Yhdessä jaettu matka

 

Harmaantunut mies taluttaa puolisoaan pitkin kirkon käytävää. Eletty elämä näkyy molemmista.  Askel on jo hieman lyhentynyt, hartiat painuneet hitusen kumaraan. Kuitenkin ote, jolla toista tuetaan surun hetkellä, on tuttu ja vakaa. Kilometrejä on taitettu paljon, paljon on yhdessä koettu. Pettymyksiäkin on tullut, kipeitäkin. Niistä on menty eteenpäin, joskus hampaat kiristellen. Pikku hiljaa on kasvettu toiseen kiinni, annettu anteeksi. Niin paljon on kuitenkin yhdessä rakennettu, ettei sitä ole haluttu rikkomaan ruveta. Pikku hiljaa on myös hyväksytty riippuvuus toisesta. Otettu vastuu siitä, että tuommoisen valitsin. Hänen rinnallaan elin. Itsekään en aina ollut helppo puoliso, joskus kiukkuinen ja vaikeakin. Toinen ei lähtenyt siitä huolimatta, pysyi ja jaksoi.

Elämä jakautuu erilaisiin osiin. Elämän alkupäässä haetaan kokemuksia ja eletään kaasu pohjassa. Tehdään hulluja, tyhmiäkin asioita. Sitä kautta opitaan itsestä ja toisista ja talletetaan pankkiin hienoja muistoja. Monet rakastuvat tässä elämän vaiheessa. On ihanaa paistatella toisen ihailussa, ihanaa kokea olevansa yhtä jonkun kanssa. Pieneksi hetkeksi voi päästä lähelle paratiisia, kokemusta siitä että itse on täysi, mitään ei puutu.

Kun kumppani on valittu ja elämää jatketaan yhdessä, rakastuminen vaihtuu pikku hiljaa kiintymykseksi ja kumppanuudeksi. Keskellä elämää yritetään selvitä yhdessä työstä, pitää parisuhde hengissä ja mahdollisesti kasvattaa lapsi tai lapsia. Molemmat miettivät tahoillaan, mitä on vielä edessä ja mitä olisi mahdollista saavuttaa. Huomio on samaan aikaan itsessä ja muissa, myös yhteiskunnallisissa asioissa. Tässä vaiheessa halutaan usein jättää oma jälki. Tehdä jotakin, jolla on jotain merkitystä. Samaan aikaan halutaan myös elää syvästi ja monipuolisesti.

Toisaalta keski-iässä mennään eteenpäin kieli vyön alla siinä harhassa, että jossain vaiheessa tullaan valmiiksi. Vaikka matkan rajallisuus alkaa tulla todemmaksi, se peittyy kiireen keskelle.

Silloin mieli saattaa joskus eksyä ajatukseen, että paratiisi olisi vielä mahdollinen, mutta oma puoliso on sen tiellä. Vastuuta omasta elämästä, onnesta ja parisuhteesta halutaan vältellä. On kipeää huomata, että itsestä ei tulekaan sitä täydellistä versiota, johon joskus uskoi, vaan minuus jää loppuun saakka keskeneräiseksi. Sama on totta myös puolison kohdalla. Keski-iän kipu liittyykin sen hyväksymiseen, että näillä eväillä mennään ja hyvä niin.

Eläkkeelle siirtyessä hälinä ympärillä lakkaa. Minäkuvaa ei voi enää ruokkia samalla tavalla saavutuksilla kuin aikaisemmin. Huomio siirtyy ulkoisista asioista sisäisiin arvoihin. Monet eivät sure itse työn lähtemistä elämästä, vaan yleensä hyviä ihmissuhteita. Ihmisiä, joiden kanssa tuota työtä yhdessä tehtiin. Niitä, jotka valitsivat elämäntehtävänsä samoin, tukivat vaikeissa kohdissa ja iloitsivat onnistumisista.

Monet pelkäävät vanhuutta. Se on ymmärrettävää. Vanhuus symboloi luopumista, viimeisenä myös omasta minuudesta. Tässä elämänvaiheessa on kuitenkin myös paljon kauneutta. Kun kaikki turha riisutaan pois, jää jäljelle olennainen. Kiitollisuus on sitä, että joku jakoi matkaa. Oli siinä rinnalla, kun elämä kävi vaikeaksi. On vielä siinä, kun kaikkein pelottavin on edessä, päästäminen irti omasta itsestä.

Nykyään tiedetään, että ihmisten siteiden merkitys on hyvin paljolti turvallisuudessa. Me haemme toisistamme turvaa. Jos ihmisiltä kysyisi mikä heitä pelottaa eniten, niin suurin osa heistä kuvaisi luultavasti yksinäisyyttä. Kiitä tänään kaikkia niitä, jotka ovat kulkeneet rinnallasi. Ihan vaan siitä kulkemisesta.

Elämänkaaripsykologia. Lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1991

Rakkauden yhtiöittäminen

shutterstock_127605290Yhtiöittäminen on ajan henki. Miksi emme siis yhtiöittäisi myös rakkautta? Siinähän vähenee byrokratia ja palvelut sen kun paranevat. Jos tiedossasi on sopiva yhtiötoveri, niin tartu siis rohkeasti tähän pistämättömään rakkausvinkkiin.

Uuden yhtiön menestys perustuu taitavasti muotoiltuun yhtiöjärjestykseen, valittuun strategiaan ja luvassa oleviin investointeihin. Määritelkää siis yhtiötoverinne kanssa molempia tyydyttävä strategia ja työjako rakkauden suhteen sekä tavat jolla te lupaatte investoida rakkauteen. Miettikää yhdessä onko teillä tasapäiset mahdollisuudet näihin investointeihin vai onko teistä jommallakummalla paremmat rakkausresurssit pistää peliin. Tuleeko toisesta rakkauden suhteen ehkä jopa äänetön yhtiömies?

