Testailetko kumppaniasi?

Oletko joskus pyytänyt kumppaniltasi palvelusta tutkiaksesi, kuinka tärkeä hänelle olet? Tai oletko esittänyt vaikeasti tavoiteltavaa ja odottanut hänen yhteydenottoaan? Kumppanin testaileminen on yksi keino hallita epävarmuuden tunteita. Parisuhdetutkimuksissa on tunnistettu ainakin seitsemän testailuun liittyvää vuorovaikutusilmiötä. Näiden tunnistaminen voi auttaa sinua ymmärtämään tarpeitasi ja kohentamaan suhdettasi paremmilla tavoilla.

  1. Kumppanin lähipiirin haastattelu. Joskus voi tuntua houkuttelevalta tehdä pientä tutkimustyötä deittikumppanin kavereiden keskuudessa. Sinulla voi olla epäilys, että ihastuksesi ei itse anna rehellisiä vastauksia sinulle. Kukapa haluaisi esittää itsensä huonossa valossa. Kumppanin läheiset voivat kuvautua luotettavina tietolähteinä mutta heille avautuminen voi syödä luottamusta orastavalta parisuhteeltasi. Toimivan suhteen perusta on avoimuus. Pyri läpinäkyvyyteen kaikessa.
  2. Suorat kysymykset kumppanille. Naistenlehdet ja parisuhdeoppaat korostavat puhumisen tärkeyttä. Vuorovaikutus onkin syvien ihmissuhteiden kivijalka. Mutta jos ainoa tavoitteesi on selvittää sinua kaihertava asia ja teet sen pommittamalla kumppaniasi, ajat hänet nurkkaan. Tenttaaminen on toisen yläpuolelle asettumista ja rajojen ylittämistä eikä kysymystulva rauhoita levotonta sydäntäsi. Kokeile mieluummin lämmintä kylpyä ja kävelyä luonnossa. Keskustelu onnistuu paremmin, kun hyökkäämisen sijaan kerrot omista tunteistasi tyynesti.
  3. Kolmiodraamat. Oletko sortunut lähettämään kumppanillesi vihjailevan viestin tuntemattomasta numerosta nähdäksesi, miten hän reagoi? Tai oletko yrittänyt tehdä kumppaniasi mustasukkaiseksi flirttailemalla muille? Tällainen teatteri on vaarallista ja ruokkii epävarmuuttasi. Mikäli toivot läheisyyden lisääntyvän suhteessanne, vältä kaikenlaisia pelejä. Nokkelat ansasi ja keimailusi ulkopuolisille eivät lisää kumppanisi arvostusta sinua kohtaan.
  4. Yhteydenpidon rajoittaminen. Harrastatko mykkäkoulua ja esitätkö vaikeasti tavoiteltavaa? Pyritkö yhteydenpitoa rajoittamalla selvittämään, kuinka kauan kumppanisi kestää olla erossa sinusta? Jos perimmäinen toiveesi on saada suhde kukoistamaan, kerro läheisyyden kaipuustasi suoraan ja viipyilemättä. Omien tunteiden tukahduttaminen voi näyttää kumppanin silmissä siltä, ettet ikävöi häntä. Lopputuloksena teitä on kaksi toistensa tunteista epävarmaa yksilöä.
  5. Kestävyystestit. Myöhästeletkö tahallasi tai kiukutteletko? Arvosteletko itseäsi peilin edessä kuullaksesi, näkeekö hän sinut täydellisenä vatsamakkaroistasi huolimatta? Näiden toimintamallien taustalla vaikuttaa epävarmuutesi siitä, riitätkö kumppanillesi puutteistasi huolimatta. Varmin keino saada hyväksyntää on kuitenkin armollisuus itseä kohtaan. Kun olet sinut itsesi kanssa, on rinnallasi helpompi elää.
  6. Reaktiot julkisessa tilanteessa. Sosiaalinen tilanne näyttää oivalta tutkimuskentältä kumppanin sitoutumisen arvioimiselle. Ehkä tutkit hänen reaktioitaan, kun tartut deittikumppaniasi kädestä kaupungin kadulla tai esittelet hänet ystävillesi uutena kumppaninasi. Suhteen edetessä testailu voi ilmetä myös kutsuna sukujuhliin tai lopultakin pyyntönä kantamaan sormusta. Vaikka teot voivat puhua puolestaan, etukäteen käyty keskustelu yhteisistä toimintatavoista julkisissa tilanteissa luo turvallisuuden tunnetta.
  7. Epäsuorat kysymykset. Olet jo pitkällä, jos pyrit hienovaraisella keskustelulla lähemmäs kumppaniasi. Sorrutko kuitenkin epäsuoriin heittoihin? Piiloudutko vitsin varjoon? Tällainen kommunikointi suojaa sinua suoralta torjunnalta ja auttaa säilyttämään kasvosi. Vaarana on kuitenkin se, että kumppanisi ei poimi piiloviestiäsi tai hän vastaa yhtä epäsuorasti kuin sinä. Keskustelun jälkeen molemmat ovat hämmentyneitä vakava-aiheisesta vitsailusta.

Joissain tilanteissa ihminen päättää elää mieluummin epätietoisuudessa. Jännitystä kaipaavalle epävarmuus voi olla lääke tylsään parisuhdearkeen ja tarjota etäisyyttä. Tietämättömyys voi luoda teennäisen tyyneyden tilan. Tätä kutsutaan itsepetokseksi. Pienet testisi voivat antaa sinusta myös epäluuloisen kuvan. Syvempää tyytyväisyyttä ja jännitystä tuo aito ja välitön yhteys toiseen ihmiseen. Hylkää kiertotiet ja epäsuorat viestit. Tie toisen lähelle on lyhyempi kuin ajattelitkaan.

Jaana Ojanen
psykologi
Väestöliiton Terapiapalvelut Oy

”Joskus ihminen tarvitsee aikaa ja toista ihmistä selkiyttämään ajatuksiaan. Silloin auttaa, kun saa purkaa tilannettaan ammattilaisen kanssa. Minun tehtäväni on tarjota työvälineitä ja kannustaa kohti muutosta.”

