Do epic things

Olimme perheemme kanssa lomailemassa Kanarialla maaliskuussa. Nautimme lomasta koko perhe, mutta 6-vuotias tyttäreni osasi todella ottaa lomasta kaiken irti. Hänen puheensa, asioiden pohdiskelu sekä valtava kysymysten tulva rytmitti päivää aamusta iltaan. Kysymyksiä riitti sekä perheen jäsenille että muulle matkaseurueellemme. Tyttäreni odotti kaikkien olevan valtavan kiinnostuneita hänen pohdinnoistaan ja hän oli myös itse kiinnostunut kaikesta.

Kun itse pohdin millaisessa asussa voisin mennä uima-altaalle, tyttäreni odotti innoissaan kuka tulisi hänen kanssaan opettelemaan uimista ihanan kylmässä uima-altaassa.  Kun itse pohdin miten saisin pyykit kuivumaan kosteassa ilmastossa ilman kuivausrumpua, tyttäreni iloitsi kun saattoi kulkea koko loman uikkareissa. Tämä pukeutumisen linja muuttui tyttärelläni ainoastaan silloin kun hän osti paksun karhuhupparin, jonka yhdisti sujuvasti kimaltaviin uikkareihin ja glitterillä vuorattuun lippikseen, jossa komeili kirjoitus Do epic things.

Maailma tarjosi tyttärelleni rajattomasti ihania aarteita ja suuri aarre hän oli myös itse omasta mielestään. Ihastellessani tyttäreni asennetta, jäin miettimään, kuinka tuo asenne on häneen tarttunut ja mihin olen sen itse kadottanut? Lapsi kasvaa suurelta osin vanhempiensa ja muiden läheisten ihmisten katseen lämmössä. Nämä katseet saavat hänet kasvamaan, loistamaan ja rakastamaan.

Mihin oma rakkaus itseäni ja maailman ihmeitä kohtaan on karissut? Kuinka minun maailmani tarjoaa arkisia rutiineita ja vastuita eikä eeppisiä seikkailuja ja mahdollisuuksia? Millaisten katseiden kautta minä kasvan, loistan ja rakastan? Voiko olla niin että olen itse sulkenut silmäni seikkailuilta ja mahdollisuuksilta, ajatellen etteivät ne enää ole minulle mahdollisia tai sallittuja?

Kuin sattumalta matkan aikana päässäni alkoivat soida Juha Tapion Rakastettu kappaleen kertosäkeen sanat, jotka vastasivat pohdintoihini.

Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan.

Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan.

Säv ja sanat Juha Tapio

Vastaus minulle on katseessa, siinä kuinka ajattelen muiden katsovan minua ja kuinka itse näen itseni heidän katseensa kautta. Kuin varkain alan nähdä eeppisien seikkailujen mahdollisuuksia, rakastavan katseen hyväksyvässä lämmössä.

Hyvää perheen päivää!

Matleena Aitasalo
Kirjoittaja työskentelee perheasiantuntijana Väestöliiton vanhemmuustiimissä

 

 

 

Isovanhempi – toivon lähettiläs

shutterstock_230778754”Mä en haluu täyttää 5 -vuotta!” sanoi apea pikkupoika synttäreiden kynnyksellä. Kun isovanhemmat ihmettelivät purkausta, selvisivät taustalla olevat lapsen pelot: ”Aikuisilla on aina kauhee kiire ja ne näyttää niin väsyneiltä. Niillä ei oo aikaa leikkiä tai tehdä mitään kivaa mun kanssa. Mä en haluu kasvaa aikuiseks.”

Mihin meiltä aikuisilta häviää ilo, läsnäolo ja maltti pysähtyä lapselle tärkeiden asioiden äärelle? Mikä etäännyttää ilosta ja uuvuttaa meidät? Pahimmillaan vakavasti väsynyt vanhempi voi ajautua kierteeseen, jossa tuntee olevansa yksin vastuussa kaikesta.

