Se on suuri muutos, kun ei näe lapsia joka päivä. Koin eron hetkellä, että menetän heidät.” Menettämisen tunnetta pahensi kokemus siitä, että Kallen toiveita ei kuunneltu lasten asumisjärjestelyissä. Kalle näkee tilanteen olleen vaikea myös äidille: ”Äitikin varmaan hyvin herkästi leimataan huonommaksi, jos hän kyseenalaistaa vallalla olevan mallin. Eli jos isä olisi lähivanhempi, äiti leimataan hylkääjäksi. Mutta mies on aina se, jonka oletetaan jäävän ulkopuolelle.”

Etävanhemmuus on tuonut Kallen elämään uudenlaisen tunteen: ikävän omia lapsia kohtaan. Ikävä nostaa pintaan surun ja voimattoman olon, kun lapset lähtevät sunnuntaina äidille. Voimattomuus ei johdu aktiivisesta viikonlopusta lasten kanssa, vaan siitä, että kodin täyttää tyhjyys. ”Suru tuntuu rinnassa ja mahan alueella. Se pistelee.” Surun tunteessa Kalle, miettii ”miksi asiat menivät näin”. Mieleen voi tulla myös masennuksen tunteita. ”Tuntuu vain niin pahalta, kun ei voi olla läsnä lasten elämässä.” Suru voi tulla mieleen milloin vain. ”Lapset ovat aina mielessäni.”

Kalle sanoo, että kun suru ja ikävä lapsia kohtaan iskevät, hän ei jaksa olla aktiivinen. ”Siinä on sellaista palautumisaikaa siitä surusta.” Kalle kertoo hakeutuvansa omiin ajatuksiinsa, vetäytyvänsä hiljaisuuteen. ”Sitä käsittelee surua oman itsensä kanssa.” Kallen mukaan etäisän ei kuitenkaan ole hyvä jäädä pitkäksi aikaa yksin surun kanssa. Tekeminen ja harrastukset lieventävät surua. Tasainen tapaamisväli lasten kanssa estää surun kasvamisen liian suureksi. ”Ikävän lievittämistä auttaa se, että kyllä me taas nähdään seuraavan kerran. Kyllä niiden surun tunteiden kanssa oppii elään.”

Kallen mukaan paras selviytymiskeino on hyväksyä muuttunut tilanne ja sopeutua siihen. ”Kun ei voi muuttaa asioita, ne täytyy hyväksyä. Ei voi alkaa katkeroitumaan.”

Kallea helpottaa ajatella, että lapset näkevät hänet tasavertaisena vanhempana. ”Ei se vie sulta isyyttä pois missään vaiheessa, että et näe lapsia joka päivä. Sä et menetä lapsia. Sä olet edelleen se isä lapsille. Olet ihan yhtä tärkeä, kuin äitikin lapsille.” Lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaansa, ja myös etävanhempi kasvattaa lapsia. ”Isän on tärkeää pysyä läsnä. Lapset kokevat, että sinä olet heille turva ja tuki.”

Kalle kokee lasten kannalta tärkeäksi sen, että hän on voinut päästää irti menneestä parisuhteestaan. Hyvä yhteistyösuhde lasten äidin kanssa auttaa keskittymään kaikkein tärkeimpään asiaan, ”uudenlaisen tulevaisuuden rakentamiseen lasten kanssa”.

Kallea haastatteli psykologi Elina Nurminen. Kallen nimi on muutettu. Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.

Hyvää isänpäivää!

Posted on by

shutterstock_116772298Isä näkee lapsensa arviolta 1,3 sekuntia tämän syntymästä. Rohkeimmat tai uhkarohkeimmat isät näkevät lapsensa kasvot jo ennen kuin lapsen varpaat putkahtavat ulos. Nykyisällä on etuoikeus nähdä syntyvä lapsi samalla hetkellä synnyttävän äidin kanssa, toisinaan jo ennen äitiä.

Vanhemmuus on mahdollisuus kasvattaa, seurata ja kasvaa  uuden ihmisen rinnalla.

Lapsensa syntymän todistamisen lisäksi isä voi olla läsnä, opettaa, syöttää, pestä, pukea ja kasvattaa eli tehdä kaikki asiat, joita vastasyntynyt tarvitsee matkalla kohti nuoruutta, aikuisuutta ja kykyä huolehtia itsestään. Yhä useampi isä tarttuu tähän mahdollisuuteen. Synnytys ja omasta rinnasta imettäminen ovat ainoat asiat joihin isä ei kykene. Isä on tervetullut jakamaan näitäkin hetkiä ja tiedetään, että isän tuki edistää hyvää synnytystä ja imetystä. Koko perhe tarvitsee isää.

Isät haluavat nähdä lapsensa kasvavan, kehittyvän ja irtaantuvan omaksi itsekseen, yksilöksi ja omillaan toimeentulevaksi aikuiseksi. Isä voi seurata ja kasvattaa lastaan, kun tämä oppii nauramaan, jokeltamaan, kääntymään, konttaamaan ja kakkaamaan pottaan. Isä voi opettaa lapsensa piirtämään, pyöräilemään, uimaan, harjaamaan hampaansa ja pesemään takapuolensa itse.

Isä voi viedä lapsensa tämän ensimmäisenä päivänä päiväkotiin, esikouluun ja kouluun. Isä voi laittaa lapselle tämän herkkuruokaa, viedä jäätelölle ja tarvittaessa hammaslääkäriin, lääkäriin ja neuvolaan.