Määritelkää aluksi yhtiönne tuotto-odotukset. Kuinka paljon rakkautta sen tulee tuottaa ja millä tavoilla rakkautta mitataan? Millaiset teot ja tunneilmaisut luetaan rakkaudeksi ja kuinka niitä arvotetaan? Kuinka tärkeätä on rakkauden laatu sen määrää mittaavien suureiden rinnalla? Kuinka paljon tekoja ja tunneilmaisuja tulee olla, että rakkausyhtiön vuotuinen tilinpäätös jää positiiviseksi? Montako rakastelukertaa siihen esimerkiksi tulee sisältyä? Jos yhtiö tuottaa rakkausylijäämää, niin johtaako se yhtiöjärjestyksenne mukaan sormusten hankintaan? Jos tilinpäätös on sen sijaan negatiivinen, niin voiko tilit tasata lainaamalla rakkautta yhtiönne ulkopuolelta?

Rakkausyhtiön menestystä tulee tietenkin seurata neljännesvuosiraporteissa. Niistä näkee onko yhtiö tuottanut budjetoidun määrän rakkautta, onko rakkaus ollut laadultaan tavoitteiden mukaista ja onko yhtiön tuotos riittävä suhteessa parin rakkausinvestointeihin. Ovatko investoinnit tuottaneet tarkasteluvälillä budjetoidun määrän kuulluksi tulemista, hyväksyntää, läheisyyttä ja jopa intohimoa? Tämä arvio on tärkeä, sillä rakkausyhtiönne on kilpailutilanteessa muiden vastaavien yhtiöiden kanssa.

Rakkausyhtiössä ei voi välttää sitä, että ulkopuoliset ja myös kansainväliset yksityiset investoijat saattavat yrittää nurkanvaltausta yhtiössänne ja jopa houkutella yhtiötoverinne sitoutumaan kilpailevaan rakkausyhtiöön. Yhtiötoverinne luonteenpiirteet vaikuttavat siihen, kuinka tärkeänä hän pitää lyhyen aikavälin rakkausinvestointien tuotto-odotuksia. Oman rakkausyhtiönne pitkäaikainen tuotto voi olla varma, mutta lupaukset rakkauden lyhytaikaisista voittonäkymistä saattavat houkutella hänet investoimaan kilpailevaan yhtiöön.

Syntynyttä ongelmaa voi yrittää korjata hakemalla omalle rakkausyhtiölleen uuden yhtiökumppanin. Yhtiökumppanin valintaa harkittaessa on syytä selvittää kunnolla hänen pätevyytensä ja kokemuksensa menestyksekkääseen ja tyydytystä tuottavaan toimintaan rakkausyhtiössä. Rakkaus on taitolaji.

Kullan arvoinen kehoitsetunto

shutterstock_394746478Kehoitsetunto on sitä miten niin me aikuiset, kuin myös nuoret tai jo pienetkin lapset pitävät ja nauttivat kehostaan, miten he arvostavat ja rakastavat omaa kehoaan, mitä tykkäävät olla omissa nahoissaan ja ajattelevat omasta kehostaan.

Kehoitsetunto kehittyy pikkulapsivuosina. Syntymästä asti lapsi kokee ylpeyttä kehostaan. Kasvatuksen tulisi tukea sitä niin, että jokainen lapsi tuntisi olevansa sellaisenaan oikeanlainen täysin riippumatta siitä millainen keho on.

Se tarkoittaa, että kenenkään kehoja ei kommentoida rumasti, ei selän takana eikä muutenkaan. Tämähän on isommilta opittu tapa ja yksi julmimmista kiusaamiskeinoista lapsilla ja nuorilla. Omaa kehoa kun ei voi vaihtaa eikä muuttaa.

Hyväksyvästä ja rakastavasta katseesta ja kannustavista lauseista lapsi saa vahvistuksen sille, että hän kelpaa ja on hyväksytty. Jos vanhemmalla tai kasvattajilla sen sijaan on arvioivat mittalasit silmillä, se hämmentää. Jos aina kuulee aikuisen suusta arvottavan kommentin: oletpas kömpelö tai ketterä, niin siro tai pullukka, tosi kaunis tai ruma kun väännät naamaa noin.

On tuskallista olla jatkuvasti arvioinnin kohteena! Kuka enää uskaltaa astua esiin? Kuka kehtaa tanssia tanssin, lurauttaa laulun, jos aikuisen arvioinnin piiska heti sivaltaa, tuomiten milloin hyväksynnän vaakakuppiin, milloin huonoon kastiin.

Huomauttelun ohella mahdollinen kuritus satuttaa ja rikkoo kehoitsetunnon. On tärkeää tukea lasten kehoitsetuntoa. Näin lapsi oppii kunnioittamaan ja arvostamaan monenlaisuutta, tasa-arvoa, ainutlaatuisuutta ja itseään.

Kehoitsetunto rakentuu koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. Nuori, joka rakastaa ja arvostaa kehoaan, myös suojaa sitä, ei anna kenenkään kaltoin itseään kohdella tai koskettaa, eikä rääkkää, myy tai vahingoita itse omaa kehoaan.

Opetetaan ja osoitetaan että jokaisen erilainen keho on arvokas ja kunnioitettava aarre, jota pitää ja saa hoitaa ja helliä.

Lisää tietoa Lapsi ja seksuaalisuus –sivustolta sekä Urpot.fi-sivulta.