Toivotan sekä yksilöt että parit tervetulleiksi vastaanotolleni!
Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

Lähde: Guerrero, Laura,  Andersen, Peter & Afifi, Walid (2017). Close Encounters: Communication in Relationships. Edition 5. SAGE Publications.

Arvostava vuoropuhelu on tärkeää seksuaalikasvatuksessa

Median uutisoimat seksuaalirikokset ovat herättäneet aiheellisen huolen siitä, miten  erilaisista yhteiskunnista Suomeen muuttaneet tuntevat suomalaisen lainsäädännön ja tasa-arvon periaatteet.

Olemme Väestöliitossa tehneet viime vuosina paljon työtä monikulttuurisuuden ja seksuaalikysymysten parissa. Olemme tuottaneet seksuaalikasvatuksen materiaaleja kotoutumiskoulutuksiin, selkokielisen verkkokurssin seksuaalioikeuksista ja tasa-arvosta sekä videon 8 kielellä. Olemme myös kouluttaneet vapaaehtoisia toimimaan tasa-arvon lähettiläinä keskustelutilaisuuksissa vastaanottokeskuksissa eri puolilla maata sekä mentoreina seksuaalisuuden asioissa Helsingissä.

Maahanmuuttajien tieto suomalaisesta lainsäädännöstä ja tavoista ei kasva sillä, että lakipykälät ja muu tieto kaadetaan tulijoiden päähän jonakin tietopakettina, pahimmillaan kirjallisen esitteen muodossa. Nämä asiat ovat vaikeita ja käsitteellisiä, joten niistä on voitava keskustella. Uusia asioita voidaan omaksua vain arvostavan vuoropuhelun kautta.

Keskeistä onnistuneessa seksuaalikasvatuksessa on, että se perustuu aidosti kaksisuuntaiseen vuorovaikutukseen. Täytyy siis kuunnella, ei vain saarnata yhtä totuutta. Täytyy pohtia ja vastata vaikeasti muotoiltaviin kysymyksiin.

Erityisesti nuorilla maahan tulleilla on paljon pohdintoja siitä, miten intiimeissä ihmissuhteissa tulisi täällä toimia. Mikä on oikein? Mitä minulta odotetaan? Miten pitäisi suhtautua humalaiseen tyttöön? Mitä teen, kun baarissa tai koulussa nainen istuu syliini ja yrittää suudella väkisin? Entä jos olen päätynyt sänkyyn ja nainen alkaakin sanoa, ettei halua? Vaatii opettelua ymmärtää, että täälläpäin naisen ei tarkoittaa todellakin ei, eikä ole pelkkää sievistelyä. Ja ettei miehenkään tarvitse olla aina valmis.

On tärkeää kertoa jokaiselle suomalaisesta lainsäädännöstä ja rangaistuksista. Jos asiat kertoo poliisi muodollisesti ilman keskustelua ja perusteluja, asia ei uppoa. Vastaanottokeskuksissa asuvat vakuuttavat usein asiantuntijoillemme kiitollisuuttaan saada keskustella seksuaalikysymyksistä. He voivat väittää, ettei heille kukaan koskaan ole kertonut näistä asioista halaistua sanaa, vaikka paikalla olisi todistetusti käynyt joku viranomainen tulkin kanssa kertomassa lainsäädännöstä. Kyse on siitä, että viestin perille menemiseksi tarvitaan keskustelua sekä selkokieltä. Muuten asia ei tunnu merkitykselliseltä tai itseä koskevalta ja jää käsitemössöksi, jolla ei koeta olevan kosketusta omaan elämään. Monella kriisimaista tulleella on myös masennusta, joka heikentää oppimis- ja muistamiskykyä.

Seksuaalikasvatuksessa on suuri hyöty kokemusasiantuntijoista. Niitä, jotka ovat itse kokeneet menestyksekkään Suomeen asettumisen ja kotoutumisen, kuunnellaan tarkkaan. On myös hyvä jos seksuaalisuudesta voi keskustella asioihin perehtyneen vanhemman henkilön kanssa omalla kielellä. Näin ehkäistään miesporukoissa toisinaan syntyvää naisia esineellistävää keskustelukulttuuria.

Asiat uudessa asuinympäristössä avautuvat pikku hiljaa, kun on tekemisissä ihmisten kanssa ja pystyy keskustelemaan asioista. Kun tänne tulijat otetaan vastaan tasaveroisesti, annetaan mahdollisuuksia tehdä työtä ja heidän kanssaan ollaan ylipäätään tekemisissä, on meillä avaimet vähentää väkivaltaa.

Muistetaan, että maahan muuttaneissa on hyvin erilaisia ihmisiä, eri puolilta maailmaa ja eri perustein maahan tulleita. Seksuaalirikoksiin syyllistyy kuitenkin vain hyvin pieni murto-osa maahan tulleista. Viime kädessä kaikki häviävät, jos kokonaisia ihmisryhmiä leimataan ja hyljeksitään.

Hankalat tunteet parisuhteessa

”Puolisoni ei huomioi minua riittävästi.” ”Olemme niin erilaisia ja arvostamme täysin eri asioita.” ”Emme keskustele mistään enää yhdessä.” ” Pienistä ja mitättömistäkin asioista saamme rankan riidan aikaiseksi.” Tällaisten kokemusten kuuleminen on varsin tavallista pariterapian vastaanotolla.

Mitä pidempiaikainen tärkeä ihmissuhde on, sitä suuremmalla koetuksella on kyky elää lähellä toista ihmistä. Mitä läheisempi tämä suhde on, sitä paljaampana kumpikin joutuu kohtaamaan sekä itsensä että toisen. Omat hankalat elämänkokemukset, tunne-elämän vaikeudet sekä kielteiset ajattelutavat tulevat myös suhteen toisen osapuolen kannettaviksi yhteiselämän aikana.

Terapiavastaanotolla puolisot voivat valittaa sitä, että ovat niin erilaisia ja siksi heille tulee riitoja. Totta kai he ovat erilaisia! Hehän ihastuivat toisiinsa ehkä juuri tämän asian vuoksi. Heitä viehätti toisen persoonan erilaisuus, temperamenttierot (eli käyttäytymis- ja reagointityylit), erilaiset elämänkokemukset, ajattelutavat ja tunteiden ilmaisun tavat. Erilaisuus on siis ollut heissä suhteen alusta lähtien. Mielenkiintoista onkin se, miten erilaisuudesta voi jossain vaiheessa tulla sellainen pulma, joka aiheuttaa suhteeseen lähinnä vain ongelmia.