”Menin lasten kanssa mummolaan ja hain takakonttiin puupöydän. Kun suljin ovea kuului valtavan kova ääni ja koko takaikkuna hajosi. Lyyhistyin maahan itkemään varmaankin kymmeneksi minuutiksi. Silloin tunnustin äidilleni, että en jaksa tätä enää yhtäkään päivää.” toteaa Hanna Lehtonen kirjassaan Väsynyt äiti.

Ääritilanteissa vanhemman mielen voi vallata tunne, että edes luotettavien isovanhempien tukeen ei voi turvata, vaan kaikesta on selvittävä yksin. Joskus väsynyt vanhempi pystyy ottamaan tarjottua apua vastaan vasta kun kulissit romahtavat. Tilanne on paradoksaalinen, koska erityisesti äidit kokisivat huolien ja pelkojensa vähenevän yhteisöllisemmässä kasvatusvastuussa. Tämä ilmeni Vanhempien pelkoja peilaavassa tuoreessa Marja Hintikka Liven teettämässä tutkimusraportissa.

Miten avun pyytämisen kynnystä voisi madaltaa? Olisiko meidän aikuisten jo aika murtaa yksinpärjäämisen myytti? Riittävän hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös virheiden tekeminen ja myötätunto itseä kohtaan. Näin lapsikin saa armollisemman kuvan aikuisuudesta.

Lapsi kasvaa ja kehittyy riittävän hyvässä vanhemmuudessa, jossa on läsnä jaksavia ja hänestä iloitsevia aikuisia. Isovanhempi voi helpottaa aikuisen lapsensa vastuuta olemalla luotettava ja turvallinen lisäaikuinen, jolle kehtaa kertoa ajoissa väsymyksestä tai avuntarpeesta.

Mitä me isovanhemmat voisimme välittää lapsenlapselle aikuisuuden mukavista puolista? Voisimme puhua vähemmän ja kuunnella enemmän ja antaa aikaa lapsen puheelle ja ilolle. Antaa lapsen kavuta syliimme tankkaamaan hyvää läheisyyttä kirjan lukemisen tai valokuvien katsomisen lomassa. Voimme kertoa isoista tärkeistä asioista, jotka antavat aikuisen elämälle voimaa. Hyväksyvästä ja rohkaisevasta katseestamme välittyisi lapselle, että me aikuisetkin voimme olla rauhassa itsemme kanssa –  ja on ihan kivaa täyttää viisi vuotta.

18.10.2016 avataan IsoV-Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille osoitteessa  www.vaestoliitto.fi/isovanhemmuus

Käy tutustumassa!

******************************

Hyvää Isovanhempien päivää kaikille isovanhemmille!

Vanhemmuuden päivä

shutterstock_142845685Vanhemmuus on aurinkoisia aamuherätyksiä,  iltasatuja ja hyvän yön suukkoja.

Vanhemmuus on päiväkotirepun pakkaamisia, kiireisiä aamuruuhkassa suhailuja ja lapsen puhelujen vastaanottamista, kun lapsi lähtee yksin kotoa kouluun.

Vanhemmuus on päivän aikatauluttamista työn tai opintojen ja perheen tasapainottamisessa niin, että ehdit hakemaan lasta päivähoidosta tai iltapäiväkerhosta ja laittamaan lapselle ajoissa ruokaa ennen mahdollista harrastuksiin siirtymisiä.

Vanhemmuus on sitä, että uudet korkkarit jalassa käyt iltapäivällä lapsen kanssa katsastamassa kalastusmajan jossa lapsesi päivällä päiväkotiryhmän kanssa vieraili, kun tietenkin täytyy tietää, missä kohdassa muutama kala tuli onkeen.