Yhä useammin juuri isä pyyhkii rään lapsen naamalta pulkkamäessä, ottaa vastaan ja rauhoittaa hepulikohtauksen vallassa kiljuvaa uhmaikäistä tai teiniangstissa karjuvaa kiukkuista nuorta.

Uudet sanavalmiit isät osaavat auttaa lastaan kehittämään ihmissuhdetaitojaan, pitämään huolta itsestään, arvostamaan ja suojelemaan niin itseään kuin muitakin. Isä voi opettaa lapselleen taitoja ystävyyssuhteiden, parisuhteiden ja perhesuhteiden saamiseen ja ylläpitämiseen. Isä voi lohduttaa lastaan ensimmäisten sydänsurujen ja ihmissuhteiden kariutumisen hetkellä, auttaa niiden yli ja kohti uusia onnistuneita suhteita.

Isä näkee lapsenlapsensa arviolta 1,3 päivän kuluttua tämän syntymästä. Osa pyrkii paikalle innoissaan ja malttamattomana jo 13 tuntia lapsenlapsensa syntymän jälkeen, mutta ei kiirehditä tässä. Kuunnellaan uutta isää. Annetaan hänen kertoa milloin on hetki tavata uutta tulokasta.

Summasummarum. Noin 1,3 sekuntia lapsen syntymästä nyt isäksi tuleva mies hoitaa, kasvattaa ja opettaa lapselle kaikki taidot ja keinot, joita tämä tarvitsee selvitäkseen elämässä sylivauvasta koululaiseksi, koululaisesta aikuiseksi, lapsesta isäksi tai äidiksi, mummoksi tai vaariksi. Ei vähätellä uusien isien kykyä kasvattaa, elää rinnalla ja hoitaa lapsia.

Hyvää isänpäivää!

Supermies on eri mies?

Posted on by
Vastaus

Kuka määrittelee nykyajan isyyden? Täytyykö pyrkiä olemaan supermies, jotta kelpaa itselleen, yritykselle, puolisolle, lapselle? Otteet elävästä elämästä, asiakasvastaanotoilta ja maailman teiltä ja toreilta kertovat tämän päivän miesten maailmasta:

”Hei, mun sinipunainen pyörä on ihan kuin supermiehellä”, arvioi pellavapäinen vauhtihirmu uutta menopeliään.
Pihassa vauhtihirmun isän uusi auto kiiltää uutuuttaan kuin nykyaikaisen supersankarin menopeli.

”Jos mä olisin supermies, laittaisin jokaisen aikuisen työpaikat lukoilla kiinni ennen Pikku kakkosta,” pohtii pellavapäinen pikkumies illalla.
Pikkumiehen isä hakkaa tietokonetta työpaikalla luomisen hurmiossa vielä iltauutisten aikaan, deadlinet kun pukkaavat päälle.

”Isi, milloin sä jäät kotiin hoitamaan Viola-vauvaa niin että mäkin saan olla vähemmän päiväkodissa ja enemmän kotona?”, kyselee pellavapäinen pikkumies aamulla.
Pikkumiehen isä pohtii kuumeisesti, miten saa selitettyä pomolle aikomuksesta pitää vielä isäkuukausikin, kun juuri tuli sovittua, että matkatyöpäiviä vähennetään.

”Jos mä voisin toivoa, leikkisin joka päivä pusuhippaa Hilman kanssa päiväkodissa”, kertoo pellavapäinen hurmuri kuulumisiaan.
Samaan aikaan isä pohtii, olisikohan tänään SE päivä, että jaksaisi leikkiä aikuisten pusuhippaa pikkumiehen äidin kanssa.

”Milloin me voitais tehdä jotain aivan kahdestaan, järjestettäis vaikka joku parisuhdeviikonloppu tai mentäis konserttiin?”, pohtii pellavapäisen pikkumiehen äiti miehelleen lakaistessaan syksyn lehtiä pihamaalta.
Pikkumiehen isä pohtii, että justhan me keväällä käytiin yhden yön reissu Tallinnassa kylpylässä ja kaikenlaisissa hoidoissa.

”Mä olen joka päivä kotona tämän katraan kanssa. Hyvähän sun on, kun on selkeää toimintaa ja aikuista juttuseuraa töissä”, vuodattaa pellavapäisen pikkumiehen äiti tyytymättömyyttään lauantaiaamuna pikkumiehen isälle, joka on juuri hakenut kahvin ja lehden ja istahtanut tuoliin keinuttamaan pikkumiehen pikkusisarta sitterissä.

Samaan aikaan toisessa perheessä pikku prinsessan isä etsii varastosta vaelluskenkiään, kun on tullut kesken Mestareitten liigan ottelun luvattua puolisolle, että mennään sitten lauantaina perheen kanssa Nuuksioon vaeltamaan.

Sunnuntai-iltana taloyhtiön pihalla pellavapäisen pikkumiehen ja naapurin prinsessan isien katseet kohtaavat ja miehet mutisevat yhdessä: ”Voi tätä jokaviikkoista rumbaa. Onko rankka viikko tulossa?”

Ja miehet kysyvät itseltään: ”Vieläköhän joskus saan sellaisen supermies-hetken, että voin vain olla aivan hetken ihan itsekseni?”