Parisuhteen jatkumisen myötä puolisoiden erilaisuus voi vahvistaa yhteenkuulumattomuuden kokemusta. Jos yhteyden ylläpitoa ja läheisyyttä kumppaniin ei arjessa toimimalla vahvisteta, niin turhautuminen ja kielteiset tunteet lisääntyvät. Hankalat erimielisyydet johtavat helposti tilanteisiin, joissa toiselle sanotaan asioita, joita ei koskaan pitäisi sanoa. Toimintamalliksi voi kehittyä avoin toisen syyttely ja oman pahan olon purkaminen toiseen. Jotkut puolisot voivat moittia suuren osan valveillaoloajasta kumppaniaan ja muistuttaa toista siitä, mikä hänessä on vikana.

Toisaalta on myös parisuhteita, joissa kaikki mahdolliset hankalat tunteet ja ristiriidat lakaistaan maton alle. Niitä ei osata tai haluta käsitellä. Riitelyyn voi myös liittyä paljon uhkakuvia. Muistot omien vanhempien tuhoisista riidoista tai omasta selvittelijän roolista näissä tilanteissa, voivat johtaa elinikäiseen lupaukseen olla koskaan riitelemättä oman kumppanin kanssa. Tällöin on kehitettävä taidokkaita väistelykeinoja ja varottava sohaisemasta mihinkään kipinäpesäkkeeseen. Tässä tilanteessa parisuhteen merkittävät asiat voivat jäädä täysin keskustelematta. Toisen tunteminen ja aito ymmärtämys häntä kohtaan eivät myöskään kehity.

Oleellista parisuhteen hyvinvoinnin kannalta on se, että ristiriitoja ei vältellä, vaan niihin tartutaan rohkeasti ja niistä keskustellaan toista kunnioittavasti. Jotta suhde säilyisi toimivana, tarvitaan siis totuudellista ja rehellistä puhetta. Rehellinen puhe ei kuitenkaan ole sama asia kuin sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Myöskään totuudellisuus ei ole sitä, että riidan hetkellä nostaa esiin joka ikisen tunteensa toista kohtaan. On sen sijaan pohdittava mitä, miten, milloin ja kuinka paljon kannattaa toiselle sanoa eri tilanteissa. Kärsivällisyys, rauhallisuus ja harkinta auttavat ristiriitatilanteissa paremmin kuin spontaanius sanoa mitä sattuu tai aggressiivisuus, puolustautuminen ja vasta-argumenttien esittäminen.

Hankalimmissakin parisuhteen riidoissa tapahtuu usein toistuvia yrityksiä korjata tilannetta ja muuttaa vallitsevaa tunnelmaa. Epäonnistumiset näissä yrityksissä johtavat kylläkin lopulta turhautumiseen. Sen sijaan niissä onnistuminen ei näyttäisi olevan riippuvainen itse ratkaisumenetelmistä, vaan ihan muista seikoista. Kuten kyvystä säilyttää oma rauhallisuutensa ahdistavien asioiden äärellä.

Parisuhteen tasapainoon ja tyytyväisyyteen vaikuttaa keskeisesti se, miten kumppanit pystyvät kahdenkeskiseen vuoropuheluun. Vuoropuhelussa kumppanit pyrkivät luomaan kuuntelevan ja pohtivan tilan, jossa kriittinen arviointi ei kohdistu vaan toiseen vaan myös itseen. Kyky käsitellä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä kehittyy vain itsetuntemuksen kautta. Onnistunut vuoropuhelu voi auttaa tässä kehityksessä silloin, kun voi olla varma siitä, että saa myös kritiikin ohella ymmärtämystä ja myötätuntoa toiselta. Onnistunut vuoropuhelu ei siis ole toisen voittamiseen pyrkivää viestintää.

Tutkitusti kaksi kolmesta parisuhteen riidoista liittyy nk. pysyviin ongelmiin, joita ei ehkä kyetä ratkaisemaan koskaan. Näitä ovat esimerkiksi kumppaneiden luonteenpiireistä tai erilaisista tarpeista syntyvät riidat. Kun puolisoista toinen on pedanttinen ja toinen suurpiirteinen, niin arkielämän järjestämisessä on väistämättä aina myös ristiriitoja. Tai jos toinen puolisoista tarvitsee paljon turvallisuutta ja toinen haluaa erityisen paljon vapautta ja itsellisyyttä, niin riitojen aiheet ovat ennustettavissa.

Erilaisuuden ja siitä aiheutuvien ristiriitojen kanssa selviytymisessä onkin niiden ratkaisemisen sijaan useimmiten enemmän kyse siitä, miten opimme elämään ongelmien ja hankalien tunteiden kanssa. Tällöin kumppanin huonot piirteet tai käyttäytymistavat voidaan kokea hänen omina kasvukohtinaan, jotka eivät kylläkään hetkessä poistu – jos koskaan. Ne eivät kuitenkaan ole esteenä sen kokemiseen, että hän on rakas ja läheinen ihminen.

Päivi Jokimies

Kirjoittaja on pari-ja perhepsykoterapeutti, seksuaaliterapeutti ja sosiaalityöntekijä, joka työskentelee Väestöliiton terapiapalveluissa. Hänen erikoisalaansa ovat olleet vuodesta 2005 päihde- ja mielenterveysongelmat. Hän on myös työskennellyt vanhempien ja lasten kanssa sekä erilaisten seksuaalisten kysymysten parissa. Hän on vastaanotolla kohdannut myös ihmisiä, joilla on ollut hyvin traumaattisia elämänkokemuksia.
Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

Mietiskelyn lähteinä:

John Gottman & Julie Gottman & Joen DeClaire: Kuinka uudistat avioliittosi. Kokemuksia rakkauslaboratoriosta. Rasalas 2006.

Kaija Maria & Lari Junkkari: Läsnä ja lähellä. Seksuaalinen viisaus parisuhteessa. Otava 2006.