Vanhemmuus on sitä, että ehdit paneutua lapsen kanssa alkuräjähdyksen teemaan samalla, kun korjaat isomman lapsesi vaatteita, vaihdat välissä kolmannen lapsesi vaippaa ja otat vastaan itkupotkuraivareita neljänneltä,  kun juuri nyt ei ole mahdollisuutta syödä herkkuja.

Vanhemmuus on sen tiedostamista, onko tänä päivänä in ryhmä hau vai angry birds vai mean girlsit ?

Vanhemmuus on lapsen ja nuoren rakkaussurujen lohduttamista ja kesätöiden hakemisen avustamista.

Vanhemmuus on sitä, että ymmärrät jääneesi jo aikaa sitten jälkeen periscopeista ja snapchateista yms. mutta teet parhaasi, että edes jollain tavalla ymmärrät missä maailmassa lapsesi ja nuoresi elää.

Vanhemmuus on sitä, että laitat myös itsellesi aamulla kellon soimaan, kun lapselle, nuorella tai nuorella aikuisella on tärkeä päivä, jotta varmistat että hän varmasti ehtii aamulla määränpäähänsä.

Vanhemmuus on kahdenkeskistä aikaa lapsen ja nuoren kanssa, mutta myös ajoittain oman ajan ottamista ja ajan antamista mahdolliselle puolisolle, jotta jaksat aina uudestaan iloita vanhemmuuden haasteista.

Vanhemmuus on arkea ja juhlaa, iloa ja surua, epätäydellisyyden ja epävarmuuden sietämistä, lepoa ja toimintaa ja erityisesti arvon antamista jokaiselle tällaiselle ihanalle, tavalliselle ja arvokkaalle vanhemmuuden päivälle  ! 🙂

 

Päiväkodin action-aamu

#mannankanssa

Oltiin Mannan kanssa päiväkodin kevätjuhlassa. Kutsussa luki ”Liikunnallinen kevätjuhla ulkoilmassa. Seitsemän toimintapistettä. Ohjelma alkaa klo 7:30.” #runforyourlife

Johan siinä keski-ikäisen ihmisen rytmihäiriöt käynnistyivät jo pelkästä kutsun lukemisesta. Ensimmäinen ajatus oli, että näin mua rangaistaan; iltatähti nelikymppisenä ja siinähän pompit aamuseitsemältä laululeikkien tahdissa ja potkit palloa maaliin. Pitäis saada lapset nuorena, kun vielä jaksaa herätä aikaisin, kumartua pyyhkimään peppua, lähteä työpäivän jälkeen pyöräilemään ja innostua Pikku Kakkosen postin tunnarista.

Aurinko paistoi jo aamulla kuumasti. Päiväkodin pihapiiriin oli koottu monenlaista tekemistä tarkkuusheitosta esterataan. Lajitovereiden hikisillä kasvoilla näkyi huonosti nukutun yön uurteita, pian alkavan työpäivän paineita, mutta myös iloa.

Siellä sitä mentiin pöydän yli ja renkaan läpi kohti palkintoa: lapsen onnesta hehkuvia kasvoja. Olimme yhdessä hänen reviirillään. Jokaisella sympaattisella solullaan pieni ihmiseni viestitti, että Kiva kun oot täällä. Pysy mun lähellä. Ollaan yhdessä. Tuu kattomaan, mitä meillä täällä on! Tehtiin ite.

20160528_161130
Sydän suli kuin munavoi lasten leipomien karjalanpiirakoiden päällä. Kuinkas muutenkaan. Olen varma, että päiväkoti oli vanhempien osallistamisstrategiassaan ovelasti määritellyt tämän sydänten sulattamistavoitteen.

Pisteet päiväkodille.

Pusujen ja halausten jälkeen lähdin töihin vaatteet hiekan ja siitepölyn peitossa, toki umpiväsyneenä, mutta myös umpionnellisena.

 

#mannankanssa on uusi blogisarja, jossa pienen lapsen ja aikuisen maailmat kohtaavat arkisissa tilanteissa.