 

Kehotunnekasvatusta, ei aikuisviihdettä

Sanat sisältävät merkityksiä. Sanat herättävät päässämme kuvia ja ajatuksia.
On käytettävä oikeita sanoja. Mitä ne oikein ovat, ne oikeat sanat? Kuka määrittää oikean ja väärän? Ovatko pimppi tai pippeli vääriä sanoja, siis pitääkö olla vagina, vulva, penis ja glans? Onko vauvan koti väärä sana, ja mitä väärää siinä on?

Seksuaalikasvatus-sana häiritsi pahasti vanhempia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia tutkimuksessamme, joka koski pienten lasten kasvatusta.

”Seksi ja lapsuus eivät kuulu yhteen”, sanottiin.

Sen sijaan seksuaalikasvatuksen ammattilaiset sanoivat, ettei seksuaalikasvatus-sana heitä ahdista. Mutta entä jos tämä sana ahdistaa vanhempia, vieläpä niin paljon, että he sulkevat korvansa? Onko heitä varta vasten sokeerattava? Vanhemman päässä herää pelottavia mielikuvia ja ajatuksia. Silloin lapsi jää ilman tärkeää kasvatusta, johon lapsella on oikeus.

Olisi parasta, että vanhemmat ymmärtäisivät lapsuuden kehon, tunteiden, nautinnon ja seksuaalisuden – samoin kuin seksuaalikasvatuksen – olevat eri kuin aikuisten. Lapsen kehitysvaihetta vastaavilla asioilla voi olla lapsen kehitysvaiheeseen sopivat sanat. Kuten unnutus. Lasten kohdalla vanhempien asenne on ratkaiseva. Kunnioitetaan sitä!

Siksi on myös sana kehotunnekasvatus. Se avaa etenkin vanhemmille lasten seksuaalikasvatuksen ideaa ja painotusta: omaan kehoon tutustumista, tunteiden hallintaa ja turvataitoja. Tuo sen lähemmäs lapsuutta. Se on oikea sana Kotimaisten kielten keskuksen mukaan.

Lapsille nämä asiat ovat tietenkin luonnollisia ja iloisia. Lapsia seksi tai seksuaalisuus eivät ahdista, ellei heitä ahdisteta. Lasten häirintä voi myös tapahtua väärällä aikuispainotteisella tiedolla, eli pornolla.

Porno on kiihottamiseen, siis tunteitten herättämiseen tehtyä materiaalia.

Emme kutsu sitä aikuisviihteeksi, kun puhumme lapsille. Se luo väärän mielikuvan. Ikään kuin aikuiset viihtyisivät näin, pornoa katsellen tai tehden. Se antaa lapselle väärän kuvan aikuisuudesta, viihteestä ja seksuaalisuudesta.

Viihde on arkinen sana, kuten aikuinenkin. Pidetään ne sanat turvallisina.

Tiedetään, että ne aikuiset ovat onnellisimpia, joilla on ihan oikea ihmissuhde ja omanlaista, kahden välistä seksiä. Se ei ole viihdettä vaan hellyyttä, nautintoa ja läheisyyttä.

Tärkeintä on, että omat vanhemmat löytävät itselle luontevat sanat, joilla voivat antaa lapsille kehotunnekasvatusta ja turvataitoja. Ja että lapset voivat ja uskaltavat näistä asioista puhua turvallisen aikuisten kanssa.

Miltä arvosi todella näyttävät?

Olen ollut elämäni varrella useaan otteeseen laatimassa työyhteisölle arvoja. Pohdinnan keskiössä on näissä keskusteluissa ollut se, minkä arvojen pohjalta omaa työtä halutaan tehdä. Yleensä työryhmän sisällä on vallinnut vahva yhteinen ymmärrys nimetyistä arvoista. Vaikka arvot ovat osoittautuneet samankaltaisiksi, on työntekijöiden välillä ollut suuria eroja siinä, miten ne ovat näkyneet toiminnassa. Yksi on kohdellut kaikkia asiakkaita samoin periaattein ja kunnioittavasti, toinen taas sortunut joidenkin kohdalla juoruiluun tai epäasialliseen käytökseen.

Nykyään työpaikoilla puhutaan paljon myös arvojohtamisesta. Monet yritykset käyttävät paljon rahaa johdon arvojen kirkastamiseen. Koulutus ei kuitenkaan aina takaa sitä, että koulutuspäivien anti oikeasti tulee sisällytettyä johdon jokapäiväisiin valintoihin. Arvokeskusteluissa voidaan esimerkiksi puhua työpaikasta, jossa jokaisella on ääni tai työpaikasta, jossa muutos lähtee aina alhaalta ylöspäin. Kuitenkin käytäntö voi olla ihan muuta. Korulauseet unohtuvat, kun kiire astuu kuvaan ja johdon pitää tehdä nopeita päätöksiä.

Olen myös työssäni parien kanssa törmännyt samankaltaiseen ilmiöön. Otetaan esimerkiksi pari, jonka molemmat osapuolet kertovat vastaanotolla toivovansa luottamuksellista ja turvallista ihmissuhdetta. Puheiden tasolla parin arvot vaikuttavat samankaltaisilta; halutaan sitoutua ja luoda yhteistä tulevaisuutta. Tapaamisen jälkeinen käytös saattaa kieliä kuitenkin ihan toisenlaisista arvoista. On vaikea ymmärtää, mihin kauniit sanat katosivat, kun Tinderiä selataan jo vastaanoton oven sulkeutuessa.

Puuttuminen koulukiusaamiseen on myös vahvasti arvoista kielivä asia. Kun vanhempi koulun vanhempainillassa nyökyttelee ja on yhtä mieltä kiusaamisen vastaisen työn tärkeydestä, mutta lipeää otteesta, kun pitäisi ryhtyä puheesta tekoihin, voi miettiä, mitkä todelliset arvot ovat.

Viimeinen ja kivulias ero arvojen ja toiminnan välillä näkyy suhteessa ilmastonmuutokseen. Suurin osa ihmisistä ilmoittaa erilaisissa kyselyissä, että luonnosta huolehtiminen on itselle tärkeä arvo. Facebookista voi hyvin seurata arvojen ja toiminnan ristiriitaa. Luonnon rakastaminen ei estä katumaasturilla ajelemista tai toista peräkkäistä lomalentoa Thaimaaseen.

Se, että tietää, että jokin on oikein, ei vielä muuta mitään. Se, että tekee jotain oikein, voi oikeasti muuttaa jotakin.

Homo sapiens on laiska eläin. En huomiollani halua tuomita ketään, vaan lähinnä nostaa ilmiötä esiin. Tunnistan saman piirteen myös itsessäni. Kaupan tiskillä väsymys hiipii monesti arvojen ja toiminnan väliin; kasvisruoka vaihtuu valmislihapulliksi. Tämän huomaaminen on tuskallista, eikä mitenkään mieltä ylentävää.

Arvojen ja oman käytöksen ristiriita voi johtua itsekritiikin puutteesta, halusta antaa itsestä hyväksyttävämpi kuva tai heikosta itsetuntemuksesta. Saattaa olla, että ihminen ei ehkä ole riittävästi vahvistanut omia arvojaan tai miettinyt, mitä nuo arvot olisivat, jos ne puettaisiin tekojen kielelle.

Totuus kuitenkin on, että ilman sitoutumista juuri arvojen mukaiseen toimintaan, ei synny kehitystä. Kukaan ei hyödy arvojen kirkastamisesta, jos se ei johda mihinkään. Arvosi näkyvät tekoina, eivät sanoina.

Vapauden ja vallan tasapainottamisen taito

Janis Joplinin kappale Me and Bobby McGee kuvaa rakastumista, jätetyksi tulemista ja vapauden kokemusta. Laulussa rakastuminen tekee toisesta ihmisestä oman elämän keskipisteen. Tunne on niin kokonaisvaltainen, että edes kodittomuus ei haittaa rakastunutta. Kun laulun Bobby jättää kertojan, tämä tajuaa, ettei hänellä ole kotia eikä mitään muutakaan menetettävää, jäljellä on ainoastaan vapaus. Laulu herättää kysymyksen vapauden ja rakkauden suhteesta toisiinsa.

Ei tarvitse olla koditon ja elää boheemia elämää 60-luvun Amerikassa tietääkseen jotain siitä kokonaisvaltaisen tyhjyyden tunteesta, jota jätetyksi tuleminen voi aiheuttaa. Vaikka ero ei muuttaisi arjen ulkoisia puitteita lainkaan, horjuttaa se yleensä kaikkien eron osapuolien elämää. Usein jättäjä on jollain tasolla ollut toisen elämän keskipiste, sillä seurustelusuhteen luonteeseen lähes kuuluu antaa toiselle ihmiselle erityinen, keskeinen paikka omassa elämässä. Olkoonkin eron sattuessa kuinka vapaa valitsemaan ja tekemään elämällään mitä vain, tämä ajatus ei aina lohduta.

Arkiajattelussa vapaus mielletään usein sanana positiiviseksi, kun taas valta kenties uhkaavaksi, hieman negatiiviseksikin. Kuitenkin kaikkia ihmissuhteita voidaan katsoa vallan näkökulmasta – valta kun voidaan määritellä jonkun mahdollisuudeksi vaikuttaa johonkin tai johonkuhun. Ihmissuhteet ovat yhteyttä ihmisten välillä ja yhteys vaatii aina vuorovaikutusta, ja vuorovaikutukseen sananmukaisesti sisältyy mahdollisuus vaikuttaa toiseen, siis vallan käsite. Ihmisen perustarve hyväksytyksi ja nähdyksi tulemisesta täyttyy aina suhteissa toisiin ihmisiin. Toive hyväksynnästä saa meidät olemaan alttiita toisten käyttäytymiselle ja muuttamaan omaa toimintaamme ja olemistamme toisen vaikutuksesta.

Vuorovaikutusta, valtasuhteita ja vallankäyttöä ei voi jättää huomioimatta ihmissuhteita tarkasteltaessa. Näkökulma vallasta tulee erityisen selvästi näkyviin ihastuessa. Monelle on tuttua, kuinka nopea katseiden kohtaaminen, lyhyt ystävällinen arkipäiväinen keskustelu tai muu yllättävä tapaaminen ihastuksen kanssa pelastaa koko päivän. Yhtä lailla tunnistamme sen, miten hyväkin ilta voi mennä pieleen, jos ihastus ei ilmestykään paikalle tai ei itse keksi luontevaa tapaa vaihtaa paikkaa omien kavereiden luota siihen porukkaan, jossa ihastus on. Ihastuessa ikään kuin tiedostamatta luovuttaa vallan onnellisuudestaan – siis vapauden vaikuttaa siihen itse – itsensä ulottumattomiin, tässä tapauksessa ihastuksensa kohteelle.

Elämässä tuskin tulee eteen hetkeä, jolloin olisi täysin vapaa, täysin toisen vallan alla tai pitäisi hallussaan täyttä valtaa toiseen. Ihmissuhteet ovat kompromisseja, jossa annetaan osa omasta vapaudestaan pois ja hyväksytään, että toisella on valtaa käyttäytymisellään vaikuttaa omiin tunteisiin. Jätetyksi tuleminen on konkreettinen esimerkki tästä, sillä usein se havainnollistaa kipeästi, miten tunne satuttaa vaikka kivun haluaisi ajatella järjellä pois. Ylipäätään tunteet ovat asia, johon oma valtamme ei koskaan täysin yllä, sillä toiset ihmiset vaikuttavat niihin, halusimme tai emme. Tunteet kuitenkin ohjaavat motiivien, tietojenkäsittelyn ja tavoitteiden kanssa toimintaamme, auttavat sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin ja ennen kaikkea tekevät elämästä mielenkiintoista.

Tunteista ja vallasta puhuttaessa on myös muistettava sana vastuu. Vallan muodostuminen on jossain määrin yhtä mielivaltaista kuin tunteidenkin jatkuva muuttuminen, ja tässä täytyy muistaa vastuunsa toista ihmistä kohtaan. Vastuu ei tarkoita mahdottomia asioita. Konkreettisia keinoja vastuun ottamiseen ovat esimerkiksi avoimuus omista tunteista, ystävällisyys, empatia ja toisen arvostaminen myös silloin, kun toiveet ihmissuhteen laadusta ovat erilaiset. Valtaa on helppo käyttää väärin erityisesti silloin, kun omat tunteet toista kohtaan ovat pienemmät kuin toisen itseä kohtaan, sillä epäsuhtaisten tunteiden luoma valta antaa mahdollisuuden pompotella toista turhaan tai käyttää toisen kiintymistä hyväksi. Välillä väärin kohdeltu saattaa tiedostaa, ettei suhde ole terveellinen, mutta tunteet ohjaavat toimintaa niin vahvasti, että järjellä ajattelusta huolimatta jää itselle haitalliseen suhteeseen.

Hyvässä seurustelusuhteessa kaikkien vapaus ja vallankäyttö ovat tasapainossa. Omien kiinnostuksenkohteiden ja ystävyyssuhteiden säilyttäminen on tärkeää paitsi vähentämään tyhjyyden kokemusta silloin, jos suhde päättyy, myös inhimillistämään toiselle asetettuja vaatimuksia. Harvoin yksi ihminen voi vastata kaikkiin tarpeisiin ja olla niin täydellinen, että tämän kaikesta ihanuudesta ja ihmeellisyydestä huolimatta koko elämä kannattaa rakentaa yksin hänen ympärilleen. Vaikka syvät tunteet toista kohtaan väistämättä vievät omaa elämää ja onnellisuutta koskevaa valtaa pois itseltä, osa vallasta ja vapaudesta on hyvä pitää myös itsellä. Loppupeleissä elämän suuret ja pienet päätökset ovat silti eniten oman vallan alla, vaikka tunteet ja ihmissuhteet ihanasti pakkaa sekoittavatkin.

Se, että antaa toisen ihmisen tulla tärkeäksi osaksi elämäänsä, tarkoittaa aina riskiä hyvän menettämisestä. Suuri osa ihmisistä on valmis ottamaan tämän riskin, sillä vapaus vietynä niin pitkälle, ettei ole mitään mitä menettää, tuo harvalle onnea. Kysymystä vapauden, tunteiden ja vallan suhteesta pohtivat monet muutkin kuin Janis Joplin, kenties siksi, että elämämme merkityksellisyyden sanotaan rakentuvan suhteessa ja suhteissa toisiin ihmisiin. Taitoa onkin tasapainottaa valtaa ja vapautta niin, että elämä suhteineen olisi itselle ja muille mahdollisimman hyvää.

Tua Wideman
Kirjoittaja on Väestöliiton nuorisotyöryhmän jäsen

Kirjoitus on osa nuorten seurustelua käsittelevää #munvalinta-kampanjaa 23.-27.4.2018. Seuraa kampanjaa sivulla www.vaestoliitto.fi/munvalinta, sekä Instagramissa @nuortenvaestoliitto ja Nuorten Väestöliiton ja Poikien Puhelimen YouTube-kanavilla.

Uskallanko tulla näkyväksi?

Ihminen on sielullisesti kuin ilma tai tuuli. Se tulee näkyväksi vasta, kun on jotain mitä vasten sen olemassa olon voi huomata.

Ilma tai tuuli on näkymätön ja kuitenkin olemassa oleva. Se on, vaikka emme sitä näe. Se muuttuu havaittavaksi, kun se kohtaa jotain. Ihon, puun, kallion, meren, jonkun pinnan, toiseuden. Siinä se tulee näkyväksi, kuultavaksi, tunnettavaksi ja aistittavaksi toista vasten. Ilman sitäkin se on, mutta ei näkyvä tai määritettävissä millainen se on. Vasta kun se kohtaa jotain, käy ilmi onko se pehmeä, lempeä, mieto, hyväilevä vai ehkä kova, raaka tai kylmä.

Ihmisetkin tulevat näkyviksi toisia ihmisiä vasten. Suhteessa toisiin määrittyy myös sisäisyyteen käsitys siitä, millainen itse on, millaisena itse käsittää itsensä ja millaisena huomaa toisten näkevän itsensä.

Aina ei ole helppoa uskaltaa tulla näkyväksi. Voimme kätkeytyä näkymättömyyden piiloon, erilaisten roolien tai selviytymiskeinojen taakse uskaltamatta näyttäytyä sellaisena kuin olemme. Mikä meitä sitten estää näyttäytymästä? Mitä pelkäämme? Usein pelkäämme tulevamme haavoitetuiksi, torjutuiksi, mitätöidyiksi tai hylätyiksi. Pelkäämme, ettemme tulekaan nähdyiksi hyväksyttyinä, vaan jäämme muiden hyväksynnän ulkopuolelle. Saatamme tuntea sisäistä häpeää ja se estää meitä.  Suojaamme itseämme kivulta, jota näkyväksi tuleminen voisi aiheuttaa.

Suoja on usein syntynyt tarpeeseen, eikä se ole minullekaan vieras. Menneisyyden kokemukset, havainnot ja haavat ovat opettaneet meille, että tarvitsemme suojan turvaksemme. Siellä emme tule satutetuiksi.  Jos olemme yrittäneet tulla näkyviksi, olemme saattaneet saada osaksemme ikäviä, kipeitä kokemuksia, ehkä hylkäämistä, torjuntaa, ivaa, loukkaamista, satuttamista tai jotain muuta. On tullut olo, ettei ole turvallista näyttäytyä, koska silloin tulee vain haavoitetuksi. Vaikka suoja on ollut joskus tarpeen, onko se sitä enää tai kaikissa tilanteissa? Tarvitsemme taitoa tunnistaa, milloin suoja on tarpeen ja milloin sitä voisi keventää edes vähän. Sillä jos jäämme sen vangiksi, niin viemme itseltämme mahdollisuuden tulla hyväksytyksi ja ymmärretyksi. Sitä kuitenkin kaipaamme ja tarvitsemme.

Tarvitsemme riittävästi rakkautta, hyväksyntää ja turvallisuuden kokemusta, että uskaltaudumme aluksi ehkä haparoivin, heiveröisinkin askelin kokeilemaan tai harjoittelemaan näkyväksi tulemista. Siinä voi auttaa, kun kanssaihmiset ylläpitävät hyväksyvää ilmapiiriä, antavat tilaa, osoittavat kiinnostusta, kutsuvat osaksi keskustelua tai porukkaa. Se on uskomaton lahja, kun saa joskus olla turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, jossa kokee saavansa olla toisille juuri niin haavoittuva, pelkäävä ja heikko kuin on. Silloin saa ja uskaltaa olla kokonainen inhimillinen ihminen, kelpaava sellaisenaan.

Toisten hyväksynnän lisäksi tarvitsemme myös kelpaamista itsellemme, sisäistä kelpaamista. On uskaltauduttava katsomaan itsessään kaikkia puolia, myös niitä, jotka hävettävät tai haluaisi työntää pois. Tarvitsemme rehellisyyttä ja rohkeutta. Olennaista on kuitenkin, miten katsomme näitä puolia itsessämme. Kun pystymme näkemään ne myötätuntoisesti, lämmöllä ja lempeydellä, niin silloin näemme myös mitä varten ne ovat syntyneet, mihin niitä on tarvittu tai tarvitaan edelleen. Sitä sisäistä myötätuntoa vasten uskallamme tulla itsellemme sisäisesti näkyviksi sellaisina kuin olemme, pystymme hyväksymään ja kohtaamaan haavoittuvuutemme, kipumme ja heikkoutemme.

Kun pystymme kohtaamaan itsemme myös sisäisesti kokonaisina lempeydellä ymmärtäen, voimme uskaltaa tulla näkyviksi itsellemme ja toisillemme. Silloin meistä tulee se tuuli, joka olemme: liikkuva, muuttuva, elävä ja rajapinnoissa toisia vasten näkyvä.

Sanna Nojonen
Psykoterapeutti, mindfulness -ohjaaja
Väestöliiton terapiapalvelut

Tutustu Väestöliiton terapiapalveluihin ja varaa aika netissä

Kosketa minua hellästi sanoillasi ja teoillasi

❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤

Kesällä nuori on vapaa koulun luomasta paineesta, rutiineista ja säännöistä. Silloin on enemmän mahdollisuuksia viettää aikaa ystävien kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin tai syventää tuttavuutta hieman etäisiksi jääneiden kavereiden kanssa.

Nuori ihastuu ja ehkä myös rakastuu. Kesälomalla uuteen ihmissuhteeseen on mahdollisuus panostaa ja antaa aikaa. Nuori tutustuu lähemmin ihastukseensa ja alkaa luottaa häneen hetki hetkeltä enemmän. Turvallisuuden tunne lisääntyy ja vahvistuu.

Uusi ihmissuhde sisältää yhdessä vietettyä aikaa, valvottuja öitä, tunteita, kohtaamisia, rakkauden tunnustuksia, lähetettyjä sekä vastaanotettuja viestejä, läheisyyttä, iloa ja nautintoa.

Toisinaan voi käydä niin, että kaikista voimakkaista läheisyyden ja rakkauden tunteista sekä upeista yhteisistä kokemuksista huolimatta suhde päättyy. Suhteen päättyminen – sen kestosta riippumatta – nostaa nuorella tunteita pintaan. Se voi olla helpotuksen tunteesta sydäntä raastavaan yksinäisyyden, hylkäämisen ja petetyksi tulemisen tunteeseen.

Nuori työstää surua sekä luopumisen tunnetta palaamalla suhteen aikaisiin viestittelyihin. Nuori pysähtyy lähetettyjen ja saatujen viestien ja kuvien äärelle sekä niihin liittyviin tunteisiin, saaden niistä lohtua.

Aikaa kuluu ja nuori saa etäisyyttä suhteen päättymiseen. Silloin voi mieleen alkaa hiipiä ajatus siitä, mitä suhteen aikana ihastumisen ja rakastumisen tunteessa lähetetyille luottamuksellisille seksiviesteille tapahtuu. Voiko nuori turvallisesti luottaa siihen, että kahdenkeskisiksi tarkoitetut viestit eivät vuoda eteenpäin. Pelaako luottamus vielä eron jälkeenkin?

Nuori tarvitsee jonkun ihmisen, jonka kanssa hän käy läpi huoltaan. Kun nuori kokee riittävän suurta turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta perhettä, läheisiä tai muita aikuisia kohtaan, hän todennäköisesti kertoo huolestaan, eikä jää yksin asian kanssa.

Seksiviestittely voi olla herättää aikuisessa huolta, pelkoa ja suuttumusta. Se voi olla aikuiselle täysin vierasta ja hämmentävää, jos tietoa siitä ei ole. On vain ajatus, että seksiviestittely on jotain pelottavaa ja vaarallista, josta on joskus ehkä kuullut.

Sinulta aikuinen, jolle nuori kertoo huolestaan, nuori odottaa lempeyttä, luottamuksellisuutta ja turvaa. Elämää ei voi kelalta taaksepäin eikä painaa ”delete” – nappulaa kokemusten tai tekojen pois saamiseksi. Elämä on tässä ja nyt.

Aikuinen, ota nuoren avun hakeminen ja puoleesi kääntyminen suurena luottamuksen osoituksena. Nuori kokee sinut turvalliseksi. Sanat ja teot, joilla nuorta ja tilannetta lähestyt, ovat merkityksellisiä.

Erään nuoren viisaisiin sanoihin kiteytyy paljon.

Kosketa minua hellästi sanoillasi ja teoillasi, vaikka olen toiminut sinun mielestäsi ehkä ajattelemattomasti, sillä

  • tarvitsen tukeasi
  • olen elämässäni vielä kokematon ja keskeneräinen
  • haluan kokea, ettet hylkää minua, vaan pysyt rinnallani
  • haluan säilyttää uskon ihmisten ja elämän hyvyyteen
  • haluan uskaltaa jatkossakin turvautua muihin ihmisiin ja luottaa heihin

Pitääkö numerosta tehdä numeroa?

shutterstock_321375020Iltapäiväkerhon mehuhetkeen kuului rituaali. Kun duralexlasi oli juotu tyhjään, pohjasta piti kurkata siihen painettu sarjanumero. Se ennusti tai paljasti milloin mitäkin, mutta ennen kaikkea poika- tai tyttöystävien määrää. Asialle naurettiin ja lähdettiin sitten pidemmittä pohdiskelutta leikkimään. Hyvä niin.

Onnen luvut puhuttavat myös aikuisiässä. Ne voivat linkittyä vaikkapa kokemukseen itsevarmuudesta, vahvistetuksi tulemisesta tai itselle tärkeisiin arvoihin. Luvut 0, 6, 11, 57 tai 99 aiheuttavat neutraalia nyökkäilyä, kantaa ottavaa hiljaisuutta tai kummastelua ääneen. Toisille ne ovat samantekeviä.

Monenko kanssa olet harrastanut seksiä? Voiko siihen vastata rehellisesti, pitäisikö heittää alakanttiin vai yläkanttiin? Entä jos ei muista? Entä jos omasta mielestä tieto ei kuulu muille? Millaisen kuvan haluaa itsestään antaa? Vaikka kysyjä ei teekään numerosta numeroa, niin tekee moni muu. Sopivasta lukumäärästä on monenlaisia näkemyksiä, jotka vaihtelevat seurasta toiseen ja myös sukupuolesta riippuen. Ei tarvitse kovinkaan paljoa pintaa rapistella huomatakseen, että seksikumppanien määrä aiheuttaa edelleen naisten ja miesten kohdalla erilaisia mieliyhtymiä.

Seksikumppaneiden lukumäärästä voi olla ammattilaiselle mielekästä kysellä, mikäli kerää juuri tätä asiaa käsittelevää tilastoa, ja tietää miksi. Kysymykseen (lomakkeissa joskus valmiine vastausvaihtoehtoineen) liittyy kuitenkin niin paljon arvoja ja ennakkokäsityksiä, että siihen lukee helposti mukaan tunkeutuva ja arvottava sävy, vaikka se ei millään lailla olisi kysyjän tarkoitus.

Yksilöllisissä kohtaamistilanteissa kuten vastaanotolla, voi nuorelle jäädä epäselväksi, mitä kysymyksellä ajetaan takaa. Millaisia johtopäätöksiä tehdään? Vastauksen perusteella on varmaankin mahdollista keskustella riskikäyttäytymisestä tai siitä, mitä kukin elämässään toivoo, tavoittelee, suree tai pelkää. Kannattaa kuitenkin miettiä, millaista olettamista kysymyksen esittäminen ja siihen saadut erilaiset vastaukset kummassakin osapuolessa aktivoivat. Seuraako siitä avoin ja voimaannuttava keskustelu, vai outo fiilis leimatuksi ja lokeroiduksi tulemisesta?

Voiko tärkeitä aiheita ottaa puheeksi avoimempia kysymyksiä käyttäen? Oletko tyytyväinen itseesi ja ihmissuhteisiisi? Onko sinun helppoa/vaikeaa kertoa seksiasioissa, mitä haluat, mitä et ja neuvotella siitä? Koetko että seksikontakteissa toteutuu rajojen kunnioittaminen, puolin ja toisin? Näihin kysymyksiin ei välttämättä ole helpompaa vastata, mutta jotenkin niissä on enemmän keskiössä yksilö ja hänen ihmissuhteet kuin se, miltä hänen tilanteensa näyttää tilastojen valossa.

Jos lukuja haluaa edelleen käyttää keskustelun pohjana, voisi jälleen – ainakin ajatusleikkinä – varustautua duralexlasein ja pitää virittäytyvä mehuhetki. Virkistymisen jälkeen voi kurkata sarjanumeroa ja pohtia, mihin kaikkiin mittaavissa oleviin asioihin se voisikaan viitata. Ovatko luvut merkityksellisiä omassa elämässä, taustaa, nykytilaa ja toivetilaa ajatellen? Jos ovat, niin millä lailla?

Onni

shutterstock_187940753Valitsin junaan työmatkalukemiseksi täysin väärän kirjan, kun nappasin kirjaston hyllystä mukaani Johanna Ervastin kirjoittaman kirjan Jäähyväiset Einolle (Tammi 2008). Kirja kertoo äidin silmin lapsen yllättävästä, vakavasta sairastumisesta ja hitaasta kuihtumisesta pois.

Jouduin aina muutaman sivun luettuani sulkemaan kirjan, kun sen tunnelma junassa tuntui tulevan liian lähelle. Huomasin myös pohtivani sitä, haluanko edes lukea kirjaa eteenpäin, tiedostaen samalla tällaisen kohtalon mahdollisuuden. Muuttaisiko kirja ajatustani omista lapsistani tai minusta itsestäni?

Oman lapsen syntymän myötä elämään astuu huikea onni ja sen kääntöpuolella karmiva kauhu tämän onnen menettämisestä. Mitä voin tehdä estääkseni tämän menetyksen? Voinko ennakoida tarpeeksi ja hallita näin vastaan tulevia käänteitä? Saanko oman onneni pysymään itselläni, puristamalla sitä lujasti sylissäni? Antamalla elämän olen alkanut pelätä sitä.

Esikoiseni syntymän jälkeen ymmärsin kirkkaasti, että oli minun vastuullani pitää tämä nyytti hengissä. Paljonko on riittävästi ravintoa, unta tai ulkoilua? Mitä tuo itku tarkoittaa ja hengittäähän se nyt varmasti? Rutiinit auttoivat epävarmuuden sietämistä ja hengissä selvisimme molemmat tähän päivään asti.

Kuka osaa kertoa minulle huomisesta?  Kun yhteistä taivalta kertyy enemmän, käykö sen menettämisen hetki sitä raskaammaksi? Pelkäänkö vain sitä, mitä en tunne? Vai enkö halua myöntää omia rajallisia keinojani elämän hallitsemisessa? Onko onni sitä syvempää, kun sen tietää varmasti jossain vaiheessa päättyvän?

Ervast vastaa kysymyksiini kirjansa sivulla: Vasta sitten kun oma lapsi sairastuu kuolemanvakavasti, tietää, mitä se on ja miltä se tuntuu. Ja onneksi on niin. Elämää ei voisi elää, jos kykenisi elämään todeksi näin rankkoja tunnekokemuksia toisten ihmisten kautta. On hyvä, että salaisuus ei avaudu ennen kuin se tulee omalle kohdalle.

Onnen menetys on yhtä suuri salaisuus kuin sen saavuttaminenkin. Sitä ei voi väkisin itselle rakentaa, eikä sitä voi väkisin itsellä pitää. Tähän minun on tyydyttävä, tässä menee voimieni raja. Ja niin on lopulta hyvä.